Blanc de Noirs on taitolaji – Serge Mathieu Tradition Brut NV

Blanc de Noirs on kiehtova, mutta samalla myös haastava tyylilaji. Erityisesti samppanjasektorissa on tasapainoiltava punaviinilajikkeille ominaisten voimakkaampien ja runsaampien ominaisuuksien sekä samppanjalta odotettavan raikkauden ja eleganssin välillä. Homma voi lipsahtaa överin puolelle ja aina silloin tällöin on tullutkin vastaan tummien lajikkeiden muskelitykityksellä runnottuja viinejä. Pienempien viljelijätuottajien samppanjat ovat olleet jo jonkin aikaa samppanjasieppojen kiinnostuksen kohteena ja trendin myötävaikutuksesta on noussut esiin monia mielenkiintoisia, hienostuneen raikkaita ja tasapainoisia Blanc de Noirs-samppanjoita.

Serge Mathieu Tradition sYksi mainioista Champagnen Blanc de Noirs-tuottajista on Serge Mathieu. Tuottajan tarhat sijaitsevat Avirey-Lingeyssä, joka on kappale eteläisintä Champagnea. Ollaan siis Côte des Barin alueella, joka on lähes 90 %:sesti Pinot Noirin temmellyskenttää. Serge Mathieu viljelee yhteensä 11 hehtaaria, joista 80 % on Pinot Noiria ja 20 % Chardonnay’ta. Suvussa on puuhasteltu viininviljelyn parissa ainakin 1700-luvulta lähtien, mutta omaa tuotenimeä kantavaa samppanjaa on aloitettu valmistamaan vuonna 1970. Nykyään hommaa pyörittävät tytär Isabelle ja hänen miehensä Michel Jacob.

Serge Mathieu Brut Tradition on 100% Pinot Noir. Sokeria on annosteltu 8,6 g/l, kypsytys noin 3 vuotta. Alkuun jopa hiukan hillitystäkin tuoksusta löytää punaista omenaa, paahteisuutta ja reippaasti mineraalisuutta. Hetken hengitettyään tuoksu avautuu runsaammaksi. Erityisen hienoa tässä viinissä on sen balanssi. Paletilta löytyy tuntuva punaisten marjojen rakentama runko, mutta viinillä on silti hienostunut ja elegantti ote. Runsas pienien kuplien mousse ja tyylikkään mineraalinen lopetus sinetöivät paketin. Erinomainen Blanc de Noirs. Blinipöydässä ei tämän kanssa kauaa nokka tuhissut ja Ranskasta noin 25 eurolla ostettuna loistava ostos. 4,5 / 5 staraa.

 

Täydellisen Chardonnayn jäljillä – Jean-Pierre Michel Viré-Clessé Terroirs de Quintaine 2010

Joulun aikoihin on ollut tapana iskeä pöytään jonkinlaista blinisettiä, jonka kaveriksi useimmiten korkataan samppanjaa ja aika usein myös joku valkkari. Tällä kertaa hakusessa oli joku kiva Chardonnay ja kun ne tyylikkäimmät Chardonnayt (ilman kuplia) tuppaavat tulemaan Burgundista, pääsi kyseistä valkoviinin virkaa toimittamaan Jean-Pierre Michelin Viré-Clessé vuodelta 2010.

Jean-Pierre Michel Viré-Clessé v2Jean-Pierre Michel on aloitellut viinitarhoilla ja kellarissa työskentelyä perheensä tilalla (René Michel) jo 80-luvulla. Reilun parinkymmenen vuoden jälkeen hän päätti kuitenkin ryhtyä oman tiensä kulkijaksi ja perusti oman tilansa vuonna 2004. Nykyään viljelyn alla on noin 8 hehtaaria tarhoja Quintainessa, eteläisessä Burgundissa. 90-luvun lopussa syntynyt Viré-Clessé on tarkemmin haarukoituna Clessé’n, Laizén, Monbellet’n ja Viré’n kylien yhteinen apellaatio, joka tuottaa ainoastaan Chardonnay-valkkareita. Jean-Pierre Michelin tarhoista 1,5 hehtaaria kuuluu Mâcon-Villages-osastoon, 1,5 hehtaaria on valjastettu Sur le Chêne-lippulaivatarhalle ja loput 5 hehtaaria on Viré-Clesséä. Tarhojen köynnökset ovat keskimäärin noin 50-vuotiaita ja niistä pidetään huolta luonnonmukaisesti, tiukasti ympäristöä kunnioittaen. Myös viinien valmistus tapahtuu rauhallisesti ilman kikkailuja, mahdollisimman “luonnollisin” menetelmin.

Terroirs de Quintaine on käynyt hitaasti luonnonhiivoilla terästankeissa ja kypsynyt sakkojensa kanssa noin vuoden päivät. Ensimmäisen kaadon jälkeen nokkaan puskee punaista omenaa, ananasta ja paahteista meininkiä. Seuraava kaato isompaan lasiin saa viinin avautumaan huomattavasti paremmin ja mukaan saadaan hunajaa, pientä pähkinäisyyttä sekä tyylikästä mineraalisuutta. Viini on rungoltaan varsin jämäkkä ja hedelmäisyys melko runsasta, mutta tiukka hapokkuus saa kaiken toimimaan äärimmäisen hienosti yhteen ja balanssi on loistavalla tolalla.

Jean-Pierre Michelin Viré-Clessé on omaan makuuni nähden jotakuinkin täydellinen tyylilajinsa edustaja. Se tuo moniulotteisella tavalla esiin tyypilliset Chardonnayn piirteet, on samaan aikaan tyylikkään klassinen, mutta myös riittävän vivahteikas sekä erittäin tasapainoinen. Blinien kanssa meni kyllä tällä kertaa enimmäkseen samppanjahommiksi, mutta kyllä tätä herkkua oli ilo siemailla ihan sellaisenaankin. Mahtava Chardonnay, joten täydet 5 / 5 staraa. Ranskalaisen viinikaupan 15-16 euron hankintahinta saa suorastaan karjumaan riemusta!

 

Kasari-Bordeaux ja hirvenpaistia – Château Phélan Ségur 1981

Tuttuun tapaan oma joulupöytä ei pitänyt sisällään ns. perinteisiä jouluruokia, kuten suomalaista joulukinkkua tai laatikoita. Sen sijaan uuniin sujahti jötkäle hirvenpaistia ja palan painikkeeksi päätin korkkailla Château Phélan Ségurin vuodelta 1981. Kyseessä on melko tunnettu viinitalo St. Estephestä, Bordeaux’n vasemmalta rannalta. Vuosikertana 1981 edustaa erinäisten vintagetaulukoiden mukaan korkeintaan keskintertaista tasoa, suurimpana syypäänä heikkoon tasoon ovat olleet sadonkorjuuajan rankkasateet.

Phelan Segur -81 smViini on Bordeaux’lle uskolliseen tapaan Cabernet Sauvignon – Merlot – Cabernet Franc blendi, kahden ensinmainitun ollessa vetovastuussa. Talon tyyli on käsittääkseni hieman muuttunut ja modernisoitunut 1980-luvun puolivälissä Xavier Gardinierin hypättyä omistajan saappaisiin. Isoja muutoksia tapahtui myös 2010-2011, kun osa tarhoista myytiin Chateau Montroselle ja kalustoa sekä valmistusmenetelmiä modernisoitiin. Konsulttina on häärinyt mm. Michel Rolland. Nykyään Phélan Ségur kypsyy tammessa noin puolentoistavuoden ajan ja tynnyreistä jotakuinkin puolet on uusia. Viime vuosina myös tynnyreiden paahtoastetta on kevennetty.

Tuoksusta löytyy maakellaria, tupakkaa, nahkaa ja kirsikkaa. Hedelmä on selkeästi hiipumaan ehtinyttä sorttia, hapokkuus onnistuu vielä nostamaan päätään, mutta tanniinisektori vaikuttaa jättäneen hyvästit jo jokin aika sitten. Melko pitkä jälkimaku pysyttelee kuivan kirsikkaisissa ja nahkaisissa tunnelmissa.

Ihan hauska ja mielenkiintoinen kokemus, joskin viininä kyseinen vuosikerta on ohittanut parhaat hetkensä jo muutama tovi sitten. Keskinkertainen vuosikerta ei siis onnistunut yllättämään, eikä kantamaan viiniä 34:n vuoden ikäpaalulle saakka. Hiukan jäi kyllä mietityttämään miltä mahtaisi maistua huomattavasti paremmin arvioitu -82 vuosikerta. Voisihan sitä koittaa kaivella sellaisen jostain kolosta esiin. Nykykunnossa tälle viinille kuitenkin 2 / 5 staraa, joista yksi stara itse viinille ja toinen sen luomalle fiilikselle.

Kohtuuhintainen riistaviini Alkosta – Chateau Sénilhac Haut-Medoc 2011 (Alko 15,55 €)

SénilhacBordeaux’n punaviineistä erityisesti hieman ikääntyneemmät ovat mainioita kavereita suurriistalle. Alkon perusvalikoimasta ei juuri vanhempia vuosikertoja löydä ja taas tuoreeltaan korkatut, vakavammin otettavat Bordeaux’n punaviinit ovat useimmiten vielä epätasapainoisessa ja kireässä kehitysvaiheessa.

Muutaman vuoden ikäinen perustason Bordeaux’ksi miellettävä Chateau Sénilhac 2011 on miellyttävä ilmestys hintaluokassaan. Helposti lähestyttävä viini heittää nokkaan herukkaa, lyijykynää sekä selkeää, muttei yliampuvaa tammisuutta. Pehmeät tanniinit ja ryhdikäs hapokkuus ovat hyvässä tasapainossa muun kokonaisuuden kanssa.

Chateau Sénilhac 2011 on sopivan tyylikäs, hinta-laatusuhteeltaan varsin passeli ja ennen kaikkea valmis juotavaksi. Soveltuu hyvin esim. suurriistasta valmistettujen paistien ja patojen seuraan. 3,5 / 5 staraa.

Heräteostos ei aina natsaa – Château Fonréaud Listrac-Medoc 2006

Nappasin Tallinnan Livikosta muutamia kuukausia sitten kympillä kyytiin pari -06 vuoden perus-Bordeaux’ta, joiden ajattelin olevan passelissa juontikunnossa olevia arkipunkkuja. Eräänä kesäisenä iltana tulinkin siihen tulokseen, että Château Fonréaud -06 oli korkattava parin juuston ja salamin seuraksi. Kyseessä on siis Bordeaux’lle tyypillinen Cabernet Sauvignon-Merlot-Petit Verdot-blendi Listrac-Medocin apellaatiosta. Kypsytys 12 kk tammessa.

FonreaudTuoksussa on havaittavissa jonkin verran kehittyneitä piirteitä; eturivissä tupakkaa, savua, nahkaa ja taustalla hyvin hentoisesti kirsikkaa ja mustaherukkaa. Paletilla viini esittelee poikkeuksellisen askeettista ja minimaalista hedelmäisyyttä, maku rakentuu lähes yksinomaan tupakan, savuisuuden ja nahkaisuuden varaan. Happosektorista suurin osa on jo jättänyt irtisanoutumisilmoituksen ja ryhdistä huolehtivat rankaisuuteen ja vihertävyyteen sortuvat tanniinit. Olemattoman hedelmäisyyden ja hiipuvan hapokkuuden vuoksi balanssi on kyllä poikkeuksellisen pahasti hukassa. Tässä tapauksessa jälkimaun toivoisi olevan mahdollisimman lyhyt, vaikka se keskipitkäksi osoittautuukin.

Niinhän se on, että heräteostokset eivät aina natsaa, tuskin edes joka kerta. Bordeaux jos joku on arkaa aluetta, kun puhutaan sokkona ostamisesta. Alueen huiput on tietty huippuja, mutta liian paljon kelvotonta viiniä pullotetaan alueen nimeä etikettiin painaen. Hinta-laatusuhteellakaan ei pääse liian usein kehuskelemaan. Tämä pullo on jonkinlainen muistutus itselleni em. tosiasiasta, vaikka tarjoushinta ei pahemmin lompakkoa niistänytkään. 1 / 5 staraa.

 

 

Pari hyvää rapuviiniä

Rapukausi on hyvässä vauhdissa ja jostain syystä on unohtunut postata tämän vuoden rapuviinisuosituksia blogin puolelle. Pari varsin hyvää kandidaattia osui kuitenkin sopivasti kohdalle, joten ei muuta kuin viiniä lasiin ja saksiniekkoja pöytään!

Jackson Estate Stich Sauvignon Blanc – Alko 15,98 €

Jackson Estate Stich

 

 

 

Erinomaisen tuottajan Sauvignon Blanc välttää ilahduttavalla tavalla usein uuden maailman Sauvignon Blanceissa esiintyvät yliampuvat rehevyydet, mutta tuo silti esiin klassiset Sauvignon Blancin elementit; herukan lehteä, karviaista, raikasta sitruunaa, juuri leikattua ruohoa. Kunnollinen hapokkuus ja kaikki nätisti tasapainossa. Aromaattisempien viinien ystävän valinta.

Pfaff Pinot Blanc – Alko 11,00 €

Pfaff Pinot Blanc

 

 

 

Tämä Alsacen Pinot Blanc edustaa edelliseen verrattuna hieman neutraalimpaa linjaa. Tuoksun raikas sitruuna, vihreä omena ja hillitty vaalea kukkaisuus siirtyvät ryhdikkäälle ja hieman mineraalisellekin makusektorille nätisti. Hyvin kasassa pysyvä paketti sujahtaa neutraalimman valkoviinin ystävän ostoskassiin.

(Kuvien © Alko)

Enemmän kuin upea viini – Albert Bichot Vosne-Romanée 1969

Kun omaan ikämittariin oli paukahtamassa ensimmäistä kertaa nelosella alkava tasaluku, oli aiheellista pohtia jotain päräyttävämpää korkkailtavaa. Omalla vuosiluvulla varustettua pulloa ei ollut jemmassa, eikä innostus riittänyt hankkimaan mitään pulloa pelkästään muutaman numeron takia. Näin ollen korkkaustoimenpiteiden kovan kohtalon pääsi kokemaan Ranskasta joku tovi sitten hankittu Albert Bichot Domaine du Clos Frantin Vosne-Romanée 1969. Kärsineen näköinen etiketti sekä hieman kulahtaneen oloinen korkki eivät nostaneet ennakko-odotuksia aivan taivaaseen saakka. Nesteen pinta pullossa ei ollut päässyt pahemmin laskemaan ja muukin pullon kunto oli tiedossa jo ostopäätöstä tehdessä, joten arvioin kuudenkympin hintalappua hit or miss-strategialla. Onnekseni homma lähti hurjaan lentoon heti ensimetreillä.

Vosne-Romanée

Vosne-Romanée on yksi niistä Burgundin viinikylistä, jotka eivät taida pahemmin esittelyjä kaivata, varsinkin kun tiedämme yhden kylän Grand Cru-tarhoista olevan Romanée-Conti. Yhtä vähän taustoitusta taitaa kaivata suuri ja tunnettu co-operatiivi Albert Bichot. Nyt korkattu viini on siis mitä todennäköisimmin kylätason Vosne-Romanée samaiselta vuosikerralta, jona Bichot on hankkinut Domaine du Clos Frantinin 13 hehtaarin kokoiset tilukset hallintaansa.

Jo ensinaukkailujen kohdalla tulin siihen tulokseen, että nyt on kyseessä upean Pinot Noir-viinin lisäksi laaja-alaisemmin päräyttävä elämyksellinen kokonaisuus. On siis jokseenkin selvää, että tavanomainen tasting note on tällaisen viinin kohdalla parhaimmillaankin vain turha rivi sanoja, jotka eivät kuitenkaan koskaan pysty välittämään sitä tunnetilaa, minkä viini saa mastelijassaan aikaan. Sanottakoon nyt kuitenkin, että viini oli aivan huikeassa vauhdissa. Hapokkuus oli timmissä vireessä ja tyylikkäästi ikääntynyt kokonaisuus oli muunkin rakenteen puolesta aivan upeassa tasapainossa.

Albert Bichot Clos Frantin Vosne-Romanée 1969 oli ennemmin upea ja kokonaisvaltainen viinielämys, kuin pelkästään hieno ja nautinnollinen viini. En nyt jaksa edes muistaa, mitä tämän kanssa syötiin, eikä sillä itseasiassa ole mitään merkitystä. Yksi elämäni parhaista viinikokemuksista, jolle lävähtää naurettavan helposti täydet 5 / 5 staraa.

Kolme kertaa Negrette – Château la Colombière

Kerroin blogissa jo aiemmin hurahtaneeni kohtuullisen syvällisesti Pariisin Divvinosta löytämääni Negrette-punkkuun. Innostuksen täpinöissä haalin käsiini myös Toulousen nurkilla sijaitsevan AOC Frontonin apellaation Negretteä. Haaviin tarttui kolme Château la Colombièren punkkua; Vinum 2013, Coste Rouge 2009 ja Sarments de Mars 2006. Château la Colombièren tiluksilla on viljelty viiniä 1400-luvulta lähtien ja nykyään tilaa pyörittävät Philippe ja Diane Cauvin ovat huolehtineet tarhoista biodynaamisin periaattein vuodesta 2006. ECOCERT sertifikaatti on pärähtänyt vuonna 2010. Parivaljakon intohimona ja fokuksessa on nimenomaan punaviinilajike Negrette.

Tuottajan kepein viini on Vinum, eli 100%:nen Negrette kahden hehtaarin kokoiselta palstalta, missä 25-vuotiaat köynnäkset kasvavat savessa ja hiekassa. Viini on käynyt villihiivoilla sementtiastoissa ja suodatettu hyvin kevyesti ennen pullottamista. Raikas, hedelmäinen, mehukas viini, jossa mustaa viinimarjaa, mustikkaa ja hitunen herukkaa. Sopiva yleinen rosoisuus ja siloittelemattomuus yhdistyy melko pehmeään hedelmäisyyteen. Ryhdikäs hapokkuus ja kepeä tanniinisuus pitävät paketin hyvin kasassa. Pienesti viilennettynä tämän viinin dokabiliteetti on huipputasoa. Vuosituotanto 10000-13000 pulloa.

20150709_111619[1]Coste Rouge 2009 on myös 100 %:nen Negrette rautapitoisessa, soraisessa ja kivikkoisessa maaperässä kasvavista 17-vuotiaista köynnöksistä. Tertuista on siivottu rangat pois ja viini on käynyt sementtiastioissa villihiivoilla. Sakkakypsytys on kestänyt vuodesta puoleentoista, ei suodatusta. Tuoksussa pientä floraalisuutta ja selkeästi Vinumia enemmän mustapipppurin suuntaan kallistuvaa mausteisuutta. Tuttu mustaviinimarjainen sävy yhdistyy karhunvatukkaan ja herukkaan. Pehmeä suutuntuma, jota raikas hapokkuus ja Vinumia ronskimpi tanniinisuus loppua kohden tiukentavat. Vuosituotanto 7500 pulloa.

Sarments de Mars 2006 on Negretten (50%) ja Cabernet Sauvignonin (50%) sekoite Beauregardin ja Bellouguetin palstoilla kasvavista 50-vuotiaista köynnöksistä. 15 % viinistä kypsyy 228-400 litran tammitynnyreissä vuosikerrasta riippuen 18-24 kk. Ei suodatettu. Keskihapokas ja pehmeä kokonaisuuus, jossa Negretten kiehtova mustaviinimarjaisuus ja mausteisuus jää valitettavan pahasti Cabernetin läpi puskevan herukkaisuuden jalkoihin. Ehkä juuri tästä syystä Sarments de Mars vaikutti kolmikon tylsimmältä ja tavanomaisimmalta tapaukselta. Vuosituotanto 13000-16000 pulloa.

Tämän pienen otoksen perusteella uskaltaisin todeta myös Frontonin Negretten toimivan varsin muikeasti. Tyylillisesti Château la Colombièren viinit kallistuvat Loiren länsipäädyn Domaine des Jumeaux’ta pehmeämpään suuntaan, mutta molemmilla on omat uljaat hetkensä. Ranskalainen viinikauppa rahasti Vinumista n. 8 euroa, Coste Rougesista n. 13 euroa ja Sarments de Marsista n. 11 euroa, joten hinta-laatusuhde saa aikaan riemun kiljahduksia.

Ysäri-Bordeaux ja ankkaa – André Lurton Rochemorin 1990

Sellainenkin ihme tuli koettua, että pääsin ensimmäisen kerran elämässäni avustamaan muutossa ilman fyysistä rehkimistä ja ärsyttävää ähkimistä. Eräs tuttava nimittäin pyysi katsastamaan muuton yhteydessä hävitys- ja purkutuomion saaneen viinikaappinsa jämiä, joista oli kuulemma päästävä eroon. Mitään henkeäsalpaavan suurenmoisia keräilyharvinaisuuksia ei kaappiin ollut sentään jäänyt lojumaan, mutta nappasin kyytiin muutaman omasta mielestäni mielenkiintoisen pullon, joilla kalkyloin olevan vielä jonkinlainen tarina kerrottavanaan. Yksi pulloista oli André Lurton Chateau de Rochemorin 1990, jonka päätin korkata ja dekantoida eräänä tavallisen tylsänä perjantaina, ankanrintaa paistellessa.

Lurton Rochemorin 1990Viini tulee Pessac-Leognanin alueelta, joka irrotettiin 80-luvulla Gravesista omaksi erilliseksi apellaatioksi. Bordeaux-blendi pitää sisällään 60 % Cabernet Sauvignonia ja 40 % Merlot’ta. Olen todella laiska dekantoimaan ylipäätänsä mitään viinejä, mutta tällä kertaa aktiivisuus palkittiin jo senkin vuoksi, että pullossa oli todella runsaasti sakkaa. Nenän kautta rekisteröityi odotetun kehittynyt ja innostavan moniulotteinen tuoksu, jossa herukkaa, kirsikkaa, mustaa kahvia, savua, nahkaa, setripuuta ja maanläheisyyttä. Paletilla käyskenteli melko täyteläinen ja moniulotteinen paketti, jossa oli jäljellä erinomaisessa suhteessa kehittynyttä hedelmäisyyttä, happoja sekä iän pehmentämää tanniinisuutta. Pitkä jälkimaku oli mausteilla viritetty.

Vaikka en erityisen fanaattinen Bordeaux-punkkujen ystävä olekaan, niin tällaisia pulloja kulauttelen kyllä todella mielelläni. 25-vuotias Chateau de Rochemorin oli odotetun tyylikäs, moniulotteinen ja vivahteikas. Ikä oli tehnyt tehtävänsä, mutta pullossa lymyili silti ennakko-odotuksiin nähden yllättävänkin hyvä vire happo- ja tanniinisektoreissa. Bordeaux’n punainen ja ankka on viini- ja ruokayhdistelmien klassikkoja, joten ei liene yllättävää, että Rochemorin toimi aivan loistavasti mediumiksi paistetun ankanrinnan kaverina. 4 / 5 staraa.

Leon Beyer Gewurztraminer Réserve 2011 – 29,90 €

Gewürztraminerista tehdään viinejä, jotka sekä ihastuttavat että vihastuttavat. Toisia rehevä kukkaisuus ja voimakas aromaattisuus kiehtoo suuresti, kun taas toisia sama meininki kammoksuttaa. Lajikkeelle on runsaan aromaattisuuden lisäksi tyypillistä melko korkea alkoholipitoisuus ja keskitasoon asettuva hapokkuus. Gewürztramineria viljellään eniten Ranskan Alsacessa ja Saksassa, mutta myös siellä se näyttää menettäneen viljelyalaansa muille rypäleille. Liekö sitten Rieslingin kova suosio ja matalampialkoholisiin viineihin kallistuvat trendit asian taustalla? Stereotyyppinen ajatus makeahkoista, voimakkaan kukkaisista, mausteisista ja parfyymisistä viineistä saa ansaitsemaansa ravistelua, kun maistelee kuivia ja elegantteja versioita aihepiiristä. Yksi tällaisia tuottava on huipputason Alsacelainen Leon Beyer. Nyt lasiin lorisi Alkon perusvalikoimastakin löytyvä vuoden 2011 Gewurztraminer Réserve.

Leon Beyer Gewurztraminer 2011Rypäleet on poimittu käsin Eguisheimin tarhoilta ja viini on käynyt villihiivoilla. Tuoksusta löytyy kypsää omenaa, mineraalisuutta, pientä kukkaisuutta ja mausteisuutta. Paletilla kuiva viini jatkaa hyvin elegantisti ja seurailee tiiviisti tuoksun aromimaailmaa. Hapokkuus jää lajikkeelle tyypillisesti keskihapokkuuden puolelle, mutta sitä on juuri riittävästi ryhdittämään viinin hillittyä ja eleganttia pakettia. Pitkä jälkimaku jättää mausteiset ja mineraaliset tunnelmat.

Leon Beyer Gewurztraminer Réserve on miellyttävän kuiva, erittäin elegantti, hienosti kontrollissa ja tasapainossa pysyvä kokonaisuus.  Gewürztraminerin rehevään maineeseen vaihtelua kaipaavat löytävät Leon Beyerin tyylistä varmasti uusia ulottuvuuksia. Kylkeen valmistettu mausteinen intialainen kanaruoka oli tällä kertaa varsin toimiva paritus viinille. 4 / 5 staraa.