Testissä AC/DC-punaviinit – Highway to Hell Cabernet Sauvignon 2008 ja Back in Black Shiraz 2011 á 14,95 €

Copatinto suuntasi eräänä toukokuisena lauantaina Keski-Suomen järvimaisemiin nauttimaan hyvästä seurasta sekä raikkaan viileästä kevätsäästä. Mukaan haalittiin vain välttämättömimpiä tarvikkeita, eli lähinnä punaviiniä ja lasit. Paikalle saapuneen, arvovaltaisen testiryhmän joukoista oli jo aiemmin kantautunut toivomuksia AC/DC-vinkkujen maistelusta, joten mukaan kaapattiin pari pulloa kyseistä lajia. Copatinton lisäksi viinejä oli ruotimassa huipputason asiantuntijoita lääketeollisuuden, elintarviketeollisuuden, teletekniikan ja huippu-urheilun aloilta.

Pulloista napattiin korkit pois alta aikayksikön ja pullot jätettiin pariksi tunniksi huoneilmaan sound checkaamaan itsensä. Viineissä ensihuomiot kiinnittyvät siihen, että kumpikin tulee rypälelajikkeensa kannalta suotuisalta alueelta Australiasta; Shiraz Barossasta ja Cabernet Sauvignon Coonawarrasta. Shiraz on suhteellisen tuore tapaus, vuodelta 2011, kun taas Cabernet Sauvignon on vuosikertaa 2008. Viinien alkoholipitoisuutta (13%) voi pitää alueen tyypillistä tasoa alhaisempana. Rantasaunan pehmeiden löylyjen jälkeen päästiin toteamaan rokkipunkkujen todellinen taso. Raati huuteli maistelun lomasta varsin mielenkiintoisia kommentteja viineistä. Back in Black Shirazin tuoksua luonnehdittiin mm. tyriseväksi ja joku ilmoitti löytävänsä Highway to Hell Cabernet Sauvignonista sitruunaisuuttakin. Raadin mielipiteet jakautuivat melko hajalleen toisten arvostaessa enemmän Cabernet Sauvignonia ja toisten taas Shirazia. Jokseenkin yksituumaisia oltiin kuitenkin siitä, että Shiraz oli paksumpaa ja pehmeämpää ja Cabernet Sauvignon raikkaampaa ja tiukempaa. Takkatulen lämmössä porukka intoutui tiukempaankin keskusteluun viineistä ja viinihölynpölyn seassa alkoi esiintyä jo lyijykyniä sekä muita tuiki tarpeellisia koulutarvikkeita. Alkoi olla oikea hetki viheltää saavutettu kakofonia päättymään viimeisten lasillisten avulla.

Copatinto analysoi vinkut jo ennen saunaa ja totesi molemmista löytyvän sekä rypäleelleen että alueelleen tyypillisiä ominaisuuksia.

Highway to Hell Cabernet Sauvignonin tuoksusta löytyy herukkaa, tummaa kirsikkaa ja savua. Herukka ja kirsikkaisuus seuraavat keskitäyteläiseen makuunkin, josta löytyy lisäksi jonkin verran pehmeää tanniinisuutta ja melko terhakkaa hapokkuutta. Kevyen pippurinen jälkimaku on kohtalaisen pitkä. Highway to Hell on näistä kahdesta se selkeästi tasapainoisempi ja tasokkaampi viini, mutta jää silti melko yksiulotteiseksi ja alkuperäänsä nähden hiukan kepeäksi. Plussaa eloisasta hapokkuudesta.

Back in Black Shirazin nuorekkaassa tuoksussa on mukana paljon sitä, mitä Barossan Shirazista voi olettaakin löytyvän; tummaa marjaa, eucalyptusta, minttua, savua, ja salmiakkia. Valitettavasti tuoksun antamia lupauksia ei pääse lunastamaan täysimääräisesti maussa. Paletilla täyteläisen viinin nuorekkaan karhea vaikutelma kyllä yrittää kovasti esittää Barossan Shirazia, mutta potku ei vaan yksinkertaisesti riitä. Nuorekkuus korostuu entisestään ja maku painottuu lähinnä tummaan marjaisuuteen, muiden makujen jäädessä liian kauas taustalle. Tanniineissa on sentään mukavasti purevuutta ja kohtuullisen pitkään jälkimakuun tunkeutuu hiukan pippuriakin.  Plussaa rypälettä ja aluetta ilmentävästä tuoksusta.

AC/DC-punkut olivat erittäin matalalle asetettuihin odotusarvoihin nähden jopa yllättävänkin hyviä, mutta eivät kyllä yltäneet minkään tasoisiin thunderstruck-ilmiöihin. Tällaiset pullot ovat varmasti ihan hauskoja tapauksia illanistujaisissa, mutta kuten olettaa saattaa, kurittavat kukkaroa hieman liikaa viinillisiin ominaisuuksiinsa nähden.

Viinisuositus – Simonsig Shiraz 2009 10,99€

Tilastojen mukaan suomalaiset ostavat edelleen selkeästi eniten alle kympin viinejä. Juuri alle kympin hintaryhmässä onkin tarjolla tavaraa laidasta laitaan ”enemmän kuin laki sallii”. Copatinto suosittelee olemaan tarkkana legendaarisessa 9,99€ hintaluokassa, sillä joukkoon mahtuu jos jonkinlaista pullotetta. Vinkkinä vielä kerrottakoon, että siellä oman kodin talousasioiden valiokunnassa kannattaa neuvotella tiiviisti hintarajan nostamisesta hiukan yli kympin (ainakin silloin tällöin), koska tällöin laatutavaran löytyminen helpottuu selkeästi.

Ranskasta kotoisin olevaa Shiraz-rypälettä (= Syrah) viljellään laajasti lämpimillä alueilla Euroopassa sekä uudessa maailmassa. Ranskan lisäksi parhaat Shiraz-viinit tulevat Australiasta ja Etelä-Afrikasta. Shirazia käytetään menestyksekkäästi erilaisissa sekoiteviineissä ja erityisesti eteläisestä Ranskasta tulee paljon huippuluokan shiraz-blendejä. Suositusviiniksi on kuitenkin tällä kertaa valittu Etelä-Afrikasta kohtuuhintainen Simonsig Shiraz vuodelta 2009.

Simonsigin viinit kasvavat erinomaisista punaviineistään tutulla Stellenboschin alueella. Stellenbosch nautiskelee viininviljelyn kannalta loistavista ilmasto-olosuhteista, eikä kaupungissa sijaitseva yliopistokaan heikennä viininviljelyn tasoa. Simonsig viljelee yhteensä 206 viinihehtaaria, joista korkeimmat tarhat sijaitsevat noin 250 m merenpinnan yläpuolella. Viljelyalasta on pyhitetty eniten cabernet sauvignonille, shirazin seuratessa heti kintereillä.

Viini on syvän rubiinin punainen ja tuoksussa on heti alkumetreillä havaittavissa Etelä-Afrikan punaviineille tyypillistä palaneen kumin aromia. Tästä joko pitää tai sitten ei – Copatinto ja moottoriurheilun ystävät pitävät. Jos siis jostain syystä mietit sopivaa viiniä kiihdytysajoihin, niin ainakin viinimaa lienee selvä?  Kumin lisäksi tuoksussa on kypsää luumua, savua, tervaa ja seetripuuta. Täyteläisestä ja pehmeästä mausta löytyy luumua, kypsää marjaisuutta, savua ja mausteisuutta. Pehmeät tanniinit ja sopivan napakka hapokkuus rakentavat viinin ryhdikkääksi kokonaisuudeksi. Kympin hintaluokassa harvemmin törmää kovin moniulotteisiin viineihin, mutta Simonsig Shiraz on tässäkin mielessä positiivinen tapaus ja jättää varsin pitkän ja moniulotteisin jälkimaun.

Copatinto suosittelee lämpimästi erinomaista Simonsig Shirazia, vaikka et moottoriurheilun ystävä olisikaan! Tummaa lihaa lautaselle, niin homma toimii varmasti.

Viinisuositus – Wyndham Estate Bin 555 Shiraz 2008 13,98€

Kaakkoisen Australian ilmasto esittää suhteellisen tasaisesti samaa näytelmää vuodesta toiseen, mikä helpottaa pitämään myös viinien vuosikertavaihtelut pieninä. Australialaisista punaviineistä ehkä tunnetuimpia ovat Shiraz-rypäleistä tehdyt viinit. Tällä kertaa viinisuosituksena onkin tyypillinen Australialainen Shiraz; Wyndham Estate Bin 555 Shiraz vuodelta 2008.

Tumma, violetti väri ja lasissa raskaasti liikkuva paksu rakenne ilmoittavat maistajalle, että nyt taitaa olla tosi kyseessä. Tuoksussa on luumua, savuisuutta ja lakritsia. Täyteläinen, suuntäyttävä ja lämminsävyinen maku myötäilee tuoksun aromeja ja jättää mausteisen täyteläisen jälkimaun. Wyndham on aussi-shirazille tyypilliseen tapaan hillomaisen paksu viini ja ryhdikkään vahva esimerkki lajissaan. Nautiskele tämä erinomainen Wyndham vaikkapa grillatun tai paistetun tumman lihan seurana.