Kymmenvuotiaaksi kypsynyt Pintia 2007

Ribera del Dueron ja samalla myös koko Espanjan yksi tunnetuimmista viinitaloista on Vega Sicilia. Talon sivukonttori Pintia sai alkunsa 90-luvun puolivälissä Torossa, kun silloinen Vega Sicilian viinintekijä Mariano Garcia sai tehtäväkseen etsiä talolle sopivia tarhoja Torosta. Ensimmäinen vuosikerta markkinoilla oli 2001 ja vuosituotantomäärä on noussut vuosien saatossa noin 300 000 pulloon. Hetkeä Pintian perustamista myöhemmin Mariano Garcia lopetti Vega Sicilialla ja siirtyi omien, harrastuksina alkaneiden projektiensa pariin (mm. San Róman ja Mauro).

Pintian toiminta pyörii vahvasti Vega Sicilian periaatteiden mukaisesti, mutta viininä Torossa sen voidaan ajatella edustavan hieman modernimpaa ja elegantimpaa päätyä. Kirjoittelin blogiin muutama vuosi sitten tuolloin kymmenen vuoden ikään ehtineestä vuosikerrasta 2003 ja nyt korkkausvuorossa oli niinikään 10-vuotias 2007.

Viinin rypäleet tulevat melko vanhoista (n. 40-60-vuotiaista) ja varttamattomista Tinta de Toro-köynnöksistä. Viini on kypsynyt 12 kk uusissa tammitynnyreissä, joista 70 % on ollut ranskalaista ja 30 % amerikkalaista tammea. Tuoksusta löytää tummaa kirsikkaa, karhunvatukkaa, paahteisuutta, tupakkaa ja nahkaa. Selkeitä ikääntymisen piirteitä on havaittavissa, mutta toisaalta hedelmäsektorilla on vielä paljon virtaa. Alkoholia löytyy Torolle tyypillisesti se 15 % ja selkeä lämmöntunne on havaittavissa jälkimaussa. Pintialle tuttuun tyyliin melko runsas tanniinisuus on nätisti kypsynyttä, pehmeää ja poikkeuksellisen hienojakoista.

Pintia 2007 on selkeästi parempi ja tasapainoisempi kokonaisuus, kuin lämpimämmän vuoden 2003. Hedelmää, tanniineja ja jo tässä vaiheessa mukavasti integroitunutta tammea löytyy vielä siinä määrin, että muutaman vuoden jatkokellaroinnille löytyy perusteet. Toisaalta viinissä on juuri nyt mukavan napakka puraisu, joka osaltaan ryhdittää pakettia. Lataa lautaselle jotain isompaa lihaa, ronskimpaa riistaruokaa tai sitten vaan fiilistellen kypsytettyjen juustojen seurassa. 4 / 5 staraa.

Bierzon parhaimmistoa – La Vizcaína El Rapolao 2013

Kun Bierzosta hakee hieman kepeämpää ja elegantimpaa punaviiniä, on koordinaatteja hyvä ruuvata esim. viinitaikuri Raúl Pérezin lukuisien projektien suunnille. La Vizcaína on Raúl Pérezin ja Cesar Marquezin yhteistyöprojekti ja El Rapolao taas pitää sisällään “field blend”-tyyppisesti pääosin Menciaa sekä pieniä määriä Bastardoa ja Garnacha Tintoneraa. Köynnökset sijaitsevat pohjoiseen suuntautuvalla, hieman viileämmällä tarhalla.

Tarhatyöskentely ja valmistusprosessi on noudatellut Pérezille tuttuun tapaan minimaalisen käpälöinnin linjaa. Rypäleet ovat kasvaneet 90-100-vuotiaissa köynnöksissä ja viini on käynyt läpi parin kuukauden mittaisen maseraation sekä käymisen isoissa foudre-tynnyreissä. Kypsytys 10-12 kk käytetyissä ranskalaisissa 500 litran tammitynnyreissä. Vuosituotanto yltää noin 2500 pulloon.

Bierzon Mencia-voittoiseksi viiniksi lasista löytyy keskimääräistä hailakampi rubiininpunainen väri. Intensiivinen tuoksu jossa punaista kirsikkaa, mustaherukkaa, savua, havuja ja mineraalisuutta. Suussa keskitäyteläinen viini on erittäin mehukas, raikas ja punasävytteisen marjaisa. Kypsä ja pehmeä tanninisuus hiippi loppumakuun mukaan. Yrttisyys, metsäisyys ja napakka hapokkuus on nätisti esillä myös pitkässä jälkimaussa.

Raúl Pérez ja Cesar Marquez ovat onnistuneet vangitsemaan pulloon loistavan raikasta Mencia-meininkiä, josta löytää kiehtovaa moniulotteisuutta sekä poikkeuksellisen mainion kulauteltavuuden. Pullo lähtee Espanjassa mukaan parilla kympillä, Suomessa en ole ainakaan toistaiseksi nähnyt missään. Täräytin viinille kaveriksi grillattua possua saslik-vartaiden muodossa, onnistunut kombo sekin. 4,5 / 5 staraa.

 

Kuuman vuosikerran Burgundia – Gérard Seguin Gevrey-Chambertin 2003

Kun viineistä halutaan löytää vuosikerroille tyypillisiä ominaisuuksia ja kasvuolosuhteiden välisiä eroja, nousevat viinimaailman klassikkoalueet omaan luokkaansa. Esim. Ranskan Champagnen, Bourgognen ja Bordeaux´n viinit ovat syystäkin tunnettuja siitä, että alueilla fiksusti tehdyt viinit ilmentävät nätisti ja konkreettisesti kasvuympäristöjensä ja olosuhteidensa eroja. Vuosikerta 2003 tunnetaan erittäin kuumana kasvukautena ympäri Eurooppaa, eikä Burgundi ollut poikkeus. Käytännössä viineistä tuli monin paikoin totuttua massiivisempia, alkoholisempia sekä matalampihappoisia. Myös satomäärät jäivät pieniksi, mikä taas johtui enemmänkin kevään pakkasvaurioista. Erityisen hankalien vuosikertojen kypsytyspotentiaali tai odotettavissa oleva viinielämys ei välttämättä ole sitä kovinta huippua, mutta siitä huolimatta hankin toistuvasti myös surkeampia vuosikertoja kaappiin. Syynä on yksinkertaisesti se, että surkeammatkin vuosikerrat tarjoavat ainakin itselleni arvokasta oppia viininviljelyn ja kellarityöskentelyn koukeroista sekä siitä miten erilaiset olosuhteet ja valinnat vaikuttavat pullosta löytyvään lopputuottesseen.

Nappasin kesällä auki kaapissa lepäilleen Gérard Seguin Gevrey-Chambertin 2003:n ja testailin mitä kuuma vuosi tämän pullon kohdalla käytännössä tarkoittaa. Ja hyvinhän se selvisi. Tuoksussa on kypsää kirsikkaa, vadelmaa, mansikkaa, karpaloa, savua, ja pientä pippurista mausteisuutta. Viinistä löytyy ikään nähden yllättävän niukasti kehittyneen viinin tertiääristä profiilia, sen sijaan pinnalle nousee enemmänkin kypsän marjaisa ja mehukas meininki. Suussa keskitäyteläinen viini toistaa tuoksun elementtejä. Hieman pullukalta vaikuttava kypsä marjaisuus ei päästä Pinot Noirin herkkää olemusta parhaalla mahdollisella tavalla esiin ja viini kaipaisi myös tiukempaa hapokkuutta tuomaan lisäryhtiä sekä särmää. Myös syvyys jää puolitiehen, vaikka pehmeät ja kypsät tanniinit tuovatkin loppumakuun annoksen jäntevyyttä.

Gérard Seguin Gevrey-Chambertin on selkeästi “sitä saa mitä tilaa”-tyyppinen tapaus. Kuuman vuoden viini nostaa esiin lähinnä kypsää marjaisuutta sekä mehukkuutta ja jää vajaaksi sekä happosektorin että moniulotteisuuden saralla. Tyytyväinen pitää olla ainakin siihen, että viini ilmentää avoimesti vuosikertansa luonnetta, eikä siitä ole pyritty vääntämään mitään muuta kepulikonstein. Hedelmässä riittäisi intensiivisyyttä vielä jatkokellarointiakin varten, mutta on kovin vaikea uskoa näin kypsän profiilin viinin saavuttavan mitään erityisen merkittävää lisäkypsyttelyn seurauksena. Korkki auki ja lasiin vaan, näin se on. 3 / 5 staraa.

 

Viikon Copa – Carl Loewen Quant Riesling 2016 (Alko 13,35 €)

Viime viikon Moselin reissulla tuli maisteltua paljon 2016 vuosikerran mainioita Rieslingejä, joten on luontevaa poimia myös viikon viinivinkiksi Moselia kyseiseltä vuodelta. Carl Loewen on laadukas ja luotettava tuottaja Leiwenista ja viime vuosina myös perhetilan nuori sukupolvi on tuonut tekemiseen kivaa lisäpotkua. Tämä Quant Riesling on viihtynyt Alkon vakiovalikoimissa jo useamman vuoden ja myös 2016 vuoden pullo tuntuu olevan varsin mainiossa vedossa.

Tuoksussa vihreätä omenaa, päärynää, hitunen persikan kiveä ja mineraalisuutta. Maku seurailee tuoksua ja raikkaan tiukka hapokkuus asettuu nätisti balanssiin jäännössokerin kanssa (13 g/l). Makeusprofiililtaan viini taittuu puolikuivan puolelle ja kokonaisuus on raikas, tasapainoinen ja melko pitkä myös jälkimaun osalta.

Carl Loewen Quant on laadukas Moselin perus-Riesling tilanteeseen kuin tilanteeseen. Viinistä löytää tyypilliseen tapaan ilahduttavan toimivaa yhteispeliä raikkaan happosektorin sekä jännössokerin välillä. Vuosikerta 2016 tuntuu olevan mukavan tasapainoisessa vireessä. Varma valinta Rieslingin ystäville. 3,5/5 staraa. (kuva: Alko)

 

 

Matkalla Moselissa – Huipputarhojen uusi vuosikerta 2016

Moselissa järjestettiin syyskuun puolivälissä VDP Mosel Grosser Ring Meisterwerke 2017, jossa oli esillä Grosse Lage-tarhaviinien uusin vuosikerta 2016.

VDP:n laatuluokituksessa Grosse Lage tarkoittaa kaikkein korkeimmin arvostettuja tarhoja eli ns. Grand Cru-tarhoja. Kun Grosse Lage-tarhalta tehdään kuiva viini, voidaan se nimetä vielä erikseen Grosses Gewächs-nimellä (GG). Makeammissa viineissä käytetään useimmiten pullon kapselissa näkyvää VDP.Grosse Lage merkintää ja lisäksi etiketissä mainitaan tarhan nimi sekä Saksan viinilaista tuttu predikaattiluokitus (Kabinett, Spätlese, Auslese jne.). Useimmista muista Saksan alueista poiketen, Moselissa VDP:n tarhaluokituksista löytyy ainoastaan Grosse Lage-tarhoja, eikä ainakaan toistaiseksi yhtään Erste Lage-tarhaa. VDP Grosse Lage-tarhojen määrässä Mosel onkin ylivoimainen ykkönen, yhteensä 87:n tarhan voimin.

Johtuen Moselin perinteisestä viinityylistä on luonnollista, että alue tuottaa Grosse Lage-tarhoilta suhteessa vähemmän kuivia Grosses Gewächs-viinejä ja taas huomattavia määriä Kabinett-, Spätlese- ja Auslese-viinejä. Toki vuodesta riippuen syntyy myös pieniä määriä Eisweinia sekä Trockenbeerenauslesea.

Maistelin läpi ison nipun 2016-vuosikerran viinejä kuivista aina Ausleseen saakka ja sain melko hyvän kuvan vuosikerran perusrakenteesta ja ilmeestä. Kun 2016 vuosikertaa verrataan lämpimämmän 2015-vuoden runsaan hedelmäisiin, täyteläisiin ja isoihin viineihin, voidaan todeta hedelmäsektorin olevan jonkin verran hillitympi ja lineaarisempi. Tyylillisesti viinit ovat klassisen elegantteja ja tasapainoisia, happotasot keskimäärin hieman edellisvuotta alhaisempia. Monet tuottajat pitävät laatua varsin hyvänä ja arvioivat tämän vuosikerran viinien yltävän parhaimpaansa hieman edellisvuotta nopeammin. Yksi monista ilon aiheista 2016-vuosikerran kohdalla oli todella tasapainoiset ja raikkaat Kabinett-viinit. Kabinett on tehnyt viime vuosina pienoista trendinousua ja hinta-laatusuhteeltaanhan “Kabit” ovat erinomaisella tasolla.

Tuottajilla oli esillä myös runsaasti vanhempien vuosikertojen viinejä (mm. 2007, 1997, 1987), joita oli hauska vertailla tuoreisiin viineihin. Mosel lienee yksi niistä parhaista esimerkeistä, kun mietitään Rieslingin kykyä säilyttää jopa Auslese-tasolla raikas lajikkeelle tyypillinen perusilme ja rakentaa ikääntyessään sen kylkeen huikea paketti moniulotteisuutta.

Jos maistelutilaisuudessa oli esillä hienoja viinejä, illallisviinien kohdalla siirryttiinkiin sitten todelliseen tykittelyyn. Vai miltä kuulostaa Peter Lauerin sektit vuosilta 1984, 1988 ja 1992 (kaikissa disgorgement 2017), Forstmeister Geltz Zilliken Saarburger Rausch Riesling Auslese 1993, Egon Müller Riesling Kabinett 1994 ja 2015, Knebel Röttgen Riesling Auslese 2007, Schloss Lieser Riesling Kabinett 1999 ja Schloss Lieser Niederberg Helden Riesling Spätlese 2008, Willi Schaefer Graacher Domprobst Riesling Auslese 2006 jne jne…

 

Viikon Copa – Chateau Fontesteau 2002 (Alko 19,98 €)

Bordeaux’n punaviinit ovat tuoreina varsin tiukkoja, tymäköitä ja kireitä tapauksia. Tasapaino, eleganssi ja moniulotteisuus löytyy vuosien kellaroinnilla, mutta tuoreen vuosikerran ostajalle odotusaika käy harmillisen pitkäksi. Alkoissa ei ole pahemmin kypsempiä vuosikertoja nähty, mutta tänä vuonna ainakin muutama vanhempi Bordeaux on ilmestynyt valikoimiin. Yksi näistä on Chateau Fontesteau 2002. Vuosikerta 2002 oli Euroopassa varsin haastava, Samppanjaa lukuunottamatta. Bordeaux’ssakin saatiin pieni ja tasoltaan suuresti vaihteleva sato. Monet tuottajat olivat kuitenkin tyytyväisiä tuloksiin ja Fontesteaun maantieteellisesti melko laaja apellaatioluokitus Haut-Médoc sallii myös ongelmien väistelyn pienempiä alueita paremmin.

Chateau Fontesteausta löytyy tyypillinen Bordeaux’n vasemman rannan rypälesekoitus, jossa Cabernet Sauvignon toimii pääesiintyjänä ja Merlot, Cabernet Franc sekä Petit Verdot säestävät. Lasissa hieman tiilenpunaan jo kääntyvä väri. Tuoksu on sitä klassista ikääntyneempää Bordeaux’ta, jossa primäärinen mustaherukka ja tumma kirsikka antavat jo pikkuhiljaa periksi kuivatuille hedelmille, tupakalle, setripuulle ja syksyisen metsän märille lehdille. Myös maku on mukavasti kehittynyt ja seurailee pääosin tuoksun suuntaviivoja. Hedelmän intensiivisyys jää maun keskiosassa hieman muun kokonaisuuden jalkoihin, mutta kokonaisuus pysyy silti tyylikkäästi kasassa koko matkan. Hapokkuutta on napakasti ja ryhdikkäästi, kypsät tanniinit ovat selkeästi jo hiipumaan päin, vaikka pieni ikenien puristus loppumausta löytyykin. Keskipitkä jäkimaku liikuskelee kuivatun mustaherukan, tupakan ja setripuun suunnilla.

Chateau Fontesteau on mukava paketti kypsää Bordeaux-meininkiä ja tarjoilee juurikin sitä, mitä 15-vuotiaalta Haut-Médocin Cru Bourgeois-viiniltä sopii odotella. Ei suuren suuri viini, mutta tasapainoinen ja tyylikäs tapaus, jonka korkkausta ei kannata enää pitkittää. Viiniä voi sovitella ruokapöydässä kypsemmäksi valmistettujen riistalihojen tai vaikkapa ankan kylkeen. Parin kympin hintaan kelpo ostos Alkosta. 3,5 / 5 staraa.

 

 

 

Timanttista hapokkuutta ja Santorinin vulkaanista mineraalisuutta – Haridimos Hatzidakis

Santorinin Assyrtikojen raikas hapokkuus ja kiehtova mineraalisuus on kiinnostanut jo jokusen tovin, mutta pienen saaren alhaisista tuotantomääristä johtuen kohdalle on osunut valitettavan rajallinen määrä viinejä. Kun Juhannusta ja viime vuosina liiankin tutuksi tulleita kotimaan kesäsääkatastrofeja päätettiin lähteä karkuun jonnekin lämpimään, oli sopiva hetki Santorinin reissulle. Vaikka alkuvuoden viinitilavierailujen kiintiö alkoikin olla jo tapissaan, en tietenkään malttanut olla pyörähtämättä parilla tilalla, teemalla “kun nyt kerran paikan päällä ollaan.” Etukäteisfiilistelyjen ja -pähkäilyjen perusteella yhdeksi mielenkiintoisimmista tuottajista nousi isolla kädellä viiniskenen kehuja viime vuosina kerännyt Hatzidakis.

Haridimos Hatzidakisin viinitilan tarina Santorinilla alkoi vuonna 1996, kun herra meni ja uudelleenistutti aiemmin hylätyiksi joutuneita tarhoja Pyrgos Kallistisiin. Homma käynnistyi alkuun puolella hehtaarilla ja oma tarhapinta-ala on sittemmin laajentunut nykyiseen noin 12 hehtaariin. Tuotantotilat saatiin käyttöön vuotta myöhemmin 1997 ja ensimmäiset viinit markkinoille keväällä 1999. Tuotannon pääpaino on saaren alkuperäislajikkeissa, Assyrtikossa ja Aidanissa,  joista valmistuu sekä kuivia valkoviinejä että makeita vinsantoja. Punaviinisektorissa Hatzidakis on yksi niistä saaren tuottajista, jotka ovat olleet nostamassa aiemmin heikkona linkkinä ja karkean tanniinisena pidetyn paikallisen Mavrotragano-lajikkeen mainetta. Ideana on tuoda lajikkeen parhaita puolia esiin astetta harkitummilla ja osaavammilla viljely- ja valmistustekniikoilla.

Hatzidakisin omia tarhoja viljellään sertifioidusti luomuna, mutta ostorypäleiden kohdalla tämä ei välttämättä aina täysin toteudu. Assyrtiko-rypäleistä joutuu Santorinilla pulittamaan sopimusviljelijöille noin 3-3,5€ per kilo, joten ihan halpaa raaka-ainetta ei ole omien köynnösten ulkopuolellakaan tarjolla. Kun mukaan ynnätään pienet satomäärät, saadaan kasaan jo pari hyvää taustatekijää Santorinin Assyrtikojen melko reippaille pullohinnoille.

Santorinilla köynnökset kasvavat tarhoilla korimaisessa muodossa, kestääkseen saaren voimakkaan tuulisuuden. Vulkaaninen maaperä säilyttää hyvin yöllisen kosteuden ja köynnösten sijainnista lähellä maan pintaa on täten hyötyä myös kuuman ja kuivan kasvukauden aikana. Phylloxera ei ole Santorinin viinitarhoja vaivannut, joten tarhoilta löytyy runsaasti vanhoja, omilla juurillaan kasvavia köynnöksiä. Vulkaaninen maaperä, saaren voimakas tuulisuus ja vanhojen köynnösten pienet satomäärät rakentavat taitavissa käsissä intensiivisiä, kiehtovan mineraalisia ja erittäin hapokkaita viinejä. Hatzidakisin vuosituotanto pyörii tällä hetkellä noin 130 000 pullossa ja vakaa aikomus on vastata kasvavaan kysytään laajentamalla tuotantotiloja ja nostamalla tuotantomääriä.

Kierroksen päätteeksi maistelimme luonnollisesti kivan nipun viinejä:

1. Aidani 2016 Paikallislajike Aidanista valmistettu. Kypsynyt terästankeissa 6 kk ja pullotettu ilman suodatuksia. Hieman Assyrtikoa aromaattisempaa ja kukkaisempaa tavaraa, myös hieman maltillisemmalla hapokkuudella varustettuna. Raikas ja hedelmäinen ja mutkattoman mukava tapaus.

2. Santorini 2016 100% Assyrtiko. Käyminen villihiivoilla terästankeissa ja sakkakypsytys 40 päivää. Upea hapokkuus, tasapainoinen pläjäys vulkaanista mineraalisuutta ja sitruunaa, greippiä, ruohoisuutta ja pitkä jälkimaku. Maistamistani perustason Assyrtikoista selkeästi kärkikastia, erityisesti upean tasapainon ja nautinnollisen tiukan hapokkuutensa ansiosta.

3. Assyrtiko de Mylos Vielles Vignes 2016 100% Assyrtiko. Tarhaviini Mylos-nimisen tarhan vanhoista (yli 50-v) Assyrtiko-köynnöksistä. Kuorikontakti 12 tuntia, käyminen villihiivoilla terästankeissa ja kypsytys sakkojen kanssa 8 kk. Alkuun ujompi ja pidättyväisempi tuoksu, joka kuitenkin avautuu hetken lasissa lymyiltyään nätiksi paketiksi omenaa, greippiä, sitruunaa ja limeä. Upean rakenteen omaava ja todella fokusoitunut viini, jonka intensiivinen mineraalisuus ja lineaarinen hedelmäisyys on huikealla tasolla. Erittäin pitkä jälkimaku ja kokonaisuutena paras koko reissun aikana maistamistani Assyrtikoista.

4. Nykteri 2015 100% Assyrtiko. Nykteri on perinteinen Santorinin viinityyli, jossa ylikypsät rypäleet puristetaan yöaikaan ja viini kypsyy tammessa vähintään 12 kk. Hatzidakisin Nykteri oli reissun aikana maistetuista selkeästi eleganteimmasta päästä ja viinin tammikypsytyksessä onkin hyödynnetty eräkohtaisesti eri kokoisia ja eri ikäisiä tammitynnyreitä. Täten on saavutettu hieman tasapainoisempi lopputulos. Kuorikontakti 12 tuntia, käyminen villihiivoilla terästankeissa ja kypsytys vähintään 12 kk tammessa, ei suodatuksia. Aromi- ja makumaailma on edellisiä tummempisävyinen ja suutuntuma hieman konsentroituneempi sekä öljyisempi. Tammen mukana olon erottaa selkeästi, mutta se on sopivassa tasapainossa muun kokonaisuuden kanssa.

5. Assyrtiko de Louros 2015 100% Assyrtiko. Hatzidakisin valkoviinien lippulaiva Louros-nimiseltä tarha-alueen yli 100-vuotiaista Assyrtiko-köynnöksistä. Kuorikontakti 12 tuntia. Kypsynyt sakkojensa kanssa ranskalaisissa tynnyreissä ja itävaltalaisissa isoissa tammitynnyreissä noin 24 kk, hieman vuosikerrasta riippuen. Syvän kultainen väri ja tuoksussa mukana kypsien omenoiden lisäksi, heinää, hunajaa ja tammea. Tyylillisesti Burgundin meininkeihin nojaileva, elegantti ja moniulotteinen viini, jossa erinomaisen tiukka hapokkuus tasapainottamassa intensiivistä ja runsasta makumaailmaa.

6. Rosé 2016 Väriltään perinteisen tumman punainen viini tuo nokkaan mansikkaa, vadelmaa ja puolukkaa. Suussa ennakko-odotuksia huomattavasti raikkaampi meno ja kiva hapokkuus. Mukava tasapaino hapokkuuden ja punamarjaisen hedelmäisyyden välillä. Hyvin viilennettynä kivasti kulauteltavissa sellaisenaan, mutta rakenteensa puolesta myös kätevä ruokaviini.

7. Mavrotragano 2015 Paikallinen punaviinilajike, joka on perinteisesti tuottanut ,osittain heikosta osaamisesta johtuen, robusteja ja tanniinisia viinejä, joita on sitten lähinnä blendattu muiden viinien sekaan. Hatzidakis on yksi modernimman tyylin tekijöistä, joka on ollut nostamassa lajikkeen arvostusta valmistamalla fiksummilla tekniikoilla ja valinnoilla elegantimman lajikeviinin. 12-18 kk tammikypsytystä hieman vuosikerrasta riippuen, ei suodatusta. Tummaa marjaisuutta, jossa mustaherukkaa ja tummaa luumua, tupakkaa ja nahkaa. Hyvä balanssi, tyylillisesti Bordeaux-tyyppinen tapaus, jolle voi mukavan hapokkuuden, reilun intensiteetin, runsaan tanniinisuuden sekä pitkän jälkimaun puolesta lupailla varsin pitkää kellaripotentiaalia.

8. Vinsanto 2003 80% Assyrtikoa ja 20% Aidania. 15 päivää aurinkokuivattuja ylikypsiä rypäleitä. Käyminen terästankeissa ja kypsytys vähintään 7 vuotta tammitynnyreissä. Tumman ruskea väri ja tuoksussa taatelia, luumua, toffeeta, appelsiinin kuorta ja pähkinää. Nätti happorakenne lymyilee makean ja konsentroituneen paketin taustalla. Erittäin paksu rakenne ja täyteläinen kokonaisuus.

9. Voudomato 2008 Punaisista 10-15 päivää aurinkokuivatuista Voudomato-rypäleistä tehty makea viini (340 g/l sokeria). Käyminen terästankeissa ja kypsytys 5 vuotta tammitynnyreissä. Todella runsaasta makeudesta huolimatta raikasta punaisten marjojen meininkiä, raikas suutuntuma ja edellistä Vinsantoa kepeämpi rakenne.

Hatzidakisin viinit olivat kautta linjan varsin vakuuttavaa tavaraa. Niistä löysi upean paketin tyylikkyyttä, tasapainoa ja intensiivisyyttä. Tämä kaikki on saavutettu ilman minkäänlaisia merkkejä yliyrittämisestä tai kuluttajia kosiskelevista kikkailuista. Taustalta huokuu selkeä pyrkimys modernimpaan ja tasokkaampaan tekemiseen niin tarhoilla, kuin kellarissakin ja sitä kautta myös laadukkaampien sekä paremmin kasvuympäristöään esiin tuovien viinien valmistukseen. Vahva suositus!

Tyylikkäitä viinejä eteläisestä Prioratista – Mas d’en Gil

Priorat ei jätä ketään kylmäksi. Tolkuttoman upeat vuoristomaisemat sekä loppumattomat laaksot ja rotkot pitävät huolen siitä, että ihmeteltävää riittää. Liekki syttyy viimeistään llicorella-maaperän maustamien täyteläisten ja moniulotteisten viinien äärellä. Alueen mannermainen ilmasto yltyy kesällä kuumaksi ja kuivaksi, mutta saa viilentäviä vaikutteita välimereltä kantautuvista sekä alueen sisäisistä tuulista. Yksi Prioratin tuulisimmista paikoista on alueen eteläiseen päätyyn sijoittuva Bellmunt, jonka hiukan kovempirakenteinen maaperä tuottaa jykevää, mutta silkkistä Garnatxaa.

Coma

Francesc Gilin vuonna 1860 perustama Mas d’en Gil siirtyi 1930-luvulla Barrillin perheelle ja nykyinen omistaja, Rovira Carbonellin perhe on hallinoinut tilaa vuodesta 1998. Tila kattaa 125 hehtaaria, josta noin kolmannes on viinitarhoja. Lisäksi tiluksilla kasvaa mm. oliivi- ja mantelipuita. Noin 350 metrin korkeudella sijaitsevien tarhojen hoito nojaa nykyään biodynaamisiin periaatteisiin ja vetovastuussa on toimintaa vahvasti luonnonmukaiseen suuntaan vienyt Marta Rovira Carbonell. Muutamat kymmenet erilliset palstat tarjoavat vaihtelevien suuntauksiensa ja muotojensa avulla monenlaisia mikroilmastoja. Näin ollen kullekin lajikkeelle sekä viinityylille voidaan valita viljelyolosuhteiden kannalta ne optimaalisimmat paikat. Päälajikkeet ovat punaiset Garnatxa ja Cariñena, mutta noin 10% tarhoista on valjastettu valkoiselle Garnatxa Blancalle ja Macabeulle. Viinien lisäksi tila pukkaa markkinoille laadukasta oliiviöljyä sekä viinietikkaa.

Mas d'en Gil 3

Kiertelimme Mas d’en Gilin tilalla Martan kanssa ja viinien maisteluun liittyi mukaan myös viinintekijä Antón Lorenzo. Talon tuotanto edustaa melko perinteistä Prioratin tyyliä, mutta esim. kypsytysten suhteen ollaan pikkuhiljaa siirrytty pienemmistä tammitynnyreistä isompiin, jotta viinit ilmentäisivät enemmän rypälelajikkeen sekä kasvuympäristön luonnetta ja vähemmän puun aromeja. Vierailun aikana oli helppo aistia kaikessa tekemisessä pyrkimys laadukkaaseen ja korkeatasoiseen lopputulokseen, mutta toisaalta myös selkeä kunnioitus historiaa, perinteitä ja luontoa kohtaan.

Bellmunt Blanc (Espanjassa noin 13 €) on tilan nuorempien köynnösten Garnatxa Blancaa ja Viognieria. Kepeän raikas, kesäinen ja kypsän omenainen viini, jonka loppumaussa mukana hiukan mantelia ja yrttejä.

Coma Alta 2009 / 2013 (Espanjassa noin 25 €) Coma Vella-tarhan korkeimmilta paikoilta, koilliseen suuntaavilta tarhoila. Garnatxa Blancaa, josta kolmannes kypsyy 6 kk 500 litran tammitynnyreissä ja sen jälkeen 12 kk pulloissa. Tasapainoinen 2013 tarjoilee raikkaampaa omenaa, persikkaa ja yrttejä. Muutaman vuoden vanhempi 2009 näyttää upeasti tyylikkään ikääntymisen merkkejä; upean moniulotteinen ja kiehtova paketti kypsää omenaa, mehiläisvahaa, hunajaa, mantelia ja pähkinää sekä yrttejä.

Coma Blanca (Espanjassa noin 42 €) on talon valkoviinien kärkeä ja valmistettu vanhojen, yli 70-vuotiaiden köynnösten Garnatxa Blancasta ja Macabeusta. Kypsytys 6 kk 500 litran tammitynnyreissä ja sen jälkeen 18 kk pulloissa. Intensiivinen ja tiivis paketti omenaa, melonia, mantelia, villiyrttejä sekä mineraalisuutta. Pitkä jälkimaku jättää miellyttävän mantelisen tunnelman. Vuosikerta 2014 oli vielä hyvin varhaisessa vaiheessa ja lupailee suotuisia kehitysnäkymiä ainakin muutamiksi vuosiksi eteenpäin.

Mas d'en Gil 4

Coma Vella 2009 ja 2012 (Alko vakiovalikoima 31,90 €). Garbinada-tuulesta nauttivilla Coma Vella-tarhoilla kasvaneista Garnatxa ja Garnatxa Peluda-köynnöksistä. Mukana myös pieniä määriä Cariñenaa, Cabernet Sauvgnonia, Syrah’ta, Merlot’ta. Kypsytys 14 kk suuremmissa ja pienemmissä tammitynnyreissä sekä 24 kk:n lepäily pulloissa. Tyylikäs punaviini, jonka lisäetu Suomessa on myynnissä oleva hieman vanhempi vuosikerta -09, – esim. Espanjassa markkinoilta löytyy pääosin muutama vuosi tuoreempia pulloja. Maistelimme sekä 2012- että 2009- vuosikerrat. -12-vuosikerran nuoruuden tiukkuus saa antaa -09:ssä tilaa pehmeämmälle, tummasävyiselle hedelmäisyydelle, jolloin myös yrttinen mausteisuus ja pieni mineraalisuus pääsee paremmin esille. Ikä on tuonut mukanaan myös lempeämmät tanniinit sekä tyylikkäästi integroitunutta tammea. Erittäin tyylikäs ja tasapainoinen viini, joka on varsin hyvässä korkkausiässä.

Clos Fontà (Espanjassa noin 47 €) Eri tarhoilta 47 – 86-vuotiaista Garnatxa- ja Cariñena-köynnöksistä kerätyt rypäleet, kypsytys nykyään 14 kk 1500 litran ja 225 litran tammitynnyreissä ja sen jälkeen 36 kk pulloissa. Maistamistamme viineistä sitä klassisinta Priorat-tyyliä, jossa runsaasti kypsää tummaa hedelmää, jykevä rakenne ja reilu tammisuus. Kymmenen vuoden matka on tehnyt nättiä jälkeä 2007-vuosikerralle ja tumman hedelmäinen ja moniulotteinen paketti saa rinnalleen metsäisiä aromeja sekä tupakkaa. Kypsä ja siisti tanniinirakenne sekä runsas, mutta kivasti muuhun kokonaisuuteen integroitunut tammi.

Nus Vi Dolc (Espanjassa noin 25 €) Makea, pääosin aurinkokuivatuista Garnatxa-rypäleistä valmistettu punaviini. Kypsytys 18 kk 60 litran minitynnyreissä, jotka paikallinen tynnyriseppä on nikkaroinut tilalla käytetyistä tynnyreistä. Todella runsas ja intensiivinen paketti kuivattuja tummia marjoja, kuten esim. mustikkaa ja karhunvatukkaa. Raikas hapokkuus ja lopussa pieni lempeiden tanniinien puristus. Erinomainen kaveri tummalle suklaalle.

Mas d'en Gil 5

(Katalonian viinimatkan järjestelyistä vastasivat Espanjan Ulkomaankaupan Instituutti (ICEX) sekä paikalliset viinijärjestöt)

Viikon Copa – Saint Hilaire Provence Rosé 2016 (Alko 16,89 €)

chateau-saint-hilaire-provence-rose-2016Roseeviinit ovat olleet maailmalla jo jonkin aikaa pienessä nosteessa. Ranska keikkuu yllätyksettömästi kärkimaana ja vastaa noin kolmanneksesta koko maailman roseekulutuksesta. Ranskassa roseeviinien mekka on itseoikeutetusti Provence, jolla on pitkä aihepiiriin liittyvä historia takanaan. Vaikka roseen tuotanto on koko Ranskan viineistä vain noin 16,5%, on sen osuus Provencen viineistä lähes puolet ja kolmen pääasiallisen rosé-apellaation osalta noin 88% (Côtes de Provence, Coteaux d’Aix en Provence ja Coteaux Varois en Provence). Provencen viinien nostaessa kysyntäänsä myös Ranskan rajojen ulkopuolella, on väritrendeissäkin alkanut tapahtua muutoksia. Viime vuosina muuallakin maailmassa on alettua suosia yhä enemmän haaleampia punaisen ja pinkin värisävyjä.

Saint Hilaire Provence Rosé esittelee kaikin puolin hyvin klassista Provencen rosé-tyyliä. Hailakan pinkin värisen viinin tuoksusta löytyy vadelmaa, kirsikkaa, mansikkaa sekä sitruunaa ja kukkaisuutta. Maku seurailee tuoksun linjoilla ja ilahduttavan raikkaan paketin tukipilarina toimii napakka hapokkuus sekä hillityn elegantti ja nätisti kontrollissa pysyvä hedelmäisyys. Melko pitkä jälkimaku on raikkaan hedelmäinen ja aavistuksen mineraalinen.

Saint Hilaire Provence Rosé on alueelleen sekä viinityylilleen uskollinen tapaus ja esittelee klassisen hillittyä, eleganttia ja kontrolloitua tavaraa nätissä tasapainossa. Mainio kumppani vaikkapa kesäisille salaateille tai grillatuille mereneläville. 3,5 / 5 staraa. Kuvan (©) Alko.

 

 

Laurent-Perrierin uusi NV samppanja La Cuvée Brut

Muutama päivä sitten, juuri Grand Champagne-tapahtuman juurella juhlittiin Laurent-Perrierin uutta NV samppanjaa La Cuvée Brutia. Pitkä 15 vuoden kehitystyö on kannattanut, sillä La Cuvée on edeltäjäänsä selkeästi raikkaampi, ryhdikkäämpi ja kokonaisuutena fokusoituneempi. La Cuvée syntyy jopa sadan eri palstan rypäleistä, noin 20-30% osuudesta reserviviinejä sekä pitkän, minimissään 4:n vuoden pullokypsytyksen seurauksena. Uudet tarhahankinnat erityisesti Côte de Blancsin alueella ovat mahdollistaneet pieniä muutoksia blendiin ja uuden samppanjan blendistä noin puolet on Chardonnay’ta, noin kolmannes Pinot Noiria ja loput Meunieria.

Laurent-Perrier 1Illallisen ruokatarjoilusta vastasi Cafe Ekberg ja illan samppanja- ja ruokayhdistelmät olivat erittäin toimivia. La Cuvée sai seurakseen valkoista parsaa ja hollandaise-kastiketta, kuusi vuotta pullokypsytetty non-dosage samppanja Ultra Brut meriahventa ja kampasimpukkaa, upean moniulotteinen ja äärimmäisen hienostunut Grand Siècle Brut naudan sisäfilettä ja illan kruunasi Ekbergin taidokkaasti valmistetun suklaakakun sekä punaisten marjojen ja Laurent-Perrierin Cuvée Rosén saumaton yhdistelmä. Varmasti yksi parhaista kokemuksistani kuivan rosé-samppanjan ja jälkiruoan yhdistelyn saralla. Upea ilta erinomaisten ja linjakkaiden samppanjoiden parissa sekä erityisen hieno esimerkki hyvin pohdittujen sekä laadukkasti toteutettujen ruoka- ja samppanjayhdistelmien toimivuudesta!

Laurent-Perrier 2