Tag Archives: viinimatka

López de Heredia Viña Tondonia – Perinteistä ja aitoa Riojaa

Posted on by
Reply

Kun viinikirva 1800-luvun loppupuolella hyökkäsi tuhoisasti Ranskan viinitarhoille ja paikallinen viinituotanto romahti, ryhtyivät fransmannit etsimään korvaavaa viiniä mm. Espanjasta. Tilanne oli luonnollisesti erittäin suotuisa myös Riojan viiniskenelle. Ranskankielentaitoinen liikemies Don Rafael López de Heredia y Landeta seurasi toimintaa läheltä ja lähti mukaan bisneksiin. Haron seudun viinillinen potentiaali vakuutti miehen siinä määrin, että nykyäänkin käytössä olevan Bodegan rakennustyöt aloitettiin vuonna 1877 ja Riojan kolmanneksi vanhin viintalo sai alkunsa. Ranskalaiset viinintekijät olivat ystävällisiä ja tutustuttivat Don Rafaelin viininvalmistuksen saloihin ja ensimmäinen vuosikerta Reservaa iskettiin markkinoille vuonna 1890.

20150529_084850[1]

Vierailun aikana kävi hyvin selväksi, että López de Heredia Viña Tondonialle on ollut erittäin tärkeää vanhojen viininvalmistusperinteiden sekä -menetelmien säilyttäminen. 138 vuotta vanhoista perinteistä pidetään kiinni ja jokseenkin kaikki mitä Bodegassa on näkyvillä, on edelleen aktiivisessa käytössä. Viinien käymisprosessi hoituu villihiivoilla erikokoisissa tammitynnyreissä. Lisäksi kellareiden uumenissa lepäilee kaiken kaikkiaan noin 14000 kypsytystynnyriä, joiden käyttöikä pyörii noin 20 vuoden paikkeilla. López de Heredian oma seppä korjailee ja valmistaa uusia tynnyreitä tarvittaessa. Ongelmaksi alkaa hiljalleen muodostua ammattitaitoisten seppien vähyys. Erityisen vaikeaa on löytää isojen tynnyreiden rakentajia ja korjaajia.  Kaikesta perinteikkyydestä huolimatta viinintekoprosesseja monitoroidaan nykytiedon valossa tiiviisti ja huolehditaan siitä, että prosessit etenevät toivotulla tavalla. López de Heredian ollessa kyseessä, riittävän hitaasti.

Tondonian viinintekijä Mercedes López de Heredia kertoo seuranneensa huolestuneena Riojan viinien persoonallisuuden ja identiteetin katoamiasta. Hänen mielestään yksi avaintekijä asiassa on ollut kaupallisten, kultivoitujen hiivojen käytön lisääntyminen. López de Heredia haluaa säilyttää ja pitää huolta kaikista tarhoilla ja bodegassa oleskelevista micro-organismeista, koska hänen mukaansa huolellisen tarhatyöskentelyn kautta saatavien laadukkaiden rypäleiden lisäksi juuri nämä antavat viineille niiden yksilölliset ja persoonalliset ominaisuudet.

20150529_075442[1]Kellarikierroksen päätteeksi maistelimme Mercedes López de Heredian johdolla muutamat viinit. Viña Tondonia Blanco Reserva on ja pysyy omana suosikkinani. Viini pitää sisällään Viuraa 90 % ja Malvasiaa 10 %. Kypsytys tammessa 6 vuotta. Vuosikerta 2001 tuuppaa lasista nokkaan hienostunutta oksidoituneisuuutta yhdistettynä hunajaan, mehiläisvahaan ja upeasti integroituneeseen tammeen. Omaperäinen, uniikki tyyli ja kiistatta yksi maailman kiehtovimmista valkoviineistä.

Viña Tondonia Reservan punaviiniversio viettää sekin tammessa 6 vuotta. Maistelussa oli vuosikerta 2003. Keskitäyteläinen, tiukan kirksikkainen ja mausteinen viini, jossa hitunen myös lääkemäisyyttä. Tiukan hapokas, napakan tanniininen, kaikki kuitenkin hienosti balanssissa. Jos korkkaat lähitulevaisuudessa, anna reilusti aikaa hengittää. Muussa tapauksessa kellarin perälle odottelemaan, kiirettä ei ole.

Gran Reservaa valmistetaan vain poikkeuksellisen hyvinä vuosina tai jonkin muun merkittävän tapahtuman kunniaksi. Nämä viinit viettävät tammessa 8-9 vuotta ja vielä toisen mokoman pulloissa. Maistelimme vuosikertaa 1994, joka on selkeästi reservaa rauhallisempi ja levollisempi viini. Kirsikkaa, tummia marjoja, mausteisuutta, pientä kukkaisuutta. Paletilla hedelmä on reservaa pehmeämpi ja muhkeampi. Mukavasti pehmennyt tanniinisuus antaa hyvin tilaa jo nyt melko moniulotteiseksi ehtineelle viinille, mutta tiukka hapokkuus lupaa kellariaikaa vielä pitkiksi ajoiksi.

López de Heredia on viinitalo, jonka ei toivoisi muuttuvan tai muuttavan tyyliään koskaan. Onneksi minkäänlaisia merkkejä tällaisesta ei ole olemassakaan. Minulle López de Heredia on sitä aidointa Riojaa ja oman lajinsa selkeä kuningas.

(Riojan matkan järjestelyistä vastasivat Espanjan suurlähetystö, Espanjan Ulkomaankaupan Instituutti (ICEX) sekä paikalliset viinijärjestöt)

Alvaro Palacios – Rioja Bajan toisinajattelija

Posted on by
Reply

Palacios tarha 1Decanter-lehden (4/2015) valinta “Man of the year 2015”-tittelin saajaksi oli Alvaro Palacios. Reilu kuukausi myöhemmin istahdan Alfarossa samaisen hepun maasturin takapenkille ja lähdemme kaahaamaan kohti La Montesan tarhoja. Prioraton sekä Bierzon menestykseen suuresti vaikuttanut mies haluaa palauttaa Garnachan uuteen kukoistukseen kotiseudullaan Rioja Bajassa. Viljelyalaltaan Riojan ala-alueista suurin Baja on Rioja Alavesaa ja Rioja Altaa selkeästi lämpimämpi sekä kuivempi. Se on ollut perinteisesti Garnachan valta-aluetta. Alueella on paljon pienviljelijöitä, jotka myyvät rypäleensä viinintuottajille. He ovat tyytyväisiä ja pitävät maistaan kiinni, koska rypäleistä maksetaan suhteellisen mukavasti. Esim. Palacios maksaa sopimusviljelijöilleen laadusta riippuen reilusta eurosta vajaaseen kolmeen euroon per kilo. 80-luvulla mahdollistunut tarhojen kastelu sai lähes kaikki viljelijät hamuamaan suurempia tilipusseja ja vaihtamaan Garnachan suurempisatoiseen Tempranilloon.

Alvarolla ei ole mitään Tempranilloa vastaan, päinvastoin. Jos Palacios’n tarhat sattuisivat sijaitsemaan esim. Rioja Alavesassa, viiniä puristettaisiin hymy naamalla Tempranillo-rypäleistä. Bajassa lajike ei vain yksinkertaisesti tunnu tuottavan riittävän laadukasta satoa, joten miksi hakata päätä seinään? Naapurien Temparanillotarhoja joudutaan kastelemaan ja lisäriesana on kaikenlaisia tauteja ja tuholaisia. Garnachalle ei sen sijaan tarvitse tehdä juuri mitään, se viihtyy Bajassa kuin kotonaan. Alvaron isä asensi aikoinaan La Montesan tarhoille kastelujärjestelmän, mutta sitä ei ole käytetty kymmeneen vuoteen. Ei tarvitse.

Palacios Remondolla on haluja lisätä tarhaomistuksiaan. Tarhahehtaari maksaa Rioja Bajassa keskimäärin 35-40 tuhatta euroa, mutta kukaan ei halua myydä. Joskus voi pitkällisten neuvottelujen avulla onnistua tekemään vaihtokaupat. Alvaro ottaa asian tyynesti ja toteaa, että ehkä kaikella on kuitenkin tarkoituksensa. Jos yrität saada jotain aikaiseksi, eikä se yrityksistä huolimatta onnistu, ehkä sillä on jokin tarkoitus?

Tarhakiertueen jälkeen maistelemme muutamat viinit. Session saa luvan aloittaa valkoviinisektori. Viurasta valmistettu Placet -14 tarjoilee päärynää, omenaa ja kukkaisuutta. Kylkeen tiukka ja raikas hapokkuus sekä erittäin pitkä jälkimaku. Placet -12 on selkeästi suoraviivaisempi, siitä löytää enemmän sitruunaa, mineraalisuutta ja hieman vähemmän floraalisuutta. Näissä on hyvä rytmi, aromiprofiililtaan suhteellisen neutraali Viura ei lähde sooloilemaan liikoja ja happosektori toimii.

La Montesa tulee Alvaron isän 1988 istuttamalta kivikkoiselta tarhalta 550 metrin korkeudelta. Maistelimme vuosikerrat -12 ja -13.  Tarhoilla kasvaa vielä vähän Tempranilloa, mutta tavoitteena on muuttaa tarha 100 %:seksi Garnacahaksi. Viini koostuu pääosin Garnachasta (85 %) ja Tempranillosta (15 %). Kypsytys 12 kk ranskalaisessa (85 %) ja amerikkalaisessa tammessa (15 %). Vain 20 % tynnyreistä on uusia, loput suurinpiirtein tasajaolla 1-, 2- ja 3-vuotisia. Raikkaassa tuoksussa on punaista ja tummaa kirsikkaa yhdistettynä mausteiseen meininkiin. Paletilla viini on samettisen pehmeä, mutta napakan hapokkuuden sekä kypsän tanniinisuuden johdosta myös hyvässä tasapainossa ja ryhdissä. Loppua kohti seuraan lyöttäytyy vielä hippunen bitterisyyttä. Espanjassa reilun kympin hintalapulla poikkeuksellisen kova hinta-laatusuhde.

La Propiedad on puristettu 25-90-vuotiaiden Garnachaköynnösten rypäleistä. Pitkä maseraatio ja kypystys 14 kk ranskalaisissa tammitynnyreissä, joista puolet uusia ja puolet vanhoja. Poikkeuksellisen fokusoitunut ja tiukassa kontrollissa pysyvä viini. Hedelmäisyys on erinomaisessa balanssissa napakan hapokkuuden ja ryhdikkään tanniinisektorin kanssa. Siinä missä La Montesaa kulauttelee mielellään sellaisenaan jo nyt, vaatii Propiedad jo selkeästi ruokaa seurakseen. Hyötyy selkeästi lisäkellaroinnista.

Saimme tastingin päätteeksi maistaa ensimmäisinä maailmassa uusimman viiniprojektin, Valmiran vuosikertaa 2014. Viinin tavoitteena on ravistella ja muuttaa ihmisten käsityksiä Garnachasta. Palacios oli hamunnut Sierra de Yergassa sijaitsevaa Valmiran tarhaa jo jonkin aikaa ja onnistunut lopulta saamaan sen vaihtokaupan kautta itselleen. Rypäleet kasvavat kolmen hehtaarin kokoisella tarhalla 650 metrin korkeudessa. Tuoksussa on nuorekkaan viinin twistiä, mutta poikkeuksellisen monipuolinen aromimaailma. Kirsikkaa, kukkaisuutta, tupakkaa, pippuria, mausteita. Paletin osalta komppaan Alvaron sanoja: vibrant, expressive, exploding. Vuosikertaa 2013 tuli myyntiin 1300 pulloa, tätä uudempaan jokseenkin sama määrä.

Alvaro ei malta pysyä hetkeäkään paikallaan, kädet viuhtovat ilmassa, juttu luistaa ja mies on ilmiselvästi umpi-innostunut projekteistaan. Vierailuamme seuraavana aamuna hänen oli määrä olla Bierzossa aloittamassa uuden Bodegan rakennustöitä. Rakennuksen on suunnitellut 73-vuotias arkkitehti Rafael Moneo. Mitäköhän sitten seuraavaksi? Alvaro kertoo, ettei aika enää riitä mihinkään uuten projektiin, mutta suostuu silti vinkkaamaan erään mielenkiintoisen viinialueen Espanjassa, jolle hän povaa hyvää tulevaisuutta. Jaa, että mikä alue? Noh, pidetään jännitystä yllä ja palataan siihen ehkä hieman myöhemmin.

(Riojan matkan järjestelyistä vastasivat Espanjan suurlähetystö, Espanjan Ulkomaankaupan Instituutti (ICEX) sekä paikalliset viinijärjestöt)

Matkalla Campaniassa – Feudi di San Gregoriu

Posted on by
Reply

Marraskuun alussa avautui sopiva hetki karata Suomen ankeasta pimeydestä hieman valoisampiin ja lämpimämpiin maisemiin. Kohteeksi valikoitui Italian Campania ja samalla oli erinomainen mahdollisuus pistäytyä vierailulla Sorbo Serpicossa Feudi di San Gregoriun viinitilalla.

Feudi di San Gregoriu on 1986 perustettu, moderni ja kansainvälisesti suuntautunut viinitalo. 4 miljoonaa pulloa vuodessa markkinoille tööttäävä firma on noussut yhdeksi Campanian suurimmista tuottajista. Avellinon, Tufon, Irpinian, Sannion ja Taurasin lisäksi viiniä tulee nykyään myös Basilicatasta ja Apuliasta. Rypäleitä kerätään noin parin sadan hehtaarin alueelta, mutta omia tarhoja ei juurikaan ole. Syynä on kuulemma se, että alueen viljelijät haluavat pitää omistamistaan maista kiinni kynsin ja hampain. Suurin osa rypäleistä kasvaa siten joko vuokratuilla tai lukuisten sopimusviljelijöiden tarhoilla. Talo pyrkii systemaattisesti ympäristöä kunnioittaviin ja luonnonmukaisiin viljelymenetelmiin, mutta mm. hankalahko ilmasto asettaa omat haasteensa. Heinäkuussa 2014 oli 23 sadepäivää ja muutenkin ilmastollisesti haastavasta vuodesta johtuen sadosta menetettiin lopulta noin 10 %. Lisäpaineita matkalla varsinaiseen luomutuotantoon luovat lisäksi suuren toimijan tuotantomäärälliset paineet sekä iso joukko itsenäisesti ja itsepäisesti toimintatavoistaan päättäviä sopimusviljelijöitä.

Viinit valmistetaan ja kypsytetään nykyaikaisissa tiloissa ja moderneilla välineillä. Uusimpia panostuksia välineurheilun saralla on Aglianico-rypäleistä erityisen vaikeasti irtoavan rangan poistossa avustava laite. Mikäli puristettavien rypäleiden sekaan jää liikaa rangan osia, pulloon saattaa päätyä ikävän karvaita ja pistäviä aromeja. Kellareiden uumenista löytyy myös tuhansia tammitynnyreitä, lähinnä ranskalaista puuta. Tynnyreitä kierrätetään eri viinien valmistuksessa 4 vuotta ennen uusien hankkimista. Joitakin vuosia sitten on otettu käyttöön myös botti grandi-tyyppiset isot tynnyrit.

Viinitilan yhteydessä toimii yhden Michelin tähden ravintola La Marenná, jossa olikin kätevää vedellä todella tasokkaat lounasähkyt ja nauttia samalla jotakuinkin täydellisistä viinimätsäyksistä. Ravintolan ruoat tehdään lähiseudun antimista ja myös omaa puutarhaa hyödynnetään mahdollisimman paljon. Lähtölaukauksena keittiö tervehti kroketilla ja tomaatti-anjovisdipillä. Lasiin kaatui perinteisellä menetelmällä valmistettu Dubl Greco kuohuviini (~15 €). Talon 3 kuohuviiniä ovat muuten legendaarisen Anselme Selossen kanssa toteutetun yhteistyön tulosta. 24 kk sakkakypsytetty viini on pirteä, raikas ja elegantti – mainio aperitiivi. Alkuruoaksi tärähti höyrytettyä turskaa ja laseihin valkoisista tarhaviineistä Greco di Tufo Cutizzi (~12 €) sekä Pietracalda Fiano di Avellino (~13 €). Näistä Greco di Tufo Cutizzi on käyty läpi aiemminkin blogissa. Cutizzi on näistä kahdesta selkeästi sitruksisempi, hieman yksioikoisempi ja myös jonkin verran hapokkaampi. Pietracalda miellytti kokonaisuutena selkeästi enemmän, johtuen lähinnä tyylikkäästä mineraalisuudesta sekä paremmasta tasapainoistaan. Primi piattina tarjoiltiin jänisragua ja tagliatellea, secondi piattina prosciuttoon käärittyä possun sisäfilettä sekä kukkakaalia. Viineiksi Basilicatasta Basilisco Aglianico del Vulture Teodosio 2010 (~11 eur) sekä Piano di Montevergine Taurasi riserva -08 (~35 eur). Savuisessa Teodosiossa oli niukkarunkoisempi hedelmäisyys ja bitterisempi meininki. Hieman askeettisempi meininki hedelmäsektorissa jäi kyllä kiehtomaan. Taurasi riservasta löytyi jo tässä iässä yllättävän moniulotteinen setti maanläheisyyttä, tallinnurkkaa, eläimellisyyttä, mausteisuutta ja tiukkaa kirsikkaa. Toki viini on vielä hurjan nuori ja tanniinien ote ikenistä sitä vähemmän hellää sorttia. Viinin parhaat hetket ovat vuosien kellaroinnin päässä, mutta ammattitaitoisesti dekantoituna ja runsaiden makujen äärellä iso potentiaali saatiin hienosti esiin.

Jälkiruokana vielä suklaakakkua, hasselpähkinä”spaghettia” ja marenkia sekä muutama marmeladi ja praliini. Jälkiruoille kaadettiin vielä talon ainokaista jälkiruokaviiniä, jonka tuoksusta löytyi kuivattuja hedelmiä, hunajaa ja marmeladia. Tuoksu lupaili ehkä hieman enemmän mitä maku lopulta antoi ja jälkimakukin jäi valitettavan lyhyeksi. Huipputason jälkkäriviinin valmistus on ollut Feudille iso haaste jo vuosia, eikä lopputuloksiin olla oltu vielä aiva sataprosenttisen tyytyväisiä, mutta matka jatkuu. Koko tykitys kuudella viinillä kustansi erittäin kohtuulliset 60 eur/hlö

Mukava vierailu, loistava lounas ja ennen kaikkea oli hienoa nähdä Avellinon seudun viinimaisemat sekä todeta käytännössä yllättävän haasteelliset maastot. Vielä kun pakettiin lisätään Feudin erinomaiset viinit, niin ei pahemmin jää mussutettavaa. Feudi di San Gregoriun viineistä löytää Alkon hyllystä Lacryma Christi Rosson, jonka pidempi arvio löytyy myös blogista.