Viime syksynä vierailimme WSET Diploma-koulutuksen opintomatkalla lukuisilla viinitiloilla Saksassa ja Ranskassa. Yksi reissun mieleenpainuvimpia visiittejä oli Epernay’ssa sijatseva samppanjatalo Leclerc Briant.
Leclercien 1600-luvulle ulottuva viljelyperinne laajeni samppanjan valmistukseen Lucien Leclercin ja vaimonsa Jaqueline Briantin toimesta 1800-luvun loppupuolella. Champagnen ilmastolliset olosuhteet sekä kaupalliset paineet eivät houkuttele tuottajia ottamaan riskejä luonnonmukaisten ja biodynaamisten viljelyperiaatteiden muodossa. Leclerc Briant onkin yksi harvoista biodynaamisista tuottajista Champagnessa. Tilalla on kokeiltu luonnonmukaisia menetelmiä jo 60-luvulla ja tarhoja aloitettiin konvertoimaan biodynaamisiksi 80-luvun lopulla. Pitkään taloa ventäneen Pascal Leclercin kuoltua vuonna 2010 tila myytiin amerikkalaispariskunnalle ja samalla talon johtoon astui pitkään mm. Möet et Chandonilla toiminut Frédéric Zeimett. Tarhojen viljelyyn sekä viinin valmistukseen liittyvissä asioissa talo nojaa biodynaamisen viinimaailman huippuasiantuntija Hervé Jestiniin. Leclerc Briantille jäi omistajavaihdosten jälkeen haltuun noin 10 ha tarhoja ja biodynaamisesti viljeltyjä rypäleitä ostetaan mm. sellaisilta kovilta nimiltä, kuin Leclapart ja Ruppert-Leroy. Vuosituotanto liikkuu noin 80 000 pullon paikkeilla.
Leclerc Briantilla on tehty monenlaisia innovatiivisia kokeiluja, kuten kullattu tynnyri, pienet saviset munan malliset tynnyrit, sekä esim. cuvée, joka kypsyy sakanpoiston jälkeen 60 m meren pinnan alapuolelle upotettuna. Maistelun yhteydessä pääsimme pureutumaan myös bioenergetiikan saloihin, sillä Hervé Jestin kaivoi esiin elämänvoimaenergiaa mittaavan Bovis-mittarin. Hetken kestänyt mittarin heiluttelu antoi maistelluille viineille Hervén kertoman mukaan varsin hyviä tuloksia. Sitä en sitten osaa sanoa, miten tiukan tieteellisen seulan tällainen mittari läpäisee. Lopputuloksen miellyttävyys pulloissa lienee kuitenkin se tärkein mittari.
Maistelimme kaiken kaikkiaan 5 samppanjaa. Brut Réserve oli jossain määrin jo ennestään tuttu ja tarjoilee varsin mainion esityksen Pinot Noiria (40%), Meunieria (40%) ja Chardonnay’ta (20%) 4 g/l dosagella vauhditettuna. Rosé Brut on Chardonnay-vetoinen (95%) ja Pinot Noirista (5%) väriä saava, hyvin elegantti ja hillitty rosé, josta löytyy upea tasapaino syvän hedelmäisyyden ja hapokkuuden välillä. Blanc de Meuniers oli yksi omista suosikeistani. Intensiivinen, syvä, energinen meno päättyi erittäin pitkään jälkimakuun. Tätä herkkua on tehty vain 3000 pulloa, eikä viini ollut ainakaan maisteluhetkellä vielä markkinoilla. La Croisette Brut tulee talon Epernay’n tarhalta ja on 24 kk pullokypsytetty 100% Chardonnay. Konsentroitunut hedelmäisyys pysyy tiukasti kontrollissa ja saa tukea runsaasta mineraalisuudesta. Viimeisenä saimme maistella vuoden 2012 Grand Cru-tarhojen Chardonnaysta tammessa valmistuneen Pure Cramant samppanjan, jolle oli tehty sakanpoisto muutama minuutti ennen vierailuamme. Kypsää omenaa, paahtoleipää ja mineraalisuutta todella moniulotteisessa paketissa, päättyen järjettömän pitkään jälkimakuun, aivan loistavaa tavaraa.
Leclerc Briant tekee upeita samppanjoita, joista ei puutu luonnetta eikä persoonallisuutta. Luonnonmukaiset ja biodynaamiset menetelmät on onnistuttu kääntämään haastavista olosuhteista huolimatta voitoiksi ja talon toiminta on samalla osoitus siitä, että tekemisen taso ollessa korkea, on myös lopputulos erinomainen.
Castro Candaz on Ribeira Sacrassa pyörivä Raúl Pérezin ja Rodrigo Méndezin yhteistyöprojekti ja A Boca do Demo projektin lippulaivaviini. Pulloon on puristettu lähinnä Chantadan kylän viileämmillä ja erittäin jyrkillä rinteillä kasvavien 70-120-vuotiaiden köynnösten Menciaa. Joidenkin lähteiden mukaan mukana saattaisi olla myös pieniä määriä muita paikallislajikkeita. Pitkä maseraatio kokonaisilla tertuilla, vuoden mittainen kypsytys isoissa tynnyreissä. Viininvalmistuprosessi on jo alkeellisten olosuhteidenkin pakosta nojannut vahvasti vanhoihin sekä perinteisiin toimintatapoihin. Viiniä ei ole myöskään kirkastettu tai suodatettu.
Yksi mainio lajinsa edustaja on jokunen tovi sitten korkkaamani Wachtstetterin Felix Lemberger 2012. Pfaffenhofenissa, Heilbronnin lähettyvillä tarhojaan viljelevä Rainer Wachtstetter hyppäsi perheensä viinitalon hommiin 90-luvulla ja otti loputkin ohjat käsiinsä 2000-luvun alussa. Talon vuosituotanto on nykyään noin 110000 pulloa, joista kolmannes on Lembergeriä. Wachtstetterin viineissä ei suosita liikoja suodatuksia ja punaviinien tammikypsytykset hoidetaan asiallisen kontrolloidusti. Pfaffenhofenin tarhoilta tuleva Felix sijoittuu VDP:n laatuluokituksessa Ortswein-kategoriaan eli kyse on ns. kyläviinistä.
Toinen omista sokkopulloistani oli mielenkiintoinen, aikoinaan Ranskasta hankittu Philippe Tessierin La Porte Dorée vuodelta 2003. Philippe Tessier viljelee 23 hehtaarin alalla Cour-Chevernyn ja Chevernyn alueilla Loiren laaksossa. La Porte Dorée on valmistettu Cour-Chevernyn alueen ainoasta sallitusta lajikkeesta, valkoisesta Romorantinista. 1961 perustettu tila on luomusertifioitu ja toiminut Philippen johdolla vuodesta 1981. Tessier nojailee vahvasti naturaaleihin, minimaalisen intervention menetelmiin. Naturaaliviritteisistä viljely- ja valmistumenetelmistä johtuen en uskaltanut asettaa etukäteen aivan täyttä luottamusta 13-vuotiaan viinin kuntoon.
Tilaisuus käynnistyi kolmella kuohuviinillä, joista Clemens Honrath Pinot Zero Nahesta ajoi tervetuliaismaljan virkaa ja Weingut Philipps-Mühle 2014 Riesling Brut Mittelrheinista sekä Strauch Sektmanufaktur 2013 Rosé Cuvée Brut Pfalz yhdistyivät onnistuneesti modernilla ja itämaisilla vaikutteilla viritettyjen alkuruokien kanssa. Alkupaloina tarjoiltiin korianterilla maustettua siikaa, nuoc cham aiolia, paahdettua tummaa leipää, Chili- ja inkiväärimarinoituja katkarapuja, avocadoa, vesikrassia – kanavarras, siitakesieniä ja paahdettuja pähkinöitä.
Ensimmäisenä pääruokana tarjoiltiin omenasavustettua siikaa, savustettua nieriän mäti vinaigrettea, kirvelillä maustettua kurkku-fenkolisalaattia ja tilliaiolia. Kylkeen kolmen valkoviinin kattaus. Jyrkkien Mittelrheinin rinteiden Weingut Josten & Klein 2013 Riesling trocken tarjoili mukavan mineraalista ja konsentroitunutta Riesling-menoa, samea ja alkuun hieman siiderille tuoksunut Weingut Weinreich 2014 Orange Weisser Burgunder trocken Rheinhessenistä oli varsinainen yllättäjä savuiseen siikaan yhdstettynä ja Weingut Bickel-Stumpf 2011 Frickenhäuser Kapellenberg Silvaner Grosses Gewächs trocken tarjosi upean mineraalisen ja hennon omenaisen näytteen Frankenin Silvanerin isosta potentiaalista.
Chateau Paquita valmistetaan luonnonmukaisesti kasvaneista (ei sertifioitu) rypäleistä. Punaviinien valmistuksessa on mukana hyvin lyhyt kypsytys kätetyissä 500 litran tammiastioissa, ei suodatusta, ei kirkastusta, ei lisättyjä sulfiitteja eikä kaupallisia hiivoja. Chateau Paquitan sisältö on voittopuolisesti saaren alkuperäislajikkeita (45% Callet, 30% Mantonegro ja 25% Monastrell)
Kirjallisuudessa Juan Garcia kuvataan melko suurisatoiseksi lajikkeeksi, jonka tummat rypäleet ovat alttiita homeille. Pitkään kypsyessään rypäleet alkavat kurtistua, jolloin myös sokerikonsentraatio kasvaa.