Turkkia uuden maailman tyyliin – K of Kapadokia 2012

Turkkilaisten viinien maistelu on vuosien varrella jäänyt suhteellisen vähiin, mutta pieneenkin maistelujoukkoon on mahtunut ihan mielenkiintoisia tapauksia. Ehkä kirkkaimpana tähtenä todella upea Chamlija Papaskarasi 2013. Ja jos ei muuta, niin ainakin paikkallislajike Öküzgözü (=häränsilmä) on jäänyt pysyvästi mieleen, eikä vähiten hassunhauskalta kuulostavan nimensä ansiosta. Lisätäkseni turkkilaisten viinien kokemuspohjaa, korkkailin eräiden kesäisten arkigrillailujen lomassa pullollisen Öküzgözü- ja Bogazkere-blendiä Turkin Kappadokiasta. Viinin tuottanut Kocabag on perustettu 1972 ja ensimmäiset viinit ovat heilahtaneet markkinoille 1986. K of Kapadokia on viini, jolla on haluttu tuoda paikallisia lajikkeita ja viinintekemistä esiin kansainvälisesti kiinnostavalla tavalla. Etiketissä näkyvä kuumailmapalloilu on kuulemma hieman yleisempikin harrastus viinin kotikonnuilla.

K of KapadokiaHeti ensinuuhkaisusta lähtien on selvää, että viini pelaa peliään uuden maailman tyylillä, siinä määrin muhkean kypsää ja konsentronoitunutta hedelmää on tarjolla. Esiin nousee niin tuoksussa, kuin paletillakin lähinnä karhunvatukkaa, herukkaa ja luumua. Pieni määrä mausteisuutta hääräilee taustalla. Hapokkuutta on kohtuullisesti ja tanniiniosasto on siloitellun pehmeää ja kypsää.

K of Kapadokia on hyvin ja insinöörimäisen siististi tehty viini, josta pehmeäntäyteläisen punaviinisektorin ystävät löytävät takuukivan kaverin. Kun tuottajan tavoitteena on ollut suurempi kansainvälinen huomio, lienee lähestymistapa tietystä näkökulmasta syynättynä looginen. Konsentroitunut, muhkea ja hieman yksiulotteinenkin hedelmäisyys vaikuttaa kuitenkin lakaisevan maton alle suuren osan viinin persoonallisuudesta, eikä myöskään missään vaiheessa tule esiin tunnetta siitä, että kyseessä olisi juuri nimenomaan turkkilainen punkku. Viinin kanssa syötiin grillattua entrecôtea sekä uunissa paahdettua kukkakaalia, eikä siinä kombinaatiossa ollut kyllä pahemmin moitteen sijaa. 3 / 5 staraa.

Harvinaisempi valkoinen Castilla y Leónista – Garcia Viadero Blanco de Albillo 2013

Castilla y Leonin maakunta tunnetaan lähinnä tuhdeista punaviineistään ja valkoviinisektorissakin selkeä ykkönen lienee Ruedan Verdejot. Alueen tarhoilta löytyy kuitenkin pieniä määriä hieman harvinaisempaa valkoista espanjalaista alkuperäislajiketta, Albilloa. Espanjan viranomaiset ja tuottajat eivät erottele tilastoissaan ja informaatiopläjäyksissään Albillon eri alalajeja, joten on tyydyttävä olettamaan kyseessä olevan Albillo Real tai Albillo Mayor. Erilaisia Albilloja kasvaa pieniä määriä siellä sun täällä ja sen yleisin kohtalo on tulla blendatuksi muiden lajikkeiden sekaan. Yksi Albilloa lajikeviiniksi kesyttämään alkaneista tuottajista on erityisesti Ribera del Dueron punaviineillään mainetta niittänyt Bodegas Valduero.

Viadero 2013Garcia Viadero Blanco de Albillo on siis 100%:nen Albillo. Rypäleet ovat kypsyneet 12-vuotiaissa köynnöksissä noin 800-900 metrin korkeudessa. Viiniä ei ole kypsytetty tammessa, eikä suodatettu. Alkoholitason asettuminen alueen muuhun tuotantoon nähden yllättävänkin matalaksi (12,5%) on positiivinen yllätys. Tuoksusta löytyy päärynää ja limeä, ananaksen suuntaan kallistuvaa trooppisuutta, hitunen vaaleaa kukkaisuutta sekä edellisiä kahta selkeämmin taustalta esiin kampeavaa mineraalisuutta. Runsaanoloisella viskositeetillä liikkeellä olevan viinin makusektori ei paukuttele henkseleitä, vaan runko rakentuu hillityn hedelmäisyyden, yrttisen mausteisuuden, mineraalisuuden sekä kokonaisuutta sopivasti raikastavan hapokkuuden pohjalta. Jälkimaku jatkaa vielä varsin pitkään paletin luomissa tunnelmissa.

Varsin herkullinen viini, josta löytyy myös mukavasti luonnetta ja persoonallisuutta. Kyseinen pullo lähti matkaan Tallinnasta Järven Selveristä noin kymmenellä eurolla, Espanjassa viini kustantaa pari euroa vähemmän. Viaderoa kulautteli varsin mukavasti ihan sellaisenaan lämpimänä kesäpäivänä, ruokapöydässä yhdistelisin selkeämakuisia, ei liian mausteisia kala- ja äyriäisruokia. 4 / 5 staraa.

Punakuorinen Xarel-lo – Can Descregut Xarel-lo Vermell 2012

Katalonian Xarel-lo-buumista olen blogissa pöhissytkin jo jonkin verran ja vaikuttaa siltä, että uutta mielenkiintoista tavaraa pukkaa markkinoille ilahduttavaan tahtiin. Erityisen iloinen olen siitä, että vihdoinkin sain kaadettua lasiini viiniä, joka on valmistettu punakuorisesta Xarel-losta. Puna- tai pinkkikuorinen lajike on mutaation kautta syntynyt paksukuorisempi versio Xarel-losta, jonka köynnökset tuottavat hieman vähemmän satoa, rypäleet ovat aavistuksen matalampihappoisia, mutta vastaavasti maku on intensiivisempi. Tiettävästi ensimmäisiä ja jotakuinkin ainoita 100 %:sti punaisesta Xarel-losta viiniä valmistavista tuottajista on Can Descregut, joka viljelee Penedesin alueella 50 hehtaarin tiluksiaan luomumenetelmin.

Can Descregut Vermell s60-vuotiaista köynnöksistä puristetun viinin melko syvä keltainen väri ja hieman samea ulkoasu kätkevät taakseen 48 tunnin kylmämaseraation, 4 kk sakkakypsytyksen sekä turhien suodatusten väliin jättämisen. Tuoksussa on puhdasta omenaisuutta, joka muistuttaa aluksi hieman laadukkaan omenasiiderin meininkiä. Hetken kuluttua mukaan pölähtää vivahteikas tuulahdus sitrusta, lime selkeästi eturintamassa. Paletilla viini on melko runsas, hauskan vivahteikas ja eläväinen. Ikään kuin pullo virnuilisi maistajalleen ja pölläyttäisi joka nuuhkaisuun jotain uutta twistiä. Viini ei ole yltiömäisen hapokas, mutta todella moniulotteinen ja luonteikas. Makua riittää siinä määrin mukavasti, että suu jää maiskuttelemaan viiniä kulautuksen jälkeen ajoittain kiusallisenkin pitkään.

Can Descregut Xarel-lo Vermell 2012 oli siinä määrin hauska viini, että pullo hupeni kesäisenä perjantai-iltana kahteen pekkaan todella rivakasti. Fiilikset ja makuprofiili ovat melko lähellä aiemmin arvioitua naturaalia Loxarel A Pèl Xarel-loa, joskaan tämä viini ei innostu aivan yhtä villiin esitykseen. Kylkeen grillailtiin valkosipulimarinoituja kanan reisipaloja ja kukkakaalia. Hyvin toimi, vaikka viini varastikin dinnerin pääosan. Pullo irtoaa muuten esim. Decantalosta reilulla 13 eurolla. 4 / 5 staraa.

Pirskahteleva jälkkäriveijari – Canti Moscato d’Asti (Alko 9,29 €)

canti moscato d'astiJos pohjoisen Italian maniot Moscato d’Astit eivät ole jo tulleet tutuiksi, niin suosittelisin ehdottomasti ottamaan pikaisesti selkoa tästä matala-alkoholisesta, makeasta ja hauskasti pirskahtelevasta viinityylistä. Sellaisenaan hörpittynä nämä aiheuttavat varsin harvoin mitään suuria tunteita, mutta erilaisten jälkiruokien kyljessä viini yltää aivan uusiin ulottuvuuksiin. Omissa muistikuvissa erinomaisia parituksia on syntynyt mm. pannacottan, erilaisten marjaisten jälkiruokien sekä monien juustojenkin kanssa.

Fratelli Martini valmistaa viinejä useilla eri brändeillä ja viinialueilla. Canti-brändi profiloituu edullisemman pään viinituotantoon. Viinit yltävät harvoin loistokkuuteen, mutta ovat siististi tehtyjä ja ajavat asiansa myös hinta-laatusuhdetta tarkasteltaessa. Canti Moscato d’Astin tuoksussa on makeaa päärynää, ananasta ja kukkapuskaa. Maku seuraa kivasti tuoksun luomia fiiliksiä ja paketista löytyy riittävä sitruksinen hapokkuus kannattelemaan 120 g/l sokerimäärää. Kokonaisuus on pienistä pilkkuvirheistä huolimatta varsin miellyttävä.

Alkon vakiovalikoiman ainoa kokonainen pullo Moscato d’Astia on hyvä vaihtoehto jälkkäriviiniksi ja tarjoaa myös kelvollisen vastineen sijoitetuille roposille. Itse maistelin tämän onnistuneesti mökkijuhlien jälkkäriosaston yhteydessä, jolloin tarjolla oli juustokakkua ja mansikkamelbaa. 3/ 5 staraa. (Kuvan © Alko)

Nuoret kapinalliset ravistelevat Riojaa – Artuke, Sierra de Toloño ja Tentenublo

Riojan punaviinejä on ollut tapana lokeroida tyylillisesti klassisiin ja moderneihin (katso DOCa Riojan jaottelu tästä). Tiukoissa lokeroinneissa on usein ongelmia, ja tässäkin tapauksessa kummankin tyylilajin sisältä löytyy keskenään hyvin erilaisia viinejä. Riojan viinireissun viimeisen päivän vierailukimara sinetöi omat ajatukseni siitä, että modernien viinien lokerosta erottuu kaksi selkeätä alalajia, jotka myös eroavat lopputuloksena syntyvien viinien osalta huomattavasti. Toinen näistä tekee viininsä vahvasti uuden maailman tyylillä, konsentroituneen hedelmän, muhkean rakenteen ja uudenkarhean tammen muskeleilla pullistellen. Lopputuloksena syntyy kyllä laadukkaita ja virheettömiä viinejä, mutta valitettavan usein viinit hukkaavat paikalliset ominaispiirteensä ja side alkuperään jää hataraksi tai katkeaa kokonaan. Toinen selkeästi kiinnostavampi tyyli tekee paluuta alueen viinijuurille ja pyrkii paikallisten ominaispiirteiden vahvaan ilmentämiseen valmistamalla viinejä yksittäisten kylien tai tarhojen rypäleistä ja palaamalla isoisiensä menetelmiin niin tarhoilla kuin kellareissakin. Lopputuloksena syntyy raikasta, persoonallista ja todella kiinnostavaa tavaraa.

Juurilleen palaavan moderiin tyylilajin 3 tyypillistä edustajaa ovat opiskelukaverukset Sandra Bravo, Arturo Blanco ja Roberto Oliván. Nuoret, hieman jo maailmaa nähneet kaverukset eivät ole kiinnostuneita alueen asettamista säännöistä ja rajoituksista, tammikypsytyksien pituuksista tai suurista ja kiiltävistä tuotantotiloista. He haluavat vain keskittyä viljelemään tarhojaan sekä valmistamaan viinejään esi-isiensä tapaan, ympäristöystävällisesti, lajikkeita ja luontoa kunnioittaen. Suuntaus on tuonnut alueelle monien kaipaamaa säpinää, kapinaa ja rock ‘n’ rollia. Tässä porukassa pesii Riojan tulevaisuus.

ToloñoSierra de Toloñon taustalla häärii Riojasta kotoisin oleva Sandra Bravo. Sandra on pyörinyt viinihommissa mm. Bordeaux’ssa, Chiantissa, Kaliforniassa ja viimeisimpänä muutamia vuosia Portal del Montsantilla Kataloniassa. Sandralla on käytössään yhteensä 8,5 hehtaaria pieniä, tutulta viljelijältä vuokrattuja palstoja. Tarhat sijaitsevat Rioja Alavesassa 650 metrin korkeudessa Labastidan ja Rivas de Tereson välimaastossa. Paikka on yksi koko Riojan kylmimmistä ja rypäleet kypsyvät myöhään; kun muut tuottajat ahkeroivat jo kellarilla, Sandra on vasta poimimassa rypäleitä. Katalonian ajoilta on tarttunut mukaan muutakin, kuin arvokasta oppia ja kokemusta. Sandra on nimittäin valmistanut Riojan ensimmäisen Amforassa kypsyneen viinin. 300-litraiset saviamforat ovat katalonialaista käsityötä.

Sierra de Toloñon viinit käyvät villihiivoilla, niihin ei lisätä sulfiitteja, eikä niitä suodateta tai kirkasteta. Blanco 2014 on 100%:nen Viura, jonka tuoksu on hillitysti sitruunainen ja hieman kukkainen. Kokonaisuus pysyy nätisti kontrollissa ja neutraalille lajikkeelle odotettavassa kuosissa. Melko pitkä jälkimaku päättyy lyhyen tammikypsytyksen tuomaan mausteisuuteen. Pulloon asti ehtinyt punaviinivuosikerta (noin 15 €) on hieman hermostuneemmassa vireessä ja siitä on alkuun hieman vaikea saada otetta. Tynnyristä lasiin loriseva uudempi vuosikerta lupaileekin jo paljon parempaa. Siitä löytyy raikkaan marjaisan klangin lisäksi mausteisuutta ja pientä kukkaakin. Selkeää rytmiä tyypillisten Tempranillon piirteiden parissa ja loppuun vielä vähän potkua.

ArtukeArtuke, eli Arturo ja Kike viljelevät luonnonmukaisin menetelmin 32 palstalle jakautuvaa, yhteensä noin 25 hehtaaria Baños de Ebron ja Abalos’n ympäristössä. Luonnonmukainen viljely on perheelle elämäntapa, ei niinkään kaupallinen valinta, joten minkäänlaisille sertifikaateille ei ole katsottu olevan tarvetta. Omia viinejä on valmistettu 90-luvun alusta lähtien ja tällä hetkellä katalogista löytyy 5 eri viiniä.

Persoonallisempien viinien aikaansaaminen vaatii joskus myös hieman persoonallisempia valintoja. Yksi tällainen on Arturon ja Kiken isän, Miguelin 50-luvulla ostama “hullujen tarha” (Finca de los Locos). Nimi juontaa juurensa siitä, että huonona pidetystä potentiaalista johtuen ko. tarhan viljelyä on pidetty täysin hulluna puuhana. Toinen mielenkiintoinen tarhaostos on vuonna 2012 hankittu “tuomittu tarha” (Finca la Condenade), jonka 20-luvulla istutetut köynnösvanhukset ovat kerta toisensa jälkeen tulleet hylätyiksi, ja ilmeisen huonon menestyksen myötä tarha on saanut karun nimensä.

Artuke valmistaa kylä- / tarhaviinejä ja blendailee kaikki kullakin alueella tai tarhalla kasvavat lajikkeet samoihin viineihin. Edullisemman pään kyläviineihin kuuluva Artuke Tinto (n. 5 €) on valmistettu 10-113-vuotiaista köynnöksistä ja pitää sisällään Tempranilloa (95 %) sekä Viuraa (5 %). Hiilihappokäynyt viini on raikas, kepeä, mehukas ja ryhdikäs – Hyvä esimerkki erinomaisen hinta-laatusuhteen Joven-viinistä, jossa dokabiliteetti on huipputasoa. Toinen edukas kyläviini on Pies Negros 2013 (mustat jalat, noin 9 €), jonka rypäleet murskataan edelleen paljain jaloin polkemalla. Rypäleet kerätään Sierra Cantabrian juurelta 30-95-vuotiaista Tempranillo- (90 %) ja Graciano-köynnöksistä (10 %). Raikasta tummaa marjaa, pientä kukkaisuutta. Paletilla nuorekas, mutta edellistä ryhdikkäämpi ja voimallisempi.

Ensimmäinen tarhaviini, Finca de los Locos 2013 (noin 19 €) on valmistettu 34-vuotiaiden Tempranillo- (80 %) ja Graciano-köynnösten (20 %) rypäleistä. Näillä tarhoilla rypäleisiin kehittyy paksumpi kuori ja myös viiniin tulee enemmän väriä. Selkeästi aiempia voimakkaampi tyyli, jossa tummempi ja moniulotteisempi hedelmä saa seurakseen tiukan hapokkuuden sekä napakat tanniinit. Kaikki on nätisti balanssissa, mutta tässä vaiheessa vielä nuori viini tulee näkemään parhaat hetkensä vasta muutaman kellarivuoden jälkeen. K4 2013 (noin 32 €) tulee 650 metrin korkeudessa kasvavista Tempranillo- (75 %) ja Gracianorypäleistä (25 %). Viinin tumma hedelmäisyys kantaa aiempia viinejä pidempään ja on jollain tavalla eläväisempää ja syvällisempää. Hapokkuus ja tiukka tanniinisuus ovat vielä nuorta sorttia, joten muutaman vuoden kellarikomennus on tämänkin viinin kohdalla paikallaan. Viimeisenä maistettu La Condenada 2013 (Tempranillo, Garnacha, Palomino Fino) on hiljattain pullotettu ja vielä hieman hermostuneessa vireessä. Pieni määrä Palominoa tuntuu tuovan viiniin muita tarhaviinejä enemmän kepeyttä ja raikkautta. Artuke tekee vakuuttavaa työtä, jonka todistuksena ovat aivan mahtavat ja persoonalliset ja massasta erottuvat viinit.

TentenubloRoberto Olivánin Tentenublo edustaa kolmikon radikaaleinta siipeä. Sanojensa mukaan Robertolle on yhdentekevää, mitä sääntöjä ja rajoituksia Riojassa on asetettu. Hän tekee juuri niin kuin haluaa. Viljelyksen alla on noin 70-vuotiaita köynnöksiä 22 eri palstalla, yhteensä 7,5 hehtaarin alalla. Myös Tentenublon tarhoilla kasvaa perinteiseen malliin erilaisia punaisia ja valkoisia lajikkeita sekaisin ja kaikista tarhalla kasvavista lajikkeista valmistetaan yksi viini. Roberto kertoo, ettei hae viineihinsä mitään tiettyä tyyliä. Hän on sitä mieltä, että viini on viisaampi kuin tekijänsä, joten miksi sekaantua sen tekemisiin, tulkoon mitä on tullakseen. Hetken jutustelun jälkeen hän kuitenkin kertoo tavoittelevansa viinityyliä, jota hänen isoisänsä viinit edustivat aikoinaan.

Viinit valmistuvat vaatimattomissa tiloissa kerrostalon autotallissa. Tammen käytöstä tiedusteltaessa, Roberto naureskelee ostavansa käytettyjä tynnyreitä sieltä, mistä sattuu milloinkin edullisesti saamaan. Uusiin ei oikein ole varaa. Muutenkin kaikki rahat uppoavat viiniprojektiin, millään muulla ei ole juurikaan väliä.

Villihiivoilla käynyt ja noin 5 kk unkarilaisessa ja amerikkalaisessa tammessa kypsynyt Tentenublo Blanco 2014 (noin 15 €, tuotantomäärä 1866 ploa) pitää sisällään Viuraa, Malvasiaa ja Jaen Blancaa. Viinin tuoksu on varsin hillitty, mutta kiehtovan moniulotteinen. Paletilla ei kosiskella runsaalla hedelmäisyydellä, vaan kaikki on nätisti kontrollissa ja tasapainossa. Viini kallistelee selkeästi profiilinsa puolesta naturaaliviinien suuntaan. Vinaspre Xérico 2014 (noin 15 €, tuotantomäärä 7000 ploa) on valmistettu viiden eri tarhan Tempranillosta (80 %), Viurasta (20 %) ja pullotettu edellisellä viikolla. Tämän viinin tavoite on vain ja ainoastaan puhdas hedelmäisyys ja siinä onkin onnistuttu. Raikasta punaista ja tuoretta marjaisuutta sekä eläväistä kukkaisuutta. Tällaista viiniä voisi nuuhkia vaikka tuntikausia. Tentenublo Tinto (noin 15 €) pitää sisällään pääasiassa Tempranilloa ja Garnachaa sekä “muita lajikkeita”, joka tarkoittaa käytännössä yllättävän reilua määrää valkoisia rypäleitä. 10 kk unkarilaisessa tammessa kypsynyt viini tarjoilee tummaa kirsikkaa, luumua ja pientä mausteisuutta. Vaikka viini onkin selkeästi Tentenublon tavanomaisinta tarjontaa, on siinäkin sellaista jännää eläväisyyttä ja luonnetta, jota ei peruspulloista löydä koskaan. Lippulaivan roolia toimittaa Escondite del Ardacho (noin 30 €), joka tulee 660 metrin korkeudessa kasvavista Garnachaköynnöksistä (90 %), lopun 10%:n ollessa Tempranilloa ja Malvasiaa. Aivan huikea yhdistelmä nuorekasta ja hieman kypsempääkin tummaa hedelmää, mausteisuutta, kukkaisuutta. Eläväinen ja vivahteikas. Vahva, mutta samalla raikas. Happo- ja tanniiniosasto nivoutuvat muuhun kokonaisuuteen niin hienosti, ettei niihin pahemmin kiinnitä huomiota. Ne ovat kuin itsestäänselvä pala kokonaisuutta.

Tentenublon autotalli lienee niitä elämäni ensimmäisiä, jossa olisin voinut istuskella vaikka loputtomiin, niin upeata ja persoonallista tavaraa oli tarjolla. Tuotantomäärät ovat mikroskooppisen pieniä ja viinit ovat herättäneet runsaasti kiinnostusta, joten niiden myymisessä ei ole minkäänlaisia ongelmia. Tulevaisuuden suunnitelmiin ei kuitenkaan kuulu laajennuksia tai tuotannon kasvattamista – Roberton mielestä kaikki on hyvin juuri näin.

(Riojan matkan järjestelyistä vastasivat Espanjan suurlähetystö, Espanjan Ulkomaankaupan Instituutti (ICEX) sekä paikalliset viinijärjestöt)

Adega de Pegões Colheita Seleccionada 2014 (Alko 9,49 €)

Pegões 2014Alkon uutuuksiin ilmestyi toukokuun lopulla alle kympin hintalapulla varustettu portugalilainen valkoviini. Adega de Pegõesin osuuskunnan Colheita Seleccionada 2014 tulee Lissabonin eteläpuolelta, Setúbalin niemimaalta, joka tunnetaan ehkä parhaiten makeista Moscatel de Setúbal-viineistä. Nyt on kuitenkin kyse kuivasta valkoviinistä, joka pitää sisällään jotakuinkin tasajaon neljää rypälelajiketta; Arinto, Chardonnay, Verdelho ja Antão Vaz. Viiniä on kypsytetty 3 kuukautta tammessa.

Kosiskelevan kesäisessä tuoksussa on karkkikauppaa, kukkapuskaa, päärynää ja pientä ruohoisuutta. Paletilla kelkka kääntyy huomattavasti sitruunaisempaan suuntaan ja hedelmäisyys jää tuoksuun nähden yllättävänkin neutraaliksi. Itseeni paletin suunnanvaihto iskee positiivisesti, vaikka periaatteessa tuoksun ja maun pitäisikin tallustella käsikynkkää sekä samaan suuntaan. Viinin hapokkuus pysyttelee keskitasolla ja makusektorin loppupuolella työntyy esiin tammikypsytyksen tuomaa mausteisuutta. Pieni määrä jäännössokeria (5 g/l) veltostuttaa hieman rakennetta, jos viini pääsee lämpenemään.

Adega de Pegões Colheita Seleccionada on kesäisen kosiskeleva ja helposti lähestyttävä valkoviini ilman sen ihmeellisempiä monimutkaisuuksia. Hippasen vajaa kympin pulitus vaikuttaa olevan ihan kohtuullisesti linjassa sisältöön. Kylkeen vaikka jotain vähemmän hifistelevää kala- tai kanaruokaa tai sitten hyvin viilennettynä kesäpiknikille.  2,5 / 5 staraa.

 

(Kuvan © Alko, maahantuojan toimittama näytepullo)

Ysäri-Bordeaux ja ankkaa – André Lurton Rochemorin 1990

Sellainenkin ihme tuli koettua, että pääsin ensimmäisen kerran elämässäni avustamaan muutossa ilman fyysistä rehkimistä ja ärsyttävää ähkimistä. Eräs tuttava nimittäin pyysi katsastamaan muuton yhteydessä hävitys- ja purkutuomion saaneen viinikaappinsa jämiä, joista oli kuulemma päästävä eroon. Mitään henkeäsalpaavan suurenmoisia keräilyharvinaisuuksia ei kaappiin ollut sentään jäänyt lojumaan, mutta nappasin kyytiin muutaman omasta mielestäni mielenkiintoisen pullon, joilla kalkyloin olevan vielä jonkinlainen tarina kerrottavanaan. Yksi pulloista oli André Lurton Chateau de Rochemorin 1990, jonka päätin korkata ja dekantoida eräänä tavallisen tylsänä perjantaina, ankanrintaa paistellessa.

Lurton Rochemorin 1990Viini tulee Pessac-Leognanin alueelta, joka irrotettiin 80-luvulla Gravesista omaksi erilliseksi apellaatioksi. Bordeaux-blendi pitää sisällään 60 % Cabernet Sauvignonia ja 40 % Merlot’ta. Olen todella laiska dekantoimaan ylipäätänsä mitään viinejä, mutta tällä kertaa aktiivisuus palkittiin jo senkin vuoksi, että pullossa oli todella runsaasti sakkaa. Nenän kautta rekisteröityi odotetun kehittynyt ja innostavan moniulotteinen tuoksu, jossa herukkaa, kirsikkaa, mustaa kahvia, savua, nahkaa, setripuuta ja maanläheisyyttä. Paletilla käyskenteli melko täyteläinen ja moniulotteinen paketti, jossa oli jäljellä erinomaisessa suhteessa kehittynyttä hedelmäisyyttä, happoja sekä iän pehmentämää tanniinisuutta. Pitkä jälkimaku oli mausteilla viritetty.

Vaikka en erityisen fanaattinen Bordeaux-punkkujen ystävä olekaan, niin tällaisia pulloja kulauttelen kyllä todella mielelläni. 25-vuotias Chateau de Rochemorin oli odotetun tyylikäs, moniulotteinen ja vivahteikas. Ikä oli tehnyt tehtävänsä, mutta pullossa lymyili silti ennakko-odotuksiin nähden yllättävänkin hyvä vire happo- ja tanniinisektoreissa. Bordeaux’n punainen ja ankka on viini- ja ruokayhdistelmien klassikkoja, joten ei liene yllättävää, että Rochemorin toimi aivan loistavasti mediumiksi paistetun ankanrinnan kaverina. 4 / 5 staraa.

Ribeira Sacra tasting – Adega Algueira & Dominio do Bibei

Jokin aika sitten kaveri kutsui maistelemaan muutamia Ribeira Sacran viinejä. Pohjoisen Espanjan viinit ovat vakuuttaneet moneen otteeseen sangen päräyttävällä meiningillään ja Ribeira Sacra on pohjoisen viinialueista yksi tämän hetken kiinnostavimpia. Laseihin kaadettiin kahden arvostetun tuottajan viinejä; Dominio do Bibei on perustettu 2000-luvun alussa, mutta silti ehtinyt niittämään varsin runsaasti mainetta. Viininvalmistukseen liittyvissä asioissa Bibein taustapiruina ovat toimineet Prioratista tutut René Barbier ja Sara Pérez. Adega Algueiran taustalla oleva pariskunta on taasen työskennellyt viininviljelyn parissa jo kymmeniä vuosia, mutta omalla brändillä viiniä on valmistettu vasta vuodesta 1998 alkaen. Perusajatuksina kummallakin tuottajalla on alueen perinteisten lajikkeiden vaaliminen, huolellinen luonnonmukainen tarhatyöskentely ja viininvalmistuksessa vanhojen perinteisten menetelmien suosiminen sekä minimaalinen interventio.

Ribeira Sacra 1Maistelut startattiin kolmen valkoviinin setillä. Dominio do Bibei Lapola 2011 ( 75 % Godello, 20 % Albariño, 5 % Doña Blanca / 14 €), Dominio do Bibei Lapena 2010 (100 % Godello / 36 €) sekä Alguero Cortezada 2011 (Godello, Albariño, Treixadura / 16 €). Lapolan raikkaus ja draivi vei mennessään. Tyylikäs paketti sitruunaa, greippiä, omenaa ja mineraalisuutta. Lapena oli alkuun melko vaisu ja sulkeutunut, mutta avautui huomattavasti hengitettyään ja on toki Lapolaa moniulotteisempi ja vivahteikkaampi tapaus. Samalla myös hinta pompahtaa 2,5 kertaiseksi, joten hinta-laatupisteet vahvasti Lapolalle. Cortezada oli kahteen edellä mainittuun verrattuna hyvin erilainen tapaus. Tuoksusta löytyi ruutia, hiivaisuutta, ehkä pientä oksidoituneisuuttakin oli havaittavissa. Happotaso hieman Lapolaa ja Lapenaa matalampi. Mielenkiintoinen, mutta jätti silti hieman ristiriitaiset fiilikset.

Ribeira Sacra 2Ensimmäisessä punaviinikattauksessa maistettiin Dominio do Bibei Lalama 2009 (90 % Mencia, 10 % Garnacha, Brancellao ja Mouratón / 14 €), Dominio do Bibei Lacima 2009 (100 % Mencia / 35 €) ja Dominio do Bibei B 2008 (100 % Brancellao / 35 €). Näistä paria ensimmäistä on tullut aiemminkin maistettua ja Lalama jaksaa aina yllättää raikkaalla kepeydellään. Jossain määrin jopa Pinot Noir-tyylillä keikaroiva viini on varmasti yksi herkimmistä ja kepeimmistä maistamistani Mencia-viineistä. Luonnollisesti dokabilitetti hyvin kohdillaan. Lacima on jo sitten sitä hieman tutumpaa Mencia-meininkiä tummasävyisen mustikan, karhunvatukan ja mineraalisuuden merkeissä. Loppu kivasti bitterinen. Lacima hyötyi merkittävästi hengittelystä, mutta vaikutti tässä huomattavan kovassa seurassa kuitenkin hieman tasapaksulta ja lähimpänä valtavirta-Menciaa kulkevalta viiniltä. Kovin näistä itselleni ehdottomasti B, jossa Brancellaon kiehtova mausteisuus ja pippurisuus vei tyylillisiä ajatuksia tasokkaan Cabernet Francin sekä Negretten suuntaan. Todella mainio viini!

Ribeira Sacra 3Kolmas ja viimeinen setti piti sisällään korkkivikaisen Algueiran perustason Mencia, Algueira Albarello 2009 (100 % Brancellao / 29 €), Algueira Carballo Gallego 2009 (100 % Mencia / 29 €), Algueira Fincas 2010 ( Caiño, Sousón / 36 €). Carballo Gallego on siinä mielessä mielenkiintoinen ja poikkeuksellinen, että sitä on kypsytetty 12 kk paikallisesta tammesta valmistetuissa tynnyreissä. Varsin tasokas ja tyypillisiä Mencian ominaispiirteitä omaava viini. Mielestäni tässä oli astetta persoonallisempi ote, kuin Bibein Lacimassa. Fincas oli tosi kiva viini sekin, mutta kiinnostavin ja samalla ehkä koko tastingin kovin vakuuttaja oli 100 %:nen Brancellao Algueira Albarello. Huikean moniulotteinen viini, jonka musta viinimarja, savuisuus sekä persoonallisen pippurinen mausteisuus pisti sukat pyörimään ja korvat heilumaan.

Kaiken kaikkiaan todella mielenkiintoinen tasting Ribeira Sacran huippuviinien parissa. Yhtä korkkivikaista lukuunottamatta yhtään alle 4/5 staran arvoista viiniä ei laseihin lorotettu. Dominio do Bibein Lapola ja Lalama pitävät edelleen pintansa valloittavina ja hinta-laatusuhteeltaan erinomaisina veijareina. Hinnakkaammissa viineissä Adega Algueiran viinit onnistuivat vakuuttamaan ehkä hieman Bibeitä persoonallisemmalla otteella. Itselleni ehdottomasti suurinta antia oli kuitenkin rypälelajike Brancellao. Vastedes maistan jokaikisen vastaantulevan.

Alvaro Palacios – Rioja Bajan toisinajattelija

Palacios tarha 1Decanter-lehden (4/2015) valinta “Man of the year 2015”-tittelin saajaksi oli Alvaro Palacios. Reilu kuukausi myöhemmin istahdan Alfarossa samaisen hepun maasturin takapenkille ja lähdemme kaahaamaan kohti La Montesan tarhoja. Prioraton sekä Bierzon menestykseen suuresti vaikuttanut mies haluaa palauttaa Garnachan uuteen kukoistukseen kotiseudullaan Rioja Bajassa. Viljelyalaltaan Riojan ala-alueista suurin Baja on Rioja Alavesaa ja Rioja Altaa selkeästi lämpimämpi sekä kuivempi. Se on ollut perinteisesti Garnachan valta-aluetta. Alueella on paljon pienviljelijöitä, jotka myyvät rypäleensä viinintuottajille. He ovat tyytyväisiä ja pitävät maistaan kiinni, koska rypäleistä maksetaan suhteellisen mukavasti. Esim. Palacios maksaa sopimusviljelijöilleen laadusta riippuen reilusta eurosta vajaaseen kolmeen euroon per kilo. 80-luvulla mahdollistunut tarhojen kastelu sai lähes kaikki viljelijät hamuamaan suurempia tilipusseja ja vaihtamaan Garnachan suurempisatoiseen Tempranilloon.

Alvarolla ei ole mitään Tempranilloa vastaan, päinvastoin. Jos Palacios’n tarhat sattuisivat sijaitsemaan esim. Rioja Alavesassa, viiniä puristettaisiin hymy naamalla Tempranillo-rypäleistä. Bajassa lajike ei vain yksinkertaisesti tunnu tuottavan riittävän laadukasta satoa, joten miksi hakata päätä seinään? Naapurien Temparanillotarhoja joudutaan kastelemaan ja lisäriesana on kaikenlaisia tauteja ja tuholaisia. Garnachalle ei sen sijaan tarvitse tehdä juuri mitään, se viihtyy Bajassa kuin kotonaan. Alvaron isä asensi aikoinaan La Montesan tarhoille kastelujärjestelmän, mutta sitä ei ole käytetty kymmeneen vuoteen. Ei tarvitse.

Palacios Remondolla on haluja lisätä tarhaomistuksiaan. Tarhahehtaari maksaa Rioja Bajassa keskimäärin 35-40 tuhatta euroa, mutta kukaan ei halua myydä. Joskus voi pitkällisten neuvottelujen avulla onnistua tekemään vaihtokaupat. Alvaro ottaa asian tyynesti ja toteaa, että ehkä kaikella on kuitenkin tarkoituksensa. Jos yrität saada jotain aikaiseksi, eikä se yrityksistä huolimatta onnistu, ehkä sillä on jokin tarkoitus?

Tarhakiertueen jälkeen maistelemme muutamat viinit. Session saa luvan aloittaa valkoviinisektori. Viurasta valmistettu Placet -14 tarjoilee päärynää, omenaa ja kukkaisuutta. Kylkeen tiukka ja raikas hapokkuus sekä erittäin pitkä jälkimaku. Placet -12 on selkeästi suoraviivaisempi, siitä löytää enemmän sitruunaa, mineraalisuutta ja hieman vähemmän floraalisuutta. Näissä on hyvä rytmi, aromiprofiililtaan suhteellisen neutraali Viura ei lähde sooloilemaan liikoja ja happosektori toimii.

La Montesa tulee Alvaron isän 1988 istuttamalta kivikkoiselta tarhalta 550 metrin korkeudelta. Maistelimme vuosikerrat -12 ja -13.  Tarhoilla kasvaa vielä vähän Tempranilloa, mutta tavoitteena on muuttaa tarha 100 %:seksi Garnacahaksi. Viini koostuu pääosin Garnachasta (85 %) ja Tempranillosta (15 %). Kypsytys 12 kk ranskalaisessa (85 %) ja amerikkalaisessa tammessa (15 %). Vain 20 % tynnyreistä on uusia, loput suurinpiirtein tasajaolla 1-, 2- ja 3-vuotisia. Raikkaassa tuoksussa on punaista ja tummaa kirsikkaa yhdistettynä mausteiseen meininkiin. Paletilla viini on samettisen pehmeä, mutta napakan hapokkuuden sekä kypsän tanniinisuuden johdosta myös hyvässä tasapainossa ja ryhdissä. Loppua kohti seuraan lyöttäytyy vielä hippunen bitterisyyttä. Espanjassa reilun kympin hintalapulla poikkeuksellisen kova hinta-laatusuhde.

La Propiedad on puristettu 25-90-vuotiaiden Garnachaköynnösten rypäleistä. Pitkä maseraatio ja kypystys 14 kk ranskalaisissa tammitynnyreissä, joista puolet uusia ja puolet vanhoja. Poikkeuksellisen fokusoitunut ja tiukassa kontrollissa pysyvä viini. Hedelmäisyys on erinomaisessa balanssissa napakan hapokkuuden ja ryhdikkään tanniinisektorin kanssa. Siinä missä La Montesaa kulauttelee mielellään sellaisenaan jo nyt, vaatii Propiedad jo selkeästi ruokaa seurakseen. Hyötyy selkeästi lisäkellaroinnista.

Saimme tastingin päätteeksi maistaa ensimmäisinä maailmassa uusimman viiniprojektin, Valmiran vuosikertaa 2014. Viinin tavoitteena on ravistella ja muuttaa ihmisten käsityksiä Garnachasta. Palacios oli hamunnut Sierra de Yergassa sijaitsevaa Valmiran tarhaa jo jonkin aikaa ja onnistunut lopulta saamaan sen vaihtokaupan kautta itselleen. Rypäleet kasvavat kolmen hehtaarin kokoisella tarhalla 650 metrin korkeudessa. Tuoksussa on nuorekkaan viinin twistiä, mutta poikkeuksellisen monipuolinen aromimaailma. Kirsikkaa, kukkaisuutta, tupakkaa, pippuria, mausteita. Paletin osalta komppaan Alvaron sanoja: vibrant, expressive, exploding. Vuosikertaa 2013 tuli myyntiin 1300 pulloa, tätä uudempaan jokseenkin sama määrä.

Alvaro ei malta pysyä hetkeäkään paikallaan, kädet viuhtovat ilmassa, juttu luistaa ja mies on ilmiselvästi umpi-innostunut projekteistaan. Vierailuamme seuraavana aamuna hänen oli määrä olla Bierzossa aloittamassa uuden Bodegan rakennustöitä. Rakennuksen on suunnitellut 73-vuotias arkkitehti Rafael Moneo. Mitäköhän sitten seuraavaksi? Alvaro kertoo, ettei aika enää riitä mihinkään uuten projektiin, mutta suostuu silti vinkkaamaan erään mielenkiintoisen viinialueen Espanjassa, jolle hän povaa hyvää tulevaisuutta. Jaa, että mikä alue? Noh, pidetään jännitystä yllä ja palataan siihen ehkä hieman myöhemmin.

(Riojan matkan järjestelyistä vastasivat Espanjan suurlähetystö, Espanjan Ulkomaankaupan Instituutti (ICEX) sekä paikalliset viinijärjestöt)

Kuuden rypäleen luomublendi – Terraprima Blanco 2013 (Alko 12,81 €)

Kun espanjalaiseen valkkariin sekoitetaan kuutta eri lajiketta (Xarel-lo, Chenin Blanc, Riesling, Rousanne, Moscatell ja Garnatxa Blanca) on taustalla oltava joko uhkarohkeutta, positiivista hulluutta tai vahvasta osaamisesta kumpuavaa itsevarmuutta. Terraprima Blancon valmistaja on tunnettu ja vakuuttava katalonialainen luomutuottaja Can Ràfols dels Caus, jonka kohdalla rohkenisin veikata kaikkia edellämainittuja. Tuottajan tarhat sijatsevat Massis del Garrafin ylänköalueella, noin 50 km:n päässä Barcelonasta.

Terraprima 2013Terrapriman runko rakentuu 60 %:sti vanhojen Xarel-lo-köynnösten satoon. Chenin Blancia on mahtunut mukaan 20 %, Rieslingiä 10 %, Rousannea 5 %, Moscatellia 3 % ja Garnatxa Blancaa kokonaiset 2 %. Kaikki viinit ovat käyneet spontaanisti ja erikseen. Lopullista blendiä on kypsytetty pulloissa vuoden päivät.

Tuoksusta erottuu sitruunaa, hiukan omenaa ja greippiä. Taustalta löytyy myös pientä mineraalisuutta. Paletilla viini on mehukkaan hedelmäinen ja yleisote on rennon kesäinen. Napakka hapokkuus pitää kuitenkin viinin siististi fokusoituneena ja ryhti pysyy kuosissa loppuun saakka.

Alkon hyllyille on onnistuttu saamaan kiva valkkari laatutuottajalta. Kun hintakin vaikuttaa olevan linjassa laadun kanssa, on syytä pieneen hymyyn. Lautaselle grillatuja äyriäisiä tai vaaleita kaloja. 3,5 / 5 staraa.