Viikon Copa – Regolo 13,99 €

Lehdet ovat taas alkaneet putoilla puista lupaa kysymättä ja ärsyttävän kylmä tuulikin on ehtinyt osua niskaani. On kai siis pakko myöntää Suomen kesän menneen menojaan ja semidepressiivisen syksyn olevan täällä. Talvea kohti tallustettaessa taitaa taas käydä niin, että valkoviinit alkavat jäävät pikkuhiljaa taustalle ja pöytään ilmestyy yhä useammin tuhteja punaviinejä. Viikon copaksi valikoitunut lämminhenkinen ja täyteläinen Regolo on mielestäni loistavaa seuraa tähän alkusyksyiseen tunnelmaan.

Viinipulju Sartorin Regolo on valmistettu tarkkaan valikoiduista Corvina-rypäleistä, jotka ovat kasvaneet Veronan pohjoispuolella Valpolicellan rinteillä. Viini on käynyt läpi ns. ripasso-menetelmän, jossa toinen käyminen on tällä kertaa toteutettu Amaronen valmistuksesta jääneen rypälemäskin kanssa. Regolo on ikääntynyt 18-24 kuukautta tammessa ja huilannut sen jälkeen puolen vuoden ajan pullossa.

Melko intensiivisestä tuoksusta löytyy kuivattuja hedelmiä, tummaa kirsikkaa, paahteisuutta ja mausteisuutta. Täyteläisestä ja pehmeästä mausta on löydettävissä tuoksun elementit. Reilu hapokkuus ja napakat tanniinit tasapainottavat sopivasti myös pientä jäännössokerimäärää (6g/l) ja viini pysyy näin ollen hyvässä ryhdissä. Pitkähkössä jälkimaussa on kuivattuja hedelmiä ja mausteisuutta.

Ota syksyn tulo vastaan puoli astetta mukavammin ja nouki Alkosta kaveriksi pullollinen Regoloa. Nautiskelin tämän viinin kanssa mediumiksi paistettua lampaan ulkofilettä ja punaisella pestolla sekä paistetulla sipulilla viritettyä pastaa. Yhdistelmä oli tulkittavissa vähintäänkin kelvolliseksi. (Kuvan © Alko)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *