Mikä Viini! -tapahtuma 2012

Wennercon Mikä Viini! –tapahtuma järjestettiin jälleen syyskuussa Ravintola Pörssissä. Kipitin luonnollisesti naama virneessä ja lennokkain askelin paikan päälle maistelemaan tapahtuman viinitarjontaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aloitin urakan erittäin mielenkiintoisella chileläisten Don Maximiano- ja Seña-viinien vertikaalitastingillä.  Tastingin veti Viña Erraruzin Rodrigo Plass ja laseihin oli kaadettu neljä vuosikertaa Don Maximianoa (-93, -00, -05 ja -08) sekä neljä vuosikertaa Señaa (-99, -00, -04, -08). Maistelun startannut 1993-vuoden Don Maximiano täräytti nokan auki heti alkuun todella tuhdilla pamauksella paistettua paprikaa, viherpippuria ja nahkaa. Hedelmäosasto oli jo alamäessä, mutta eleganssia löytyi oikein mukavasti. Don Maximiano 2000 oli ainakin omassa lasissani hvyin todennäköisesti jollain tavalla viallinen, sillä tuoksussa tunkkaisuus ja puun kuori peittivät kaiken muun alleen. Eniten Don Maximianoista miellytti vuosikerta 2005, joka lienee myös melko lähellä optimi-ikäänsä. Hieno kokonaisuus tummaa kirsikkaa, savua, herukkaa, nahkaa ja kypsää hedelmää. Osittain ärhäkkä tanniinisuus houkuttelisi makuuttamaan pulloa kellarissa vielä vuoden tai pari.

Seña-viineistä vuosikerta 1999 oli vielä yllättävänkin tiukassa kunnossa. Tuoksun eläimellisyys ja elegantti herukkavetoisuus johdatteli täyteläisen pehmeään ja sopivan hedelmäiseen makuun. Hapokkuus ja tanniinitkin olivat oikein hyvällä tolalla.  Vuosikerta 2000 oli aromimaailmaltaan hyvin lähellä edellistä, mutta yllättävän paljon hedelmäisempi ja pehmeämpi. Vuosikerrat 2004 ja 2008 sisältävätkin sitten merkittäviä muutoksia rypälekoostumuksessa. Viineissä on käsittääkseni pyritty ilmentämään enemmän Chileläistä alkuperää ja se on toteutettu mm. vähentämällä Cabernet Sauvignonin osuutta ja lisäämällä muiden lajikkeiden roolia. Tämä muuttaa viinien luonnetta aika rankalla kädellä. Mukaan tulee selkeästi enemmän uuden maailman viineille tyypillistä runsasta hedelmäisyyttä. Jotain ehkä voi päätellä siitäkin, että 2008-vuosikerta sisältää jopa 20% Carmenerea. Joka tapauksessa sekä Don Maximiano että Seña osoittavat selkeästi sen, että Chilen punaviineissäkin on laatu- ja kypsytyspotentiaalia.

Mielenkiintoisen tastingin jälkeen oli aika suunnata töppöset kohti muita pullotteita ja seuraavassa muutamia poimintoja ja kuvia niistä.

 

 

 

 

 

 

 

Paco del Vicarion tempranillo-rypäleistä valmistama valkoviini oli vähintäänkin outo tapaus niin valmistustapansa kuin makunsakin puolesta, kun taas Bollingerin samppanjat edustivat sitä tuttua ja turvallista huippulaatua, jota Bollingerilta on tottunut odottamaankin. Erikoiserä 007-pukuun puettuja pulloja ovat sisällöltään loistavaa La Grande Année 2002-samppanjaa.

 

 

 

 

 

 

 

Tarjolla olleista Rieslingeistä Prinz Von Hessenin Dachsfilet miellytti kovasti. Loistavan Trimbachin Cuvéé Frédéric Emile Rieslingin etikettiä tavatessa voi lisäksi ottaa oppitunnin e-kirjaimen päälle asetettavien heittomerkkien runsaasta käytöstä.

Vinas del Veron Blecua 2001 pistikin sitten tennarit spinnaamaan ympyrää. Maailmallakin erittäin korkealle arvostettu punkku tulee hieman vähemmän tunnetulta Somontanon alueelta Espanjasta ja on valmistettu Cabernet Sauvignonista, Merlotista, Garnachasta ja Tempranillosta. Todella moniulotteinen ja kiehtova punaviini!

 

 

 

 

 

 

 

Legaris Reserva 2004 huolehti nätisti Ribera del Dueron maineesta tapahtumassa ja alkaakin pikkuhiljaa olla korkattavassa iässä. Clos De L’Oratoire Des Papes 2010 tarjoili rekka-autollisen muhkeaa ja täyteläistä Chateneuf-du-Pape:n tyyliä. Suosittelisin tälle sijoituspaikaksi kellaria vielä useamman vuoden ajaksi.

 

 

 

 

 

 

 

Fleur du Cape:n Bordeaux-blendi Laszlon ja parin hieman iäkkäämmän Pinotagen jälkeen olikin sopiva hetki pistää suu makiaksi Trimbachin Gewurztraminer Vendanges Tardives 2001:llä. Makeutta kyllä tarvittiinkin, sillä maailman hitaimman narikkapalvelun johdosta kotimatka pääsi alkamaan vasta “kohtuullisen” odottelun jälkeen.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *