Enemmän kuin upea viini – Albert Bichot Vosne-Romanée 1969

Kun omaan ikämittariin oli paukahtamassa ensimmäistä kertaa nelosella alkava tasaluku, oli aiheellista pohtia jotain päräyttävämpää korkkailtavaa. Omalla vuosiluvulla varustettua pulloa ei ollut jemmassa, eikä innostus riittänyt hankkimaan mitään pulloa pelkästään muutaman numeron takia. Näin ollen korkkaustoimenpiteiden kovan kohtalon pääsi kokemaan Ranskasta joku tovi sitten hankittu Albert Bichot Domaine du Clos Frantin Vosne-Romanée 1969. Kärsineen näköinen etiketti sekä hieman kulahtaneen oloinen korkki eivät nostaneet ennakko-odotuksia aivan taivaaseen saakka. Nesteen pinta pullossa ei ollut päässyt pahemmin laskemaan ja muukin pullon kunto oli tiedossa jo ostopäätöstä tehdessä, joten arvioin kuudenkympin hintalappua hit or miss-strategialla. Onnekseni homma lähti hurjaan lentoon heti ensimetreillä.

Vosne-Romanée

Vosne-Romanée on yksi niistä Burgundin viinikylistä, jotka eivät taida pahemmin esittelyjä kaivata, varsinkin kun tiedämme yhden kylän Grand Cru-tarhoista olevan Romanée-Conti. Yhtä vähän taustoitusta taitaa kaivata suuri ja tunnettu co-operatiivi Albert Bichot. Nyt korkattu viini on siis mitä todennäköisimmin kylätason Vosne-Romanée samaiselta vuosikerralta, jona Bichot on hankkinut Domaine du Clos Frantinin 13 hehtaarin kokoiset tilukset hallintaansa.

Jo ensinaukkailujen kohdalla tulin siihen tulokseen, että nyt on kyseessä upean Pinot Noir-viinin lisäksi laaja-alaisemmin päräyttävä elämyksellinen kokonaisuus. On siis jokseenkin selvää, että tavanomainen tasting note on tällaisen viinin kohdalla parhaimmillaankin vain turha rivi sanoja, jotka eivät kuitenkaan koskaan pysty välittämään sitä tunnetilaa, minkä viini saa mastelijassaan aikaan. Sanottakoon nyt kuitenkin, että viini oli aivan huikeassa vauhdissa. Hapokkuus oli timmissä vireessä ja tyylikkäästi ikääntynyt kokonaisuus oli muunkin rakenteen puolesta aivan upeassa tasapainossa.

Albert Bichot Clos Frantin Vosne-Romanée 1969 oli ennemmin upea ja kokonaisvaltainen viinielämys, kuin pelkästään hieno ja nautinnollinen viini. En nyt jaksa edes muistaa, mitä tämän kanssa syötiin, eikä sillä itseasiassa ole mitään merkitystä. Yksi elämäni parhaista viinikokemuksista, jolle lävähtää naurettavan helposti täydet 5 / 5 staraa.

Mastroberardino Centotrenta Radici Taurasi Riserva 1999

Campanian viinien ja alueella perinteisesti viljeltyjen lajikkeiden kovimpana puolustustaistelijana ja suurlähettiläänä voitaneen oikeutetusti pitää Mastroberardinoa. Erityisen hyvin tuottaja tunnetaan Aglianico-rypäleistä valmistetuista punaviineistä. Talon omistajasuku on touhunnut viininviljelyn parissa tiettävästi jo 1700-luvulla, mutta virallisesti sertifioidun toiminnan 130-vuotisjuhlaa vietettiin vuonna 2008. Pippaloiden kunniaksi viinitalo iski markkinoille myös juhlapullotteen – Centotrenta Radici Taurasi Riserva 1999. Korkkiruuvi ei antanut armoa tällekään tapaukselle, mikä on näin jälkeenpäin ajateltuna pelkästään positiivinen asia.

Juhlaviinin rypäleet tulevat 500 m korkeudessa Montemaranon tarhalla kasvaneista Aglianico-köynnöksistä. Viiniä on kypsytetty 30 kk ranskalaisessa ja slavonialaisessa tammessa sekä viisi vuotta pulloissa. Erona tuottajan normaaleihin Radici Taurasi-pullotteisiin on kypsytyksen osalta se, että normaali Riserva lepää pulloissa pari vuotta vähemmän ja “tavallisen” Radici Taurasin tammikypsytys on puoli vuotta lyhyempi sekä pullokypsytys vastaavasti 3 vuotta lyhyempi. Taurasi-punkut ovat tunnetusti kypsytystä kestävää ja sitä ehdottomasti myös kaipaavaa tavaraa. Nuorena viinit ovat erittäin konsentroituneita, jykevän tanniinisia ja tiukan hapokkaita. Etelän Baroloksikin haukutun Taurasin korkkaamista alle kymmenvuotiaana kannattaa harkita jokseenkin yhtä hartaasti, kuin samanikäisen Barolonkin. Eihän se tietenkään mikään rikos ole, mutta nautinto saattaa useimmissa tapauksissa jäädä pahasti puolitiehen.

Reunoiltaan tiilenpunaan kääntyvä väri. Intensiivinen, melko kehittynyt ja varsin moniulotteinen tuoksu, jossa on kirsikkaa, multaa, nahkaa, tallinnurkkaa, tupakkaa, kosteaa setripuuta sekä syksyisen metsän tuoksua. Paletilla jatketaan täyteläisissä meiningeissä, konsentraatiota löytyy reilusti, mutta moniulotteinen makumaailma pääsee silti kivasti esille. Ilmaantuessaan viini elää ja kehittyy valtavasti, tuoden hienosti esiin monipuolista aromimaailmaansa. Tylsästä hetkestä ei tämän pullon kanssa ollut tietoakaan. Hapokkuutta on edelleen reilusti ja tanniinisuuttakin runsaasti, vaikka pahin kiristys on hellittänyt. Erittäin pitkä jälkimaku suuntaa fiilikset tupakkaan, hapankirsikkaan ja nahkaan.

Centotrenta Radici Taurasi Riserva 1999 on todella huikea viini jo tässä iässä, mutta rakenteensa puolesta sen voisi unohtaa huoletta kellariin vielä vuosiksi. Ruokapöydässä viini pääsisi parhaiten oikeuksiinsa riistaruokien parissa, miksei toki kypsytettyjen juustojen ja laadukkaiden leikkeleidenkin kanssa. Alkosta löytyi vielä tätä kirjoitusta luonnostellessa Mastroberardinon 2008 Radici Taurasi Riserva melko kivaan hintaan, mutta sekin näyttää sittemmin hävinneen listoilta. Harmi. 5 / 5 staraa.

Castello dei Rampolla Chianti Classico 2009

Neljääkymmentäkahta hehtaaria Panzanossa viljelevän Castello dei Rampollan tilukset ovat olleet Di Napolin suvun hallussa jo joitakin satoja vuosia. Rypäleitä on takavuosina myyty mm. Antinorille ja ensimmäisistä Cabernet Sauvignon-vetoisista supertoscanalaisista innostunut Alceo di Napoli aloitti omien viinien valmistamisen 60-70-lukujen vaihteessa. Tila on Toscanan ensimmäisiä biodynaamiseen viljelyyn siirtyneitä, sillä ko. menetelmät otettiin käyttöön jo 90-luvulla. Olen saanut sellaisen käsityksen, että keskimääräiseen biodynaamiseen viljelytouhuun verrattuna tilan toimintaperiaatteet edustavat ehdotonta hardcore-osastoa. Chianti Classico 2009 sisältää 90 % Sangiovesea, 5 % Cabernet Sauvignonia, 5 % Merlot’ta. Viiniä ei ole suodatettu.

Tuoksusta löytyy punaista kirsikkaa, nahkaa, tupakkaa, multaa sekä hentoisesti savua ja kahvia. Monivivahteisessa tuoksussa on jännää eläimellisyyttä. Paletilla melko täyteläinen viini jatkaa punaisten kirsikoiden ja muiden marjojen tahdeissa. Maku muistuttaa joistakin naturaaliviineistä tuttua “pure juice”-tyyppistä, kirpakkaa mehukkuutta. On selvää, että tämä optimaalisen kypsä hedelmäosasto ei mässäile määrällä, vaan laadulla. Erittäin pirteä hapokkuus ja napakka tanniinisuus viimeistelevät tasapainoista pakettia. Sopivan bitterinen ja hapankirsikkainen lopetus kruunaa kokonaisuuden.

Rampollan Chianti Classicossa on kivasti kasassa jotakuinkin kaikki ne komponentit, joita erinomaiselta Chianti Classicolta odotan. Kun pakettiin lisätään persoonallisuutta, luonnetta ja moniulotteisuutta, ollaan todellakin asian ytimessä. Täydet 5 / 5 staraa. Chianti Classico viihtyy tunnetusti monenlaisten ruokien parissa, joten ihan älyttömän syvälliseen aivoriiheen ei kannata vajota ruokamätsäyksien kohdalla. Paista naudan maksaa ja pekonia, grillaa/paista tummaa tai vaaleata lihaa, tee tomaattisia patoja tai pastakastikkeita.

Viña Ardanza Reserva Especial 2001

Vietin syyskuun viimeiset päivät aurinkoisessa Kööpenhaminassa. Siinäpä muuten kylä, jossa ei pääse ihan heti nälkä tai jano yllättämään. Kerta toisensa jälkeen joutuu paatuneempikin safkanarkkari äimistelemään kaupungin huikean monipuolista, mielenkiintoista ja ennen kaikkea tasokasta ravintolatarjontaa.

Tällä kertaa päräyttävin illalliselämys tuli koettua rennon tunnelmallisessa ravintola Mavenissa. Kampasimpukoiden heräteltyä ruokahalua ladattiin pääruokasektoriin lampaanfilettä, metsäsienirisottoa, hasselpähkinöitä sekä Vesterhav-juustoa. Ruokajuomaksi valikoitui kehityskaarensa aallonharjalla keikkuva espanjalaislegenda – La Rioja Alta Viña Ardanza Reserva Especial.

Riojan alueelta ponnistava 12-vuotias rakentuu 80 %:sti 30-vuotiaiden Rioja Altan köynnösten Tempranillosta ja 20 %:sti vanhojen Rioja Bajan köynnösten Garnachasta. Viiniä on kypsytetty 36 kuukautta keski-iältään 3-vuotiaissa jenkkitynnyreissä. Vuosikertaa 2001 on pidetty niin poikkeuksellisena, että sitä aiemmin ainoastaan vuosia 1964 ja 1973 on paiskattu samaisella “Reserva Especial”-nimikkeellä.

Alkukahinoissa viinilasista hyppäsi nokkaan kypsää punaista kirsikkaa, mausteisuutta ja hentoa tammisuutta. Hetken hengittelyn jälkeen tuoksusta alkoi erottumaan lisäksi kahvia ja suklaata. Kypsä ja sopivan kuiva hedelmäisyys oli erinomaisessa balanssissa pirteän hapokkuuden, samettiseksi pehmenneen tanniinisuuden ja nätisti integroituneen tammisuuden kanssa. Erittäin pitkä jälkimaku esitteli kypsää kirsikkaa ja lisää mausteisuutta. Viini on mainiossa hörppäysvireessä juuri nyt, muuta ikääntyneempien viinien ystäville riittää reilusti potkua jatkokypsytykseenkin.

Ruoan ja viinin yhdistelmä tarjoili tällä kertaa poikkeuksellisen moniulotteisen makumaailman. Lammasannos tärähti jo sellaisenaankin suoraan ytimeen, mutta loistavassa vireessä ollut viini nosti kokemuksen huipputasolle!

Viña Ardanza Reserva Especial 2001 ansaitsee helposti 5 / 5 staraa. Jos satut löytämään näitä nollaykkösiä vielä jostain järkihinnalla, niin ostopäätöksen kanssa ei pidä vetkutella sekuntiakaan. Helpommin vastaan tuleva -04 liikkuu 20-25 euron pullohinnoissa, eikä ole sekään lainkaan hassumpi tapaus.

 

 

 

Château Mouton Rotschild -97 ja Château Palmer -96

Helsinkiläisessä ravintola Careliassa on käynnissä tempaus, joka mahdollistaa kellarin syvyyksissä kypsyneiden maailmanluokan viiniherkkujen siemailun erittäin kohtuullista panosta vastaan. Lista koostuu yhtä nimikettä lukuunottamatta ranskalaisen viiniteollisuuden lahjoista viinisiepoille ja entistä mielenkiintoisemmaksi asian tekee se, että useita viinejä on tarjolla myös laseittain.

Oma suhteeni Bordeaux’n punaviineihin on ollut jostain syystä hikinen ja nihkeä, eikä kaapistani ole lohjennut kovinkaan montaa makuupaikkaa “porvoolaisille”. En voi väittää maistelleeni mitenkään kattavasti alueen kovimpia nimiä, mutta vähäistenkin kokemusteni perusteella voin kyllä todeta ymmärtäväni alueen huippuviinien laadullisia vahvuuksia. Toisaalta taas alueen viinit eivät ole aiheuttaneet koskaan mitään erityisen voimakkaita elämyksiä, saati sitten intohimoa. Epäilen vahvasti, että Bordeaux ei vain yksinkertaisesti ole tyylillisesti minun juttuni. Bordeaux’n kohdalla ei voi myöskään ohittaa ilmiselvää hintaproblematiikkaa; kiinnostavampien viinien hinnat tuntuvat karkaavan kohtuuttoman korkealle.

Pyysin kaatamaan laseihini Château Palmeria vuodelta -96 ja Château Mouton Rotschildia vuodelta -97. Viinien kanssa lapioin täydellisesti paistetun entrecôten sekä jälkipöhinöiksi juustolajitelman.

Näistä viineistä on kirjoitettu maistelumerkintöjä maailma täyteen, joten lienee turhaa toistella tässä kohtaa erilaisia tummia marjoja ja setripuita. Merkittävin huomio viineissä on mielestäni balanssi eri komponenttien välillä. Yhteispeli laadukkaan hedelmäisyyden, happokkuuden, nätisti integroituneen tammen, mukavasti pehmenneiden tanniinien ja alkoholin välillä on poikkeuksellisen kovalla tasolla. Palmer vaikutti hieman sulkeutuneemmalta, tummasävytteisemmältä ja konsentroituneemmalta, kun taas Mouton Rotschild esitteli avoimemmin moniulotteisuuttaan. Viinit ovat tällä hetkellä varsin nautinnollisessa iässä, mutta potkua riittää vielä mukavasti jatkokypsytykseenkin. Molemmat ovat laadullisesti huipputavaraa, mutta omat mieltymykseni kaatuvat tällä otoksella enemmän Pauillacin suuntaan. Tästä viinitempauksesta singahtaa täydet viisi staraa ravintola Carelialle.

Testissä Billecart-Salmon Cuvée Nicolas Francois Billecart 1998

Uudenvuodenaatto on kohtuullisen legendaarinen ajankohta poksauttaa vähän parempaa kuohuviiniä. Jo hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta olin koodannut kirkkaat ja jalot ajatukseni Blanc de Blancs-tyyppisen samppanjan suuntaan, mutta jostain kumman syystä päädyinkin korkkaamaan 60 prosenttia Pinot Noiria sisältävän vuosikertasamppiksen Billecart-Salmonilta. Vuosikertasamppanjaa tulee korkkailtua suhteellisen harvoin ja melkeinpä aina tulee pohtineeksi, josko kyseisen pullotteen sittenkin säilyttäisi kellarin uumenissa odottamassa parempia kisapäiviä. Onneksi joku viisas on kai joskus sanonut, että täydellistä hetkeä ei ole olemassakaan, joten turha kai sitä elämää on sitten sen odotteluun käyttää? Kun viimeinen pisara tästä Billecart-Salmonista oli kumottu kiduksiin, pystyin toteamaan leveä hymy naamalla korkkausmomentumin osuneen paremmin kuin mukavasti kohdalleen.

Billecart-Salmonin samppanjatalo perustettiin 1818 aviopari Nicolas Francois Billecartin ja Elisabeth Salmonin toimesta. Tila on edelleen pääosin saman suvun omistuksessa ja viinintekijänä on häärinyt yli 25 vuotta Francois Domi. Talo töräyttää maailmalle samppanjaa 1,5 miljoonan pulloa vuosittain. Tällaiseen määrään kuohujuomaa tarvitaan ostorypäleitä noin 200:n tarhahehtaarin verran ja lisäksi Billecart-Salmonin omien tarhojen rypäleitä noin 11 hehtaarin pinta-alalta.

Viinit käyvät läpi hitaan fermentaation alhaisessa 13 asteen lämpötilassa, jotta lopputulos pullossa olisi mahdollisimman raikas ja puhdaspiirteinen. Perussamppanjat käyvät terästankeissa, mutta taloon on lisäksi hankittu useampaan kertaan käytettyjä tammitynnyreitä Burgundista. Osa vuosikertasamppanjoiden viineistä on käynyt näissä tynnyreissä. Non-Vintage samppanjoiden viinit ovat käyneet kokonaan malolaktisesti, mutta vuosikertasamppanjoiden osalta malolaktisesti käyneen viinin osuus päätetään vuosikertakohtaisesti. Non-Vintage samppanjat kypsyvät pulloissa 3,5-4 vuotta ja vuosikertasamppanjat vähintään 8-10 vuotta ennen myyntiin pääsyä.

Testimukiin kaadettu Cuvée Nicolas Francois Billecart 1998 on tehty Grand Cru-tarhojen Pinot Noir- (60%) ja Chardonnay-rypäleistä (40%). Chardonnay on peräisin Côte des Blancsin tarhoilta ja Pinot Noir Montagne de Reimsistä. Vain osa viinistä on käynyt tammitynnyreissä ja 50% on käynyt malolaktisesti. Viini on saanut kypsyä pulloissa noin 10 vuotta ennen myyntiin pääsyä.

Vaalean kullankeltaisen samppanjan kehittyneessä ja intensiivisessä tuoksussa on sitruunaa, paahteisuutta, briossia ja mineraalisuutta. Runsaassa, konsentroituneessa ja hedelmäisessä maussa on sitruunaa ja moniulotteista mineraalisuutta, jopa hyvässä mielessä suolaisuutta. Tiivisrakenteista ja eleganttia moussea tukee raikkaan sitruunainen hapokkuus. Erittäin pitkässä jälkimaussa on kypsää sitruunaa ja kiehtovan moniulotteista mineraalisuutta.

Billecart-Salmon Cuvée Nicolas Francois Billecart 1998 on upea samppanja, josta löytyy vahvaa konsentraatiota, raikkaan puhdaspiirteistä sitruunaa ja kiehtovan moniulotteista mineraalisuutta. Viini on mukavasti nautittavissa jo nyt, mutta säilytyspotentiaaliakin löytyy vielä rutkasti. Reissun päältä noin 60 euron hintaan hankittuna oikein hyvä ostos. Tällainen samppanja on hieno elämys ihan sellaisenaankin, mutta runsaan ja kiehtovan mineraalisuuden vuoksi parittaisin sen ensisijaisesti merenelävien tai tyylikkäiden kalaruokien kanssa. Täydet 5/5 staraa.

 

 

Testissä Nearco 2004 – 22,90€ (Viking Line)

Eräänä perjantaina löysin itseni lähikaupan lihatiskin luota ihmettelemässä päivän lihatarjontaa. Kun kerrankin oli tarjolla kotimaista poroa, oli jokseenkin selvää, että viikonlopustani tulisi porontäytteinen. Luottamukseni nuoren lihamyyjän lihatuntemukseen oli pahasti katkolla, kun poron paahtopaistia pyytäessäni puntariin iskeytyi vaaleanpunaista naudan kulmapaistia. Hyvällä tuurilla olisin siis ostanut elämäni arvokkainta kulmapaistia ja ylistänyt itseäni huippuostoksesta vuosikausia. Onneksi olen edelleen siinä määrin näkökykyinen, että sain loppujen lopuksi ohjailtua myyjänuorukaisen hanskat oikeanlaiseen lihaan kiinni. Kun paahtopaisti oli saatu pannun kautta uuniin, oli sopivasti aikaa herätellä testipenkkiä henkiin hetken hiljaiselon jälkeen. Poron seuraksi testipenkkiin valikoitui lopulta kansainvälisistä lajikkeista kasattu tuhti toscanalainen vuodelta 2004.

Col d’Orcia on varsin tunnettu viinitalo Toscanan Montalcinossa, eikä varmaankaan vähiten maineikkaiden Brunellojensa ansiosta. Aikojen saatossa myös Piemontelainen Cinzano on onnistunut liittymään mukaan omistusportaaseen ja nykyään Col d’Orcia on 108:n hehtaarinsa kanssa kolmanneksi suurin Brunellotarhuri, tarhojen kokonaismäärän ollessa 140 hehtaaria. Vuodesta 2010 alkaen kaikkia Col d’Orcian tarhoja on viljelty luonnonmukaisesti. Alueelle tyypillisen Sangiovesen sijasta Nearco pitää sisällään vain ja ainoastaan ranskalaisperäisiä lajikkeita; 50 % merlotia, 30 % cabernet sauvignonia, ja 20 % syrahia. Ja nyt kun Sant’Antimossa ollaan, tällainenkin rypälekoostumus on voitu luokitella DOC-luokkaan vuodesta 1996 lähtien.

Nearco on valmistettu siten, että jokaisesta rypälelajikkeesta on ensin tehty erilliset viininsä, joita on myös kypsytetty erillään uusissa Allier- ja Tronçais-tynnyreissä 12 kk:n ajan. Tämän jälkeen viinit on blendattu yhteen ja niiden tammikypsytystä on jatkettu vielä 6 kk. Lopuksi Nearco on saanut levätä pulloissa vuoden päivät ennen markkinoille pääsyä.

Todettakoon heti alkuun, että viinissä on reilusti sakkaa, joten dekantointi ennen tarjoilua on paikallaan. Jonkin verran kehittyneessä tuoksussa on kypsää tummaa kirsikkaa, mustaherukkaa, syksyisen metsän märkiä lehtiä, setripuuta ja tupakkaa.  Maku seuraa tuoksua ja täyteläinen maku täyttää suun. Paletilla kokonaisuus saa mukavasti moniulotteisuutta kiehtovasta mausteisuudesta. Makunautintoa täydentävät miellyttävän terhakka hapokkuus ja runsaat, mutta jo melko mukavasti pehmenneet tanniinit. Erittäin pitkästä jälkimausta löytyy maanläheisyyttä ja kypsiä tummia kirsikoita.

Nearco 2004 on mukavasti kehittynyt, tuhti, rehellinen ja maanläheinen punaviini. Kokonaisuudesta nousee esiin sopivassa suhteessa kaikkien mukana olevien rypälelajikkeiden ominaisuuksia, jotka sitten yhdessä muodostavat varsin tasapainoisen ja kiehtovan moniulotteisen kokonaisuuden. Viini osoittautui erinomaiseksi kumppaniksi noin 50-asteiseksi kypsennetylle poron paahtopaistille. Reilun parin kymmenen euron hintaan Nearco on erittäin onnistunut ostos ja ansaitsee Copatintolta täydet viisi tähteä.

 

 

Testissä Laurent Miquel Saga Pegot 2007

Lomailin keväällä muutamia päiviä Languedocin ja Rousillonin alueilla. Tarkoituksena oli kevätauringossa rentoutumisen lisäksi saada edes jonkinlaista kuvaa eri alueiden maastoista ja maaperistä. Puolivallattomasti laaditun matkasuunnitelman yksi lukkoon lyödyistä kohteista oli Laurent Miquelin Cazal Viel Saint-Chinianin alueella. Vuokrakotteron nokka suunnattiin tähän kohteeseen juurikin siksi, että maaliskuun Pro Wein-tapahtumassa maistamani Laurent Miquelin Bardou Saint Chinian 2007 pisti sukat spinnaamaan tennareissa oikein huolella.

Matka Carcassonnesta läpi Minervoisin on yhtä loputtoman tuntuista viinitarhaa, joten maisemissa ei ole ainakaan viinifriikillä valittamista. Hyvinkin mielenkiintoisesta ja pienien kylien umpikujia suosivasta navigaattoriopastuksesta huolimatta Cazal Viel löytyi loppujen lopuksi melko kivuttomasti. Moikkailtuani aikani tilan elukoita, maistelin toki koko tarjolla olleen viinirepertuaarin läpi. Valkoviineistä ehdottomasti mielenkiintoisin oli Condrieu–tyyliä mukaillen valmistettu Viognier. Punaviinit eivät nytkään tuottaneet pettymystä ja sukissa oli jälleen havaittavissa sen verran liikehdintää, että muutama pullote oli kaapattava mukaan. Yksi kotiin asti raahatuista pulloista oli Faugèresin alueelta tuleva, vajaan parin kympin hintainen Saga Pegot 2007. Kaappasin tilalta neljänneksi viimeisen pullon kyseistä vuosikertaa ja mikäli matkalaukun mittasuhteet olisivat antaneet periksi, olisin toki napannut koko kvartetin mukaani.

Syrah-lajikkeesta valmisettu Saga Pegot tulee siis Laurent Miquelin Faugèresin tarhoilta, jotka suuntautuvat etelään ja ovat kuivalla alueella. Näin ollen tarhoilla tarvitaan hyvin vähän kemiallisia käsittelyjä. Saint Chinianin itäpuolella sijaitsevan Faugèresin maaperässä on runsaasti liuskekiveä, joka on havaittavissa viineissä mm. tietynlaisena mineraalisuutena. Viiniä on kypsytetty 14 kk:n ajan sekä uusissa että toisessa kierrossa olevissa ranskalaisissa tammitynnyreissä.

Hyvin tumma ja hieman reunoiltaan violettiin taittuva väri kertoo vähintään sen, ettei ainakaan uutosasioissa ole paukkuja säästelty. Nokkaan työntyy moniulotteinen ja hieman kehittynytkin tuoksu, josta on löydettävissä kypsien tummien marjojen, savun, kahvin ja lihaisuuden lisäksi erittäin kiehtovaa mineraalisuutta. Viinissä on erittäin tuhti rakenne ja tuoksun komponentteja seuraileva maku on todella täyteläinen. Napakassa vireessä oleva tanniinisuus nappaa mukavan puristusotteen ikenistä. Pitkä jälkimaku on moniulotteisen mausteinen. Viini on dekantoituna nautittavissa jo nyt, mutta siitä löytyy selkeästi potentiaalia muutaman vuoden kypsytykseenkin.

Saga Pegot 2007 on niin maukas viini, ettei sen toivoisi loppuvan koskaan. Jatkuva sukkien jaloissa pyöriminen on kuitenkin melko kiusallista, joten lienee asiallista, että tästäkin pullosta löytyy pohja. Copatinto päräyttää Saga Pegotille täydet viisi staraa ja suosittelee lämpimästi tutustumaan ko. tuottajan viineihin.