Alvaro Palacios – Rioja Bajan toisinajattelija

Palacios tarha 1Decanter-lehden (4/2015) valinta “Man of the year 2015”-tittelin saajaksi oli Alvaro Palacios. Reilu kuukausi myöhemmin istahdan Alfarossa samaisen hepun maasturin takapenkille ja lähdemme kaahaamaan kohti La Montesan tarhoja. Prioraton sekä Bierzon menestykseen suuresti vaikuttanut mies haluaa palauttaa Garnachan uuteen kukoistukseen kotiseudullaan Rioja Bajassa. Viljelyalaltaan Riojan ala-alueista suurin Baja on Rioja Alavesaa ja Rioja Altaa selkeästi lämpimämpi sekä kuivempi. Se on ollut perinteisesti Garnachan valta-aluetta. Alueella on paljon pienviljelijöitä, jotka myyvät rypäleensä viinintuottajille. He ovat tyytyväisiä ja pitävät maistaan kiinni, koska rypäleistä maksetaan suhteellisen mukavasti. Esim. Palacios maksaa sopimusviljelijöilleen laadusta riippuen reilusta eurosta vajaaseen kolmeen euroon per kilo. 80-luvulla mahdollistunut tarhojen kastelu sai lähes kaikki viljelijät hamuamaan suurempia tilipusseja ja vaihtamaan Garnachan suurempisatoiseen Tempranilloon.

Alvarolla ei ole mitään Tempranilloa vastaan, päinvastoin. Jos Palacios’n tarhat sattuisivat sijaitsemaan esim. Rioja Alavesassa, viiniä puristettaisiin hymy naamalla Tempranillo-rypäleistä. Bajassa lajike ei vain yksinkertaisesti tunnu tuottavan riittävän laadukasta satoa, joten miksi hakata päätä seinään? Naapurien Temparanillotarhoja joudutaan kastelemaan ja lisäriesana on kaikenlaisia tauteja ja tuholaisia. Garnachalle ei sen sijaan tarvitse tehdä juuri mitään, se viihtyy Bajassa kuin kotonaan. Alvaron isä asensi aikoinaan La Montesan tarhoille kastelujärjestelmän, mutta sitä ei ole käytetty kymmeneen vuoteen. Ei tarvitse.

Palacios Remondolla on haluja lisätä tarhaomistuksiaan. Tarhahehtaari maksaa Rioja Bajassa keskimäärin 35-40 tuhatta euroa, mutta kukaan ei halua myydä. Joskus voi pitkällisten neuvottelujen avulla onnistua tekemään vaihtokaupat. Alvaro ottaa asian tyynesti ja toteaa, että ehkä kaikella on kuitenkin tarkoituksensa. Jos yrität saada jotain aikaiseksi, eikä se yrityksistä huolimatta onnistu, ehkä sillä on jokin tarkoitus?

Tarhakiertueen jälkeen maistelemme muutamat viinit. Session saa luvan aloittaa valkoviinisektori. Viurasta valmistettu Placet -14 tarjoilee päärynää, omenaa ja kukkaisuutta. Kylkeen tiukka ja raikas hapokkuus sekä erittäin pitkä jälkimaku. Placet -12 on selkeästi suoraviivaisempi, siitä löytää enemmän sitruunaa, mineraalisuutta ja hieman vähemmän floraalisuutta. Näissä on hyvä rytmi, aromiprofiililtaan suhteellisen neutraali Viura ei lähde sooloilemaan liikoja ja happosektori toimii.

La Montesa tulee Alvaron isän 1988 istuttamalta kivikkoiselta tarhalta 550 metrin korkeudelta. Maistelimme vuosikerrat -12 ja -13.  Tarhoilla kasvaa vielä vähän Tempranilloa, mutta tavoitteena on muuttaa tarha 100 %:seksi Garnacahaksi. Viini koostuu pääosin Garnachasta (85 %) ja Tempranillosta (15 %). Kypsytys 12 kk ranskalaisessa (85 %) ja amerikkalaisessa tammessa (15 %). Vain 20 % tynnyreistä on uusia, loput suurinpiirtein tasajaolla 1-, 2- ja 3-vuotisia. Raikkaassa tuoksussa on punaista ja tummaa kirsikkaa yhdistettynä mausteiseen meininkiin. Paletilla viini on samettisen pehmeä, mutta napakan hapokkuuden sekä kypsän tanniinisuuden johdosta myös hyvässä tasapainossa ja ryhdissä. Loppua kohti seuraan lyöttäytyy vielä hippunen bitterisyyttä. Espanjassa reilun kympin hintalapulla poikkeuksellisen kova hinta-laatusuhde.

La Propiedad on puristettu 25-90-vuotiaiden Garnachaköynnösten rypäleistä. Pitkä maseraatio ja kypystys 14 kk ranskalaisissa tammitynnyreissä, joista puolet uusia ja puolet vanhoja. Poikkeuksellisen fokusoitunut ja tiukassa kontrollissa pysyvä viini. Hedelmäisyys on erinomaisessa balanssissa napakan hapokkuuden ja ryhdikkään tanniinisektorin kanssa. Siinä missä La Montesaa kulauttelee mielellään sellaisenaan jo nyt, vaatii Propiedad jo selkeästi ruokaa seurakseen. Hyötyy selkeästi lisäkellaroinnista.

Saimme tastingin päätteeksi maistaa ensimmäisinä maailmassa uusimman viiniprojektin, Valmiran vuosikertaa 2014. Viinin tavoitteena on ravistella ja muuttaa ihmisten käsityksiä Garnachasta. Palacios oli hamunnut Sierra de Yergassa sijaitsevaa Valmiran tarhaa jo jonkin aikaa ja onnistunut lopulta saamaan sen vaihtokaupan kautta itselleen. Rypäleet kasvavat kolmen hehtaarin kokoisella tarhalla 650 metrin korkeudessa. Tuoksussa on nuorekkaan viinin twistiä, mutta poikkeuksellisen monipuolinen aromimaailma. Kirsikkaa, kukkaisuutta, tupakkaa, pippuria, mausteita. Paletin osalta komppaan Alvaron sanoja: vibrant, expressive, exploding. Vuosikertaa 2013 tuli myyntiin 1300 pulloa, tätä uudempaan jokseenkin sama määrä.

Alvaro ei malta pysyä hetkeäkään paikallaan, kädet viuhtovat ilmassa, juttu luistaa ja mies on ilmiselvästi umpi-innostunut projekteistaan. Vierailuamme seuraavana aamuna hänen oli määrä olla Bierzossa aloittamassa uuden Bodegan rakennustöitä. Rakennuksen on suunnitellut 73-vuotias arkkitehti Rafael Moneo. Mitäköhän sitten seuraavaksi? Alvaro kertoo, ettei aika enää riitä mihinkään uuten projektiin, mutta suostuu silti vinkkaamaan erään mielenkiintoisen viinialueen Espanjassa, jolle hän povaa hyvää tulevaisuutta. Jaa, että mikä alue? Noh, pidetään jännitystä yllä ja palataan siihen ehkä hieman myöhemmin.

(Riojan matkan järjestelyistä vastasivat Espanjan suurlähetystö, Espanjan Ulkomaankaupan Instituutti (ICEX) sekä paikalliset viinijärjestöt)

Kuuden rypäleen luomublendi – Terraprima Blanco 2013 (Alko 12,81 €)

Kun espanjalaiseen valkkariin sekoitetaan kuutta eri lajiketta (Xarel-lo, Chenin Blanc, Riesling, Rousanne, Moscatell ja Garnatxa Blanca) on taustalla oltava joko uhkarohkeutta, positiivista hulluutta tai vahvasta osaamisesta kumpuavaa itsevarmuutta. Terraprima Blancon valmistaja on tunnettu ja vakuuttava katalonialainen luomutuottaja Can Ràfols dels Caus, jonka kohdalla rohkenisin veikata kaikkia edellämainittuja. Tuottajan tarhat sijatsevat Massis del Garrafin ylänköalueella, noin 50 km:n päässä Barcelonasta.

Terraprima 2013Terrapriman runko rakentuu 60 %:sti vanhojen Xarel-lo-köynnösten satoon. Chenin Blancia on mahtunut mukaan 20 %, Rieslingiä 10 %, Rousannea 5 %, Moscatellia 3 % ja Garnatxa Blancaa kokonaiset 2 %. Kaikki viinit ovat käyneet spontaanisti ja erikseen. Lopullista blendiä on kypsytetty pulloissa vuoden päivät.

Tuoksusta erottuu sitruunaa, hiukan omenaa ja greippiä. Taustalta löytyy myös pientä mineraalisuutta. Paletilla viini on mehukkaan hedelmäinen ja yleisote on rennon kesäinen. Napakka hapokkuus pitää kuitenkin viinin siististi fokusoituneena ja ryhti pysyy kuosissa loppuun saakka.

Alkon hyllyille on onnistuttu saamaan kiva valkkari laatutuottajalta. Kun hintakin vaikuttaa olevan linjassa laadun kanssa, on syytä pieneen hymyyn. Lautaselle grillatuja äyriäisiä tai vaaleita kaloja. 3,5 / 5 staraa.

Uusia tuulahduksia Torosta? – Cachito Mio 2012

Vaikka Espanjan Castilla y Leonissa sijaitsevan D.O. Toron viinit eivät ole kaikkein kirkkaimpaan maailmanmaineeseen nousseetkaan, on hohto riittänyt houkuttelemaan uusia toimijoita alueelle tasaiseen tahtiin. Uudempien tulijoiden joukossa on ollut tyypilliseen tapaan runsaasti isompien tuottajaryhmittymien sivuprojekteja, mutta mukaan on mahtunut myös jokunen hieman pienemmänkin kaliberin toimija. Uudet tekijät tuovat usein tullessaan myös uudenlaisia ajatuksia ja toimintamalleja, mikä on pidemmän päälle virkistävä asia koko alueen kehityksen kannalta. Maistelin vuoden 2014 Alimentaria-messuilla vähintään kohtuullisen määrän Toron punkkuja ja täytyy harmikseni todeta, että melko harva uusi tuttavuus onnistui herättämään sen suurempaa mielenkiintoa. Ainakin yksi selkeästi tunnistettava ongelma on viinien todella pienet keskinäiset tyylierot, jolloin perättäin maistetuista viineistä muodostuu vain tasapaksua massaa. Onneksi sentään vanhat hyviksi todetut tuottajat erottuivat massasta edukseen.

20150212_101542Yksi tuoreempia hengähdyksiä puhaltelevista uusista tuottajista on La Casa Maguila, jonka tavoitteena on ravistella alueen viinien robustia, tanniinista ja tammistakin mainetta. Tuottaja tavoittelee viineihinsä raikkaampaa hedelmäisyyttä, tiukempaa hapokkuutta sekä vähemmän tammisia aromeja.

Cachito Mio on 100%:nen Tinta de Toro yli 50-vuotiaista köynnösten rypäleistä. Kypsytys on kestänyt 5 kk amerikkalaisessa tammessa. Viini on puettu kiehtovaan ja alueelle vähemmän perinteiseen etikettiin, joka samalla kertoo tuottajan markkinoiden painottuvan 70%:sti Espanjan ulkopuolelle.

Cachito Mio onnistuu hyvin tavoitteessaan välttää tammiset aromit, eikä viinin tuoksusta löydykään merkkejä oikeastaan minkäänlaisista puutöistä. Kokonaisuus on melko turvallinen ja perusvarma esitys; muhkeata tumman kirsikan ja karhunvatukan sävyttämää hedelmää vähintään riittävällä konsentraatiolla varustettuna. Hapokkuus pysyy suhteellisen mukavalla tasolla, mutta tanniinisektorin tuki näin rotevalle hedelmälle jää ehkä hiukan vaisuksi. Ehkä se on ollut jossain määrin tarkoituskin? Omassa suussani kesy tanniinisuus vie kuitenkin ryhdistä kaivattua särmää. Muutoin palaset ovat kyllä ihan mukavasti paikallaan ja Cachito Mio omaakin varsin mainiot edellytykset erilaisten grillattujen liharuokien kesyttäjäksi. Hinta pyörii nettikaupoissa noin 12-15 € haarukassa. 3 / 5 staraa.

 

Vaalea katalonialainen – Herencia Altés Garnatxa Blanca (Alko 12,99 €)

Herencia Altes GB 14Alkon viinihauissa oli taannoin mukana Garnatxa Blancaa Kataloniasta ja valituksi vaikuttaisi nyt tulleen uutuutena hyllyille pölähtänyt Herencia Altés’n Terra Altan valkkari vuodelta 2014. Katalonian valkoviinien noususuhdanteesta tuli postailtua jokin tovi sitten ihan oma juttunsa, jonka asiasta kiinnostuneet voivat lukea taustatiedoksi täältä. Tämä Herencia Altés on jäänyt itselle mieleen edullisemman pään viiniensä mainiosta hinta-laatusuhteesta. Tämän viinin rypäleet ovat kasvaneet siis Terra Altassa vanhoilla tarhoilla, Batean kylän lähistöllä. Viini on saanut kypsyä sakkojen kanssa 3 kk.

Nuorekas ja melko aromaattinenkin tuoksu hönkii vaaleaa kukkaisuutta, päärynää ja ajoittain myös pientä parfyymisyyttä. Maku jatkaa kepeällä linjalla päärynäisyyden johtaessa joukkoja. Lajikkeelle tyypilliseen tapaan viinin hapokkuus asettuu keskitasolle, mutta raikas ote pitää paketin sopivan virkeänä loppuun saakka. Keskipitkä jälkimaku on kukkainen ja aavistuksen yrttinen.

Herencia Altés Garnatxa Blanca on raikkaan kepeä viini ja vei fiilikset maisteluhetken pienestä räntäkuurosta huolimatta kesäisiin tunnelmiin. Garnatxa Blanca-viinien alkoholipitoisuus nousee usein varsin korkealle, joten etiketin 13,5% lukemaa voidaan pitää yleiseen linjaan nähden melko maltillisena, eikä sillä sektorilla ole havaittavissa minkäänlaisia ongelmia. Viinin herkkyys ja raikkaus kärsii kuitenkin lämpötilan noustessa, joten suosittelen ehdottomasti huolehtimaan pullon riittävästä viilennyksestä kulauttelun lomassa. Sopiva valinta lämpenevien päivien salaattiviiniksi tai miksei vaaleille kaloillekin. 3 / 5 staraa.

Naturaalisti katalonialainen amforasta – Loxarel A Pèl Xarel-lo 2013

Mitjansin suku on viljellyt viiniä Penedesissä jo useamman sukupolven ajan, mutta vasta 80-luvulla Masia Can Mayolin tilalla alettiin valmistaa viiniä Loxarel-tuotemerkillä. Nimen kirjamia uudelleen järjestelemällä on hieman keskinkertaisemmmallakin sanasepolla loistavat mahdollisuudet saada vihje firman omasta suosikkirypäleestä. Nykyään tarhoja viljellään biodynaamisesti ja tuotannossa on monenlaista Cavaa ja stilliä viiniä. Pääosaa viineissä näyttelevät paikalliset alkuperäislajikkeet, vaikkakin tarhoille on nyttemmin istuteltu myös kansainvälisten populaarilajikkeiden köynnöksiä.

A Pél 2013 pitää sisällään naturaalia Xarel-loa. Rypäleet ovat kasvaneet tilan omilla tarhoilla noin 250 metriä merenpinnan yläpuolella. Viini on käynyt villihiivoilla amforassa, valmistuksen aikana ei ole käytetty mitään lisäaineita, eikä viiniä ole muutenkaan käpälöity.

Suodattamattomuudesta johtuen samean keltainen väri. Tuoksusta erottuu pientä savuisuutta, mineraalisuutta, sitrusta, greippiä ja omenaa. Suussa viini viihdyttää virkeällä otteellaan ja erittäin pirteällä hapokkuudella. Makumaailma on varsin eläväinen ja rehellinen. Fiiliksiä voisi kuvata sanalla “Funky”.

A Pèl on mielenkiintoinen ja todella hauska viini. Tällaisen viinin voisi hyvin parittaa ruokapöydässä erilaisille vaaleille kaloille, mutta toisaalta viinissä on sen verran eläväinen ja funky meininki, että sitä tutkiskelee ja kulauttelee mielellään ihan sellaisenaankin. 3,5 / 5 staraa.

Paisajes IV 1999

Joulunajan viinejä pähkäillessä osui okulääreihin eräs Barcelonan tuliainen, jonka arvelin olevan mainiossa korkkausvaiheessa. Lautaselle oli tulossa Illilän tilan karitsanviulua, joten sopivasti kypsynyt Riojan punkku vaikutti siinäkin mielessä varsin passelilta vaihtoehdolta.

Viinin taustalta löytyy yksi Barcelonan parhaista viinikaupoista, Vila Viniteca. Firma on sotkeutunut myös erinäisiin viinintekobisneksiin ja yksi näistä on 1998 käyntiin pukattu Rioja-projekti Paisajes y Viñedos. Kyseisiä viinejä on puuhailtu yhdessä Finca Allenden Miguel Angel de Gregoriun kanssa, jonka tehtävänä on etsiä vuosittain eri puolilta Riojaa sopivat tarhat ja rypäleet sekä huolehtia muutenkin varsinaiseen viinintekoon liittyvistä metkuista. Tavoitteena on ollut pullottaa mahdollisimman eleganttia tavaraa, välttäen liiallista tammisuutta ja konsentraatiota. Tuotantomäärät ovat pieniä, mutta näitä hieman vanhempiakin vuosikertoja löytyy vielä kohtuullisen kivasti Vila Vinitecasta.

Paisajes IV on 100 %:nen Tempranillo 75 vuotiaista köynnöksistä. Viini on kypsynyt 14 kk ranskalaisissa Allier-tynnyreissä.

Lasissa viini on ikäänsä nähden yllättävänkin tummaa tavaraa. Kehittyneessä tuoksussa on selkeästi tunnistettavaa Riojaa; punaista kirsikkaa, nahkaa, tupakkaa, tammea ja maanläheisyyttä. Paletilta löytyy kivasti kehittynyt hedelmäisyys, mutta myös ryhtiä. Eri komponenttien välinen balanssi on erinomaisella tasolla. Pitkä jälkimaku kulkee punakirsikkaisissa ja nahkaisissa tunnelmissa. Korkkausikä osui tällä kertaa juuri kohdalleen, sillä viinin kehittyneelle hedelmäisyydelle löytyy kaveriksi vielä sopiva määrä kypsää tanniinisuutta sekä ryhdikäs hapokkuus.

Vajaan neljänkympin hintalapulla varustettu pullo ei toki ole erityisen edullinen, mutta ottaen huomioon pieni tuotantomäärä, asiaan panostamisen taso sekä erinomainen lopputulos, lienee hinta kuitenkin perusteltavissa. Karitsanviululle jotakuinkin täydellinen kumppani. 4,5 / 5 staraa.

Rafael Palacios Louro do Bolo 2011

Espanjan pohjoisimpien alueiden viinit ovat tuottaneet pettymyksiä äärimmäisen harvoin. Hinta ja laatukin tuntuvat kohtaavan ilhaduttavan usein. Yksi päräyttävistä viinialueista on Valdeorras. Alueen viineistä päätyy Espanjan rajojen ulkopuolelle alle 10 prosenttia, joten ainakaan liian usein ei meillä päin näihin törmää, ellei sitten varta vasten etsi. Rafael Palacios tuskin kaipaa viinintuottajana sen suurempia esittelyjä, mutta Valdeorrasista hän on hankkinut tarhoja omistukseensa vuonna 2004. Köynnökset sijaitsevat Bibei-joen rantamilla 600-700 metrin korkeudessa. Tarhoilla kasvaa lähinnä alueen omaa valkkariylpeyttä, Godelloa.

Tällä kertaa korkkautui vuosikerta 2011. Pullo pitää sisällään 94% Godelloa ja 6 % Treixaduraa. Rypäleet on kerätty 17-28 vuotiaista köynnöksistä. Viini on käynyt isoissa 3000 litran tammisäiliöissä ja myös kypsynyt sakkoineen samaisissa astioissa 5 kuukautta.

Tuoksussa on intensiivinen paketti limeä, melonia, kiwiä ja mineraalisuutta. Paletilla tiukan hapokas, alkuun hiukan kireäkin, loistavassa ryhdissä pysyvä tapaus. Hedelmäisyys on runsasta ja konsentroitunutta sorttia, mutta sitä tasapainottaa erinomaisesti napakka hapokkuus ja reipas mineraalisuus. Viini hyötyi selkeästi lisähapesta ja avautui hetken hengitettyään huomattavasti moniulotteisemmaksi. Samalla viinistä alkoi löytymäään myös hieman kehittyneempiä vivahteita. Erittäin pitkä sitruksinen ja mineraalinen jälkimaku, joka nostaa veden kielelle.

Louro do Bolo on erinomainen esimerkki Valdeorrasin viinipotentiaalista. Tiukemman paketin valkkareista diggailevat nauttivat varmasti tämän viinin tuoreimpiakin vuosikertoja hymy naamalla, mutta lähtökohtaisesti uskoisin lyhyen aikavälin kellaroinnin olevan hyvä tapa tasoittella nuorekkaan tiukkaa hapokkuutta ja konsentroinutta hedelmää. Viini liikkuu nettikaupoissa 12-15 euron välimaastossa, joten hinta-laatusuhde on erinomainen. Ravintolapuolella tätä voi pyytää lasiinsa ainakin Copas y Tapasissa Helsingissä. Tässä vaiheessa elinkaarta irtoaa 4 / 5 staraa, mutta viinin kehityskäppyrä vaikuttaisi olevan vielä nousujohteinen. Taidanpa jättää yhden pullon lepäilemään viinikaappiini vielä joksikin aikaa.

Vinyes Domènech Furvus 2010

Aiemmin keväällä pyörähdin Barcelonassa valtavilla Alimentaria ruoka- ja viinimessuilla. Olin juuri maistellut loistavia Castell Sant Antonin Cavoja, kun eräs herrasmies nyki hihasta viereisen pöydän ääreen. Sain aluksi lasiini Vinyes Domènechin vanhojen köynnösten Garnatxa Blancaa, mikä ei ole lainkaan huono veto lajiketta fanittavan viinipölhön näkövinkkelistä. Keskustellessamme Garnatxa Blancan potentiaalista ja nykytilasta, kuiskasi Joan Ignasi Domènech yllättäen olevansa presidentti. Presidentti-termin kapeaan käyttösektoriin tottuneena taisin sekunnin kymmenyksen ajan jo luulla miehen seonneen sanoissaan tai jopa järjissään. Hymynvire kasvoillaan hän kuitenkin tarkensi olevansa Katalonian Garnatxa-järjestön, Terra de Garnatxes, presidentti. Kävi selväksi, että jos joskus olisi jotain epäselvää liittyen Garnatxaan, tulisi asiassa kääntyä hänen puoleensa.

Montsantissa Capcanesin kylän lähellä toimiva Vinyes Domènech viljelee 17 hehtaarin kokoisia tarhojaan luomu- ja biodynaamisin menetelmin. Luomu- ja carbon footprint-sertifioitu tila on vienyt ympäristöystävällisyyden perusjeesustelua pidemmälle ja pokannut asian tiimoilta myös erilaisia palkintoja. Tilan päärakennus on viimeisen päälle energiatehokas, sähkö tuotetaan 90 %:sti paikan päällä uusiutuvilla energiamuodoilla ja vesipuoli hoituu kokonaan sadevesillä sekä omilla lähdevesilähteillä. Talon viinihierarkiassa Furvus asettuu kakkosviinin paikalle lippulaiva Teixarin jälkeen. Viini on valmistettu 500-600 metrin korkeudessa kasvaneista Garnatxasta (80 %) ja Merlot’sta (20 %). Kaikkien yksittäisten palstojen viinit valmistetaan erikseen ja käyminen tapahtuu luonnonhiivoilla. Viiniä on kypsytetty 14 kk ranskalaisessa tammessa, yleensä käytössä on 1-2 vuotta vanhoja tynnyreitä.

Tuoksussa tummahkoa kirsikkaa, herukkaa, karhunvatukkaa, yrttejä ja setripuuta. Paletilla todella samettinen suutuntuma, napakka mutta kypsä tanniinisuus, hyvä hapokkuus ja hedelmäkin pysyy hienosti kontrollissa. Paletin loppua kohden mausteisuus korostuu ja alkoholin lämpö tuo muuhun kokonaisuuteen sopivaa muhkeutta. Tasapainoinen viini liukuu pitkään jälkimakuun ja kaikki palikat tuntuvat olevan nätisti kohdillaan.

Vinyes Domènech Furvus 2010 on erinomainen Garnatxa-vetoinen punkku Montsantista, eikä ole epäilystäkään, että tiimi tietää mitä tekee. Päällimmäisenä jää mieleen samettinen suutuntuma ja eri osa-alueiden välinen harmonia. Suhteellisen pitkästä tammikypsytyksestä huolimatta tammi pysyttelee taka-alalla ja tuo vahvistusta enemmänkin viinin rakenteeseen, kuin makuun. Talon lippulaiva Teixarin moniulotteisuudesta jäädään iso askel, mutta toisaalta hintalapussakin lukee yli puolet pienempi lukema. Vila Vinitecasta noin 16 eurolla oikein hyvä ostos. Lautaselle vaikka grillattua possua, nautaa tai lammasta. 4 / 5 staraa.

Bodegas Gancedo Xestal Mencia 2007

Eräänä lauantaina pääsi käymään niin, että loputtoman pitkään ja hartaasti kypsennetty pulled pork oli vielä valmistuttuaankin vailla viinikaveria. Noin kymmenen sekunnin pituinen matka viinikaapille johti ajatuksia Mencian suuntaan. Kaapin sisältöä ei tarvinnut tällä kertaa töllistellä kovinkaan pitkään, sillä Xestal Mencia -07 osui kiikareihin jokseenkin välittömästi ja valinta oli valmis.

Bodegas Gancedo viljelee Bierzossa viiniä 20 hehtaarin alueella. Tarhoilla kasvaa Menciaa sekä pieniä määriä Godelloa ja Doña Blancaa. Talo luottaa perinteisen ja ympäristöä kunnioittavan viininviljelyn sekä modernin viininvalmistusteknologian kombinaatioon. Xestal Mencian rypäleet ovat 60-100 vuotiaiden Mencia-köynnösten satoa ja viiniä on kypsytetty 12 kuukautta ranskalaisissa tynnyreissä. Kauppojen hyllyille Xestal päästetään vasta viiden vuoden pullokypsyttelyn jälkeen.

Alkuun melko pidättyväinen viini avautuu pikkuhiljaa lasissa ja maanläheisestä tuoksusta alkaa erottumaan mustikkaa, tummaa kirsikkaa, tammen paahdetta ja mausteisuutta. Paletilla viini lyö pöytään erittäin vahvan uutoksen, joka yhdistyy kypsään ja tummaan marjaisuuteen. Hapokkuutta on kyydissä ihan mukavasti ja pehmeä tanniinisuus sekä nielua lämmittävä 14% alkoholipitoisuus sopivat tällaiseen paksumpaan pakettiin hyvin. Melko pitkä jälkimaku jatkaa tarinaa tummista marjoista, höystettynä pienellä mausteisuudella.

Xestal 2007 on tyylillisesti tuhdimman päädyn Mencia ja tarjoaa pehmeämpien ja tukevampien punaviinien ystäville tyylilajille uskollisen sekä tasapainoisen esityksen. Painopisteen asettuessa voittopuolisesti muskelipuolelle jäävät muut osa-alueet hiukan varjoon, eikä viinistä saa irti järin moniulotteista meininkiä runsaasta dekantoinnistakaan huolimatta. Ihan mukiinmenevä viini sinänsä, eikä Decantalon hinta 12,50€ riko säästöpossua, jos ei nyt varsinaisesti pistä riemusta kiljumaankaan. Käytännössä kuitenkin varsin toimiva kaveri revitylle possulle. 3 / 5 staraa.

Matkalla Mallorcalla

Vielä kymmenisen vuotta sitten omat mielikuvat Mallorcasta pyörivät lähinnä rantalomailun ja massaturismin sekamelskassa. Monien positiivisten matkakertomusten sekä paikallisten viinituottajien kanssa käytyjen messukeskustelujen perusteella pistin saaren “to do”-listalle. Syys-lokakuun vaihteessa pakenin Suomen synkistyvää syksyä ja lähdin hetkeksi lämmittelemään baleaariseen ilmastoon paikallisen viinitarjonnan äärelle.

Noin kolmen ja puolen tuhannen neliökilometrin kokoiselta saarelta löytyy peräti kaksi D.O.-luokiteltua viinialuetta; Binissalem ja Pla i Levant. Lisäksi viinejä etiketöidään paljon myös VdT-luokituksella. Mallorcan omat paikallistoivot rypälerintamalla ovat pääasiassa punaviinilajikkeet Manto Negro ja Callet sekä valkoviinilajike Prensal Blanc (Moll). Sataprosenttisia lajikeviinejä näistä valmistetaan todella vähän, suurin osa viineistä on nimittäin erilaisia blendejä. Binissalemin punaviineissä pitää olla 30% Manto Negroa, tapauksesta riippuen loppuvastuun kantaa useimmiten yksi tai useampi joukosta Callet, Merlot, Syrah ja Cabernet Sauvignon. Valkkariblendejä löytyy monenmoisia, mutta selkeästi yleisin linja vaikuttaa olevan Chardonnay’n ja Muscatin naittaminen paikalliselle Prensal Blancille. Binissalemin valkkareissa pitää olla Prensal Blancia vähintään 50%. Muutamaa suurempaa toimijaa lukuunottamatta tuottajat ovat varsin pieniä ja pienistä tuotantomääristä johtuen joidenkin (erityisesti kiinnostavimpien) viinien saatavuus on pienimuotoinen ongelma jopa paikan päällä.

Maistamistani valkkareista mielenkiintoisinta antia tarjosivat jo ennen reissua orientaatioavuksi korkattu Anima Negra Falanis 2012 sekä Macia Batlen visiitillä maistettu Unic 2013 (kuvassa niinikään mainio Macia Batlen Blanc de Blancs). Quibia (50 % Prensal Blanc, 50% punaviinilajike Callet) tarjoilee pirteää sitruunaa, omenaa ja greippiä. Ehkä pientä persikan kiveä ja mineraalisuuttakin löytyy joukosta. Paletilla esiin tuleva valkopippurisuus tuo reippaasti lisää voimaa ja hedelmäosasto pysyy kurinalaisesti kontrollissa tiukan hapokkuuden ansiosta. Macia Batlen Unic (70 % Prensal Blanc, 30 % Chardonnay) on viettänyt 7 kk tammessa, mikä kyllä tuntuu nokassa, mutta sopii loppujen lopuksi pakettiin ihan passelisti. Siinä missä Quibia on mielenkiintoisen persoonallinen, on Unic lähempänä perinteistä kevyesti tammitettua valkoviinityyliä, tyylikästä sellaista.

Aiemmin blogissa käsiteltyjen Anima Negran ÀN/2:n ja 4 kilos 12 Voltsin lisäksi reissulla maistetuista punkuista kaksi nousi selkeästi yli muiden. Etukäteen kovaksi scoutattu Mesquida Mora löytyi pienen seikkailun jälkeen Porreresin pikkukylän laitamilta. Muutama vuosi sitten luomusta biodynaamisen viljelyyn siirtyneen viinitalon pari valkkaria, toinen rosé ja yksi punkku olivat jo loppuunmyytyjä, mutta pääsin sentään maistamaan paikan päällä muutamat jäljellä olevat. Erityisen päräyttävä oli pääosin Callet’sta valmistettu Sotíl 2012. Sain kuulla, ettei Callet’n osuus punaviineissä ole korkea juuri koskaan, koska ensinnäkin sitä viljellään varsin vähän ja toiseksi siitä on kuulemma vaikeaa saada irti riittävää aromaattisuutta. Mesquida Moran omistaja ja viinintekijä Bárbara on kuitenkin ottanut haasteen vastaan ja perskules sentään, onnistunut varsin mallikkaasti. Ehkäpä juuri tietynlainen neutraalius ja hillitty harmonia ovat tämän viinin valttikortteja. Tuotantomäärä harmillisesti vain 3000 pulloa, mutta suosittelen silti ehdottomasti tsekkaamaan, jos jossain tulee vastaan.

Toinen punaviinipäräyttäjä oli Son Bordils Cabernet Sauvignon vuodelta 2006. Olin jo ennen reissua päättänyt panostaa paikallisista lajikkeista tehtyihin viineihin, eikä motivaatio meinannut millään riittää valikoimaan illallisviiniksi Cabernet Sauvignonia. Tarjoilijan vuolaiden suosituspuheiden lisäksi valintaa helpotti se fakta, että viini sattui olemaan ainoa jäljellä oleva paikallinen punaviini koko ravintolassa. Tiettävästi jo 1400-luvulta perinteensä ammentavan Son Bordilsin Cabernet Sauvignoniin on nimirypäleensä lisäksi tungettu lähinnä säälikyyneleitä vuodattava määrä Callet’ta (0,8 %). Reunoiltaan hieman tiilenpunaan kääntyvä punkku osoittautui kivasti kehittyneeksi paketiksi herukkaa, kirsikkaa, savua, lyijykynää ja melko eleganttia tammisektoria. Alussa varsin tuhtiakin tanniinisuutta tarjoillut viini avautui hengitellessään tasapainoiseksi ja kehittyi ajan kanssa kiehtovan moniulotteiseksi viiniksi.

Mallorca oli ihan lyhyenkin visiitin perusteella kiva sekoitus aurinkorantoja, hienoja maisemia, vuoristoa ja tasankoa, pienempiä ja isompia kyläpahasia sekä mukavia viinejä. Voisin mennä toistekin.