Karitsan lapaa ja Poggio Golo Merlot 1999

Pääsiäisviikonloppu tarjosi oivan mahdollisuuden väkertää ruokapuuhien parissa hieman pidemmänkin kaavan mukaan. Pakastimesta löytyi vielä Illilän tilan karitsan lapaa, joten suunnitelma oli sitä myöten selvä. Tällaisten lihakimpaleiden kanssa ei tarvitse pahemmin kikkailla, joten keskinkertaisemmallakin rähmäkäpäläkokilla on erinomaiset mahdollisuudet selviytyä tehtävästä. Itse prosessi on äärettömän yksinkertainen ja helppo: suolat ja pippurit pintaan ja lapa yrtti-lihaliemeen uimaan 120-130 asteiseen uuniin. Kun kello kilisee noin seitsemän-kahdeksan tunnin kuluttua, voi padasta nostella mureata ja itsestään luista irtoilevaa lihaa. Iskin lavan seuraksi lautaselle vielä uunissa paahdettuja juureksia, sekä paistoliemestä kokoon keiteltyä kastiketta. Viiniksi päädyin tällä kertaa korkkaamaan Fattoria del Cerron Poggio Golo Merlot’n vuodelta -99.

Fattoria del Cerro tunnetaan ehkä parhaiten yhtenä suurimmista Vino Nobile de Montepulcianon tuottajista. Paikallinen Sangioveseklooni Prugnolo Gentile on vallannut suurimman osan 170 hehtaarin viljelyalasta, mutta tarhoilla kasvaa myös joitakin kansainvälisiä lajikkeita. Poggio Golo on 100 %:nen Merlot, jolla on takanaan 12 kk:n kypsytys ranskalaisessa tammessa.

IMG_20150404_201759

Ikäänsä nähden lasiin kaatui yllättävänkin tummaa tavaraa. Tuoksusta löytyy kirsikkaa, herukkaa, tammea, lyijykynää, savua. Kaikki tämä hieman elämää nähneen vinttikomeron tuulahduksella sävytettynä. Hapokkuutta on vielä hyvin tallella, tanniiniosasto on selkeästi pehmentynyt ja ilmeisesti pikkuhiljaa poistumassa rikospaikalta. Yleisesti ottaen kaikki palaset ovat hyvin paikoillaan ja pitkä jälkimaku jättää hapankirsikkaiset tunnelmat.

Merlot’ta pidetään yleisesti ottaen hieman tylsänä lajikkeena, eikä tämäkään viini tarjoile mitään räväköitä tai yllättäviä irtiottoja. Toisaalta olisi myös suuri vääryys vähätellä  oivaan korkkausikään ehtineen Fattoria del Cerro Merlot 1999:n pomminvarmaa ja tasapainoista suoritusta, sillä onhan kyse kuitenkin varsin maukkaasta ja keskimääräistä kiinnostavammasta toscanalaisesta. Vuosikertana ysiysi ei pettänyt tälläkään kertaa, vaan tarjoili juurikin sitä mitä oli odotuksissa. 4 / 5 staraa.

Valkoinen Beaujolais – Kugler-Bourgine B. de Lancié 2011

Vaikka yrittää maistella kaikkia mahdollisia eteen ja taakse ilmaantuvia vinkkuja, on silti mahdotonta ehtiä hörppimään viinejä jokaisesta maailman kolkasta. Yksi omalla kohdalla paitsioon jääneistä sektoreista on Burgundin Beaujolais-apellaation valkkarit. Jokseenkin mitäänsanomattomilla Nouveau-viineillä mainettaan ryssinyt alue tuottaa em. hassutteluviinien lisäksi erittäin varteenotettavia kyläpunkkuja sekä pieniä määriä myös valkoviinejä ja kuohuvaa.

Päälajikkeena alueen valkkareissa häärii Burgundille tyypilliseen tapaan Chardonnay. Tämän viinin tuottaja, Kugler-Bourgine pukattiin käyntiin kuluvan vuosituhannen alussa Marc-Henri Kuglerin sekä Régis Bourginen toimesta. Kyseessä on pientuottaja, joka viljelee noin viiden hehtaarin pinta-alalla lähinnä Gamay’ta, mutta myös puolen hehtaarin verran Chardonnay’ta. Tuotantomäärä heiluu noin 25000 pullon vuosivauhdeissa.

B. de Lancié on sataprosenttinen Chardonnay, jonka rypäleet tulevat kahdelta erilliseltä, vuosina -99 ja -03 istutetuilta tarhoilta. Viiniä on kypsytetty 6-10 kk 3-5 vuotiaissa tammitynnyreissä.

Tuoksusta löytyy sitrusta, ananasta, mineraalisuutta ja hitunen vaaleasävytteistä kukkaisuutta. Suussa viini tuo esiin kypsää, mutta samalla raikasta hedelmäisyyttä, joka seurailee tuoksun tunnelmia. Pieni tammisuus antaa vielä sopivasti lisäbodya. Viini säilyy pirteän raikkaaana loppuun saakka, kiitos napakan hapokkuuden sekä sopivan mineraalipläjäyksen.

Raikas Chardonnay, jossa hedelmäisyys, tammi ja happosektori ovat hyvässä tasapainossa. Syvyydet ja ulottuvuudet eivät toki vie mihinkään kuumatkalle, mutta Ranskasta vajaan kympin ostoksena oikein muikea hankinta. Varsin toimiva kaveri myös dinneripöytään kannetulle lohiannokselle. Taidanpa ostaa toistekin. 3,5 / 5 staraa.

 

Naturaalisti katalonialainen amforasta – Loxarel A Pèl Xarel-lo 2013

Mitjansin suku on viljellyt viiniä Penedesissä jo useamman sukupolven ajan, mutta vasta 80-luvulla Masia Can Mayolin tilalla alettiin valmistaa viiniä Loxarel-tuotemerkillä. Nimen kirjamia uudelleen järjestelemällä on hieman keskinkertaisemmmallakin sanasepolla loistavat mahdollisuudet saada vihje firman omasta suosikkirypäleestä. Nykyään tarhoja viljellään biodynaamisesti ja tuotannossa on monenlaista Cavaa ja stilliä viiniä. Pääosaa viineissä näyttelevät paikalliset alkuperäislajikkeet, vaikkakin tarhoille on nyttemmin istuteltu myös kansainvälisten populaarilajikkeiden köynnöksiä.

A Pél 2013 pitää sisällään naturaalia Xarel-loa. Rypäleet ovat kasvaneet tilan omilla tarhoilla noin 250 metriä merenpinnan yläpuolella. Viini on käynyt villihiivoilla amforassa, valmistuksen aikana ei ole käytetty mitään lisäaineita, eikä viiniä ole muutenkaan käpälöity.

Suodattamattomuudesta johtuen samean keltainen väri. Tuoksusta erottuu pientä savuisuutta, mineraalisuutta, sitrusta, greippiä ja omenaa. Suussa viini viihdyttää virkeällä otteellaan ja erittäin pirteällä hapokkuudella. Makumaailma on varsin eläväinen ja rehellinen. Fiiliksiä voisi kuvata sanalla “Funky”.

A Pèl on mielenkiintoinen ja todella hauska viini. Tällaisen viinin voisi hyvin parittaa ruokapöydässä erilaisille vaaleille kaloille, mutta toisaalta viinissä on sen verran eläväinen ja funky meininki, että sitä tutkiskelee ja kulauttelee mielellään ihan sellaisenaankin. 3,5 / 5 staraa.

Astetta harvinaisempaa tavaraa Italian luoteisnurkasta – Ottin Cornalin 2010

Uusien ja varsinkin hieman tuntemattomampien lajikkeiden bongailu on aina mukavaa puuhaa. Cornalin oli ennen tätä pulloa itselle täysin kääntämätön kortti, enkä viitsinyt edes suorittaa mitään korkkausta edeltäviä salapoliisihommia aihepiirin tiimoilta. Hyppy tuntemattomaan lienee paikallaan aina silloin tällöin? Itse lajike on lähtöisin Italian puolelta, vaikkakin tätä nykyä varsin harvinainen näky sillä puolen rajaa. Sveitsin maaperällä sen sijaan viljellään samaa lajiketta Humagne Rouge-nimellä hieman enemmän. Kirjallisuudessa lajikkeen sanotaan tuottavan rustiikkisia ja tanniinisia viinejä.

Elio Ottin viljelee neljän hehtaarin kokoisia tiluksiaan 600 metrin korkeudessa Aostan laakson sydämessä, Luoteis-Italiassa lähellä Sveitsin rajaa. Vuonna 2007 hän päätti skipata rypäleidensä myynnin co-operatiiville ja ryhtyi tekemään omaa viiniä. Vuosituotanto pyörii 20000-30000 pullon paikkeilla.

Tuoksusta löytää punaisia marjoja, mausteisuutta, pientä kukkaisuutta, savua ja tuhkaa. Viini on suussa ryhdikkään hapokas ja loppua kohden myös hieman bitterinen. Nyt mennään rakenne edellä ja hedelmä perässä, mikä sopii muuhun pakettiin hyvin. Suuta kuivattavaa tanniinisuuttakin löytyy jonkin verran, mutta muutama pullovuosi on varmaankin pehmentänyt otetta sen verran, että raivokkaimmilta irvistyksiltä vältytään. Pitkä jälkimaku on yhdistelmä punaista hapokasta marjaisuutta sekä savuista mausteisuutta.

Mielenkiintoinen tuttavuus tämä Cornalin. Samassa paketissa kulkee pirteää marjaisuutta sekä rustiikkista mausteisuutta ja savuisuutta. Jälkeenpäin pähkäiltynä voi myös olla tyytyväinen siihen, että tuli puolivahingossa korkattua suhteellisen arvostetuksi osoittautuneen pientuottajan pullo ja täten saatua varmasti myös asiallinen ensikosketus lajikkeeseen. Summamutikalla valitulle viinille tuli kaveriksi tällä kertaa jo ennen korkkausta uuniin ehtinyt salamipizza, eikä yhdistelmä aivan taivaaseen saakka jaksanut kantaa. Ennemminkin näkisin tällaisen viinin vähemmän hifisteltyjen riistaruokien kyljessä. 4 / 5 staraa.

Paisajes IV 1999

Joulunajan viinejä pähkäillessä osui okulääreihin eräs Barcelonan tuliainen, jonka arvelin olevan mainiossa korkkausvaiheessa. Lautaselle oli tulossa Illilän tilan karitsanviulua, joten sopivasti kypsynyt Riojan punkku vaikutti siinäkin mielessä varsin passelilta vaihtoehdolta.

Viinin taustalta löytyy yksi Barcelonan parhaista viinikaupoista, Vila Viniteca. Firma on sotkeutunut myös erinäisiin viinintekobisneksiin ja yksi näistä on 1998 käyntiin pukattu Rioja-projekti Paisajes y Viñedos. Kyseisiä viinejä on puuhailtu yhdessä Finca Allenden Miguel Angel de Gregoriun kanssa, jonka tehtävänä on etsiä vuosittain eri puolilta Riojaa sopivat tarhat ja rypäleet sekä huolehtia muutenkin varsinaiseen viinintekoon liittyvistä metkuista. Tavoitteena on ollut pullottaa mahdollisimman eleganttia tavaraa, välttäen liiallista tammisuutta ja konsentraatiota. Tuotantomäärät ovat pieniä, mutta näitä hieman vanhempiakin vuosikertoja löytyy vielä kohtuullisen kivasti Vila Vinitecasta.

Paisajes IV on 100 %:nen Tempranillo 75 vuotiaista köynnöksistä. Viini on kypsynyt 14 kk ranskalaisissa Allier-tynnyreissä.

Lasissa viini on ikäänsä nähden yllättävänkin tummaa tavaraa. Kehittyneessä tuoksussa on selkeästi tunnistettavaa Riojaa; punaista kirsikkaa, nahkaa, tupakkaa, tammea ja maanläheisyyttä. Paletilta löytyy kivasti kehittynyt hedelmäisyys, mutta myös ryhtiä. Eri komponenttien välinen balanssi on erinomaisella tasolla. Pitkä jälkimaku kulkee punakirsikkaisissa ja nahkaisissa tunnelmissa. Korkkausikä osui tällä kertaa juuri kohdalleen, sillä viinin kehittyneelle hedelmäisyydelle löytyy kaveriksi vielä sopiva määrä kypsää tanniinisuutta sekä ryhdikäs hapokkuus.

Vajaan neljänkympin hintalapulla varustettu pullo ei toki ole erityisen edullinen, mutta ottaen huomioon pieni tuotantomäärä, asiaan panostamisen taso sekä erinomainen lopputulos, lienee hinta kuitenkin perusteltavissa. Karitsanviululle jotakuinkin täydellinen kumppani. 4,5 / 5 staraa.

Chateau Belá Riesling 2012 – 18,80 €

Viini Slovakiasta voi lähtökohtaisesti tuntua hieman oudolta, mutta ainakin pari omaa aikaisempaa kokemusta maan valkoviinin parissa ovat olleet varsin positiivisia. Luottamusta ei tämän pullon kohdalla ainakaan horjuta se seikka, että homman takana on legendaarinen Egon Müller, jonka Moselin tuotanto on  saavuttanut jotakuinkin legendaarisen maineen.

Viinin tuoksu on varsin tyypillistä Rieslingiä. Vihreätä omenaa, persikkaa, mineraalisuutta ja pientä kalkin vivahdetta. Viinin rakenne on paksu ja liikehdintä lasissa raskasliikkeistä. Melko runsas maku seuraa nätisti tuoksun fiiliksiä ja pieni määrä jäännössokeria on erinomaisessa tasapainossa tiukan hapokkuuden kanssa. Viiniin on saatu sellaista saksalaisen Rieslingin syvyyttä, jota tuntuu olevan vaikea saavuttaa muualla. Alkoholia on etiketin mukaan jopa 14 %, mutta suureksi yllätykseksi se ei aivan älyttömästi tunnu, lukuunottamatta pientä kulautuksenjälkeistä lämmöntunnetta.

Chateau Belá on siis tasapainoinen, maukas ja hyvin pitkälti saksalaistyyliseen lopputulokseen nojaava slovakialaisriesling. Hintalapun vajaa yhdeksäntoista euroa voi tuntua tiukalta, mutta viini tarjoaa vastineeksi varsin tasokkaan ja huolella tehdyn paketin. Ehkä on hyvä myös muistaa, etteivät Egon Müllerin Moselin pullotkaan mitään edullista tavaraa ole. 4 / 5 staraa, pienellä varauksella korkean alkoholipitoisuuden suhteen. (Kuvan © Alko)

Concannon Livermore Petite Sirah 2012 – 14,95 €

Tuhdin rustiikkisia punaviinejä tuottava Petite Sirah ei ole kovinkaan tunnettu lajike ylipäätään ja siitä valmistettuja 100 %:sia lajikeviinejä  tulee melko harvoin vastaan. Viimeisimmät omat muistot tällaisesta punkusta taitavat ajoittua muutaman vuoden taakse Tukholmaan, jolloin maistelin jotain kalifornialaista erittäin alkoholista ja railakkaalla jäännössokeritykityksellä varustettua tapausta. En kiljunut riemusta. Muistot sikseen ja Alkon hyllystä kouraan noin viidentoista euron leka lajikkeeseen vahvasti panostaneelta tuottajalta.

1800-luvun lopulla perustettu Concannon on ollut merkittävässä roolissa Kalifornian Cabernet Sauvignon-kloonien tutkimustyössä ja tilalle aikoinaan Chateau Margaux’n tarhoilta päätyneistä pistokkaista kasvaneita köynnöksiä on tutkiskeltu pitkään ja hartaasti yhdessä UC Davisin tutkijoiden kanssa. Concannon on myös vastuussa ensimmäisestä amerikkalaisesta Petite Sirah-viinistä. Tilalla on kasvanut kyseistä lajiketta jo 1800-luvun lopulta saakka. Tämän putelin Petite Sirah-rypäleet ovat kasvaneet Livermore Valleyn alueella Kaliforniassa, missä maaperä on sorapitoista. Viiniä on kypsytetty tammessa 18 kk ja pulloissa 6 kk.

Tuoksussa on mustikkaa, karhunvatukkaa ja tammea. Suussa täyteläinen ja tuhdinoloinen viini vaikuttaa odotuksien mukaisen konsentroituneelta ja kypsän hedelmäiseltä. Viini ei jyllää hapokkuudella eikä tiukoilla tanniineilla, mutta loppua kohden esiin työntyvä mukava bitterisyys ryhdittää kokonaisuutta todella kivasti.  Jälkimaku on keskipitkää, kypsän hedelmäistä sorttia.

Concannon Livermore Petite Sirah on pehmeän täyteläinen ja kypsän hedelmäinen viini. Jenkkiviineissä ei yleensä pihtailla tammen käytön suhteen, mutta tällä kertaa pitkä tammikypsytys tuntuu yllättävän vähän kokonaisuudessa. Liekö sitten käytössä ollut vanhempia tynnyreitä vai kätkeytyykö tammi konsentroituneen hedelmän alle? Paketin ilopilleri on paletin loppupuolella ilmenevä pieni bitterisyys, vaikka happo- ja tanniinisektorille jäinkin kaipaamaan jonkinlaista piristävää lisäpotkua. Kaiken kaikkiaan ihan mukava pläjäys tuhdimman punkkusektorin ystäville. 3,5 / 5 staraa. (Kuvan © Alko)

Frascatia Frascatissa – Az. Agricola l’Olivella Racemo 2013

Viime syksyisen Italian reissun päätteeksi stoppasimme yhdeksi yöksi Frascatiin. Varsin mukavanoloisen kylän nimi on varmaankin monille tuttu valkoviineistä, joskaan ei kovin kummoisista sellaisista. En tähän hätään muista maistaneeni yhtään erityisen vakuuttavaa Frascatia. Lyhyt ja aikataulullisesti epävarma visiitti ei innostanut buukkailemaan mitään viinitilavierailuja, mutta kylällä tallustellessa pistäydyin kuitenkin paikallisessa viinimyymälässä aiheuttamassa hämmennystä ja tiedustelemassa “jotain kunnollista Frascatia”. Myyjä suositteli luomumeiningeillä tuotettua Az. Agricola l’Olivellan Racemoa, jonka kyljestä oli luettavissa mahtipontisesti DOCG Frascati Superiore luokituksen merkit. Mikäpäs siinä, kokeillaan.

Racemo on valmistettu parista eri Malvasia-kloonista (yht. 70 %), parista Trebbiano-kloonista sekä Bellonesta. Tarhojen maaperän kerrotaan olevan vulkaanista ja mineraalirikasta. Melko pidättyväisessä ja hennonoloisessa tuoksussa on valkoherukkaa ja kukkaisuutta. Paletilla kuiva viini pysyttelee melko neutraalissa ulosannissa. Hedelmäisyys on niukahkoa, eikä muukaan rakenne varsinaisesti loista läsnäolollaan. Väkivaltaisesta lasin vatkaamisesta ja raivokkaista purskutusyrityksistä huolimatta viinistä erottuu edellä mainittujen lisäksi vain pientä mineraalisuutta. Kovin luonteikkaaksi ei voi esitystä kehua. Keskipitkä jälkimaku jättää sekin melko vaisut fiilikset.

Racemo on rakenteeltaan ja maultaan melko kepeä ja aavistuksen ryhditön tapaus. Omien Frascati-kokemusten perusteella viini kuuluu eittämättä siihen keskevertoa parempaan sakkiin, mutta vaisu on silti vaisu, ei siitä mihinkään pääse. Käsitykseni Frascatin valkkareiden tasosta ei siis päässyt horjumaan tälläkään kertaa, mutta taidan jättää ihan piruuttani vielä takaoven raolleen sen oikeasti päräyttävän viinin varalta. 2 / 5 staraa.

Rafael Palacios Louro do Bolo 2011

Espanjan pohjoisimpien alueiden viinit ovat tuottaneet pettymyksiä äärimmäisen harvoin. Hinta ja laatukin tuntuvat kohtaavan ilhaduttavan usein. Yksi päräyttävistä viinialueista on Valdeorras. Alueen viineistä päätyy Espanjan rajojen ulkopuolelle alle 10 prosenttia, joten ainakaan liian usein ei meillä päin näihin törmää, ellei sitten varta vasten etsi. Rafael Palacios tuskin kaipaa viinintuottajana sen suurempia esittelyjä, mutta Valdeorrasista hän on hankkinut tarhoja omistukseensa vuonna 2004. Köynnökset sijaitsevat Bibei-joen rantamilla 600-700 metrin korkeudessa. Tarhoilla kasvaa lähinnä alueen omaa valkkariylpeyttä, Godelloa.

Tällä kertaa korkkautui vuosikerta 2011. Pullo pitää sisällään 94% Godelloa ja 6 % Treixaduraa. Rypäleet on kerätty 17-28 vuotiaista köynnöksistä. Viini on käynyt isoissa 3000 litran tammisäiliöissä ja myös kypsynyt sakkoineen samaisissa astioissa 5 kuukautta.

Tuoksussa on intensiivinen paketti limeä, melonia, kiwiä ja mineraalisuutta. Paletilla tiukan hapokas, alkuun hiukan kireäkin, loistavassa ryhdissä pysyvä tapaus. Hedelmäisyys on runsasta ja konsentroitunutta sorttia, mutta sitä tasapainottaa erinomaisesti napakka hapokkuus ja reipas mineraalisuus. Viini hyötyi selkeästi lisähapesta ja avautui hetken hengitettyään huomattavasti moniulotteisemmaksi. Samalla viinistä alkoi löytymäään myös hieman kehittyneempiä vivahteita. Erittäin pitkä sitruksinen ja mineraalinen jälkimaku, joka nostaa veden kielelle.

Louro do Bolo on erinomainen esimerkki Valdeorrasin viinipotentiaalista. Tiukemman paketin valkkareista diggailevat nauttivat varmasti tämän viinin tuoreimpiakin vuosikertoja hymy naamalla, mutta lähtökohtaisesti uskoisin lyhyen aikavälin kellaroinnin olevan hyvä tapa tasoittella nuorekkaan tiukkaa hapokkuutta ja konsentroinutta hedelmää. Viini liikkuu nettikaupoissa 12-15 euron välimaastossa, joten hinta-laatusuhde on erinomainen. Ravintolapuolella tätä voi pyytää lasiinsa ainakin Copas y Tapasissa Helsingissä. Tässä vaiheessa elinkaarta irtoaa 4 / 5 staraa, mutta viinin kehityskäppyrä vaikuttaisi olevan vielä nousujohteinen. Taidanpa jättää yhden pullon lepäilemään viinikaappiini vielä joksikin aikaa.

Jouluviinit 2014

Joulun tuloa ei voi estää, joten on ehkä parempi keskittyä suosiolla jouluviinien pohdintaan. Seuraavassa muutamia poimintoja Alkon valikoimista.

Mistinguett Vintage Edition Rosé Brut 2013 – 9,99 €

 

 

 

– Vuokrajoulupukin nenän väriä muistuttavasta pakkauksesta löytyy pirteä ja raikas rosé-kuohuviini, jonka tuoksussa on vadelmaa ja metsämansikkaa. Maku on melko runsas, mutta viini pysyttelee loppuun asti varsin raikkaana ja melko neutraalina. Joulupöydän moniottelija tai vaikka suuta puhdistava välikuohari.

André Clouet Grande Réserve Blanc de Noirs Brut – 29,90 €

 

 

 

– Väittäisin tässä olevan Alkon tämän hetken samppanjahyllyjen paras hinta-laatusuhde. Runsas, paahteinen, maukas ja tyylikäs. Nostattaa tunnelman kattoon ja taklailee matkallaan helposti erilaisia kalalautasia (savulla tai ilman), mätejä ja sörsseleitä.

Logan Weemala Riesling – 12,87 €

 

 

 

– Pirteää hapokkuutta, vihreätä omenaa ja sitruunaa. Lähestulkoon kuivan tuntuinen puolikuiva valkkari tasapainoilee mainiosti reippaan hapokkuuden tuoman ryhdin ja pienen jäännössokerimäärän kanssa. Hyvä valinta monenlaisten kala- ja äyriäissettien kylkeen, tuskin pelästyy pientä mausteisuuttakaan.

Bellingham The Bernard Series Whole Bunch Grenache Blanc Viognier – 14,99 €

 

 

 

– Hieman täyteläisempi ja tammen paahteen sävyttämä valkkari. Tuoksun eksoottiset ja kukkaiset vivahteet pysyvät ryhdissä makusektorin sitruksisella ja mausteisella otteella. Runsaampien kalaruokien lisäksi hyvä valinta esim. vaaleille lihoille.

Planeta Etna Rosso – 13,90 €

 

 

 

– Keskitäyteläisestä paketista löytyy vadelman ja metsämansikan lisäksi mausteisuutta, ja savua. Pinot Noir-tyyppinen herkkyys yhdistyy sopivasti robustiin ja luonteikkaaseen tulivuorimaisemien meininkiin. Vaaleammille ja muillekin kypsemmille lihoille. Miksei toimisi mukiinmenevästi myös punalihaisen kalan kanssa. (pidempi arvio täällä)

Faustino I Gran Reserva 2001 – 24,40 €

 

 

 

– Vanha Riojan legenda on monille tuttu vähintään etikettinsä puolesta. Nyt on hyllyssä erinomainen vuosikerta 2001, jota ei ehkä kannata missata. Klassiseen Rioja-tyyliin sopien kirsikkaa, nahkaa, tammea ja kaiken kaikkiaan mukavaan kuntoon ikääntynyttä settiä. Käy erittäin hyvin tummemmille lihoille, riistalle ja kypsytetyille juustoille.

Grant Burge Aged Tawny – 22,00 €

 

 

 

 

 

– Tilausvalikoiman puolelta todella maistuva Tawny-tyyppinen väkevöity viini Australiasta. Rusinoita, kuivattuja hedelmiä ja pähkinää. Menee jälkiruokana sellaisenaankin, mutta viihtyy varmasti kypsytetyillä, suolaisilla juustoilla varustetussa seurassa tai vaikka pähkinäisten jälkiruokien kaverina.

Kurkkaa myös menneiden joulujen suositukset: 2013, 2012, 2011. (Kuvien © Alko ja maahantuojat)