Espanjan viinialueista ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen Teneriffa. Maailmalta on kuitenkin kuulunut viime aikoina niin paljon hyvää saaren viineistä, että päätin ottaa selvittelyyn paikallisesta Listán Negro-rypäleestä valmistetun punkun. 2006 perustetun Suertes del Marquesin La Solana 2012 tulee Valle de la Orotavan D.O.-alueelta ja on siis 100%:nen Listán Negro. Tuottajalla kasvaa köynnöksiä yhteensä noin 9 hehtaarin alalla 350-750 metrin korkeudessa.
80-110-vuotiaiden köynnösten rypäleet ovat kasvaneet 400-500 metrin korkeudessa vulkaanisessa maaperässä. Kylmämaseraatio hoitui sementtitankeissa ja käymisprosessi villihiivoilla ranskalaisissa, paahtamattomissa 500 litran tammitynnyreissä. Kypsytys samoissa tynnyreissä 12 kk.
Runsaan aromaattisessa tuoksussa on mustaherukkaa, mustia oliiveja, mausteisuutta ja hiukan tervaa. Keskitäyteläisen ja täyteläisen välimaastoon asettuvan viinin intensiivistä makua hallitsee mustaherukan, mausteisuuden ja mustien oliivien yhteispeli. Hapokkuutta on reippaasti ja tanniinisuutta lajikkeelle ominaiseen tapaan niukasti. Jälkimaku on pitkä ja mausteinen.
La Solana on todella mielenkiintoinen ja persoonallinen viini. Melko runsas aromaattisuus, tiukka hapokkuus ja vähäinen tanniinisuus tuo rakenteensa puolesta mieleen Piemonten Barberat, vaikka itse aromikirjo onkin hyvin erilainen. Viinin kanssa syötiin erittäin pitkään ja hartaasti confattua ankan kivipiiraa, lanttupyreetä, linssejä sekä punaviinikastiketta. Ruoan ja viinin yhdistelmä toimi varsin mukavasti. 4 / 5 staraa.
Arvioitava viini on hiljattain Alkon uutuuksiin heilahtanut 
Condado de Haza sai alkunsa, kun 
Reunoiltaan hieman tiilenpunaan taittuvan viinin tuoksussa on mukana jo selkeästi kehittyneitä piirteitä. Kirsikkaa, mustaherukkaa, savua, tupakkaa, ja lyijykynää. Paletilla riittää pehmeän miellyttävää hedelmää vielä runsaasti ja viinissä on kivasti ulottuvuutta sekä eläväisyyttä. 9 vuotta on kuitenkin tehnyt tehtävänsä happo- ja tanniinisektoreiden osalta, jotka ovat jo vahvasti hiipumaan päin. Katsaus viinin tekniseen dataan paljastaa viinin olleen suhteellisen matalahappoinen jo syntyessään ja näin ollen hiipunut happosektori ei yhdeksänvuotiaan pullon kohdalla ole kovinkaan hämmentävää.
Viini on puristettu käsinpoimituista Mencia- ja Arauxarypäleistä. Viimeksi mainitun kohdalla luulin vielä etikettiä tihrustaessa bongaavani uuden paikallisen lajiketuttavuuden, mutta nimi paljastuikin Tempranillon paikalliseksi kutsumanimeksi. Tarkempaa rypäleiden keskinäistä suhdetta en nyt onnistunut löytämään, mutta alueen sääntöjen mukaisesti Menciaa (ja/tai Merenzaoa) on oltava punaviineissä vähintään 60 %. Viiniä on kypsytetty puoli vuotta terästankissa. Vuosituotanto 7000 pulloa.
Adega Sameirás on yksi Ribeirossa myös punaviiniä tuottavista puljuista ja lienee samalla myös yksi tunnetuimmista. Sameirás Tinton rypälelajikkeet ovat Souson (40%), Caiño (30%), Brancellao (20%) sekä 10% muut “mitä lie”-lajikkeet. Kaikki rypäleet ovat käyneet kimpassa. Tammen käytöstä en löytänyt mitään mainintaa, mutta ainakaan aistinvaraisesti se ei tule viinissä esiin millään tavalla. Tämän viinin vuosituotanto yltää noin 6000 pulloon.
Piipahdin alkuviikosta Fine Brandsin, Interbrandsin ja VTC Finlandin tastingissa ja tarjollahan oli jos jonkinmoista herkkua. Yksi maistamistani herkuista on Alkon perusvalikoiman uutuuksiin hiljattain heilahtanut maineikkaan friulilaistuottajan Friulanosta valmistama valkoviini 
Heti ensinuuhkaisusta lähtien on selvää, että viini pelaa peliään uuden maailman tyylillä, siinä määrin muhkean kypsää ja konsentronoitunutta hedelmää on tarjolla. Esiin nousee niin tuoksussa, kuin paletillakin lähinnä karhunvatukkaa, herukkaa ja luumua. Pieni määrä mausteisuutta hääräilee taustalla. Hapokkuutta on kohtuullisesti ja tanniiniosasto on siloitellun pehmeää ja kypsää.
Garcia Viadero Blanco de Albillo on siis 100%:nen Albillo. Rypäleet ovat kypsyneet 12-vuotiaissa köynnöksissä noin 800-900 metrin korkeudessa. Viiniä ei ole kypsytetty tammessa, eikä suodatettu. Alkoholitason asettuminen alueen muuhun tuotantoon nähden yllättävänkin matalaksi (12,5%) on positiivinen yllätys. Tuoksusta löytyy päärynää ja limeä, ananaksen suuntaan kallistuvaa trooppisuutta, hitunen vaaleaa kukkaisuutta sekä edellisiä kahta selkeämmin taustalta esiin kampeavaa mineraalisuutta. Runsaanoloisella viskositeetillä liikkeellä olevan viinin makusektori ei paukuttele henkseleitä, vaan runko rakentuu hillityn hedelmäisyyden, yrttisen mausteisuuden, mineraalisuuden sekä kokonaisuutta sopivasti raikastavan hapokkuuden pohjalta. Jälkimaku jatkaa vielä varsin pitkään paletin luomissa tunnelmissa.