Feudi di San Gregorio Cutizzi Greco di Tufo 2011

Campanian alueen viinit ovat nostaneet profiiliaan viimeisen parinkymmenen vuoden aikana isolla kädellä. Tuottajien määrä on lisääntynyt merkittävästi, mutta myös viinien laatu on kohentunut. Vesuviuksen ympäristön vulkaanisessa maaperässä kasvavaista köynnöksistä puuhastellaan siis varsin persoonallisia ja mielenkiintoisia viinejä. Menestystä ja mainetta ei ole kalasteltu kansainvälisillä suosikkilajikkeilla, vaan panostukset on kohdistettu alueen alkuperäislajikkeisiin. Tyypillisimmät ja tunnetuimmat alueen lajikkeista ovat alunperin kotoisin Kreikasta, kuten vaikkapa nimistä Greco, tai Aglianico voi arvailla. Kolmellakymmenellä hehtaarilla vuonna 1986 aloittanut Feudi di San Gregorio on kasvattanut hehtaarinsa vuosien varrella yli kolmeensataan ja on tänä päivänä yksi tunnetuimmista Campanian viinitaloista maailmalla.

Feudi di San Gregorion Greco di Tufo on valmistettu 100%:sti Greco-lajikkeesta. Köynnökset ovat kasvaneet Tufon kylän lähistöllä kalkkipitoisessa ja vulkaanisessa maaperässä. Viiniä on kypsytetty 4 kk terästankeissa sakkojen kanssa.

Tuoksussa on sitrusta, ananasta, päärynää ja hiukan mineraalisuutta. Keskitäyteläinen maku jatkaa tuoksun linjoilla työntäen sekaan myös pientä yrttisyyttä. Hapokkuutta on riittävästi, joskaan lisäpanos sillä sektorilla ei tekisi pahaa. Melko pitkästä jälkimausta löytyy sekoitus yrttejä, sitruunaa ja pientä mineraalisuutta.

Mukavasti perustasolla toimiva mutkaton valkkari, josta kuitenkin jää uupumaan hieman sitä persoonallisuutta ja moniulotteisuutta, jota Campanian viineiltä odottaa. Viini toimitti virkansa passelisti yksinkertaisen simpukka-aterian kyljessä ja on muutenkin asiallinen kumppani arkisempaan seafood-safkailuun. Ihan hyvä ostos Italiasta hieman alle kympillä. 3 / 5 staraa.

 

 

Marchesi Frescobaldi Mormoreto 1995

Eräänä lauantaina teki mieli avata jotain aavistuksen kypsempää punaviiniä. Olinhan sentään saanut joululahjaostokset onnekkaasti suoritettua ja tiedossa oli illan verran laatuaikaa itseni kanssa. Kaapista tarttui kouraan pienen pläräilyn jälkeen Marchesi Frescobaldin Mormoreto vuodelta 1995. Frescobaldin suvun viininviljelyperinteet ulottuvat aina 1300-luvun alkuun saakka ja viinitalo lukeutuu tänä päivänä Toscanan suurimpien joukkoon.

Supertoscanalainen Mormoreto tulee vuonna 1976 istutetulta samannimiseltä tarhalta. Ensimmäinen vuosikerta on pullotettu 1983 ja nyt korkattu ysivitonen sisältää 80 % Cabernet Sauvignonia ja 20 % Cabernet Francia. Rypäleet on kerätty käsin ja viiniä on kypsytetty 20 kuukautta ranskalaisissa 225 litran tammitynnyreissä, joista kolmannes on ollut uusia.

Rubiininpunaisen viinin reunoilla näkee jo aavistuksen verran tiilenpunaa. Ikääntyneessä tuoksussa on kypsää mustaherukkaa, kirsikkaa, tupakkaa, pippurista mausteisuutta ja tietynlaista eläimellisyyttä. Taustaa ryhdittää selkeä pläjäys tammea. Maku jatkaa tuoksun linjoilla. Kokonaisuudessa on selkeästi havaittavissa ikääntyneen viinin merkkejä, mutta silti nätti balanssi hyvin säilyneen hedelmäisyyden, rauhoittuneen hapokkuuden ja pehmeän tanniinisektorin välillä. Tammeahan paketista löytyy reippaanlaisesti, mutta integroituminen muuhun kokonaisuuteen on sekä määrällisesti että tyylillisesti asiallisella tasolla. Jälkimaku on pitkä ja moniulotteinen. Viini on erinomaisessa korkkausiässä, mutta runkoa riittää vielä lisäkellaroinnillekin.

Huippukamaa, ei voi muuta sanoa. Mitä kauemmin viini viihtyi lasissa, sitä suuremmaksi ja moniulotteisemmaksi se tuntui kasvavan. Cabernet Sauvignon-vetoiset pakkaukset eivät yleensä herätä allekirjoittaneessa kovinkaan suuria tunteita, ehkäpä ikä oli onnistunut tämän kohdalla tekemään tehtävänsä. Alkon tilausvalikoimasta näyttäisi löytyvän vuosikertaa 2009 reilun kuudenkympin hintaan, kun taas nettikauppojen syövereistä löytyy vanhempiakin vuosikertoja siinä kolmen-neljänkympin hujakoilla. 4,5 / 5 staraa.

 

 

 

Jouluviinit 2013

Kun joulupöydän tarjoiluja mietitään, on syytä uhrata muutama minuutti myös viinivalinnoille. Viinille löytyy joulunakin oma paikkansa, halusitpa sitten kokea hyviä ruoan ja viinin yhdstelmiä tai yksinkertaisesti vain maistella hyviä viinejä, ruokakombinaatiosta sen enempiä stressaamatta. Tässä Copatinton suositukset joulun 2013 viineiksi.

Pongcráz Rosé – 14,98 €

 

 

 

Perinteisellä menetelmällä valmistettu kuohuva rosé Etelä-Afrikasta. Pirteän hapokas ja ryhdikäs moniottelija on omimmillaan kalaruokien, äyriäisten ja mätien kanssa, mutta ottaa mielellään mittaa kinkusta ja saattaa innostua taklaamaan osan sinapeistakin.

Spy Valley Riesling – 13,99 €

 

 

Sitruunaista ja omenaista raikkautta yhdistettynä näpsäkkään mineraalisuuteen. Runsaan hapokkuuden ansiosta pieni määrä jäännössokeria ei pääse öykkäröimään makusektorille ja samalla saadaan hyvä vastus rasvaisille ja savustetuille kaloille sekä äyriäisille.

Muga Reserva 2008 – 17,63 €

 

 

Joulupöytään ei aina tällätä perinteistä kinkkua. Tummien ja riistaisempien lihojen ottaessa lautasia haltuunsa, löytyy käyttöä myös runsaammille punaviineille. Sopivan runsas ja tyylikkään tamminen Muga Reserva tarjoaa hyvää hinta-laatusuhdetta Espanjan Riojasta. Viini on vielä norukainen, joten suosittelen kaatamaan dekantteriin tai muuhun sopivaan astiaan pariksi tunniksi hengittelemään. Näin saat harmonisemman sekä moniulotteisemman paketin lasiisi.

Dow’s Colheita Single Harvest Tawny Port 2002 – 29,90 €

 

 

Herkuttelijalle lahjaksi tai oman joulupöydän päätösseremonioihin. 11-vuotias, pähkinäinen ja suklaarusinainen portviini on lähes takuuvarma sukkien pyörittäjä. Toimii sekä meditointikaverina että juusto- tai suklaalautasen kyljessä.

Kurkkaa myös vuosien 2012 ja 2011 juoluviinisuositukset!

(Kuvien © Alko)

Viikon Copa – Cefalicchio rosso 2008 14,49 €

Saappaanmuotoisen Italian kannan ja koron muodostaa Apulia, jonka maine on perinteisesti perustunut viinien laadun sijasta lähinnä poskettomiin tuotantomääriin. Silti tai ehkä juurikin siksi alueelta voi tehdä myös erinomaisia löytöjä. Apulian ehkä mielenkiintoisin punaviinilajike on Nero di Troia. Kyseisestä lajikkeesta tehtävien viinien tuotantomäärät ovat pieniä, mutta viineissä törmää usein varsin persoonalliseen ulosantiin. Azienda Agricola Cefalicchiolta on ilmestynyt vakiovalikoimaan Nero di Troian voimaan rakentuva biodynaaminen punaviini, Cefalicchio rosso 2008. Pientuottajaperhe on omistanut maansa 1800-luvun loppupuolelta lähtien ja nykyään tila tuottaa viiniä noin 65000 pullon vuosivauhdilla.

Cefalicchio rosso kätkee sisälleen biodynaamisesti viljeltyä Nero di Troiaa (65%) ja Montepulcianoa (35%). Viini on kypsynyt 2-3 vuotta terästankeissa ja makoillut sen jälkeen vielä vuoden päivät pulloissa.

Jo hieman kehittyneen oloisesta tuoksusta löytää punaista kirsikkaa, mustikkaa ja monivivahteista mausteisuutta. Sama mausteisuus pysyy hedelmäisyyden kyydissä kuivassa ja keskitäyteläisessä maussa. Rapsakka hapokkuus saa seurakseen maltillisesti ikeniä kuivattavan tanniiniosaston. Keskipitkä jälkimaku on kirsikkainen ja mausteinen.

Astetta persoonallisempi biodynyputeli, joka kääntää matkan varrella pienet epätasapainoisuudet ja rösöisyydet pääosin voitokseen. Ruokapöydässä viini nauttii tummempisävyisten liharuokien seurasta. 3,5 / 5 staraa. (Kuvan © Alko)

 

 

 

Viikon Copa – Drathen Glühwein 10,98 €

Illat pimenevät, ilmat kylmenevät ja pikkujoulukausikin hyökkää päälle ihan tosissaan. Kauppojen ja A-tavaraliikkeen hyllyillä alkaa taas keikkua jos jonkinmoista glögipulloa. Itse näytän trooppisilla esansseilla viritetyille litkuille punaista valoa ja panostan selkeästi viinillisempiin vaihtoehtoihin. Moselin laaksosta tuleva Drathenin Glühwein on perinteinen saksalainen hehkuviini, jotka ovat tuttuja ainakin Saksan lukuisilla übertunnelmallisilla joulumarkkinoilla vierailleille. Viini rakentuu Dornfelder- ja Lembeger-lajikkeista tehtyyn luomupunaviiniin, jota on sitten doupattu asiaan kuuluvalla hartaudella ja perinteikkään reseptin mukaisesti.

Tuoksusta löytyy punaviinille tyypillisesti kirsikkaisuutta ja onhan siellä luumuakin. Seuraan liittyy joulumausteista ainakin kaneli ja anis. Puolimakean sektorissa pyörivä maku keikkuu kivasti tuoksun tunnelmissa, eikä makeus tai mausteisuus onneksemme karkaa överiosastolle missään vaiheessa. Harmillisesti paletin loppuosa jää aavistuksen ohueksi, vaikka keskipitkä ja mausteinen lopetus miellyttääkin.

Drathen Glühwein on osuva talvikauden lämmike meille, joita trooppisilla esansseilla kyllästetyt discovaloglögit närästävät, mutta lämminhenkinen meininki joulumausteiden rytmityksessä silti maistuu. 3 / 5 staraa.

 

 

 

Rocca delle Macie Chianti Classico 2010

Italo Zingarelli hankki 70-luvun alussa omistukseensa 85 hehtaaria maata Chianti Classicon alueelta Toscanasta ja siinä samalla sai alkunsa Rocca delle Macien viinitila. Tänä päivänä perheen hallussa on kaiken kaikkiaan noin 600 hehtaaria eri puolilla Toscanaa, joista parisen sataa on valjastettu viininviljelyyn.

Rocca delle Macie Chianti Classico pitää sisällään 95 % Sangiovesea ja loput 5 % on jätetty Merlot’n vastuulle. Käsin kerätyistä rypäleistä puristettu mehu on maseroitunut pari viikkoa kuoriensa kanssa. Kypsytystä on hoidettu 6-10 kuukauden ajan slavonialaisessa ja ranskalaisessa tammessa.

Rubiininpunaisen viinin tuoksusta löytyy punaista ja vähän tummempaakin kirsikkaa, mustaherukkaa sekä setripuuta. Kuiva maku rakentaa melko täyteläisen draivin tuoksun komponenttien pohjalta. Homma hoituu asiaan kuuluvan hapokkaalla ja pehmeän tanniinisella otteella. Paletin loppuosa sekä keskipitkä lopetus ovat tyylille uskollisen bitteriset, vaikka puristitasoiseen katkeruuteen onkin vielä matkaa.

Kyseessä on varsin käyttökelpoinen perustason Chianti Classico, jonka vuoksi köyhtyy ihan mielellään kympin verran. Näillä pelimerkeillä pulloja löytyy nettikaupoista ja esim. Tallinnasta Livikon myymälästä, osoitteesta Lootsi 8. Alkon tilausvalikoimaa suosiva köyhtyy noin 16 euroa. 3,5 / 5 staraa.

 

 

Viikon Copa – Gramona Imperial Gran Reserva 2007 29,90 €

Jos haluaa tutustua muutamaa astetta kovempiin Cava-pullotteisiin, kannattaa raapustaa asialistalle mm. viinitalo Gramonan nimi. Oivan ponnahduslaudan välittömille jatkotoimille tarjoaa Alkon hyllyihin juuri sopivasti singahtanut Gramona Imperial Gran Reserva 2007. Pullo edustaa tämän laatutuottajan Cava-hierarkiassa suurin piirtein keskikastia.

Gramonan suku on toiminut viininviljelyn parissa 18oo-luvun alkupuolelta lähtien ja Sant Sadurni d’Anoiassa majaansa pitävä pulju on edelleenkin saman perheen omistuksessa. 40:n tarhahehtaarin rypäleistä rutistetaan vuosittan noin miljoona pulloa viiniä, joista puolet on kuohuvaa.

Viini rakentuu Cavalle tyypillisesti Xarel-losta (50 %) ja Macabeosta (40 %), mutta Parelladan sijasta trioon on liittynyt Chardonnay (10 %). Imperial Gran Reservaa kypsytetään pulloissa noin 3-4 vuotta.

Kullankeltaiseen taittuva väri. Tuoksussa kypsää omenaa, sitruunaa, paahteista mausteisuutta ja annos mineraalisuutta. Kuivana pysyvän paletin täyttävät intensiivisellä otteella tyylikäs hedelmäisyys, paahteisuus ja mineraalisuus. Napakka hapokkuus on kivasti balanssissa muun paketin kanssa. Lopetus hoituu pitkällä paahteisella ja mineraalisella jälkipöhinällä.

Gramona Imperial Gran Reserva toimii eleganttina alkumaljana, mutta myös erinomaisesti kala- ja äyriäisruokien kalvaljeerina. Valitettavasti hintalappuun näkyy piiloutuneen muutamia maamme alkoholipoliittisten linjausten aikaansaamia eurorasitteita, mutta niistä niskalenkin ottavien laseihin kaatuu palkinnoksi herkullista sihijuomaa. 4 / 5 staraa.

 

 

 

Viikon Copa – Kracher Beerenauslese Cuvée 16,82 €

En ole pahemmin makean ystävä ja makeat jälkiruoat jäävätkin useimmiten ihan tarkoituksellisesti väliin. Tämä johtaa toki siihen, että makeita jälkiruokaviinejä tulee korkkailtua säälittävän harvoin. Asian harmillisuuden uskomattomat ulottuvuudet ymmärtää viimeistään silloin, kun lasiin on loroteltu laadukasta jälkkäriviiniä. Handelimme tarjoaa muutamia erinomaisia vaihtoehtoja makeanhimon kehittämiseen tai vastaavasti sen taltuttamiseen. Yksi näistä on itävaltalaistuottaja Kracherin Beerenauslese Cuvée.

Viini rakentuu Welschrieslingistä ja Chardonnay’sta, jotka ovat varttuneet Burgenlandissa, Neuseedlerseen rannalla. Järveltä törähtelee sopivasti sumua tarhoille päin, joka on omiaan luomaan edellytyksiä jalohomeen kehittymiselle.

Intensiivisestä tuoksusta nousee esiin kuivattuja hedelmiä, hunajaa ja jalohomeisen twistinkin löytää kivasti sieltä kaiken muun keskeltä. Makea ja runsas maku toistaa tuoksun havaintoja ja on innostavan moniulotteinen. Runsaasta makeudesta huolimatta rapsakka hapokkuus pitää viinin ryhdin tehokkaasti kasassa. Erittäin pitkä ja tyylikäs jälkimaku pitää sisällään kuivattuja hedelmiä.

Kracher Beerenauslese Cuvée toimittaa jälkiruoan virkaa ihan nätisti sellaisenaankin, mutta esimerkiksi sinihomejuustot soveltuvat tämän viinin kylkeen vallan mainiosti. 4 / 5 staraa. (Kuvan © Alko)

 

 

 

Viikon Copa – Pittnauer Pinot Noir Fuchsenfeld 2010 19,96 €

Pysytelläänpä vielä hetki kevyempien punaviinien parissa ja korkataan pullollinen Pinot Noiria Itävallan Burgenlandista. Neuseedlerseen lähistöllä kolmannessa sukupolvessa viinitilaansa pyörittävien Brigitte ja Gerhard Pittnauerin Pinot Noir Fuchsenfeld on valmistettu puolen hehtaarin alueelta kerätyistä, Fuchsenfeld-nimisen tarhan rypäleistä. Viini on käynyt luonnonhiivoilla, eikä kypsytysprosessin kohdalla ole turhaan kiirehditty. Viiniä on nimittäin kypsytetty käytetyissä tammitynnyreissä 20 kuukautta sekä sen jälkeen pulloissa 14 kuukautta.

Lasista leijailee nokkaan mansikkaa, vadelmaa, mausteisuutta ja pikkuhönkäys savuisuuttakin. Keskitäyteläisessä maussa punaiset marjat sekä mausteisuus seisovat ryhdikkäästi eturivissä. Pieni määrä lempeämmän osaston tanniineja saa seurakseen kiitettävän ryhdikkään ja napakan hapokkuuden. Pitkä ja tyylikäs jälkimaku on raikkaan marjainen.

Pittnauer Fuchsenfeld on tasapainoinen ja tyylikäs Pinot Noir. Kukkoa viinissä-tyyppinen setitys osui omassa ruokapöydässä tämän viinin kylkeen kuin nenä päähän. Tuottaja suosittelee viiniä myös sushille. 4 / 5 staraa. (kuvan © Alko)

 

 

 

Viikon Copa – Paco y Lola Albariño (tilausvalikoima 101,88 € / 6 ploa)

Viikon Copa hyökkää tällä kertaa tilausvalikoiman kimppuun ja iskee pöytään herkullista valkoviiniä Espanjasta. Rosalía de Castron Paco y Lola Albariño tulee luoteisen Espanjan Rias Baixasista, espanjalaisten Albariño-viinien pääkonttorialueelta. Tunnustusta ropisee myös markkinointiosastolle, sillä graafinen ohjeistus on onnistunut erinomaisesti; svengaavaa etikettiä tuijottelee mielellään ja hymyssä suin.

Tuoksu esittelee sitruunaa, limeä, omenaa ja pienen määrän merellistä mineraalisuutta. Melko täyteläinen ja kuiva maku seuraa tuoksua ja lisää paletilla pakettiin rapsakan hapokkuuden. Pitkä jälkimaku pyörii sitruunan, limen ja mineraalisuuden maisemissa.

Ei kannata lyödä hanskoja tiskiin, vaikka Alkon tilausvalikoima leikkiikin vaikeasti tavoiteltavaa. Paco y Lolan saatavuus 6:n pullon laatikoissa hintaan 101,88 eur panee kalkuloimaan yhden pullon hinnaksi 16,98 €. Maailmalla ko. pullo liikuskelee 10-13 euron haarukassa, joten kukkaron kevennys asettuu peräpohjolankin mittapuulla jokseenkin kohtuulliseksi. Yksittäisiä pulloja havittelevan kannattaa käydä kehityskeskustelut lähihandelin henkilökunnan kanssa, ehkäpä asiaan löytyy sittenkin jokin ratkaisu?  Paco y Lola on omimmillaan kala- ja äyriäisruokien seurassa. 4 / 5 staraa.