Vielä kymmenisen vuotta sitten omat mielikuvat Mallorcasta pyörivät lähinnä rantalomailun ja massaturismin sekamelskassa. Monien positiivisten matkakertomusten sekä paikallisten viinituottajien kanssa käytyjen messukeskustelujen perusteella pistin saaren “to do”-listalle. Syys-lokakuun vaihteessa pakenin Suomen synkistyvää syksyä ja lähdin hetkeksi lämmittelemään baleaariseen ilmastoon paikallisen viinitarjonnan äärelle.
Noin kolmen ja puolen tuhannen neliökilometrin kokoiselta saarelta löytyy peräti kaksi D.O.-luokiteltua viinialuetta; Binissalem ja Pla i Levant. Lisäksi viinejä etiketöidään paljon myös VdT-luokituksella. Mallorcan omat paikallistoivot rypälerintamalla ovat pääasiassa punaviinilajikkeet Manto Negro ja Callet sekä valkoviinilajike Prensal Blanc (Moll). Sataprosenttisia lajikeviinejä näistä valmistetaan todella vähän, suurin osa viineistä on nimittäin erilaisia blendejä. Binissalemin punaviineissä pitää olla 30% Manto Negroa, tapauksesta riippuen loppuvastuun kantaa useimmiten yksi tai useampi joukosta Callet, Merlot, Syrah ja Cabernet Sauvignon. Valkkariblendejä löytyy monenmoisia, mutta selkeästi yleisin linja vaikuttaa olevan Chardonnay’n ja Muscatin naittaminen paikalliselle Prensal Blancille. Binissalemin valkkareissa pitää olla Prensal Blancia vähintään 50%. Muutamaa suurempaa toimijaa lukuunottamatta tuottajat ovat varsin pieniä ja pienistä tuotantomääristä johtuen joidenkin (erityisesti kiinnostavimpien) viinien saatavuus on pienimuotoinen ongelma jopa paikan päällä.
Maistamistani valkkareista mielenkiintoisinta antia tarjosivat jo ennen reissua orientaatioavuksi korkattu Anima Negra Falanis 2012 sekä Macia Batlen visiitillä maistettu Unic 2013 (kuvassa niinikään mainio Macia Batlen Blanc de Blancs). Quibia (50 % Prensal Blanc, 50% punaviinilajike Callet) tarjoilee pirteää sitruunaa, omenaa ja greippiä. Ehkä pientä persikan kiveä ja mineraalisuuttakin löytyy joukosta. Paletilla esiin tuleva valkopippurisuus tuo reippaasti lisää voimaa ja hedelmäosasto pysyy kurinalaisesti kontrollissa tiukan hapokkuuden ansiosta. Macia Batlen Unic (70 % Prensal Blanc, 30 % Chardonnay) on viettänyt 7 kk tammessa, mikä kyllä tuntuu nokassa, mutta sopii loppujen lopuksi pakettiin ihan passelisti. Siinä missä Quibia on mielenkiintoisen persoonallinen, on Unic lähempänä perinteistä kevyesti tammitettua valkoviinityyliä, tyylikästä sellaista.
Aiemmin blogissa käsiteltyjen Anima Negran ÀN/2:n ja 4 kilos 12 Voltsin lisäksi reissulla maistetuista punkuista kaksi nousi selkeästi yli muiden. Etukäteen kovaksi scoutattu Mesquida Mora löytyi pienen seikkailun jälkeen Porreresin pikkukylän laitamilta. Muutama vuosi sitten luomusta biodynaamisen viljelyyn siirtyneen viinitalon pari valkkaria, toinen rosé ja yksi punkku olivat jo loppuunmyytyjä, mutta pääsin sentään maistamaan paikan päällä muutamat jäljellä olevat. Erityisen päräyttävä oli pääosin Callet’sta valmistettu Sotíl 2012. Sain kuulla, ettei Callet’n osuus punaviineissä ole korkea juuri koskaan, koska ensinnäkin sitä viljellään varsin vähän ja toiseksi siitä on kuulemma vaikeaa saada irti riittävää aromaattisuutta. Mesquida Moran omistaja ja viinintekijä Bárbara on kuitenkin ottanut haasteen vastaan ja perskules sentään, onnistunut varsin mallikkaasti. Ehkäpä juuri tietynlainen neutraalius ja hillitty harmonia ovat tämän viinin valttikortteja. Tuotantomäärä harmillisesti vain 3000 pulloa, mutta suosittelen silti ehdottomasti tsekkaamaan, jos jossain tulee vastaan.
Toinen punaviinipäräyttäjä oli Son Bordils Cabernet Sauvignon vuodelta 2006. Olin jo ennen reissua päättänyt panostaa paikallisista lajikkeista tehtyihin viineihin, eikä motivaatio meinannut millään riittää valikoimaan illallisviiniksi Cabernet Sauvignonia. Tarjoilijan vuolaiden suosituspuheiden lisäksi valintaa helpotti se fakta, että viini sattui olemaan ainoa jäljellä oleva paikallinen punaviini koko ravintolassa. Tiettävästi jo 1400-luvulta perinteensä ammentavan Son Bordilsin Cabernet Sauvignoniin on nimirypäleensä lisäksi tungettu lähinnä säälikyyneleitä vuodattava määrä Callet’ta (0,8 %). Reunoiltaan hieman tiilenpunaan kääntyvä punkku osoittautui kivasti kehittyneeksi paketiksi herukkaa, kirsikkaa, savua, lyijykynää ja melko eleganttia tammisektoria. Alussa varsin tuhtiakin tanniinisuutta tarjoillut viini avautui hengitellessään tasapainoiseksi ja kehittyi ajan kanssa kiehtovan moniulotteiseksi viiniksi.
Mallorca oli ihan lyhyenkin visiitin perusteella kiva sekoitus aurinkorantoja, hienoja maisemia, vuoristoa ja tasankoa, pienempiä ja isompia kyläpahasia sekä mukavia viinejä. Voisin mennä toistekin.
