Lounaalla Sergio Hormazábalin ja Viñas Ventisqueron viinien kanssa.

Chilessä 1990-luvun lopulla toimintansa aloittanut Viñas Ventisquero omistaa ja viljelee viiniä yhteensä 1700 hehtaarin alueella Maipon, Casablancan, Leydan ja Colchaquan alueilla. Tuotannosta jopa 80% suuntautuu vientimarkkinoille, mikä lienee Chilen tuottajille melko tavanomainen lukema. Jo pelkästään tällainen määrä tarhapinta-alaa on vanhan maailman perusviinitaloihin verrattuna niin hurja määrä, että päätin lampsia Groteskiin lounaalle kuuntelemaan viinintekijä Sergio Hormazábalin näkemyksiä ja kokemuksia Viñas Ventisqueron viinipuuhista.

Nelikymppinen Sergio Hormazábal on viinintekijä, joka etsii uusia ideoita jatkuvasti. Suomeen tullessaan hän oli poikennut matkalla Portossa ja Dourossa tutustumassa makeisiin viineihin. Suomesta herra taasen aikoi viipottaa Belgian, Hollannin ja Ruotsin kautta Italiaan ihmettelemään saapasmaan vinkkuja. Ei siis ole kovinkaan yllättävää, että myös yhtiön tarhoilla tehdään jatkuvasti uusien lajikkeiden koeistutuksia ja kellareissa miksaillaan monenmoisia mielenkiintoisia blendejä. Ranskan Montpellieristä enologiaoppiaan ammentanut Sergio löytää innoituksensa pääosin vanhan maailman klassikkoalueiden lajikkeista ja blendeistä.

Alkuun lautaselle mätiä, crème fraichea ja perunaohukaisia sekä kyyttömozzarellaa, poltettua parsakaalia ja kuivattuja tomaatteja. Laseihin Yali National Reserva-sarjan valkoviineistä Sauvignon Blanc ja Gewürztraminer vuosimalllia 2013. Näistä Sauvignon Blanc on hyvin tyypillinen ja puhdaspiirteinen uuden maailman sauvignon blanc, jonka trooppisviritteisestä paketista löytyy takuuvarmalla otteella herukan lehteä, ruohoisuutta ja karviaista. Toimivuus mädin ja lettujen kanssa oli hyvää luokkaa. Gewürztraminer on taas hieman minimalistisemman linjan tapaus, josta toki löytyy sitä lajikkeelle tyypillistä litsiä ja kukkaisuutta, mutta viini on piristävällä tavalla kuivempi, suoraviivaisempi ja tiukempi, kuin uuden maailman Gewürztraminerilta voisi odottaa. Yllättävän kova suorittaja esim. poltetun parsakaalin kaverina.

Pääruokana 14 pvää raakakypsytettyä Black Angus ulkofileetä, Ahvenanmaan luomukaritsankaretta sekä grillattuja kasviksia. Nämä toki Groteskin tapaan täydellisesti Big Green Egg-grillattuina. Kerrottakoon vielä, että alla olevassa lihakuvassa lautasasettelu ei ole todellakaan Groteskin käsialaa, vaan edustaa allekirjoittaneen taidonnäytettä naivistisen taiteen genressä. Laseihin ensin National Reserva-sarjan Syrah ja Carménère vuosimallia 2012. Molemmat viinit ovat helppoja ja suoraviivaisia valintoja, kun haetaan mutkattoman marjaisia viinejä vaikka perusgrillailun kyytipojaksi. Carménèren viherpippurisuus tuntui komppaavan kelvollisesti myös grillattujen kasvisten makuja, Syrah oli taas selkeästi paremmin omalla toimialueellaan mediumkypsän lihasektorin kanssa. Kympin perusviineiksi ihan kelvollisia ostoksia.

Otteet kovenivat selkeästi, kun laseihin kaatui Vertice sekä Pangea Syrah 2008. Näissä viineissä on konsultoitu myös legendaarista aussiviinintekijää John Duvalia, jolta tuskin loppuu Syrah’n suhteen näkemykset kesken. Duvalin avulla viinien focusta oli siirretty voimakkaammasta hedelmäpommituksesta maltillisempaan ja harmonisempaan suuntaan. Apaltasta 500 metrin korkeudesta tuleva Vertice (51 % Carménère, 49 % Syrah) esitteli täyteläistä, mutta samalla moniulotteista ja yllättävän eleganttia meininkiä. Tumman kirsikkainen, karhunvatukkainen ja hiukan savuinen viini oli satavarma kumppani Black Angus ulkofileelle. Pangea (100 % Syrah) oli lounashetken ylivoimainen tähti. Niinikään Apaltasta, joskin hieman eri alueelta tuleva, hieman jo kehittynytkin viini piti hedelmänsä hyvin kurissa, ollen kuitenkin lajikkeelle tyypillisen savuinen, karhunvatukkainen ja lihaisa. Uuden maailman viiniksi varsin maltillisella otteella lipuva ja moniulotteinen Syrah, jonka toimivuus  luomukaritsankareen kanssa oli erinomaista luokkaa. Tuskin olen kovin väärässä, jos väitän, etteivät Duvalin opit ole todellakaan menneet hukkaan. Samaisella Pangealla onnistuttiin vielä lopuksi kampeamaan nurin jälkiruokana tarjoiltua suklaakakkua, vieläpä aivan sääntöjen puitteissa.