Syyskuun lopulla vierailin Moselissa VDP:n perinteisessä huutokauppa- ja Meisterwerke-tapahtumassa, joten samalla reissulla oli sopiva hetki toteuttaa jo kauan suunnitelmissa ollut vierailu Nik Weisin tilalle Leiweniin. Nik Weis St. Urbans-Hof on perustettu 1947 ja nykyään vetovastuussa oleva Nik Weis edustaa perhetilan kolmatta sukupolvea. Vuosituotanto keikkuu 250 000 pullon paikkeilla.
Tilalla on hallussaan noin 40 hehtaaria tarhoja ja helminä loistavat erittäin arvostetut Grosse Lage-tarhat Leiwener Laurentiuslay, Piesporter Goldtröpfchen, Ockfener Bockstein, Layet jne. Viininviljelyn ja -valmistuksen lisäksi Nik Weisilla on oma köynnöskasvattamo eli ns. “nursery”, mistä monet kovan luokan tuottajat hankkivat Riesling-köynnöksiään. Nurseryn myötä Nik Weisilla on ollut poikkeuksellinen mahdollisuus testailla useiden erilaisten kloonien toimivuutta erilaisissa tarhaolosuhteissa ja jopa yksittäisten tarhojen eri paikoille on istutettu eri klooneja. Parhailla tarhoilla köynnöksissä käytetään ainoastaan ns. single pole-tuentaa, jolloin satomäärät pysyvät tiukemmassa kontrollissa esim. vaijerituentaan verrattuna. Kun satomäärät pysyvät kurissa on yksittäisten rypäleiden laatu ja makuprofiili huomattavasti parempi. Tämä oli helppo todeta käytännössä maistamalla erään tarhanaapurin vaijereilla tuetun köynnösrivistön rehevien terttujen rypäleitä, joissa maut olivat melko vaisuja.
Kävimme katsastamassa aurinkoisia Goldtröpfchenin tarhoja, joilla oli parhaillaan menossa viimeistelytyöt ennen sadonkorjuun alkua. 2018 tulee olemaan erittäin mielenkiintoinen vuosi, sillä rypäleet ovat näyttäneet ja maistuneet kaikilla vuoden aikana vierailemillani tarhoilla poikkeuksellisen terveiltä ja laadukkailta – niin myös Goldtröpfchenin tarhoilla.
Kun Nik aloitteli tilan vetovastuussa, hän halusi tarhoja Goldtröpfchenistä. Parhaiden tarhojen hankkiminen on Moselissakin hyvin vaikeaa, koska kukaan ei halua luopua omistaan. Hän sai kuitenkin aluksi vuokralle Kesselstadtilta pienen 0,2 hehtaarin alan. Työt tarhoilla aloitettiin intoa puhkuen, alkeellisin ja vanhanaikaisin menetelmin, mikä sai paikalliset viiniporukat hämilleen ja monet ihmettelemään miksi kukaan näkisi näin paljon vaivaa pienen tarhapläntin eteen. Myös Goldtröpfchenin tarhoilla eräs kokeneemman kaartin tarhanaapuri kiinnitti huomiota Nikin mielenkiintoisiin puuhiin ja vakuuttui visioista siinä määrin, että päätti lopulta myydä omia alkuperäiskunnossa olleita tarhojaan innokkaalle tekijälle. Niinpä Nik Weis sai kuin ihmeen kaupalla nostettua Goldtröpfchenin omistuksiaan nykyiseen neljään hehtaariin. Suurin osa tarhan köynnöksistä on istutettu 1950-luvulla ja melko reipas istutustiheys (9000 / ha) luo köynnösten välille kilpailua, satomäärien pysyessä sitäkin kautta kurissa.
Tarhavierailun jälkeen siiryimme maistelun pariin ja keskityimme parinkymmenen viinin urakassa tuoreimpaan vuosikertaan. Vuosi 2017 oli erittäin haasteellinen ja Moselistakin löytyy paljon tuottajakohtaisia eroja niin laadussa, kuin myös viinien potentiaalissa. Nik Weis lukeutuu useiden maistelukertojen perusteella omissa arvioissani vuosikerran 2017 suuriin onnistujiin ja myös Nik itse pitää vuotta 2017 mahdollisesti hänen parhaanaan koskaan. Satomäärien putoaminen voimakkaasti normaalitason alapuolelle on toki pienentänyt volyymiä, mutta toisaalta antanut köynnöksille mahdollisuuden keskittyä jäljelle jääneisiin rypäleisiin luoden moniin viineihin erinomaisen intensiteetin. Nik Weisin vuosikerralle 2017 näyttäisi olevan tyypillistä voimakas, syvä, intensiivinen ja pitkä makuprofiili, mikä lupaa viineille erinomaista kypsytyspotentiaalia.
Jo heti alkupään perusviinit antavat loistavaa vastinetta rahalle. Näistä erinomaisia poimintoja esim. tyylikkään mineraalinen ja klassisen mineraalista Moselia edustavat Schiefer Riesling sekä Wiltinger Alte Reben.
Grosses Gewächs-viineissä näkyy hyvin vuosien 2016 ja 2017 erot. Siinä missä 2016 viinit ovat elegantteja, kepeitä ja raikkaita sekä jo nyt melko hyvässä korkkausvaiheessa, ovat 2017 viinit voimakkaita, vahvan makuprofiilin omaavia pitkäikäisiä viinejä. Näistä maistelun kärkeen nousivat upeat Bockstein, Laurentiuslay ja 2017 vuosikerran todellinen intensiteettihelmi Layet.
Makeamman profiilin viineissä Mosel pääsee usein omaan elementtiinsä ja taidokkaasti hallittu hapokkuuden, liuskekivisen mineraalisuuden sekä jäännössokerin saumaton yhteispeli nousee omalle tasolleen. Kabinett-tyylisistä viineistä oma suosikkini Nik Weisilta on jo pitkään ollut raikas ja samaan aikaan leikkisä sekä moniulotteinen Bockstein Kabinett. Spätlese- ja Auslese-viineissä taas Goldtröpfchen nousee upeasti esiin. Intensiivisiä paketteja hunajaa, marmeladia, mineraalisuutta ja kuivattuja hedelmiä. 2017 oli mielenkiintoinen myös Bockstein Auslesen Goldkapselin kohdalla, sillä lähtötilanteessa Oechsle-lukemat olivat yli 300! Tämä on siinä määrin harvinainen tilanne, että apuun sekä tilannetta ihmettelemään oli kutsuttava Nikin hyvä ystävä Egon Müller. Lopputulos puhuu puolestaan, huikea viini. Maistelu päätettiin Layet Beerenausleseen, joka oli lähellä räjäyttää tajunnan. Intensiiviinen ja hieno hunajaisuus sekä marmeladisuus maistuivat suussa vielä pitkään automatkalla kohti Trieriä ja seuraavia viinikoitoksia.
Rypäleet valikoidaan tarkkaan, vain parhaat valitaan ja poiminta pyritään ajoittamaan mahdollisimman oikeaan aikaan. Puristus tapahtuu ikivanhoilla puristimilla (kts. kuva yllä) ja viinit käyvät villihiivoilla omaan rauhalliseen tahtiinsa. Viinejä ei myöskään suodateta ennen pullotusta. Valkoviinejä työstetään suurissa itävaltalaisissa tynnyreissä, sementtitankeissa sekä amphorassa. Punaiset kypsyvät lähes täysin ranskalaisissa tammitynnyreissä. Eri palstojen viinit käytetään kunkin viinin ja vuosikerran ominaisuuksista riippuen joko erä- tai palstakohtaisesti tai sekoitellen.
Vierailu René Barbierin Clos Mogadorilla oli seesteisen ja lämminhenkisen tunnelmansa vuoksi yksi miellyttävimmistä viinitilavierailuistani koskaan. Viinejä maistellessa unohti täysin kulauttelevansa yksiä Prioratin ja koko Espanjan laadukkaimpia viinejä itse legendan seurassa. Näidenkin viinien takana on hurja määrä raakaa työtä ja uhrauksia, mutta tuskimpa näitä tarinoita tai näin suuria viinejä olisi koskaan syntynyt ilman, että René Barbierin oma persoona olisi ollut koko ajan täysillä mukana.
