Viikon Copa – Franziskaner Weissbier Dunkel 3,70 €

Piipahdin tällä viikolla Kuopiossa ja olin ajatellut puolitosissani etsiskellä samalla reissulla kalakukolle sopivaa viiniä. Eteläsuomalaisella meni tietysti sormi suuhun heti alkumetreillä, kun olisi muka salamannopeasti pitänyt osata päättää, olisiko kukon sisuksissa muikkua vai ahventa. Kaiken tämän lisäksi vähäeleinen myyjä oli omaksunut energiaa säästävän myyntifilosofian perusperiaatteet, joissa mm. kaikentasoinen hymyily katsotaan energian haaskaamiseksi. Vaikka ahvenkin on ihan kiva kala, on muikku aina muikku, joten muikkukukkoa pistettiin nättiin pakettiin.

Viiniyhdistelmistä kohtuullisen toimivaan lopputulokseen pääsi saksalainen hieman jäännössokeria sisältänyt Riesling, mutta mitään ilotulitusta ei sekään kalakukon kanssa järjestänyt. Olin jo osannut varautua pattitilanteeseen hankkimalla muutaman mielenkiintoisen oluen tämän savolaisen perinneherkun kesyttäjäksi. Tummasävytteiset oluet tuntuivat toimivan kalakukon kanssa oikein mainiosti ja parhaaksi kumppaniksi sekä samalla Viikon Copaksi valikoitui Münchenin suodattamaton lahja oluen ystäville; Franziskaner Weissbier Dunkel.

Sameanruskean oluen tuoksu on pirteän hedelmäinen ja siitä löytää mm. vehnäoluelle tyypillistä banaania. Täyteläinen ja runsas maku on tummasävytteinen, mutta raikas hedelmäisyys tuo siihen mukavasti pirteyttä ja kirpakkuutta. Kokonaisuus on varsin tasapainoinen. Olut on juuri riittävän tuhti kalakukon vahvan makuiselle kuorelle, mutta sopivan kirpakka ja hedelmäinen tinttaamaan rasvaisemman muikkusisällön kumoon.

Nappaa Franziskaner Weissbier Dunkel handelin hyllystä kainaloon viiden prosentin vahvuisena tai kevennä jonkin hyvin varustetun marketin oluthyllyä poistamalla sieltä hieman miedompi versio. Näitähän kulauttelee mielellään hyvässä seurassa sellaisenaankin, mutta nyt on toki kyseessä myös monipuolinen ruokaolut, joten rohkeasti vaan kokeilemaan rasvaista kalaa, possua tai makkaroita. (Kuvan © Alko)