Fredi Torres on mielenkiintoinen viinintekijä, joka tuntuu saavan viineihinsä jollain selittämättömällä tavalla hienoja vivahteita, eläväisyyttä ja raikasta hedelmäisyyttä. Hepulla on meneillään jos jonkinmoisia viiniprojekteja ympäri Espanjaa ja Ribeira Sacran Silice Viticultores-projektia hehkuttelinkin jokunen tovi sitten blogissa (→ Kiehtovaa Menciaa Ribeira Sacrasta – Silice Viticultores Silice 2014). Katalonian reissulla satuin syömään illallista Falsetin loistavassa Celler de l’Aspicissa ja paikan tunnetusti mahtavasta viinivalikoimasta tuli ostettua muutama helmi mukaan matkalaukkuun. Yksi kotiin matkanneista pulloista oli Fredi Torres Priorat Classic 2014.
Priorat Classicin rypäleet ovat kasvaneet Gratallopsin nurkilla. Mukana on Garnatxaa (75%), Cariñenaa (20%), Syrah’ta (3%) ja pieni pläjäys valkoisia rypäleitä (2%). Kuten yleensä muutenkin, myös Fredi Torresin Prioratin vinkut duunaillaan hyvin minimaalisia käpälöintitaktiikoita noudatellen, ilman suodatuksia ja kirkastuksia. Myöskään tammea ei haluta nostaa parrasvaloihin. Tästäkin viinistä vain 15% on kypsynyt noin 10 kk tammitynnyreissä ja loppu on lepäillyt terästankeissa.
Lasista nousee erittäin kiehtova tuoksu, josta löytyy kypsää karhunvatukkaa, tummaa kirsikkaa, yrttejä ja pientä savuisuutta. Maussa korostuu raikas, puhdas ja mehukas hedelmäisyys. Suutuntuma on pehmeä, yrttinen klangi ja pieni mineraalisuus tuovat lisää syvyyttä. Ryhdistä pitää huolen kypsä ja pehmeä tanniinisuus sekä hyvin pakettia tasapainottava hapokkuus. Alkoholitasokin pysyttelee Prioratin punaviineille alhaisissa 13,5% lukemissa.
Fredi Torres Priorat Classic 2014 on ilahduttavalla tavalla puhtaan hedelmäistä ja raikasta tavaraa. Kaikki palikat asettuvat nätisti paikalleen ja viinin dokabiliteettihan on suoraan seitsemännestä taivaasta. Kaiken kaikkiaan poikkeuksellisen raikas ja selkeästi hedelmäisyyteen fokusoiva Prioratin punkku ja todella loistava ostos Espanjasta noin kympillä. 4 / 5 staraa.
Rypäleet valikoidaan tarkkaan, vain parhaat valitaan ja poiminta pyritään ajoittamaan mahdollisimman oikeaan aikaan. Puristus tapahtuu ikivanhoilla puristimilla (kts. kuva yllä) ja viinit käyvät villihiivoilla omaan rauhalliseen tahtiinsa. Viinejä ei myöskään suodateta ennen pullotusta. Valkoviinejä työstetään suurissa itävaltalaisissa tynnyreissä, sementtitankeissa sekä amphorassa. Punaiset kypsyvät lähes täysin ranskalaisissa tammitynnyreissä. Eri palstojen viinit käytetään kunkin viinin ja vuosikerran ominaisuuksista riippuen joko erä- tai palstakohtaisesti tai sekoitellen.
Vierailu René Barbierin Clos Mogadorilla oli seesteisen ja lämminhenkisen tunnelmansa vuoksi yksi miellyttävimmistä viinitilavierailuistani koskaan. Viinejä maistellessa unohti täysin kulauttelevansa yksiä Prioratin ja koko Espanjan laadukkaimpia viinejä itse legendan seurassa. Näidenkin viinien takana on hurja määrä raakaa työtä ja uhrauksia, mutta tuskimpa näitä tarinoita tai näin suuria viinejä olisi koskaan syntynyt ilman, että René Barbierin oma persoona olisi ollut koko ajan täysillä mukana.
Porrera on noussut viime vuosina yhdeksi Prioratin puhutuimmista ala-alueista. Salaisuus piilee muuta Prioratia hieman viileämmässä ilmastossa sekä korkealla sijaitsevien jyrkkien rinteiden vanhoissa köynnöksissä. Porreran tarhoilta pystytään oikeissa käsissä tuottamaan Prioratin raikkaimpia ja hapokkaimpia viinejä ja Garnatxan lisäksi erityisesti Cariñena pääsee täällä täyteen loistoonsa. Mikään ei kuitenkaan tule ilmaiseksi, sillä tuottaakseen laadukkaita rypäleitä, jyrkillä rinteillä bushvine-tyyppisesti istutetut köynnökset tarvitsevat paljon huolenpitoa, mikä tarkoittaa tuskallisen paljon rankkaa käsityötä vaikeissa olosuhteissa. Vanhojen köynnösten sato jää pieneksi ja joskus joudutaan tyytymään vain n. 300 grammaan rypäleitä per köynnös! Näillä spekseillä valmistettu viini ei ole koskaan halpaa, mutta toisaalta laatu on sitäkin korkeampi.
Vierailin Katalonian viinireissulla Ferrer Bobetin tilalla ja kiertelimme tilat sekä maistelimme parit viinit Raül Bobetin kanssa. Suurin osa toiminnasta tapahtuu viinitarhoilla, mutta myös kellariolosuhteet- ja välineistö on hiottu pedantisti ja viimeisen päälle. Lämpötiloja ja kosteutta kontrolloidaan tarkasti, eri tarkoituksiin käytetyt tilat on huolellisesti eristetty toisistaan ja mm. suurin osa käymistankeista Raül on itse suunnitellut omiin tarkoituksiinsa soveltuviksi. Viinejä analysoidaan prosessin aikana jatkuvasti ja systemaattisesti, suurin painoarvo on aistinvaraisessa sokkomaistamisessa.
Kierroksen päätteeksi maistelimme 3 viiniä:
Maistelu alkoi valkoisilla, joista mukana oli Gravonia -06, Tondonia Reserva -03, Gravonia -93 sekä päätteeksi Tondonia Gran Reserva -96. Pitkät valmistus- ja kypsytysprosessit hiovat viinit hyvin samankaltaisiksi ja pulloista löytyy tyylilleen uskollista tavaraa “laatukategoriasta” riippumatta. Kaikki viinit käyvät talon tarkkaan vaalimilla villihiivoilla ja kypsytys tapahtuu amerikkalaisissa tammitynnyreissä, jotka valmistetaan alusta loppuun paikan päällä. Uuden puun käyttö kypsytyksessä pidetään minimaalisena.
Toisessa flightissa otettiin ensin välistoppi vain 3 vuotta tammessa kypsyneen Crianza-viinin, eli Cubillo -07:n parissa. Cubillo on 65% Tempranilloa, 25% Garnachaa ja loput Gracianoa sekä Mazueloa. Hyvin nuorekkaan hedelmäistä meininkiä tumman kirsikan, rusinoiden, mansikoiden ja vaniljan parissa. Sitten tulikin vuoroon Viña Bosconia-kategoria. Bosconia on pullojen mallinsa mukaisesti tyyliltään enemmän Burgundiin nojailevaa ja kepeämmän rakenteen tavaraa. Viini valmistetaan 80% tempranillosta, 15% Garnachasta ja ja loput koostuu Gracianosta ja Mazuelosta. Tammikypsytys Reservassa 5 vuotta. Bosconia 2002 tuo selkeästi esiin ongelmallisen vuoden hankaluuksia. Hedelmäisyys selkeästi muita niukempaa ja homma etenee lähinnä sekundääristen ja tertiääristen komponenttien voimalla. Bosconia 2004 toi esiin huomattavasti enemmän hedelmää, joista pinnalla mansikka, vadelma ja punainen kirsikka. Bosconia 2005:n hedelmäosasto oli taas selkeästi kypsintä sorttia ja joukkoon lyöttäytyi metsämansikkaisia ja karhunvatukkaisia juttuja.
Viimeisessä flightissa loroteltiin laseihin punaiset Tondoniat; Tondonia Reserva pitää sisällään 75% Tempranilloa, 15% Garnachaa ja loput Gracianoa sekä Mazueloa. Tammikypsytys 6 vuotta. Gran Reservassa sama koostumus, mutta kypsytys 10 vuotta tammessa. Tondonia Reserva 1998 toi esiin paljon yrttisyyttä ja erityisesti kirsikkaisia hedelmän sävyjä. Hyvässä vireessä ja nätisti kehittynyt. Tondonia Reserva 2004 oli selkeästi ysikasia tiukempi rakenteeltaan, hiukan vielä sulkeutuneempi, mutta tiukan rakenteen lisäksi upea intensiivisyys lupaa hienoa tulevaisuutta. Pinnalla punaista kirsikkaa, lakritsia, tupakkaa, savua ja mausteita. Tondonia Gran Reserva 1985 kruunasi hienon viini-illan. Samaa viiniä olen päässyt maistamaan pariin otteeseen aiemminkin ja ei voi kuin ihmetellä rakenteen balanssia ja viinin syvyyttä. Hedelmä on luonnollisesti jo hieman kuivempaa ja hillitympää, mutta toisaalta tilalle nousee rutkasti kehittyneitä ja moniulotteisia aromeja. 32-vuotiaan viinin tanniineista löytyy vielä mukavasti grippiä jatkokellarointiakin ajatellen.