Montecillo tasting @ Muru 20.10.2015

Beverage Partners Finland kutsui lokakuussa ravintola Muruun maistelemaan Montecillon viinejä Suomen vierailulle saapuneen Brand Ambassador Rocio Osbornen johdolla. Montecillon viineillä on oma pieni paikkansa allekirjoittaneen viinisydämessä, sillä talon Gran Reservat taitavat olla jotakuinkin niitä ensimmäisiä Riojan Gran Reservoja, mitä on tullut aikoinaan naukkailtua. Huikeaksi hehkutettujen vuosikertojen 1991 sekä 1994 Gran Reservoja on tullut hörppäiltyä takavuosina eräskin puteli.

20151020_135610[1] 1874 Fuenmayoriin, Rioja Altaan perustettu Montecillo on Riojan kolmanneksi vanhin viinitalo. Montecillo siirtyi Osbornen konsernin omistukseen 1973, kun Montecillon perustaneen suvun keskuudesta ei löytynyt toiminnalle jatkajaa. Montecillo luottaa punaviineissään klassiseen Rioja-tyyliin sekä vain ja ainoastaan Tempranilloon. Viineistä pyritään tekemään pitkäikäisiä ja tasalaatuisia vuodesta toiseen, eikä alkoholipitoisuuksien anneta nousta koskaan yli 13,5%. Viinien kypsytysajat määritellään kunkin vuosikerran ominaisuuksien mukaan, useimmiten liikutaan kuitenkin alueen laatuluokitusvaatimuksia pidemmissä kypsytyksissä. Talon tammitynnyrit ovat hyvin kevyesti paahdettuja amerikkalaisia (80 %) sekä ranskalaisia (20 %). Tuotanto suuntautuu 60 %:sti vientimarkkinoille.

1985_1994Maistelussa edettiin nuorekkaan hedelmäisestä ja tasapainoisesta Crianza 2010:stä  tiukemman hedelmäkontrollin, pehmeän ja yrttisen Reserva 2008:n kautta 60-vuotiaiden köynnösten rypäleistä puristettuun, elegantisti tammiseen ja selkeästi edellisiä tiukempirakenteiseen Gran Reserva 2007:ään. Kaikki nämä ovat tyylilajinsa puhdaspiirteisiä edustajia ja hyvän hinta-laatusuhteen omaavia “varmoja valintoja”.

Tastingin kirkkaimpina tähtinä loistivat luonnollisesti Gran Reserva Selección Especialit vuosikerroilta 1985 ja 1994. Molemmat olivat uskomattoman nuorekkaassa vireessä, minkä voi jossain määrin havaita myös yo. kuvan väreistä. Aiemmat maistamani vastaavan ikäiset Riojat ovat olleet huomattavasti selkeämmin ruskean ja tiilenpunan sävyihin taittuneita. Kasivitosen tuoksussa oli toki havaittavissa selkeästi enemmän kehittyneitä piirteitä, mutta kokonaisuutena sekin oli varsin virkeässä kunnossa. Tupakka, nahka ja punainen kirsikka eniten esillä, vielä kivasti elossa oleva hapokkuus ja tanniinisektori selkeästi jo rauhoittuneessa mielentilassa. Ysinelonen nousi koko tastingin omaksi suosikikseni. Huippuvuosikerta esittelee runsasta, kontrolloitua ja moniulotteista hedelmäisyyttä sekä mausteisuutta, jota tukee tiukka hapokkuus ja hyvin elossa oleva, kypsä tanniinisektori. Homma viimeistellään vielä hillityllä pläjäyksellä pippuria ja salmiakkia. Hyvää kamaa!

Yllättäjä Teneriffalta – Suertes del Marques La Solana 2012

Espanjan viinialueista ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen Teneriffa. Maailmalta on kuitenkin kuulunut viime aikoina niin paljon hyvää saaren viineistä, että päätin ottaa selvittelyyn paikallisesta Listán Negro-rypäleestä valmistetun punkun. 2006 perustetun Suertes del Marquesin La Solana 2012 tulee Valle de la Orotavan D.O.-alueelta ja on siis 100%:nen Listán Negro. Tuottajalla kasvaa köynnöksiä yhteensä noin 9 hehtaarin alalla 350-750 metrin korkeudessa.

La Solana 201380-110-vuotiaiden köynnösten rypäleet ovat kasvaneet 400-500 metrin korkeudessa vulkaanisessa maaperässä. Kylmämaseraatio hoitui sementtitankeissa ja käymisprosessi villihiivoilla ranskalaisissa, paahtamattomissa 500 litran tammitynnyreissä. Kypsytys samoissa tynnyreissä 12 kk.

Runsaan aromaattisessa tuoksussa on mustaherukkaa, mustia oliiveja, mausteisuutta ja hiukan tervaa. Keskitäyteläisen ja täyteläisen välimaastoon asettuvan viinin intensiivistä makua hallitsee mustaherukan, mausteisuuden ja mustien oliivien yhteispeli. Hapokkuutta on reippaasti ja  tanniinisuutta lajikkeelle ominaiseen tapaan niukasti. Jälkimaku on pitkä ja mausteinen.

La Solana on todella mielenkiintoinen ja persoonallinen viini. Melko runsas aromaattisuus, tiukka hapokkuus ja vähäinen tanniinisuus tuo rakenteensa puolesta mieleen Piemonten Barberat, vaikka itse aromikirjo onkin hyvin erilainen. Viinin kanssa syötiin erittäin pitkään ja hartaasti confattua ankan kivipiiraa, lanttupyreetä, linssejä sekä punaviinikastiketta. Ruoan ja viinin yhdistelmä toimi varsin mukavasti. 4 / 5 staraa.

Kypsään ikään ehtinyt Ribera del Dueron punkku – Condado de Haza 1999

Ribera del Dueron punkkuja on tullut maisteltua varsin runsaasti, mutta yli kymmenenvuotiaita tapauksia olen korkkaillut hyvin harvoin. Taitaa olla niin, että yleisesti ottaen Ribera del Dueron viinejä pidetään lyhyemmän kellaripotentiaalin tavarana esim. Riojalaisiin verrattuna. Tai sitten näitä vaan on tykätty ja totuttu kiskomaan nuorempina huiviin. Alueen viinien muhkealla hedelmäisyydellä ja usein myös pehmeämmällä tanniinisektorilla on varmasti osansa asiassa. Jokin aika sitten päätin korkata kuudentoista vuoden ikään ehtineen Condado de Hazan ja odotin jännityksellä, mitä tuleman pitää.

Condado de Haza 1999Condado de Haza sai alkunsa, kun Pesqueran viineillä mainetta niittänyt Alejandro Fernández iski 80-luvun lopulla silmänsä Duero-joen varrella sijainneeseen hylättyyn maa-alueeseen, joka vaikutti täydelliseltä viljelypaikalta Tempranillolle. Alueen omistus ja palstat olivat pirstaloituneet lukuisten eri tahojen haltuun ja vaadittiin vuosikausien neuvottelut, ennenkuin hankinnat saatiin lopullisesti toteutumaan. Nykyään Condado de Haza viljelee samaisella alueella noin 200 hehtaaria Tempranilloa.

Vaikka en mikään tammiallergikko olekaan, niin pakko myöntää, että aiemmat nuoremmassa iässä korkkaamani Condado de Hazat ovat olleet melkoisen tammidominantteja tapauksia. Oli siis tässäkin mielessä mielenkiintoista tuupata korkkiruuvia 16:n vuoden ikään ehtineeseen pulloon ja ottaa selville, onko ajan hammas onnistunut integroimaan jenkkitammea paremmin muuhun kokonaisuuteen. Condado de Haza on siis 100% Tinta del País eli Tempranillo. Viini on valmistettu espanjalaisella, tammea karttamattomalla old-school meiningillä ja kypsytetty 15 kk (461 päivää) amerikkalaisessa tammessa.

Kehittyneessä tuoksussa on tummaa kirsikkaa, kahvia, nahkaa, tammea ja syksyisen metsän tuoksua. Paletilla erinomainen yhdistelmä kehittynyttä, moniulotteisen eläväistä hedelmää, kivasti säilynyttä hapokkuutta sekä kypsien tanniinien hentoa puristusta. Tammi integroituu nyt muuhun kokonaisuuteen loistavasti ja koko paketti on miellyttävän harmoninen.

Condado de Haza 1999 oli ehkä jossain määrin yllättävänkin tyylikkäästi kehittynyt, vivahteikas ja kiehtovan eläväinen punkku. Vaikka tuottajan drinking window olikin jo kauaksi taakse jäänyttä elämää, väittäisin viinin olleen kuudentoista vuoden iässä aivan loistavassa vaiheessa. Varsinkin, jos pitää vielä kivasti rakenteensa säilyttäneestä, mutta silti selkeästi ikääntyneestä viinistä. 4 / 5 staraa.

Punaviini Galician kaakkoisnurkasta – Gargalo Mencia & Arauxa 2013

Pysytellään vielä hetki edellisen postauksen jäljillä Galiciassa, mutta vaihdetaan alue Ribeiroa tuotannollisesti huomattavasti pienempään Monterreihin. Portugalin rajan tuntumaan asettuva Monterrei on Galician lämpimimpiä viinialueita ja näin ollen myös punaviinien volyymi nousee noin puoleen valkoviineistä. Alkukevään Barcelonan reissulla löysin marketin hyllyltä Gargalon Mencia & Arauxaa vuodelta 2013 ja pullo joutui korkkauksen uhriksi kotioloissa myöhemmin keväällä.

Gargalo on muoti- ja kosmetiikkabisneksessä menestyneen Roberto Veriñon 90-luvun alussa perustama tila Monterreissa. Herran vanhemmat ovat olleet viininviljelyn kanssa tekemisissä Ribeira Sacrassa, joten aivan outo aluevaltaus ei ole ollut kyseessä. Viljelyksiä on noin 8 hehtaarin alueella Castillo de Monterrein kupeessa.

Gargalo sViini on puristettu käsinpoimituista Mencia- ja Arauxarypäleistä. Viimeksi mainitun kohdalla luulin vielä etikettiä tihrustaessa bongaavani uuden paikallisen lajiketuttavuuden, mutta nimi paljastuikin Tempranillon paikalliseksi kutsumanimeksi. Tarkempaa rypäleiden keskinäistä suhdetta en nyt onnistunut löytämään, mutta alueen sääntöjen mukaisesti Menciaa (ja/tai Merenzaoa) on oltava punaviineissä vähintään 60 %. Viiniä on kypsytetty puoli vuotta terästankissa. Vuosituotanto 7000 pulloa.

Tuoksusta löytyy nuorekas setti vadelmaa, mustikkaa, tummaa kirsikkaa ja kevyttä mausteisuutta. Suussa keskitäyteläisen ylärajoille asettuva viini on pehmeä paketti kypsähköä, mutta silti melko raikasta hedelmäisyyttä. Maku kulkee selkeästi tuoksun luomissa tunnelmissa. Tanniinisektori on kypsänpehmeää sorttia ja hapokkuuttakin riittää melko mukavasti pitämään kypsää hedelmäisyyttä aisoissa. Alkoholitaso jää jälleen ilahduttavasti 12,5 % tasolle.

Gargalo Mencia & Arauxa on mutkaton, helposti lähestyttävä ja pehmeä viini. Erityisen syvällisiin ulottuvuuksiin se ei yllä ja jäinkin hieman kaipaamaan Mencialle tyypillistä luonteikkuutta sekä happojen vahvempaa grippiä. Joka tapauksessa viini edustaa hyvää dokabiliteettia, eikä siitä löydy mitään varsinaisia ongelmia. Pullo kulauteltiin onnistuneesti uunissa paahdettujen ja oliiviöljyllä sekä merisuolalla maustettujen kukkakaalilastujen kanssa. 3 / 5 staraa.

 

Kostean valkoviinialueen raikas punaviini – Sameirás Tinto 2012

Toissa kevään Alimentaria-messuilla Barcelonassa maistelin mukavan joukon vahvasti valkoviinialueeksi profiloituvan (valkoviiniä 90 % ja punaviiniä 10 %) Ribeiron maukkaita viinejä. Noin 3000 viinihehtaaria käsittävän Ribeiron viineihin ei pahemmin isossa maailmassa törmäile, sillä esim. vuonna -12 alueen viineistä vietiin Espanjan ulkopuolelle vaivaiset 5 %. Ehkä hieman yllätyksellisestikin alueen muutamat punaviinit onnistuivat säväyttämään messumaisteluissa toden teolla. Kovassa hälinässä ja rytinässä ei aina oikein pysty paneutumaan syvällisesti kaikkiin maistamiinsa viineihin ja tällä kertaa holtittoman yllätyksellisesti sinkoilevat ja kaikkia mahdollisia raajojaan arvaamattomasti huitovat kanssamessuilijat tekivät etikettien ikuistamisestakin lievästi sanottuna haasteellista. Joitakin muistiinpanoja sentään onnistuin raapustamaan ja niitä tavaamalla onkin tullut tehtyä muutamia varsin onnistuneita täsmähankintoja.

SameirasAdega Sameirás on yksi Ribeirossa myös punaviiniä tuottavista puljuista ja lienee samalla myös yksi tunnetuimmista. Sameirás Tinton rypälelajikkeet ovat Souson (40%), Caiño (30%), Brancellao (20%) sekä 10% muut “mitä lie”-lajikkeet. Kaikki rypäleet ovat käyneet kimpassa. Tammen käytöstä en löytänyt mitään mainintaa, mutta ainakaan aistinvaraisesti se ei tule viinissä esiin millään tavalla. Tämän viinin vuosituotanto yltää noin 6000 pulloon.

Tuoksussa on ilahduttavan raikasta ja pirteää mustaviinimarjaa, vihreätä yrttisyyttä ja mustaa kahvia. Paletilla viini on todella raikas ja pirteä. Yleisilmeeltään jopa jossain määrin kirpakka marjaisuus saa tuekseen napakan hapokkuuden. Kypsät tanniinit tuntuvat hieman ikenissä, mutta eivät pahemmin ärhentele tai dominoi hommaa. Pitkä jälkimaku on tumman marjaisa ja yrttinen. Raikasta yleisfiilistä tukee myös matala 12,5 % alkoholipitoisuus.

Saimeirás tinto on vallan mainio punkku ja jälleen kerran täytyy todeta, että pohjoisesta Espanjasta kajahtaa alle kympin paikallishinnalla suoranaista löytötavaraa. Vetelin Sameirásin kanssa tylysti hodareita varustettuna maukkaan frankfurter-nakin lisäksi asiaankuuluvilla lisukkeilla, paahdettua sipulia säästämättä. Eihän yhdistelmässä nyt sinänsä mitään järkeä ollut, mutta ei kai sitä aina tarvitse sen ihmeempiä säätää? Viini on todellista herkkua, se riittää. 4 / 5 staraa.

Harvinaisempi valkoinen Castilla y Leónista – Garcia Viadero Blanco de Albillo 2013

Castilla y Leonin maakunta tunnetaan lähinnä tuhdeista punaviineistään ja valkoviinisektorissakin selkeä ykkönen lienee Ruedan Verdejot. Alueen tarhoilta löytyy kuitenkin pieniä määriä hieman harvinaisempaa valkoista espanjalaista alkuperäislajiketta, Albilloa. Espanjan viranomaiset ja tuottajat eivät erottele tilastoissaan ja informaatiopläjäyksissään Albillon eri alalajeja, joten on tyydyttävä olettamaan kyseessä olevan Albillo Real tai Albillo Mayor. Erilaisia Albilloja kasvaa pieniä määriä siellä sun täällä ja sen yleisin kohtalo on tulla blendatuksi muiden lajikkeiden sekaan. Yksi Albilloa lajikeviiniksi kesyttämään alkaneista tuottajista on erityisesti Ribera del Dueron punaviineillään mainetta niittänyt Bodegas Valduero.

Viadero 2013Garcia Viadero Blanco de Albillo on siis 100%:nen Albillo. Rypäleet ovat kypsyneet 12-vuotiaissa köynnöksissä noin 800-900 metrin korkeudessa. Viiniä ei ole kypsytetty tammessa, eikä suodatettu. Alkoholitason asettuminen alueen muuhun tuotantoon nähden yllättävänkin matalaksi (12,5%) on positiivinen yllätys. Tuoksusta löytyy päärynää ja limeä, ananaksen suuntaan kallistuvaa trooppisuutta, hitunen vaaleaa kukkaisuutta sekä edellisiä kahta selkeämmin taustalta esiin kampeavaa mineraalisuutta. Runsaanoloisella viskositeetillä liikkeellä olevan viinin makusektori ei paukuttele henkseleitä, vaan runko rakentuu hillityn hedelmäisyyden, yrttisen mausteisuuden, mineraalisuuden sekä kokonaisuutta sopivasti raikastavan hapokkuuden pohjalta. Jälkimaku jatkaa vielä varsin pitkään paletin luomissa tunnelmissa.

Varsin herkullinen viini, josta löytyy myös mukavasti luonnetta ja persoonallisuutta. Kyseinen pullo lähti matkaan Tallinnasta Järven Selveristä noin kymmenellä eurolla, Espanjassa viini kustantaa pari euroa vähemmän. Viaderoa kulautteli varsin mukavasti ihan sellaisenaan lämpimänä kesäpäivänä, ruokapöydässä yhdistelisin selkeämakuisia, ei liian mausteisia kala- ja äyriäisruokia. 4 / 5 staraa.

Punakuorinen Xarel-lo – Can Descregut Xarel-lo Vermell 2012

Katalonian Xarel-lo-buumista olen blogissa pöhissytkin jo jonkin verran ja vaikuttaa siltä, että uutta mielenkiintoista tavaraa pukkaa markkinoille ilahduttavaan tahtiin. Erityisen iloinen olen siitä, että vihdoinkin sain kaadettua lasiini viiniä, joka on valmistettu punakuorisesta Xarel-losta. Puna- tai pinkkikuorinen lajike on mutaation kautta syntynyt paksukuorisempi versio Xarel-losta, jonka köynnökset tuottavat hieman vähemmän satoa, rypäleet ovat aavistuksen matalampihappoisia, mutta vastaavasti maku on intensiivisempi. Tiettävästi ensimmäisiä ja jotakuinkin ainoita 100 %:sti punaisesta Xarel-losta viiniä valmistavista tuottajista on Can Descregut, joka viljelee Penedesin alueella 50 hehtaarin tiluksiaan luomumenetelmin.

Can Descregut Vermell s60-vuotiaista köynnöksistä puristetun viinin melko syvä keltainen väri ja hieman samea ulkoasu kätkevät taakseen 48 tunnin kylmämaseraation, 4 kk sakkakypsytyksen sekä turhien suodatusten väliin jättämisen. Tuoksussa on puhdasta omenaisuutta, joka muistuttaa aluksi hieman laadukkaan omenasiiderin meininkiä. Hetken kuluttua mukaan pölähtää vivahteikas tuulahdus sitrusta, lime selkeästi eturintamassa. Paletilla viini on melko runsas, hauskan vivahteikas ja eläväinen. Ikään kuin pullo virnuilisi maistajalleen ja pölläyttäisi joka nuuhkaisuun jotain uutta twistiä. Viini ei ole yltiömäisen hapokas, mutta todella moniulotteinen ja luonteikas. Makua riittää siinä määrin mukavasti, että suu jää maiskuttelemaan viiniä kulautuksen jälkeen ajoittain kiusallisenkin pitkään.

Can Descregut Xarel-lo Vermell 2012 oli siinä määrin hauska viini, että pullo hupeni kesäisenä perjantai-iltana kahteen pekkaan todella rivakasti. Fiilikset ja makuprofiili ovat melko lähellä aiemmin arvioitua naturaalia Loxarel A Pèl Xarel-loa, joskaan tämä viini ei innostu aivan yhtä villiin esitykseen. Kylkeen grillailtiin valkosipulimarinoituja kanan reisipaloja ja kukkakaalia. Hyvin toimi, vaikka viini varastikin dinnerin pääosan. Pullo irtoaa muuten esim. Decantalosta reilulla 13 eurolla. 4 / 5 staraa.

Garnatxa Blancan ytimessä – Trossos Sants 2013

Kirjoittelin viime syksynä mukavassa nousuvireessä olevasta Katalonian valkoviiniskenestä. Yksi ko. postauksessakin mainituista Garnatxa Blanca-taitureista on Alfredo Arribas. Kyseinen herra on arvostettu tekijä erityisesti Montsant-Priorat-akselilla ja samalla myös yksi niistä, jotka ovat onnistuneet siirtämään Garnatxa Blancan luonteesta olennaisia juttuja pullon sisään. Erinomainen esimerkki tästä on Montsantista tuleva Trossos Sants. Viini valmistetaan neljän vanhan, Marcán ja Masroigin kulmilla sijaitsevan tarhan Garnatxa Blanca- (90 %) ja Garnatxa Gris- (10 %) rypäleistä. Noin puolet viinistä on kypsynyt muutaman kuukauden suurissa, käytetyissä ranskalaisissa tammitynnyreissä. Garnatxa Blanca-viineihin tuppaa kertymään melko reippaita alkoholipitoisuuksia, eivätkä 14-15 %:n lukemat ole mitenkään harvinaisia. Trossos Sants onnistuu kuitenkin pysyttelemään ilahduttavan nätisti 13,5 %:n tasolla.

IMG_20150605_184839[1]Nokka rekisteröi alussa tyylikkään neutraalin ja melko hillitynkin ulosannin. Hetken hengittelyn jälkeen viini avautuu ja tuoksusta alkaa löytymään sitrushedelmiä, omenaa, pientä trooppisuutta, vaaleita kukkia sekä mineraalisuutta. Runko pysyy hyvin ryhdissä napakan hapokkuuden sekä makusektorin lopussa esiin nousevan mineraalisuuden ja mausteisuuden ansiosta. Tammikypsytys tuo ryhtiä rakenteeseen, muttei heittäydy sotkemaan tuoksu- tai makusektorin herkkiä hetkiä. Palaset loksahtelevat poikkeuksellisen hyvin paikoilleen ja viini on erittäin pitkää jälkimakua myöden nautinnollisen tasapainoinen tapaus.

Trossos Sants 2013 on erinomainen esimerkki taidokkaasti tehdystä viinistä, joka onnistuu sukeltamaan syvälle Garnatxa Blancan ytimeen. Tämän pullon hankin Vila Vinitecan hyllystä noin 16 euron hintaan, joten hinta-laatusuhteessakaan ei ole naputtamista. Puhdaspiirteiset ja hillityn tammikäsittelyn läpikäyneet Garnatxa Blancat ovat mainioita kumppaneita kotimaisille järvikaloille, eivätkä pannulla paistetut pari pikkusiikaa tehneet poikkeusta. 4 / 5 staraa.

Nuoret kapinalliset ravistelevat Riojaa – Artuke, Sierra de Toloño ja Tentenublo

Riojan punaviinejä on ollut tapana lokeroida tyylillisesti klassisiin ja moderneihin (katso DOCa Riojan jaottelu tästä). Tiukoissa lokeroinneissa on usein ongelmia, ja tässäkin tapauksessa kummankin tyylilajin sisältä löytyy keskenään hyvin erilaisia viinejä. Riojan viinireissun viimeisen päivän vierailukimara sinetöi omat ajatukseni siitä, että modernien viinien lokerosta erottuu kaksi selkeätä alalajia, jotka myös eroavat lopputuloksena syntyvien viinien osalta huomattavasti. Toinen näistä tekee viininsä vahvasti uuden maailman tyylillä, konsentroituneen hedelmän, muhkean rakenteen ja uudenkarhean tammen muskeleilla pullistellen. Lopputuloksena syntyy kyllä laadukkaita ja virheettömiä viinejä, mutta valitettavan usein viinit hukkaavat paikalliset ominaispiirteensä ja side alkuperään jää hataraksi tai katkeaa kokonaan. Toinen selkeästi kiinnostavampi tyyli tekee paluuta alueen viinijuurille ja pyrkii paikallisten ominaispiirteiden vahvaan ilmentämiseen valmistamalla viinejä yksittäisten kylien tai tarhojen rypäleistä ja palaamalla isoisiensä menetelmiin niin tarhoilla kuin kellareissakin. Lopputuloksena syntyy raikasta, persoonallista ja todella kiinnostavaa tavaraa.

Juurilleen palaavan moderiin tyylilajin 3 tyypillistä edustajaa ovat opiskelukaverukset Sandra Bravo, Arturo Blanco ja Roberto Oliván. Nuoret, hieman jo maailmaa nähneet kaverukset eivät ole kiinnostuneita alueen asettamista säännöistä ja rajoituksista, tammikypsytyksien pituuksista tai suurista ja kiiltävistä tuotantotiloista. He haluavat vain keskittyä viljelemään tarhojaan sekä valmistamaan viinejään esi-isiensä tapaan, ympäristöystävällisesti, lajikkeita ja luontoa kunnioittaen. Suuntaus on tuonnut alueelle monien kaipaamaa säpinää, kapinaa ja rock ‘n’ rollia. Tässä porukassa pesii Riojan tulevaisuus.

ToloñoSierra de Toloñon taustalla häärii Riojasta kotoisin oleva Sandra Bravo. Sandra on pyörinyt viinihommissa mm. Bordeaux’ssa, Chiantissa, Kaliforniassa ja viimeisimpänä muutamia vuosia Portal del Montsantilla Kataloniassa. Sandralla on käytössään yhteensä 8,5 hehtaaria pieniä, tutulta viljelijältä vuokrattuja palstoja. Tarhat sijaitsevat Rioja Alavesassa 650 metrin korkeudessa Labastidan ja Rivas de Tereson välimaastossa. Paikka on yksi koko Riojan kylmimmistä ja rypäleet kypsyvät myöhään; kun muut tuottajat ahkeroivat jo kellarilla, Sandra on vasta poimimassa rypäleitä. Katalonian ajoilta on tarttunut mukaan muutakin, kuin arvokasta oppia ja kokemusta. Sandra on nimittäin valmistanut Riojan ensimmäisen Amforassa kypsyneen viinin. 300-litraiset saviamforat ovat katalonialaista käsityötä.

Sierra de Toloñon viinit käyvät villihiivoilla, niihin ei lisätä sulfiitteja, eikä niitä suodateta tai kirkasteta. Blanco 2014 on 100%:nen Viura, jonka tuoksu on hillitysti sitruunainen ja hieman kukkainen. Kokonaisuus pysyy nätisti kontrollissa ja neutraalille lajikkeelle odotettavassa kuosissa. Melko pitkä jälkimaku päättyy lyhyen tammikypsytyksen tuomaan mausteisuuteen. Pulloon asti ehtinyt punaviinivuosikerta (noin 15 €) on hieman hermostuneemmassa vireessä ja siitä on alkuun hieman vaikea saada otetta. Tynnyristä lasiin loriseva uudempi vuosikerta lupaileekin jo paljon parempaa. Siitä löytyy raikkaan marjaisan klangin lisäksi mausteisuutta ja pientä kukkaakin. Selkeää rytmiä tyypillisten Tempranillon piirteiden parissa ja loppuun vielä vähän potkua.

ArtukeArtuke, eli Arturo ja Kike viljelevät luonnonmukaisin menetelmin 32 palstalle jakautuvaa, yhteensä noin 25 hehtaaria Baños de Ebron ja Abalos’n ympäristössä. Luonnonmukainen viljely on perheelle elämäntapa, ei niinkään kaupallinen valinta, joten minkäänlaisille sertifikaateille ei ole katsottu olevan tarvetta. Omia viinejä on valmistettu 90-luvun alusta lähtien ja tällä hetkellä katalogista löytyy 5 eri viiniä.

Persoonallisempien viinien aikaansaaminen vaatii joskus myös hieman persoonallisempia valintoja. Yksi tällainen on Arturon ja Kiken isän, Miguelin 50-luvulla ostama “hullujen tarha” (Finca de los Locos). Nimi juontaa juurensa siitä, että huonona pidetystä potentiaalista johtuen ko. tarhan viljelyä on pidetty täysin hulluna puuhana. Toinen mielenkiintoinen tarhaostos on vuonna 2012 hankittu “tuomittu tarha” (Finca la Condenade), jonka 20-luvulla istutetut köynnösvanhukset ovat kerta toisensa jälkeen tulleet hylätyiksi, ja ilmeisen huonon menestyksen myötä tarha on saanut karun nimensä.

Artuke valmistaa kylä- / tarhaviinejä ja blendailee kaikki kullakin alueella tai tarhalla kasvavat lajikkeet samoihin viineihin. Edullisemman pään kyläviineihin kuuluva Artuke Tinto (n. 5 €) on valmistettu 10-113-vuotiaista köynnöksistä ja pitää sisällään Tempranilloa (95 %) sekä Viuraa (5 %). Hiilihappokäynyt viini on raikas, kepeä, mehukas ja ryhdikäs – Hyvä esimerkki erinomaisen hinta-laatusuhteen Joven-viinistä, jossa dokabiliteetti on huipputasoa. Toinen edukas kyläviini on Pies Negros 2013 (mustat jalat, noin 9 €), jonka rypäleet murskataan edelleen paljain jaloin polkemalla. Rypäleet kerätään Sierra Cantabrian juurelta 30-95-vuotiaista Tempranillo- (90 %) ja Graciano-köynnöksistä (10 %). Raikasta tummaa marjaa, pientä kukkaisuutta. Paletilla nuorekas, mutta edellistä ryhdikkäämpi ja voimallisempi.

Ensimmäinen tarhaviini, Finca de los Locos 2013 (noin 19 €) on valmistettu 34-vuotiaiden Tempranillo- (80 %) ja Graciano-köynnösten (20 %) rypäleistä. Näillä tarhoilla rypäleisiin kehittyy paksumpi kuori ja myös viiniin tulee enemmän väriä. Selkeästi aiempia voimakkaampi tyyli, jossa tummempi ja moniulotteisempi hedelmä saa seurakseen tiukan hapokkuuden sekä napakat tanniinit. Kaikki on nätisti balanssissa, mutta tässä vaiheessa vielä nuori viini tulee näkemään parhaat hetkensä vasta muutaman kellarivuoden jälkeen. K4 2013 (noin 32 €) tulee 650 metrin korkeudessa kasvavista Tempranillo- (75 %) ja Gracianorypäleistä (25 %). Viinin tumma hedelmäisyys kantaa aiempia viinejä pidempään ja on jollain tavalla eläväisempää ja syvällisempää. Hapokkuus ja tiukka tanniinisuus ovat vielä nuorta sorttia, joten muutaman vuoden kellarikomennus on tämänkin viinin kohdalla paikallaan. Viimeisenä maistettu La Condenada 2013 (Tempranillo, Garnacha, Palomino Fino) on hiljattain pullotettu ja vielä hieman hermostuneessa vireessä. Pieni määrä Palominoa tuntuu tuovan viiniin muita tarhaviinejä enemmän kepeyttä ja raikkautta. Artuke tekee vakuuttavaa työtä, jonka todistuksena ovat aivan mahtavat ja persoonalliset ja massasta erottuvat viinit.

TentenubloRoberto Olivánin Tentenublo edustaa kolmikon radikaaleinta siipeä. Sanojensa mukaan Robertolle on yhdentekevää, mitä sääntöjä ja rajoituksia Riojassa on asetettu. Hän tekee juuri niin kuin haluaa. Viljelyksen alla on noin 70-vuotiaita köynnöksiä 22 eri palstalla, yhteensä 7,5 hehtaarin alalla. Myös Tentenublon tarhoilla kasvaa perinteiseen malliin erilaisia punaisia ja valkoisia lajikkeita sekaisin ja kaikista tarhalla kasvavista lajikkeista valmistetaan yksi viini. Roberto kertoo, ettei hae viineihinsä mitään tiettyä tyyliä. Hän on sitä mieltä, että viini on viisaampi kuin tekijänsä, joten miksi sekaantua sen tekemisiin, tulkoon mitä on tullakseen. Hetken jutustelun jälkeen hän kuitenkin kertoo tavoittelevansa viinityyliä, jota hänen isoisänsä viinit edustivat aikoinaan.

Viinit valmistuvat vaatimattomissa tiloissa kerrostalon autotallissa. Tammen käytöstä tiedusteltaessa, Roberto naureskelee ostavansa käytettyjä tynnyreitä sieltä, mistä sattuu milloinkin edullisesti saamaan. Uusiin ei oikein ole varaa. Muutenkin kaikki rahat uppoavat viiniprojektiin, millään muulla ei ole juurikaan väliä.

Villihiivoilla käynyt ja noin 5 kk unkarilaisessa ja amerikkalaisessa tammessa kypsynyt Tentenublo Blanco 2014 (noin 15 €, tuotantomäärä 1866 ploa) pitää sisällään Viuraa, Malvasiaa ja Jaen Blancaa. Viinin tuoksu on varsin hillitty, mutta kiehtovan moniulotteinen. Paletilla ei kosiskella runsaalla hedelmäisyydellä, vaan kaikki on nätisti kontrollissa ja tasapainossa. Viini kallistelee selkeästi profiilinsa puolesta naturaaliviinien suuntaan. Vinaspre Xérico 2014 (noin 15 €, tuotantomäärä 7000 ploa) on valmistettu viiden eri tarhan Tempranillosta (80 %), Viurasta (20 %) ja pullotettu edellisellä viikolla. Tämän viinin tavoite on vain ja ainoastaan puhdas hedelmäisyys ja siinä onkin onnistuttu. Raikasta punaista ja tuoretta marjaisuutta sekä eläväistä kukkaisuutta. Tällaista viiniä voisi nuuhkia vaikka tuntikausia. Tentenublo Tinto (noin 15 €) pitää sisällään pääasiassa Tempranilloa ja Garnachaa sekä “muita lajikkeita”, joka tarkoittaa käytännössä yllättävän reilua määrää valkoisia rypäleitä. 10 kk unkarilaisessa tammessa kypsynyt viini tarjoilee tummaa kirsikkaa, luumua ja pientä mausteisuutta. Vaikka viini onkin selkeästi Tentenublon tavanomaisinta tarjontaa, on siinäkin sellaista jännää eläväisyyttä ja luonnetta, jota ei peruspulloista löydä koskaan. Lippulaivan roolia toimittaa Escondite del Ardacho (noin 30 €), joka tulee 660 metrin korkeudessa kasvavista Garnachaköynnöksistä (90 %), lopun 10%:n ollessa Tempranilloa ja Malvasiaa. Aivan huikea yhdistelmä nuorekasta ja hieman kypsempääkin tummaa hedelmää, mausteisuutta, kukkaisuutta. Eläväinen ja vivahteikas. Vahva, mutta samalla raikas. Happo- ja tanniiniosasto nivoutuvat muuhun kokonaisuuteen niin hienosti, ettei niihin pahemmin kiinnitä huomiota. Ne ovat kuin itsestäänselvä pala kokonaisuutta.

Tentenublon autotalli lienee niitä elämäni ensimmäisiä, jossa olisin voinut istuskella vaikka loputtomiin, niin upeata ja persoonallista tavaraa oli tarjolla. Tuotantomäärät ovat mikroskooppisen pieniä ja viinit ovat herättäneet runsaasti kiinnostusta, joten niiden myymisessä ei ole minkäänlaisia ongelmia. Tulevaisuuden suunnitelmiin ei kuitenkaan kuulu laajennuksia tai tuotannon kasvattamista – Roberton mielestä kaikki on hyvin juuri näin.

(Riojan matkan järjestelyistä vastasivat Espanjan suurlähetystö, Espanjan Ulkomaankaupan Instituutti (ICEX) sekä paikalliset viinijärjestöt)

López de Heredia Viña Tondonia – Perinteistä ja aitoa Riojaa

Kun viinikirva 1800-luvun loppupuolella hyökkäsi tuhoisasti Ranskan viinitarhoille ja paikallinen viinituotanto romahti, ryhtyivät fransmannit etsimään korvaavaa viiniä mm. Espanjasta. Tilanne oli luonnollisesti erittäin suotuisa myös Riojan viiniskenelle. Ranskankielentaitoinen liikemies Don Rafael López de Heredia y Landeta seurasi toimintaa läheltä ja lähti mukaan bisneksiin. Haron seudun viinillinen potentiaali vakuutti miehen siinä määrin, että nykyäänkin käytössä olevan Bodegan rakennustyöt aloitettiin vuonna 1877 ja Riojan kolmanneksi vanhin viintalo sai alkunsa. Ranskalaiset viinintekijät olivat ystävällisiä ja tutustuttivat Don Rafaelin viininvalmistuksen saloihin ja ensimmäinen vuosikerta Reservaa iskettiin markkinoille vuonna 1890.

20150529_084850[1]

Vierailun aikana kävi hyvin selväksi, että López de Heredia Viña Tondonialle on ollut erittäin tärkeää vanhojen viininvalmistusperinteiden sekä -menetelmien säilyttäminen. 138 vuotta vanhoista perinteistä pidetään kiinni ja jokseenkin kaikki mitä Bodegassa on näkyvillä, on edelleen aktiivisessa käytössä. Viinien käymisprosessi hoituu villihiivoilla erikokoisissa tammitynnyreissä. Lisäksi kellareiden uumenissa lepäilee kaiken kaikkiaan noin 14000 kypsytystynnyriä, joiden käyttöikä pyörii noin 20 vuoden paikkeilla. López de Heredian oma seppä korjailee ja valmistaa uusia tynnyreitä tarvittaessa. Ongelmaksi alkaa hiljalleen muodostua ammattitaitoisten seppien vähyys. Erityisen vaikeaa on löytää isojen tynnyreiden rakentajia ja korjaajia.  Kaikesta perinteikkyydestä huolimatta viinintekoprosesseja monitoroidaan nykytiedon valossa tiiviisti ja huolehditaan siitä, että prosessit etenevät toivotulla tavalla. López de Heredian ollessa kyseessä, riittävän hitaasti.

Tondonian viinintekijä Mercedes López de Heredia kertoo seuranneensa huolestuneena Riojan viinien persoonallisuuden ja identiteetin katoamiasta. Hänen mielestään yksi avaintekijä asiassa on ollut kaupallisten, kultivoitujen hiivojen käytön lisääntyminen. López de Heredia haluaa säilyttää ja pitää huolta kaikista tarhoilla ja bodegassa oleskelevista micro-organismeista, koska hänen mukaansa huolellisen tarhatyöskentelyn kautta saatavien laadukkaiden rypäleiden lisäksi juuri nämä antavat viineille niiden yksilölliset ja persoonalliset ominaisuudet.

20150529_075442[1]Kellarikierroksen päätteeksi maistelimme Mercedes López de Heredian johdolla muutamat viinit. Viña Tondonia Blanco Reserva on ja pysyy omana suosikkinani. Viini pitää sisällään Viuraa 90 % ja Malvasiaa 10 %. Kypsytys tammessa 6 vuotta. Vuosikerta 2001 tuuppaa lasista nokkaan hienostunutta oksidoituneisuuutta yhdistettynä hunajaan, mehiläisvahaan ja upeasti integroituneeseen tammeen. Omaperäinen, uniikki tyyli ja kiistatta yksi maailman kiehtovimmista valkoviineistä.

Viña Tondonia Reservan punaviiniversio viettää sekin tammessa 6 vuotta. Maistelussa oli vuosikerta 2003. Keskitäyteläinen, tiukan kirksikkainen ja mausteinen viini, jossa hitunen myös lääkemäisyyttä. Tiukan hapokas, napakan tanniininen, kaikki kuitenkin hienosti balanssissa. Jos korkkaat lähitulevaisuudessa, anna reilusti aikaa hengittää. Muussa tapauksessa kellarin perälle odottelemaan, kiirettä ei ole.

Gran Reservaa valmistetaan vain poikkeuksellisen hyvinä vuosina tai jonkin muun merkittävän tapahtuman kunniaksi. Nämä viinit viettävät tammessa 8-9 vuotta ja vielä toisen mokoman pulloissa. Maistelimme vuosikertaa 1994, joka on selkeästi reservaa rauhallisempi ja levollisempi viini. Kirsikkaa, tummia marjoja, mausteisuutta, pientä kukkaisuutta. Paletilla hedelmä on reservaa pehmeämpi ja muhkeampi. Mukavasti pehmennyt tanniinisuus antaa hyvin tilaa jo nyt melko moniulotteiseksi ehtineelle viinille, mutta tiukka hapokkuus lupaa kellariaikaa vielä pitkiksi ajoiksi.

López de Heredia on viinitalo, jonka ei toivoisi muuttuvan tai muuttavan tyyliään koskaan. Onneksi minkäänlaisia merkkejä tällaisesta ei ole olemassakaan. Minulle López de Heredia on sitä aidointa Riojaa ja oman lajinsa selkeä kuningas.

(Riojan matkan järjestelyistä vastasivat Espanjan suurlähetystö, Espanjan Ulkomaankaupan Instituutti (ICEX) sekä paikalliset viinijärjestöt)