Kolme kertaa Negrette – Château la Colombière

Kerroin blogissa jo aiemmin hurahtaneeni kohtuullisen syvällisesti Pariisin Divvinosta löytämääni Negrette-punkkuun. Innostuksen täpinöissä haalin käsiini myös Toulousen nurkilla sijaitsevan AOC Frontonin apellaation Negretteä. Haaviin tarttui kolme Château la Colombièren punkkua; Vinum 2013, Coste Rouge 2009 ja Sarments de Mars 2006. Château la Colombièren tiluksilla on viljelty viiniä 1400-luvulta lähtien ja nykyään tilaa pyörittävät Philippe ja Diane Cauvin ovat huolehtineet tarhoista biodynaamisin periaattein vuodesta 2006. ECOCERT sertifikaatti on pärähtänyt vuonna 2010. Parivaljakon intohimona ja fokuksessa on nimenomaan punaviinilajike Negrette.

Tuottajan kepein viini on Vinum, eli 100%:nen Negrette kahden hehtaarin kokoiselta palstalta, missä 25-vuotiaat köynnäkset kasvavat savessa ja hiekassa. Viini on käynyt villihiivoilla sementtiastoissa ja suodatettu hyvin kevyesti ennen pullottamista. Raikas, hedelmäinen, mehukas viini, jossa mustaa viinimarjaa, mustikkaa ja hitunen herukkaa. Sopiva yleinen rosoisuus ja siloittelemattomuus yhdistyy melko pehmeään hedelmäisyyteen. Ryhdikäs hapokkuus ja kepeä tanniinisuus pitävät paketin hyvin kasassa. Pienesti viilennettynä tämän viinin dokabiliteetti on huipputasoa. Vuosituotanto 10000-13000 pulloa.

20150709_111619[1]Coste Rouge 2009 on myös 100 %:nen Negrette rautapitoisessa, soraisessa ja kivikkoisessa maaperässä kasvavista 17-vuotiaista köynnöksistä. Tertuista on siivottu rangat pois ja viini on käynyt sementtiastioissa villihiivoilla. Sakkakypsytys on kestänyt vuodesta puoleentoista, ei suodatusta. Tuoksussa pientä floraalisuutta ja selkeästi Vinumia enemmän mustapipppurin suuntaan kallistuvaa mausteisuutta. Tuttu mustaviinimarjainen sävy yhdistyy karhunvatukkaan ja herukkaan. Pehmeä suutuntuma, jota raikas hapokkuus ja Vinumia ronskimpi tanniinisuus loppua kohden tiukentavat. Vuosituotanto 7500 pulloa.

Sarments de Mars 2006 on Negretten (50%) ja Cabernet Sauvignonin (50%) sekoite Beauregardin ja Bellouguetin palstoilla kasvavista 50-vuotiaista köynnöksistä. 15 % viinistä kypsyy 228-400 litran tammitynnyreissä vuosikerrasta riippuen 18-24 kk. Ei suodatettu. Keskihapokas ja pehmeä kokonaisuuus, jossa Negretten kiehtova mustaviinimarjaisuus ja mausteisuus jää valitettavan pahasti Cabernetin läpi puskevan herukkaisuuden jalkoihin. Ehkä juuri tästä syystä Sarments de Mars vaikutti kolmikon tylsimmältä ja tavanomaisimmalta tapaukselta. Vuosituotanto 13000-16000 pulloa.

Tämän pienen otoksen perusteella uskaltaisin todeta myös Frontonin Negretten toimivan varsin muikeasti. Tyylillisesti Château la Colombièren viinit kallistuvat Loiren länsipäädyn Domaine des Jumeaux’ta pehmeämpään suuntaan, mutta molemmilla on omat uljaat hetkensä. Ranskalainen viinikauppa rahasti Vinumista n. 8 euroa, Coste Rougesista n. 13 euroa ja Sarments de Marsista n. 11 euroa, joten hinta-laatusuhde saa aikaan riemun kiljahduksia.

Ysäri-Bordeaux ja ankkaa – André Lurton Rochemorin 1990

Sellainenkin ihme tuli koettua, että pääsin ensimmäisen kerran elämässäni avustamaan muutossa ilman fyysistä rehkimistä ja ärsyttävää ähkimistä. Eräs tuttava nimittäin pyysi katsastamaan muuton yhteydessä hävitys- ja purkutuomion saaneen viinikaappinsa jämiä, joista oli kuulemma päästävä eroon. Mitään henkeäsalpaavan suurenmoisia keräilyharvinaisuuksia ei kaappiin ollut sentään jäänyt lojumaan, mutta nappasin kyytiin muutaman omasta mielestäni mielenkiintoisen pullon, joilla kalkyloin olevan vielä jonkinlainen tarina kerrottavanaan. Yksi pulloista oli André Lurton Chateau de Rochemorin 1990, jonka päätin korkata ja dekantoida eräänä tavallisen tylsänä perjantaina, ankanrintaa paistellessa.

Lurton Rochemorin 1990Viini tulee Pessac-Leognanin alueelta, joka irrotettiin 80-luvulla Gravesista omaksi erilliseksi apellaatioksi. Bordeaux-blendi pitää sisällään 60 % Cabernet Sauvignonia ja 40 % Merlot’ta. Olen todella laiska dekantoimaan ylipäätänsä mitään viinejä, mutta tällä kertaa aktiivisuus palkittiin jo senkin vuoksi, että pullossa oli todella runsaasti sakkaa. Nenän kautta rekisteröityi odotetun kehittynyt ja innostavan moniulotteinen tuoksu, jossa herukkaa, kirsikkaa, mustaa kahvia, savua, nahkaa, setripuuta ja maanläheisyyttä. Paletilla käyskenteli melko täyteläinen ja moniulotteinen paketti, jossa oli jäljellä erinomaisessa suhteessa kehittynyttä hedelmäisyyttä, happoja sekä iän pehmentämää tanniinisuutta. Pitkä jälkimaku oli mausteilla viritetty.

Vaikka en erityisen fanaattinen Bordeaux-punkkujen ystävä olekaan, niin tällaisia pulloja kulauttelen kyllä todella mielelläni. 25-vuotias Chateau de Rochemorin oli odotetun tyylikäs, moniulotteinen ja vivahteikas. Ikä oli tehnyt tehtävänsä, mutta pullossa lymyili silti ennakko-odotuksiin nähden yllättävänkin hyvä vire happo- ja tanniinisektoreissa. Bordeaux’n punainen ja ankka on viini- ja ruokayhdistelmien klassikkoja, joten ei liene yllättävää, että Rochemorin toimi aivan loistavasti mediumiksi paistetun ankanrinnan kaverina. 4 / 5 staraa.

Rocca di Castagnoli Chianti Classico 2010

Chianti Classicoista on vuosien varrella muodostunut varmoja oman  ruokapöydän moniottelijoita melkeinpä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Onhan näissäkin tullut vastaan varsin erilaisia tapauksia, mutta äärimmäisen harvoin on joutunut varsinaisesti pettymään. Tällä kertaa oli kotikeittiössä valmisteilla CC:n kanssa pettämätön klassikkoyhdistelmä, eli naudan maksaa, pekonia ja paahdettua sipulia. Kylkeen päätin korkata Rocca di Castagnolin Chianti Classicoa vuodelta 2010.

Rocca di castagnoli CC 2010Rocca di Castagnolilla on viljelyksen alla noin 100 viinihehtaaria Gaiole in Chiantissa. Pääosa köynnöksistä on Sangiovesea. Tämä pullo pitää sisällään 90 % Sangiovesea, 5 % Canaioloa ja 5 % Colorinoa. Malolaktinen käyminen on tapahtunut terästankeissa ja viini on kypsynyt noin 12 kk pienissä ja isoissa tammitynnyreissä / -säiliöissä.

Tuoksusta nousee esiin kypsä punainen kirsikka, pieni kukkaisuus, mausteisuus ja setripuu. Paletilla seuraillaan siististi ja nätisti tuoksun fiiliksissä. Tanniini- ja happosektori pitävät yllättävän matalaa profiilia ja maku jättää kokonaisuutena hieman velton vaikutelman. Melko pitkä jälkimaku jatkaa edelleen kypsän kirsikan ja mausteisuuden merkeissä.

2010 on käsittääkseni erinomainen vuosikerta Chianti Classicossa ja jälkeenpäin lukemani arviot tästä kyseisestä viinistä vaikuttavat omaan kulautuskokemukseen verrattuna hämmentävänkin mairittelevilta. Itselle ei nyt vaan kolahtanut. Ja miksi pitäisi kolahtaa, jos näinkin tuoreesta Chianti Classicosta puuttuu tanniinien potku ja happojen ryhti. Voihan se toki olla niinkin, että osui huono pullo kohdalle? 2 / 5 staraa.

Karitsan lapaa ja Poggio Golo Merlot 1999

Pääsiäisviikonloppu tarjosi oivan mahdollisuuden väkertää ruokapuuhien parissa hieman pidemmänkin kaavan mukaan. Pakastimesta löytyi vielä Illilän tilan karitsan lapaa, joten suunnitelma oli sitä myöten selvä. Tällaisten lihakimpaleiden kanssa ei tarvitse pahemmin kikkailla, joten keskinkertaisemmallakin rähmäkäpäläkokilla on erinomaiset mahdollisuudet selviytyä tehtävästä. Itse prosessi on äärettömän yksinkertainen ja helppo: suolat ja pippurit pintaan ja lapa yrtti-lihaliemeen uimaan 120-130 asteiseen uuniin. Kun kello kilisee noin seitsemän-kahdeksan tunnin kuluttua, voi padasta nostella mureata ja itsestään luista irtoilevaa lihaa. Iskin lavan seuraksi lautaselle vielä uunissa paahdettuja juureksia, sekä paistoliemestä kokoon keiteltyä kastiketta. Viiniksi päädyin tällä kertaa korkkaamaan Fattoria del Cerron Poggio Golo Merlot’n vuodelta -99.

Fattoria del Cerro tunnetaan ehkä parhaiten yhtenä suurimmista Vino Nobile de Montepulcianon tuottajista. Paikallinen Sangioveseklooni Prugnolo Gentile on vallannut suurimman osan 170 hehtaarin viljelyalasta, mutta tarhoilla kasvaa myös joitakin kansainvälisiä lajikkeita. Poggio Golo on 100 %:nen Merlot, jolla on takanaan 12 kk:n kypsytys ranskalaisessa tammessa.

IMG_20150404_201759

Ikäänsä nähden lasiin kaatui yllättävänkin tummaa tavaraa. Tuoksusta löytyy kirsikkaa, herukkaa, tammea, lyijykynää, savua. Kaikki tämä hieman elämää nähneen vinttikomeron tuulahduksella sävytettynä. Hapokkuutta on vielä hyvin tallella, tanniiniosasto on selkeästi pehmentynyt ja ilmeisesti pikkuhiljaa poistumassa rikospaikalta. Yleisesti ottaen kaikki palaset ovat hyvin paikoillaan ja pitkä jälkimaku jättää hapankirsikkaiset tunnelmat.

Merlot’ta pidetään yleisesti ottaen hieman tylsänä lajikkeena, eikä tämäkään viini tarjoile mitään räväköitä tai yllättäviä irtiottoja. Toisaalta olisi myös suuri vääryys vähätellä  oivaan korkkausikään ehtineen Fattoria del Cerro Merlot 1999:n pomminvarmaa ja tasapainoista suoritusta, sillä onhan kyse kuitenkin varsin maukkaasta ja keskimääräistä kiinnostavammasta toscanalaisesta. Vuosikertana ysiysi ei pettänyt tälläkään kertaa, vaan tarjoili juurikin sitä mitä oli odotuksissa. 4 / 5 staraa.

Astetta harvinaisempaa tavaraa Italian luoteisnurkasta – Ottin Cornalin 2010

Uusien ja varsinkin hieman tuntemattomampien lajikkeiden bongailu on aina mukavaa puuhaa. Cornalin oli ennen tätä pulloa itselle täysin kääntämätön kortti, enkä viitsinyt edes suorittaa mitään korkkausta edeltäviä salapoliisihommia aihepiirin tiimoilta. Hyppy tuntemattomaan lienee paikallaan aina silloin tällöin? Itse lajike on lähtöisin Italian puolelta, vaikkakin tätä nykyä varsin harvinainen näky sillä puolen rajaa. Sveitsin maaperällä sen sijaan viljellään samaa lajiketta Humagne Rouge-nimellä hieman enemmän. Kirjallisuudessa lajikkeen sanotaan tuottavan rustiikkisia ja tanniinisia viinejä.

Elio Ottin viljelee neljän hehtaarin kokoisia tiluksiaan 600 metrin korkeudessa Aostan laakson sydämessä, Luoteis-Italiassa lähellä Sveitsin rajaa. Vuonna 2007 hän päätti skipata rypäleidensä myynnin co-operatiiville ja ryhtyi tekemään omaa viiniä. Vuosituotanto pyörii 20000-30000 pullon paikkeilla.

Tuoksusta löytää punaisia marjoja, mausteisuutta, pientä kukkaisuutta, savua ja tuhkaa. Viini on suussa ryhdikkään hapokas ja loppua kohden myös hieman bitterinen. Nyt mennään rakenne edellä ja hedelmä perässä, mikä sopii muuhun pakettiin hyvin. Suuta kuivattavaa tanniinisuuttakin löytyy jonkin verran, mutta muutama pullovuosi on varmaankin pehmentänyt otetta sen verran, että raivokkaimmilta irvistyksiltä vältytään. Pitkä jälkimaku on yhdistelmä punaista hapokasta marjaisuutta sekä savuista mausteisuutta.

Mielenkiintoinen tuttavuus tämä Cornalin. Samassa paketissa kulkee pirteää marjaisuutta sekä rustiikkista mausteisuutta ja savuisuutta. Jälkeenpäin pähkäiltynä voi myös olla tyytyväinen siihen, että tuli puolivahingossa korkattua suhteellisen arvostetuksi osoittautuneen pientuottajan pullo ja täten saatua varmasti myös asiallinen ensikosketus lajikkeeseen. Summamutikalla valitulle viinille tuli kaveriksi tällä kertaa jo ennen korkkausta uuniin ehtinyt salamipizza, eikä yhdistelmä aivan taivaaseen saakka jaksanut kantaa. Ennemminkin näkisin tällaisen viinin vähemmän hifisteltyjen riistaruokien kyljessä. 4 / 5 staraa.

Paisajes IV 1999

Joulunajan viinejä pähkäillessä osui okulääreihin eräs Barcelonan tuliainen, jonka arvelin olevan mainiossa korkkausvaiheessa. Lautaselle oli tulossa Illilän tilan karitsanviulua, joten sopivasti kypsynyt Riojan punkku vaikutti siinäkin mielessä varsin passelilta vaihtoehdolta.

Viinin taustalta löytyy yksi Barcelonan parhaista viinikaupoista, Vila Viniteca. Firma on sotkeutunut myös erinäisiin viinintekobisneksiin ja yksi näistä on 1998 käyntiin pukattu Rioja-projekti Paisajes y Viñedos. Kyseisiä viinejä on puuhailtu yhdessä Finca Allenden Miguel Angel de Gregoriun kanssa, jonka tehtävänä on etsiä vuosittain eri puolilta Riojaa sopivat tarhat ja rypäleet sekä huolehtia muutenkin varsinaiseen viinintekoon liittyvistä metkuista. Tavoitteena on ollut pullottaa mahdollisimman eleganttia tavaraa, välttäen liiallista tammisuutta ja konsentraatiota. Tuotantomäärät ovat pieniä, mutta näitä hieman vanhempiakin vuosikertoja löytyy vielä kohtuullisen kivasti Vila Vinitecasta.

Paisajes IV on 100 %:nen Tempranillo 75 vuotiaista köynnöksistä. Viini on kypsynyt 14 kk ranskalaisissa Allier-tynnyreissä.

Lasissa viini on ikäänsä nähden yllättävänkin tummaa tavaraa. Kehittyneessä tuoksussa on selkeästi tunnistettavaa Riojaa; punaista kirsikkaa, nahkaa, tupakkaa, tammea ja maanläheisyyttä. Paletilta löytyy kivasti kehittynyt hedelmäisyys, mutta myös ryhtiä. Eri komponenttien välinen balanssi on erinomaisella tasolla. Pitkä jälkimaku kulkee punakirsikkaisissa ja nahkaisissa tunnelmissa. Korkkausikä osui tällä kertaa juuri kohdalleen, sillä viinin kehittyneelle hedelmäisyydelle löytyy kaveriksi vielä sopiva määrä kypsää tanniinisuutta sekä ryhdikäs hapokkuus.

Vajaan neljänkympin hintalapulla varustettu pullo ei toki ole erityisen edullinen, mutta ottaen huomioon pieni tuotantomäärä, asiaan panostamisen taso sekä erinomainen lopputulos, lienee hinta kuitenkin perusteltavissa. Karitsanviululle jotakuinkin täydellinen kumppani. 4,5 / 5 staraa.

Concannon Livermore Petite Sirah 2012 – 14,95 €

Tuhdin rustiikkisia punaviinejä tuottava Petite Sirah ei ole kovinkaan tunnettu lajike ylipäätään ja siitä valmistettuja 100 %:sia lajikeviinejä  tulee melko harvoin vastaan. Viimeisimmät omat muistot tällaisesta punkusta taitavat ajoittua muutaman vuoden taakse Tukholmaan, jolloin maistelin jotain kalifornialaista erittäin alkoholista ja railakkaalla jäännössokeritykityksellä varustettua tapausta. En kiljunut riemusta. Muistot sikseen ja Alkon hyllystä kouraan noin viidentoista euron leka lajikkeeseen vahvasti panostaneelta tuottajalta.

1800-luvun lopulla perustettu Concannon on ollut merkittävässä roolissa Kalifornian Cabernet Sauvignon-kloonien tutkimustyössä ja tilalle aikoinaan Chateau Margaux’n tarhoilta päätyneistä pistokkaista kasvaneita köynnöksiä on tutkiskeltu pitkään ja hartaasti yhdessä UC Davisin tutkijoiden kanssa. Concannon on myös vastuussa ensimmäisestä amerikkalaisesta Petite Sirah-viinistä. Tilalla on kasvanut kyseistä lajiketta jo 1800-luvun lopulta saakka. Tämän putelin Petite Sirah-rypäleet ovat kasvaneet Livermore Valleyn alueella Kaliforniassa, missä maaperä on sorapitoista. Viiniä on kypsytetty tammessa 18 kk ja pulloissa 6 kk.

Tuoksussa on mustikkaa, karhunvatukkaa ja tammea. Suussa täyteläinen ja tuhdinoloinen viini vaikuttaa odotuksien mukaisen konsentroituneelta ja kypsän hedelmäiseltä. Viini ei jyllää hapokkuudella eikä tiukoilla tanniineilla, mutta loppua kohden esiin työntyvä mukava bitterisyys ryhdittää kokonaisuutta todella kivasti.  Jälkimaku on keskipitkää, kypsän hedelmäistä sorttia.

Concannon Livermore Petite Sirah on pehmeän täyteläinen ja kypsän hedelmäinen viini. Jenkkiviineissä ei yleensä pihtailla tammen käytön suhteen, mutta tällä kertaa pitkä tammikypsytys tuntuu yllättävän vähän kokonaisuudessa. Liekö sitten käytössä ollut vanhempia tynnyreitä vai kätkeytyykö tammi konsentroituneen hedelmän alle? Paketin ilopilleri on paletin loppupuolella ilmenevä pieni bitterisyys, vaikka happo- ja tanniinisektorille jäinkin kaipaamaan jonkinlaista piristävää lisäpotkua. Kaiken kaikkiaan ihan mukava pläjäys tuhdimman punkkusektorin ystäville. 3,5 / 5 staraa. (Kuvan © Alko)

Vinyes Domènech Furvus 2010

Aiemmin keväällä pyörähdin Barcelonassa valtavilla Alimentaria ruoka- ja viinimessuilla. Olin juuri maistellut loistavia Castell Sant Antonin Cavoja, kun eräs herrasmies nyki hihasta viereisen pöydän ääreen. Sain aluksi lasiini Vinyes Domènechin vanhojen köynnösten Garnatxa Blancaa, mikä ei ole lainkaan huono veto lajiketta fanittavan viinipölhön näkövinkkelistä. Keskustellessamme Garnatxa Blancan potentiaalista ja nykytilasta, kuiskasi Joan Ignasi Domènech yllättäen olevansa presidentti. Presidentti-termin kapeaan käyttösektoriin tottuneena taisin sekunnin kymmenyksen ajan jo luulla miehen seonneen sanoissaan tai jopa järjissään. Hymynvire kasvoillaan hän kuitenkin tarkensi olevansa Katalonian Garnatxa-järjestön, Terra de Garnatxes, presidentti. Kävi selväksi, että jos joskus olisi jotain epäselvää liittyen Garnatxaan, tulisi asiassa kääntyä hänen puoleensa.

Montsantissa Capcanesin kylän lähellä toimiva Vinyes Domènech viljelee 17 hehtaarin kokoisia tarhojaan luomu- ja biodynaamisin menetelmin. Luomu- ja carbon footprint-sertifioitu tila on vienyt ympäristöystävällisyyden perusjeesustelua pidemmälle ja pokannut asian tiimoilta myös erilaisia palkintoja. Tilan päärakennus on viimeisen päälle energiatehokas, sähkö tuotetaan 90 %:sti paikan päällä uusiutuvilla energiamuodoilla ja vesipuoli hoituu kokonaan sadevesillä sekä omilla lähdevesilähteillä. Talon viinihierarkiassa Furvus asettuu kakkosviinin paikalle lippulaiva Teixarin jälkeen. Viini on valmistettu 500-600 metrin korkeudessa kasvaneista Garnatxasta (80 %) ja Merlot’sta (20 %). Kaikkien yksittäisten palstojen viinit valmistetaan erikseen ja käyminen tapahtuu luonnonhiivoilla. Viiniä on kypsytetty 14 kk ranskalaisessa tammessa, yleensä käytössä on 1-2 vuotta vanhoja tynnyreitä.

Tuoksussa tummahkoa kirsikkaa, herukkaa, karhunvatukkaa, yrttejä ja setripuuta. Paletilla todella samettinen suutuntuma, napakka mutta kypsä tanniinisuus, hyvä hapokkuus ja hedelmäkin pysyy hienosti kontrollissa. Paletin loppua kohden mausteisuus korostuu ja alkoholin lämpö tuo muuhun kokonaisuuteen sopivaa muhkeutta. Tasapainoinen viini liukuu pitkään jälkimakuun ja kaikki palikat tuntuvat olevan nätisti kohdillaan.

Vinyes Domènech Furvus 2010 on erinomainen Garnatxa-vetoinen punkku Montsantista, eikä ole epäilystäkään, että tiimi tietää mitä tekee. Päällimmäisenä jää mieleen samettinen suutuntuma ja eri osa-alueiden välinen harmonia. Suhteellisen pitkästä tammikypsytyksestä huolimatta tammi pysyttelee taka-alalla ja tuo vahvistusta enemmänkin viinin rakenteeseen, kuin makuun. Talon lippulaiva Teixarin moniulotteisuudesta jäädään iso askel, mutta toisaalta hintalapussakin lukee yli puolet pienempi lukema. Vila Vinitecasta noin 16 eurolla oikein hyvä ostos. Lautaselle vaikka grillattua possua, nautaa tai lammasta. 4 / 5 staraa.

Ezimit Vranec Barrique 2009 – 9,99 €

Makedonian viinit ovat monelle varmasti kovin hämärää sektoria, enkä itsekään ole ehtinyt elämäni aikana montaa maistamaan. Jostain kolosta on kuitenkin Alkon perusvalikoimaankin saakka onnistunut livahtamaan makedonialanen punaviini. Lempinimen black stallion saanut Vranec on mielenkiintoinen punaviinilajike, koska siitä tehdyistä viineistä huhuillaan Makedonian ja Montenegron ensimmäistä kovemman luokan viiniläpimurtoa maailmalla. Aika näyttää miten käy.

Ezimit Vino Vranec Barrique 2009 tulee Štipin kaupungin lähimaastosta. Alueen kesät ovat kuivia ja kuumia, talvet lyhyitä ja melko leutoja, vaikka pienesti pakkasen puolelle voi mittari heilahtaakin. Alueen hiekkainen maaperä on rautapitoista. Viini on käynyt terästankeissa ja kypsynyt vuoden päivät ranskalaisessa tammessa. Lisäksi sitä on lepuutettu vielä puoli vuotta pulloissa.

Tuoksussa on kirsikkaa, herukkaa, yrttisyyttä, hieman lakritsia ja tammea. Paletilla melko täyteläisen viinin hedemäsektori pysyy tyylikkäästi aisoissa ja viini lunastaa lempinimensä maineen viimeistään reippaalla tanniinisuudella ja ryhdikkäällä happo-osastolla. Viini ei lätkäise kaikkia kortteja pöytään kerralla vaan availee muutamia uusia ulottuvuuksia hiljalleen lasissa avautuessaan. Pitkähkö mausteinen jälkimaku saa seuraa ikeniä puristelevista tanniineista.

Makedonialainen Vranec onnistuu yllättämään positiivisesti sekä laadullisesti että tyylillisesti. Kympin hintalapulla pullo on erinomainen ostos. Tanniinisektori on sen verran vahvassa vireessä, että parin tunnin dekantointi ennen tarjoilua on paikallaan ja samalla kannattaa varata kylkeen jotain purtavaa. Mediumiksi paistetut tummat lihat, muut reipashenkiset liharuoat sekä pitkään kypsytetyt vahvat juustot ovat varmoja valintoja. 3,5 / 5 staraa. (Kuvan © Alko)

Bodegas Gancedo Xestal Mencia 2007

Eräänä lauantaina pääsi käymään niin, että loputtoman pitkään ja hartaasti kypsennetty pulled pork oli vielä valmistuttuaankin vailla viinikaveria. Noin kymmenen sekunnin pituinen matka viinikaapille johti ajatuksia Mencian suuntaan. Kaapin sisältöä ei tarvinnut tällä kertaa töllistellä kovinkaan pitkään, sillä Xestal Mencia -07 osui kiikareihin jokseenkin välittömästi ja valinta oli valmis.

Bodegas Gancedo viljelee Bierzossa viiniä 20 hehtaarin alueella. Tarhoilla kasvaa Menciaa sekä pieniä määriä Godelloa ja Doña Blancaa. Talo luottaa perinteisen ja ympäristöä kunnioittavan viininviljelyn sekä modernin viininvalmistusteknologian kombinaatioon. Xestal Mencian rypäleet ovat 60-100 vuotiaiden Mencia-köynnösten satoa ja viiniä on kypsytetty 12 kuukautta ranskalaisissa tynnyreissä. Kauppojen hyllyille Xestal päästetään vasta viiden vuoden pullokypsyttelyn jälkeen.

Alkuun melko pidättyväinen viini avautuu pikkuhiljaa lasissa ja maanläheisestä tuoksusta alkaa erottumaan mustikkaa, tummaa kirsikkaa, tammen paahdetta ja mausteisuutta. Paletilla viini lyö pöytään erittäin vahvan uutoksen, joka yhdistyy kypsään ja tummaan marjaisuuteen. Hapokkuutta on kyydissä ihan mukavasti ja pehmeä tanniinisuus sekä nielua lämmittävä 14% alkoholipitoisuus sopivat tällaiseen paksumpaan pakettiin hyvin. Melko pitkä jälkimaku jatkaa tarinaa tummista marjoista, höystettynä pienellä mausteisuudella.

Xestal 2007 on tyylillisesti tuhdimman päädyn Mencia ja tarjoaa pehmeämpien ja tukevampien punaviinien ystäville tyylilajille uskollisen sekä tasapainoisen esityksen. Painopisteen asettuessa voittopuolisesti muskelipuolelle jäävät muut osa-alueet hiukan varjoon, eikä viinistä saa irti järin moniulotteista meininkiä runsaasta dekantoinnistakaan huolimatta. Ihan mukiinmenevä viini sinänsä, eikä Decantalon hinta 12,50€ riko säästöpossua, jos ei nyt varsinaisesti pistä riemusta kiljumaankaan. Käytännössä kuitenkin varsin toimiva kaveri revitylle possulle. 3 / 5 staraa.