Viikon Copa – J.L. Wolf Forster Pechstein Riesling 2010 23,70 €

J.L. Wolf on Moselin viineistä tunnetun Dr. Loosenin viinitalon sivuprojekti Pfalzin viinialueella. Usein punaisissa housuissaan viipottava Dr. Loosenin keulahahmo, Ernst Loosen otti J.L. Wolfin tilan ohjakset käsiinsä 1996 ja alkoi ripeästi työstämään alkujaan 1756 perustettua tilaa uuteen nousuun. Forstin kylän lähellä sijaitseva Pechstein on yksi J.L. Wolfin parhaista tarhoista. Maaperässä on runsaasti basalttia, joka tuo viineihin reipashenkistä mineraalisuutta. Viikon Copaksi valikoitunut J.L. Wolf Forster Pechstein Riesling 2010 on erinomainen esimerkki siitä, miten em. mineraalisuus tulee viinissä esiin.

Tuoksussa on sitruunaa, vihreää omenaa, mineraalisuutta sekä hiukan persikkaakin. Runsaan hapokas, pirteän raikas ja kuiva maku seikkailee pääpiirteittäin tuoksun viitoittamilla poluilla. Pieni määrä jäännössokeria (8 g/l) tasapainottaa runsasta hapokkuutta (7,5 g/l) paletilla. Pitkä jälkimaku jättää suuhun sitruunaisen ja erittäin mineraalisen vaikutelman.

Itse pitäisin tätä 2010-vuoden J.L. Wolf Forster Pechstein Rieslingiä vielä hetken kellarissa kehittymässä, sillä potentiaalia tässä viinissä riittää yllin kyllin. Jos välttämättä haluat korkata pullon nyt, tarvitset ehdottomasti ruokaa viinin kylkeen. Runsaat kala- tai äyriäisruuat, myös savustettuna tai grillattuna, voisivat olla hyvä strategia taistelussa viinin nuorekkaan tiukkaa ja ryhdikästä hapokkuutta vastaan.

4 / 5 staraa.

 

 

 

Viikon Copa – Neiss Pinot Grigio Trocken 2011 10,99 €

Kevätaurinko on onnistunut näyttäytymään jo niinkin kirkkaana, että talvimökötyksen lomassa kansamme naamavärkin seuduilla on kuulemani mukaan rekisteröity jokunen hymynvirekin. Sitä varsinaista kevättä odotellessa voi lumikinosten sulamista vauhdittaa keväisen raikkaalla ja runsaan hedelmäisellä saksalaisella valkoviinillä.

Neiss Pinot Grigio Trocken tulee Pfalzin viinialueen pohjoisosasta, missä putiikin 25 hehtaarin viljelyksistä huolehtii monilla tahoilla tunnustettu viinintekijä Axel Neiss. Viikon suositusviini on sataprosenttinen Grauburgunder (= Pinot Gris). Neiss on tällä kertaa päätynyt nimeämään tämän ranskalaista alkuperää olevan lajikkeen nimen italialaisittain, Pinot Grigio. Useimmiten vieraskielisen nimen käytöllä halutaan kertoa viinin tyylistä tai sitten vain tukea viinin markkinointia johonkin tiettyyn suuntaan. Allekirjoittaneen viiniurpon mielestä painon puolella on menty pöpelikköön siinä vaiheessa, kun italiankielisen rypäleen nimen perään on suostuttu printtaamaan viinin kuivasta tyylistä informoiva saksankielinen sana ”Trocken”. Yksinkertaisesti Grauburgunder Trocken olisi toiminut kohdallani paremmin, mutta uskoisin kyllä selviäväni hengissä nykyversionkin kanssa 🙂 .

Pirteän raikas ja melko intensiivinen tuoksu tuo nokkaan kypsiä vihreitä omenoita, päärynää, melonia ja mineraalisuutta. Lähes kuiva maku maku lataa tuoksun komponentit paletille runsaan hedelmäisessä ja raikkaassa muodossa. Pieni määrä jäännössokeria (6g/l) tekee kokonaisuudesta helposti lähestyttävän, pirteän hapokkuuden huolehtiessa viinin ryhdistä. Melko pitkä jälkimaku on kypsän hedelmäinen ja mineraalinen.

Let’s have a Neiss day, eli eiköhän pakoteta se kevät tänne ja ladataan lautaselle vaikka katkarapusalaattia tämän raikkaan ja hedelmäisen valkkarin kylkeen. 3 / 5 staraa. (Kuvan © Alko)

 

 

Viikon Copa – Domäne Wachau Neuburger Federspiel Terassen 2011 14,01 €

Itävaltalaisten viinien suositukset saavat mukavasti jatkoa, kun Viikon Copaksi valikoitui Domäne Wachaun Neuburger Federspiel Terassen 2011. Noin kolmensadan vuoden ikäinen Domäne Wachau on tunnettu ja maineikas tekijä muutenkin korkealaatuisista viineistään tunnetulla Wachaun alueella. Yli neljänsadan hehtaarin viljelyksillään Domäne Wachau peittää kolmanneksen Wachaun viinialueen viljelyalasta ja on koko Itävallankin mittakaavassa niitä suurimpia toimijoita. Nykyään Domäne Wachau toimii osuuskuntana, johon kuuluu useita satoja viininviljelijöitä.

Luonnossa Roter Veltlinerin ja Sylvanerin risteytyksestä syntynyt Neuburger on taasen varsin harvinainen rypäle. Se on toistaiseksi onnistunut rimpuilemaan Itävallan viinitarhoilla siihen malliin, että sitä löytää vähäisiä määriä lähinnä Wachaun ja Thermenregionin viinialueilta. Lajikkeen suosio on ollut rajussa syöksylaskussa ja sen viljelyala on pienentynyt esim. vuosien 1999 ja 2009 välisenä aikana yli 40 %. Nykyisellään Neuburger kattaa Itävallan viininviljeyalasta mitättömät 1,4 %. Kehityksen suunta ei ole hatusta vedetty, vaan taustalta löytyy ihan selkeitä järkisyitäkin. Sinänsä laadukkaita, mutta pienehköjä rypäleitä tuottava Neuburger on tiiviissä tertuissa kasvava lajike ja altis erilaisille sienitaudeille, homeille sekä kevään ja syksyn pakkasille. Ei siis mikään unelmalajike taloudellisesti kannattavasta viljelystä haaveilevalle. Kun kilpailussa asettuu vastaan muuan Grüner Veltliner, alkaa peli olla Neuburgerin osalta hyvinkin pitkälti pelattu.

Tämä Neuburger on käytetty terästankeissa ja levännyt useita viikkoja tammitynnyreissä ennen pullotusta. Tuoksusta löytyy sitruunaa, päärynää, yrttejä ja mineraalisuutta. Keskitäyteläinen ja kuiva maku pysyttelee tuoksun asettamissa rajoissa. Hedelmäisyys, mineraalisuus sekä pirteä hapokkuus ovat mukavasti balanssissa ja viini on ryhdikäs. Keskipitkä jälkimaku rakentuu paketiksi sitruunaa, päärynää ja yrttejä.

Domäne Wachau Neuburger Federspiel Terassen 2011 on ryhdikkään tasapainoinen ja tyylikäs viini, joka on varsin käyttökelpoinen moniottelija erilaisilla kala- ja äyriäisruoilla lastattuihin ruokapöytiin. 3,5 / 5 staraa. (Kuvan © Alko)

 

 

Viikon Copa – Hager Matthias Riesling Kamptal Terrassen 2011 17,04 €

Viikon Copa on suositellut tähän mennessä suorastaan laittoman vähän itävaltalaisia viinejä. Asialle on siis tehtävä jotain ja nopeasti. Asiaankuuluva korjausliike saadaankin käyntiin sopivasti, kun suositusviiniksi valikoituu tällä viikolla Alkon biodynaaminen uutuus Itävallan Kamptalista.

Itävallan valkoviineistä tullee ensimmäisenä mieleen eniten tarhapinta-alaa vallannut Grüner Veltliner.  Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että maassa tehdään myös erinomaisia viinejä selkeästi vähemmän pinta-alaa vallanneesta Rieslingistä. Viikon Copaksi valikoitunut biodynaaminen Hager Matthias Riesling Kamptal Terassen 2011 tulee Mollandsin kylästä, Kamptalin viinialueelta. Alueen läpi virtaavasta Kamp-joesta nimensä saanut Kamptal on yksi Itävallan arvostetuimpia valkoviinialueita ja sen tarhoilla viljellään lähinnä Grüner Veltlineriä ja Rieslingiä. Noin kahtatoista tarhahehtaaria viljelevä Hager Matthias puskee markkinoille viiniä noin 30 000 pullon vuosivauhdilla, joten mistään massatuottajasta ei todellakaan ole kyse. Tämä Riesling on käynyt terästankeissa, joissa sitä on myös kypsytetty 8 kk.

Hillitty tuoksu on pirteän raikas ja tuo esiin sitruunaa, päärynää, kypsää granny smith-omenaa ja hiukan mineraalisuutta. Kevytrakenteinen, mutta selkeäpiirteinen maku jatkaa tuoksun viitoittamalla tiellä. Pieni määrä jäännössokeria (8g/l) tulee esiin paletilla, mutta sopivan ryhdikäs hapokkuus tasapainottaa tilanteen tyylikkäästi. Viini jättää suuhun pitkän ja miellyttävän raikkaan päärynäisen tunnelman.

Hager Matthias Riesling Kamptal Terassen 2011 on melko kevytrakenteinen, mutta varsin maukas ja tyylikkään tasapainoinen kokonaisuus. Tästä viinistä saat miellyttävän seuralaisen esim. vaalean kalan omaa makua kunnioittaville aterioille. Alko on hankkinut pulloja 900 kpl, joten ihan loputtoman kauan ei kannata ostospäätöksen kanssa vitkutella. (Kuvan © Alko)

Viikon Copa – Deep Roots Riesling Trocken 2011

Viiniköynnöksen kannalta lienee pääosin hyvä asia, että sillä on syvälle ulottuvat juuret. Viinintekijän syvä juurtuminen omaan alueeseensa on harvemmin sekään haittatekijä viininvalmistuksessa. Sen sijaan englanninkielisellä nimellä varustettu saksalainen viinipullo ei useinkaan ole enne mistään hyvästä. Uskottavampana pidetään sitä vanhaa tyyliä, jossa viinin nimi muodostuu kahdesta tai kolmesta, väliviivalla yhdistetystä sukunimestä ja sen lisäksi ainakin kahdesta tarhan sijantia kuvaavasta sanasta tai nimestä. Etiketin kirjasintyyliksi on perinteisesti valittu niin historiallinen versio, että sen onnistunut tavaaminen alle viiden minuutin onnistuu vain apteekkihenkilökunnalta.

Drei Winzer eli kolmen viinintekijän, Philipp Wittmannin, Jochen Dreissigackerin ja Stefan Winterin yhteisprojekti on kuitenkin ottanut riskin ja nimennyt tuotteensa jykevästi Deep Roots-nimellä. Nimi viittaa siihen, että viinin tavoitteena on ilmentää tekijöidensä sukujuuria Saksan viinitarhoihin. Varovasti voisin arvailla viinin markkinoinnin suuntautuvan Saksan ulkopuolelle. Rypäleet ovat kasvaneet Wonnegaun alueella, Rheinhessenin eteläosassa. Viiniä on säilytetty käymisen jälkeen 4 kk terästankeissa sekä vielä pulloissa 2 kk.

Tuoksusta löytyy kirpakkaa sitruunaa, raikasta vihreää omenaa ja aavistus mineraalisuutta. Runsaan hedelmäinen maku jatkaa tuoksun linjalla. Siitä erottaa pienen jäännössokerimäärän (8g/l), mutta reilu hapokkuus pitää ryhdin hyvin kuosissa. Melko pitkä jälkimaku nostaa veden kielelle.

Deep Roots on suoraviivainen, selkeäpiirteinen ja ryhdikäs Riesling, joka pysyttelee omalla mukavuusalueellaan, eikä sorru ylimääräisiin kikkailuihin. Deep Roots ei ole tajuntaa räjäyttävän hienostunut tai moniulotteinen tapaus, mutta tällä hintalapulla varustettuna mielestäni erittäin hyvä ostos. Kokkaile kylkeen vaikka kanawokkia. (Kuvan © Alko)

Retkellä Rheingaussa – Wein und Sektgut Barth

Lokakuun lopulla onnistuin soluttautumaan Saksassa muutamille Moselin ja Rheingaun viinitiloille. Pari aikaisempaa blogipostausta reissun tiimoilta löydät täältä ja täältä. Ensimmäiset matkapäivät nautiskelin Moselin jokimaisemista ja viimeisen reissupäivän vietin Rein-joen varrella Rheingaun viinitiluksia ihmetellen.

Matkalla Bernkastel-Kuesista Rüdesheimiin melkoisen kovaa autoradiossa soinut Udo Jürgens (tai joku muu vastaava artisti) on hyvin todennäköisesti vastuussa siitä, että onnistuin kiihdyttämään vuokrakotteroni vauhdin hetkellisesti jopa sataanviiteenkymmeneen kilometriin tunnissa. Ohjaamoon kantautuneen äänimaailman perusteella päättelin kuitenkin varsin vikkelästi, ettei pikku-fiestaani ehkä sittenkään ollut suunniteltu tällaisiin nopeuksiin. Loppumatkan tyydyin seurailemaan vasemmanpuoleisen ohitusliikenteen erinomaista sujuvuutta. Noin puolentoista tunnin köröttelyn jälkeen autoni kökötti nätisti hotellin parkkipaikalla ja istuin taas tyytyväisesti Helenan ja Günterin auton takapenkillä, matkalla kohti Hattenheimin kylää.

Aamupäivä alkoi kierroksella Wein und Sektgut Barthin kellareiden uumenissa. Hiljattain puristettu rypälemehu aloitteli käymisprosessiaan terästankeissa ja kotiviiniharrastajillekin tuttu pulputus toimi taustamusiikkina Mark P. Barthin kertoillessa mielenkiintoisia ajatuksiaan viininvalmistuksesta sekä Wein und Sektgut Barthin toiminnasta yleensä. Tässä viinitalossa käymisprosessin halutaan tapahtuvan hitaasti ja rauhallisesti, jotta kaikki rypäleiden aromit ja ominaisuudet saadaan siirtymään lopulliseen viiniin. Käsin kerätyistä rypäleistä perinteisellä menetelmällä valmistetut kuohuviinit nauttivat pääosin noin kahden vuoden pituisesta kypsytyksestä sakan päällä. Oli hauska havaita, että Barthilla kuohuviinit myös tanssitetaan edelleen käsityönä, eikä Markilla pahemmin nokka tuhissut antaessaan työnäytettä pullojen pyörittelystä. Tilan tarhoilla alkoi sadonkorjuukin olla kalkkiviivoilla ja pääsin kellarikierroksen jälkeen maistelemaan juuri kerätyistä Riesling-rypäleistä puristettua mehua. Ruskea ja sotkuisen samea mehu ei tuoksu lainkaan viinille, mutta voin vakuuttaa, että maku on huomattavasti ulkonäköään herkullisempi.

Maisteluhuoneessa aloitettiin luonnollisesti talon kuohuviineistä. Barth valmistaa vain yhden lajikkeen kuohuviinejä. Riesling Brut tuoksui vihreälle omenalle ja sitruunalle. Hedelmäinen ja raikkaan hapokas maku jatkoi siitä mihin tuoksussa jäätiin, elegantti mousse siivitti hedelmäiseen ja tyylikkään mineraaliseen jälkimakuun. Tällainen kuohuviini toimii mielestäni loistavasti aperitiivina ja sillä pääsee myös kätevästi aloittelemaan ateriaa erilaisten kala- ja äyriäispainotteisten alkuruokien kanssa. Kuohuviineistä yksi suosikeistani oli Pinot Rosé Brut, sataprosenttinen Pinot Noir. Tuoksun hillitty vadelmaisuus, paletilla tasapainoisesti palloillut, Pinotille tyypillinen punainen marjaisuus ja loppumaun mausteisuus miellyttivät kovasti. Normaalikokoisten pullotteiden lippulaiva Ultra, on myös Pinot Noirista valmistettu, mutta vaalea kuohuviini, jossa tulee esiin edellisiä selkeämmin tyylikästä paahteisuutta ja hiivaisuutta. Ultra on aiempiin verrattuna astetta juhlallisempi kokonaisuus. Barthin kuohuviineissä oli kautta linjan todella miellyttävä, pienikuplainen mousse, jollaiseen ei liian usein törmää Champagnen ulkopuolella, isot pisteet siitä.

Maistamistani valkoviineistä suosikeikseni nousivat Charta Riesling 2011 ja Hattenheim Wisselbrunnen Riesling Erstes Gewächs 2011. Chartan vahva ja pitkä maku yhdistyi tyylikkääseen mausteisuuteen ja mineraalisuuteen, kahdentoista ja puolen euron hintalapulla varustettuna tämä viini omaa erinomaisen hinta-laatusuhteen. Reilun parin kympin hintalappua kantava Hattenheim Wisslebrunnen oli taas astetta tyylikkäämpi kokonaisuus Rieslingille tyypillistä voimakasta aromaattisuutta ja kiehtovaa mausteisuutta. Vaikka vuoden 2011 saksalaiset Rieslingit näyttävätkin kehittyvän melko nopeasti ja monet niistä ovat melko avoimia jo nyt, on tämäkin vielä varsin nuori viini, jonka kannattaa antaa kehittyä vielä muutama vuosi kellarissa.

Nuoreksi viinintekijäksi Mark P. Barthilla tuntuu olevan harvinaisen hyvin ”homma hanskassa”. Tarkoitan tällä lähinnä sitä, että toimintatavat ja -linjaukset perustuvat vahvaan ammatilliseen osaamiseen ja Mark pystyy perustelemaan valintojaan viininvalmistuksessa selkeillä faktoilla. Wein und Sektgut Barthilla nykyhetki ja tulevaisuuden näkymät vaikuttavat olevan siinä määrin hyvällä mallilla, että suosittelen kaikkia viininystäviä painamaan nimen tarkasti muistiin.

 

 

Testissä Leiras Albariño 2010

Copatinton testipenkkissä jouduttiin jo kaivamaan Pharmaca Fennica esiin, kun nestemäiseen muotoon pakattu Leiras Albariño 2010 saapui tarkempaan syyniin. Hupaisasti kotimaisen lääketehtaan nimeä kantavan espanjalaisen valkoviinin ei kuitenkaan havaittu aiheuttavan minkäänlaisia sivuvaikutuksia, joten tämän Codorniu Groupin tuottaman nesteen tarkempaa farmakokinetiikkaa ei lähdetty selvittelemään sen enempää.

Leiras Albariño tulee Rias Baixasin alueelta, Espanjan Galiciasta ja on valmistettu 100%:sti Albariño-rypäleistä. Kuten aiemmissakin Rias Baixasin Albariño-viinien postauksissa on todettu, vuosikerta 2010 on alueella yleisesti ottaen erittäin hyvä, mutta kylmä talvi ja kevät sekä erittäin kuuma elo- ja syyskuu ovat niistäneet viinien hapokkuutta jonkin verran alaspäin.

Leiras Albariñon tuoksussa on sitruunaa, greippiä, päärynää ja mineraalisuutta. Kuivan ja raikkaan hedelmäisen viinin mausta on löydettävissä tuoksun komponenttien lisäksi melonia ja maun loppuosaan päästäessä mukaan työntyy myös hieman pippurisuutta. Pirteä hapokkuus ryhdittää mukavasti kokonaisuutta, mutta lisähapokkuudesta ei olisi haittaa. Melko pitkä jälkimaku on sitruunainen ja mausteinen.

Leiras 2010 on ihan mukava perustason Albariño ja tuo esiin lajikkeelle tyypillistä aromaaattisuutta suoraviivaisesti ja varmalla otteella. Kokonaisuudesta jää kuitenkin uupumaan annos moniulotteisuutta ja tietynlaista persoonallisuutta. Matalampihappoisella vuosikerrallakin saattaa olla osansa asiaan. Kun pullo Leirasta irtoaa reseptivapaasti Vikingin tax free-myymälästä noin 15 eurolla, ollaan hinta-laatu-suhteen osalta kipurajoilla.

Näissä tunnelmissa Leiras Albariño 2010 kerää Copatinton testipenkistä ihan kelvolliset 3/5 staraa. Maistelin tämän viinin kanssa yrttiöljyllä maustettua kuhaa ja perunamuusia. Kalan omaa makua kunnioittava kokonaisuus pelasi hyvin yhteen viinin kanssa.

 

 

Testissä Monte Xiabre Albariño 2011

Syyskuisena lauantaina päin pläsiä lätisevä raekuuro oli siinä määrin mieltä ylentävä kokemus, että oli suorastaan pakko näpytellä tänne blogiin muutama rivi jostain kesäisestä valkoviinistä. Palataanpa siis kesän Albariño-testeihin ja erääseen lähestulkoon helteiseen kesäpäivään. Testipenkissä pääsi nimittäin pyörähtämään Maior de Mendozan Monte Xiabre Albariño 2011. Kyseinen maataloustuote tulee olemaan hyvin suurella todennäköisyydellä testipenkin edullisimpia Rias Baixasin Albariñoja, sillä sakemannilandiassa pullo kurittaa lompakkoa viiksikarvaa vaille kympin verran. Halpaa kuin saippua ja kaiken lisäksi paremman makuista?

Raekuuron hyydyttämät silmäni eivät onnistuneet löytämään varmaa salapoliisitietoa valmistukseen käytettyjen rypäleiden tarhasijainneista, mutta jäätävän looginen arvaukseni on Val Do Salnés. Eikä suinkaan vähiten siksi, että tietojeni mukaan tuottajan tarhat sattuvat sijaitsemaan juuri siellä. Rypäleet on onnistuttu keräämään yli 30-vuotiaista köynnöksistä ja valmistusprosessi on sisältänyt mm. 3 kk:n sakkakypsytyksen, jonka tarkoituksena on mm. voimistaa viinin makuominaisuuksia.

Uskaltaisin väittää tuoksusta löytyvän sitruunaa, ananasta, kiiviä ja mineraalisuutta. Mineraalisuudessa on mukana yllättävän vähässä määrin Rias Baixasille tuttua merellistä twistiä, mikä on toki selkeä pettymys. Kuivassa ja melko runsaassa maussa on reilun sitruunaisuuden lisäksi pippurista mausteisuutta. Pirteä hapokkuus pitää viinin rungon nätisti ryhdissä ja keskipitkä jälkimaku jättää suuhun sitruunaisen ja mausteisen tunnelman.

Monte Xiabre Albariño 2011 on hyvän perustason edustaja sarjassaan ja hinta-laatusuhteen oivallisuus saattaa aiheuttaa voimakastakin rypistelyä kilpailijoiden otsanahkoissa. Kokonaisuus jää kuitenkin hieman yksioikoiseksi ja yllätyksettömäksi, joten terävimmän Albariño-kärjen suorituksiin on vielä matkaa. Ruokapuolella Monte Xiabre pelaa varmaa peruspeliä monenlaisten kala- ja äyriäisruokien kanssa.

Copatinto paukauttaa Monte Xiabre Albariñolle ihan kelvolliset 3/5 staraa.

 

 

Viikon Copa – Coto de Gomariz 2011 14,19 €

Olen ollut suorastaan positiivisesti yllättynyt viime kuukausien aikana tapahtuneista Espanja-sektorin lisäyksistä Alkon valkoviinivalikoimissa. Olemme saaneet taputella pikkuisia kätösiämme yhteen mm. perusvalikoimaan ilmestyneiden Godellojen ja tilausvalikoimaan tulleen huipputason Albariñon ansiosta.  Viimeisimpänä ilonaiheena on perusvalikoiman persoonallinen uutuusvalkoviini noususuhdanteessa olevalta viinialueelta. Tämän viikon suositusviini tulee luoteisesta Espanjasta, Ribeiron viinialueelta, joka on Rias Baixasin sisämaan puoleinen naapuri. Viini on valmistettu alueen alkuperäislajikkeista, sisältäen seudun ykköslajiketta Treixaduraa (70%) ja sen lisäksi Godelloa (15%), Albariñoa 10%) ja Loureiraa (5%). Coto de Gomariz on valmistettu terästankeissa, joissa sitä on myös kypsytetty 6 kk:n ajan.

Viinin tuoksusta löytyy omenaa, greippiä, aprikoosia, sitruunaa. Kuivassa ja runsaan täyteläisessä maussa on tuoksun komponenttien lisäksi esillä reilua yrttisyyttä sekä hieman savuisuutta tai tuhkaisuutta. Raikas hapokkuus tasapainottaa erittäin runsasta ja konsentroitunutta pakettia. Erittäin pitkä jälkimaku on yrttisen sitruksinen.

Lienee selvää, että Coto de Gomariz ei tule olemaan täyteläisen ja konsentroituneen makunsa sekä korkean alkoholipitoisuuden (14%) vuoksi joka jampan seurusteluviini ja itse asiassa pelkkään lipittelyyn en sitä suosittele lainkaan. Kyseessä on kuitenkin erittäin persoonallinen ja laadukas valkkari todella mielenkiintoiselta alueelta. Huolehdi viinin riittävästä viilennyksestä ja tarjoile se vaikkapa ruisjauhoissa pyöriteltyjen ja voissa paistettujen muikkujen kaverina. On mielenkiintoista jäädä seuraamaan nousevatko Ribeiron valkkarit tulevaisuudessa haastamaan naapurialuettaan maineen ja kunnian määrässä.  (Kuvan © Alko)

Testissä Pazo Barrantes Albariño 2010

Testipenkin Albariñotestejä päästiin taas jatkamaan, kun testiin valikoitui Pazo Barrantesin Albariño vuodelta 2010. Olosuhteissa ei ollut pahemmin valittamissa, sillä lautaselle oli päätymässä valkosipuliöljyssä tiristettyjä tiikerikatkarapuja, risottoa ja kotipihan yrtteihin peiteltyä lohta. Rioja-jätti Marques de Murrietan omistuksessa olevan Pazo Barrantesin tarhat sijaitsevat Val Do Salnésin alueella Rias Baixasissa, Espanjan Galiciassa ja pullon hankkiminen keventää lompakkoa esim. Espanjassa tai Saksassa alle 15 euroa. Monopolimyymälämme hyllyjen lomassa tämän pullon nimeä on turha huudella.  Alan mediassa on huomioitu 2010-vuoden Pazo Barrantes Albariñoa mm. siten, että Jancis Robinsonilta on lohjennut 16,5/20 pistettä, Wine Advocate:lta 90/100 pistettä ja Guia Peñín on heltynyt 92/100 pisteen arvioon.

Aiemmissa Rias Baixasin viinien postauksissa näillä sivuilla on jo onnistuttu käsittelemään suorastaan häikäilemättömän pinnallisesti alueen, rypälelajikkeen ja kyseisen vuosikerran yleispiirteitä, joten lienee kohtuullista säästää lukijaa näiltä saarnoilta tällä kertaa ja siirrytään suoraan asiaan.

Keltavihreän viinin tuoksu on alkumetreillä varsin hillitty ja pidättyväinen, mutta hetken hengittely tekee tehtävänsä ja tuoksun avautuessa siitä erottuu greippiä, päärynää, sitruunaa sekä Albariñolle tyypillistä merellistä tuulahdusta. Kuivassa ja keskitäyteläisessä maussa on tuoksun komponenttien lisäksi mausteisuutta, yrttisyyttä sekä jonkin verran mineraalisuutta. Maussa jään kyllä tällä kertaa kaipaamaan tietynlaista syvyyttä erityisesti keskipaletille. Eloisa ja pehmeä hapokkuus pitää viinin ryhdissä ja hyvässä tasapainossa. Kohtalaisen pitkä jälkimaku jättää suuhun mausteisen ja mineraalisen tunnelman.

Kokonaisuus on tyylikkään tasapainoinen, siitä ei päästä mihinkään. Albariño-lajikkeelle tyypillistä aromaattisuutta on löydettävissä, joskin hieman odotuksia hillitymmin. Sinänsä tyylikkään mausteinen ja mineraalinen jälkimaku ei pituudessaan aivan yllä parhaimpien kilpakumppaneiden tasolle. Viini selätti ruokapöydässä valkosipuliset tiikerikatkaravut ja risoton leikiten ja tyylillä. Reilusti yrttinen ja rasvainen lohi taas tuntui ajoittain ajavan viinin yli. Näiden kokemusten perusteella suosittelisin pysymään tämän viinin kanssa esim. maltillisemmin maustettujen rapu- ja äyriäisruokien sekä vaaleiden kalojen parissa.

Copatinto pamauttaa Pazo Barrantes Albariño 2010:lle 3,5/5 staraa.