Punakuorinen Xarel-lo – Can Descregut Xarel-lo Vermell 2012

Posted on 18/08/2015 by Copatinto

Katalonian Xarel-lo-buumista olen blogissa pöhissytkin jo jonkin verran ja vaikuttaa siltä, että uutta mielenkiintoista tavaraa pukkaa markkinoille ilahduttavaan tahtiin. Erityisen iloinen olen siitä, että vihdoinkin sain kaadettua lasiini viiniä, joka on valmistettu punakuorisesta Xarel-losta. Puna- tai pinkkikuorinen lajike on mutaation kautta syntynyt paksukuorisempi versio Xarel-losta, jonka köynnökset tuottavat hieman vähemmän satoa, rypäleet ovat aavistuksen matalampihappoisia, mutta vastaavasti maku on intensiivisempi. Tiettävästi ensimmäisiä ja jotakuinkin ainoita 100 %:sti punaisesta Xarel-losta viiniä valmistavista tuottajista on Can Descregut, joka viljelee Penedesin alueella 50 hehtaarin tiluksiaan luomumenetelmin.

Can Descregut Vermell s 60-vuotiaista köynnöksistä puristetun viinin melko syvä keltainen väri ja hieman samea ulkoasu kätkevät taakseen 48 tunnin kylmämaseraation, 4 kk sakkakypsytyksen sekä turhien suodatusten väliin jättämisen. Tuoksussa on puhdasta omenaisuutta, joka muistuttaa aluksi hieman laadukkaan omenasiiderin meininkiä. Hetken kuluttua mukaan pölähtää vivahteikas tuulahdus sitrusta, lime selkeästi eturintamassa. Paletilla viini on melko runsas, hauskan vivahteikas ja eläväinen. Ikään kuin pullo virnuilisi maistajalleen ja pölläyttäisi joka nuuhkaisuun jotain uutta twistiä. Viini ei ole yltiömäisen hapokas, mutta todella moniulotteinen ja luonteikas. Makua riittää siinä määrin mukavasti, että suu jää maiskuttelemaan viiniä kulautuksen jälkeen ajoittain kiusallisenkin pitkään.

Can Descregut Xarel-lo Vermell 2012 oli siinä määrin hauska viini, että pullo hupeni kesäisenä perjantai-iltana kahteen pekkaan todella rivakasti. Fiilikset ja makuprofiili ovat melko lähellä aiemmin arvioitua naturaalia Loxarel A Pèl Xarel-loa, joskaan tämä viini ei innostu aivan yhtä villiin esitykseen. Kylkeen grillailtiin valkosipulimarinoituja kanan reisipaloja ja kukkakaalia. Hyvin toimi, vaikka viini varastikin dinnerin pääosan. Pullo irtoaa muuten esim. Decantalosta reilulla 13 eurolla. 4 / 5 staraa.

Pirskahteleva jälkkäriveijari – Canti Moscato d’Asti (Alko 9,29 €)

Posted on 13/08/2015 by Copatinto

Jos pohjoisen Italian maniot Moscato d’Astit eivät ole jo tulleet tutuiksi, niin suosittelisin ehdottomasti ottamaan pikaisesti selkoa tästä matala-alkoholisesta, makeasta ja hauskasti pirskahtelevasta viinityylistä. Sellaisenaan hörpittynä nämä aiheuttavat varsin harvoin mitään suuria tunteita, mutta erilaisten jälkiruokien kyljessä viini yltää aivan uusiin ulottuvuuksiin. Omissa muistikuvissa erinomaisia parituksia on syntynyt mm. pannacottan, erilaisten marjaisten jälkiruokien sekä monien juustojenkin kanssa.

Fratelli Martini valmistaa viinejä useilla eri brändeillä ja viinialueilla. Canti-brändi profiloituu edullisemman pään viinituotantoon. Viinit yltävät harvoin loistokkuuteen, mutta ovat siististi tehtyjä ja ajavat asiansa myös hinta-laatusuhdetta tarkasteltaessa. Canti Moscato d’Astin tuoksussa on makeaa päärynää, ananasta ja kukkapuskaa. Maku seuraa kivasti tuoksun luomia fiiliksiä ja paketista löytyy riittävä sitruksinen hapokkuus kannattelemaan 120 g/l sokerimäärää. Kokonaisuus on pienistä pilkkuvirheistä huolimatta varsin miellyttävä.

Alkon vakiovalikoiman ainoa kokonainen pullo Moscato d’Astia on hyvä vaihtoehto jälkkäriviiniksi ja tarjoaa myös kelvollisen vastineen sijoitetuille roposille. Itse maistelin tämän onnistuneesti mökkijuhlien jälkkäriosaston yhteydessä, jolloin tarjolla oli juustokakkua ja mansikkamelbaa. 3/ 5 staraa. (Kuvan © Alko)

Enemmän kuin upea viini – Albert Bichot Vosne-Romanée 1969

Posted on 04/08/2015 by Copatinto

Kun omaan ikämittariin oli paukahtamassa ensimmäistä kertaa nelosella alkava tasaluku, oli aiheellista pohtia jotain päräyttävämpää korkkailtavaa. Omalla vuosiluvulla varustettua pulloa ei ollut jemmassa, eikä innostus riittänyt hankkimaan mitään pulloa pelkästään muutaman numeron takia. Näin ollen korkkaustoimenpiteiden kovan kohtalon pääsi kokemaan Ranskasta joku tovi sitten hankittu Albert Bichot Domaine du Clos Frantin Vosne-Romanée 1969. Kärsineen näköinen etiketti sekä hieman kulahtaneen oloinen korkki eivät nostaneet ennakko-odotuksia aivan taivaaseen saakka. Nesteen pinta pullossa ei ollut päässyt pahemmin laskemaan ja muukin pullon kunto oli tiedossa jo ostopäätöstä tehdessä, joten arvioin kuudenkympin hintalappua hit or miss-strategialla. Onnekseni homma lähti hurjaan lentoon heti ensimetreillä.

Vosne-Romanée

Vosne-Romanée on yksi niistä Burgundin viinikylistä, jotka eivät taida pahemmin esittelyjä kaivata, varsinkin kun tiedämme yhden kylän Grand Cru-tarhoista olevan Romanée-Conti. Yhtä vähän taustoitusta taitaa kaivata suuri ja tunnettu co-operatiivi Albert Bichot. Nyt korkattu viini on siis mitä todennäköisimmin kylätason Vosne-Romanée samaiselta vuosikerralta, jona Bichot on hankkinut Domaine du Clos Frantinin 13 hehtaarin kokoiset tilukset hallintaansa.

Jo ensinaukkailujen kohdalla tulin siihen tulokseen, että nyt on kyseessä upean Pinot Noir-viinin lisäksi laaja-alaisemmin päräyttävä elämyksellinen kokonaisuus. On siis jokseenkin selvää, että tavanomainen tasting note on tällaisen viinin kohdalla parhaimmillaankin vain turha rivi sanoja, jotka eivät kuitenkaan koskaan pysty välittämään sitä tunnetilaa, minkä viini saa mastelijassaan aikaan. Sanottakoon nyt kuitenkin, että viini oli aivan huikeassa vauhdissa. Hapokkuus oli timmissä vireessä ja tyylikkäästi ikääntynyt kokonaisuus oli muunkin rakenteen puolesta aivan upeassa tasapainossa.

Albert Bichot Clos Frantin Vosne-Romanée 1969 oli ennemmin upea ja kokonaisvaltainen viinielämys, kuin pelkästään hieno ja nautinnollinen viini. En nyt jaksa edes muistaa, mitä tämän kanssa syötiin, eikä sillä itseasiassa ole mitään merkitystä. Yksi elämäni parhaista viinikokemuksista, jolle lävähtää naurettavan helposti täydet 5 / 5 staraa.

Umbriasta kajahtaa – Perticaia Montefalco Rosso 2012 (Alko 14,90 €)

Posted on 28/07/2015 by Copatinto

Perticaia Montefalco Rosso Alkon perusvalikoimaan pölähti hetkonen sitten punaviini Umbriasta. Tällä kertaa voimme taputella kauniita ja pieniä käsiämme rajusti yhteen jo siitäkin syystä, että Alkoon on onnistuttu saamaan varsin maineikkaan tuottajan pullo edustamaan Montefalcon Rossoja. Guido Guardiglin perustama Perticaia on saanut alkunsa 90-luvun alkupuolella Montefalcossa, Perugian lähistöllä. Nykyään viljelyn alla on yhteensä noin 15 hehtaaria, joista vajaa puolet on pyhitetty alueen omalle ylpeydenaiheelle – Sagrantinolle. Pulloja singahtelee myyntiin noin 100 000 per vuosi.

Perticaia Montefalco Rosso pitää sisällään 70 % Sangiovesea, 15 % Sagrantinoa ja 15 % Colorinoa. Viini on käynnyt villihiivoilla ja tuottajan tietojen mukaan kypsytys on kestänyt yhteensä 18 kk, joista 12 kk terästankeissa ja 6 kk pulloissa.

Tuoksusta löytyy kirsikkaa, tummia marjoja, herukkaa ja karhunvatukkaa. Paletilla täyteläinen, pehmeän hedelmäinen paketti, johon kiehtova mausteisuus tuo lisäsyvyyttä. Hapokkuus riittää pitämään ryhtiä yllä ja pehmeä tanniinisuus jättää lopuksi hieman suuta kuivattelevat tunnelmat.

Perticaia Montefalco Rosso -12 on mainio ja laadukas tapaus. Viini on täyteläinen, mutta ryhdikäs runko pitää huolen siitä, että homma pysyy tasapainossa. Viskaa jotain vähän reilumpaa lihasettiä grilliin tai pannulle ja paketti alkaa olemaan kasassa. 4 / 5 staraa. (Kuvan © Alko)

Garnatxa Blancan ytimessä – Trossos Sants 2013

Posted on 20/07/2015 by Copatinto

Kirjoittelin viime syksynä mukavassa nousuvireessä olevasta Katalonian valkoviiniskenestä. Yksi ko. postauksessakin mainituista Garnatxa Blanca-taitureista on Alfredo Arribas. Kyseinen herra on arvostettu tekijä erityisesti Montsant-Priorat-akselilla ja samalla myös yksi niistä, jotka ovat onnistuneet siirtämään Garnatxa Blancan luonteesta olennaisia juttuja pullon sisään. Erinomainen esimerkki tästä on Montsantista tuleva Trossos Sants. Viini valmistetaan neljän vanhan, Marcán ja Masroigin kulmilla sijaitsevan tarhan Garnatxa Blanca- (90 %) ja Garnatxa Gris- (10 %) rypäleistä. Noin puolet viinistä on kypsynyt muutaman kuukauden suurissa, käytetyissä ranskalaisissa tammitynnyreissä. Garnatxa Blanca-viineihin tuppaa kertymään melko reippaita alkoholipitoisuuksia, eivätkä 14-15 %:n lukemat ole mitenkään harvinaisia. Trossos Sants onnistuu kuitenkin pysyttelemään ilahduttavan nätisti 13,5 %:n tasolla.

IMG_20150605_184839[1] Nokka rekisteröi alussa tyylikkään neutraalin ja melko hillitynkin ulosannin. Hetken hengittelyn jälkeen viini avautuu ja tuoksusta alkaa löytymään sitrushedelmiä, omenaa, pientä trooppisuutta, vaaleita kukkia sekä mineraalisuutta. Runko pysyy hyvin ryhdissä napakan hapokkuuden sekä makusektorin lopussa esiin nousevan mineraalisuuden ja mausteisuuden ansiosta. Tammikypsytys tuo ryhtiä rakenteeseen, muttei heittäydy sotkemaan tuoksu- tai makusektorin herkkiä hetkiä. Palaset loksahtelevat poikkeuksellisen hyvin paikoilleen ja viini on erittäin pitkää jälkimakua myöden nautinnollisen tasapainoinen tapaus.

Trossos Sants 2013 on erinomainen esimerkki taidokkaasti tehdystä viinistä, joka onnistuu sukeltamaan syvälle Garnatxa Blancan ytimeen. Tämän pullon hankin Vila Vinitecan hyllystä noin 16 euron hintaan, joten hinta-laatusuhteessakaan ei ole naputtamista. Puhdaspiirteiset ja hillityn tammikäsittelyn läpikäyneet Garnatxa Blancat ovat mainioita kumppaneita kotimaisille järvikaloille, eivätkä pannulla paistetut pari pikkusiikaa tehneet poikkeusta. 4 / 5 staraa.

Kolme kertaa Negrette – Château la Colombière

Posted on 14/07/2015 by Copatinto

Kerroin blogissa jo aiemmin hurahtaneeni kohtuullisen syvällisesti Pariisin Divvinosta löytämääni Negrette-punkkuun. Innostuksen täpinöissä haalin käsiini myös Toulousen nurkilla sijaitsevan AOC Frontonin apellaation Negretteä. Haaviin tarttui kolme Château la Colombièren punkkua; Vinum 2013, Coste Rouge 2009 ja Sarments de Mars 2006. Château la Colombièren tiluksilla on viljelty viiniä 1400-luvulta lähtien ja nykyään tilaa pyörittävät Philippe ja Diane Cauvin ovat huolehtineet tarhoista biodynaamisin periaattein vuodesta 2006. ECOCERT sertifikaatti on pärähtänyt vuonna 2010. Parivaljakon intohimona ja fokuksessa on nimenomaan punaviinilajike Negrette.

Tuottajan kepein viini on Vinum, eli 100%:nen Negrette kahden hehtaarin kokoiselta palstalta, missä 25-vuotiaat köynnäkset kasvavat savessa ja hiekassa. Viini on käynyt villihiivoilla sementtiastoissa ja suodatettu hyvin kevyesti ennen pullottamista. Raikas, hedelmäinen, mehukas viini, jossa mustaa viinimarjaa, mustikkaa ja hitunen herukkaa. Sopiva yleinen rosoisuus ja siloittelemattomuus yhdistyy melko pehmeään hedelmäisyyteen. Ryhdikäs hapokkuus ja kepeä tanniinisuus pitävät paketin hyvin kasassa. Pienesti viilennettynä tämän viinin dokabiliteetti on huipputasoa. Vuosituotanto 10000-13000 pulloa.

20150709_111619[1] Coste Rouge 2009 on myös 100 %:nen Negrette rautapitoisessa, soraisessa ja kivikkoisessa maaperässä kasvavista 17-vuotiaista köynnöksistä. Tertuista on siivottu rangat pois ja viini on käynyt sementtiastioissa villihiivoilla. Sakkakypsytys on kestänyt vuodesta puoleentoista, ei suodatusta. Tuoksussa pientä floraalisuutta ja selkeästi Vinumia enemmän mustapipppurin suuntaan kallistuvaa mausteisuutta. Tuttu mustaviinimarjainen sävy yhdistyy karhunvatukkaan ja herukkaan. Pehmeä suutuntuma, jota raikas hapokkuus ja Vinumia ronskimpi tanniinisuus loppua kohden tiukentavat. Vuosituotanto 7500 pulloa.

Sarments de Mars 2006 on Negretten (50%) ja Cabernet Sauvignonin (50%) sekoite Beauregardin ja Bellouguetin palstoilla kasvavista 50-vuotiaista köynnöksistä. 15 % viinistä kypsyy 228-400 litran tammitynnyreissä vuosikerrasta riippuen 18-24 kk. Ei suodatettu. Keskihapokas ja pehmeä kokonaisuuus, jossa Negretten kiehtova mustaviinimarjaisuus ja mausteisuus jää valitettavan pahasti Cabernetin läpi puskevan herukkaisuuden jalkoihin. Ehkä juuri tästä syystä Sarments de Mars vaikutti kolmikon tylsimmältä ja tavanomaisimmalta tapaukselta. Vuosituotanto 13000-16000 pulloa.

Tämän pienen otoksen perusteella uskaltaisin todeta myös Frontonin Negretten toimivan varsin muikeasti. Tyylillisesti Château la Colombièren viinit kallistuvat Loiren länsipäädyn Domaine des Jumeaux’ta pehmeämpään suuntaan, mutta molemmilla on omat uljaat hetkensä. Ranskalainen viinikauppa rahasti Vinumista n. 8 euroa, Coste Rougesista n. 13 euroa ja Sarments de Marsista n. 11 euroa, joten hinta-laatusuhde saa aikaan riemun kiljahduksia.

Adega de Pegões Colheita Seleccionada 2014 (Alko 9,49 €)

Posted on 22/06/2015 by Copatinto

Alkon uutuuksiin ilmestyi toukokuun lopulla alle kympin hintalapulla varustettu portugalilainen valkoviini. Adega de Pegõesin osuuskunnan Colheita Seleccionada 2014 tulee Lissabonin eteläpuolelta, Setúbalin niemimaalta, joka tunnetaan ehkä parhaiten makeista Moscatel de Setúbal-viineistä. Nyt on kuitenkin kyse kuivasta valkoviinistä, joka pitää sisällään jotakuinkin tasajaon neljää rypälelajiketta; Arinto, Chardonnay, Verdelho ja Antão Vaz. Viiniä on kypsytetty 3 kuukautta tammessa.

Kosiskelevan kesäisessä tuoksussa on karkkikauppaa, kukkapuskaa, päärynää ja pientä ruohoisuutta. Paletilla kelkka kääntyy huomattavasti sitruunaisempaan suuntaan ja hedelmäisyys jää tuoksuun nähden yllättävänkin neutraaliksi. Itseeni paletin suunnanvaihto iskee positiivisesti, vaikka periaatteessa tuoksun ja maun pitäisikin tallustella käsikynkkää sekä samaan suuntaan. Viinin hapokkuus pysyttelee keskitasolla ja makusektorin loppupuolella työntyy esiin tammikypsytyksen tuomaa mausteisuutta. Pieni määrä jäännössokeria (5 g/l) veltostuttaa hieman rakennetta, jos viini pääsee lämpenemään.

Adega de Pegões Colheita Seleccionada on kesäisen kosiskeleva ja helposti lähestyttävä valkoviini ilman sen ihmeellisempiä monimutkaisuuksia. Hippasen vajaa kympin pulitus vaikuttaa olevan ihan kohtuullisesti linjassa sisältöön. Kylkeen vaikka jotain vähemmän hifistelevää kala- tai kanaruokaa tai sitten hyvin viilennettynä kesäpiknikille. 2,5 / 5 staraa.

Ysäri-Bordeaux ja ankkaa – André Lurton Rochemorin 1990

Posted on 11/06/2015 by Copatinto

Sellainenkin ihme tuli koettua, että pääsin ensimmäisen kerran elämässäni avustamaan muutossa ilman fyysistä rehkimistä ja ärsyttävää ähkimistä. Eräs tuttava nimittäin pyysi katsastamaan muuton yhteydessä hävitys- ja purkutuomion saaneen viinikaappinsa jämiä, joista oli kuulemma päästävä eroon. Mitään henkeäsalpaavan suurenmoisia keräilyharvinaisuuksia ei kaappiin ollut sentään jäänyt lojumaan, mutta nappasin kyytiin muutaman omasta mielestäni mielenkiintoisen pullon, joilla kalkyloin olevan vielä jonkinlainen tarina kerrottavanaan. Yksi pulloista oli André Lurton Chateau de Rochemorin 1990, jonka päätin korkata ja dekantoida eräänä tavallisen tylsänä perjantaina, ankanrintaa paistellessa.

Viini tulee Pessac-Leognanin alueelta, joka irrotettiin 80-luvulla Gravesista omaksi erilliseksi apellaatioksi. Bordeaux-blendi pitää sisällään 60 % Cabernet Sauvignonia ja 40 % Merlot’ta. Olen todella laiska dekantoimaan ylipäätänsä mitään viinejä, mutta tällä kertaa aktiivisuus palkittiin jo senkin vuoksi, että pullossa oli todella runsaasti sakkaa. Nenän kautta rekisteröityi odotetun kehittynyt ja innostavan moniulotteinen tuoksu, jossa herukkaa, kirsikkaa, mustaa kahvia, savua, nahkaa, setripuuta ja maanläheisyyttä. Paletilla käyskenteli melko täyteläinen ja moniulotteinen paketti, jossa oli jäljellä erinomaisessa suhteessa kehittynyttä hedelmäisyyttä, happoja sekä iän pehmentämää tanniinisuutta. Pitkä jälkimaku oli mausteilla viritetty.

Vaikka en erityisen fanaattinen Bordeaux-punkkujen ystävä olekaan, niin tällaisia pulloja kulauttelen kyllä todella mielelläni. 25-vuotias Chateau de Rochemorin oli odotetun tyylikäs, moniulotteinen ja vivahteikas. Ikä oli tehnyt tehtävänsä, mutta pullossa lymyili silti ennakko-odotuksiin nähden yllättävänkin hyvä vire happo- ja tanniinisektoreissa. Bordeaux’n punainen ja ankka on viini- ja ruokayhdistelmien klassikkoja, joten ei liene yllättävää, että Rochemorin toimi aivan loistavasti mediumiksi paistetun ankanrinnan kaverina. 4 / 5 staraa.

Kuuden rypäleen luomublendi – Terraprima Blanco 2013 (Alko 12,81 €)

Posted on 14/05/2015 by Copatinto

Kun espanjalaiseen valkkariin sekoitetaan kuutta eri lajiketta (Xarel-lo, Chenin Blanc, Riesling, Rousanne, Moscatell ja Garnatxa Blanca) on taustalla oltava joko uhkarohkeutta, positiivista hulluutta tai vahvasta osaamisesta kumpuavaa itsevarmuutta. Terraprima Blancon valmistaja on tunnettu ja vakuuttava katalonialainen luomutuottaja Can Ràfols dels Caus, jonka kohdalla rohkenisin veikata kaikkia edellämainittuja. Tuottajan tarhat sijatsevat Massis del Garrafin ylänköalueella, noin 50 km:n päässä Barcelonasta.

Terrapriman runko rakentuu 60 %:sti vanhojen Xarel-lo-köynnösten satoon. Chenin Blancia on mahtunut mukaan 20 %, Rieslingiä 10 %, Rousannea 5 %, Moscatellia 3 % ja Garnatxa Blancaa kokonaiset 2 %. Kaikki viinit ovat käyneet spontaanisti ja erikseen. Lopullista blendiä on kypsytetty pulloissa vuoden päivät.

Tuoksusta erottuu sitruunaa, hiukan omenaa ja greippiä. Taustalta löytyy myös pientä mineraalisuutta. Paletilla viini on mehukkaan hedelmäinen ja yleisote on rennon kesäinen. Napakka hapokkuus pitää kuitenkin viinin siististi fokusoituneena ja ryhti pysyy kuosissa loppuun saakka.

Alkon hyllyille on onnistuttu saamaan kiva valkkari laatutuottajalta. Kun hintakin vaikuttaa olevan linjassa laadun kanssa, on syytä pieneen hymyyn. Lautaselle grillatuja äyriäisiä tai vaaleita kaloja. 3,5 / 5 staraa.

Uusia tuulahduksia Torosta? – Cachito Mio 2012

Posted on 04/05/2015 by Copatinto

Vaikka Espanjan Castilla y Leonissa sijaitsevan D.O. Toron viinit eivät ole kaikkein kirkkaimpaan maailmanmaineeseen nousseetkaan, on hohto riittänyt houkuttelemaan uusia toimijoita alueelle tasaiseen tahtiin. Uudempien tulijoiden joukossa on ollut tyypilliseen tapaan runsaasti isompien tuottajaryhmittymien sivuprojekteja, mutta mukaan on mahtunut myös jokunen hieman pienemmänkin kaliberin toimija. Uudet tekijät tuovat usein tullessaan myös uudenlaisia ajatuksia ja toimintamalleja, mikä on pidemmän päälle virkistävä asia koko alueen kehityksen kannalta. Maistelin vuoden 2014 Alimentaria-messuilla vähintään kohtuullisen määrän Toron punkkuja ja täytyy harmikseni todeta, että melko harva uusi tuttavuus onnistui herättämään sen suurempaa mielenkiintoa. Ainakin yksi selkeästi tunnistettava ongelma on viinien todella pienet keskinäiset tyylierot, jolloin perättäin maistetuista viineistä muodostuu vain tasapaksua massaa. Onneksi sentään vanhat hyviksi todetut tuottajat erottuivat massasta edukseen.

Yksi tuoreempia hengähdyksiä puhaltelevista uusista tuottajista on La Casa Maguila, jonka tavoitteena on ravistella alueen viinien robustia, tanniinista ja tammistakin mainetta. Tuottaja tavoittelee viineihinsä raikkaampaa hedelmäisyyttä, tiukempaa hapokkuutta sekä vähemmän tammisia aromeja.

Cachito Mio on 100%:nen Tinta de Toro yli 50-vuotiaista köynnösten rypäleistä. Kypsytys on kestänyt 5 kk amerikkalaisessa tammessa. Viini on puettu kiehtovaan ja alueelle vähemmän perinteiseen etikettiin, joka samalla kertoo tuottajan markkinoiden painottuvan 70%:sti Espanjan ulkopuolelle.

Cachito Mio onnistuu hyvin tavoitteessaan välttää tammiset aromit, eikä viinin tuoksusta löydykään merkkejä oikeastaan minkäänlaisista puutöistä. Kokonaisuus on melko turvallinen ja perusvarma esitys; muhkeata tumman kirsikan ja karhunvatukan sävyttämää hedelmää vähintään riittävällä konsentraatiolla varustettuna. Hapokkuus pysyy suhteellisen mukavalla tasolla, mutta tanniinisektorin tuki näin rotevalle hedelmälle jää ehkä hiukan vaisuksi. Ehkä se on ollut jossain määrin tarkoituskin? Omassa suussani kesy tanniinisuus vie kuitenkin ryhdistä kaivattua särmää. Muutoin palaset ovat kyllä ihan mukavasti paikallaan ja Cachito Mio omaakin varsin mainiot edellytykset erilaisten grillattujen liharuokien kesyttäjäksi. Hinta pyörii nettikaupoissa noin 12-15 € haarukassa. 3 / 5 staraa.

COPATINTO

Viinien asiantuntija

Category Archives: VIINISUOSITUKSET