Testissä Psi 2008

Posted on 13/01/2013 by Copatinto

Yleisesti ottaen en ole kovinkaan kiinnostunut ikoniviineistä, joiden pullohinnat rakentuvat vähintään kolmesta tai joskus jopa neljästä numerosta. Viinit voivat olla toki loistavia, mutta silti hävyttömän ylihintaisia. Oman perstuntumani mukaan jo 50-60 euron jälkeen hinnan ja laadun suloinen käsikynkkä alkaa pahasti herpaantumaan ja yli 100 euron pullohinnoilla hinnan ja laadun kintaat eivät enää lyö yläfemmaa, ainakaan pelkillä järkiperusteilla. Yksi Espanjan suurista ikoniviineistä on Pingus. Noin 8500 pullon vuosikerta Pingusta myydään sukkelasti muutaman sadan euron pullohinnalla. Parhaista ja vanhemmista vuosikerroista voi joutua pulittamaan moninkertaisia summia. Joskus siis käy niin, että hurja hypetys, kova kysyntä ja vastaavasti lähes olematon tarjonta nostavat myyntihinnat raivokkaisiin lukemiin.

Ikoniviinejä ja niiden hintarakennetta enemmän minua kiinnostavat viinien takaa löytyvät henkilöt ja tarinat. Dominio de Pinguksen takaa löytyy herra nimeltä Peter Sisseck. Hänen tarinansa pitää sisällään muutakin, kuin yhden salamannopeasti maailmansuosioon nousseen ikoniviinin. Testipenkissä päätettiin virittäytyä Sisseck-tunnelmaan Pingusta ”hieman” lompakkoystävällisemmän Psi 2008:n avulla.

Kööpenhaminassa syntynyt viinintekijä Peter Sisseck perusti Dominio de Pinguksen vuonna 1995 Ribera del Dueron alueelle. Vähän hassulta kuulostava Pingus-nimi juontaa juurensa Peter Sisseckin lapsuudesta. Peterin setä, viinintekijä Peter Vinding-Diers, oli nimittäin päättänyt, ettei sukuun mahtunut kahta Peter-nimistä viinintekijää ja lempinimi Pingus otettiin käyttöön. Peter Sisseck on saanut viinioppinsa Bordeaux’n yliopiston lisäksi mm. samoilla seuduilla toimineen setänsä viinitilalla. Dominio de Pinguksen perustamisen aikoihin inspiraationa on ollut mm. St. Emilionissa toimineen Château Valandraudin Jean-Luc Thunevin.

Dominio de Pingus on ollut alusta lähtien luomuviljelyn sanansaattaja ja vuodesta 2000 alkaen lippulaiva Pingus on tehty kokonaan biodynaamisesti viljellyistä rypäleistä. Luomutouhun lisäksi yksi Pinguksen menestyksen taustatekijöistä on poikkeuksellisen pieni satomäärä. Jopa veroviranomaisilla on ollut vaikeuksia uskoa naurettavien pienien satomäärien todenmukaisuutta. Lisäksi Sisseck on muutaman muun viinipioneerin kanssa saanut espanjalaisetkin käyttämään enemmän ranskalaista tammea, perinteisesti dominoivan amerikkalaisen sijasta. Uskoisin, että monet meistä ovat todella tyytyväisiä tähän kehitykseen. Alkuvuosina Dominio de Pinguskin käytti runsaasti uutta tammea, mutta myöhemmin sen käyttöä on radikaalisti vähennetty. Sisseckin mukaan huolellisempi työskentely tarhoilla vähentää myös tammen käytön tarvetta.

Ribera del Duerossa on perinteisesti totuttu maksamaan ostetuista rypäleistä vakiomääräisiä kilohintoja, joka on tietysti ohjannut kasvattamaan satomääriä laadun kustannuksella. Isojen satojen kiiluessa silmissä, erilaisten kemikaalien käyttö on ollut hienovaraisesti sanottuna runsasta. Peter Sisseck on halunnut kääntää kurssin jokseenkin päinvastaiseen suuntaan. Tämän ajatuksen pohjalta on myös syntynyt punaviini ψ (Psi), kreikkalaisten aakkosten 23:s kirjain. Psi on vuonna 2006 käynnistetty yhteistyöprojekti paikallisten viljelijöiden kanssa, jossa vanhojen köynnösten rypälelaatua pyritään kohentamaan huolellisemmilla ja luonnonmukaisemmilla toimintatavoilla. Tavoitteena on ollut viini, joka toisi esiin Ribera del Dueron ”todellisen sielun”. Ensimmäinen myyntiin tullut vuosikerta oli 2007.

Testipenkissä korkattiin onnistuneesti pullo vuosikertaa 2008. Kyseisenä vuonna kesä oli Ribera del Duerossa normaalia viileämpi ja osalla tarhoista oli homeongelmia. Rypäleiden kunnollista kypsymistä jouduttiin paikoin odottelemaan tavanomaista pidempään. Käsin kerätyt rypäleet ovat käyneet läpi pitkän ja rauhallisen maseraation. Viiniä on kypsytetty 18 kk osittain pienissä ja isoissa ranskalaisissa tammitynnyreissä ja osittain sementtitankeissa. Uutta tammea ei ole käytetty käytännössä lainkaan.

Syvän rubiininpunainen viini, jonka tuoksussa on kirsikkaa, punaista viinimarjaa, hieman luumua ja aavistus kukkaisuuttakin. Keskitäyteläisen ylärajoille sijoittuva maku koostuu tuoreista punaisista marjoista, reilusta hapokkuudesta sekä napakasta ja hieman ikeniä kuivattavasta tanniinisuudesta. Tammi ja ”vain” 13 %:n alkoholipitoisuus eivät tee itsestään sen isompaa numeroa. Komponenttien välinen balanssi on hyvä ja pitkähkö jälkimaku on kirsikkainen ja mausteinen.

Psi on kieltämättä varsin mielenkiintoinen tapaus. Se on erittäin raikas, punasävytteisen marjainen ja siten jokseenkin epätyypillinen, massasta poikkeava Ribera del Dueron punaviini. Viinissä on hyvä tasapaino ja se on sinänsä varsin nautinnollinen. En kuitenkaan onnistunut löytämään Psi:stä juurikaan moniulotteisuutta tai sellaista syvyyttä, jota tämän hintaluokan (~30 €) viiniltä sopii odottaa. Jos tässä nyt sitten olisi se Ribera del Dueron ja Tinto Finon todellinen sielu, pitäisi todeta, ettei suurimmalla osalla alueen muista tuottajista ole koordinaatit siellä päinkään. Oli miten oli, Copatinto antaa Psi 2008:lle raikkaat 3,5/5 staraa.

Jouluviinit 2012

Posted on 04/12/2012 by Copatinto

Vuosi lähestyy taas loppuaan, ja kuinka ollakaan, internetin hakukoneet alkavat hiljalleen tukkeutua jouluviineihin liittyvistä hakusanoista. On siis tullut aika sovitella tonttulakkia päähän ja listata siinä sivussa joulun 2012 viinisuositukset. Toivon hartaasti tänäkin jouluna, että kansalaiset unohtaisivat ne iänikuiset ”jiipeetsenetit” ja ”katoneekrot” sinne handelin hyllylle ja iskisivät näppinsä rohkeasti kiinni edes hieman laadukkaampiin juomiin. Alla muutama suositukseni joulupöytään.

Kuohuviini:

Szigeti Pinot Noir Rosé Brut – 15,78€

Erinomainen aperitiivi, mutta soveltuu loistavasti myös ruokajuomaksi. Tämän kanssa voi halutessaan kahlata iloisesti läpi vaikka koko jouluaterian. Runsaasti punaisia marjoja, ryhdikäs hapokkuus ja tyylikäs mineraalisuus antavat hyvän vastuksen monenlaisille joulupöydän antimille. (Viikon Copa 1.11.2012)

Valkoviinit:

Anakena Ona Viognier Riesling Chardonnay – 13,90€

Varsin persoonallinen yhdistelmä joulupöytään hyvin soveltuvia rypälelajikkeita; Viognieria, Rieslingiä ja Chardonnayta. Ryhdikäs ja kypsän hedelmäinen runko riittää mukavasti vaaleille lihoillekin ja hyvässä vireessä oleva hapokkuus taklaa joulupöydän rasvaisia kalaruokia mojovasti kylkeen, sääntöjen puitteissa.

Joseph Drouhin Rully – 16,90€

Eiköhän se ole niin, että parhaat Chardonnay-viinit tulevat Ranskasta, kunnes toisin todistetaan. Tämä 100-prosenttinen Chardonnay on tyylikäs kaveri kalaruuille ja kelpaa seuraksi myös vaaleille lihoille. Sitruunan ja ananaksen hedelmäisyys yhdistyy tyylikkäästi tammen tuomaan paahteisuuteen.

Punaviinit:

J.J. Adeneuer Spätburgunder 2010 – 22,90€

Toimii loistavasti possun ja kalkkunan kanssa, eikä ujostele paistetun lohenkaan seurassa. Laadukas ja tasapainoinen paketti Pinot Noirin vadelmaa ja kirsikkaa yhdistyy kiehtovaan mausteisuuteen. Tämä punaviini on keskitäyteläinen ja vähätanniininen, joten se viihtyy todennäköisesti oikein hyvin myös voimakkaampia punkkuja karttavien laseissa.

Cecilia Beretta Valpolicella Superiore Ripasso – 14,98€

Hyvä vaihtoehto, jos joulupöytään sattuu ilmestymään vaikkapa riistaa, tai muuten vaan ronskimman punaviinin ystäville. Tuhti ja ryhdikäs paketti kuivattuja hedelmiä, yrttejä ja sopiva annos tammen tuomaa tyylikkyyttä.

(Kuvien © Alko)

Retkellä Rheingaussa – Wein und Sektgut Barth

Posted on 26/11/2012 by Copatinto

Lokakuun lopulla onnistuin soluttautumaan Saksassa muutamille Moselin ja Rheingaun viinitiloille. Pari aikaisempaa blogipostausta reissun tiimoilta löydät täältä ja täältä. Ensimmäiset matkapäivät nautiskelin Moselin jokimaisemista ja viimeisen reissupäivän vietin Rein-joen varrella Rheingaun viinitiluksia ihmetellen.

Matkalla Bernkastel-Kuesista Rüdesheimiin melkoisen kovaa autoradiossa soinut Udo Jürgens (tai joku muu vastaava artisti) on hyvin todennäköisesti vastuussa siitä, että onnistuin kiihdyttämään vuokrakotteroni vauhdin hetkellisesti jopa sataanviiteenkymmeneen kilometriin tunnissa. Ohjaamoon kantautuneen äänimaailman perusteella päättelin kuitenkin varsin vikkelästi, ettei pikku-fiestaani ehkä sittenkään ollut suunniteltu tällaisiin nopeuksiin. Loppumatkan tyydyin seurailemaan vasemmanpuoleisen ohitusliikenteen erinomaista sujuvuutta. Noin puolentoista tunnin köröttelyn jälkeen autoni kökötti nätisti hotellin parkkipaikalla ja istuin taas tyytyväisesti Helenan ja Günterin auton takapenkillä, matkalla kohti Hattenheimin kylää.

Aamupäivä alkoi kierroksella Wein und Sektgut Barthin kellareiden uumenissa. Hiljattain puristettu rypälemehu aloitteli käymisprosessiaan terästankeissa ja kotiviiniharrastajillekin tuttu pulputus toimi taustamusiikkina Mark P. Barthin kertoillessa mielenkiintoisia ajatuksiaan viininvalmistuksesta sekä Wein und Sektgut Barthin toiminnasta yleensä. Tässä viinitalossa käymisprosessin halutaan tapahtuvan hitaasti ja rauhallisesti, jotta kaikki rypäleiden aromit ja ominaisuudet saadaan siirtymään lopulliseen viiniin. Käsin kerätyistä rypäleistä perinteisellä menetelmällä valmistetut kuohuviinit nauttivat pääosin noin kahden vuoden pituisesta kypsytyksestä sakan päällä. Oli hauska havaita, että Barthilla kuohuviinit myös tanssitetaan edelleen käsityönä, eikä Markilla pahemmin nokka tuhissut antaessaan työnäytettä pullojen pyörittelystä. Tilan tarhoilla alkoi sadonkorjuukin olla kalkkiviivoilla ja pääsin kellarikierroksen jälkeen maistelemaan juuri kerätyistä Riesling-rypäleistä puristettua mehua. Ruskea ja sotkuisen samea mehu ei tuoksu lainkaan viinille, mutta voin vakuuttaa, että maku on huomattavasti ulkonäköään herkullisempi.

Maisteluhuoneessa aloitettiin luonnollisesti talon kuohuviineistä. Barth valmistaa vain yhden lajikkeen kuohuviinejä. Riesling Brut tuoksui vihreälle omenalle ja sitruunalle. Hedelmäinen ja raikkaan hapokas maku jatkoi siitä mihin tuoksussa jäätiin, elegantti mousse siivitti hedelmäiseen ja tyylikkään mineraaliseen jälkimakuun. Tällainen kuohuviini toimii mielestäni loistavasti aperitiivina ja sillä pääsee myös kätevästi aloittelemaan ateriaa erilaisten kala- ja äyriäispainotteisten alkuruokien kanssa. Kuohuviineistä yksi suosikeistani oli Pinot Rosé Brut, sataprosenttinen Pinot Noir. Tuoksun hillitty vadelmaisuus, paletilla tasapainoisesti palloillut, Pinotille tyypillinen punainen marjaisuus ja loppumaun mausteisuus miellyttivät kovasti. Normaalikokoisten pullotteiden lippulaiva Ultra, on myös Pinot Noirista valmistettu, mutta vaalea kuohuviini, jossa tulee esiin edellisiä selkeämmin tyylikästä paahteisuutta ja hiivaisuutta. Ultra on aiempiin verrattuna astetta juhlallisempi kokonaisuus. Barthin kuohuviineissä oli kautta linjan todella miellyttävä, pienikuplainen mousse, jollaiseen ei liian usein törmää Champagnen ulkopuolella, isot pisteet siitä.

Maistamistani valkoviineistä suosikeikseni nousivat Charta Riesling 2011 ja Hattenheim Wisselbrunnen Riesling Erstes Gewächs 2011. Chartan vahva ja pitkä maku yhdistyi tyylikkääseen mausteisuuteen ja mineraalisuuteen, kahdentoista ja puolen euron hintalapulla varustettuna tämä viini omaa erinomaisen hinta-laatusuhteen. Reilun parin kympin hintalappua kantava Hattenheim Wisslebrunnen oli taas astetta tyylikkäämpi kokonaisuus Rieslingille tyypillistä voimakasta aromaattisuutta ja kiehtovaa mausteisuutta. Vaikka vuoden 2011 saksalaiset Rieslingit näyttävätkin kehittyvän melko nopeasti ja monet niistä ovat melko avoimia jo nyt, on tämäkin vielä varsin nuori viini, jonka kannattaa antaa kehittyä vielä muutama vuosi kellarissa.

Nuoreksi viinintekijäksi Mark P. Barthilla tuntuu olevan harvinaisen hyvin ”homma hanskassa”. Tarkoitan tällä lähinnä sitä, että toimintatavat ja -linjaukset perustuvat vahvaan ammatilliseen osaamiseen ja Mark pystyy perustelemaan valintojaan viininvalmistuksessa selkeillä faktoilla. Wein und Sektgut Barthilla nykyhetki ja tulevaisuuden näkymät vaikuttavat olevan siinä määrin hyvällä mallilla, että suosittelen kaikkia viininystäviä painamaan nimen tarkasti muistiin.

Matkalla Moselissa – Clemens Busch

Posted on 21/11/2012 by Copatinto

Tämänkertaisen Moselin reissun viimeinen tilavierailu vei minut Pünderichiin. Joitakin kymmeniä kilometrejä sekä yhtä salviateemukillista myöhemmin edessäni näkyi hiljainen joenmutka, jonka vastarannasta nousivat jyrkästi Marienburgin rinteet. Samaisilta rinteiltä Rita Busch kiirehti kesken sadonkorjuupuuhien ottamaan vierailijoita vastaan ja kertomaan Clemens Buschin viineistä ja toiminnasta.

Clemens ja Rita Busch ottivat viinitilansa haltuun 1986, mutta tilan historian tiedetään ulottuvan ainakin 1800-luvun alkumetreille. Clemens Busch on sertifioitu luomutuottaja ja noudattaa myös biodynaamisia viljelyperiaatteita. Näissä olosuhteissa ja näillä leveyspiireillä viininviljely on riittävän haasteellista ihan millä menetelmällä tahansa, joten voin vain nostaa hattua samalla, kun pähkäilen kuinka paljon hikipisaroita ja harmaita hiuksia luomutouhu ja biodynaamisuus tällaisessa paikassa saa aikaan. Clemens Buschin tarhojen maaperässä on syvälle ulottuvia kerroksia erilaisia liuskekiviä, kuten esim. blau schiefer, grau schiefer ja roten schiefer. Tarhoilta käsin kerätyistä rypäleistä puristettu mehu käytetään viiniksi villihiivoilla ja viinien valmistuksessa hyödynnetään erityisen pitkää hiivakontaktia. Yllätyksekseni kuulin, että jopa 60 % tuotannosta menee vientiin.

Oli todella mielenkiintoista maistaa vierekkäin grau schiefer- ja roten schiefer-tarhojen rieslingejä ja todeta kuinka erilaisia ne olivat luonteeltaan. Itse pidin himpun verran enemmän 8,9 g/l jäännössokeria sisältäneestä Riesling Vom Roten Schieferistä, jonka raikkaus, moniulotteinen mausteisuus ja kiehtovan syvä mineraalisuus veivät maistelijaa kuin litran mittaa. Maistelun yksi ehdottomista kohokohdista oli vuoden 2010 Marienburg 1. Lage Fahrlay-Terassen Riesling. Tämän todellisen huippuviinin tuoksussa pirteät sitruunat ja omenat saivat seurakseen intensiivistä mausteisuutta, huikean kiehtovaa mineraalisuutta ja loistavan happosektorin. Yksinkertaisesti yksi parhaista maistamistani Moselin Rieslingeistä ikinä.

Vierailun aikana minuun teki suuren vaikutuksen Rita Buschin tervehenkinen vaatimattomuus, vaikka laseihin kaadettiin tasaiseen tahtiin toinen toistaan huikeampia viinejä. Ritan tarinoista oli aistittavissa Clemens Buschin vahva kunnioitus luontoa ja ympäristöä kohtaan sekä usko omaan tekemiseen. Kaikki tämä toiminta on vaatinut paljon aikaa ja vaivaa, mutta lopputulos lasissa puhuu puolestaan ja palkitsee varmasti myös tekijänsä.

Matkalla Moselissa – Von Othegraven

Posted on 13/11/2012 by Copatinto

Matkani Moselin varrella jatkui Mülheimista kohti Kanzemia ja Von Othegravenin viinitiluksia. Jos aivan tarkkoja halutaan olla, Von Othegravenin kohdalla käyskennellään itse asiassa Saar-joen varrella, jonka kaikki toki tunnistavat Moselin sivujoeksi. Von Othegravenin omistaa Günther Jauch ja toimtusjohtajana sekä kellarimestarina häärii Andreas Barth.

Perille päästyämme tilanhoitaja Swen Klinger pisti putiikin pulloja riviin, alkoi kaatelemaan viiniä laseihin ja huolehti siinä samalla juuri puristetun rypälemehun siirtymisestä oikeaan paikkaan jatkoprosessointia varten. Parin ensimmäisen Rieslingin jälkeen mielenkiintoni pamahti kertaheitolla aivan uusiin sfääreihin, sillä Swen tiedusteli halukkuuttani ottaa Kuppia. Enpähän ollut näin loistavaa ehdotusta koskaan aikaisemmin viinitilalla kuullutkaan! Kajautin myönteisen vastaukseni ilmoille viivyttelemättä ja kotvan kuluttua sain kuulla, että lasiini oli juuri loroteltu Wiltinger Kupp-tarhoilta peräisin olevaa viiniä vuodelta 2011. Tämä ”Kupp” Riesling Kabinett 2011 oli hyvä osoitus Kabinett-luokan Rieslingin kyvystä yllättää laadullaan; raikas ja hedelmäinen tapaus, jota ryhdikäs hapokkuus piti tiukasti otteessaan.

Kun Kuppia oli otettu riittävästi, sain lasiini vuoden 2011 Kanzemer Altenberg Riesling Groβes Gewächsiä. Nurkan takana jyrkästi nousevilta Altenbergin rinteiltä tulevan viinin suosiollisella avustuksella päästiinkin jo hyppäämään Moselin/Saarin Rieslingien huipputasolle. Nuorekkaan ja vielä hieman sulkeutuneen tuoksun takana piileskellyt upea paketti syvää mineraalisuutta, raikasta sitrusta ja omenaa alkoi jo näyttää kynnen kärkiään paletilla. Swen arveli viinin pääsevän ainakin hyvin lähelle huippukuntoaan noin kolmen vuoden iässä.

Ennen reissun seuraavan pikataipaleen alkua ehdittiin onneksi vielä ottamaan kunnon hymyt naamalle vuoden 2004 Bockstein Spätlesen toimesta. Varsin herkullista tavaraa, johon vuosien lisäikä oli kehittänyt lapiokaupalla syvyyttä ja moniulotteisuutta.

Von Othegravenin viinejä himoitsevia joudun masentamaan kertomalla, että jutun kirjoitushetkellä näitä ei sitten notku Alkon hyllyillä missään muodossa. Helposti mieliin painuvaa modernia etikettiä on siis bongailtava jostain muualta.

Matkalla Moselissa – Weingut Becker-Steinhauer

Posted on 06/11/2012 by Copatinto

Jostain kumman syystä satun osumaan paikkoihin, joihin kehkeytyy yllättävän huono tai muuten vaan poikkeuksellinen sää vierailuni ajaksi. Niinpä en voi väittää olleeni puulla päähän lyöty, kun lokakuisena maanantaiaamuna kuulin Bernkastel-Kuesissa olevan vuodenaikaan nähden kylmempää, kuin vuosikymmeniin. Viikko tai kaksi takaperin vallinnut t-paitakeli oli yllättäen muuttunut hyytäväksi nollakeliksi, jep jep.

Kierrokseni Moselin viinitiloilla sai alkunsa, kun hyppäsin hetkeä myöhemmin Helenan ja Günterin kyytiin, suuntanamme Mülheim ja Becker-Steinhauerin viinitila. Vuonna 1758 perustettu Becker-Steinhauer on edelleen saman perheen omistuksessa ja nykyään johtohahmona häärivä Karsten Becker viljelee yhdeksää omaa tarhahehtaariaan Braunebergin ja Zeltingenin välimaastoissa, noin 15 km säteellä Mülheimin ”konttorilta”. Omien tarhojen lisäksi tila käyttää jonkin verran sopimusviljelijöiden rypäleitä. Rypälelajikkeista pääroolissa kekkuloi luonnollisesti Riesling, mikäpäs muukaan. Tilan filosofiana on ollut pyrkimys maksimoida rypäleiden laatu jo tarhoilla, ylimääräisiä kikkailuja vältellen ja luontoa kunnioittaen. Viininvalmistuksessa pyritään sitten saamaan se tarhoilla saavutettu korkea laatu siirrettyä pullon sisään, lopulliseen tuotteeseen.

Muutaman pihamaalla suoritetun huhuilun jälkeen Karsten Becker nousi kellarin uumenista päivänvaloon ja otti vierailijat lämpimästi vastaan. Yöllä oli päästy jopa kuuteen pakkasasteeseen ja Karsten oli tietysti kömpinyt aamuyöllä tarhoilleen poimimaan rypäleitä. Kuuden asteen pakkanen ei aivan vielä riittänyt jäädyttämään rypäleitä eisweinin tekoa varten, mutta aamuyön tunteina kerätyistä sohjoisista rypäleistä puristunut makea ja konsentroitunut mehu tulisi päätymään todennäköisesti vallan mainioksi auslese-viiniksi. Pakkasukkeli onkin näihin aikoihin vuodesta varsin tervetullut kyläilijä tarhoilla.

Siirryimme maisteluhuoneeseen ja aloittelimme kulauttelua luonnollisesti tilan kuohuviineillä. Maistelun sai aloittaa feminiinisempi ja kevyempi Riesling Brut, jonka raikas hedelmäisyys ja tyylikäs mineraalisuus olivat oikein mukavassa tasapainossa keskenään. Jatkoa seurasi tässäkin blogissa suositellun Riesling Sekt Extra Trockenin muodossa. Tämä Einsteinin kuvaa etiketissään kantava kuohuviini on edelliseen nähden selkeästi runsaampi, maskuliinisempi ja hippusen makeampi. Sitrushedelmien lisäksi joukkoon liittyi nyt enemmän trooppisia komponentteja. Molemmat ovat varsin mainioita esimerkkejä siitä, miten loistavaa kuohuviiniä Riesling-rypäleistä saadaan aikaan.

Seuraavaksi joudun kyllä paljastamaan, että paria viiniä myöhemmin Karsten halusi tarjota minulle Carlsbergia. Olin juuri saanut tietää, että Becker-Steinhauerilla on yksinoikeus Carlsbergiin Moselissa. Miten niin hämmentävää? Luojan kiitos pöytään ei kuitenkaan kannettu tölkkikaupalla sitä keskinkertaista, vihreään etikettiin naamioitunutta markettikaljaa, vaan jälleen kerran maukasta Rieslingiä. Carlsberg on nimittäin Becker-Steinhauerin omistuksessa oleva pieni tarha, jolla on historiallisen arvonsa vuoksi, pienestä koostaan huolimatta, poikkeuslupa kantaa omaa tarhanimeään etiketissä. Veldenzer Carlsberg Riesling Spätlese Feinherb 2010 oli toisaalta myös erinomainen esimerkki siitä, että yleisesti ottaen Euroopassa huonon maineen saanut 2010-vuosikerta on Moselissa monien upeiden ja pitkän kehityskaaren omaavien viinien vuosi. Upea sekoitus sitruunaa, persikkaa ja hienostunutta mineraalisuutta yhdistyi todella mahtavaan hapokkuuden ja jäännössokerin (19 g/l) yhteispeliin. Tilalta ostettuna 7,50 euron hintaan viini on todellinen timanttilöytö.

Kun kerran hyvään vauhtiin oli päästy, ei ollut mitään syytä estää Karstenia lorottelemasta laseihin yhä makeampia viinejä. Vuoden 2010 Zeltinger Schlossberg Riesling Auslese suoritti kiitettävällä tavalla suun sokerireseptorien kalibroinnin ja valmisteli maistelijaa todelliselle viinielämykselle.

Tyylikkäästi ikääntynyt vuoden 1994 Brauneberg Juffer Riesling Auslese oli nimittäin huikeassa vedossa ja kannustaa kyllä jemmailemaan omiakin Riesling-pulloja hieman pidempään kellarin nurkassa. Mukava maistelutuokio päätettiin arvokkaasti vuoden 2009 Mülheimer Sonnenlay Riesling Eisweiniin, jonka huikean moniulotteinen hunajaisuus ja marmeladisuus johti karkeasti arvioituna noin sadan vuoden pituiseen hienostuneeseen jälkimakuun.

Maistelun lomassa käydyissä keskusteluissa Karsten Beckeristä huokui aito innostus ja sitoutuminen omaan työhön, mikä oli myös selkeästi maistettavissa laseihin kaadetuissa viineissä. Kaiken sen vaatimattomuuden ja rentouden takaa löytyi myös ilahduttavalla tavalla terve ylpeys omista viineistä, juuri niin kuin pitääkin.

Tutustumisen Becker-Steinhauerin viineihin voit aloittaa sujauttamalla ostoskassiin Alkon kuohuviinihyllystä sen vihreän pullon, jossa on Einsteinin kuva etiketissä, suosittelen.

Testissä valkoviini Rias Baixasista – Albariño do Ferreiro 2010

Posted on 17/06/2012 by Copatinto

Testipenkin lukujärjestykseen on onnistuttu koodailemaan tälle kesälle jonkin verran espanjalaisia Albariño-viinejä. Bodegas Gerardo Mendezin Albariño do Ferreiro vuodelta 2010 sai luvan aloitella urakointia ja heilahtikin paikalle järisyttävien pisteiden saattelemana. Guia Proensassa jopa 99/100 ja Guia Peñínissä 93/100 pistettä niittäneelle valkkarille ei kuitenkaan testinpenkissä lähdetä sen syvemmin kumartelemaan.

Espanjan Galiciassa, Rias Baixasin merellisessä, kosteassa ja viileässä ilmastossa tehdään ehkäpä Espanjan kiinnostavimpia valkkareita. Rias Baixas sai D.O.-luokituksensa 1988 ja on sen jälkeen kasvattanut viljelyalansa yli 20-kertaiseksi. Väritykseltään keltavihreän Albariñon paksut kuoret suojelevat sitä hyvin kostean ilmaston homeongelmilta, mutta toisaalta pienehkön rypäleen paksukuorisuus tarkoittaa myös vähäistä mehumäärää rypälettä kohden. Albariño-viinit ovat runsasaromisia, raikkaan hapokkaita ja tyylikkäitä. Viinien alkoholipitoisuus on tyypillisesti 12-13 prosentin luokkaa ja hapokkuus pysyttelee noin kuudessa grammassa litraa kohden. Lajiketta on verrattu aromaattisuutensa puolesta mm. Viognieriin ja Rieslingiin, joista jälkimmäisen saksalaisen lajikkeen kotikontuja on tiettävästi epäilty myös Albariñon synnyinseuduiksi.

Keltavihreän Do Ferreiron tuoksusta löytyy sitrusta, greippiä, vihreää omenaa ja selkeää mineraalisuutta. Kuivan viinin melko runsaassa ja aromaattisessa maussa toistuvat tuoksun komponentit. Maku ei ole ehkä aivan moniulotteisimmasta päästä, mutta upean raikas hapokkuus ja erittäin tyylikäs mineraalisuus täydentävät varsin nautinnollista kokonaisuutta. Pitkässä jälkimaussa on havaittavissa sitrusta ja tyylikästä mineraalisuutta. Tässä viinissä huomio kiinnittyy erityisesti loistavaan tasapainoon eri komponenttien välillä.

Rias Baixasin valkoviinit kukoistavat merellisten makujen ruokapöydissä. Monenlaiset kalaruuat, mustekala, osterit, ravut ja simpukat ovat kaikki hyviä seuralaisehdokkaita aromaattiselle ja hapokkaalle Albariñolle.

Copatinton testipenkki taputtelee näillä puheilla Bodegas Gerardo Mendezin Albariño do Ferreirolle hienot 4/5 staraa. Viini keventää lompakkoa esim. Saksassa noin 15 €, joten hinta-laatu-suhdekin on hyvällä tasolla.

Testissä Zonin Ripasso Valpolicella Superiore

Posted on 30/11/2011 by Copatinto

Saksalaisessa Weinwelt-lehdessä oli iso juttu Gianni Zoninista sekä hänen perheensä viiniyrityksestä. Kuvissa näkyi olevan niin vakuuttavan näköinen viiniherra sekä hieno kartano, että Copatinton oli suorastaan pakko hankkia käsiinsä Zoninin viiniä. Testipenkkiin saatiinkin sopivasti Zonin Valpolicella Superiore Ripasso 2009.

Zonin kuuluu Italian suurimpiin yksityisiin viinipuljuihin ja rutistaakin n. 1800 viljelyhehtaaristaan viiniä maailmalle huimalla 23:n miljoonan pullon vuosivauhdilla. Viljelyalaa on jokseenkin kaikilla Italian tärkeimmillä alueilla sekä lisäksi ainakin USA:ssa. Gambero Rosson tilastot tyynnyttelevät viimeisintäkin epäilijää; Zoninin amaronet ja ripassot ovat takoneet tasaisesti kahden bicchierin arvosteluja vuodesta toiseen, kerrassaan vakuuttavaa.

Ripasso-viinit ilahduttavat nautiskelijaa erinomaisella hinta-laatusuhteella, ripasso onkin usein ns. varma valinta kohtuuhintaisissa italialaisissa viineissä. Valpolicella superioreen verrattuna ripasso on hieman tuhdimpaa tavaraa ja syykin löytyy ns. ripasso-menetelmästä. Menetelmästä löytyy varmasti paljon tietoa kirjoista ja kansista, mutta noin karkeasti yksinkertaistettuna se tarkoittaa menetelmää, jossa amaronen tai recioton valmistuksesta jäänyttä rypälemassaa käytetään uudelleen ripassoksi valmistettavan viinin kanssa. Menetelmän avulla viiniin tulee mm. lisää rakennetta, tanniineja, väriä ja alkoholia.

Zonin Ripasso 2009 on syvän rubiinin punainen. Tuoksussa on valpolicellan rypäleille tuttuun tapaan kirsikkaa, mausteisuutta ja ehkä hitunen makeutta ja tammea. Maussa on kypsän ja runsaan hedelmäistä tuumasävytteistä kirsikkaa, lopussa mausteisuus ja makeus nostavat hieman päätään. Maltillinen happorakenne ja pehmeät tanniinit soittelevat täydessä sopusoinnussa hedelmäisyyden kanssa. Nautinto päättyy kirsikkaiseen, pitkään jälkimakuun.

Jos joskus ripasso on ollut tasapainoista, niin nyt se on sitä. Erittäin hienostuneen tasapainoinen viini, jossa kaikki komponentit ovat kohdallaan. Vaikka tämän viinin vuoksi ei ehkä kuitenkaan kannata sitä metsää tai perintöhopeita pistää myyntiin, niin Copatinto suosittelee isolla kädellä. …Jaa niin tosiaan, mistä tätä sitten saa ? Kannattaa suunnata katseet eteläiseen naapurimaahamme, missä satama-alueen iloiset kauppiaat kauppaavat Zonin ripassoa hippusen yli kympin hintaan. Did I say nice ? Yes I did, indeed !

COPATINTO

Viinien asiantuntija

Category Archives: YLEISET