Prowein 2013 (osa 2)

Runsaiden hotelliaamiaisten ja vähintään yhtä runsaiden narikkajonojen jälkeen oli luontevaa tallustella pohjoisen sisäänkäynnin vieressä sijanneen Champagne Loungen suuntaan. Alueen samppanjatarjonta rakensi poikkeuksellisen osuvat puitteet pitkien ja hartaiden messupäivien aamunavaukselle. Maistelukoneistoni saavutti salamannopeasti samat aaltopituudet mm. Janisson-Baradon Extra Brut:n ja Dampierre Prestige 2002:n kanssa. Näistä Dampierre olikin varsin miellyttävä uusi tuttavuus samppanjasektrorilla.

 

 

 

 

 

 

 

Jos olet joskus päätynyt epäilemään espanjalaisten rosé-viinien potentiaalia happosektorilla, kannattaa maistaa Empordan viinialueelta tulevan Celler Espeltin Lledoner Rosat. Erittäin raikas ja pirteän hapokas Garnachasta tehty Rosé-viini, josta löytyy kepeyden ja raikkauden lisäksi vahvasti tyypillisiä Garnachan ominaisuuksia. Mieleen tulee puoliväkisinkin Coulliouren rosé-viinit noin 50 km:n päästä Ranskan puolelta.  Wow-viisarit heilahtivat sen verran pitkälle kaakkoon, että tätä pitää todennäköisesti hankkia kaappiin tulevan kesän varalle.

 

 

 

 

 

 

 

Voimakkaampien espanjalaisviinien eturintamassa ampuu kovilla panoksilla Bodegas Cenit. Kriitikot ovat raapustaneet paperiin tämän Zamoran kulmilta kotoisin olevan makupommin kohdalla jopa sataa pistettä hipovia lukemia. 2008 oli vielä melko nuorekkaan agressiiivista tavaraa, mutta tummasävytteinen, kypsän hedelmäinen ja mineraalinen paketti kätkee pullon sisään kohtuullisen kovaa potentiaalia. Nora Albariño oli puolestaan tällä reissulla maistamistani Albariñoista selkeä ykkönen. Huikean intensiivinen, moniulotteinen ja pitkä paketti sitruunaa, omenaa, päärynää, melonia ja merellistä mineraalisuutta.

 

 

 

 

 

 

 

Sisilialaisissa valkoviineissä tuntuu toisinaan olevan soundit aika kivasti kohdallaan. Näissä Antichi Vinain valkkareissa oli potkua, ryhtiä ja persoonaa vähintään riittävästi. Onkohan Marsala-viineistäkin tuttu Grillo oikeastikin niin pelottavan mielenkiintoinen lajike, kuin juuri nyt kuvittelen? Italialaisten punaviinilajikkeiden saralla uusi tuttavuus oli Ruché. Parhaiten Ruchén tuoksua voisi kuvata nimittämällä sitä punaviinien Gewürztramineriksi. Punaviinille varsin epätyypillinen, intensiivisen kukkainen ja parfyyminen tuoksu. Naurettavan varmaa yllätyskamaa mustien lasien sokkomaisteluihin.

Rheingaun osastolta löytynyt Mark P. Barth on tyytyväinen mies. Barthin kuohuviinivalikoiman raikas ja pirteä Riesling Brut pölähtää nimittäin toukokuussa Alkon perusvalikoimaan. Muutamia pulloja kulauttaneena voin kertoa, että sitä ei kyllä kannata missata. Oli erityisen hienoa päästä maistamaan kuvassa näkyvää talon lippulaivakuohari Primusta. Erittäin intensiivistä, moniulotteista ja eleganttia tavaraa, jolle voisi povata myös hyvää ikääntymispotentiaalia. Pullo kantoi numeroa 33 / 400. Vierailin muuten Barthin viinitilalla viime syksynä, kiinnostuneet löytävät siitä lisää tarinaa täältä.

Takavuosien mainos kehoitti kansalaisia päättämään päivänsä Columbia-kahvilla. Columbiaa ei näkynyt olevan tarjolla missään, joten päädyin kokeilemaan viimeisen messupäiväni päättämistä Provencen rosé-viineillä. Onnistuneen raikas valinta ja olihan siellä näköjään muillakin hauskaa.

Prowein 2013-raportin ykkösosiossa höpöttelin muutamista tastingsessioista, osa 1 löytyy täältä.

Viikon Copa – J.L. Wolf Forster Pechstein Riesling 2010 23,70 €

J.L. Wolf on Moselin viineistä tunnetun Dr. Loosenin viinitalon sivuprojekti Pfalzin viinialueella. Usein punaisissa housuissaan viipottava Dr. Loosenin keulahahmo, Ernst Loosen otti J.L. Wolfin tilan ohjakset käsiinsä 1996 ja alkoi ripeästi työstämään alkujaan 1756 perustettua tilaa uuteen nousuun. Forstin kylän lähellä sijaitseva Pechstein on yksi J.L. Wolfin parhaista tarhoista. Maaperässä on runsaasti basalttia, joka tuo viineihin reipashenkistä mineraalisuutta. Viikon Copaksi valikoitunut J.L. Wolf Forster Pechstein Riesling 2010 on erinomainen esimerkki siitä, miten em. mineraalisuus tulee viinissä esiin.

Tuoksussa on sitruunaa, vihreää omenaa, mineraalisuutta sekä hiukan persikkaakin. Runsaan hapokas, pirteän raikas ja kuiva maku seikkailee pääpiirteittäin tuoksun viitoittamilla poluilla. Pieni määrä jäännössokeria (8 g/l) tasapainottaa runsasta hapokkuutta (7,5 g/l) paletilla. Pitkä jälkimaku jättää suuhun sitruunaisen ja erittäin mineraalisen vaikutelman.

Itse pitäisin tätä 2010-vuoden J.L. Wolf Forster Pechstein Rieslingiä vielä hetken kellarissa kehittymässä, sillä potentiaalia tässä viinissä riittää yllin kyllin. Jos välttämättä haluat korkata pullon nyt, tarvitset ehdottomasti ruokaa viinin kylkeen. Runsaat kala- tai äyriäisruuat, myös savustettuna tai grillattuna, voisivat olla hyvä strategia taistelussa viinin nuorekkaan tiukkaa ja ryhdikästä hapokkuutta vastaan.

4 / 5 staraa.

 

 

 

Prowein 2013 (Osa 1)

Maaliskuussa oli taas melkoisen viiniähkyilyn paikka, kun legendaarinen Prowein järjestettiin Düsseldorfissa. Lukuisiin messuhalleihin pakkaantui tänä vuonna noin 44000 messuvierasta, joille kaikenkaikkiaan noin 4700 näytteilleasettajaa esitteli tuotteitansa. Painelin kolme päivää tukka putkella ja lonkat kirskuen pitkin messuhalleja siemaillen toinen toistaan mielenkiintoisempia viinejä. Viime vuoden Prowein-seikkailuistani voit lukea muuten täältä ja täältä.

Aloittelin messut soittelemalla makunystyröille herätyskelloa samppanjatastingin säestyksellä. Sasha Speicher esitteli 11 samppanjaa teemalla “use of wood”. Tasting piti sisällään esimerkkejä erilaisista tavoista ja tyyleistä  käyttää tammea samppanjan valmistuksessa. Rankkasin porukan kärkeen tylysti Bollinger Grande Année:n. Lasiin lorotettiin vuosikertaa 2004, joka ei kyllä mielestäni aivan yllä 2002:n syvyyteen, mutta huikeaa tavaraa silti. Kakkospallille työnnän ehkä yllätyksellisestikin melko edullisen Drappier Millesime D’exception Brut 2006:n. Sasha Speicher kertoi vuoden 2006 olleen erinomainen Chardonnay-vuosi Champagnen alueella ja totesi sen tulevan esiin tämänkin samppanjan kohdalla, vaikka Chardonnayn osuus blendistä onkin “vain” 30-40 % (lähteestä riippuen). Lasista löytyi raikasta omenaa ja sitruunaa hienossa balanssissa, erittäin tiivis ja elegantti mousse sekä todella tyylikkään mineraaliset jälkipelit kaupan päälle. Keski-Euroopassa noin kolmen kympin hintaan aivan järkyttävän kova hinta-laatusuhde. Kolmospallille on pakko nostaa Krug Grande Cuvée. Tyylillisesti Krug ei ole suurin suosikkini – asia, josta muuten talousosastoni olisi syytä olla sanoinkuvaamattoman tyytyväinen. Joka tapauksessa on myönnettävä, että vastaavanlaista syvyyttä ja rakennetta ei muista tämän session pulloista tahtonut löytyä. Vaikka Bollingerin Grande Année veikin omassa arviossani pidemmän korren raikkaammalla otteellaan ja Drappier taas huikealla tasapainoisuudellaan, esitteli Krug Grande Cuvée silti kiistämättömän laadukasta rakennettaan tässä vaiheessa vielä varsin tiukasti ja vahvasti paketoituna. Alkon tilausvalikoimassa Krugin reilun 170 euron kokoinen hintalappu on vaikeasti nieltävää osastoa, ja onkin luvattoman helppoa todeta rahakirstuni lukon avautuvan mieluummin vaikkapa tässäkin maistelussa mukana olleen Jaquesson Cuvée 736:n suuntaan. Niitä voikin sitten sulloa samalla rahalla ostoskassiin lähes 4 kpl! Champagne tastingin viinilista löytyy klikkaamalla tästä

Myöhemmin iltapäivällä oli aika paneutua Lounais-Ranskan viineihin Vinum-lehden järjestämässä seitsemän viinin maistelussa. Rolf Bichsel oli kerännyt maisteltavaa kolmelta tunnetulta viinipuljulta Lounais-Ranskasta. Mukana olivat Domaine Chiroulet Côtes de Cascognesta, Clos Triguedina Cahorsista ja Vignobles Alain Brumont Madiranista. Chirouletin ja Triguedinan punkut olivat varsin maukkaita, mutta tässä sessiossa oli yksi selkeästi ylitse muiden. Aivan mieletön ja ehdottomasti viiden staran arvoinen Alain Brumont La Tyre 2002 pisti sukat pyörimään jaloissa oikein huolella. Viinissä on jo mukavasti kehittyneisyyttä, mutta terhakasta tanniini- ja happosektorista sekä runsaahkosta hedelmästä päätellen matkaa huippuun on jäljellä vielä vuosia. Maistelun päättänyt makea valkoviini Domaine Chiroulet Vent d’Hiver 2009 oli melko vaisu esitys, eikä tasollisesti pärjännyt lähimainkaan sadan metrin säteellä runsain mitoin tarjolla olleille makeille saksalaisille. Sud-Ouest de France – tastingin viinilista löytyy klikkaamalla tästä

Toisena messupäivänä oli riittävät perusteet rynnätä David Schwarzwälderin Rioja-tastingiin katsastamaan huippuvuosikertojen 2001 ja 2004 kisakunto. Kirjatuista muistiinpanoista päätellen viinit pitivät sisällään hyvin samankaltaisia ominaisuuksia, poislukien hieman oksidoituneempaa tyylisuuntaa edustavat, läpikuultavan tiilenpunaiset Viña Tondonia Reserva 2001 ja Viña Ardanza Reserva 2004. Kyseiset klassikkoveijarit edustavat niin erilaista tyyliä, että niitä on vaikeata ja ehkä turhaakin verrata muihin tämän tastingin viineihin. Ovat toki ehdotonta huipputavaraa omassa kastissaan ja Viña Tondonia on näistä ehkä se pitkäkestoisimmasta kellaroinnista hyötyvä ja samalla sitä kaipaava. Nyt maistettu 2001 oli vielä melko keskeneräistä tavaraa. Muista viineistä joukon hännille tyrkkäsin Conde de Valdemar Reserva 2004:n ja Baron de Ley Gran Reserva 2004:n, jotka eivät onnistuneet ainakaan tässä seurassa vakuuttamaan juuri millään osa-alueella. Jollain tavalla ehkä hassuakin havaita, että Suomessa vuoden viiniksi 2013 valittu jäi viimeistä edelliselle sijalle. Kärkisijat napanneet CVNE Imperial Gran Reserva 2001 sekä Remirez de Ganuza Gran Reserva 2001 olivat varsin hyvässä vireessä, tasapainoisia ja tyylikkäitä. Rioja tastingin viinilista löytyy klikkaamalla tästä

Autotalliviiniä – Pagos Familia Langa Pieza El Coll 2009

Zaragozan lähimaastossa Espanjassa sijaitseva Catalayudin viinialue tuottaa rustiikkia ja konsentronoitunutta punaviiniä, jota ei voi suositella heikkohermoisille. Itse asiassa kaikki tähän mennessä maistamani Calatayudin punkut ovat olleet todella paksua ja tuhtia tököttiä. Alueen viljellyin lajike on Garnacha ja melko usein viinit on valmistettu ainakin osittain vanhojen köynnösten rypäleistä (Viñas Viejas).

Tartuin Pieza El Colliin kiinni erään saksalaisen marketin viiniosastolla. Kun etiketissä lukee Garaje Wine (autotalliviini), alkoholia on 15% ja viini tulee Catalayudin alueelta, on sen pakko olla todella karu elämys! Onnistuneen korkkauksen jälkeen en löytänyt hotellihuoneestani minkäänlaista, edes etäisesti juomavälinettä muistuttavaa esinettä. Hetkellinen tarkkaavaisuus sai kuitenkin palkkionsa, kun havaitsin kylpyhuoneen kaapissa epäilyttävän näköisen muovisen esineen. Ulkoa musta ja sisältä valkoinen, paksuhkosta muovista valmistettu kapistus muistutti vahvasti 80-lukulaista kukkamaljakkoa, mallia Tiimari. Kerrankos sitä nyt kukkavaasista viiniä naukkaillaan…

Pieza El Coll osoittautui jo alkumetreillä todelliseksi autotalliviiniksi. Keskeltä lähes mustan ja reunoiltaan hiukan violettiin päin taittavan viinin rakenne oli lähes moottoriöljymäisen jähmeä ja paksu. Poikkeuksellisen intensiivisessä tuoksussa oli makeaa mustikkasoppaa, paahteisuutta ja jollain sairaalla tavalla kiehtovaa rösöisyyttä. Luonnollisesti kaiken sekamelskan läpi työntyi nokkaan myös alkoholin käryä. Onneksi ei kuitenkaan poltettua kumia, pakokaasua tai bensiiniä. Maun täyteläisyyden kuvaamiseen ei riitä lähimainkaan luokitus “erittäin täyteläinen”. Osuvammin asian voisi haarukoida esim. “moukarilla päähän”-tyyppisellä kuvauksella.

Tässä viinissä kaikki meni niin pahasti överiksi, että se oli jollain järjettömällä tavalla jopa hauskaa. Paksusta muovista valmistettu kukkavaasi oli varmasti pätevin mahdollinen viinilasin korvike, sillä ohuempiseinäisen mukin seinämät viini olisi todennäköisesti syövyttänyt puhki. En ollut kovin yllättynyt, kun myöhemmin luin Parkerin antaneen viinille 90 pistettä. Hauskaa oli minullakin koko yhdeksän euron edestä, mutta välineiden ja olosuhteiden vajaavaisuudesta johtuen suosittelen pitämään arviotani korkeintaan suuntaa antavana.

Testissä Psi 2008

Yleisesti ottaen en ole kovinkaan kiinnostunut ikoniviineistä, joiden pullohinnat rakentuvat vähintään kolmesta tai joskus jopa neljästä numerosta. Viinit voivat olla toki loistavia, mutta silti hävyttömän ylihintaisia. Oman perstuntumani mukaan jo 50-60 euron jälkeen hinnan ja laadun suloinen käsikynkkä alkaa pahasti herpaantumaan ja yli 100 euron pullohinnoilla hinnan ja laadun kintaat eivät enää lyö yläfemmaa, ainakaan pelkillä järkiperusteilla. Yksi Espanjan suurista ikoniviineistä on Pingus. Noin 8500 pullon vuosikerta Pingusta myydään sukkelasti muutaman sadan euron pullohinnalla. Parhaista ja vanhemmista vuosikerroista voi joutua pulittamaan moninkertaisia summia. Joskus siis käy niin, että hurja hypetys, kova kysyntä ja vastaavasti lähes olematon tarjonta nostavat myyntihinnat raivokkaisiin lukemiin.

Ikoniviinejä ja niiden hintarakennetta enemmän minua kiinnostavat viinien takaa löytyvät henkilöt ja tarinat. Dominio de Pinguksen takaa löytyy herra nimeltä Peter Sisseck. Hänen tarinansa pitää sisällään muutakin, kuin yhden salamannopeasti maailmansuosioon nousseen ikoniviinin. Testipenkissä päätettiin virittäytyä Sisseck-tunnelmaan Pingusta ”hieman” lompakkoystävällisemmän Psi 2008:n avulla.

Kööpenhaminassa syntynyt viinintekijä Peter Sisseck perusti Dominio de Pinguksen vuonna 1995 Ribera del Dueron alueelle. Vähän hassulta kuulostava Pingus-nimi juontaa juurensa Peter Sisseckin lapsuudesta. Peterin setä, viinintekijä Peter Vinding-Diers, oli nimittäin päättänyt, ettei sukuun mahtunut kahta Peter-nimistä viinintekijää ja lempinimi Pingus otettiin käyttöön. Peter Sisseck on saanut viinioppinsa Bordeaux’n yliopiston lisäksi mm. samoilla seuduilla toimineen setänsä viinitilalla. Dominio de Pinguksen perustamisen aikoihin inspiraationa on ollut mm. St. Emilionissa toimineen Château Valandraudin Jean-Luc Thunevin.

Dominio de Pingus on ollut alusta lähtien luomuviljelyn sanansaattaja ja vuodesta 2000 alkaen lippulaiva Pingus on tehty kokonaan biodynaamisesti viljellyistä rypäleistä. Luomutouhun lisäksi yksi Pinguksen menestyksen taustatekijöistä on poikkeuksellisen pieni satomäärä. Jopa veroviranomaisilla on ollut vaikeuksia uskoa naurettavien pienien satomäärien todenmukaisuutta. Lisäksi Sisseck on muutaman muun viinipioneerin kanssa saanut espanjalaisetkin käyttämään enemmän ranskalaista tammea, perinteisesti dominoivan amerikkalaisen sijasta. Uskoisin, että monet meistä ovat todella tyytyväisiä tähän kehitykseen. Alkuvuosina Dominio de Pinguskin käytti runsaasti uutta tammea, mutta myöhemmin sen käyttöä on radikaalisti vähennetty. Sisseckin mukaan huolellisempi työskentely tarhoilla vähentää myös tammen käytön tarvetta.

Ribera del Duerossa on perinteisesti totuttu maksamaan ostetuista rypäleistä vakiomääräisiä kilohintoja, joka on tietysti ohjannut kasvattamaan satomääriä laadun kustannuksella. Isojen satojen kiiluessa silmissä, erilaisten kemikaalien käyttö on ollut hienovaraisesti sanottuna runsasta. Peter Sisseck on halunnut kääntää kurssin jokseenkin päinvastaiseen suuntaan. Tämän ajatuksen pohjalta on myös syntynyt punaviini ψ (Psi), kreikkalaisten aakkosten 23:s kirjain. Psi on vuonna 2006 käynnistetty yhteistyöprojekti paikallisten viljelijöiden kanssa, jossa vanhojen köynnösten rypälelaatua pyritään kohentamaan huolellisemmilla ja luonnonmukaisemmilla toimintatavoilla. Tavoitteena on ollut viini, joka toisi esiin Ribera del Dueron ”todellisen sielun”. Ensimmäinen myyntiin tullut vuosikerta oli 2007.

Testipenkissä korkattiin onnistuneesti pullo vuosikertaa 2008. Kyseisenä vuonna kesä oli Ribera del Duerossa normaalia viileämpi ja osalla tarhoista oli homeongelmia. Rypäleiden kunnollista kypsymistä jouduttiin paikoin odottelemaan tavanomaista pidempään. Käsin kerätyt rypäleet ovat käyneet läpi pitkän ja rauhallisen maseraation. Viiniä on kypsytetty 18 kk osittain pienissä ja isoissa ranskalaisissa tammitynnyreissä ja osittain sementtitankeissa. Uutta tammea ei ole käytetty käytännössä lainkaan.

Syvän rubiininpunainen viini, jonka tuoksussa on kirsikkaa, punaista viinimarjaa, hieman luumua ja aavistus kukkaisuuttakin. Keskitäyteläisen ylärajoille sijoittuva maku koostuu tuoreista punaisista marjoista, reilusta hapokkuudesta sekä napakasta ja hieman ikeniä kuivattavasta tanniinisuudesta. Tammi ja ”vain” 13 %:n alkoholipitoisuus eivät tee itsestään sen isompaa numeroa. Komponenttien välinen balanssi on hyvä ja pitkähkö jälkimaku on kirsikkainen ja mausteinen.

Psi on kieltämättä varsin mielenkiintoinen tapaus. Se on erittäin raikas, punasävytteisen marjainen ja siten jokseenkin epätyypillinen, massasta poikkeava Ribera del Dueron punaviini. Viinissä on hyvä tasapaino ja se on sinänsä varsin nautinnollinen. En kuitenkaan onnistunut löytämään Psi:stä juurikaan moniulotteisuutta tai sellaista syvyyttä, jota tämän hintaluokan (~30 €) viiniltä sopii odottaa. Jos tässä nyt sitten olisi se Ribera del Dueron ja Tinto Finon todellinen sielu, pitäisi todeta, ettei suurimmalla osalla alueen muista tuottajista ole koordinaatit siellä päinkään. Oli miten oli, Copatinto antaa Psi 2008:lle raikkaat 3,5/5 staraa.

 

 

 

Jouluviinit 2012

Vuosi lähestyy taas loppuaan, ja kuinka ollakaan, internetin hakukoneet alkavat hiljalleen tukkeutua jouluviineihin liittyvistä hakusanoista. On siis tullut aika sovitella tonttulakkia päähän ja listata siinä sivussa joulun 2012 viinisuositukset. Toivon hartaasti tänäkin jouluna, että kansalaiset unohtaisivat ne iänikuiset ”jiipeetsenetit” ja ”katoneekrot” sinne handelin hyllylle ja iskisivät näppinsä rohkeasti kiinni edes hieman laadukkaampiin juomiin. Alla muutama suositukseni joulupöytään.

Kuohuviini:

Szigeti Pinot Noir Rosé Brut – 15,78€

Erinomainen aperitiivi, mutta soveltuu loistavasti myös ruokajuomaksi. Tämän kanssa voi halutessaan kahlata iloisesti läpi vaikka koko jouluaterian. Runsaasti punaisia marjoja, ryhdikäs hapokkuus ja tyylikäs mineraalisuus antavat hyvän vastuksen monenlaisille joulupöydän antimille. (Viikon Copa 1.11.2012)

Valkoviinit:

Anakena Ona Viognier Riesling Chardonnay – 13,90€

 

 

 

Varsin persoonallinen yhdistelmä joulupöytään hyvin soveltuvia rypälelajikkeita; Viognieria, Rieslingiä ja Chardonnayta. Ryhdikäs ja kypsän hedelmäinen runko riittää mukavasti vaaleille lihoillekin ja hyvässä vireessä oleva hapokkuus taklaa joulupöydän rasvaisia kalaruokia mojovasti kylkeen, sääntöjen puitteissa.

Joseph Drouhin Rully – 16,90€

 

 

 

Eiköhän se ole niin, että parhaat Chardonnay-viinit tulevat Ranskasta, kunnes toisin todistetaan. Tämä 100-prosenttinen Chardonnay on tyylikäs kaveri kalaruuille ja kelpaa seuraksi myös vaaleille lihoille. Sitruunan ja ananaksen hedelmäisyys yhdistyy tyylikkäästi tammen tuomaan paahteisuuteen.

Punaviinit:

J.J. Adeneuer Spätburgunder 2010 – 22,90€

Toimii loistavasti possun ja kalkkunan kanssa, eikä ujostele paistetun lohenkaan seurassa. Laadukas ja tasapainoinen paketti Pinot Noirin vadelmaa ja kirsikkaa yhdistyy kiehtovaan mausteisuuteen. Tämä punaviini on keskitäyteläinen ja vähätanniininen, joten se viihtyy todennäköisesti oikein hyvin myös voimakkaampia punkkuja karttavien laseissa.

Cecilia Beretta Valpolicella Superiore Ripasso – 14,98€

 

 

Hyvä vaihtoehto, jos joulupöytään sattuu ilmestymään vaikkapa riistaa, tai muuten vaan ronskimman punaviinin ystäville. Tuhti ja ryhdikäs paketti kuivattuja hedelmiä, yrttejä ja sopiva annos tammen tuomaa tyylikkyyttä.

(Kuvien © Alko)

Retkellä Rheingaussa – Wein und Sektgut Barth

Lokakuun lopulla onnistuin soluttautumaan Saksassa muutamille Moselin ja Rheingaun viinitiloille. Pari aikaisempaa blogipostausta reissun tiimoilta löydät täältä ja täältä. Ensimmäiset matkapäivät nautiskelin Moselin jokimaisemista ja viimeisen reissupäivän vietin Rein-joen varrella Rheingaun viinitiluksia ihmetellen.

Matkalla Bernkastel-Kuesista Rüdesheimiin melkoisen kovaa autoradiossa soinut Udo Jürgens (tai joku muu vastaava artisti) on hyvin todennäköisesti vastuussa siitä, että onnistuin kiihdyttämään vuokrakotteroni vauhdin hetkellisesti jopa sataanviiteenkymmeneen kilometriin tunnissa. Ohjaamoon kantautuneen äänimaailman perusteella päättelin kuitenkin varsin vikkelästi, ettei pikku-fiestaani ehkä sittenkään ollut suunniteltu tällaisiin nopeuksiin. Loppumatkan tyydyin seurailemaan vasemmanpuoleisen ohitusliikenteen erinomaista sujuvuutta. Noin puolentoista tunnin köröttelyn jälkeen autoni kökötti nätisti hotellin parkkipaikalla ja istuin taas tyytyväisesti Helenan ja Günterin auton takapenkillä, matkalla kohti Hattenheimin kylää.

Aamupäivä alkoi kierroksella Wein und Sektgut Barthin kellareiden uumenissa. Hiljattain puristettu rypälemehu aloitteli käymisprosessiaan terästankeissa ja kotiviiniharrastajillekin tuttu pulputus toimi taustamusiikkina Mark P. Barthin kertoillessa mielenkiintoisia ajatuksiaan viininvalmistuksesta sekä Wein und Sektgut Barthin toiminnasta yleensä. Tässä viinitalossa käymisprosessin halutaan tapahtuvan hitaasti ja rauhallisesti, jotta kaikki rypäleiden aromit ja ominaisuudet saadaan siirtymään lopulliseen viiniin. Käsin kerätyistä rypäleistä perinteisellä menetelmällä valmistetut kuohuviinit nauttivat pääosin noin kahden vuoden pituisesta kypsytyksestä sakan päällä. Oli hauska havaita, että Barthilla kuohuviinit myös tanssitetaan edelleen käsityönä, eikä Markilla pahemmin nokka tuhissut antaessaan työnäytettä pullojen pyörittelystä. Tilan tarhoilla alkoi sadonkorjuukin olla kalkkiviivoilla ja pääsin kellarikierroksen jälkeen maistelemaan juuri kerätyistä Riesling-rypäleistä puristettua mehua. Ruskea ja sotkuisen samea mehu ei tuoksu lainkaan viinille, mutta voin vakuuttaa, että maku on huomattavasti ulkonäköään herkullisempi.

Maisteluhuoneessa aloitettiin luonnollisesti talon kuohuviineistä. Barth valmistaa vain yhden lajikkeen kuohuviinejä. Riesling Brut tuoksui vihreälle omenalle ja sitruunalle. Hedelmäinen ja raikkaan hapokas maku jatkoi siitä mihin tuoksussa jäätiin, elegantti mousse siivitti hedelmäiseen ja tyylikkään mineraaliseen jälkimakuun. Tällainen kuohuviini toimii mielestäni loistavasti aperitiivina ja sillä pääsee myös kätevästi aloittelemaan ateriaa erilaisten kala- ja äyriäispainotteisten alkuruokien kanssa. Kuohuviineistä yksi suosikeistani oli Pinot Rosé Brut, sataprosenttinen Pinot Noir. Tuoksun hillitty vadelmaisuus, paletilla tasapainoisesti palloillut, Pinotille tyypillinen punainen marjaisuus ja loppumaun mausteisuus miellyttivät kovasti. Normaalikokoisten pullotteiden lippulaiva Ultra, on myös Pinot Noirista valmistettu, mutta vaalea kuohuviini, jossa tulee esiin edellisiä selkeämmin tyylikästä paahteisuutta ja hiivaisuutta. Ultra on aiempiin verrattuna astetta juhlallisempi kokonaisuus. Barthin kuohuviineissä oli kautta linjan todella miellyttävä, pienikuplainen mousse, jollaiseen ei liian usein törmää Champagnen ulkopuolella, isot pisteet siitä.

Maistamistani valkoviineistä suosikeikseni nousivat Charta Riesling 2011 ja Hattenheim Wisselbrunnen Riesling Erstes Gewächs 2011. Chartan vahva ja pitkä maku yhdistyi tyylikkääseen mausteisuuteen ja mineraalisuuteen, kahdentoista ja puolen euron hintalapulla varustettuna tämä viini omaa erinomaisen hinta-laatusuhteen. Reilun parin kympin hintalappua kantava Hattenheim Wisslebrunnen oli taas astetta tyylikkäämpi kokonaisuus Rieslingille tyypillistä voimakasta aromaattisuutta ja kiehtovaa mausteisuutta. Vaikka vuoden 2011 saksalaiset Rieslingit näyttävätkin kehittyvän melko nopeasti ja monet niistä ovat melko avoimia jo nyt, on tämäkin vielä varsin nuori viini, jonka kannattaa antaa kehittyä vielä muutama vuosi kellarissa.

Nuoreksi viinintekijäksi Mark P. Barthilla tuntuu olevan harvinaisen hyvin ”homma hanskassa”. Tarkoitan tällä lähinnä sitä, että toimintatavat ja -linjaukset perustuvat vahvaan ammatilliseen osaamiseen ja Mark pystyy perustelemaan valintojaan viininvalmistuksessa selkeillä faktoilla. Wein und Sektgut Barthilla nykyhetki ja tulevaisuuden näkymät vaikuttavat olevan siinä määrin hyvällä mallilla, että suosittelen kaikkia viininystäviä painamaan nimen tarkasti muistiin.

 

 

Matkalla Moselissa – Clemens Busch

Tämänkertaisen Moselin reissun viimeinen tilavierailu vei minut Pünderichiin. Joitakin kymmeniä kilometrejä sekä yhtä salviateemukillista myöhemmin edessäni näkyi hiljainen joenmutka, jonka vastarannasta nousivat jyrkästi Marienburgin rinteet. Samaisilta rinteiltä Rita Busch kiirehti kesken sadonkorjuupuuhien ottamaan vierailijoita vastaan ja kertomaan Clemens Buschin viineistä ja toiminnasta.

Clemens ja Rita Busch ottivat viinitilansa haltuun 1986, mutta tilan historian tiedetään ulottuvan ainakin 1800-luvun alkumetreille. Clemens Busch on sertifioitu luomutuottaja ja noudattaa myös biodynaamisia viljelyperiaatteita. Näissä olosuhteissa ja näillä leveyspiireillä viininviljely on riittävän haasteellista ihan millä menetelmällä tahansa, joten voin vain nostaa hattua samalla, kun pähkäilen kuinka paljon hikipisaroita ja harmaita hiuksia luomutouhu ja biodynaamisuus tällaisessa paikassa saa aikaan. Clemens Buschin tarhojen maaperässä on syvälle ulottuvia kerroksia erilaisia liuskekiviä, kuten esim. blau schiefer, grau schiefer ja roten schiefer. Tarhoilta käsin kerätyistä rypäleistä puristettu mehu käytetään viiniksi villihiivoilla ja viinien valmistuksessa hyödynnetään erityisen pitkää hiivakontaktia. Yllätyksekseni kuulin, että jopa 60 % tuotannosta menee vientiin.

Oli todella mielenkiintoista maistaa vierekkäin grau schiefer- ja roten schiefer-tarhojen rieslingejä ja todeta kuinka erilaisia ne olivat luonteeltaan. Itse pidin himpun verran enemmän 8,9 g/l jäännössokeria sisältäneestä Riesling Vom Roten Schieferistä, jonka raikkaus, moniulotteinen mausteisuus ja kiehtovan syvä mineraalisuus veivät maistelijaa kuin litran mittaa. Maistelun yksi ehdottomista kohokohdista oli vuoden 2010 Marienburg 1. Lage Fahrlay-Terassen Riesling. Tämän todellisen huippuviinin tuoksussa pirteät sitruunat ja omenat saivat seurakseen intensiivistä mausteisuutta, huikean kiehtovaa mineraalisuutta ja loistavan happosektorin. Yksinkertaisesti yksi parhaista maistamistani Moselin Rieslingeistä ikinä.

Vierailun aikana minuun teki suuren vaikutuksen Rita Buschin tervehenkinen vaatimattomuus, vaikka laseihin kaadettiin tasaiseen tahtiin toinen toistaan huikeampia viinejä. Ritan tarinoista oli aistittavissa Clemens Buschin vahva kunnioitus luontoa ja ympäristöä kohtaan sekä usko omaan tekemiseen. Kaikki tämä toiminta on vaatinut paljon aikaa ja vaivaa, mutta lopputulos lasissa puhuu puolestaan ja palkitsee varmasti myös tekijänsä.

Matkalla Moselissa – Von Othegraven

Matkani Moselin varrella jatkui Mülheimista kohti Kanzemia ja Von Othegravenin viinitiluksia. Jos aivan tarkkoja halutaan olla, Von Othegravenin kohdalla käyskennellään itse asiassa Saar-joen varrella, jonka kaikki toki tunnistavat Moselin sivujoeksi. Von Othegravenin omistaa Günther Jauch ja toimtusjohtajana sekä kellarimestarina häärii Andreas Barth.

Perille päästyämme tilanhoitaja Swen Klinger pisti putiikin pulloja riviin, alkoi kaatelemaan viiniä laseihin ja huolehti siinä samalla juuri puristetun rypälemehun siirtymisestä oikeaan paikkaan jatkoprosessointia varten. Parin ensimmäisen Rieslingin jälkeen mielenkiintoni pamahti kertaheitolla aivan uusiin sfääreihin, sillä Swen tiedusteli halukkuuttani ottaa Kuppia. Enpähän ollut näin loistavaa ehdotusta koskaan aikaisemmin viinitilalla kuullutkaan! Kajautin myönteisen vastaukseni ilmoille viivyttelemättä ja kotvan kuluttua sain kuulla, että lasiini oli juuri loroteltu Wiltinger Kupp-tarhoilta peräisin olevaa viiniä vuodelta 2011. Tämä ”Kupp” Riesling Kabinett 2011 oli hyvä osoitus Kabinett-luokan Rieslingin kyvystä yllättää laadullaan; raikas ja hedelmäinen tapaus, jota ryhdikäs hapokkuus piti tiukasti otteessaan.

Kun Kuppia oli otettu riittävästi, sain lasiini vuoden 2011 Kanzemer Altenberg Riesling Groβes Gewächsiä. Nurkan takana jyrkästi nousevilta Altenbergin rinteiltä tulevan viinin suosiollisella avustuksella päästiinkin jo hyppäämään Moselin/Saarin Rieslingien huipputasolle. Nuorekkaan ja vielä hieman sulkeutuneen tuoksun takana piileskellyt upea paketti syvää mineraalisuutta, raikasta sitrusta ja omenaa alkoi jo näyttää kynnen kärkiään paletilla. Swen arveli viinin pääsevän ainakin hyvin lähelle huippukuntoaan noin kolmen vuoden iässä.

Ennen reissun seuraavan pikataipaleen alkua ehdittiin onneksi vielä ottamaan kunnon hymyt naamalle vuoden 2004 Bockstein Spätlesen toimesta. Varsin herkullista tavaraa, johon vuosien lisäikä oli kehittänyt lapiokaupalla syvyyttä ja moniulotteisuutta.

Von Othegravenin viinejä himoitsevia joudun masentamaan kertomalla, että jutun kirjoitushetkellä näitä ei sitten notku Alkon hyllyillä missään muodossa. Helposti mieliin painuvaa modernia etikettiä on siis bongailtava jostain muualta.

Matkalla Moselissa – Weingut Becker-Steinhauer

Jostain kumman syystä satun osumaan paikkoihin, joihin kehkeytyy yllättävän huono tai muuten vaan poikkeuksellinen sää vierailuni ajaksi. Niinpä en voi väittää olleeni puulla päähän lyöty, kun lokakuisena maanantaiaamuna kuulin Bernkastel-Kuesissa olevan vuodenaikaan nähden kylmempää, kuin vuosikymmeniin. Viikko tai kaksi takaperin vallinnut t-paitakeli oli yllättäen muuttunut hyytäväksi nollakeliksi, jep jep.

Kierrokseni Moselin viinitiloilla sai alkunsa, kun hyppäsin hetkeä myöhemmin Helenan ja Günterin kyytiin, suuntanamme Mülheim ja Becker-Steinhauerin viinitila. Vuonna 1758 perustettu Becker-Steinhauer on edelleen saman perheen omistuksessa ja nykyään johtohahmona häärivä Karsten Becker viljelee yhdeksää omaa tarhahehtaariaan Braunebergin ja Zeltingenin välimaastoissa, noin 15 km säteellä Mülheimin ”konttorilta”. Omien tarhojen lisäksi tila käyttää jonkin verran sopimusviljelijöiden rypäleitä. Rypälelajikkeista pääroolissa kekkuloi luonnollisesti Riesling, mikäpäs muukaan. Tilan filosofiana on ollut pyrkimys maksimoida rypäleiden laatu jo tarhoilla, ylimääräisiä kikkailuja vältellen ja luontoa kunnioittaen. Viininvalmistuksessa pyritään sitten saamaan se tarhoilla saavutettu korkea laatu siirrettyä pullon sisään, lopulliseen tuotteeseen.

Muutaman pihamaalla suoritetun huhuilun jälkeen Karsten Becker nousi kellarin uumenista päivänvaloon ja otti vierailijat lämpimästi vastaan. Yöllä oli päästy jopa kuuteen pakkasasteeseen ja Karsten oli tietysti kömpinyt aamuyöllä tarhoilleen poimimaan rypäleitä. Kuuden asteen pakkanen ei aivan vielä riittänyt jäädyttämään rypäleitä eisweinin tekoa varten, mutta aamuyön tunteina kerätyistä sohjoisista rypäleistä puristunut makea ja konsentroitunut mehu tulisi päätymään todennäköisesti vallan mainioksi auslese-viiniksi. Pakkasukkeli onkin näihin aikoihin vuodesta varsin tervetullut kyläilijä tarhoilla.

Siirryimme maisteluhuoneeseen ja aloittelimme kulauttelua luonnollisesti tilan kuohuviineillä. Maistelun sai aloittaa feminiinisempi ja kevyempi Riesling Brut, jonka raikas hedelmäisyys ja tyylikäs mineraalisuus olivat oikein mukavassa tasapainossa keskenään. Jatkoa seurasi tässäkin blogissa suositellun Riesling Sekt Extra Trockenin muodossa. Tämä Einsteinin kuvaa etiketissään kantava kuohuviini on edelliseen nähden selkeästi runsaampi, maskuliinisempi ja hippusen makeampi. Sitrushedelmien lisäksi joukkoon liittyi nyt enemmän trooppisia komponentteja. Molemmat ovat varsin mainioita esimerkkejä siitä, miten loistavaa kuohuviiniä Riesling-rypäleistä saadaan aikaan.

Seuraavaksi joudun kyllä paljastamaan, että paria viiniä myöhemmin Karsten halusi tarjota minulle Carlsbergia. Olin juuri saanut tietää, että Becker-Steinhauerilla on yksinoikeus Carlsbergiin Moselissa. Miten niin hämmentävää? Luojan kiitos pöytään ei kuitenkaan kannettu tölkkikaupalla sitä keskinkertaista, vihreään etikettiin naamioitunutta markettikaljaa, vaan jälleen kerran maukasta Rieslingiä. Carlsberg on nimittäin Becker-Steinhauerin omistuksessa oleva pieni tarha, jolla on historiallisen arvonsa vuoksi, pienestä koostaan huolimatta, poikkeuslupa kantaa omaa tarhanimeään etiketissä. Veldenzer Carlsberg Riesling Spätlese Feinherb 2010 oli toisaalta myös erinomainen esimerkki siitä, että yleisesti ottaen Euroopassa huonon maineen saanut 2010-vuosikerta on Moselissa monien upeiden ja pitkän kehityskaaren omaavien viinien vuosi. Upea sekoitus sitruunaa, persikkaa ja hienostunutta mineraalisuutta yhdistyi todella mahtavaan hapokkuuden ja jäännössokerin (19 g/l) yhteispeliin. Tilalta ostettuna 7,50 euron hintaan viini on todellinen timanttilöytö.

Kun kerran hyvään vauhtiin oli päästy, ei ollut mitään syytä estää Karstenia lorottelemasta laseihin yhä makeampia viinejä. Vuoden 2010 Zeltinger Schlossberg Riesling Auslese suoritti kiitettävällä tavalla suun sokerireseptorien kalibroinnin ja valmisteli maistelijaa todelliselle viinielämykselle.

Tyylikkäästi ikääntynyt vuoden 1994 Brauneberg Juffer Riesling Auslese oli nimittäin huikeassa vedossa ja kannustaa kyllä jemmailemaan omiakin Riesling-pulloja hieman pidempään kellarin nurkassa. Mukava maistelutuokio päätettiin arvokkaasti vuoden 2009 Mülheimer Sonnenlay Riesling Eisweiniin, jonka huikean moniulotteinen hunajaisuus ja marmeladisuus johti karkeasti arvioituna noin sadan vuoden pituiseen hienostuneeseen jälkimakuun.

Maistelun lomassa käydyissä keskusteluissa Karsten Beckeristä huokui aito innostus ja sitoutuminen omaan työhön, mikä oli myös selkeästi maistettavissa laseihin kaadetuissa viineissä. Kaiken sen vaatimattomuuden ja rentouden takaa löytyi myös ilahduttavalla tavalla terve ylpeys omista viineistä, juuri niin kuin pitääkin.

Tutustumisen Becker-Steinhauerin viineihin voit aloittaa sujauttamalla ostoskassiin Alkon kuohuviinihyllystä sen vihreän pullon, jossa on Einsteinin kuva etiketissä, suosittelen.