Matkalla Moselissa – Von Othegraven

Matkani Moselin varrella jatkui Mülheimista kohti Kanzemia ja Von Othegravenin viinitiluksia. Jos aivan tarkkoja halutaan olla, Von Othegravenin kohdalla käyskennellään itse asiassa Saar-joen varrella, jonka kaikki toki tunnistavat Moselin sivujoeksi. Von Othegravenin omistaa Günther Jauch ja toimtusjohtajana sekä kellarimestarina häärii Andreas Barth.

Perille päästyämme tilanhoitaja Swen Klinger pisti putiikin pulloja riviin, alkoi kaatelemaan viiniä laseihin ja huolehti siinä samalla juuri puristetun rypälemehun siirtymisestä oikeaan paikkaan jatkoprosessointia varten. Parin ensimmäisen Rieslingin jälkeen mielenkiintoni pamahti kertaheitolla aivan uusiin sfääreihin, sillä Swen tiedusteli halukkuuttani ottaa Kuppia. Enpähän ollut näin loistavaa ehdotusta koskaan aikaisemmin viinitilalla kuullutkaan! Kajautin myönteisen vastaukseni ilmoille viivyttelemättä ja kotvan kuluttua sain kuulla, että lasiini oli juuri loroteltu Wiltinger Kupp-tarhoilta peräisin olevaa viiniä vuodelta 2011. Tämä ”Kupp” Riesling Kabinett 2011 oli hyvä osoitus Kabinett-luokan Rieslingin kyvystä yllättää laadullaan; raikas ja hedelmäinen tapaus, jota ryhdikäs hapokkuus piti tiukasti otteessaan.

Kun Kuppia oli otettu riittävästi, sain lasiini vuoden 2011 Kanzemer Altenberg Riesling Groβes Gewächsiä. Nurkan takana jyrkästi nousevilta Altenbergin rinteiltä tulevan viinin suosiollisella avustuksella päästiinkin jo hyppäämään Moselin/Saarin Rieslingien huipputasolle. Nuorekkaan ja vielä hieman sulkeutuneen tuoksun takana piileskellyt upea paketti syvää mineraalisuutta, raikasta sitrusta ja omenaa alkoi jo näyttää kynnen kärkiään paletilla. Swen arveli viinin pääsevän ainakin hyvin lähelle huippukuntoaan noin kolmen vuoden iässä.

Ennen reissun seuraavan pikataipaleen alkua ehdittiin onneksi vielä ottamaan kunnon hymyt naamalle vuoden 2004 Bockstein Spätlesen toimesta. Varsin herkullista tavaraa, johon vuosien lisäikä oli kehittänyt lapiokaupalla syvyyttä ja moniulotteisuutta.

Von Othegravenin viinejä himoitsevia joudun masentamaan kertomalla, että jutun kirjoitushetkellä näitä ei sitten notku Alkon hyllyillä missään muodossa. Helposti mieliin painuvaa modernia etikettiä on siis bongailtava jostain muualta.

Matkalla Moselissa – Weingut Becker-Steinhauer

Jostain kumman syystä satun osumaan paikkoihin, joihin kehkeytyy yllättävän huono tai muuten vaan poikkeuksellinen sää vierailuni ajaksi. Niinpä en voi väittää olleeni puulla päähän lyöty, kun lokakuisena maanantaiaamuna kuulin Bernkastel-Kuesissa olevan vuodenaikaan nähden kylmempää, kuin vuosikymmeniin. Viikko tai kaksi takaperin vallinnut t-paitakeli oli yllättäen muuttunut hyytäväksi nollakeliksi, jep jep.

Kierrokseni Moselin viinitiloilla sai alkunsa, kun hyppäsin hetkeä myöhemmin Helenan ja Günterin kyytiin, suuntanamme Mülheim ja Becker-Steinhauerin viinitila. Vuonna 1758 perustettu Becker-Steinhauer on edelleen saman perheen omistuksessa ja nykyään johtohahmona häärivä Karsten Becker viljelee yhdeksää omaa tarhahehtaariaan Braunebergin ja Zeltingenin välimaastoissa, noin 15 km säteellä Mülheimin ”konttorilta”. Omien tarhojen lisäksi tila käyttää jonkin verran sopimusviljelijöiden rypäleitä. Rypälelajikkeista pääroolissa kekkuloi luonnollisesti Riesling, mikäpäs muukaan. Tilan filosofiana on ollut pyrkimys maksimoida rypäleiden laatu jo tarhoilla, ylimääräisiä kikkailuja vältellen ja luontoa kunnioittaen. Viininvalmistuksessa pyritään sitten saamaan se tarhoilla saavutettu korkea laatu siirrettyä pullon sisään, lopulliseen tuotteeseen.

Muutaman pihamaalla suoritetun huhuilun jälkeen Karsten Becker nousi kellarin uumenista päivänvaloon ja otti vierailijat lämpimästi vastaan. Yöllä oli päästy jopa kuuteen pakkasasteeseen ja Karsten oli tietysti kömpinyt aamuyöllä tarhoilleen poimimaan rypäleitä. Kuuden asteen pakkanen ei aivan vielä riittänyt jäädyttämään rypäleitä eisweinin tekoa varten, mutta aamuyön tunteina kerätyistä sohjoisista rypäleistä puristunut makea ja konsentroitunut mehu tulisi päätymään todennäköisesti vallan mainioksi auslese-viiniksi. Pakkasukkeli onkin näihin aikoihin vuodesta varsin tervetullut kyläilijä tarhoilla.

Siirryimme maisteluhuoneeseen ja aloittelimme kulauttelua luonnollisesti tilan kuohuviineillä. Maistelun sai aloittaa feminiinisempi ja kevyempi Riesling Brut, jonka raikas hedelmäisyys ja tyylikäs mineraalisuus olivat oikein mukavassa tasapainossa keskenään. Jatkoa seurasi tässäkin blogissa suositellun Riesling Sekt Extra Trockenin muodossa. Tämä Einsteinin kuvaa etiketissään kantava kuohuviini on edelliseen nähden selkeästi runsaampi, maskuliinisempi ja hippusen makeampi. Sitrushedelmien lisäksi joukkoon liittyi nyt enemmän trooppisia komponentteja. Molemmat ovat varsin mainioita esimerkkejä siitä, miten loistavaa kuohuviiniä Riesling-rypäleistä saadaan aikaan.

Seuraavaksi joudun kyllä paljastamaan, että paria viiniä myöhemmin Karsten halusi tarjota minulle Carlsbergia. Olin juuri saanut tietää, että Becker-Steinhauerilla on yksinoikeus Carlsbergiin Moselissa. Miten niin hämmentävää? Luojan kiitos pöytään ei kuitenkaan kannettu tölkkikaupalla sitä keskinkertaista, vihreään etikettiin naamioitunutta markettikaljaa, vaan jälleen kerran maukasta Rieslingiä. Carlsberg on nimittäin Becker-Steinhauerin omistuksessa oleva pieni tarha, jolla on historiallisen arvonsa vuoksi, pienestä koostaan huolimatta, poikkeuslupa kantaa omaa tarhanimeään etiketissä. Veldenzer Carlsberg Riesling Spätlese Feinherb 2010 oli toisaalta myös erinomainen esimerkki siitä, että yleisesti ottaen Euroopassa huonon maineen saanut 2010-vuosikerta on Moselissa monien upeiden ja pitkän kehityskaaren omaavien viinien vuosi. Upea sekoitus sitruunaa, persikkaa ja hienostunutta mineraalisuutta yhdistyi todella mahtavaan hapokkuuden ja jäännössokerin (19 g/l) yhteispeliin. Tilalta ostettuna 7,50 euron hintaan viini on todellinen timanttilöytö.

Kun kerran hyvään vauhtiin oli päästy, ei ollut mitään syytä estää Karstenia lorottelemasta laseihin yhä makeampia viinejä. Vuoden 2010 Zeltinger Schlossberg Riesling Auslese suoritti kiitettävällä tavalla suun sokerireseptorien kalibroinnin ja valmisteli maistelijaa todelliselle viinielämykselle.

Tyylikkäästi ikääntynyt vuoden 1994 Brauneberg Juffer Riesling Auslese oli nimittäin huikeassa vedossa ja kannustaa kyllä jemmailemaan omiakin Riesling-pulloja hieman pidempään kellarin nurkassa. Mukava maistelutuokio päätettiin arvokkaasti vuoden 2009 Mülheimer Sonnenlay Riesling Eisweiniin, jonka huikean moniulotteinen hunajaisuus ja marmeladisuus johti karkeasti arvioituna noin sadan vuoden pituiseen hienostuneeseen jälkimakuun.

Maistelun lomassa käydyissä keskusteluissa Karsten Beckeristä huokui aito innostus ja sitoutuminen omaan työhön, mikä oli myös selkeästi maistettavissa laseihin kaadetuissa viineissä. Kaiken sen vaatimattomuuden ja rentouden takaa löytyi myös ilahduttavalla tavalla terve ylpeys omista viineistä, juuri niin kuin pitääkin.

Tutustumisen Becker-Steinhauerin viineihin voit aloittaa sujauttamalla ostoskassiin Alkon kuohuviinihyllystä sen vihreän pullon, jossa on Einsteinin kuva etiketissä, suosittelen.

Testissä valkoviini Rias Baixasista – Albariño do Ferreiro 2010

Testipenkin lukujärjestykseen on onnistuttu koodailemaan tälle kesälle jonkin verran espanjalaisia Albariño-viinejä. Bodegas Gerardo Mendezin Albariño do Ferreiro vuodelta 2010 sai luvan aloitella urakointia ja heilahtikin paikalle järisyttävien pisteiden saattelemana. Guia Proensassa jopa 99/100 ja Guia Peñínissä 93/100 pistettä niittäneelle valkkarille ei kuitenkaan testinpenkissä lähdetä sen syvemmin kumartelemaan.

Espanjan Galiciassa, Rias Baixasin merellisessä, kosteassa ja viileässä ilmastossa tehdään ehkäpä Espanjan kiinnostavimpia valkkareita. Rias Baixas sai D.O.-luokituksensa 1988 ja on sen jälkeen kasvattanut viljelyalansa yli 20-kertaiseksi. Väritykseltään keltavihreän Albariñon paksut kuoret suojelevat sitä hyvin kostean ilmaston homeongelmilta, mutta toisaalta pienehkön rypäleen paksukuorisuus tarkoittaa myös vähäistä mehumäärää rypälettä kohden. Albariño-viinit ovat runsasaromisia, raikkaan hapokkaita ja tyylikkäitä. Viinien alkoholipitoisuus on tyypillisesti 12-13 prosentin luokkaa ja hapokkuus pysyttelee noin kuudessa grammassa litraa kohden. Lajiketta on verrattu aromaattisuutensa puolesta mm. Viognieriin ja Rieslingiin, joista jälkimmäisen saksalaisen lajikkeen kotikontuja on tiettävästi epäilty myös Albariñon synnyinseuduiksi.

Keltavihreän Do Ferreiron tuoksusta löytyy sitrusta, greippiä, vihreää omenaa ja selkeää mineraalisuutta. Kuivan viinin melko runsaassa ja aromaattisessa maussa toistuvat tuoksun komponentit. Maku ei ole ehkä aivan moniulotteisimmasta päästä, mutta upean raikas hapokkuus ja erittäin tyylikäs mineraalisuus täydentävät varsin nautinnollista kokonaisuutta. Pitkässä jälkimaussa on havaittavissa sitrusta ja tyylikästä mineraalisuutta. Tässä viinissä huomio kiinnittyy erityisesti loistavaan tasapainoon eri komponenttien välillä.

Rias Baixasin valkoviinit kukoistavat merellisten makujen ruokapöydissä. Monenlaiset kalaruuat, mustekala, osterit, ravut ja simpukat ovat kaikki hyviä seuralaisehdokkaita aromaattiselle ja hapokkaalle Albariñolle.

Copatinton testipenkki taputtelee näillä puheilla Bodegas Gerardo Mendezin Albariño do Ferreirolle hienot 4/5 staraa. Viini keventää lompakkoa esim. Saksassa noin 15 €, joten hinta-laatu-suhdekin on hyvällä tasolla.

 

 

 

Testissä Zonin Ripasso Valpolicella Superiore

Saksalaisessa Weinwelt-lehdessä oli iso juttu Gianni Zoninista sekä hänen perheensä viiniyrityksestä. Kuvissa näkyi olevan niin vakuuttavan näköinen viiniherra sekä hieno kartano, että Copatinton oli suorastaan pakko hankkia käsiinsä Zoninin viiniä. Testipenkkiin saatiinkin sopivasti Zonin Valpolicella Superiore Ripasso 2009.

Zonin kuuluu Italian suurimpiin yksityisiin viinipuljuihin ja rutistaakin n. 1800 viljelyhehtaaristaan viiniä maailmalle huimalla 23:n miljoonan pullon vuosivauhdilla. Viljelyalaa on jokseenkin kaikilla Italian tärkeimmillä alueilla sekä lisäksi ainakin USA:ssa. Gambero Rosson tilastot tyynnyttelevät viimeisintäkin epäilijää; Zoninin amaronet ja ripassot ovat takoneet tasaisesti kahden bicchierin arvosteluja vuodesta toiseen, kerrassaan vakuuttavaa.

Ripasso-viinit ilahduttavat nautiskelijaa erinomaisella hinta-laatusuhteella, ripasso onkin usein ns. varma valinta kohtuuhintaisissa italialaisissa viineissä. Valpolicella superioreen verrattuna ripasso on hieman tuhdimpaa tavaraa ja syykin löytyy ns. ripasso-menetelmästä. Menetelmästä löytyy varmasti paljon tietoa kirjoista ja kansista, mutta noin karkeasti yksinkertaistettuna se tarkoittaa menetelmää, jossa amaronen tai recioton valmistuksesta jäänyttä rypälemassaa käytetään uudelleen ripassoksi valmistettavan viinin kanssa. Menetelmän avulla viiniin tulee mm. lisää rakennetta, tanniineja, väriä ja alkoholia.

Zonin Ripasso 2009 on syvän rubiinin punainen. Tuoksussa on valpolicellan rypäleille tuttuun tapaan kirsikkaa, mausteisuutta ja ehkä hitunen makeutta ja tammea. Maussa on kypsän ja runsaan hedelmäistä tuumasävytteistä kirsikkaa, lopussa mausteisuus ja makeus nostavat hieman päätään. Maltillinen happorakenne ja pehmeät tanniinit soittelevat täydessä sopusoinnussa hedelmäisyyden kanssa. Nautinto päättyy kirsikkaiseen, pitkään jälkimakuun.

Jos joskus ripasso on ollut tasapainoista, niin nyt se on sitä. Erittäin hienostuneen tasapainoinen viini, jossa kaikki komponentit ovat kohdallaan. Vaikka tämän viinin vuoksi ei ehkä kuitenkaan kannata sitä metsää tai perintöhopeita pistää myyntiin, niin Copatinto suosittelee isolla kädellä. …Jaa niin tosiaan, mistä tätä sitten saa ? Kannattaa suunnata katseet eteläiseen naapurimaahamme, missä satama-alueen iloiset kauppiaat kauppaavat Zonin ripassoa hippusen yli kympin hintaan. Did I say nice ? Yes I did, indeed !