Viikon Copa – ”Viinipiru ja lupa läikyttää” & Sette Vigne

Viikon Copa heittäytyy tällä viikolla lukutoukaksi ja suosittelee kaikille muillekin edes jollain tavalla lukutaitoisille viininystäville Viinipiru Arto Koskelon uutuuskirjaa ”Viinipiru ja lupa läikyttää”. Kirjan virallinen julkaisupäivä on juurikin tänään ja kirjaa kuvaa mielestäni varsin osuvasti sivulle 9 paikantuva lause: ”Kyse on jonkin sortin viiniaapisesta, helppolukuisesta vessakirjasta, jonka voit avata yhdestä kohdasta, lukea kappaleen, ja jatkaa sitten hyvillä mielin myöhemmin toisesta.”  Olen ehtinyt hieman tutustua kirjaan ja uskaltaisin jo tässä vaiheessa suositella sitä vessaympäristön lisäksi mm. keittiö- ja pannuhuoneympäristöihin.

Koska olen syntynyt Järvenpäässä ja kunnostautunut takavuosina mm. H- ja R-junien kohtuukäyttäjänä, minua lämmitti erityisesti Australia-kappaleen keskipaikkeilla ollut lause: ”Uskoisin, että Keravan nostaminen Pohjois-Euroopan merkittävimmäksi taidekaupungiksi saattaisi vastata hulluustasoltaan ajatusta Australiasta yhtenä viinin suurvaltana.” Todettakoon tämän jälkeen puolustuksekseni vielä, että tiedostan kyllä hyvin millainen silmänilo ja taidepläjäys esimerkiksi Järvenpään kirkko on keravalaiselle taidekansalle.

Aivan täysin kuivin suin ei taida kannattaa tätäkään kirjaa tavata, joten Copatinto suosittelee omalaatuisen viinikirjan seuraan suurin piirtein yhtä omalaatuisesti valmistettua punaviiniä. Alkon tilausvalikoimasta ja monien perusmyymälöidenkin hyllyistä löytyvä Orion Wines’n Sette Vigne on rakennettu seitsemästä eri rypälelajikkeesta, jotka kaikki ovat ensinnäkin kasvaneet eri puolilla Italiaa niille tyypillisillä alueilla ja toisekseen rypälemehu on myös käytetty kyseisillä alueilla. Tämän jälkeen kaikkia seitsemää lajiketta on sekoitettu samassa suhteessa lopulliseen pullotteeseen. Mielestäni lopputulos on erittäin maukas ja mielenkiintoinen sekoitus mukana olevien rypälelajikkeiden ominaispiirteitä. Rypäleistä viis-blogista löytyy mainio kirjoitus Sette Vignestä, joten tarkempia tietoja kaipaavan kannattaa ehdottomasti klikata itsensä sinne.

Suosittelen sijoittamaan pari kymppiä tämän syksyn mielenkiintoisimpaan viinikirjaan ja reilun kympin Sette Vigneen. Tällä kombinaatiolla uskoisin sinunkin löytävän kirjasta sivulta seitsemän sanan, josta käsittääkseni uupuu yksi vokaali 😉