Päätimme viinibloggaajien kanssa tempaista taas pitkästä aikaa yhteispostauksen ja pienten pohdintojen jälkeen postauksen kohteeksi valikoitui Alkon vakiovalikoimasta löytyvä Travaglini Gattinara. Muiden blogien postaukset samasta viinistä pääset lukemaan klikkailemalla postauksen lopussa olevista linkeistä.
Barbarescon ja Barolon suitsutuksen jalkoihin jää muutamia varsin mielenkiintoisa, pienempiä Nebbiolo-alueita pohjoisessa Italiassa. Yksi näistä on Gattinara. Alueen maaperä on kivisempää ja pitäen sisällään mm. graniittia ja vulkaanisia komponentteja. Alueelta löytyy muutama suurempi ja tunnetumpi tuottaja, joista yksi on Travaglini. Omat ensikosketus Travagliniin osuu joskus aikoinaan risteilyltä ostettuun vuoden -97 Tre Vigne-pulloon. Ostopäätös taisi syntyä erikoisen pullon ja vieressä kököttänyttä Gajan Sperssia huomattavasti miellyttävämmän hintalapun perusteella. Hyvin todennäköisesti tuo viini tuli juotua aivan liian nuorena ja ilman sen syvällisempää ymmärrystä sen hienouksista. Jotain taisi kuitenkin painua mieleen jo silloin, koska harvemmin on sen jälkeen tullut kuljettua maistamatta ohi kohdalle osuneista Gattinaran Nebbioloista.
Useimpien Alkojen hyllyiltä löytyy tällä hetkellä Travaglinin Gattinaran vuosikertaa 2011. Lasissa viinistä löytyy tyypillistä ja klassista Nebbiolo-meininkiä, tiilenpunaiseen sävyyn taittuvasta väristä lähtien. Tuoksusta nousee punaista kirsikkaa, karpaloa, pientä savuisuutta, syysmetsän märkiä lehtiä sekä setripuuta. Paletilla varsin intensiivinen hedelmäosasto pysyttelee hillitysti keskitäyteläisissä meiningeissä, mutta viinityylille tunnusomaisen reilu, kypsä tanniinisuus, korkea hapokkuus sekä hieman keskitasoa korkeampi alkoholi nostavat suutuntuman jämäkämmälle tasolle. Pitkä jälkimaku hoituu punaisten marjojen ja mausteisuuden merkeissä.
Travaglini Gattinara 2011 tarjoilee laadukkaan, tasapainoisen ja klassisen Nebbiolo-esityksen, ollen myös hinta-laatusuhteella mitattuna Alkon parasta Nebbiolo-tarjontaa. Viini on vielä elinkaarensa alkuvaiheissa, joten muutamat lisävuodet kellarin puolella tuovat vielä roimasti lisää avoimuutta, tasapainoa ja ulottuvuuksia. Jos päätyy korkkailemaan viiniä jo tässä vaiheessa, kannattaa viinille antaa reilusti happea ja ruokapöydässä on järkevää taklailla reilua tanniinisuutta vaikkapa punaisen lihan, suolan ja rasvan avulla. Itse kulauttelin viinin paahdetulla prosciuttolla tuunatun sienirisoton kanssa ja hyvinhän tuokin yhdistelmä tuntui toimivan. Vahvat 4/5 staraa.
Lue myös muiden blogien postaukset: – Loppasuut – Pullon henki – Rypäleistä viis! – Viinihullun päiväkirja – Viinikartta – Viinikupla – Wine and Finland – Wineserver –
Leclercien 1600-luvulle ulottuva viljelyperinne laajeni samppanjan valmistukseen Lucien Leclercin ja vaimonsa Jaqueline Briantin toimesta 1800-luvun loppupuolella. Champagnen ilmastolliset olosuhteet sekä kaupalliset paineet eivät houkuttele tuottajia ottamaan riskejä luonnonmukaisten ja biodynaamisten viljelyperiaatteiden muodossa. Leclerc Briant onkin yksi harvoista biodynaamisista tuottajista Champagnessa. Tilalla on kokeiltu luonnonmukaisia menetelmiä jo 60-luvulla ja tarhoja aloitettiin konvertoimaan biodynaamisiksi 80-luvun lopulla. Pitkään taloa ventäneen Pascal Leclercin kuoltua vuonna 2010 tila myytiin amerikkalaispariskunnalle ja samalla talon johtoon astui pitkään mm. Möet et Chandonilla toiminut Frédéric Zeimett. Tarhojen viljelyyn sekä viinin valmistukseen liittyvissä asioissa talo nojaa biodynaamisen viinimaailman huippuasiantuntija Hervé Jestiniin. Leclerc Briantille jäi omistajavaihdosten jälkeen haltuun noin 10 ha tarhoja ja biodynaamisesti viljeltyjä rypäleitä ostetaan mm. sellaisilta kovilta nimiltä, kuin Leclapart ja Ruppert-Leroy. Vuosituotanto liikkuu noin 80 000 pullon paikkeilla.
Leclerc Briantilla on tehty monenlaisia innovatiivisia kokeiluja, kuten kullattu tynnyri, pienet saviset munan malliset tynnyrit, sekä esim. cuvée, joka kypsyy sakanpoiston jälkeen 60 m meren pinnan alapuolelle upotettuna. Maistelun yhteydessä pääsimme pureutumaan myös bioenergetiikan saloihin, sillä Hervé Jestin kaivoi esiin elämänvoimaenergiaa mittaavan Bovis-mittarin. Hetken kestänyt mittarin heiluttelu antoi maistelluille viineille Hervén kertoman mukaan varsin hyviä tuloksia. Sitä en sitten osaa sanoa, miten tiukan tieteellisen seulan tällainen mittari läpäisee. Lopputuloksen miellyttävyys pulloissa lienee kuitenkin se tärkein mittari.
Castro Candaz on Ribeira Sacrassa pyörivä Raúl Pérezin ja Rodrigo Méndezin yhteistyöprojekti ja A Boca do Demo projektin lippulaivaviini. Pulloon on puristettu lähinnä Chantadan kylän viileämmillä ja erittäin jyrkillä rinteillä kasvavien 70-120-vuotiaiden köynnösten Menciaa. Joidenkin lähteiden mukaan mukana saattaisi olla myös pieniä määriä muita paikallislajikkeita. Pitkä maseraatio kokonaisilla tertuilla, vuoden mittainen kypsytys isoissa tynnyreissä. Viininvalmistuprosessi on jo alkeellisten olosuhteidenkin pakosta nojannut vahvasti vanhoihin sekä perinteisiin toimintatapoihin. Viiniä ei ole myöskään kirkastettu tai suodatettu.
Yksi mainio lajinsa edustaja on jokunen tovi sitten korkkaamani Wachtstetterin Felix Lemberger 2012. Pfaffenhofenissa, Heilbronnin lähettyvillä tarhojaan viljelevä Rainer Wachtstetter hyppäsi perheensä viinitalon hommiin 90-luvulla ja otti loputkin ohjat käsiinsä 2000-luvun alussa. Talon vuosituotanto on nykyään noin 110000 pulloa, joista kolmannes on Lembergeriä. Wachtstetterin viineissä ei suosita liikoja suodatuksia ja punaviinien tammikypsytykset hoidetaan asiallisen kontrolloidusti. Pfaffenhofenin tarhoilta tuleva Felix sijoittuu VDP:n laatuluokituksessa Ortswein-kategoriaan eli kyse on ns. kyläviinistä.
Toinen omista sokkopulloistani oli mielenkiintoinen, aikoinaan Ranskasta hankittu Philippe Tessierin La Porte Dorée vuodelta 2003. Philippe Tessier viljelee 23 hehtaarin alalla Cour-Chevernyn ja Chevernyn alueilla Loiren laaksossa. La Porte Dorée on valmistettu Cour-Chevernyn alueen ainoasta sallitusta lajikkeesta, valkoisesta Romorantinista. 1961 perustettu tila on luomusertifioitu ja toiminut Philippen johdolla vuodesta 1981. Tessier nojailee vahvasti naturaaleihin, minimaalisen intervention menetelmiin. Naturaaliviritteisistä viljely- ja valmistumenetelmistä johtuen en uskaltanut asettaa etukäteen aivan täyttä luottamusta 13-vuotiaan viinin kuntoon.
Tilaisuus käynnistyi kolmella kuohuviinillä, joista Clemens Honrath Pinot Zero Nahesta ajoi tervetuliaismaljan virkaa ja Weingut Philipps-Mühle 2014 Riesling Brut Mittelrheinista sekä Strauch Sektmanufaktur 2013 Rosé Cuvée Brut Pfalz yhdistyivät onnistuneesti modernilla ja itämaisilla vaikutteilla viritettyjen alkuruokien kanssa. Alkupaloina tarjoiltiin korianterilla maustettua siikaa, nuoc cham aiolia, paahdettua tummaa leipää, Chili- ja inkiväärimarinoituja katkarapuja, avocadoa, vesikrassia – kanavarras, siitakesieniä ja paahdettuja pähkinöitä.
Ensimmäisenä pääruokana tarjoiltiin omenasavustettua siikaa, savustettua nieriän mäti vinaigrettea, kirvelillä maustettua kurkku-fenkolisalaattia ja tilliaiolia. Kylkeen kolmen valkoviinin kattaus. Jyrkkien Mittelrheinin rinteiden Weingut Josten & Klein 2013 Riesling trocken tarjoili mukavan mineraalista ja konsentroitunutta Riesling-menoa, samea ja alkuun hieman siiderille tuoksunut Weingut Weinreich 2014 Orange Weisser Burgunder trocken Rheinhessenistä oli varsinainen yllättäjä savuiseen siikaan yhdstettynä ja Weingut Bickel-Stumpf 2011 Frickenhäuser Kapellenberg Silvaner Grosses Gewächs trocken tarjosi upean mineraalisen ja hennon omenaisen näytteen Frankenin Silvanerin isosta potentiaalista.
