Matkalla Campaniassa – Feudi di San Gregoriu

Marraskuun alussa avautui sopiva hetki karata Suomen ankeasta pimeydestä hieman valoisampiin ja lämpimämpiin maisemiin. Kohteeksi valikoitui Italian Campania ja samalla oli erinomainen mahdollisuus pistäytyä vierailulla Sorbo Serpicossa Feudi di San Gregoriun viinitilalla.

Feudi di San Gregoriu on 1986 perustettu, moderni ja kansainvälisesti suuntautunut viinitalo. 4 miljoonaa pulloa vuodessa markkinoille tööttäävä firma on noussut yhdeksi Campanian suurimmista tuottajista. Avellinon, Tufon, Irpinian, Sannion ja Taurasin lisäksi viiniä tulee nykyään myös Basilicatasta ja Apuliasta. Rypäleitä kerätään noin parin sadan hehtaarin alueelta, mutta omia tarhoja ei juurikaan ole. Syynä on kuulemma se, että alueen viljelijät haluavat pitää omistamistaan maista kiinni kynsin ja hampain. Suurin osa rypäleistä kasvaa siten joko vuokratuilla tai lukuisten sopimusviljelijöiden tarhoilla. Talo pyrkii systemaattisesti ympäristöä kunnioittaviin ja luonnonmukaisiin viljelymenetelmiin, mutta mm. hankalahko ilmasto asettaa omat haasteensa. Heinäkuussa 2014 oli 23 sadepäivää ja muutenkin ilmastollisesti haastavasta vuodesta johtuen sadosta menetettiin lopulta noin 10 %. Lisäpaineita matkalla varsinaiseen luomutuotantoon luovat lisäksi suuren toimijan tuotantomäärälliset paineet sekä iso joukko itsenäisesti ja itsepäisesti toimintatavoistaan päättäviä sopimusviljelijöitä.

Viinit valmistetaan ja kypsytetään nykyaikaisissa tiloissa ja moderneilla välineillä. Uusimpia panostuksia välineurheilun saralla on Aglianico-rypäleistä erityisen vaikeasti irtoavan rangan poistossa avustava laite. Mikäli puristettavien rypäleiden sekaan jää liikaa rangan osia, pulloon saattaa päätyä ikävän karvaita ja pistäviä aromeja. Kellareiden uumenista löytyy myös tuhansia tammitynnyreitä, lähinnä ranskalaista puuta. Tynnyreitä kierrätetään eri viinien valmistuksessa 4 vuotta ennen uusien hankkimista. Joitakin vuosia sitten on otettu käyttöön myös botti grandi-tyyppiset isot tynnyrit.

Viinitilan yhteydessä toimii yhden Michelin tähden ravintola La Marenná, jossa olikin kätevää vedellä todella tasokkaat lounasähkyt ja nauttia samalla jotakuinkin täydellisistä viinimätsäyksistä. Ravintolan ruoat tehdään lähiseudun antimista ja myös omaa puutarhaa hyödynnetään mahdollisimman paljon. Lähtölaukauksena keittiö tervehti kroketilla ja tomaatti-anjovisdipillä. Lasiin kaatui perinteisellä menetelmällä valmistettu Dubl Greco kuohuviini (~15 €). Talon 3 kuohuviiniä ovat muuten legendaarisen Anselme Selossen kanssa toteutetun yhteistyön tulosta. 24 kk sakkakypsytetty viini on pirteä, raikas ja elegantti – mainio aperitiivi. Alkuruoaksi tärähti höyrytettyä turskaa ja laseihin valkoisista tarhaviineistä Greco di Tufo Cutizzi (~12 €) sekä Pietracalda Fiano di Avellino (~13 €). Näistä Greco di Tufo Cutizzi on käyty läpi aiemminkin blogissa. Cutizzi on näistä kahdesta selkeästi sitruksisempi, hieman yksioikoisempi ja myös jonkin verran hapokkaampi. Pietracalda miellytti kokonaisuutena selkeästi enemmän, johtuen lähinnä tyylikkäästä mineraalisuudesta sekä paremmasta tasapainoistaan. Primi piattina tarjoiltiin jänisragua ja tagliatellea, secondi piattina prosciuttoon käärittyä possun sisäfilettä sekä kukkakaalia. Viineiksi Basilicatasta Basilisco Aglianico del Vulture Teodosio 2010 (~11 eur) sekä Piano di Montevergine Taurasi riserva -08 (~35 eur). Savuisessa Teodosiossa oli niukkarunkoisempi hedelmäisyys ja bitterisempi meininki. Hieman askeettisempi meininki hedelmäsektorissa jäi kyllä kiehtomaan. Taurasi riservasta löytyi jo tässä iässä yllättävän moniulotteinen setti maanläheisyyttä, tallinnurkkaa, eläimellisyyttä, mausteisuutta ja tiukkaa kirsikkaa. Toki viini on vielä hurjan nuori ja tanniinien ote ikenistä sitä vähemmän hellää sorttia. Viinin parhaat hetket ovat vuosien kellaroinnin päässä, mutta ammattitaitoisesti dekantoituna ja runsaiden makujen äärellä iso potentiaali saatiin hienosti esiin.

Jälkiruokana vielä suklaakakkua, hasselpähkinä”spaghettia” ja marenkia sekä muutama marmeladi ja praliini. Jälkiruoille kaadettiin vielä talon ainokaista jälkiruokaviiniä, jonka tuoksusta löytyi kuivattuja hedelmiä, hunajaa ja marmeladia. Tuoksu lupaili ehkä hieman enemmän mitä maku lopulta antoi ja jälkimakukin jäi valitettavan lyhyeksi. Huipputason jälkkäriviinin valmistus on ollut Feudille iso haaste jo vuosia, eikä lopputuloksiin olla oltu vielä aiva sataprosenttisen tyytyväisiä, mutta matka jatkuu. Koko tykitys kuudella viinillä kustansi erittäin kohtuulliset 60 eur/hlö

Mukava vierailu, loistava lounas ja ennen kaikkea oli hienoa nähdä Avellinon seudun viinimaisemat sekä todeta käytännössä yllättävän haasteelliset maastot. Vielä kun pakettiin lisätään Feudin erinomaiset viinit, niin ei pahemmin jää mussutettavaa. Feudi di San Gregoriun viineistä löytää Alkon hyllystä Lacryma Christi Rosson, jonka pidempi arvio löytyy myös blogista.

Marco Felluga Ribolla Gialla Collio 2011

Italiassa viljellään suorastaan mielenterveyttä horjuttavia määriä erilaisia rypäleitä. Joidenkin arvioiden mukaan puhuttaisiin yli kahdesta tuhannesta lajikkeesta. Alunperin ilmeisesti kreikkalainen Ribolla Gialla on yksi hieman vähemmän tarhapinta-alaa valloittamaan onnistunut valkoviinilajike, jota viljellään alkuperämaansa lisäksi lähinnä Italian Friulissa ja Sloveniassa. Tämä Marco Fellugan sataprosenttinen Ribolla Gialla tulee Collion alueelta, joka on yksi arvostetuimpia Friulin ala-alueita. Rypäleet ovat kasvaneet Oslavian ja Capriva del Friulin seudulla. Viini on suorittanut käymisensä terästankeissa ja saanut kypsyä sakkojensa kanssa joidenkin kuukausien ajan.

Marco Felluga on 1950-luvulla lähelle Slovenian rajaa, Gradisca d’Isonzoon perustettu tila. Friulin eri ala-alueilla sijaitsevilta, yhteensä sadan hehtaarin kokoisilta tarhoilta rutistellaan ja puristellaan viiniä noin 600000 pulloa vuodessa. Tavara on pääosin valkoviiniä ja iso osa viineistä nakuttelee Gambero Rossossa kahta bicchieriä tasaisesti vuodesta toiseen.

Melko vahvasti kellertävän viinin tuoksusta löytyy sitruunaa, omenaa, vaaleita kukkia sekä suhteellisen voimakasta mineraalisuutta. Paletilla aistii tiukasti kontrolloitua raikasta hedelmää sekä napakkaa hapokkuutta, jota reipas mineraalisuus komppaa aina pitkään jälkimakuun saakka.

Varsin mainio viini, josta löytyy tiukkaa hapokkuutta, tiivistä hedelmäisyyttä sekä reilu annos kiehtovaa mineraalisuutta. Tallinnasta Livikon myymälästä ( Lootsi 8 ) pullollinen irtosi hintaan 12,90 €, jota voi pitää laatuun nähden varsin kohtuullisena. Lautaselle tyrkkäisin mieluiten vaikka pannulla paistettua punalihaista kalaa tai grillattuja äyriäisiä. 4 / 5 staraa.

Vinyes Domènech Furvus 2010

Aiemmin keväällä pyörähdin Barcelonassa valtavilla Alimentaria ruoka- ja viinimessuilla. Olin juuri maistellut loistavia Castell Sant Antonin Cavoja, kun eräs herrasmies nyki hihasta viereisen pöydän ääreen. Sain aluksi lasiini Vinyes Domènechin vanhojen köynnösten Garnatxa Blancaa, mikä ei ole lainkaan huono veto lajiketta fanittavan viinipölhön näkövinkkelistä. Keskustellessamme Garnatxa Blancan potentiaalista ja nykytilasta, kuiskasi Joan Ignasi Domènech yllättäen olevansa presidentti. Presidentti-termin kapeaan käyttösektoriin tottuneena taisin sekunnin kymmenyksen ajan jo luulla miehen seonneen sanoissaan tai jopa järjissään. Hymynvire kasvoillaan hän kuitenkin tarkensi olevansa Katalonian Garnatxa-järjestön, Terra de Garnatxes, presidentti. Kävi selväksi, että jos joskus olisi jotain epäselvää liittyen Garnatxaan, tulisi asiassa kääntyä hänen puoleensa.

Montsantissa Capcanesin kylän lähellä toimiva Vinyes Domènech viljelee 17 hehtaarin kokoisia tarhojaan luomu- ja biodynaamisin menetelmin. Luomu- ja carbon footprint-sertifioitu tila on vienyt ympäristöystävällisyyden perusjeesustelua pidemmälle ja pokannut asian tiimoilta myös erilaisia palkintoja. Tilan päärakennus on viimeisen päälle energiatehokas, sähkö tuotetaan 90 %:sti paikan päällä uusiutuvilla energiamuodoilla ja vesipuoli hoituu kokonaan sadevesillä sekä omilla lähdevesilähteillä. Talon viinihierarkiassa Furvus asettuu kakkosviinin paikalle lippulaiva Teixarin jälkeen. Viini on valmistettu 500-600 metrin korkeudessa kasvaneista Garnatxasta (80 %) ja Merlot’sta (20 %). Kaikkien yksittäisten palstojen viinit valmistetaan erikseen ja käyminen tapahtuu luonnonhiivoilla. Viiniä on kypsytetty 14 kk ranskalaisessa tammessa, yleensä käytössä on 1-2 vuotta vanhoja tynnyreitä.

Tuoksussa tummahkoa kirsikkaa, herukkaa, karhunvatukkaa, yrttejä ja setripuuta. Paletilla todella samettinen suutuntuma, napakka mutta kypsä tanniinisuus, hyvä hapokkuus ja hedelmäkin pysyy hienosti kontrollissa. Paletin loppua kohden mausteisuus korostuu ja alkoholin lämpö tuo muuhun kokonaisuuteen sopivaa muhkeutta. Tasapainoinen viini liukuu pitkään jälkimakuun ja kaikki palikat tuntuvat olevan nätisti kohdillaan.

Vinyes Domènech Furvus 2010 on erinomainen Garnatxa-vetoinen punkku Montsantista, eikä ole epäilystäkään, että tiimi tietää mitä tekee. Päällimmäisenä jää mieleen samettinen suutuntuma ja eri osa-alueiden välinen harmonia. Suhteellisen pitkästä tammikypsytyksestä huolimatta tammi pysyttelee taka-alalla ja tuo vahvistusta enemmänkin viinin rakenteeseen, kuin makuun. Talon lippulaiva Teixarin moniulotteisuudesta jäädään iso askel, mutta toisaalta hintalapussakin lukee yli puolet pienempi lukema. Vila Vinitecasta noin 16 eurolla oikein hyvä ostos. Lautaselle vaikka grillattua possua, nautaa tai lammasta. 4 / 5 staraa.

Ezimit Vranec Barrique 2009 – 9,99 €

Makedonian viinit ovat monelle varmasti kovin hämärää sektoria, enkä itsekään ole ehtinyt elämäni aikana montaa maistamaan. Jostain kolosta on kuitenkin Alkon perusvalikoimaankin saakka onnistunut livahtamaan makedonialanen punaviini. Lempinimen black stallion saanut Vranec on mielenkiintoinen punaviinilajike, koska siitä tehdyistä viineistä huhuillaan Makedonian ja Montenegron ensimmäistä kovemman luokan viiniläpimurtoa maailmalla. Aika näyttää miten käy.

Ezimit Vino Vranec Barrique 2009 tulee Štipin kaupungin lähimaastosta. Alueen kesät ovat kuivia ja kuumia, talvet lyhyitä ja melko leutoja, vaikka pienesti pakkasen puolelle voi mittari heilahtaakin. Alueen hiekkainen maaperä on rautapitoista. Viini on käynyt terästankeissa ja kypsynyt vuoden päivät ranskalaisessa tammessa. Lisäksi sitä on lepuutettu vielä puoli vuotta pulloissa.

Tuoksussa on kirsikkaa, herukkaa, yrttisyyttä, hieman lakritsia ja tammea. Paletilla melko täyteläisen viinin hedemäsektori pysyy tyylikkäästi aisoissa ja viini lunastaa lempinimensä maineen viimeistään reippaalla tanniinisuudella ja ryhdikkäällä happo-osastolla. Viini ei lätkäise kaikkia kortteja pöytään kerralla vaan availee muutamia uusia ulottuvuuksia hiljalleen lasissa avautuessaan. Pitkähkö mausteinen jälkimaku saa seuraa ikeniä puristelevista tanniineista.

Makedonialainen Vranec onnistuu yllättämään positiivisesti sekä laadullisesti että tyylillisesti. Kympin hintalapulla pullo on erinomainen ostos. Tanniinisektori on sen verran vahvassa vireessä, että parin tunnin dekantointi ennen tarjoilua on paikallaan ja samalla kannattaa varata kylkeen jotain purtavaa. Mediumiksi paistetut tummat lihat, muut reipashenkiset liharuoat sekä pitkään kypsytetyt vahvat juustot ovat varmoja valintoja. 3,5 / 5 staraa. (Kuvan © Alko)

Bodegas Gancedo Xestal Mencia 2007

Eräänä lauantaina pääsi käymään niin, että loputtoman pitkään ja hartaasti kypsennetty pulled pork oli vielä valmistuttuaankin vailla viinikaveria. Noin kymmenen sekunnin pituinen matka viinikaapille johti ajatuksia Mencian suuntaan. Kaapin sisältöä ei tarvinnut tällä kertaa töllistellä kovinkaan pitkään, sillä Xestal Mencia -07 osui kiikareihin jokseenkin välittömästi ja valinta oli valmis.

Bodegas Gancedo viljelee Bierzossa viiniä 20 hehtaarin alueella. Tarhoilla kasvaa Menciaa sekä pieniä määriä Godelloa ja Doña Blancaa. Talo luottaa perinteisen ja ympäristöä kunnioittavan viininviljelyn sekä modernin viininvalmistusteknologian kombinaatioon. Xestal Mencian rypäleet ovat 60-100 vuotiaiden Mencia-köynnösten satoa ja viiniä on kypsytetty 12 kuukautta ranskalaisissa tynnyreissä. Kauppojen hyllyille Xestal päästetään vasta viiden vuoden pullokypsyttelyn jälkeen.

Alkuun melko pidättyväinen viini avautuu pikkuhiljaa lasissa ja maanläheisestä tuoksusta alkaa erottumaan mustikkaa, tummaa kirsikkaa, tammen paahdetta ja mausteisuutta. Paletilla viini lyö pöytään erittäin vahvan uutoksen, joka yhdistyy kypsään ja tummaan marjaisuuteen. Hapokkuutta on kyydissä ihan mukavasti ja pehmeä tanniinisuus sekä nielua lämmittävä 14% alkoholipitoisuus sopivat tällaiseen paksumpaan pakettiin hyvin. Melko pitkä jälkimaku jatkaa tarinaa tummista marjoista, höystettynä pienellä mausteisuudella.

Xestal 2007 on tyylillisesti tuhdimman päädyn Mencia ja tarjoaa pehmeämpien ja tukevampien punaviinien ystäville tyylilajille uskollisen sekä tasapainoisen esityksen. Painopisteen asettuessa voittopuolisesti muskelipuolelle jäävät muut osa-alueet hiukan varjoon, eikä viinistä saa irti järin moniulotteista meininkiä runsaasta dekantoinnistakaan huolimatta. Ihan mukiinmenevä viini sinänsä, eikä Decantalon hinta 12,50€ riko säästöpossua, jos ei nyt varsinaisesti pistä riemusta kiljumaankaan. Käytännössä kuitenkin varsin toimiva kaveri revitylle possulle. 3 / 5 staraa.

Herbert Beaufort Brut Grand Cru Carte d’Or Tradition NV

Kuinkakohan monta elämää pitäisi ihmisellä olla, jotta ehtisi kaluamaan kaikki Champagnen pienemmän kaliiberin viljelijätuottajat läpi. Tuntuu vähän siltä, että mitä useampaa pientuottajasamppista kulauttaa, sitä vähemmän isojen rahabrändien pullot kiinnostavat. Kun noin parilla kympillä ja vähän päälle tuntuu saavan hiton kiinnostavaa kamaa, eivät asiat ole enää pahemmin lompakon paksuudestakaan kiinni. Blogi täytti syyskuussa kokonaista kolme vuotta ja sehän oli luonnollisesti erinomainen paikka poksauttaa pullo auki ja lorottaa muutamia kuplia lasiin. Hip hurraa!

Herber Beaufortin suku on viljellyt maata Champagnessa tiettävästi jo 1500-luvulta lähtien. Varsinaisesti samppanjan valmistus on aloitettu 1929. Nykyään talo viljelee yhteensä 13 hehtaaria, pääosin Pinot Noiria. Vuosituotanto pyörii 130000 pullon paikkeilla, luku sisältää myös pienen määrän kuplattomia viinejä. Tämän pullo on 100%:nen Pinot Noir ja rypäleet on kerätty Bouzyn kylän liepeiltä Grand Cru-tarhalta.

Viinin alkutuoksusta pystyi välittömästi päättelemään, että nyt on lasissa yksi paahtuneimmista ja voimakkaimmista maistamistani samppanjoista ikinä. Hetken hengittelyn aikana viinin tuoksu kuitenkin rauhoittuu ja paketti tuntuu saavuttavan selkeästi paremman harmonian, vaikka edelleen ollaankin liikkeellä voimakkaalla profiililla. Tuoksun kypsät punaiset omenat, kirsikan vivahteet sekä runsas mineraalisuus siirtyvät ontumatta melko täyteläiselle paletille. Elegantti mousse tasapainottaa ja virkistää runsasta kokonaisilmettä. Pitkä jälkimaku jatkaa tyylikkään mineraalisissa tunnelmissa.

Herber Beaufort Brut Grand Cru Carte d’Or Tradition on kaikessa maskuliinisessa runsaudessaan loppujen lopuksi varsin mielenkiintoinen ja tyylikäs tapaus. Ehkä alkumaljaksi tai sellaisenaan kulauteltavaksi hieman raskas, mutta parhaita puolia on varmasti melko helppo houkutella esiin ruokapöydässä runsaamman makuisten herkkujen ääressä. 4 / 5 staraa.

 

Sutherland Riesling 2012 – 11,90 €

Kuinka ollakaan, viime lauantaina käteeni tuupattiin lasillinen valkoviiniä ja sain haasteen tunnistaa sen sokkona. Suurena Nikke Knatterton-fanina otin toki haasteen vastaan – johtopäätös! Mikäpä nyt olisi hauskempaa lauantaiviihdettä, kuin viinien maistelu sokkona. Eikä toki sovi aliarvioida myöskään itsensä nolaamisen jaloa taidearvoa.

Lukitsin rypälelajikkeen jokseenkin välittömästi, koska se tuntui tuoksun perusteella helpolta nakilta. Selkeästi esiin noussut petrolisuus, vihreät omenat, päärynät ja sitruunat viittasivat vahvasti Rieslingiin. Viinin viherkeltaisesta väristä pystyi päättelemään viinin olevan todennäköisesti suhteellisen nuori, mutta tuoksun petrolisuus ei rohkaissut veikkailemaan aivan viimeisimpiä vuosilukuja. Arvaus muutaman vuoden ikäisestä viinistä lukitukseen. Kypsän aromaattisuuden ja melko runsaan rakenteen vuoksi suljin Saksan ja Itävallan pois kuvioista ja hetken Alsace-pohdiskelun jälkeen parkkeerasin maantieteellisen sijainnin uuden maailman puolelle. Maata piti vielä pohtia. Vaikka viini ei yltynytkään esittämään suoranaisesti mitään järisyttävää moniulotteisuutta, sen lajikkeelle tyypillinen aromiprofiili, hyvä tasapaino jäännössokerin ja napakan hapokkuuden välillä sekä pitkä jälkimaku viittasivat laadukkaaseen pullotteeseen. Ajatukset ohjautuivat ennemmin tunnettuihin ja perinteikkäisiin uuden maailman viinimaihin, kuin johonkin kuriositeettitason “kuralandiaan”. Asettelin vahvimmiksi ehdokkaiksi Australian ja Etelä-Afrikan, hetken aivoriihen jälkeen lisäsin pudotuspeliryhmään jokeriksi myös jonkin viileämmän alueen Chilessä. Valinta oli pirun vaikea, mutta pakollinen ja päädyin lukitsemaan Australian.

Lopputuloksena rypälelajike oikein, ikä joten kuten sinne päin ja myös uuden maailman tunnetumpi viinimaa osui sinällään. Australia läiskähtikin sitten vaivaiset 10000 km pieleen. Pulloksi paljastui lopulta Alkon vakiovalikoimaan hiljattain pölähtänyt Etelä-Afrikkalainen Sutherland Riesling 2012, joka ei kyllä ollut lainkaan hassumpi viini. Kun vielä hintalappulukemat asettuvat varsin mukavalle tasolle, voi todeta rahoille tulevan vastinetta. 3,5 / 5 staraa.

Mastroberardino Centotrenta Radici Taurasi Riserva 1999

Campanian viinien ja alueella perinteisesti viljeltyjen lajikkeiden kovimpana puolustustaistelijana ja suurlähettiläänä voitaneen oikeutetusti pitää Mastroberardinoa. Erityisen hyvin tuottaja tunnetaan Aglianico-rypäleistä valmistetuista punaviineistä. Talon omistajasuku on touhunnut viininviljelyn parissa tiettävästi jo 1700-luvulla, mutta virallisesti sertifioidun toiminnan 130-vuotisjuhlaa vietettiin vuonna 2008. Pippaloiden kunniaksi viinitalo iski markkinoille myös juhlapullotteen – Centotrenta Radici Taurasi Riserva 1999. Korkkiruuvi ei antanut armoa tällekään tapaukselle, mikä on näin jälkeenpäin ajateltuna pelkästään positiivinen asia.

Juhlaviinin rypäleet tulevat 500 m korkeudessa Montemaranon tarhalla kasvaneista Aglianico-köynnöksistä. Viiniä on kypsytetty 30 kk ranskalaisessa ja slavonialaisessa tammessa sekä viisi vuotta pulloissa. Erona tuottajan normaaleihin Radici Taurasi-pullotteisiin on kypsytyksen osalta se, että normaali Riserva lepää pulloissa pari vuotta vähemmän ja “tavallisen” Radici Taurasin tammikypsytys on puoli vuotta lyhyempi sekä pullokypsytys vastaavasti 3 vuotta lyhyempi. Taurasi-punkut ovat tunnetusti kypsytystä kestävää ja sitä ehdottomasti myös kaipaavaa tavaraa. Nuorena viinit ovat erittäin konsentroituneita, jykevän tanniinisia ja tiukan hapokkaita. Etelän Baroloksikin haukutun Taurasin korkkaamista alle kymmenvuotiaana kannattaa harkita jokseenkin yhtä hartaasti, kuin samanikäisen Barolonkin. Eihän se tietenkään mikään rikos ole, mutta nautinto saattaa useimmissa tapauksissa jäädä pahasti puolitiehen.

Reunoiltaan tiilenpunaan kääntyvä väri. Intensiivinen, melko kehittynyt ja varsin moniulotteinen tuoksu, jossa on kirsikkaa, multaa, nahkaa, tallinnurkkaa, tupakkaa, kosteaa setripuuta sekä syksyisen metsän tuoksua. Paletilla jatketaan täyteläisissä meiningeissä, konsentraatiota löytyy reilusti, mutta moniulotteinen makumaailma pääsee silti kivasti esille. Ilmaantuessaan viini elää ja kehittyy valtavasti, tuoden hienosti esiin monipuolista aromimaailmaansa. Tylsästä hetkestä ei tämän pullon kanssa ollut tietoakaan. Hapokkuutta on edelleen reilusti ja tanniinisuuttakin runsaasti, vaikka pahin kiristys on hellittänyt. Erittäin pitkä jälkimaku suuntaa fiilikset tupakkaan, hapankirsikkaan ja nahkaan.

Centotrenta Radici Taurasi Riserva 1999 on todella huikea viini jo tässä iässä, mutta rakenteensa puolesta sen voisi unohtaa huoletta kellariin vielä vuosiksi. Ruokapöydässä viini pääsisi parhaiten oikeuksiinsa riistaruokien parissa, miksei toki kypsytettyjen juustojen ja laadukkaiden leikkeleidenkin kanssa. Alkosta löytyi vielä tätä kirjoitusta luonnostellessa Mastroberardinon 2008 Radici Taurasi Riserva melko kivaan hintaan, mutta sekin näyttää sittemmin hävinneen listoilta. Harmi. 5 / 5 staraa.

Viini-lehden juttu viinibloggaajista ja trendikkäät Katalonian valkkarit

Blanc de Blancs-blogin Anna kirjoitti Viini-lehteen (nro 6/2014) todella mainion jutun viinibloggaajien sokkomaistelutapaamisesta. Jutun yhteydessä suosittelin pidentämään kesäfiilistä iskemällä grilliin mereneläviä ja korkkaamalla kovassa nosteessa olevia Katalonian valkkareita. Juuri nyt kiikareita kannattaa tarkentaa Katalonian valkoisissa erityisesti Xarel-lon ja Garnatxa Blancan suuntaan. Ei varmaankaan haittaa, jos tönitään nokkaa hieman syvemmälle, ainakin itseäni kiinnostavan aihealueen syvyyksiin.

Xarel-lo tunnetaan parhaiten yhtenä yleisimmistä Cava-rypäleistä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana lajiketta on alettu arvostamaan enemmän ja enemmän myös kuplattomien valkkareiden puolella. Satomäärien rankan rajoittamisen, tarhatyöskentelyyn panostamisen sekä viininvalmistusmenetelmien hiomisen seurauksena markkinoille on alkanut putkahtelemaan todella kiehtovia 100 %:sia Xarel-loja. Hapokkaiden ja raikkaiden viinien perusmeininki hoituu yleensä kirpakan sitruunan, limen, yrttien ja suhteellisen vahvankin mineraalisuuden toimesta. Taustalta löytää usein myös persikan kiveä, omenaa tai päärynää. Näiden herkkujen toimivuus on huippuluokkaa tuoreen seafood- ja tapassektorin kanssa.

Oma Xarel-lo-suosikkini on ehdottomasti Cal Raspalletin Improvisació, jonka vuosikerrat 2011 ja 2012 ovat olleet todella huikeita tapauksia. Muista tuottajista kannattaa painaa mieleen ainakin Celler Pardas, Ca N’Estruc, Finca Viladellops, Gramona, Páres Baltà, Can Rafols dels Caus sekä Alellan alueella Pansa Blancan nimellä samaa lajiketta työstävät Alta Alella, Marqués de Alella.

Garnatxa Blanca tuottaa täyteläisiä valkoviinejä, joissa löytyy vahvan rungon lisäksi yrttisyyttä, mausteisuutta ja maanläheistä mineraalisuutta. Takavuosina huomattavasti nykyistä raaempina kerätyistä rypäleistä saatiin aikaan varsin vaisua kamaa ja helposti oksidoituvaa lajiketta pidettiin lähinnä ongelmana. Garnatxa Blancaa onkin pitkään ollut tapana dumpata raaka-aineeksi lähinnä erilaisiin blendeihin. Viime vuosina usko 100 %:sen Garnatxa Blancan potentiaaliin on kasvanut merkittävästi. Kun viinien valmistusmenetelmiin on kiinnitetty entistä enemmän huomiota, on lajikkeen omia ominaispiirteitä on saatu paremmin esiin. Parhaiden tulosten saavuttamiseksi rypäleiden täytyy kypsyä rittävän pitkään ja usein viinien alkoholipitoisuus nousee melko korkeaksi. Liika on aina liikaa ja laatutuottajat tiedostavat ongelman.

Garnatxa Blancan suhteen kiikarit käännetään Barcelonan eteläpuolelle, Prioratin, Montsantin ja Terra Altan maisemiin. Kahden ensinmainitun tuotantomäärät valkoviinisektorissa ovat todella pieniä, kun taas Terra Altan pari tuhatta hehtaaria on noin 70 % koko Espanjan Garnatxa Blanca-kapasiteetista. Valitettavasti tälläkään kertaa määrä ei korvaa laatua ja Terra Altasta tulee paljon myös varsin vaatimatonta tavaraa. Yksi Prioratin kovimmista omalla kohdallani on ollut Celler Cal Pla’n Mas d’en Compte, jonka Garnatxa Blanca-vetoisessa blendissä on vuosikerrasta riippuen pieniä määriä Picapollia, Xarel-loa ja Macabeoa. (Vierailin Cal Pla’n tilalla kesällä 2013). Montsantista kirjaisin vihkoon ainakin Garnatxa-guru Joan Domènechin Vinyes Domènech Rita, Orto Vins’n Blanc Flor ja Blanc Brisat, Acustic Celler sekä Alfredo Arribasin Tros Blanc ja Trossos Sants-valkkarit. Alfredo Arribasin kädenjälki on näkynyt myös Portal del Montsantin mainoissa viineissä. Terra Altassa mielenkiintoisia tuottajia ovat mm. Bàrbara Forés, Edetaria, Celler Piñol, Celler La Fou. Maistamisen arvoisia ovat myös Montsantissa päämajaansa pitävän Coca i Fitón Terra Altan sivuprojekti Jaspi Blanc (vierailin Coca i Fitón tilalla kesällä 2013) sekä Penedesin puolelta erinomaisen raikas Páres Baltàn Indigena.

Kenellekään ei taida tulla yllätyksenä se karu tosiasia, että Alkon valikoima on tälläkin sektorilla todella kehno. Vielä hetki sitten valikoimissa oli mainio Gramonan Xarel-lo, mutta eipä näytä olevan sitäkään enää. Tällä hetkellä pitkäripaisen Xarel-lo-edustuksesta huolehtii edullinen Pares Baltan Savia Viva Xarel-lo, joka on kyllä hintaluokkaansa nähden ihan kelvollinen tapaus. Garnatxa Blancan osalta tilanne on vieläkin huonompi – Espanjasta ei ainuttakaan ja Ranskan puolelta löytyy vain muutama blendi. Yliluonnollisia kärsivällisyysominaisuuksia omaavat voivat odotella valoa synkkään tunnelinpäähän ensi vuoden helmi- ja maaliskuussa, sillä Alkon ostosuunnitelmassa on haut sekä Terra Altan Garnatxa Blancasta että Penedesin Xarel-losta. Meille lyhytpinnaisemmille tämän hetken ainoiksi vaihtoehdoiksi taitavat jäädä joko pullojen roudaaminen reissuilta, nettitilaaminen tai sitten jonkin hyvin varustetun ravintolan viinilistan hyödyntäminen. Helsingissä tarjontaa näyttäisi löytävän ainakin Copas y Tapasin listoilta, Tampereella kannattaa navigoida Tapas Bar Ineziin tai Gastropub Tuulensuuhun, Turussa Viinille ja Keski-Suomessa suuntana on luonnollisesti Figaro.

Castello dei Rampolla Chianti Classico 2009

Neljääkymmentäkahta hehtaaria Panzanossa viljelevän Castello dei Rampollan tilukset ovat olleet Di Napolin suvun hallussa jo joitakin satoja vuosia. Rypäleitä on takavuosina myyty mm. Antinorille ja ensimmäisistä Cabernet Sauvignon-vetoisista supertoscanalaisista innostunut Alceo di Napoli aloitti omien viinien valmistamisen 60-70-lukujen vaihteessa. Tila on Toscanan ensimmäisiä biodynaamiseen viljelyyn siirtyneitä, sillä ko. menetelmät otettiin käyttöön jo 90-luvulla. Olen saanut sellaisen käsityksen, että keskimääräiseen biodynaamiseen viljelytouhuun verrattuna tilan toimintaperiaatteet edustavat ehdotonta hardcore-osastoa. Chianti Classico 2009 sisältää 90 % Sangiovesea, 5 % Cabernet Sauvignonia, 5 % Merlot’ta. Viiniä ei ole suodatettu.

Tuoksusta löytyy punaista kirsikkaa, nahkaa, tupakkaa, multaa sekä hentoisesti savua ja kahvia. Monivivahteisessa tuoksussa on jännää eläimellisyyttä. Paletilla melko täyteläinen viini jatkaa punaisten kirsikoiden ja muiden marjojen tahdeissa. Maku muistuttaa joistakin naturaaliviineistä tuttua “pure juice”-tyyppistä, kirpakkaa mehukkuutta. On selvää, että tämä optimaalisen kypsä hedelmäosasto ei mässäile määrällä, vaan laadulla. Erittäin pirteä hapokkuus ja napakka tanniinisuus viimeistelevät tasapainoista pakettia. Sopivan bitterinen ja hapankirsikkainen lopetus kruunaa kokonaisuuden.

Rampollan Chianti Classicossa on kivasti kasassa jotakuinkin kaikki ne komponentit, joita erinomaiselta Chianti Classicolta odotan. Kun pakettiin lisätään persoonallisuutta, luonnetta ja moniulotteisuutta, ollaan todellakin asian ytimessä. Täydet 5 / 5 staraa. Chianti Classico viihtyy tunnetusti monenlaisten ruokien parissa, joten ihan älyttömän syvälliseen aivoriiheen ei kannata vajota ruokamätsäyksien kohdalla. Paista naudan maksaa ja pekonia, grillaa/paista tummaa tai vaaleata lihaa, tee tomaattisia patoja tai pastakastikkeita.