Sutherland Riesling 2012 – 11,90 €

Kuinka ollakaan, viime lauantaina käteeni tuupattiin lasillinen valkoviiniä ja sain haasteen tunnistaa sen sokkona. Suurena Nikke Knatterton-fanina otin toki haasteen vastaan – johtopäätös! Mikäpä nyt olisi hauskempaa lauantaiviihdettä, kuin viinien maistelu sokkona. Eikä toki sovi aliarvioida myöskään itsensä nolaamisen jaloa taidearvoa.

Lukitsin rypälelajikkeen jokseenkin välittömästi, koska se tuntui tuoksun perusteella helpolta nakilta. Selkeästi esiin noussut petrolisuus, vihreät omenat, päärynät ja sitruunat viittasivat vahvasti Rieslingiin. Viinin viherkeltaisesta väristä pystyi päättelemään viinin olevan todennäköisesti suhteellisen nuori, mutta tuoksun petrolisuus ei rohkaissut veikkailemaan aivan viimeisimpiä vuosilukuja. Arvaus muutaman vuoden ikäisestä viinistä lukitukseen. Kypsän aromaattisuuden ja melko runsaan rakenteen vuoksi suljin Saksan ja Itävallan pois kuvioista ja hetken Alsace-pohdiskelun jälkeen parkkeerasin maantieteellisen sijainnin uuden maailman puolelle. Maata piti vielä pohtia. Vaikka viini ei yltynytkään esittämään suoranaisesti mitään järisyttävää moniulotteisuutta, sen lajikkeelle tyypillinen aromiprofiili, hyvä tasapaino jäännössokerin ja napakan hapokkuuden välillä sekä pitkä jälkimaku viittasivat laadukkaaseen pullotteeseen. Ajatukset ohjautuivat ennemmin tunnettuihin ja perinteikkäisiin uuden maailman viinimaihin, kuin johonkin kuriositeettitason “kuralandiaan”. Asettelin vahvimmiksi ehdokkaiksi Australian ja Etelä-Afrikan, hetken aivoriihen jälkeen lisäsin pudotuspeliryhmään jokeriksi myös jonkin viileämmän alueen Chilessä. Valinta oli pirun vaikea, mutta pakollinen ja päädyin lukitsemaan Australian.

Lopputuloksena rypälelajike oikein, ikä joten kuten sinne päin ja myös uuden maailman tunnetumpi viinimaa osui sinällään. Australia läiskähtikin sitten vaivaiset 10000 km pieleen. Pulloksi paljastui lopulta Alkon vakiovalikoimaan hiljattain pölähtänyt Etelä-Afrikkalainen Sutherland Riesling 2012, joka ei kyllä ollut lainkaan hassumpi viini. Kun vielä hintalappulukemat asettuvat varsin mukavalle tasolle, voi todeta rahoille tulevan vastinetta. 3,5 / 5 staraa.

Mastroberardino Centotrenta Radici Taurasi Riserva 1999

Campanian viinien ja alueella perinteisesti viljeltyjen lajikkeiden kovimpana puolustustaistelijana ja suurlähettiläänä voitaneen oikeutetusti pitää Mastroberardinoa. Erityisen hyvin tuottaja tunnetaan Aglianico-rypäleistä valmistetuista punaviineistä. Talon omistajasuku on touhunnut viininviljelyn parissa tiettävästi jo 1700-luvulla, mutta virallisesti sertifioidun toiminnan 130-vuotisjuhlaa vietettiin vuonna 2008. Pippaloiden kunniaksi viinitalo iski markkinoille myös juhlapullotteen – Centotrenta Radici Taurasi Riserva 1999. Korkkiruuvi ei antanut armoa tällekään tapaukselle, mikä on näin jälkeenpäin ajateltuna pelkästään positiivinen asia.

Juhlaviinin rypäleet tulevat 500 m korkeudessa Montemaranon tarhalla kasvaneista Aglianico-köynnöksistä. Viiniä on kypsytetty 30 kk ranskalaisessa ja slavonialaisessa tammessa sekä viisi vuotta pulloissa. Erona tuottajan normaaleihin Radici Taurasi-pullotteisiin on kypsytyksen osalta se, että normaali Riserva lepää pulloissa pari vuotta vähemmän ja “tavallisen” Radici Taurasin tammikypsytys on puoli vuotta lyhyempi sekä pullokypsytys vastaavasti 3 vuotta lyhyempi. Taurasi-punkut ovat tunnetusti kypsytystä kestävää ja sitä ehdottomasti myös kaipaavaa tavaraa. Nuorena viinit ovat erittäin konsentroituneita, jykevän tanniinisia ja tiukan hapokkaita. Etelän Baroloksikin haukutun Taurasin korkkaamista alle kymmenvuotiaana kannattaa harkita jokseenkin yhtä hartaasti, kuin samanikäisen Barolonkin. Eihän se tietenkään mikään rikos ole, mutta nautinto saattaa useimmissa tapauksissa jäädä pahasti puolitiehen.

Reunoiltaan tiilenpunaan kääntyvä väri. Intensiivinen, melko kehittynyt ja varsin moniulotteinen tuoksu, jossa on kirsikkaa, multaa, nahkaa, tallinnurkkaa, tupakkaa, kosteaa setripuuta sekä syksyisen metsän tuoksua. Paletilla jatketaan täyteläisissä meiningeissä, konsentraatiota löytyy reilusti, mutta moniulotteinen makumaailma pääsee silti kivasti esille. Ilmaantuessaan viini elää ja kehittyy valtavasti, tuoden hienosti esiin monipuolista aromimaailmaansa. Tylsästä hetkestä ei tämän pullon kanssa ollut tietoakaan. Hapokkuutta on edelleen reilusti ja tanniinisuuttakin runsaasti, vaikka pahin kiristys on hellittänyt. Erittäin pitkä jälkimaku suuntaa fiilikset tupakkaan, hapankirsikkaan ja nahkaan.

Centotrenta Radici Taurasi Riserva 1999 on todella huikea viini jo tässä iässä, mutta rakenteensa puolesta sen voisi unohtaa huoletta kellariin vielä vuosiksi. Ruokapöydässä viini pääsisi parhaiten oikeuksiinsa riistaruokien parissa, miksei toki kypsytettyjen juustojen ja laadukkaiden leikkeleidenkin kanssa. Alkosta löytyi vielä tätä kirjoitusta luonnostellessa Mastroberardinon 2008 Radici Taurasi Riserva melko kivaan hintaan, mutta sekin näyttää sittemmin hävinneen listoilta. Harmi. 5 / 5 staraa.

Viini-lehden juttu viinibloggaajista ja trendikkäät Katalonian valkkarit

Blanc de Blancs-blogin Anna kirjoitti Viini-lehteen (nro 6/2014) todella mainion jutun viinibloggaajien sokkomaistelutapaamisesta. Jutun yhteydessä suosittelin pidentämään kesäfiilistä iskemällä grilliin mereneläviä ja korkkaamalla kovassa nosteessa olevia Katalonian valkkareita. Juuri nyt kiikareita kannattaa tarkentaa Katalonian valkoisissa erityisesti Xarel-lon ja Garnatxa Blancan suuntaan. Ei varmaankaan haittaa, jos tönitään nokkaa hieman syvemmälle, ainakin itseäni kiinnostavan aihealueen syvyyksiin.

Xarel-lo tunnetaan parhaiten yhtenä yleisimmistä Cava-rypäleistä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana lajiketta on alettu arvostamaan enemmän ja enemmän myös kuplattomien valkkareiden puolella. Satomäärien rankan rajoittamisen, tarhatyöskentelyyn panostamisen sekä viininvalmistusmenetelmien hiomisen seurauksena markkinoille on alkanut putkahtelemaan todella kiehtovia 100 %:sia Xarel-loja. Hapokkaiden ja raikkaiden viinien perusmeininki hoituu yleensä kirpakan sitruunan, limen, yrttien ja suhteellisen vahvankin mineraalisuuden toimesta. Taustalta löytää usein myös persikan kiveä, omenaa tai päärynää. Näiden herkkujen toimivuus on huippuluokkaa tuoreen seafood- ja tapassektorin kanssa.

Oma Xarel-lo-suosikkini on ehdottomasti Cal Raspalletin Improvisació, jonka vuosikerrat 2011 ja 2012 ovat olleet todella huikeita tapauksia. Muista tuottajista kannattaa painaa mieleen ainakin Celler Pardas, Ca N’Estruc, Finca Viladellops, Gramona, Páres Baltà, Can Rafols dels Caus sekä Alellan alueella Pansa Blancan nimellä samaa lajiketta työstävät Alta Alella, Marqués de Alella.

Garnatxa Blanca tuottaa täyteläisiä valkoviinejä, joissa löytyy vahvan rungon lisäksi yrttisyyttä, mausteisuutta ja maanläheistä mineraalisuutta. Takavuosina huomattavasti nykyistä raaempina kerätyistä rypäleistä saatiin aikaan varsin vaisua kamaa ja helposti oksidoituvaa lajiketta pidettiin lähinnä ongelmana. Garnatxa Blancaa onkin pitkään ollut tapana dumpata raaka-aineeksi lähinnä erilaisiin blendeihin. Viime vuosina usko 100 %:sen Garnatxa Blancan potentiaaliin on kasvanut merkittävästi. Kun viinien valmistusmenetelmiin on kiinnitetty entistä enemmän huomiota, on lajikkeen omia ominaispiirteitä on saatu paremmin esiin. Parhaiden tulosten saavuttamiseksi rypäleiden täytyy kypsyä rittävän pitkään ja usein viinien alkoholipitoisuus nousee melko korkeaksi. Liika on aina liikaa ja laatutuottajat tiedostavat ongelman.

Garnatxa Blancan suhteen kiikarit käännetään Barcelonan eteläpuolelle, Prioratin, Montsantin ja Terra Altan maisemiin. Kahden ensinmainitun tuotantomäärät valkoviinisektorissa ovat todella pieniä, kun taas Terra Altan pari tuhatta hehtaaria on noin 70 % koko Espanjan Garnatxa Blanca-kapasiteetista. Valitettavasti tälläkään kertaa määrä ei korvaa laatua ja Terra Altasta tulee paljon myös varsin vaatimatonta tavaraa. Yksi Prioratin kovimmista omalla kohdallani on ollut Celler Cal Pla’n Mas d’en Compte, jonka Garnatxa Blanca-vetoisessa blendissä on vuosikerrasta riippuen pieniä määriä Picapollia, Xarel-loa ja Macabeoa. (Vierailin Cal Pla’n tilalla kesällä 2013). Montsantista kirjaisin vihkoon ainakin Garnatxa-guru Joan Domènechin Vinyes Domènech Rita, Orto Vins’n Blanc Flor ja Blanc Brisat, Acustic Celler sekä Alfredo Arribasin Tros Blanc ja Trossos Sants-valkkarit. Alfredo Arribasin kädenjälki on näkynyt myös Portal del Montsantin mainoissa viineissä. Terra Altassa mielenkiintoisia tuottajia ovat mm. Bàrbara Forés, Edetaria, Celler Piñol, Celler La Fou. Maistamisen arvoisia ovat myös Montsantissa päämajaansa pitävän Coca i Fitón Terra Altan sivuprojekti Jaspi Blanc (vierailin Coca i Fitón tilalla kesällä 2013) sekä Penedesin puolelta erinomaisen raikas Páres Baltàn Indigena.

Kenellekään ei taida tulla yllätyksenä se karu tosiasia, että Alkon valikoima on tälläkin sektorilla todella kehno. Vielä hetki sitten valikoimissa oli mainio Gramonan Xarel-lo, mutta eipä näytä olevan sitäkään enää. Tällä hetkellä pitkäripaisen Xarel-lo-edustuksesta huolehtii edullinen Pares Baltan Savia Viva Xarel-lo, joka on kyllä hintaluokkaansa nähden ihan kelvollinen tapaus. Garnatxa Blancan osalta tilanne on vieläkin huonompi – Espanjasta ei ainuttakaan ja Ranskan puolelta löytyy vain muutama blendi. Yliluonnollisia kärsivällisyysominaisuuksia omaavat voivat odotella valoa synkkään tunnelinpäähän ensi vuoden helmi- ja maaliskuussa, sillä Alkon ostosuunnitelmassa on haut sekä Terra Altan Garnatxa Blancasta että Penedesin Xarel-losta. Meille lyhytpinnaisemmille tämän hetken ainoiksi vaihtoehdoiksi taitavat jäädä joko pullojen roudaaminen reissuilta, nettitilaaminen tai sitten jonkin hyvin varustetun ravintolan viinilistan hyödyntäminen. Helsingissä tarjontaa näyttäisi löytävän ainakin Copas y Tapasin listoilta, Tampereella kannattaa navigoida Tapas Bar Ineziin tai Gastropub Tuulensuuhun, Turussa Viinille ja Keski-Suomessa suuntana on luonnollisesti Figaro.

Castello dei Rampolla Chianti Classico 2009

Neljääkymmentäkahta hehtaaria Panzanossa viljelevän Castello dei Rampollan tilukset ovat olleet Di Napolin suvun hallussa jo joitakin satoja vuosia. Rypäleitä on takavuosina myyty mm. Antinorille ja ensimmäisistä Cabernet Sauvignon-vetoisista supertoscanalaisista innostunut Alceo di Napoli aloitti omien viinien valmistamisen 60-70-lukujen vaihteessa. Tila on Toscanan ensimmäisiä biodynaamiseen viljelyyn siirtyneitä, sillä ko. menetelmät otettiin käyttöön jo 90-luvulla. Olen saanut sellaisen käsityksen, että keskimääräiseen biodynaamiseen viljelytouhuun verrattuna tilan toimintaperiaatteet edustavat ehdotonta hardcore-osastoa. Chianti Classico 2009 sisältää 90 % Sangiovesea, 5 % Cabernet Sauvignonia, 5 % Merlot’ta. Viiniä ei ole suodatettu.

Tuoksusta löytyy punaista kirsikkaa, nahkaa, tupakkaa, multaa sekä hentoisesti savua ja kahvia. Monivivahteisessa tuoksussa on jännää eläimellisyyttä. Paletilla melko täyteläinen viini jatkaa punaisten kirsikoiden ja muiden marjojen tahdeissa. Maku muistuttaa joistakin naturaaliviineistä tuttua “pure juice”-tyyppistä, kirpakkaa mehukkuutta. On selvää, että tämä optimaalisen kypsä hedelmäosasto ei mässäile määrällä, vaan laadulla. Erittäin pirteä hapokkuus ja napakka tanniinisuus viimeistelevät tasapainoista pakettia. Sopivan bitterinen ja hapankirsikkainen lopetus kruunaa kokonaisuuden.

Rampollan Chianti Classicossa on kivasti kasassa jotakuinkin kaikki ne komponentit, joita erinomaiselta Chianti Classicolta odotan. Kun pakettiin lisätään persoonallisuutta, luonnetta ja moniulotteisuutta, ollaan todellakin asian ytimessä. Täydet 5 / 5 staraa. Chianti Classico viihtyy tunnetusti monenlaisten ruokien parissa, joten ihan älyttömän syvälliseen aivoriiheen ei kannata vajota ruokamätsäyksien kohdalla. Paista naudan maksaa ja pekonia, grillaa/paista tummaa tai vaaleata lihaa, tee tomaattisia patoja tai pastakastikkeita.

Mar de Frades Albariño 2012

80-luvun loppupuolella Salnesin laaksoon perustettu Mar de Frades on ollut mukana eturintamassa toteuttamassa ja todistamassa Rias Baixasin Albariño-vinkkujen uutta nousua. Tuottajan nimi viittaa tilan lähistöllä sijaitsevaan merenrantapaikkaan, missä Santiago de Compostelaan matkaavilla pyhiinvaeltajilla oli tapana rantautua. Nyt korkkailtu tuottajan perus-Albariño on luonnollisesti 100%:sti sitä itseään ja puristettu käsin kerätyistä, Salnesin laakson rinteillä kasvaneista rypäleistä.

Etikettiin on kikkailtu pieni koukku, sillä kuvaan pitäisi ilmestyä sininen laiva, kun pullo on “riittävän viileä” tarjoilua varten. Tämä tarkoittaa käytännössä 8-10 astetta. Raivokkaidenkaan viilennysyritysten jälkeen ei oman pulloni laiva alkanut sinertämään sitten niin pätkääkään. Koska se hiton paatti oli saatava näkyviin hinnalla millä hyvänsä, eikä luovuttaminen ollut vaihtoehto, oli otettava käyttöön järeämmät aseet. Jääpalan hinkkaaminen etikettiä vasten sai lopulta sinisen laivan esiin. Sinänsä ihan kiva ja käytännöllinenkin kikka, jos vaan toimisi.

Albariñoksi yllättävänkin syvän keltaisessa värissä on myös kullankeltaisia sävyjä. Erittäin raikas ja pirteä tuoksu heittää nokkaan kirpakkaa sitrusta, ananasta, päärynää sekä hennosti merellistä mineraalisuutta. Paletilla tiukka hapokkuus pitää hedelmäisyyttä otteessaan. Pitkä jälkimaku jatkaa kirpakan sitruunan ja merellisen mineraalisuuden tunnelmissa.

Mar de Frades Albariño 2012 on mallikas ja tyypillinen genrensä edustaja, vaikkei tämä haasteellisen vuosikerran pullote ihan viimeisintä syvyyttä tai harmoniaa saavutakaan. Albariñojen hyvästä kypsytyspotentiaalista on kuulunut huhuja jonkin verran, ja tässä viinissä erityisesti hyvässä tikissä oleva hapokkuus luo uskoa ainakin muutaman vuoden kehityskaarelle. Kokonaisuutena viini keikuttelee 3,5:n ja 4:n staran välimaastossa, mutta onnistuu lopulta kampeamaan itsensä nipin napin 4 / 5 staran puolelle. Lautaselle mustekalaa, simpukoita tai jonkin sortin rapuja, päälle rutistat limestä mehut ja homma alkaa olla hanskassa.

Abracadabra 2010

Vuonna 2009 kävi niin, että maanviljelymeiningeissä varttunut veljesparivaljakko toteutti viiniunelmansa ja perusti Divina Proporcíon Bodegasin Toron kylään. Perheyritys onnistui hankkimaan omistukseensa 15 tarhahehtaaria ja lisäksi rypäleitä ostetaan tarkkaan valikoiduilta sopimusviljelijöiltä. Tarhoilla kasvaa niin nuoria, kuin ikivanhojakin köynnöksiä. Tuhoisasti Vitis Vinifera-lajikkeiden juurakoihin iskeneellä viinikirvalla ei ole ollut sen suurempaa elinvoimaa tarhojen hiekkaisessa maaperässä, joten osa köynnöksistä saa kasvaa edelleen omilla juurillaan. Tuottaja pyrkii tuottamaan luomuviljeltyjen tarhojensa rypäleistä puhtaan hedelmäisiä punaviinejä, joissa tammikypsytyksen tavoite ei ole puun maku viineissä, vaan enemmänkin tynnyrikypsytyksen muut edut ja ominaisuudet.

Abracadabran rypälemehu on puristettu luomutarhoilla kasvavista, yli 40-vuotiaista Tinta de Toro-köynnöksistä (Tempranillo). 12 kuukautta kestänyt kypsytys on hoidettu ranskalaisissa ja amerikkalaisissa tammitynnyreissä.

Yllättävän monivivahteisessa ja hieman kehittyneessäkin tuoksussa on tummaa kirsikkaa, luumua, kahvia, tummaa suklaata, yrttejä, lääkemäisyyttä ja vieläpä pientä mineraaliviritystäkin taustalla. Paletilla viini on täyteläinen ja miellyttävän pehmeä. Ryhdikäs hapokkuus sekä napakka, mutta sopivan kypsä tanniinisuus pitävät huolen siitä, että ylimääräinen pehmoilu jää väliin. Varsin pitkä, lämminhenkinen ja mausteinen jälkimaku. 15 %:n alkoholipitoisuuden peittyminen muun rakenteen lomaan ei ole viinissä mikään itsestäänselvyys, mutta tällä kertaa asiassa on onnistuttu varsin hyvin. En kuitenkaan suosittele ihan taskulämpimänä naukkailemaan, eli pieni viilennys on paikallaan.

On todella ilahduttavaa todeta tuoreempienkin tuottajien saavan aikaan Torossa hienoja ja alueelle tyypillistä meininkiä ilmentäviä viinejä. Viini on toki herkullisessa korkkausiässä jo nyt, mutta rakennetta ja potkua kyllä riittää, joten parin-kolmen vuoden kellarointi on enemmänkin mahdollisuus, kuin uhka. Kun pullo irtoaa Espanjasta noin 12 eurolla, voidaan todeta hinta-laatusuhteenkin olevan kivasti kohdallaan. Pulloa kulautellessa oli vielä mahdollista nauttia lämpimistä kesäkeleistä ja Abracadabra oli jokseenkin täydellinen kaveri kesäiltana grillatulle naudan ulkofileelle. 4 / 5 staraa.

Tarapaca Chardonnay Gran Reserva 2011

Viime vuosina en ole pahemmin iskenyt korkkiruuvia chileläisten viinien korkkeihin, eikä syynä ole ollut pelkästään kyseisten pullojen kierrekapselisuljenta. Myönnän kyllä, että olisi jo pelkästään viinisivistyksenkin kannalta järkevää ylläpitää mahdollisimman laajaa kokemuspohjaa erilaisten viinien suhteen, mutta useimmiten olen löytänyt viinirahoilleni mielenkiintoisempia sijoituskohteita Euroopasta. Kovilla markkinaosuuksilla varsinkin täällä pohjolassa heiluva Chilen viiniskene kätkee melko monotonisen peruskamansa taakse myös oletusarvoisesti hieman mielenkiintoisempien viinialueiden viinejä. Itse olen pyrkinyt fokusoimaan tuulisempien ja viileämpien Leydan sekä Limarin suunnille, jotka tarjoavat ainakin lähtökohtaisesti hyvät kasvuolosuhteet viileämmässä viihtyville lajikkeille.

Tarapaca on niitä isomman pään viinitaloja Chilessä. Jokin aika sitten lasiin lorisi Leydasta tuleva Chardonnay Gran Reserva 2011. Gran Reserva tarkoittaa chileläisten viinien kohdalla lähinnä vain sitä, että kyseinen viini on tuottajan omassa valikoimassa paremman pään viini. Ei siis ole kyse vaikkapa kypsytyksen pituuteen perustuvasta virallisesta luokittelujärjestelmästä. Viini on kypsynyt ranskalaisessa tammessa ja tuottajan dokumenteista arvailen session pituudeksi kahdeksaa kuukautta.

Todella intensiivinen tuoksu tuo mieleen jenkkityyliin vahvasti tammitetut valkoviinit sillä erolla, että hedelmäosastolla tukeudutaan vahvemmin tropiikin antimiin. Ananasta, passionhedelmää, omenaa, pähkinää, voita ja vaniljaa. Maku on melkoisen täyteläinen ja kypsän hedelmäinen. Suutuntuma on hieman öljymäinen ja 14 %:n alkoholipitoisuus vie kokonaisuutta aavistuksen raskaaseen suuntaan. Melko pitkä jälkimaku jatkaa trooppisen hedelmäisyyden ja paahteisen tammen viitoittamalla polulla.

Tarapaca Chardonnay Gran Reserva 2011 on teknisesti hyvin tehty, tuhdimman sortin valkkari. Jenkkiläistä tukkoon tammitettua tyyliä diggaavalle eittämättä passeli pläjäys, todennäköisesti myös melkoisen montaa amerikkalaista lajitovereitaan huokeammalla hintalapulla. Omalla kohdalla viinillisyyttä peittävä tammitykitys ja muutenkin hieman raskas rakenne rokottivat nautintoa liikaa. Yhteispeli savukinkkurisoton sekä uunissa paistetun turskan ja parsan kanssa oli kohtalaisella tasolla. Raikkaampi ja kepeämpi valkkarivalinta olisi saattanut jättää enemmän tilaa ruoalle. 2,5 / 5 staraa.

 

 

 

Castello d’Albola Chianti Classico Riserva 2007

Zoninin suuren viinikonsernin yksi sivukonttoreista on Chianti Classicon alueella sijaitseva Castello d’Albola. Radda in Chiantissa sijaitseva tila on ollut Zoninin suvun hallussa 70-luvun lopulta alkaen ja nykyään viiniä viljellään noin sadanviidenkymmenen hehtaarin alalla. Kolmestasadasta aina kuuteensataan metriin merenpinnan yläpuolella sijaitsevilla tarhoilla kasvaa keskimäärin 20-vuotiaita köynnöksiä, joista 90 % on Sangiovesea. Tallink-Siljan valikoimista omaan kaappiin päätyneet 2007-vuosikerran Chianti Classico Riservat ovat aiempien korkkauksien yhteydessä jättäneet muistijälkeä siinä määrin kypsästä korkkauspotentiaalistaan, että päätin järjestää korkkiruuvia kampeamalla viinikaapista yhden lisämakuupaikan uusille tulokkaille.

2007 Chianti Classico Riserva rakentuu Sangovesesta (95 %) ja Canaiolosta (5 %). Viiniä on kypsytetty tammessa 15 kk. Tynnyreistä 10 % on ollut ranskalaista Allierin tammea ja loput slavonialaista tammea. Tämän lisäksi viiniä on kypsytetty 12 kk terästankeissa ja 3 kk pulloissa.

Kypsän marjaisasta tuoksusta löytyy punaista kirsikkaa, kypsää herukkaa ja aisoissa pysyttelevää tammisuutta. Suussa melko täyteläinen viini toistaa aavistuksen yksiulotteiseksi jäävää, mutta siististi tuoksua seurailevaa antiaan. Tanniinit ovat pehmeät ja happokkuutta tyylilaji huomioiden varsin maltillisesti. Loppua kohden esiin tuleva hyvin pieni bitterisyys saa aikaan pienimuotoisen ryhtiliikkeen. Keskipitkä jälkimaku jatkaa kirsikkaista ja kypsän herukkaista menoa.

Teknisesti viini on kunnossa, mutta hapokkuus ei kuitenkaan tunnu pärjäävän aivan samassa vauhdissa kypsänpuoleisen hedelmän kanssa, tanniinisuuskin on vähän laiskanpulskeaa, eikä alueelle ja tyylilajille tyypillistä bitteristä puraisua tahdo löytyä. Näin ollen viini jättää kokonaisuutena hieman vaisun ja varman päälle tehdyn fiiliksen. Poikkeuksellisen helposti jo nuoressa vaiheessa kulauteltavaa Chianti Classico Riservaa kaipaavalle nappiostos. 3 / 5 staraa.

 

Jamek Jochinger Berg Riesling Federspiel 2013 – 14,88 €

Alkon vakiovalikoimaan ilmestyi heinäkuun lopulla Rieslingiä Itävallan Wachausta, Weingut Josef Jamekilta. Vakiovalikoimassa näyttää kirjoitushetkellä majailevan viiskikymmentä kolmen vartin kokoista Rieslingiä, joten mitenkään helppoon rakoon viini ei sijoitu.

Hennosti kellertävän viinin värissä on selkeästi myös vihertävää sävyä. Nuorekkaan tuoksun eturintamasta löytyy sitruunaa ja limeä, hieman taaempana keikkuu vihreitä omenoita ja pieni ripaus mineraalisuutta. Suussa kirpakka sitruunaisuus dominoi selkeästi alkumatkaa, maun keskivaiheilla omenaisuus pääsee jo hieman paremmin esiin. Pieni määrä jäännössokeria (6 g/l) tasapainottaa tiukkaa (8 g/l) hapokkuutta yllättävän hyvin, vaikka paras harmonia jääkin saavuttamatta. Keskipitkä jälkimaku jatkaa edelleen sitruksista tunnelmaa.

Jamek Jochinger Berg Riesling Federspiel on nuorekkaan kirpakka, voittopuolisesti sitruksinen ja raikas Riesling, jossa kaikki toimii perustasolla ihan mukiinmenevästi. Tuottajan omassa verkkokaupassa viiniä kaupataan vain neljä euroa Alkoa edullisemmin, joten tässä valossa Alkon hyllyhinta vaikuttaa kohtuulliselta. Vakiovalikoimasta löytyy kuitenkin muutaman euron hintasäteellä melkoisen monta haastajaa, joten jää nähtäväksi, riittävätkö viinin rahkeet vakuuttamaan ostajakansaa. Kannattaa kokeilla, jos kaipaat nuorekkaan raikasta ja tiukan hapokasta perus-Rieslingiä. 3 / 5 staraa. (Kuvan © Alko)

 

Losada 2010

Espanjan Bierzossa viiniä valmistavan Losadan köynnökset kasvavat Pieros’n kylän sekä Valtuille de Arriban lähistöllä. Rypäleet kerätään käsin ja niiden prosessointi sekä viininvalmistus tapahtuu tarha- / palstakohtaisesti. Losada uskoo huolellisesti ja ympäristöä kunnioittavasti hoidettujen Mencia-köynnösten sekä minimaalisesti käpälöityjen viininvalmistusprosessien tuovan parhaiten esiin kunkin tarhan, ympäristön sekä vuosikerran ominaispiirteet.

Losada 2010 on 100% Mencia ja sen rypäleet tulevat Pieros’n lähistöltä, etelään suuntautuvilta loivilta rinteiltä, pääosin savisessa maaperässä kasvavista vanhemmanpuoleisista köynnöksistä. Kypsytys 12 kk mitä ilmeisimmin toista ja kolmatta vuotta kierrossa olevissa ranskalaisissa ja amerikkalaisissa tammitynnyreissä.

Tuoksusta erottuu mustaa viinimarjaa, kirsikkaa ja mustikkaa. Taustalla hönkii jonkin verran tammea, jonka mukana hengailee myös pieni ripaus vaniljaa. Paletilla tiukka hapokkuus ottaa niskalenkkiä tummasta hedelmäisyydestä. Selvästi tuntuva, mutta kypsä tanniinisuus antaa tarvittavaa taustatukea ja tuo kokonaisuuteen sopivasti potkua. Pitkä jälkimaku jatkaa tummien hapokkaiden marjojen ja pienen mineraalisuuden tunnelmissa. 14 % alkoholipitoisuus tuo runkoon lämpöä, muttei häiriköi pakettia, kunhan lämpötila pysyttelee alle 20 asteen.

Itselleni yksi Menciasta valmistettujen punkkujen koukuista on mielenkiintoinen happorakenne, joka tuo usein suhteellisen muhkeaankin esitykseen ison annoksen raikkautta ja terävyyttä. Tämän viinin kohdalla pieni vaniljaisuus pyöristää hieman sitä terävintä kärkeä. Kyse on kuitenkin varsin pienistä nyansseista, eikä niinkään siitä, että viini alkaisi varsinaisesti pehmoilemaan missään vaiheessa. Vaikka itse en tuosta vaniljasta tässä yhteydessä juuri välitäkään, saattaa moni muu aistia sen mukanaan tuoman pehmeyden ja helpomman lähestyttävyyden pelkästään positiivisena asiana. Kun pullollinen irtoaa Espanjasta noin kympillä ja keskisemmässä Euroopassa köyhtyy muutamia euroja enemmän, voidaan pitää hinta-laatusuhdetta hyvänä.  3,5 / 5 staraa.