Bernard Baudry Le Domaine Chinon 2009

Champagnessa matkaillessa kuvittelin pysytteleväni illallisviinienkin kohdalla kiltisti alueen kuplatarjonnassa. Epernay’n Le Theatre-ravintolan viinilistaa silmäiltyäni totesin kuitenkin valko- ja punaviinitarjonnan olevan niin mukavalla tolalla, että tällä kertaa kuplat päätettiin jättää alkusamppanjana tarjoillun de Venoge Gordon Bleun varaan. Loiren punaviinit ovat jääneet vuosien varrella liian vähälle huomiolle ja tilannetta korjatakseni pyysin tarjoilijaa toimittamaan pöytään pullollisen Baudryn Chinonia vuodelta 2009.

Baudry on vuonna 1975 kahden hehtaarin varaan perustettu perhetila Loiressa. Vuonna 2000 Bernardin poika Matthieu liittyi mukaan kuviohin, hankittuaan ensin viinioppia ja työkokemusta mm. Bourgognessa, Bordeaux’ssa, Tasmaniassa ja Kaliforniassa. Nykyään tila tekee viiniä kolmenkymmenenen luomuhehtaarin antimista. Cravant les Coteaux’n ja Chinonin tarhoilla kasvaa Cabernet Francia sekä Chenin Blancia.

Le Domaine 2009 on 100 %:nen Cabernet Franc, jonka rypäleet on poimittu käsin 30-35 vuotiaista köynnöksistä. 70 % viinin rypäleistä on kasvanut soraisemmassa maaperässä ja 30 % savisemmilla rinteillä. Kypsytys 12 kuukautta 5-10 vuotiaissa tammitynnyreissä ja -astioissa.

Melko intensiivisessä tuoksussa on tummaa marjaisuutta, paprikaa, pippurista mausteisuutta ja taustalla hädin tuskin tunnistettava määrä tammea. Täyteläisyysmittari asettuu keskitäyteläisen läskimpään päätyyn. Paletilla viini on hyvin fokusoitunut. Tiiviisti kuosissa pysyvä paketti hedelmäisyyttä ja mausteisuutta jatkaa ontumatta tuoksun luomassa aromimaailmassa. Kypsä tanniinisuus ja tiukka hapokkuus pitävät viinin tiukasti otteessaan ja kokonaisuus on nautinnollisesti balanssissa. Matka päättyy pitkään, tumman marjaiseen ja aavistuksen pippuriseen jälkimakuun.

Bernard Baudryn Le Domaine edustaa rakenteeltaan ja maultaan ainakin minulle sitä, mitä ajattelen laadukkaan Chinonin Cabernet Francin tyypillisimmillään olevan. 30 euron ravintolahinta tirauttaa lähinnä ilon kyyneliä. Viinin rakenne lupailisi positiivisia kehitysnäkymiä vielä muutaman vuoden verran, mutta olihan tuo varsin mukavasti kulauteltavissa jo nytkin. 4 / 5 staraa.

Korjaamon samppanjamarkkinat

Kulttuuritehdas Korjaamolla järjestettiin jälleen samppanjamarkkinat 11.-12.4.2014. Viime vuonna maisteltavana oli suurien ja kiiltävien brändien lisäksi joitakin mielenkiintoisia pientuottajien kuplia, joten päätin tänäkin vuonna käväistä kurkkaamassa tarjontaa. Viimevuotiseen tapaan tarjolla oli nytkin isoja brändejä ja klassikoita, mutta näiden lomassa myös jonkin verran pienempien tuottajien helmiä. Shoppailuvinkkinä mainittakoon myös, että Ceestashop myi kertaalleen tapahtuman tasting-käytössä olleita Lehmannin huipputason samppanjalaseja todella edulliseen hintaan, joten skumppalaseja kaipaavan kannattanee järjestää itsensä toukokuussa Turussa ja Tampereella järjestettäville samppanjamarkkinoille!

 

 

Pasqual Doquet Vertus 2002

Viking Linen nykytilaa samppanjavalikoimien suhteen on kyllä pakko kehua. Yksi valikoimien helmistä on Pascal Doquet Premier Cru Vertus 2002. Hyvällä tuurilla tätä huippuvuosikerran 100 %:sta Chardonnay’ta saattaa vielä löytää laivojen viinimyymälöistä, mutta suosittelisin poistamaan tylysti kaikki muutkin hyllyissä lojuvat Pascal Doquet’n pullotteet. Viini on runsaan paahteinen, luonteikas, moniulotteinen, ja mineraalinen. Erinomainen balanssi hedelmäisen konsentraation sekä paahteen ja hapokkuuden välillä. Erittäin pitkä jälkimaku. Todellinen viikinkilöytö noin 40 eurolla jo nyt korkattavaksi, eikä varmasti pahastu lisävuosistakaan kellarin uumenissa.

Egly-Ouriet “Les Vignes de Vrigny” Premier Cru (Alkon erikoisvalikoima 52,90 €)

Mikäli olen joskus aiemmin maistanut 100 %:sta Pinot Meunieria, siitä ei ole tainnut jäädä juurikaan muistijälkiä.  Vindirektin ständillä poksautettu Egly-Ouriet Les Vignes Vrigny Premier Cru osoittautui erittäin mielenkiintoiseksi tapaukseksi. Matalaan dosageen luottava talo on pitänyt tämänkin viinin sokerit tasolla 4 g / l, mikä sopii allekirjoittaneen makuun enemmän, kuin hyvin. Runsas maku, jossa paljon mausteisuutta ja tyylikkään rouhea meininki. Ei ehkä se helpoimmin lähestyttävä veijari, mutta tarjoilee perus-Cuvéet kolunneelle samppanjasiepolle varmasti mielenkiintoista vaihtelua.

 

Salon Blanc de Blancs Le Mesnil Brut 2002 (Alkon erikoisvalikoima 334,90 €)

Ensikosketukseni yhteen legendaarisimmista luxuskuplajuomista saatiin käyntiin sopivan tyylikkäästi, sillä olin sattumalta ensimmäisten 400:n joukossa maistamassa Salonin uutta, hiljattain lanseerattua vuosikertaa 2002. Joissakin yhteyksissä Blanc de Blancs-tyylin benchmarkiksikin ylistetty samppanja oli luonnollisesti tässä vaiheessa vielä raakile ja tuoksunsa osalta melko sulkeutuneen oloinen. Paletilla sen sijaan konsentraatiota ja potkua löytyi vaikka muille jakaa. Suun täyttävä ja pehmeän kermainen mousse. Hieno kokemus sinänsä ja heittämällä hinnakkain koskaan maistamani samppis. Jään pelonsekaisin tuntein odottelemaan sitä järkyttävää hetkeä, kun olen muka löytävinäni todellisia järkiperusteita (ja hilloa) pulittaa yli 300 eur pullollisesta samppanjaa.

Philipponnat Reserve Speciale 1985

Juuri ennen kotiinlähtöä ehdin vielä saamaan lasiini Viking Linen ständillä 29-vuotiasta Philipponnat Reserve Specialea. Alkuun ujolta ja sulkeutuneelta vaikuttanut tuoksu alkoi avautua mukavasti hetken lasissa hengiteltyään. Kypsää sitruunaa, persikkaa, hunajaa ja tyylikästä paahteisuutta suhteellisen vähäeleisellä otteella, ilman häivähdystäkään nuorten samppanjoiden hermostuneisuudesta. Sopivan rauhoittava ja harmoninen lopetus tämän vuoden samppanjamarkkinoille.

Muita mainitsemisen arvoisia lasiini eksyneistä olivat mm. erittäin pirteä Dosnon-Lepage Recolte Blanche NV, paahteinen ja runsas Andre Clouet Brut Grande Reserve NV, Ayala Blanc de Blancs 2002, Pol Roger Pure NV ja Jaques Lassaigne Montgeux NV.

Pääsiäisviineinä 3 x Sangiovese?

Pääsiäisen lammasviinisuosituksia pähkäillessä sattui pääkoppaani tärähtämään ajatus muutaman Alkon vakiovalikoiman 100%:sen Sangiovesen maistamisesta vierekkäin. Samallahan siinä sitten selviäisi, minkälaista vastusta niistä olisi pääsiäisen lammasherkuille. Mukaan valikoituivat Hardy’s 7th Green Sangiovese Australiasta, Erraruriz Estate Series Sangiovese Chilestä sekä klassikkosektorin äänenkannattajana Vignamaggio Chianti Classico Italiasta. Kolmikko osoittautui laadullisesti yllättävän tasaväkiseksi, vaikka viinit edustavatkin hyvin erilaisia tyylisuuntia.

 

Hardy’s 7th Green Sangiovese 2011 – 12,99 € – “Ronskein ja räyhäkkäin”

 

 

 

Väriltään lähes läpikiikaroitavan rubiininpunainen. Intensiivinen tuoksu, jossa kirsikkaa, boysenmarjaa, kevyttä savuisuutta sekä häivähdys minttuteetä. Täyteläisellä ja rouhealla paletilla on reilusti muskelia ja vääntöä. Tuoksun havaintojen lisäksi mukaan hyökkää runsasta mausteisuutta sekä aimo pläjäys pehmeää tanniinisuutta, hapokkuuden pysytellessä maltillisella tasolla. Keskipitkä jälkimaku on lämminhenkisen pippurinen. Lammasta grilliin.

 

Erraruriz Estate Series Sangiovese 2012 – 10,99 € – “Paras hinta-laatusuhde”

 

 

 

Intensiivinen tuoksu, jonka eturintamassa kypsää kirsikkaa ja vadelmaa. Edellistä selkeästi pehmeämpi suutuntuma ja pyöreämpi hedelmäisyys. Hyvä tasapaino hedelmäisyyden, pirteän hapokkuuden, pehmeän tanniinisuuden välillä. Melko pitkä mausteinen ja kirsikkainen jälkimaku. Helposti lähestyttävänä ja tasapainoisena viininä yleisöystävällinen valinta isommallekin joukolle. Pidemmän aikaa padassa hautunutta lammasta lautaselle.

 

Vignamaggio Chianti Classico Gherardino 2011 – 17,44 € – “Klassisisesti tyylikkäin”

 

 

 

 

Alussa varsin hillitty tuoksu, josta hetken hengittelyn jälkeen rekisteröityy punaista ja sitä happamammankin osaston kirsikkaa, kuivattua luumua, mausteisuutta sekä maltillisesti tammea. Paletilla joukon puristisin esitys tyylikkään askeettisen ja bitterisen hedelmäisyyden muodossa. Napakka hapokkuus, alkuun hieman puumainen tanniinisuus, joka tasoittuu lisähengittelyllä. Melko pitkä jälkimaku on hapankirsikkainen ja mausteinen. Hyötyy selkeästi lisähapesta, joten kannattaa dekantoida tunti tai pari ennen tarjoilua. Lampaan filettä mediumina tai paisti roseena.

 

(Kuvien © Alko, osa maahantuojan toimittamia näytepulloja)

Matsu El Picaro – 9,98 €

Vintae-konsernin Matsu Bodegas y Viñedos Ecológicos-niminen projekti Torossa on herättänyt mielenkiintoa erityisesti persoonallisen etiketöintinsä vuoksi. Pulloihin tällätyt viinitarhaduunareiden turpavärkit herättävät arvostusta. Kuvat on otettu muuten ihan oikeista duunareista, eikä mistään mallitoimistojen siloposkista. Maistelin Matsun viinit Alimentaria 2014-tapahtumassa Barcelonassa ja jututin samalla tuottajan edustajaa Matsun meiningeistä noin muutenkin.

Matsun Tinta de Toro-köynnöksiä viljellään täysin luomuperiaatteilla ja hyvin pitkälti myös biodynaamisesti. Kumpaakaan em. menetelmistä ei ole virallisesti sertifioitu, koska tuottaja on nähnyt ainakin toistaiseksi järkevämmäksi ohjata sertifiointeihin menevät rahat hyödyllisempiin tarkoituksiin.

Alko haki taannoin alle kympin punkkua Torosta, joka tulisi  kierrekorkilla suljetussa pullossa ja olisi mielellään vanhoista köynnöksistä valmistettu. Haaviin tarttui Matsu El Picaro, jonka tuottaja on Alkoa varten pakannut normaalia kevyempään pulloon sekä sulkenut kierrekorkilla.

Matsu El Picaro on siis 100 %:nen Tinta de Toro (Tempranillo), yli 70-vuotiaista köynnöksistä. Käyminen on tapahtunut suurissa sementtitankeissa. Alkon nettisivujen mukaan viini on kypsynyt kuukauden tammitynnyreissä, jotka tuottajan esitteen perusteella tarkentuvat uusiksi ranskalaisiksi.

Nuorekkaassa tuoksussa on tummaa kirsikkaa, kypsää karhunvatukkaa sekä pientä mausteisuutta. Paletilla viini on melko täyteläisestä otteestaan huolimatta nuorekkaan hedelmäinen, aavistuksen mausteinen ja suhteellisen pehmeä. Hedelmäisyys pysyttelee sopivan eloisana, joten suhteellisen maltillinen hapokkuus ja kevyesti ikeniin tarraava tanniinisuus riittävät pitämään balanssia melko hyvin hanskassa. 14,5% alkoholia on varsin tyyppillinen määrä Toron punkulle ja tätäkin viiniä kannattaa hiukan viilentää, jotta alkoholin tuoma lämpö ei käänny liikaa poltteen puolelle. Keskipitkä jälkimaku on tumman marjaisa ja hiukan mausteinen.

Matsu El Picaro on nuorekkaan hedelmäinen, suoraviivainen ja melko tasapainoinen punaviini. Se ei kurkottele suurempiin ulottuvuuksiin tai syvyyksiin, mutta toisaalta perusasiat ovat hintaluokka huomioiden mukavasti kohdallaan. Mukava kaveri lihaisille burgereille tai vaikka grillatulle possulle. 3 / 5 staraa. (Kuvan © Alko)

 

 

 

Armigero Valpolicella Ripasso 2012 – 12,99 €

Veneton punaviinit ovat varsin väkevästi edustettuna pitkäripaisen vakiovalikoimassa. Alueen punaviinien hyllyvahvuus on kirjoitushetkellä 43 kpl, kun esim. toscanalaisia löytyy 31 ja piemontelaisia 10. Eräs tapaamani venetolainen viinintekijä kertoi Alkon myymälävierailun tehneen häneen vaikutuksen useammallakin tavalla. Ensinnäkin myymälän siisteys ja sisustus olivat olleet huipputasolla. Toisekseen esitetyt tulenkatkuiset kommentit Veneton alueen viinivalikoimista eivät valitettavasti täyttäneet painokelpoisuuden kriteeristöä.

Ennen kuin joku ehtii toteamaan, että: “Sitä myydään, mitä ostetaan” kerron, että Alkon uutuuksiin on soluttautunut jälleen yksi Ripasso, tehden seuraa kymmenelle lajitoverilleen sekä saman tuottajan aiemmin hyllyihin pölähtäneelle Amaronelle. Kyseessä on melko laadukkaana tuottajan pidetyn Cantina Valpantenan Nestoria Oy:lle pullottama Armigero Ripasso 2012.

Tuoksusta löytyy tummaa kirsikkaa, rommirusinaa, mausteisuutta ja havupuun neulasia. Melko täyteläinen maku seurailee tuoksua ja pysyttelee mielenkiintoisena. Pieni määrä jäännössokeria (5 g/l) tuntuu paletilla, muttei häiritsevästi. Mikä parasta, tästä Ripassosta löytyy pehmeän tanniinisuuden lisäksi myös melko mukavasti hapokkuutta, joten balanssi on passelisti kohdallaan. Melko pitkä jälkimaku on tummasävytteisen marjainen ja mausteinen.

Armigero Ripasso 2012 on tasapainoinen ja tyylilleen uskollinen Ripasso, joka onnistuu yllättämään ajoittain esiintulevalla moniulotteisuudella. Tällä kertaa on onnistuttu välttämään pahimmat jäännössokerimässäilyt sekä läpitunkevan voimakas alkoholisuus. Kun happosektorikin on kohtuullisella tasolla, voidaan kokonaisuutta pitää miellyttävänä. Hyvä yleisviini erilaisten liharuokien seuraan tai koville juustoille, ja miksei uppoisi sellaisenaankin. 3,5 / 5 staraa. (Kuvan © Alko)

 

 

Planeta Etna Rosso 2012 – 13,90 €

1995 perustettu Planeta on innovatiivinen viinitalo Sisiliassa. Talo on saavuttanut kohtuullisen hyvän tunnettuuden maailmalla ollakseen kuitenkin melko tuore viinintuottaja. Toistaiseksi henkilökohtaista empiiristä vahvistusta vailla olevien huhujen mukaan Planeta valmistaa viinien lisäksi kovan luokan oliiviöljyä. Alkon vakiovalikoiman uutuuksiin ei ole kuitenkin saapunut öljyä, vaan punaviini Etna-vuoren kulmilta, vieläpä meikäläisittäin katsottuna varsin houkuttelevaan hintaan.

Planeta Etna Rosso on valmistettu vulkaanisessa maaperässä 600-800 metrin korkeudessa kasvaneista Nerello Mascalese-rypäleistä. Kypsytys vanhoissa tammitynnyreissä 6 kuukautta ja sen jälkeen pulloissa 7 kuukautta.

Lasissa läpinäkyvän ohut, rubiininpunainen väri. Tuoksussa on vadelmaa, metsämansikkaa ja yrttejä. Keskitäyteläisessä maussa hedelmäisyys seurailee tuoksun havaintoja. Mausteisuus ja hyvä hapokkuus nostavat viinin metsämarjaiseen alkufiilikseen nähden yllättävänkin ryhdikkääseen meininkiin. Pitkähkö ja aavistuksen persoonallinen jälkimaku on mausteinen ja taitaa siellä hieman tuo 14%:n alkoholipitoisuuskin hönkiä lämpimikseen.

Planeta Etna Rosso on mielenkiintoinen punkku, joka kannattaa kokeilla. Siinä on sopiva yhdistelmä raikasta kepeyttä sekä aavistuksen persoonallisella otteella pensselöityä luonteikkuutta. Ryhti tuntui pysyvän parhaiten kasassa, kun viiniä oli hieman viilennetty. Viini osoittautui varsin kelvolliseksi kaveriksi paljon parmesania ja mausteista tomaattikastiketta sisältäneelle pasta-annokselle. 3,5 / 5 staraa. (Kuvan © Alko)

 

 

 

Dominio de Pingus Psi 2009

Joukko viinibloggaajia kokoontui lauantaina 8.3.2014 nautiskelemaan WMW:n räätälöimää kuuden ruokalajin illallista sekä arvuuttelemaan nippua viinejä sokkona. Ceestashopin Christian oli tällännyt pöytään uusia Lehmann Glassin Oenomust-sarjan laseja, joista tuntuikin irtoavan kiitettävästi aromeja. Itse kannoin korteni kekoon Dominio de Pingus Psi 2009:llä, joka oli nakitettu pääruokavuoroon Laid-Back Sommelier- ja Rypäleistä Viis!-blogien pullojen kanssa. Viinin taustoista selviää enemmän saman viinin 2008-vuosikerrasta raapustamastani jutusta. Lyhykäisesti vedettynä kyse on vuonna 2006 Pinguksen käynnistämästä yhteistyöprojektista paikallisten viljelijöiden kanssa, jossa pyritään kohentamaan vanhojen köynnösten rypälelaatua huolellisemmilla ja luonnonmukaisemmilla toimintatavoilla.

Pullo valikoitui mukaan toisaalta siksi, että se on laadukas ja selkeärakenteinen yhden lajikkeen viini ja toisaalta taas siksi, ettei se lähtökohtaisesti edusta stereotyyppisintä Ribera del Dueroa, eikä näin ollen olisi totaalisen helppo rasti. Psi  on valmistettu vanhoista Tinta Fina-köynnöksistä käsin kerätyistä rypäleistä. Viini on maseroitunut pitkään ja rauhallisesti. Kypsytys 18 kk osittain pienissä ja osittain isoissa ranskalaisissa toisen ja kolmannen kierron tammitynnyreissä. Viiniä ei ole suodatettu eikä kirkastettu.

Heti alkumetreillä selvisi, että -09 on laadullisesti selkeästi aiemmin maistamaani -08 parempi. Ero selittynee toisaalta vuoden 2008 hankalammilla sääolosuhteilla, mutta oletan myös, että jokainen kokemusvuosi tuo oman laatulisänsä näinkin tuoreen projektin lopputulokseen. Alussa kovin pidättyväinen viini antaa nokkaan tummaa kirsikkaa, karhunvatukkaa, mausteisuutta sekä hentoisemmin lakritisia ja tammea. Melko täyteläinen maku on vielä keskipaletin osalta aavistuksen sulkeutunut, mutta yleisilme jatkaa tuoksun viitoittamalla polulla. Ryhdikäs hapokkuus ja ikeniä napakasti rypistelevät tanniinit tukevoittavat runkoa. 13,5 %:n alkoholipitoisuus integroituu hyvin muuhun kokonaisuuteen. Pitkä jälkimaku on mausteinen ja aavistuksen pippurinenkin.

Psi 2009 on nuori veijari, joka ei vielä tässä vaiheessa suostu antamaan lasissa kaikkeaan. Siitä on kuitenkin löydettävissä ison luokan potentiaalia ja se hyötyy nätisti vielä useamman vuoden kellaroinnista. Viinin yhteispeli pitkään kypsyneen Iberico-possun niskan ja ohraton kanssa oli erinomaisella tasolla. Psi 2009:lle irtoaa hieman edellistä vuosikertaa paremmat 4 / 5 staraa. Kurkkaa seuraava Tête de Moine-juuston ja kurpitsapikkelssin kanssa tarjottu Chateau Musar Blanc 2001 WMW:n sivuilta sekä sahramilla marinoidun keltaisen luumun, vadelman ja tammilastuilla maustetun patisserian kanssa tarjoiltu Exclusive Hillbillyn Sauternes vuodelta 1986.

 

 

 

Halon Cosecha 2008

Reissun päällä tulee aina silloin tällöin iskettyä kourat tarjouslaarien houkutuksiin. Näin pääsi käymään tämänkin pullon kohdalla. Viinin takana on vuonna 2003 perustettu Bodegas Pagos de Mogar, Espanjan Ribera del Duerosta. Putiikki lykkii markkinoille noin 75000 pulloa vuosittain Mogar- ja Halon-nimisillä brändeillä. Kevyen kenttätarkkailun perusteella Mogar-nimellä näytettäisiin pullotettavan selkeästi arvostetumpaa tavaraa. Nyt maistettu Halon Cosecha 2008 on 100 %:nen Tinta Fina (Tempranillo), jota pullonkylkitekstien mukaan (muistaakseni) oli kypsytetty 8 kk tammessa.

Nuorekkaan oloinen tuoksu tuo välittömästi mieleen uuden maailman punaviinit pienimuotoisella rikkipöllähdyksellä terästettynä. Pienen tuulettelun jälkeen nokka löytää kypsää kirsikkaa, herukkaa, metsämansikkaa ja vaniljaa. Makusektorilta löytyy kypsää ja hiukan makeaakin mehumaisuutta sekä melko vaatimattomalla tavalla integroituva happo- ja tanniinisektori. Tanniinien osalta reilumpi ikenien kiristysvaihde iskeytyy päälle paletin loppuosassa, kuin puun takaa. Kokonaisuus jää vaatimattomaksi ja suhteellisen karheaksi, eikä kunnollista tasapainoa ei saavuteta missään vaiheessa. Etikettiin printattu 13,5 % alkoholiakin puskee läpi valitettavan reippaasti.

Tästä viinistä on vaikea löytää alkuperää. Mikään ei erityisemmin tunnu viittaavan Ribera del Dueroon. Sokkona olisin varmaankin sijoittanut viinin jonnekin Chileen ja veikannut rypälekoostumukseksi jotain Cabernet-vetoista blendiä. Noin kahdeksan euron ostohinta ei vienyt konkurssiin, muttei myöskään tarjoillut vastineeksi mitään sellaista, mistä nyt erityisesti kannattaisi maksaa. 1,5 / 5 staraa.

 

 

Les Cousins L’inconsient 2011

Kaksi serkusta, Marc ja Adrià, ovat aloittaneet viinipuuhailunsa Prioratin maisemissa jo lapsuusiässä perheidensä maineikkailla viinitiloilla (Cims de Porrera & Mas Martinet). Vaelleltuaan viinitöissä eri puolilla maailmaa serkukset toteuttivat unelmansa ja aloittivat vuonna 2007 omien viinien valmistuksen sympaattisessa Porreran kylässä. Maailman kierroksilta kotikonnuille palanneet nuoret viinintekijät onnistuvat usein lisäämään mielenkiintoisia uusia näkemyksiä klassikkoalueiden viinintekoon, joten päätin kaapata Les Cousins L’inconsientin mukaani Barcelonan Vila Vinitecasta.

Prioratille tyypilliseen tapaan L’inconscient on useamman lajikkeen blendi. Mukana keikkuvat Cariñena, Garnacha, Cabernet Sauvignon, Merlot ja Syrah. Käsin kerättyjen rypäleiden on annettu maseroitua vain lyhyehkön ajan. Viiniä on kypsytetty 12 kuukautta 7000-litraisissa ranskalaisissa tammitynnyreissä. Tämän jälkeen on tehty lopullinen blendaus ja viini on saanut vielä levätä 3 kuukautta terästankeissa ennen pullotusta.

Tuoksusta löytyy punaista ja vähän tummempaakin kirsikkaa, puolukkaa ja karpaloa. Myöhemmin mukaan lyöttäytyy kypsempiä sävyjä vadelman ja boysenmarjan toimesta. Tammi hönkii hiljakseen taustalla, muttei millään tavalla häiriköi muiden toimintaa. Melko täyteläinen maku seurailee tuoksun havaintoja ja mielenkiintoisesta paketista löytyy mukavasti eläväisyyttä ja ulottuvuuksiakin. Myös pientä bitterisyyttä on havaittavissa loppua kohden. Sopiva hapokkuus ja napakat tanniinit pitävät huolta ryhdistä ja yleisestä järjestyksestä. Melko pitkä jälkimaku on kirsikkainen ja mausteinen.

Les Cousins L’inconsient 2011 on mielenkiintoinen ja astetta persoonallisempi punkku Prioratista. Viiniä ei ole rakennettu tukkoisen paksun uutoksen varaan, vaan pienemmät muskelit on korvattu isommalla luonteella. Kympin ostoksena hinta-laatusuhteeltaan erinomainen tapaus ja papukaijamerkki hauskasta ja värikkäästä etiketistä. 3,5 / 5 staraa.

 

 

Stefan Winter Riesling 2012 – 9,50€ (Viking Line)

Viking Line on valinnut hiljattain uusia laivanviinejä risteilyaluksilleen ja toista kertaa peräkkäin valkkarin kohdalla on päädytty ilahduttavasti Rieslingiin. Lähes yhtä ilahduttavalla tavalla eräs ystävällismielinen kuljetusalan yritys toimitti allekirjoittaneelle näytepullon testattavaksi. Tällä kertaa laivan valkoviiniksi valikoitunut Stefan Winter Riesling 2012 tulee Saksan Rheinhessenistä. Weingut Winter viljelee Dittelsheimin läheisyydessä yhteensä noin pariakymmentä hehtaaria, joista puolet on pyhitetty Rieslingille. Suvun viljelyperinteet ulottuvat useiden satojen vuosien päähän, mutta pelkästään viininviljelyyn on keskitytty 90-luvun alkupuolelta lähtien. Nyt maistetun Rieslingin ansiolistalta löytyy mm. spontaani käymisprosessi terästankeissa sekä pitkä sakkakypsytys.

Raikkaassa tuoksussa on sitruunaa, Granny Smith omenaa ja kalkkikiveä muistuttavaa mineraalisuutta. Paletilla lähestulkoon kuiva ja runsaan hedelmäinen viini saa mallikkaasti tasapainoa ja ryhtiä terhakasta hapokkuudesta. Pitkässä jälkimaussa yhdistyy raikkaan omenan ja sitruunan mehukkuus sekä tyylikäs mineraalisuus.

Stefan Winter Riesling 2012 on miellyttävä ja  tasapainoinen valkkari, joka tekee suoraviivaisesti sen mitä siltä odotetaan, ilman suurempia sooloiluja. Hyvä balanssi hedelmäisyyden, jäännössokerin ja pirteän hapokkuuden takaa hyvät kyydit erilaisille äyriäis- ja kalaruoille sekä vaaleille lihoille. Dokabiliteetti vaikutti olevan sen verran hyvällä tasolla, ettei sellaisenaan tissuttelijankaan tarvitse nyrpistää nokkaansa. Laivojen myymälöissä lompakko kevenee 9,50 € ja ravintoloissa 24 €. Viking Club-kortilla kuittaantuu vielä lisäalennuksia, joten stig ombord!. 3,5 / 5 staraa.