Pääsiäisen lammasviinit 2015

Pääsiäinen tulee jälleen ja monilla se tarkoittaa myös sitä, että kaikenlaisen pashanjauhannan ja munaleikkien lisäksi ruokapöytään päätyy erilaisia lammas- ja karitsaherkkuja. Lampaan runsas makumaailma vaatii mielestäni myös viiniltä hieman runsaampaa otetta, hennoimmat viinit jäävät helposti lampaanlihan luonteikkaan maun jyräämäksi. Alla kolme suositustani pääsiäisen lammasviiniksi.

Vigneti del Vulture Pipoli Aglianico 2013 – 11,99 €

Aglianico Pipoli vaaka

 

 

 

 

– Basilicatasta, Aglianico del Vulturen alueelta tulee laadukkaita ja mielenkiintoisia Aglianico-viinejä. Pipoli on tunnetun tuottajakonsernin runsas ja pehmeän hedelmäinen punkku. Napakka hapokkuus ja melko runsas tanniinisuus tuo ryhtiä ja mausteisuus antaa viinille lisää luonnetta. Hyvä kaveri mediumiksi kypsennetylle lampaan tai karitsan fileelle.

Tarapacá +Organic Red Blend 2012 – 15,98 €

Tarapaca Plus vaaka

 

 

 

 

– Yksi tämän hetken mielenkiintoisimpia chileläisiä Alkon vakiovalikoimassa. Saatuaan hieman happea, täyteläinen viini yllättää moniulotteisella ja rehevällä tuoksullaan. Kirsikkaa, viherpippuria, paprikaa, ämpärillinen muutakin mausteisuutta. Tanniinisuutta löytyy jonkin verran, mutta se on kypsää ja pehmeätä sorttia. Tätä isketään pöytään yrttisempien lammaspatojen kanssa.

Marques de Arienzo Reserva 2006 – 16,95 €

Arienzo Reserva 2006 vaaka

 

 

 

– Jostain syystä Alkon hyllyillä lymyilee tämän viinin jo hieman kypsempää vuosikertaa. Kannattaa siis hyödyntää tilaisuus ja napata kyytiin mukavaan ikään ehtinyt Riojalainen. Tiukin hapokkuus on tasaantunut ja tanniinit pehmenneet, mutta tilalle on saatu kehittyneen viinin kiehtovia vivahteita; nahkaa, tupakkaa, rusinoita, luumua, mausteita, savua. Lampaanviulua tai -paistia pöytään. Jos sattuu käymään niinkin hassusti, että dinnerin jälkeen pullosta löytyy vielä tavaraa, loput livahtaa sutjakasti vaikkapa Manchego-juuston seurassa.

Naturaalisti katalonialainen amforasta – Loxarel A Pèl Xarel-lo 2013

Mitjansin suku on viljellyt viiniä Penedesissä jo useamman sukupolven ajan, mutta vasta 80-luvulla Masia Can Mayolin tilalla alettiin valmistaa viiniä Loxarel-tuotemerkillä. Nimen kirjamia uudelleen järjestelemällä on hieman keskinkertaisemmmallakin sanasepolla loistavat mahdollisuudet saada vihje firman omasta suosikkirypäleestä. Nykyään tarhoja viljellään biodynaamisesti ja tuotannossa on monenlaista Cavaa ja stilliä viiniä. Pääosaa viineissä näyttelevät paikalliset alkuperäislajikkeet, vaikkakin tarhoille on nyttemmin istuteltu myös kansainvälisten populaarilajikkeiden köynnöksiä.

A Pél 2013 pitää sisällään naturaalia Xarel-loa. Rypäleet ovat kasvaneet tilan omilla tarhoilla noin 250 metriä merenpinnan yläpuolella. Viini on käynyt villihiivoilla amforassa, valmistuksen aikana ei ole käytetty mitään lisäaineita, eikä viiniä ole muutenkaan käpälöity.

Suodattamattomuudesta johtuen samean keltainen väri. Tuoksusta erottuu pientä savuisuutta, mineraalisuutta, sitrusta, greippiä ja omenaa. Suussa viini viihdyttää virkeällä otteellaan ja erittäin pirteällä hapokkuudella. Makumaailma on varsin eläväinen ja rehellinen. Fiiliksiä voisi kuvata sanalla “Funky”.

A Pèl on mielenkiintoinen ja todella hauska viini. Tällaisen viinin voisi hyvin parittaa ruokapöydässä erilaisille vaaleille kaloille, mutta toisaalta viinissä on sen verran eläväinen ja funky meininki, että sitä tutkiskelee ja kulauttelee mielellään ihan sellaisenaankin. 3,5 / 5 staraa.

Paisajes IV 1999

Joulunajan viinejä pähkäillessä osui okulääreihin eräs Barcelonan tuliainen, jonka arvelin olevan mainiossa korkkausvaiheessa. Lautaselle oli tulossa Illilän tilan karitsanviulua, joten sopivasti kypsynyt Riojan punkku vaikutti siinäkin mielessä varsin passelilta vaihtoehdolta.

Viinin taustalta löytyy yksi Barcelonan parhaista viinikaupoista, Vila Viniteca. Firma on sotkeutunut myös erinäisiin viinintekobisneksiin ja yksi näistä on 1998 käyntiin pukattu Rioja-projekti Paisajes y Viñedos. Kyseisiä viinejä on puuhailtu yhdessä Finca Allenden Miguel Angel de Gregoriun kanssa, jonka tehtävänä on etsiä vuosittain eri puolilta Riojaa sopivat tarhat ja rypäleet sekä huolehtia muutenkin varsinaiseen viinintekoon liittyvistä metkuista. Tavoitteena on ollut pullottaa mahdollisimman eleganttia tavaraa, välttäen liiallista tammisuutta ja konsentraatiota. Tuotantomäärät ovat pieniä, mutta näitä hieman vanhempiakin vuosikertoja löytyy vielä kohtuullisen kivasti Vila Vinitecasta.

Paisajes IV on 100 %:nen Tempranillo 75 vuotiaista köynnöksistä. Viini on kypsynyt 14 kk ranskalaisissa Allier-tynnyreissä.

Lasissa viini on ikäänsä nähden yllättävänkin tummaa tavaraa. Kehittyneessä tuoksussa on selkeästi tunnistettavaa Riojaa; punaista kirsikkaa, nahkaa, tupakkaa, tammea ja maanläheisyyttä. Paletilta löytyy kivasti kehittynyt hedelmäisyys, mutta myös ryhtiä. Eri komponenttien välinen balanssi on erinomaisella tasolla. Pitkä jälkimaku kulkee punakirsikkaisissa ja nahkaisissa tunnelmissa. Korkkausikä osui tällä kertaa juuri kohdalleen, sillä viinin kehittyneelle hedelmäisyydelle löytyy kaveriksi vielä sopiva määrä kypsää tanniinisuutta sekä ryhdikäs hapokkuus.

Vajaan neljänkympin hintalapulla varustettu pullo ei toki ole erityisen edullinen, mutta ottaen huomioon pieni tuotantomäärä, asiaan panostamisen taso sekä erinomainen lopputulos, lienee hinta kuitenkin perusteltavissa. Karitsanviululle jotakuinkin täydellinen kumppani. 4,5 / 5 staraa.

Rafael Palacios Louro do Bolo 2011

Espanjan pohjoisimpien alueiden viinit ovat tuottaneet pettymyksiä äärimmäisen harvoin. Hinta ja laatukin tuntuvat kohtaavan ilhaduttavan usein. Yksi päräyttävistä viinialueista on Valdeorras. Alueen viineistä päätyy Espanjan rajojen ulkopuolelle alle 10 prosenttia, joten ainakaan liian usein ei meillä päin näihin törmää, ellei sitten varta vasten etsi. Rafael Palacios tuskin kaipaa viinintuottajana sen suurempia esittelyjä, mutta Valdeorrasista hän on hankkinut tarhoja omistukseensa vuonna 2004. Köynnökset sijaitsevat Bibei-joen rantamilla 600-700 metrin korkeudessa. Tarhoilla kasvaa lähinnä alueen omaa valkkariylpeyttä, Godelloa.

Tällä kertaa korkkautui vuosikerta 2011. Pullo pitää sisällään 94% Godelloa ja 6 % Treixaduraa. Rypäleet on kerätty 17-28 vuotiaista köynnöksistä. Viini on käynyt isoissa 3000 litran tammisäiliöissä ja myös kypsynyt sakkoineen samaisissa astioissa 5 kuukautta.

Tuoksussa on intensiivinen paketti limeä, melonia, kiwiä ja mineraalisuutta. Paletilla tiukan hapokas, alkuun hiukan kireäkin, loistavassa ryhdissä pysyvä tapaus. Hedelmäisyys on runsasta ja konsentroitunutta sorttia, mutta sitä tasapainottaa erinomaisesti napakka hapokkuus ja reipas mineraalisuus. Viini hyötyi selkeästi lisähapesta ja avautui hetken hengitettyään huomattavasti moniulotteisemmaksi. Samalla viinistä alkoi löytymäään myös hieman kehittyneempiä vivahteita. Erittäin pitkä sitruksinen ja mineraalinen jälkimaku, joka nostaa veden kielelle.

Louro do Bolo on erinomainen esimerkki Valdeorrasin viinipotentiaalista. Tiukemman paketin valkkareista diggailevat nauttivat varmasti tämän viinin tuoreimpiakin vuosikertoja hymy naamalla, mutta lähtökohtaisesti uskoisin lyhyen aikavälin kellaroinnin olevan hyvä tapa tasoittella nuorekkaan tiukkaa hapokkuutta ja konsentroinutta hedelmää. Viini liikkuu nettikaupoissa 12-15 euron välimaastossa, joten hinta-laatusuhde on erinomainen. Ravintolapuolella tätä voi pyytää lasiinsa ainakin Copas y Tapasissa Helsingissä. Tässä vaiheessa elinkaarta irtoaa 4 / 5 staraa, mutta viinin kehityskäppyrä vaikuttaisi olevan vielä nousujohteinen. Taidanpa jättää yhden pullon lepäilemään viinikaappiini vielä joksikin aikaa.

Bodegas Gancedo Xestal Mencia 2007

Eräänä lauantaina pääsi käymään niin, että loputtoman pitkään ja hartaasti kypsennetty pulled pork oli vielä valmistuttuaankin vailla viinikaveria. Noin kymmenen sekunnin pituinen matka viinikaapille johti ajatuksia Mencian suuntaan. Kaapin sisältöä ei tarvinnut tällä kertaa töllistellä kovinkaan pitkään, sillä Xestal Mencia -07 osui kiikareihin jokseenkin välittömästi ja valinta oli valmis.

Bodegas Gancedo viljelee Bierzossa viiniä 20 hehtaarin alueella. Tarhoilla kasvaa Menciaa sekä pieniä määriä Godelloa ja Doña Blancaa. Talo luottaa perinteisen ja ympäristöä kunnioittavan viininviljelyn sekä modernin viininvalmistusteknologian kombinaatioon. Xestal Mencian rypäleet ovat 60-100 vuotiaiden Mencia-köynnösten satoa ja viiniä on kypsytetty 12 kuukautta ranskalaisissa tynnyreissä. Kauppojen hyllyille Xestal päästetään vasta viiden vuoden pullokypsyttelyn jälkeen.

Alkuun melko pidättyväinen viini avautuu pikkuhiljaa lasissa ja maanläheisestä tuoksusta alkaa erottumaan mustikkaa, tummaa kirsikkaa, tammen paahdetta ja mausteisuutta. Paletilla viini lyö pöytään erittäin vahvan uutoksen, joka yhdistyy kypsään ja tummaan marjaisuuteen. Hapokkuutta on kyydissä ihan mukavasti ja pehmeä tanniinisuus sekä nielua lämmittävä 14% alkoholipitoisuus sopivat tällaiseen paksumpaan pakettiin hyvin. Melko pitkä jälkimaku jatkaa tarinaa tummista marjoista, höystettynä pienellä mausteisuudella.

Xestal 2007 on tyylillisesti tuhdimman päädyn Mencia ja tarjoaa pehmeämpien ja tukevampien punaviinien ystäville tyylilajille uskollisen sekä tasapainoisen esityksen. Painopisteen asettuessa voittopuolisesti muskelipuolelle jäävät muut osa-alueet hiukan varjoon, eikä viinistä saa irti järin moniulotteista meininkiä runsaasta dekantoinnistakaan huolimatta. Ihan mukiinmenevä viini sinänsä, eikä Decantalon hinta 12,50€ riko säästöpossua, jos ei nyt varsinaisesti pistä riemusta kiljumaankaan. Käytännössä kuitenkin varsin toimiva kaveri revitylle possulle. 3 / 5 staraa.

Matkalla Mallorcalla

Vielä kymmenisen vuotta sitten omat mielikuvat Mallorcasta pyörivät lähinnä rantalomailun ja massaturismin sekamelskassa. Monien positiivisten matkakertomusten sekä paikallisten viinituottajien kanssa käytyjen messukeskustelujen perusteella pistin saaren “to do”-listalle. Syys-lokakuun vaihteessa pakenin Suomen synkistyvää syksyä ja lähdin hetkeksi lämmittelemään baleaariseen ilmastoon paikallisen viinitarjonnan äärelle.

Noin kolmen ja puolen tuhannen neliökilometrin kokoiselta saarelta löytyy peräti kaksi D.O.-luokiteltua viinialuetta; Binissalem ja Pla i Levant. Lisäksi viinejä etiketöidään paljon myös VdT-luokituksella. Mallorcan omat paikallistoivot rypälerintamalla ovat pääasiassa punaviinilajikkeet Manto Negro ja Callet sekä valkoviinilajike Prensal Blanc (Moll). Sataprosenttisia lajikeviinejä näistä valmistetaan todella vähän, suurin osa viineistä on nimittäin erilaisia blendejä. Binissalemin punaviineissä pitää olla 30% Manto Negroa, tapauksesta riippuen loppuvastuun kantaa useimmiten yksi tai useampi joukosta Callet, Merlot, Syrah ja Cabernet Sauvignon. Valkkariblendejä löytyy monenmoisia, mutta selkeästi yleisin linja vaikuttaa olevan Chardonnay’n ja Muscatin naittaminen paikalliselle Prensal Blancille. Binissalemin valkkareissa pitää olla Prensal Blancia vähintään 50%. Muutamaa suurempaa toimijaa lukuunottamatta tuottajat ovat varsin pieniä ja pienistä tuotantomääristä johtuen joidenkin (erityisesti kiinnostavimpien) viinien saatavuus on pienimuotoinen ongelma jopa paikan päällä.

Maistamistani valkkareista mielenkiintoisinta antia tarjosivat jo ennen reissua orientaatioavuksi korkattu Anima Negra Falanis 2012 sekä Macia Batlen visiitillä maistettu Unic 2013 (kuvassa niinikään mainio Macia Batlen Blanc de Blancs). Quibia (50 % Prensal Blanc, 50% punaviinilajike Callet) tarjoilee pirteää sitruunaa, omenaa ja greippiä. Ehkä pientä persikan kiveä ja mineraalisuuttakin löytyy joukosta. Paletilla esiin tuleva valkopippurisuus tuo reippaasti lisää voimaa ja hedelmäosasto pysyy kurinalaisesti kontrollissa tiukan hapokkuuden ansiosta. Macia Batlen Unic (70 % Prensal Blanc, 30 % Chardonnay) on viettänyt 7 kk tammessa, mikä kyllä tuntuu nokassa, mutta sopii loppujen lopuksi pakettiin ihan passelisti. Siinä missä Quibia on mielenkiintoisen persoonallinen, on Unic lähempänä perinteistä kevyesti tammitettua valkoviinityyliä, tyylikästä sellaista.

Aiemmin blogissa käsiteltyjen Anima Negran ÀN/2:n ja 4 kilos 12 Voltsin lisäksi reissulla maistetuista punkuista kaksi nousi selkeästi yli muiden. Etukäteen kovaksi scoutattu Mesquida Mora löytyi pienen seikkailun jälkeen Porreresin pikkukylän laitamilta. Muutama vuosi sitten luomusta biodynaamisen viljelyyn siirtyneen viinitalon pari valkkaria, toinen rosé ja yksi punkku olivat jo loppuunmyytyjä, mutta pääsin sentään maistamaan paikan päällä muutamat jäljellä olevat. Erityisen päräyttävä oli pääosin Callet’sta valmistettu Sotíl 2012. Sain kuulla, ettei Callet’n osuus punaviineissä ole korkea juuri koskaan, koska ensinnäkin sitä viljellään varsin vähän ja toiseksi siitä on kuulemma vaikeaa saada irti riittävää aromaattisuutta. Mesquida Moran omistaja ja viinintekijä Bárbara on kuitenkin ottanut haasteen vastaan ja perskules sentään, onnistunut varsin mallikkaasti. Ehkäpä juuri tietynlainen neutraalius ja hillitty harmonia ovat tämän viinin valttikortteja. Tuotantomäärä harmillisesti vain 3000 pulloa, mutta suosittelen silti ehdottomasti tsekkaamaan, jos jossain tulee vastaan.

Toinen punaviinipäräyttäjä oli Son Bordils Cabernet Sauvignon vuodelta 2006. Olin jo ennen reissua päättänyt panostaa paikallisista lajikkeista tehtyihin viineihin, eikä motivaatio meinannut millään riittää valikoimaan illallisviiniksi Cabernet Sauvignonia. Tarjoilijan vuolaiden suosituspuheiden lisäksi valintaa helpotti se fakta, että viini sattui olemaan ainoa jäljellä oleva paikallinen punaviini koko ravintolassa. Tiettävästi jo 1400-luvulta perinteensä ammentavan Son Bordilsin Cabernet Sauvignoniin on nimirypäleensä lisäksi tungettu lähinnä säälikyyneleitä vuodattava määrä Callet’ta (0,8 %). Reunoiltaan hieman tiilenpunaan kääntyvä punkku osoittautui kivasti kehittyneeksi paketiksi herukkaa, kirsikkaa, savua, lyijykynää ja melko eleganttia tammisektoria. Alussa varsin tuhtiakin tanniinisuutta tarjoillut viini avautui hengitellessään tasapainoiseksi ja kehittyi ajan kanssa kiehtovan moniulotteiseksi viiniksi.

Mallorca oli ihan lyhyenkin visiitin perusteella kiva sekoitus aurinkorantoja, hienoja maisemia, vuoristoa ja tasankoa, pienempiä ja isompia kyläpahasia sekä mukavia viinejä. Voisin mennä toistekin.

Viini-lehden juttu viinibloggaajista ja trendikkäät Katalonian valkkarit

Blanc de Blancs-blogin Anna kirjoitti Viini-lehteen (nro 6/2014) todella mainion jutun viinibloggaajien sokkomaistelutapaamisesta. Jutun yhteydessä suosittelin pidentämään kesäfiilistä iskemällä grilliin mereneläviä ja korkkaamalla kovassa nosteessa olevia Katalonian valkkareita. Juuri nyt kiikareita kannattaa tarkentaa Katalonian valkoisissa erityisesti Xarel-lon ja Garnatxa Blancan suuntaan. Ei varmaankaan haittaa, jos tönitään nokkaa hieman syvemmälle, ainakin itseäni kiinnostavan aihealueen syvyyksiin.

Xarel-lo tunnetaan parhaiten yhtenä yleisimmistä Cava-rypäleistä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana lajiketta on alettu arvostamaan enemmän ja enemmän myös kuplattomien valkkareiden puolella. Satomäärien rankan rajoittamisen, tarhatyöskentelyyn panostamisen sekä viininvalmistusmenetelmien hiomisen seurauksena markkinoille on alkanut putkahtelemaan todella kiehtovia 100 %:sia Xarel-loja. Hapokkaiden ja raikkaiden viinien perusmeininki hoituu yleensä kirpakan sitruunan, limen, yrttien ja suhteellisen vahvankin mineraalisuuden toimesta. Taustalta löytää usein myös persikan kiveä, omenaa tai päärynää. Näiden herkkujen toimivuus on huippuluokkaa tuoreen seafood- ja tapassektorin kanssa.

Oma Xarel-lo-suosikkini on ehdottomasti Cal Raspalletin Improvisació, jonka vuosikerrat 2011 ja 2012 ovat olleet todella huikeita tapauksia. Muista tuottajista kannattaa painaa mieleen ainakin Celler Pardas, Ca N’Estruc, Finca Viladellops, Gramona, Páres Baltà, Can Rafols dels Caus sekä Alellan alueella Pansa Blancan nimellä samaa lajiketta työstävät Alta Alella, Marqués de Alella.

Garnatxa Blanca tuottaa täyteläisiä valkoviinejä, joissa löytyy vahvan rungon lisäksi yrttisyyttä, mausteisuutta ja maanläheistä mineraalisuutta. Takavuosina huomattavasti nykyistä raaempina kerätyistä rypäleistä saatiin aikaan varsin vaisua kamaa ja helposti oksidoituvaa lajiketta pidettiin lähinnä ongelmana. Garnatxa Blancaa onkin pitkään ollut tapana dumpata raaka-aineeksi lähinnä erilaisiin blendeihin. Viime vuosina usko 100 %:sen Garnatxa Blancan potentiaaliin on kasvanut merkittävästi. Kun viinien valmistusmenetelmiin on kiinnitetty entistä enemmän huomiota, on lajikkeen omia ominaispiirteitä on saatu paremmin esiin. Parhaiden tulosten saavuttamiseksi rypäleiden täytyy kypsyä rittävän pitkään ja usein viinien alkoholipitoisuus nousee melko korkeaksi. Liika on aina liikaa ja laatutuottajat tiedostavat ongelman.

Garnatxa Blancan suhteen kiikarit käännetään Barcelonan eteläpuolelle, Prioratin, Montsantin ja Terra Altan maisemiin. Kahden ensinmainitun tuotantomäärät valkoviinisektorissa ovat todella pieniä, kun taas Terra Altan pari tuhatta hehtaaria on noin 70 % koko Espanjan Garnatxa Blanca-kapasiteetista. Valitettavasti tälläkään kertaa määrä ei korvaa laatua ja Terra Altasta tulee paljon myös varsin vaatimatonta tavaraa. Yksi Prioratin kovimmista omalla kohdallani on ollut Celler Cal Pla’n Mas d’en Compte, jonka Garnatxa Blanca-vetoisessa blendissä on vuosikerrasta riippuen pieniä määriä Picapollia, Xarel-loa ja Macabeoa. (Vierailin Cal Pla’n tilalla kesällä 2013). Montsantista kirjaisin vihkoon ainakin Garnatxa-guru Joan Domènechin Vinyes Domènech Rita, Orto Vins’n Blanc Flor ja Blanc Brisat, Acustic Celler sekä Alfredo Arribasin Tros Blanc ja Trossos Sants-valkkarit. Alfredo Arribasin kädenjälki on näkynyt myös Portal del Montsantin mainoissa viineissä. Terra Altassa mielenkiintoisia tuottajia ovat mm. Bàrbara Forés, Edetaria, Celler Piñol, Celler La Fou. Maistamisen arvoisia ovat myös Montsantissa päämajaansa pitävän Coca i Fitón Terra Altan sivuprojekti Jaspi Blanc (vierailin Coca i Fitón tilalla kesällä 2013) sekä Penedesin puolelta erinomaisen raikas Páres Baltàn Indigena.

Kenellekään ei taida tulla yllätyksenä se karu tosiasia, että Alkon valikoima on tälläkin sektorilla todella kehno. Vielä hetki sitten valikoimissa oli mainio Gramonan Xarel-lo, mutta eipä näytä olevan sitäkään enää. Tällä hetkellä pitkäripaisen Xarel-lo-edustuksesta huolehtii edullinen Pares Baltan Savia Viva Xarel-lo, joka on kyllä hintaluokkaansa nähden ihan kelvollinen tapaus. Garnatxa Blancan osalta tilanne on vieläkin huonompi – Espanjasta ei ainuttakaan ja Ranskan puolelta löytyy vain muutama blendi. Yliluonnollisia kärsivällisyysominaisuuksia omaavat voivat odotella valoa synkkään tunnelinpäähän ensi vuoden helmi- ja maaliskuussa, sillä Alkon ostosuunnitelmassa on haut sekä Terra Altan Garnatxa Blancasta että Penedesin Xarel-losta. Meille lyhytpinnaisemmille tämän hetken ainoiksi vaihtoehdoiksi taitavat jäädä joko pullojen roudaaminen reissuilta, nettitilaaminen tai sitten jonkin hyvin varustetun ravintolan viinilistan hyödyntäminen. Helsingissä tarjontaa näyttäisi löytävän ainakin Copas y Tapasin listoilta, Tampereella kannattaa navigoida Tapas Bar Ineziin tai Gastropub Tuulensuuhun, Turussa Viinille ja Keski-Suomessa suuntana on luonnollisesti Figaro.

Mar de Frades Albariño 2012

80-luvun loppupuolella Salnesin laaksoon perustettu Mar de Frades on ollut mukana eturintamassa toteuttamassa ja todistamassa Rias Baixasin Albariño-vinkkujen uutta nousua. Tuottajan nimi viittaa tilan lähistöllä sijaitsevaan merenrantapaikkaan, missä Santiago de Compostelaan matkaavilla pyhiinvaeltajilla oli tapana rantautua. Nyt korkkailtu tuottajan perus-Albariño on luonnollisesti 100%:sti sitä itseään ja puristettu käsin kerätyistä, Salnesin laakson rinteillä kasvaneista rypäleistä.

Etikettiin on kikkailtu pieni koukku, sillä kuvaan pitäisi ilmestyä sininen laiva, kun pullo on “riittävän viileä” tarjoilua varten. Tämä tarkoittaa käytännössä 8-10 astetta. Raivokkaidenkaan viilennysyritysten jälkeen ei oman pulloni laiva alkanut sinertämään sitten niin pätkääkään. Koska se hiton paatti oli saatava näkyviin hinnalla millä hyvänsä, eikä luovuttaminen ollut vaihtoehto, oli otettava käyttöön järeämmät aseet. Jääpalan hinkkaaminen etikettiä vasten sai lopulta sinisen laivan esiin. Sinänsä ihan kiva ja käytännöllinenkin kikka, jos vaan toimisi.

Albariñoksi yllättävänkin syvän keltaisessa värissä on myös kullankeltaisia sävyjä. Erittäin raikas ja pirteä tuoksu heittää nokkaan kirpakkaa sitrusta, ananasta, päärynää sekä hennosti merellistä mineraalisuutta. Paletilla tiukka hapokkuus pitää hedelmäisyyttä otteessaan. Pitkä jälkimaku jatkaa kirpakan sitruunan ja merellisen mineraalisuuden tunnelmissa.

Mar de Frades Albariño 2012 on mallikas ja tyypillinen genrensä edustaja, vaikkei tämä haasteellisen vuosikerran pullote ihan viimeisintä syvyyttä tai harmoniaa saavutakaan. Albariñojen hyvästä kypsytyspotentiaalista on kuulunut huhuja jonkin verran, ja tässä viinissä erityisesti hyvässä tikissä oleva hapokkuus luo uskoa ainakin muutaman vuoden kehityskaarelle. Kokonaisuutena viini keikuttelee 3,5:n ja 4:n staran välimaastossa, mutta onnistuu lopulta kampeamaan itsensä nipin napin 4 / 5 staran puolelle. Lautaselle mustekalaa, simpukoita tai jonkin sortin rapuja, päälle rutistat limestä mehut ja homma alkaa olla hanskassa.

Abracadabra 2010

Vuonna 2009 kävi niin, että maanviljelymeiningeissä varttunut veljesparivaljakko toteutti viiniunelmansa ja perusti Divina Proporcíon Bodegasin Toron kylään. Perheyritys onnistui hankkimaan omistukseensa 15 tarhahehtaaria ja lisäksi rypäleitä ostetaan tarkkaan valikoiduilta sopimusviljelijöiltä. Tarhoilla kasvaa niin nuoria, kuin ikivanhojakin köynnöksiä. Tuhoisasti Vitis Vinifera-lajikkeiden juurakoihin iskeneellä viinikirvalla ei ole ollut sen suurempaa elinvoimaa tarhojen hiekkaisessa maaperässä, joten osa köynnöksistä saa kasvaa edelleen omilla juurillaan. Tuottaja pyrkii tuottamaan luomuviljeltyjen tarhojensa rypäleistä puhtaan hedelmäisiä punaviinejä, joissa tammikypsytyksen tavoite ei ole puun maku viineissä, vaan enemmänkin tynnyrikypsytyksen muut edut ja ominaisuudet.

Abracadabran rypälemehu on puristettu luomutarhoilla kasvavista, yli 40-vuotiaista Tinta de Toro-köynnöksistä (Tempranillo). 12 kuukautta kestänyt kypsytys on hoidettu ranskalaisissa ja amerikkalaisissa tammitynnyreissä.

Yllättävän monivivahteisessa ja hieman kehittyneessäkin tuoksussa on tummaa kirsikkaa, luumua, kahvia, tummaa suklaata, yrttejä, lääkemäisyyttä ja vieläpä pientä mineraaliviritystäkin taustalla. Paletilla viini on täyteläinen ja miellyttävän pehmeä. Ryhdikäs hapokkuus sekä napakka, mutta sopivan kypsä tanniinisuus pitävät huolen siitä, että ylimääräinen pehmoilu jää väliin. Varsin pitkä, lämminhenkinen ja mausteinen jälkimaku. 15 %:n alkoholipitoisuuden peittyminen muun rakenteen lomaan ei ole viinissä mikään itsestäänselvyys, mutta tällä kertaa asiassa on onnistuttu varsin hyvin. En kuitenkaan suosittele ihan taskulämpimänä naukkailemaan, eli pieni viilennys on paikallaan.

On todella ilahduttavaa todeta tuoreempienkin tuottajien saavan aikaan Torossa hienoja ja alueelle tyypillistä meininkiä ilmentäviä viinejä. Viini on toki herkullisessa korkkausiässä jo nyt, mutta rakennetta ja potkua kyllä riittää, joten parin-kolmen vuoden kellarointi on enemmänkin mahdollisuus, kuin uhka. Kun pullo irtoaa Espanjasta noin 12 eurolla, voidaan todeta hinta-laatusuhteenkin olevan kivasti kohdallaan. Pulloa kulautellessa oli vielä mahdollista nauttia lämpimistä kesäkeleistä ja Abracadabra oli jokseenkin täydellinen kaveri kesäiltana grillatulle naudan ulkofileelle. 4 / 5 staraa.

Losada 2010

Espanjan Bierzossa viiniä valmistavan Losadan köynnökset kasvavat Pieros’n kylän sekä Valtuille de Arriban lähistöllä. Rypäleet kerätään käsin ja niiden prosessointi sekä viininvalmistus tapahtuu tarha- / palstakohtaisesti. Losada uskoo huolellisesti ja ympäristöä kunnioittavasti hoidettujen Mencia-köynnösten sekä minimaalisesti käpälöityjen viininvalmistusprosessien tuovan parhaiten esiin kunkin tarhan, ympäristön sekä vuosikerran ominaispiirteet.

Losada 2010 on 100% Mencia ja sen rypäleet tulevat Pieros’n lähistöltä, etelään suuntautuvilta loivilta rinteiltä, pääosin savisessa maaperässä kasvavista vanhemmanpuoleisista köynnöksistä. Kypsytys 12 kk mitä ilmeisimmin toista ja kolmatta vuotta kierrossa olevissa ranskalaisissa ja amerikkalaisissa tammitynnyreissä.

Tuoksusta erottuu mustaa viinimarjaa, kirsikkaa ja mustikkaa. Taustalla hönkii jonkin verran tammea, jonka mukana hengailee myös pieni ripaus vaniljaa. Paletilla tiukka hapokkuus ottaa niskalenkkiä tummasta hedelmäisyydestä. Selvästi tuntuva, mutta kypsä tanniinisuus antaa tarvittavaa taustatukea ja tuo kokonaisuuteen sopivasti potkua. Pitkä jälkimaku jatkaa tummien hapokkaiden marjojen ja pienen mineraalisuuden tunnelmissa. 14 % alkoholipitoisuus tuo runkoon lämpöä, muttei häiriköi pakettia, kunhan lämpötila pysyttelee alle 20 asteen.

Itselleni yksi Menciasta valmistettujen punkkujen koukuista on mielenkiintoinen happorakenne, joka tuo usein suhteellisen muhkeaankin esitykseen ison annoksen raikkautta ja terävyyttä. Tämän viinin kohdalla pieni vaniljaisuus pyöristää hieman sitä terävintä kärkeä. Kyse on kuitenkin varsin pienistä nyansseista, eikä niinkään siitä, että viini alkaisi varsinaisesti pehmoilemaan missään vaiheessa. Vaikka itse en tuosta vaniljasta tässä yhteydessä juuri välitäkään, saattaa moni muu aistia sen mukanaan tuoman pehmeyden ja helpomman lähestyttävyyden pelkästään positiivisena asiana. Kun pullollinen irtoaa Espanjasta noin kympillä ja keskisemmässä Euroopassa köyhtyy muutamia euroja enemmän, voidaan pitää hinta-laatusuhdetta hyvänä.  3,5 / 5 staraa.