Juan Garcia ja D.O. Arribes

Puolisentoista vuotta sitten oli mahdollisuus kysäistä Alvaro Palacios’lta, mille viinialueelle hän seuraavaksi aikoo ulottaa Midaksen kosketuksensa. Alvaro ei uskonut aikansa riittävän mihinkään uuteen projektiin, mutta vihjasi D.O. Arribesin yhdeksi tämän hetken potentiaalisimmista ja kiinnostavimmista alueista Espanjassa. Vähälle huomiolle jäänyt viinialue on Duero-joen kulkua mukaileva vuoristoinen kansallispuistoalue Portugalin rajalla. Alueen punaviineistä löytyy useimmiten mm. paikallislajike Juan Garciaa, joka on tällä lähinnä iskelmätähdeltä kuulostavalla nimellään varsin tuntematon suuruus. Ehkä hieman tunnetumpia synonyymejä ovat Malvasía Negra sekä Mouratón.

Arribes Kirjallisuudessa Juan Garcia kuvataan melko suurisatoiseksi lajikkeeksi, jonka tummat rypäleet ovat alttiita homeille. Pitkään kypsyessään rypäleet alkavat kurtistua, jolloin myös sokerikonsentraatio kasvaa.

Viime kevään Espanjan reissulla satuin löytämään marketin hyllystä pullollisen Bodega Ribera de Pelazasin Abadengo Roblea, joka virolaisen kollegan kanssa ansiokkaasti kumottiin ja analysoitiin.

Tuoksussa ja maussa on kypsää tummaa marjaisuutta, pientä rusinaisuutta ja selkeä yrttisyys. Mistään hillomaisesta pläjäyksestä ei ole kyse, vaan viini soljuu notkeasti ja kepeästi suussa. Hedelmäosaston pieni särmikkyys ja ihan passelilla tasolla oleva hapokkuus ryhdittävät pakettia kivasti. Alkokoholitasokin on pysynyt maltillisena (13%). Mihinkään isoihin ulottuvuuksiin noin kuuden euron Abadengo ei toki yllä, mutta on sinänsä varsin mielenkiintoinen ensikosketus D.O. Arribesiin sekä Juan Garciasta valmistettuun lajikeviiniin. 3 / 5 staraa.

 

Loistava Spätburgunder Badenista – Bernhard Huber Malterdinger Pinot Noir 2011

Olin keväällä Saksassa dinnerillä Badenin VDP-tuottajien kanssa ja saimme ruotsalaisen kollegan kanssa tehtäväksemme valita pöytäseurueemme viinit. Pöydässämme istuneet tuottajien edustajat vinkkasivat ystävällisesti nappaamaan Bernhard Huberin Alte Reben Spätburgunderia heti alkuun, koska se nyt vaan sattuu olemaan pirun hyvää. Jostain kumman syystä päätimme kuitenkin pysytellä konservatiivisella linjalla ja valita mustekala- ja lohiannosten kylkeen mm. Rieslingiä, Auxerrois’ta, Pinot Blancia, Grauburgunderia ja sen semmoista. Kun sitten lihaisammat pääruoat alkoivat kaipaamaan kylkeensä punaviiniä, oli tietenkin kaikki Huberit jo vedetty huiviin viimeistä tippaa myöden. Hetken ajan olin havaitsevinani ympärilläni “Didn’t we tell you guys?”-tyyppistä virnuilua.

Tästä traumaattisesta viinitragediasta viisastuneena olen vakaasti päättänyt tarttua Bernhard Huberin pulloon aina, kun sellainen kohdalle sattuu. Malterdinger Pinot Noirin vuosikertaa 2011 löytyikin elokuussa Tallinnan Livikon (Lootsi 8) myymälän hyllystä parinkympin hinnalla, joten tarrasin tiukasti puteliin kiinni ja kaatelin viinin kotona lasiin.

Malterdinger Pinot Noir edustaa Huberin punaviinien perussektoria, mutta laatunsa puolesta tavara on kaikkea muuta, kuin tusinaviiniä. Rypäleet on kerätty kalkkikivisessä maaperässä (pääosin muschelkalk) kasvavista 10-20-vuotiaista köynnöksistä. Viiniä on kypsytetty 12 kk käytetyissä tammitynnyreissä.

Tuoksusta löytyy punaista kirsikkaa, puolukkaa, karpaloa, pientä savuisuutta ja mausteisuutta. Paletilla homma jatkuu intensiivisesti punaisten marjojen fokusoituneessa otteessa, jota tiukka hapokkuus säestää. Loppua kohden ja erityisesti pitkässä jälkimaussa yrttisyys ja pieni pippurisuus nostavat vielä päätään.

Bernhard Huber Malterdinger Pinot Noir 2011 on erinomainen ja moniulotteinen viini, joka näyttää esimerkillään mihin Badenin Pinot Noir entry-level-tasolla pystyy. Viini on tässä vaiheessa jo mukavasti kulauteltavissa, mutta rakenteensa puolesta rahkeita riittää muutamien vuosien kellarointiinkin. Omassa ruokapydässä viini toimi kivasti ankanrinnan kyljessä, mutta on varmasti myös hyvää seuraa erilaisille riistaruoille. Heittämällä vahvat 4/5 staraa ja ihan siinä hilkulla, ettei jopa enemmänkin.

La Horran tarhojen viljelyperinteet ja potentiaali tyylikkäästi pullossa – Tinto Figuero

Palataanpa vielä hetkeksi keväiselle Espanjan reissulle ja toisen Ribera del Duero-päivän aamuun. Suuntana oli hieman lännempänä sijaitseva La Horra, joka on yksi tämän hetken hehkutetuimmista tarha-alueista koko Ribera del Duerossa. Kun aikoinaan ympäristön vanhoja viiniköynnöksiä revitiin maasta muiden hyötykasvien sekä nuorempien ja tuottavampien köynnösten tieltä, saivat vuorien suojaaman La Horran köyhän maaperän köynnökset jäädä rauhaan. Hyvä niin, sillä nyt alueella voidaan korjata laadukasta satoa “koskemattomilla” tarhoilla kasvavista vanhoista köynnöksistä.

TINTO FIGUERO1Tarhojen maaperä koostuu punasavesta, kalkkikivestä, hiekasta ja sorasta. Alueen biodiversiteettiä edesauttaa mm. se, että kylän 3000 hehtaarin viljelyalasta vain kolmannes on viinitarhoja, lopun koostuessa viljapelloista sekä metsistä. Starttasimme päivän pitkään La Horrassa viiniä viljelleen ja vuonna 2001 viininvalmistukseen laajentaneen Figueron perhetilalla. Figueron 80 tarhahehtaaria kasvavat vain Tempranilloa, jonka klooni on peräisin omista pre-phylloxeraköynnöksistä. Tarhat jakaantuvat 70 eri palstalle, joista 21 on yli 60-vuotiaita köynnöksiä. Lisäksi talo ostaa rypäleitä noin 20 hehtaarin alalta. Pitkän viljelykokemuksen ansiosta tarhatyöskentely on varmoissa käsissä. Viljelyä ei ole sertifioitu luonnonmukaiseksi, mutta kaikessa toiminnassa pyritään minimaaliseen interventioon ja tarhoilla kemikaalien käyttöä vältetään mahdollisimman pitkälle. Viininvalmistuksesta huolehtii Oscar Rodriguez ja talon vuosituotanto yltää 400000 pulloon.

Figuero bottles1Kaikki Figueron viinit ovat siis 100% Tempranilloa, Roble ja Crianza muodostavat noin 80% koko talon tuotannosta. Paras hinta-laatusuhde paikantuu ylläolevan kuvan pulloihin, joista löytää kivasti kontrolloitua hedelmää sekä tyylikkäästi integroituvaa tammisuutta. Figuero 4 Roble 2014 (Espanjassa ~9 €), rypäleet 15-25-vuotiaista köynnöksistä, kypsynyt 4 kk amerikkalaisissa (75%) ja ranskalaisissa (25%) tammitynnyreissä, joista puolet uusia. Tuoksun tummasta kirsikkasta siirrytään sujuvasti kuivaan ja kontrolloituun, tummasävytteiseen hedelmään. Hyvä hapokkuus, kypsä tanniinisuus ja ilahduttava bitterisen rouhea lopetus, joka antaa poikkeuksellisen luonteikkaalle Roble-viinille kivan loppusilauksen. Figuero 12 Crianza 2013 (Espanjassa 14-15 €) Rypäleet 800-840 m korkeudesta 40-vuotiaista köynnöksistä, kypsytys 12 kk käytetyssä amerikkalaisessa (60%) ja ranskalaisessa (40%) tammessa, kahden vuoden pullokypsytys. Kehittynyttä marjaisuutta, Roblea tummempi sävy, mausteisuutta, hedelmä pysyy kuivana ja hyvässä kontrollissa, kypsät tanniinit, tasapainoinen paketti. Viñas Viejas 2012 (Espanjassa 23-24 €) Rypäleet yli 50-vuotiaista kynnöksistä La Horran kaakkoisosan tarhoilta. Kypsytys 15 kk uudessa ranskalaisessa tammessa, vuoden pullokypsytys. Tummaa marjaisuutta ja elegantisti integroituvaa tammisuutta, runsaat ja vielä tässä vaiheessa hiukan kireätkin tanniinit, erittäin pitkä jälkimaku. Upean rakenteen viini, jossa vanhan maailman eleganttia tyyliä, muutaman vuoden kypsytyksellä kehittynee vieläkin upeammaksi kokonaisuudeksi.  Figuero 15 Reserva 2011 (Espanjassa 25-26 €) Rypäleet 800-840 metrin korkeudesta yli 60-vuotiaista könnöksistä. Kypsytys 15 kk uudessa 225 l amerikkalaisessa (50%) ja ranskalaisessa (50%) tammessa, pullokypsytys 2 vuotta. Tummaa kirsikkaa, karhunvatukkaa, luumua, yrttejä. Edelliseen verrattuna hdelmeäsektori runsaampi ja kypsempi Myös tammi voimakkaammin esillä. Tyyliltään selkeästi klassinen Ribera.

Figuero bottles2Talon lippulaivasektorin kalliimmat pullotteet nojailevat selkeästi muhkeamman, kypsemmän hedelmän sekä ronskimman tammipläjäyksen suuntaan. Milagros 2010 (Espanjassa 40-45 €) Rypäleet yli 60-vuotiaista köynnöksistä, kypsytys 16 kk uusissa ranskalaisissa 500 litran tynnyreissä, pullokypsytys 3 vuotta. tuotanto 5000 ploa. Marjajogurttia muistuttava pureksittava hedelmäisyys, paljon paksua kypsää hedelmää ja kypsät, mutta reilut tanniinit. Noble (Espanjassa 65 €) Rypäleet kolmelta eri palstalta yli 70-vuotiaista köynnöksistä, kypsytys 21 kk uudessa ranskalaisessa tammessa ja pullokypsytys 18 kk. Tuoksussa after eight-suklaata ja hyvin tummaa marjaisuutta, yrttejä, salmiakkia, sikarilaatikkoa. Muhkean kypsässä hedelmäisessä maussa tuntuu myös pientä makeutta (sokeria 2 g/l), kypsät ja pehmeät tanniinit, samettinen jälkimaku. Tinus 2011 (Espanjassa 250 €) 1000 ploa. Yhden tarhan viini yli 80-vuotiaista köynnöksistä, kypsytys 22 kk uusissa ranskalaisissa 500 litran tynnyreissä, pullokypsytys 15 kk. Tupakkaa, yrttejä, minttua, melko runsas hedelmä, mutta esim. Nobleen verrattuuna tiukemmassa kontrollissa, maun loppuosassa tummaa suklaata ja hieno tanniinirakenne.

(Ruedan, Toron ja Ribera del Dueron viinimatkan järjestelyistä vastasivat Espanjan suurlähetystö, Espanjan Ulkomaankaupan Instituutti (ICEX) sekä paikalliset viinijärjestöt)

Muut kevään 2016 Espanjan viinimatkan postaukset: Laadukkaamman ja aidomman Ruedan asialla – Bodegas Menade, Pomminvarmaa laatua Torosta – Teso la Monja, Modernimpaa Toroa – Bodegas San Román, Luxus-brändin hohtoa ja vahvaa konsentraatiota – Bodegas Numanthia, Perhe joka nosti Toron Viinikartalle – Bodegas Fariña, Ribera del Dueron helmi – Dominio de Pingus

Ribera del Dueron helmi – Dominio de Pingus

Kevään viinimatka Espanjassa jatkui Ribera del Dueron puolelle ja ensimmäinen aamu alkoikin todella kovissa merkeissä, sillä vuorossa oli maineikas Dominio de Pingus. Tanskassa syntynyt Peter Sisseck ajautui aikoinaan setänsä viinitilalle Bordeaux’hon ja on ammentanut sieltä myös viinioppinsa. Ribera del Duero ei ollut varsinaisesti Peterin ykkössuunnitelmissa, mutta 80-luvun lopulla alueella tarhahankintoja tehdessä asiat loksahtelivat siihen malliin, että 90-luvun alussa Peter päätyi työskentelemään Hacienda Monasteriolle. Lämmin vastaanotto ja alueen potentiaali käynnistivät nopeasti haaveet ja suunnitelmat myös omasta projektista. Ensimmäiset viinitarhat Peter kertoo valinneensa pelkällä intuitiolla, tosin puoliksi virnuillen. Sopiva bodegakin löytyi päivittäisen työmatkan varrelta. Alussa Peter paiski päivät hommia Hacienda Monasteriolla ja yöt omalla tilalla.

Hankitut tarhat olivat jo valmiiksi luomuviljeltyjä ja vuodesta 2000 Dominio de Pingus on ollut biodynaaminen, lukuunottamatta sopimusviljelijöiden kanssa yhteistyössä valmistettavaa PSI’tä. Osa biodynaamisista opeista on ammennettu ranskalaisilta asiantuntijoilta ja loppu on pitänyt vain opetella itse. Peter kertoo biodynaamisuuden merkitsevän hänelle sitä, että annetaan tarhojen herätä eloon ja biodiversiteetin kukoistaa. Esim. kasvien kannalta hyödyllinen mykorritsa-aktiviteetti köynnösten juuressa on biodynaamisesti viljellyillä tarhoilla suurempaa. Peterin mielestä nykyviljelyssä ajatellaan asioita liikaa ihmisen toimenpiteiden kautta, vaikka itseasiassa kasvu tapahtuu itsestään. Viinipiireissä puhutaan paljon siitä, ettei biodynaamista viiniä todennäköisesti pysty erottamaan sokkona muiden joukosta. Sisseckin mielestä kyse ei ole niinkään sokkotunnistamisesta, vaan siitä, että voi maistaa selkeämmin kaiken sen talentin mitä viinin taustalta löytyy. Pingus1s

Dominio de Pinguksen toiminnassa on mielenkiintoinen kontrasti toisaalta viinitarhojen ja kellarityöskentelyn minimaalisen käpälöinnin ja taas toisaalta huippuvarustellun laboratorion ja aktiivisen tieteellisen tutkimustyön välillä. Pingus tekee tiivistä yhteistyötä yliopistojen kanssa selvittääkseen tieteellisiä perusteita erilaisille toimille tarhoilla ja kellarissa. Toimenpiteitä ei haluta tehdä pelkillä mutu-fiiliksillä, vaan asioille etsitään selityksiä ja perusteita myös tieteellisesti.

Sadonkorjuu tapahtuu vuorokauden viileimpinä tunteina aamuyöllä. Vain parhaat ja terveimmät rypäleet kerätään, ensimmäinen valikointi tehdään jo tarhoilla, seuraavat kellarilla. Pingus suosii mahdollisimman pitkälle whole bunch-fermentaatiota ja valmistuksen aikana pysytellään minimaalisen käpälöinnin linjalla. Jokaisesta käymiserästä kerätään tarkat tiedot, jotta voidaan jo ennakolta arvioida mahdollisia ongelmia ja varautua niihin.Pingus2

Maistelusessio piti sisällään PSI 2014, Flor de Pingus 2014 ja 2015 sekä Pingus 2014 ja 2015. PSI’stä löytyy blogista jo aiemmat postaukset vuosikerroista 2008 ja 2009. Vuodesta 2011 lähtien PSI on sisältänyt 10% Garnachaa, joten makuprofiilikin on hieman muuttunut pehmeämpään ja floraalisempaan suuntaan. Flor de Pingus on 100% Tempranillo, jonka rypäleet poimitaan 22 hehtaarin alueelta, pariltakymmeneltä eri palstalta. Viini käy terästankeissa ja kypsyy 16-18 kk tammessa, josta 25 % uutta. Pingus on niinikään 100% Tempranillo 4,5 hehtaarin alalta, seitsemältä eri palstalta. Käyminen avoimissa tammisäiliöissä, kypsytys 20-22 kk ranskalaisissa tynnyreissä, ei lainkaan uutta tammea. Käytössä olevan tammen laatuun on kiinnitetty erityistä huomiota.

Vuosikerran 2014 Flor de Pingus ja Pingus vaikuttivat hieman pidättyväisiltä ja hillityiltä, kun taas vuosikerta 2015 on selkeästi avoimempi, rehevämpi ja villimpi. Tyylillisesti molemmat viinit ovat samalla linjalla ja niistä löytää selkeitä Bordeaux-vaikutteita. Ribera del Dueron täyteläiseen perustyyliin verrattuna näissä on poikkeuksellisen ilmava meininki, elegantti rakenne sekä upea tasapaino. Moniulotteinen tummien marjojen, mausteisuuden ja kukkaisuuden rakentama makusektori pysyy hienosti kontrollissa tiukan hapokkuuden sekä hienojakoisen tanniinirakenteen kyydissä. Tammi integroituu todella nätisti muuhun kokonaisuuteen. Makuprofiililla mitattuna matka Flor de Pinguksesta Pingukseen ei ole valtavan pitkä, mutta on pakko myöntää, että Pinguksen harmonia ja eleganssi on jotain sellaista, mitä en ole espanjalaisten viinien osalta aiemmin kokenut.

Vaikken olekaan kalliiden ikoniviinien suuri kannattaja, nämä maistettuani on todettava viinien olevan täysin maineensa arvoisia. Hintapolitiikka potkii Pinguksen kohdalla 3- ja 4-numeroisilla lukemilla pahasti päähän (Alkon erikoisvalikoima 772,80 €), mutta kysyntä ylittää helposti tarjonnan joka vuosi. Flor de Pingusta uskaltaisin jopa väittää noin 80 € pullohinnalla (Alko 84 €)  suhteellisen hyväksi ostokseksi. Hyvän vuosikerran osuessa kohdalle joku voi pitää näitä jopa sijoituskohteina.

(Ruedan, Toron ja Ribera del Dueron viinimatkan järjestelyistä vastasivat Espanjan suurlähetystö, Espanjan Ulkomaankaupan Instituutti (ICEX) sekä paikalliset viinijärjestöt)

Luxusbrändin hohtoa ja vahvaa konsentraatiota – Bodegas Numanthia

Numanthian viinit kuuluvat maailmalla Toron tunnetuimpiin. Kuten aiemmassa Teso la Monja-postauksessa kirjoittelin, Egurenin perhe myi maailmanmaineeseen nostamansa Numanthian LVMH:lle (Moët Hennessy – Louis Vuitton) suhteellisen nopeasti Termanthia 2004:n saatua Parkerilta 100 pistettä. Viinien tyyli on pysynyt kaupanteon jälkeenkin jokseenkin samanlaisena, joskin viime aikoina Termes’n ja Numanthian kypsytyksissä on otettu käyttöön uusien tammitynnyrien sekaan myös pieniä määriä käytettyjä. Aloittelimme Espanjan viinireissun Toro-osion iltapäivää vierailemalla paikan päällä Numanthian argentiinalaistaustaisen johtajan Lucas Löwin johdolla.Numanthia

Numanthian tarhat koostuvat lukuisista pienistä palstoista, joilla kasvaa harvaan istutettuja 50-140-vuotiaita köynnöksiä. Suurin osa tarhoista suuntautuu etelään tai lounaaseen, joten auringosta ei ole puutetta. Lucas Löwi kertoi sadonkorjuun ajoittamisen olevan yksi tärkeimmistä asioista Torossa; rypäleissä pitää säilyä riittävä hapokkuus, mutta tanniinit on kuitenkin saatava riittävän kypsiksi. Kypsyminen ei missään nimessä saa venyä liian pitkälle, koska tällöin rypäleiden sokeritasot nostavat viinien alkoholipitoisuuden liian korkeaksi. Optimaalisen ajoituksen ikkuna on hyvin kapea, eikä virhearviointeihin ole varaa. Kellarilla Numanthia tekee normaalien prosessien lisäksi ns. mikrovinifikaatiota pienillä tankeilla, jolloin esim. eri tarhojen/palstojen tai eri ikäisten köynnösten tuotokset voidaan käyttää omina erinään. Numanthia2

Talon entry-level on Alkostakin löytyvä Termes (Alko 24,90 €). Rypäleet tulevat 30-50-vuotiaista köynnöksistä. Kypsytys 14-16 kk osittain uusissa ja osittain käytetyissä ranskalaisissa tynnyreissä. Tuoksussa tummia marjoja ja jonkin verran tammen paahdetta, maussa runsaasti kypsää hedelmää sekä reilusti kypsää tanniinisuutta. Melko pitkä mausteinen jälkimaku.

Numanthia (Espanjassa ~35€) valmistetaan 70-100-vuotiaista varttamattomista köynnöksistä. Aiemmin viini kypsyi 18 kk uudessa tammessa, mutta viimeisimmissä vuosikerroissa mukaan on otettu myös pieniä määriä käytettyjä tynnyreitä. Tuoksussa jälleen paljon intensiivisen tummaa marjaisuutta, mutta nyt myös hiukan mausteisuutta ja pientä mineraalisuutta. Paletilla edellistä hieman moniulotteisempi hedelmäisyys, mutta toisaalta selkeästi voimakkaampi tammen tuntu ja reilumpi annos tanniinisuutta. Hapokkuus kohtuullisen hyvällä tasolla. Pitkä mausteinen ja tumman marjainen jälkimaku.

Talon lippulaivaviini Termanthian rypäleet tulevat 800 metrin korkeudesta Argujillosta, 4,78 ha kokoisen Teso de los Carriles-tarhan yli 120-vuotiaista köynnöksistä. Rypäleet poljetaan jaloin. Viini kypsyy ensin 6 kk uudessa tammessa ja siirretään rackingin jälkeen kypsymään jälleen uusiin tynnyreihin 18 kk:n ajaksi. Ei kirkastusta, eikä suodatusta. Tuoksussa karhunvatukkaa, mustikkaa, pientä kukkaisuutta ja mineraaalisuutta. Paletillä todellä jykevä ja massiivinen viini, suorastaan monsteri. Kerralla todella paljon kypsää hedelmää, runsaasti tammea, reippaasti tiukkaa tanniinisuutta. Hapokkuus vaikuttaa olevan melko maltillisella tasolla. Pitkä tummien marjojen, tummaa suklaata muistuttava ja tiukkojen tanniininen ikeniä kiristelevä jälkipolte. Espanjassa Termanthian tuoreimmasta vuosikerrasta saa pulittaa noin 150-200 € ja jos jostain sattuu löytämään 100 pistettä saaneen 2004-vuosikerran, lukee hintalapussa noin 1000 €. Lucas Löwi muuten vinkkasi, että talo ostaa mielellään näitä huippuvuosikerran viinejä takaisin itselleen, joten jos jollakulla sattuu olemaan -04 Termanthiaa hyllyssä… Numanthia3

Jopa 88 % Numanthian tuotannosta suuntautuu vientimarkkinoille, ja mielestäni se näkyy myös tarkkaan harkitussa tyylissä; paljon hedelmää, paljon tammea, paljon konsentraatiota. Kaikki tehdään viimeisen päälle laadukkaasti ja luxus-brändin läsnäolo tuo vielä oman lisänsä tuotteiden haluttavuuteen. Tällaisella tyylisuuntauksella on varmat markkinat esim. jenkeissä ja pidemmällä idässä. Numanthian viinit ovat Termesiä lukuunottamatta niin isoja ja täynnä tavaraa, että tuoreimmat vuosikerrat ovat parhaimmillaan syvällä viinikellareiden ja -kaappien uumenissa kypsymässä ja kehittymässä sekä odottamassa sopivan raflaavaa korkkausajankohtaa. Noin kymmenen vuoden päästä vuosikerrasta voi korkkailuhommia alkaa jo pikkuhiljaa harkitsemaan.

(Ruedan, Toron ja Ribera del Dueron viinimatkan järjestelyistä vastasivat Espanjan suurlähetystö, Espanjan Ulkomaankaupan Instituutti (ICEX) sekä paikalliset viinijärjestöt)

Pomminvarmaa laatua Torosta – Teso la Monja

Espanjan viinireissun D.O. Toron osio jatkui San Románin visiitin jälkeen Teso la Monjalle. Teso la Monjan taustalla on espanjalainen tunnettu viiniperhe Eguren, jonka monista viiniprojekteista tunnetuimmat ovat Riojassa (Sierra Cantabria, San Vicente jne). Egurenit pyörittivät aikoinaan yhtä Toron tunnetuimmista viintaloista, Bodegas Numanthiaa. Numanthian lippulaivaviini Termanthian 2004 vuosikerran kahmittua täydet sata pistettä Parkerin Wine Advocatelta, luxus-konserni LVMH (Moët Hennessy-Louis Vuitton) kiinnostui, iski lopulta pätäkkää pöytään (huhujen mukaan 25 milj. €) ja Numanthia myytiin 2000-luvun loppupuolella.

Tämän jälkeen Egurenien panostus Torossa suuntautui vuonna 2007 ensimmäisen vuosikertansa valmistaneen Teso la Monjan toimintaan. Tässä projektissa viinintekemiseen haetaan selkeästi Numanthian ajoista eroavaa näkökulmaa. Viineistä pyritään tekemään raikkaampia ja niiden halutaan tuovan esiin mahdollisimman hyvin maaperän mineraalisuuden mukanaan tuomia ominaisuuksia.

Torossa parhaat viinit tuotetaan pintakivikon ja soran peittämiltä, heikkaisilta savimailta, joiden koostumuksessa on pieniä määriä myös kalkkikiveä. Teso la Monja viljelee juuri tämäntyyppisillä, pohjoiseen suuntautuvilla palstoilla. Tarhoilla kasvaa vanhoja köynnöksiä, joista iäkkäimmät ovat jo ehtineet viettää 130-vuotispäiviään. Huomattava osa on varttamattomia. Tarhoja hoidetaan luonnonmukaisin menetelmin ja satoa korjataan 1000-2000 kg/ha palstasta riippuen.

Maistelimme noin 1000 € hintalapulla varustettua Teso la Monja-pulloa lukuunottamatta koko valikoiman tuoreimmat vuosikerrat sekä lisäksi -08 vuoden Victorinon. Talon entry level on Romanico 2014 (~ 8 € Espanjassa). 100 % Tinta de Toro, kypsytys 6 kk kolmannen vuoden ranskalaisissa tynnyreissä. Viinissä korostuu nuorekkaan hedelmäinen ja helposti lähestyttävä meininki, johon yhdistyy pehmeä ja kypsä tanniinisuus.

Almirez 2013 (~ 15 € Espanjassa), 100 % Tinta de Toro 15-65-vuotiaista köynnöksistä, kypsytys 14 kk ranskalaisissa tynnyreissä, 30 % uusia ja 70 % toisen vuoden tynnyreitä. Selkeästi ryhdikkäämpi paketti karhunvatukkaa, tummaa kirsikkaa, mausteita, yrttejä sekä hiukan taustalla häärivää mineraalisuutta. Täyteläinen viini, jossa samettinen suutuntuma, erinomainen tasapaino kypsän hedelmäisyyden, kypsien tanniinien sekä hapokkuuden välillä. Erinomainen hinta-laatusuhde.

Victorino 2013 (~ 35 € Espanjassa), 100 % Tinta de Toro yli 70-vuotiaista köynnöksistä, kypsytys 20 kk uusissa ranskalaisissa tynnyreissä. Tässä vaiheessa vielä kovin nuori ja ujon pidättyväinen viini. Tuoksusta löytyy hillitysti yrttejä ja karhunvatukkaa sekä tummaa kirsikkaa. Makusektorilla aiempia hieman tiukemmassa kuosissa oleva hedelmäisyys on vielä pidättyväistä sorttia. Happo- ja tanniiniosasto selkeästi aiempia napakampaa, myös tammi tulee enemmän esiin. Victorino 2008 osoitti, että muutama kellarivuosi tekee viinille erittäin hyvää. Tuoksussa on jo mukavasti kehittynyt meininki ja kypsästä hedelmäisyydestä alkaa erottua selkeämmin kerroksisuutta. Moniulotteinen paketti on loistavassa tasapainossa ja kiehtovan eläväinen. Tammikin integroituu mainiosti.

Alabaster 2013 (~120 € Espanjassa), yli 100-vuotiaista köynnöksistä, kypsytys 18 kk uusissa ranskalaisissa tynnyreissä. Vielä varsin nuori viini, mutta jo tässä vaiheessa erittäin täyteläisestä viinistä löytää tummien kirsikoiden, kahvin ja mineraalisuuden muodostaman upean paketin sekä runsaan, mutta hienostuneen tanniiniosaston. Ison potentiaalin viini, joka tarvitsee reilusti kellariaikaa päästäkseen parhaaseensa.

Teso la MonjaMaistelin Teso la Monjan viinejä ensimmäisen kerran noin 5-6 vuotta sitten ja siitä lähtien olen ollut erittäin vakuuttunut vuosikerrasta toiseen. Almirez on ollut jo jonkin aikaa oman viinikaappini vakioasukas siltä varalta, että iskee akuutti täyteläisen espanjalaispunkun himo. Näissä kaikissa viineissä on sekin hyvä puoli, että niitä voi korkkailla suhteellisen mukavasti jo nuorena, vaikka muutama kellarivuosi tekeekin Almirezista lähtien kaikille enemmän kuin hyvää. Jos Torosta pitäisi tänä päivänä valita yksi tuottaja, jonka tuotteilla esitellä alueen punaviinien nykymeininkiä, valintani olisi mitä todennäköisimmin Teso la Monja. Toivotaan, että joskus näitä viinejä nähdään myös Suomen markkinoilla.

(Ruedan, Toron ja Ribera del Dueron viinimatkan järjestelyistä vastasivat Espanjan suurlähetystö, Espanjan Ulkomaankaupan Instituutti (ICEX) sekä paikalliset viinijärjestöt)

Pääsiäisen lammasviini – Pierre Usseglio Chateauneuf-du Pape 1998

Pääsiäisenä tuli “yllättäen” kokkailtua lammasta. Kaapista oli tarkoitus kaivaa jokin varmasti toimiva klassikko ja kouraan tarttui tällä kertaa vuoden 1998 Pierre Usseglio Chateauneuf-du-Pape. Rhônesta löytyy kuulemma enemmänkin Usseglio-nimellä varustettua populaa, mutta viinimailman kannalta tämän hetken tärkeimpiä ovat Pierre ja Raymond. Kyseessä on veljeskaksikko, joiden isä Francis muutti Italian Piemontesta 1930-luvulla eteläiseen Rhôneen. Pierre otti sittemmin vetovastuun 1940-luvun lopulla perustetulla Chateauneuf-du-Papen tilalla, kun Raymond taas perusti oman erillisen tilansa.

Usseglio 19981990-luvun lopussa Pierre Usseglionkin tilalla vastuu siirtyi jälkikasvulle ja nykyään pojat Thierry ja Jean-Pierre huhkivat 24 hehtaarin alalla, joka pirstaloituu 17 eri palstalle. Nyt korkattu puteli on talon traditionaalinen Chateauneuf-du-Pape ja pitää sisällään blendin, jossa Grenache dominoi vahvasti ja Syrah, Cinsault sekä Mourvedre toimivat sivuroolissa. Kypsytys tammessa 12 kk.Vuosi 1998 oli alueella erinomainen erityisesti Grenachen osalta.

Lasissa viinin väri kääntyy jo vahvasti tiilenpunaan. Nokkaan leijailee reilusti kahvia, maakellaria ja kirsikkaa. Tuoksusta löytää reilusti kehittynyttä meininkiä, mutta suussa viini on yllätävänkin reippaassa vireessä. Hedelmäisyys on melko runsasta, mutta sitä tasapainottaa raikas hapokkuus ja melko runsaat, mutta kypsät tanniinit. Homma on nautinnollisesti balanssissa ja päättyy pitkään mausteiseen jälkimakuun.

Pierre Usseglio Chateauneuf-du-Pape -98 on todella tyylikäs Grenache-vetoinen CdP. Hyvä vuosikerta jaksaa kantaa viiniä vakaasti ja hienossa tasapainossa eteenpäin. Viini oli nyt korkattuna hyvin lähellä parhaita hetkiään, joskin arvioisin aivan terävimmän iskun olevan vuoden tai parin päässä. Ja tokihan tällainen viini säilyy kelvollisessa vireessä vielä vuosikausia. Kylkeen kokkailtiin tosiaan lampaan sisäfilettä, uunijuureksia sekä viinin kahviaromien kanssa kivasti toiminutta kahvilla ja pähkinöillä maustettua kastiketta. Hyvä setti. 4 / 5 staraa.

Perinteikäs katalonialaisrypäle Trepat tekee uutta tulemista kepeämpien punaviinien johdolla

On jo pitkään ollut ajatuksissa kirjoittaa pari sanaa katalonialaislajikkeesta nimeltä Trepat. Jaa että miksi? Noh vaikkapa siksi, että kohdalle on osunut muutamia pirun kivoja Trepat-punaviinejä. Conca de Barberán alueelta kotoisin olevan rypälettä on perinteisesti käytetty lähinnä kuplallisissa ja kuplattomissa rosé-viineissä, mutta viimeisen vuosikymmenen aikana muutamat tuottajat ovat ryhtyneet pukkailemaan markkinoille myös punaviinejä.

Myöhään kypsyvä ja melko paksukuorinen lajike on melko tarkka kasvuympäristöstään, mutta tuottaa mukavasti satoa. Oikeissa käsissä punaviineistä valmistuu perinteisiä espanjalaispunkkuja selkeästi kepeämpiä, ilahduttavan raikkaita, punaisten marjojen sekä mausteisuuden pohjalle rakentuvia paketteja. Mielestäni Trepat-viinit ovat parhaimmillaan kepeinä ja raikkaina, kun taas hevimpi uutos ja reilumpi tammikypsytys tuntuu hävittävän osan lajikkeen herkästä luonteesta. Trepatin uuden tulemisen pioneerituottajiin kuuluvat mm. Carles Andreu, Josep Foraster ja Succés Vinicola.

Carles Andreu Trepat 2013Carles Andreun Trepat ei ole mikään kallis viini (~15 € Espanjassa), mutta keikkuminen Celler Can Rocan listoilla useamman vuoden ajan kertonee riittävästi viinin gastronomisista kyvyistä. Kylmämaseraatio 8 päivää, minkä jälkeen alkoholikäyminen normaalia matalammassa lämpötilassa. Malolaktinen käyminen uusissa ranskalaisissa tynnyreissä, joissa myös 6 kk:n mittainen kypsytys. Korkeintaan keskitäyteläisen luokkaan asettuva viini on väriltään rubiininpunainen ja läpinäkyvä. Nokassa ja paletilla raikas paketti punaista marjaisuutta, jonka kaveriksi löytyy pientä savua ja pippurisuutta. Ryhdikäs hapokkuus sekä varsin hillitty ja maltillinen tanniinisektori. Tasapainoinen, kiehtovan raikas, ryhdikäs ja mukavasti soljuva viini. 4 / 5 staraa.

Succés 201380-100-vuotiaista köynnöksistä puristettu Succés Vinicolan El Mentider 2013 kiinnittää huomiota viimeistään erikoisen etikettinsä vuoksi. Spontaani käyminen terästankeissa ja malolaktinen käyminen sekä kypsytys ranskalaisissa tynnyreissä noin 9 kk:n ajan. Jo tuoksusta aistii, että nyt ollaan liikkeellä astetta isommalla potkulla. Nokkaan puskee heti alkumetreiltä melko vahvaa pippurisuutta. Punaisten marjojen meininki seuraa perässä, joskin edellistä viiniä selkeästi ronskimmalla väännöllä. Makusektorilta löytää myös hieman kypsempää ja tummempaa marjaa sekä mausteisuutta. Alkoholia on 15 % ja se hiukan tuntuu sekä nokassa että pitkässä ja lämmittävän mausteisessa jälkimaussa. Kyseessä on siis selkeästi tuhdimpi kokonaisuus, vaikkei tämäkään nyt mitenkään perinteisessä mielessä erityisen täyteläinen viini ole. Persoonallinen tapaus, vaikkakin raikkautta ja herkkyyttä olisi omaan makuun voinut olla enemmän? 3,5 / 5 staraa.

Bulgogia ja Chateau Cadet-Bon Saint-Emilion Grand Cru 1996

Eräänä lauantaina halusin ehdottomasti korkata viinikaapistani vuoden -96 Chateau Cadet-Bonin, vaikka olinkin päättänyt duunailla illalliseksi viinivalinnan kannalta hieman arveluttavasti bulgogia. Bulgogissa on normaalisti jonkin verran punaviinin kannalta hankalaa makeutta ja chiliä, joten päätin pelata varman päälle ja muokkailla reseptiikkaa maltillisempaan suuntaan sekä makeuden että tulisuuden osalta.

Vuosi 1996 on ollut Bordeaux’ssa varsin hyvä, mutta lähinnä vasemman rannan ja Cabernet Sauvignonin osalta. Saint Emilionissa satokauden loppuun osuneet rankkasateet ovat aiheuttaneet jonkin verran ongelmia Merlot’lle ja näin ollen kriitikoiden vuosikerta-arviot eivät juuri hehkuta Saint Emilionin viinejä. Tuottajien ja viinien välisiä eroja löytyy reilusti, mutta moniin Saint Emilioninkin pulloihin on  saatu ihan tasapainoista tavaraa.

Cadet-Bon 1996Chateau Cadet-Bon on Pierre Bonin perustama ja vuodesta 2001 Guy ja Michèle Richardin omistama tila, jolla on 7 hehtaaria tarhoja Bordeaux’n oikealla rannalla Saint-Emilionissa. Tarhoilla kasvaa 80 % Merlot’ta ja 20 % Cabernet Francia. Viinit kypsyvät tammessa vuosikerrasta riippuen 12-18 kk, tynnyreistä 1/3 on uusia ja 2/3 1-2 vuotta vanhoja. Useimmiten Chateau Cadet-Bon on Merlot’n (85%) ja Cabernet Francin (15%) blendi.

Selkeästi kehittyneessä tuoksussa on ikääntyneemmälle Bordeaux’lle tyypillisesti nahkaa, tupakkaa, setripuuta ja kirsikkaa. Paletilta löytyy ihan mukavasti kirsikkaista ja herukkaista hedelmäisyyttä, joka on kuitenkin melko suoraviivaista ja yksiulotteista. Hapokkuutta on ihan kivasti jäljellä, mutta tanniiniosasto on jo selkeästi hiipunut, niistäen osan viinin ryhdistä. Jälkimaku on melko pitkä, nahkaisten, kirsikkaisten ja hieman eläimellistenkin komponenttien virittämä.

Chateau Cadet-Bon 1996 oli sinänsä ihan mukava oikean rannan Bordeaux ja ainahan näitä hiukan vahempia pulloja on kiva korkkailla. Kehityksensä puolesta viini on toki jo alamäkensä aloittanut ja hieman yksiulotteisesta kokonaisuudesta johtuen ei laseihin lorissut mitään erityisen suurta tai poikkeuksellista viiniä. Bulgogin osalta reseptin muokkaus rauhallisempaan suuntaan ja viinin ikääntynyt rakenne oli loppujen lopuksi ihan mukiinmenevä yhdistelmä. 3 / 5 staraa.

Rossoa Montalcinosta – Frescobaldi Campo ai Sassi Rosso di Montalcino 2014 (Alko 17,99€)

Campo ai SassiRosso di Montalcinot ovat lähes poikkeuksetta varsin mainioita käyttöviinejä ja tarjoavat useimmiten myös hyvän vastineen rahalle. Siinä missä Brunello di Montalcinojen parhaita hetkiä saa odotella vuosikausia, ovat Rosso di Montalcinot tuoreinakin helposti lähestyttäviä ja monikäyttöisiä myös ruokapöydässä. Alkon vakiovalikoima ei ole Montalcinon viinejä juurikaan tarjoillut. Kirjoitushetkellä suoraan hyllystä löytyy yksi kolmen vartin ja yksi magnumkokoinen Brunello ja tämä yksi ainoa Rosso di Montalcino.

Marchesi di Frescobaldi on yksi Toscanan suurimmista tuottajista ja toimii Toscanan lisäksi useilla muillakin viinialueilla Italiassa. Nykyään omistuksessa on yli 1000 hehtaaria viinitiluksia. Miljoonien pullojen vuosituotanto on osoittautunut laadullisesti vakaaksi ja varsin luotettavaksi vuodesta toiseen.

Campo ai Sassi Rosso di Montalcino on siis 100 %:nen Sangiovese, jota on kypsytetty 12 kk tammessa ja 4 kk pulloissa. Tuoksussa on punaista kirsikkaa, hapankirsikkaa ja yrttejä. Keskitäyteläisestä mausta löytyy  tuoksun komponenttien lisäksi pientä virkistävää bitterisyyttä, vaikka viini liikuskeleekin yleisesti ottaen melko pehmeällä otteella. Campo ai Sassi on puhdaspiirteinen Rosso di Montalcino, joka ei välttämättä tarjoile mitään erityisempiä yllätyksiä, mutta hoitaa tonttinsa vakaalla ja varmalla otteella. Lautaselle lihaisammalla kastikkeella varustettua pastaa, paistettua maksaa tai miksei vaikka Saltimbocca. 3,5 / 5 staraa.