Testissä Basa Blanco Rueda 2011

Testipenkkialueella on todistetusti päästy nauttimaan lämpimistä kesäpäivistä sekä myös korkkailtu tilanteeseen sopivia pulloja. Viinejä kulautellessa tuntuu siltä, että yhä harvemmin osuu kohdalle erityisen edullisia viinejä, jotka löisivät edes kevyesti positiivisen yllätyksen nuijaa päin naamavärkkiä. Tämähän nyt ei sinällään ole kovin yllättävää, sillä hyvän laadun aikaansaaminen toki maksaa. Nyt on kuitenkin pakko sanoa, että testipenkissä ei ole koettu aikoihin sellaista yllätystä, mitä Basa Blanco 2011 onnistui tarjoilemaan. Toisaalta taas se fakta, että viinin taustalta löytyy Telmo Rodriguez, ei viinin laatu huomioon ottaen olekaan enää yhtään yllättävää.

Basa Blanco Rueda 2011 tulee siis Ruedan alueelta Espanjasta, Ribera del Dueron ja Toron välimaastosta. Rueda kuuluu kirkkaasti Espanjan parhaisiin valkoviinialueisiin ja suurimman tähden roolissa alueella on Verdejo-lajike. Peltoalaa on vallannut jonkin verran myös Sauvignon Blanc ja esim. Viura. Kun viinipullon etiketistä löytyy sana ”Rueda” tiedämme, että viini sisältää vähintään 50% Verdejoa. Näin on asianlaita tässäkin pullossa. Se nimittäin pitää sisällään 80%  Verdejoa, 15% Viuraa ja 5% Sauvignon Blancia.

Hieman vihertävän keltaisen viinin tuoksussa on päärynää, omenaa, greippiä ja ruohoisuutta. Keskitäyteläisessä, kuivassa ja erittäin raikkaassa maussa on positiivisessä mielessä sitä kuuluisaa päärynämehujäätä, omenaa, greippiä, ruohoisuutta ja yrttisyyttä. Pirteä hapokkuus raikastaa ja tasapainottaa kokonaisuutta sekä siivittää päärynäiseen ja yrttiseen, melko pitkään jälkimakuun.

Näin tasapainoisen ja kovatasoisen tavaran löytyminen alle kahdeksan euron pullosta on suoranainen ihme. Toisaalta Basa Blanco Rueda 2011 todistaa jälleen kerran sen, että laatua voi joskus saada edullisestikin. Valitettavasti se ” joskus ” tulee vaan koettua aivan liian harvoin… Absoluuttisesti viiniä arvioiden Basa Blanco 2011 on kirkkaasti 3:n staran viini. Kun vielä huomioidaan suorastaan huikea hinta-laatusuhde, on viinille pakko päräyttää 3,5 staraa.

Ruedan Verdejo-pohjaiset, raikkaat valkkarit toimivat loistavasti lämpimien kesäpäivien ja -iltojen virkistäjinä ja nytkin yhdistelmä oli erinomainen. Kun muistaa pitää Verdejon tarjoilulämpötilan korkeintaan kymmenessä asteessa, viinin raikkaus pääsee kunnolla esiin. Verdejot toimivat toki myös ruokapöydässä, eivätkä iltapalaksi paistetut, valkosipulilla ja yrteillä maustetut kanan rintafileet olleet lainkaan pahoillaan Basa Blancon läsnäolosta.