Skip to content

Matarredonda Juan Rojo 2006

Kun kerran juhannuspäivälle oli ohjelmoitu mm. flank steakin grillailua, oli syytä ryhtyä kaivelemaan viinikaapista esiin sopivaa vinkkua. Kouraan tarttui tällä kertaa Matarredondan Juan Rojo vuodelta 2006. Matarredondan viinitalo on saanut alkunsa 2000-luvun taitteessa Espanjan Torossa… Matarredonda Juan Rojo 2006

4 Kilos 12 Volts 2012

Taste of Helsingin mässäilysessioiden jälkeen oli sopivasti aikaa siirtyä Bar Latvan terassille valmistautumaan illan ZZ-Top-keikkaa varten. Latvan viinilistalta ei ole koskaan mielenkiintoa uupunut ja sisältökin tuntuu vaihtuvan mukavaan tahtiin. Tällä kertaa oli punkkua hakusessa ja… 4 Kilos 12 Volts 2012

Casar de Burbia Mencia 2009

Casar de Burbia aloitteli toimintaansa Bierzon viinialueella 80-luvulla hankkimalla tarhoja vuoristoisemmilta alueilta sekä Valtuille de Arriban lähirinteiltä. Bierzossa ei takavuosina osattu pahemmin arvostaa korkeammalla sijaitsevia vähäravinteisia ja jyrkempirinteisiä alueita, lähinnä kaiketi heikompien satomäärien ja hankalamman hoidettavuuden vuoksi.… Casar de Burbia Mencia 2009

Domaine de Beausejour Chinon 2012

Kun muutaman päivän kevätautoilu Champagnessa alkoi olla taakse jäänyttä elämää, jatkui matka vielä neljäksi päiväksi Pariisiin. Sateinen Pariisi pakotti hakeutumaan sateensuojaan säännöllisin väliajoin, eivätkä Pariisin lukuisat viinipuodit olleet lainkaan hassumpia vaihtoehtoja paeta pahimpia myräköitä. Epernay’n… Domaine de Beausejour Chinon 2012

Anima Negra ÀN/2 2005

Otaksuttavasti melko harvat mieltävät Mallorcan lomasaaren vakavastiotettavaksi viinialueeksi. Erityisesti viimeisen vuosikymmenen aikana harrastettu laadunparannus on kuitenkin alkanut kantaa hedelmää ja yhä useammat viinisiepot raapustelevat merkintöjä vihkoihinsa saaren viineistä. Yksi Mallorcan tunnetuimmista tuottajista on Anima Negra,… Anima Negra ÀN/2 2005

San Patrignano avi 2007

Sangiovese on totuttu liittämään lähes erottamattomalla tavalla Toscanaan. Myönnän itsekin olleeni vähän turhan skeptinen Toscanan ulkopuolisten Sangiovese-viritysten suhteen. Viime vuosien kokeilut esim. Emilia-Romagnan viinien kohdalla ovat kuitenkin onnistuneet todistamaan, että tottamooses muuallakin Italiassa tehdään Sangiovesestä… San Patrignano avi 2007