Toissa kevään Alimentaria-messuilla Barcelonassa maistelin mukavan joukon vahvasti valkoviinialueeksi profiloituvan (valkoviiniä 90 % ja punaviiniä 10 %) Ribeiron maukkaita viinejä. Noin 3000 viinihehtaaria käsittävän Ribeiron viineihin ei pahemmin isossa maailmassa törmäile, sillä esim. vuonna -12 alueen viineistä vietiin Espanjan ulkopuolelle vaivaiset 5 %. Ehkä hieman yllätyksellisestikin alueen muutamat punaviinit onnistuivat säväyttämään messumaisteluissa toden teolla. Kovassa hälinässä ja rytinässä ei aina oikein pysty paneutumaan syvällisesti kaikkiin maistamiinsa viineihin ja tällä kertaa holtittoman yllätyksellisesti sinkoilevat ja kaikkia mahdollisia raajojaan arvaamattomasti huitovat kanssamessuilijat tekivät etikettien ikuistamisestakin lievästi sanottuna haasteellista. Joitakin muistiinpanoja sentään onnistuin raapustamaan ja niitä tavaamalla onkin tullut tehtyä muutamia varsin onnistuneita täsmähankintoja.
Adega Sameirás on yksi Ribeirossa myös punaviiniä tuottavista puljuista ja lienee samalla myös yksi tunnetuimmista. Sameirás Tinton rypälelajikkeet ovat Souson (40%), Caiño (30%), Brancellao (20%) sekä 10% muut “mitä lie”-lajikkeet. Kaikki rypäleet ovat käyneet kimpassa. Tammen käytöstä en löytänyt mitään mainintaa, mutta ainakaan aistinvaraisesti se ei tule viinissä esiin millään tavalla. Tämän viinin vuosituotanto yltää noin 6000 pulloon.
Tuoksussa on ilahduttavan raikasta ja pirteää mustaviinimarjaa, vihreätä yrttisyyttä ja mustaa kahvia. Paletilla viini on todella raikas ja pirteä. Yleisilmeeltään jopa jossain määrin kirpakka marjaisuus saa tuekseen napakan hapokkuuden. Kypsät tanniinit tuntuvat hieman ikenissä, mutta eivät pahemmin ärhentele tai dominoi hommaa. Pitkä jälkimaku on tumman marjaisa ja yrttinen. Raikasta yleisfiilistä tukee myös matala 12,5 % alkoholipitoisuus.
Saimeirás tinto on vallan mainio punkku ja jälleen kerran täytyy todeta, että pohjoisesta Espanjasta kajahtaa alle kympin paikallishinnalla suoranaista löytötavaraa. Vetelin Sameirásin kanssa tylysti hodareita varustettuna maukkaan frankfurter-nakin lisäksi asiaankuuluvilla lisukkeilla, paahdettua sipulia säästämättä. Eihän yhdistelmässä nyt sinänsä mitään järkeä ollut, mutta ei kai sitä aina tarvitse sen ihmeempiä säätää? Viini on todellista herkkua, se riittää. 4 / 5 staraa.
Tuoksussa on havaittavissa jonkin verran kehittyneitä piirteitä; eturivissä tupakkaa, savua, nahkaa ja taustalla hyvin hentoisesti kirsikkaa ja mustaherukkaa. Paletilla viini esittelee poikkeuksellisen askeettista ja minimaalista hedelmäisyyttä, maku rakentuu lähes yksinomaan tupakan, savuisuuden ja nahkaisuuden varaan. Happosektorista suurin osa on jo jättänyt irtisanoutumisilmoituksen ja ryhdistä huolehtivat rankaisuuteen ja vihertävyyteen sortuvat tanniinit. Olemattoman hedelmäisyyden ja hiipuvan hapokkuuden vuoksi balanssi on kyllä poikkeuksellisen pahasti hukassa. Tässä tapauksessa jälkimaun toivoisi olevan mahdollisimman lyhyt, vaikka se keskipitkäksi osoittautuukin.
Piipahdin alkuviikosta Fine Brandsin, Interbrandsin ja VTC Finlandin tastingissa ja tarjollahan oli jos jonkinmoista herkkua. Yksi maistamistani herkuista on Alkon perusvalikoiman uutuuksiin hiljattain heilahtanut maineikkaan friulilaistuottajan Friulanosta valmistama valkoviini 
Heti ensinuuhkaisusta lähtien on selvää, että viini pelaa peliään uuden maailman tyylillä, siinä määrin muhkean kypsää ja konsentronoitunutta hedelmää on tarjolla. Esiin nousee niin tuoksussa, kuin paletillakin lähinnä karhunvatukkaa, herukkaa ja luumua. Pieni määrä mausteisuutta hääräilee taustalla. Hapokkuutta on kohtuullisesti ja tanniiniosasto on siloitellun pehmeää ja kypsää.
Garcia Viadero Blanco de Albillo on siis 100%:nen Albillo. Rypäleet ovat kypsyneet 12-vuotiaissa köynnöksissä noin 800-900 metrin korkeudessa. Viiniä ei ole kypsytetty tammessa, eikä suodatettu. Alkoholitason asettuminen alueen muuhun tuotantoon nähden yllättävänkin matalaksi (12,5%) on positiivinen yllätys. Tuoksusta löytyy päärynää ja limeä, ananaksen suuntaan kallistuvaa trooppisuutta, hitunen vaaleaa kukkaisuutta sekä edellisiä kahta selkeämmin taustalta esiin kampeavaa mineraalisuutta. Runsaanoloisella viskositeetillä liikkeellä olevan viinin makusektori ei paukuttele henkseleitä, vaan runko rakentuu hillityn hedelmäisyyden, yrttisen mausteisuuden, mineraalisuuden sekä kokonaisuutta sopivasti raikastavan hapokkuuden pohjalta. Jälkimaku jatkaa vielä varsin pitkään paletin luomissa tunnelmissa.
60-vuotiaista köynnöksistä puristetun viinin melko syvä keltainen väri ja hieman samea ulkoasu kätkevät taakseen 48 tunnin kylmämaseraation, 4 kk sakkakypsytyksen sekä turhien suodatusten väliin jättämisen. Tuoksussa on puhdasta omenaisuutta, joka muistuttaa aluksi hieman laadukkaan omenasiiderin meininkiä. Hetken kuluttua mukaan pölähtää vivahteikas tuulahdus sitrusta, lime selkeästi eturintamassa. Paletilla viini on melko runsas, hauskan vivahteikas ja eläväinen. Ikään kuin pullo virnuilisi maistajalleen ja pölläyttäisi joka nuuhkaisuun jotain uutta twistiä. Viini ei ole yltiömäisen hapokas, mutta todella moniulotteinen ja luonteikas. Makua riittää siinä määrin mukavasti, että suu jää maiskuttelemaan viiniä kulautuksen jälkeen ajoittain kiusallisenkin pitkään.
Alkon perusvalikoimaan pölähti hetkonen sitten punaviini Umbriasta. Tällä kertaa voimme taputella kauniita ja pieniä käsiämme rajusti yhteen jo siitäkin syystä, että Alkoon on onnistuttu saamaan varsin maineikkaan tuottajan pullo edustamaan Montefalcon Rossoja. Guido Guardiglin perustama Perticaia on saanut alkunsa 90-luvun alkupuolella Montefalcossa, Perugian lähistöllä. Nykyään viljelyn alla on yhteensä noin 15 hehtaaria, joista vajaa puolet on pyhitetty alueen omalle ylpeydenaiheelle – Sagrantinolle. Pulloja singahtelee myyntiin noin 100 000 per vuosi.