Alvaro Palacios – Rioja Bajan toisinajattelija

Posted on 26/05/2015 by Copatinto

Decanter-lehden (4/2015) valinta “Man of the year 2015”-tittelin saajaksi oli Alvaro Palacios. Reilu kuukausi myöhemmin istahdan Alfarossa samaisen hepun maasturin takapenkille ja lähdemme kaahaamaan kohti La Montesan tarhoja. Prioraton sekä Bierzon menestykseen suuresti vaikuttanut mies haluaa palauttaa Garnachan uuteen kukoistukseen kotiseudullaan Rioja Bajassa. Viljelyalaltaan Riojan ala-alueista suurin Baja on Rioja Alavesaa ja Rioja Altaa selkeästi lämpimämpi sekä kuivempi. Se on ollut perinteisesti Garnachan valta-aluetta. Alueella on paljon pienviljelijöitä, jotka myyvät rypäleensä viinintuottajille. He ovat tyytyväisiä ja pitävät maistaan kiinni, koska rypäleistä maksetaan suhteellisen mukavasti. Esim. Palacios maksaa sopimusviljelijöilleen laadusta riippuen reilusta eurosta vajaaseen kolmeen euroon per kilo. 80-luvulla mahdollistunut tarhojen kastelu sai lähes kaikki viljelijät hamuamaan suurempia tilipusseja ja vaihtamaan Garnachan suurempisatoiseen Tempranilloon.

Alvarolla ei ole mitään Tempranilloa vastaan, päinvastoin. Jos Palacios’n tarhat sattuisivat sijaitsemaan esim. Rioja Alavesassa, viiniä puristettaisiin hymy naamalla Tempranillo-rypäleistä. Bajassa lajike ei vain yksinkertaisesti tunnu tuottavan riittävän laadukasta satoa, joten miksi hakata päätä seinään? Naapurien Temparanillotarhoja joudutaan kastelemaan ja lisäriesana on kaikenlaisia tauteja ja tuholaisia. Garnachalle ei sen sijaan tarvitse tehdä juuri mitään, se viihtyy Bajassa kuin kotonaan. Alvaron isä asensi aikoinaan La Montesan tarhoille kastelujärjestelmän, mutta sitä ei ole käytetty kymmeneen vuoteen. Ei tarvitse.

Palacios Remondolla on haluja lisätä tarhaomistuksiaan. Tarhahehtaari maksaa Rioja Bajassa keskimäärin 35-40 tuhatta euroa, mutta kukaan ei halua myydä. Joskus voi pitkällisten neuvottelujen avulla onnistua tekemään vaihtokaupat. Alvaro ottaa asian tyynesti ja toteaa, että ehkä kaikella on kuitenkin tarkoituksensa. Jos yrität saada jotain aikaiseksi, eikä se yrityksistä huolimatta onnistu, ehkä sillä on jokin tarkoitus?

Tarhakiertueen jälkeen maistelemme muutamat viinit. Session saa luvan aloittaa valkoviinisektori. Viurasta valmistettu Placet -14 tarjoilee päärynää, omenaa ja kukkaisuutta. Kylkeen tiukka ja raikas hapokkuus sekä erittäin pitkä jälkimaku. Placet -12 on selkeästi suoraviivaisempi, siitä löytää enemmän sitruunaa, mineraalisuutta ja hieman vähemmän floraalisuutta. Näissä on hyvä rytmi, aromiprofiililtaan suhteellisen neutraali Viura ei lähde sooloilemaan liikoja ja happosektori toimii.

La Montesa tulee Alvaron isän 1988 istuttamalta kivikkoiselta tarhalta 550 metrin korkeudelta. Maistelimme vuosikerrat -12 ja -13. Tarhoilla kasvaa vielä vähän Tempranilloa, mutta tavoitteena on muuttaa tarha 100 %:seksi Garnacahaksi. Viini koostuu pääosin Garnachasta (85 %) ja Tempranillosta (15 %). Kypsytys 12 kk ranskalaisessa (85 %) ja amerikkalaisessa tammessa (15 %). Vain 20 % tynnyreistä on uusia, loput suurinpiirtein tasajaolla 1-, 2- ja 3-vuotisia. Raikkaassa tuoksussa on punaista ja tummaa kirsikkaa yhdistettynä mausteiseen meininkiin. Paletilla viini on samettisen pehmeä, mutta napakan hapokkuuden sekä kypsän tanniinisuuden johdosta myös hyvässä tasapainossa ja ryhdissä. Loppua kohti seuraan lyöttäytyy vielä hippunen bitterisyyttä. Espanjassa reilun kympin hintalapulla poikkeuksellisen kova hinta-laatusuhde.

La Propiedad on puristettu 25-90-vuotiaiden Garnachaköynnösten rypäleistä. Pitkä maseraatio ja kypystys 14 kk ranskalaisissa tammitynnyreissä, joista puolet uusia ja puolet vanhoja. Poikkeuksellisen fokusoitunut ja tiukassa kontrollissa pysyvä viini. Hedelmäisyys on erinomaisessa balanssissa napakan hapokkuuden ja ryhdikkään tanniinisektorin kanssa. Siinä missä La Montesaa kulauttelee mielellään sellaisenaan jo nyt, vaatii Propiedad jo selkeästi ruokaa seurakseen. Hyötyy selkeästi lisäkellaroinnista.

Saimme tastingin päätteeksi maistaa ensimmäisinä maailmassa uusimman viiniprojektin, Valmiran vuosikertaa 2014. Viinin tavoitteena on ravistella ja muuttaa ihmisten käsityksiä Garnachasta. Palacios oli hamunnut Sierra de Yergassa sijaitsevaa Valmiran tarhaa jo jonkin aikaa ja onnistunut lopulta saamaan sen vaihtokaupan kautta itselleen. Rypäleet kasvavat kolmen hehtaarin kokoisella tarhalla 650 metrin korkeudessa. Tuoksussa on nuorekkaan viinin twistiä, mutta poikkeuksellisen monipuolinen aromimaailma. Kirsikkaa, kukkaisuutta, tupakkaa, pippuria, mausteita. Paletin osalta komppaan Alvaron sanoja: vibrant, expressive, exploding. Vuosikertaa 2013 tuli myyntiin 1300 pulloa, tätä uudempaan jokseenkin sama määrä.

Alvaro ei malta pysyä hetkeäkään paikallaan, kädet viuhtovat ilmassa, juttu luistaa ja mies on ilmiselvästi umpi-innostunut projekteistaan. Vierailuamme seuraavana aamuna hänen oli määrä olla Bierzossa aloittamassa uuden Bodegan rakennustöitä. Rakennuksen on suunnitellut 73-vuotias arkkitehti Rafael Moneo. Mitäköhän sitten seuraavaksi? Alvaro kertoo, ettei aika enää riitä mihinkään uuten projektiin, mutta suostuu silti vinkkaamaan erään mielenkiintoisen viinialueen Espanjassa, jolle hän povaa hyvää tulevaisuutta. Jaa, että mikä alue? Noh, pidetään jännitystä yllä ja palataan siihen ehkä hieman myöhemmin.

(Riojan matkan järjestelyistä vastasivat Espanjan suurlähetystö, Espanjan Ulkomaankaupan Instituutti (ICEX) sekä paikalliset viinijärjestöt)

Kuuden rypäleen luomublendi – Terraprima Blanco 2013 (Alko 12,81 €)

Posted on 14/05/2015 by Copatinto

Kun espanjalaiseen valkkariin sekoitetaan kuutta eri lajiketta (Xarel-lo, Chenin Blanc, Riesling, Rousanne, Moscatell ja Garnatxa Blanca) on taustalla oltava joko uhkarohkeutta, positiivista hulluutta tai vahvasta osaamisesta kumpuavaa itsevarmuutta. Terraprima Blancon valmistaja on tunnettu ja vakuuttava katalonialainen luomutuottaja Can Ràfols dels Caus, jonka kohdalla rohkenisin veikata kaikkia edellämainittuja. Tuottajan tarhat sijatsevat Massis del Garrafin ylänköalueella, noin 50 km:n päässä Barcelonasta.

Terrapriman runko rakentuu 60 %:sti vanhojen Xarel-lo-köynnösten satoon. Chenin Blancia on mahtunut mukaan 20 %, Rieslingiä 10 %, Rousannea 5 %, Moscatellia 3 % ja Garnatxa Blancaa kokonaiset 2 %. Kaikki viinit ovat käyneet spontaanisti ja erikseen. Lopullista blendiä on kypsytetty pulloissa vuoden päivät.

Tuoksusta erottuu sitruunaa, hiukan omenaa ja greippiä. Taustalta löytyy myös pientä mineraalisuutta. Paletilla viini on mehukkaan hedelmäinen ja yleisote on rennon kesäinen. Napakka hapokkuus pitää kuitenkin viinin siististi fokusoituneena ja ryhti pysyy kuosissa loppuun saakka.

Alkon hyllyille on onnistuttu saamaan kiva valkkari laatutuottajalta. Kun hintakin vaikuttaa olevan linjassa laadun kanssa, on syytä pieneen hymyyn. Lautaselle grillatuja äyriäisiä tai vaaleita kaloja. 3,5 / 5 staraa.

Riesling- & Spätburgunder-viikot tulee – Oletko valmis?

Posted on 11/05/2015 by Copatinto

Riesling-viikot järjestetään jälleen 18.5.-30.5.2015 – nyt jo viidettä kertaa. Mukana on ravintoloita Helsingistä, Turusta, Tampereelta, Jyväskylästä, Kuopiosta ja Lahdesta. Tänä vuonna Rieslingin rinnalle parrasvaloihin nostetaan saksalaisten punaviinien johtotähti Spätburgunder, joka tunnetaan meillä ja maailmalla paremmin nimellä Pinot Noir. Ravintoloissa tulee olemaan tarjolla runsaasti teemaan liittyviä tapahtumia, tempauksia ja mikä parasta – hyvää ruokaa ja maukkaita viinejä.

Kävin jututtamassa Groteskin Paul Hickmania asian tiimoilta ja yritin samalla kiristää ennakkotietoja siitä, mitä Groteskin porukka on juoninut Rieslingin ja Spätburgunderin ystävien päänmenoksi.

Paul on ehtinyt olemaan mukana jo muutamissa riesling-viikoissa vuosien varrella, eikä hyvistä Rieslingeistä ole muutenkaan ollut pulaa hänen viinilistoillaan. Paul sanookin, että Groteskissa on Riesling-viikot käytännössä aina. Saksalaisen Rieslingin hyvä maine on kiirinyt niin pitkälle, että laaturavintoloiden perusasiakas tietää miten monipuolisista ja tasokkaista viineistä on kyse. Saksalaiset punaviinit sen sijaan ovat vielä hieman oudompi juttu ja monia saattaa jopa hieman yllättää saksalaisten punaviinien laatu ja luonteikkuus.

Grotesk ei ole suunnitellut Riesling-viikkojen ajalle mitään fiksattua menu-kokonaisuutta, vaan safkat ladataan lautaselle ja viinejä kaadetaan laseihin päivän tilanteen sekä asiakkaan toiveiden perusteella. Paul valottaa kuitenkin sen verran tilannetta, että ruokapuolen metkuja on ehditty suunnittelemaan parsan, uusien perunoiden ja korvasienten pohjalta. Viinilistalla tulee olemaan jonkin verran vanhempia vuosikertoja sekä magnum-pulloja.

Viinitarjonnasta voidaan nostaa esiin jo tässä vaiheessa ainoastaan Groteskissa tarjolla oleva Friedrich Beckerin Wildwein. Kyseinen punkku tulee Pfalzista ja pitää sisällään blendin Cabernet Sauvignonia, Spätburgunderia ja Dornfelderia. Viinistä löytyy mainio tanniinien ja happojen rytke sekä kunnon potku rock ‘n’ rollia. Samasta Wildwein-sarjasta löytyy myös leppoisammalla otteella soljuva raikas Riesling. Riesling-tarjonnan perusjyränä toimii pientuottaja Karl Schaeferin Riesling, niinikään Pfalzista. Grotesk muutti viinihinnoittelunsa kiinteäkatteiseksi ja kukkaroystävälliseksi viime kesänä, joten näihin ja muihinkin vinkkuihin pääsee käsiksi todella kohtuullisin uhrauksin.

Tsekkaa lisäinfo Riesling- ja Spätburgunder-viikoista sekä mukana olevat ravintolat tästä linkistä ja lähde mukaan!

Uusia tuulahduksia Torosta? – Cachito Mio 2012

Posted on 04/05/2015 by Copatinto

Vaikka Espanjan Castilla y Leonissa sijaitsevan D.O. Toron viinit eivät ole kaikkein kirkkaimpaan maailmanmaineeseen nousseetkaan, on hohto riittänyt houkuttelemaan uusia toimijoita alueelle tasaiseen tahtiin. Uudempien tulijoiden joukossa on ollut tyypilliseen tapaan runsaasti isompien tuottajaryhmittymien sivuprojekteja, mutta mukaan on mahtunut myös jokunen hieman pienemmänkin kaliberin toimija. Uudet tekijät tuovat usein tullessaan myös uudenlaisia ajatuksia ja toimintamalleja, mikä on pidemmän päälle virkistävä asia koko alueen kehityksen kannalta. Maistelin vuoden 2014 Alimentaria-messuilla vähintään kohtuullisen määrän Toron punkkuja ja täytyy harmikseni todeta, että melko harva uusi tuttavuus onnistui herättämään sen suurempaa mielenkiintoa. Ainakin yksi selkeästi tunnistettava ongelma on viinien todella pienet keskinäiset tyylierot, jolloin perättäin maistetuista viineistä muodostuu vain tasapaksua massaa. Onneksi sentään vanhat hyviksi todetut tuottajat erottuivat massasta edukseen.

Yksi tuoreempia hengähdyksiä puhaltelevista uusista tuottajista on La Casa Maguila, jonka tavoitteena on ravistella alueen viinien robustia, tanniinista ja tammistakin mainetta. Tuottaja tavoittelee viineihinsä raikkaampaa hedelmäisyyttä, tiukempaa hapokkuutta sekä vähemmän tammisia aromeja.

Cachito Mio on 100%:nen Tinta de Toro yli 50-vuotiaista köynnösten rypäleistä. Kypsytys on kestänyt 5 kk amerikkalaisessa tammessa. Viini on puettu kiehtovaan ja alueelle vähemmän perinteiseen etikettiin, joka samalla kertoo tuottajan markkinoiden painottuvan 70%:sti Espanjan ulkopuolelle.

Cachito Mio onnistuu hyvin tavoitteessaan välttää tammiset aromit, eikä viinin tuoksusta löydykään merkkejä oikeastaan minkäänlaisista puutöistä. Kokonaisuus on melko turvallinen ja perusvarma esitys; muhkeata tumman kirsikan ja karhunvatukan sävyttämää hedelmää vähintään riittävällä konsentraatiolla varustettuna. Hapokkuus pysyy suhteellisen mukavalla tasolla, mutta tanniinisektorin tuki näin rotevalle hedelmälle jää ehkä hiukan vaisuksi. Ehkä se on ollut jossain määrin tarkoituskin? Omassa suussani kesy tanniinisuus vie kuitenkin ryhdistä kaivattua särmää. Muutoin palaset ovat kyllä ihan mukavasti paikallaan ja Cachito Mio omaakin varsin mainiot edellytykset erilaisten grillattujen liharuokien kesyttäjäksi. Hinta pyörii nettikaupoissa noin 12-15 € haarukassa. 3 / 5 staraa.

Rocca di Castagnoli Chianti Classico 2010

Posted on 16/04/2015 by Copatinto

Chianti Classicoista on vuosien varrella muodostunut varmoja oman ruokapöydän moniottelijoita melkeinpä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Onhan näissäkin tullut vastaan varsin erilaisia tapauksia, mutta äärimmäisen harvoin on joutunut varsinaisesti pettymään. Tällä kertaa oli kotikeittiössä valmisteilla CC:n kanssa pettämätön klassikkoyhdistelmä, eli naudan maksaa, pekonia ja paahdettua sipulia. Kylkeen päätin korkata Rocca di Castagnolin Chianti Classicoa vuodelta 2010.

Rocca di Castagnolilla on viljelyksen alla noin 100 viinihehtaaria Gaiole in Chiantissa. Pääosa köynnöksistä on Sangiovesea. Tämä pullo pitää sisällään 90 % Sangiovesea, 5 % Canaioloa ja 5 % Colorinoa. Malolaktinen käyminen on tapahtunut terästankeissa ja viini on kypsynyt noin 12 kk pienissä ja isoissa tammitynnyreissä / -säiliöissä.

Tuoksusta nousee esiin kypsä punainen kirsikka, pieni kukkaisuus, mausteisuus ja setripuu. Paletilla seuraillaan siististi ja nätisti tuoksun fiiliksissä. Tanniini- ja happosektori pitävät yllättävän matalaa profiilia ja maku jättää kokonaisuutena hieman velton vaikutelman. Melko pitkä jälkimaku jatkaa edelleen kypsän kirsikan ja mausteisuuden merkeissä.

2010 on käsittääkseni erinomainen vuosikerta Chianti Classicossa ja jälkeenpäin lukemani arviot tästä kyseisestä viinistä vaikuttavat omaan kulautuskokemukseen verrattuna hämmentävänkin mairittelevilta. Itselle ei nyt vaan kolahtanut. Ja miksi pitäisi kolahtaa, jos näinkin tuoreesta Chianti Classicosta puuttuu tanniinien potku ja happojen ryhti. Voihan se toki olla niinkin, että osui huono pullo kohdalle? 2 / 5 staraa.

Leon Beyer Gewurztraminer Réserve 2011 – 29,90 €

Posted on 12/04/2015 by Copatinto

Gewürztraminerista tehdään viinejä, jotka sekä ihastuttavat että vihastuttavat. Toisia rehevä kukkaisuus ja voimakas aromaattisuus kiehtoo suuresti, kun taas toisia sama meininki kammoksuttaa. Lajikkeelle on runsaan aromaattisuuden lisäksi tyypillistä melko korkea alkoholipitoisuus ja keskitasoon asettuva hapokkuus. Gewürztramineria viljellään eniten Ranskan Alsacessa ja Saksassa, mutta myös siellä se näyttää menettäneen viljelyalaansa muille rypäleille. Liekö sitten Rieslingin kova suosio ja matalampialkoholisiin viineihin kallistuvat trendit asian taustalla? Stereotyyppinen ajatus makeahkoista, voimakkaan kukkaisista, mausteisista ja parfyymisistä viineistä saa ansaitsemaansa ravistelua, kun maistelee kuivia ja elegantteja versioita aihepiiristä. Yksi tällaisia tuottava on huipputason Alsacelainen Leon Beyer. Nyt lasiin lorisi Alkon perusvalikoimastakin löytyvä vuoden 2011 Gewurztraminer Réserve.

Rypäleet on poimittu käsin Eguisheimin tarhoilta ja viini on käynyt villihiivoilla. Tuoksusta löytyy kypsää omenaa, mineraalisuutta, pientä kukkaisuutta ja mausteisuutta. Paletilla kuiva viini jatkaa hyvin elegantisti ja seurailee tiiviisti tuoksun aromimaailmaa. Hapokkuus jää lajikkeelle tyypillisesti keskihapokkuuden puolelle, mutta sitä on juuri riittävästi ryhdittämään viinin hillittyä ja eleganttia pakettia. Pitkä jälkimaku jättää mausteiset ja mineraaliset tunnelmat.

Leon Beyer Gewurztraminer Réserve on miellyttävän kuiva, erittäin elegantti, hienosti kontrollissa ja tasapainossa pysyvä kokonaisuus. Gewürztraminerin rehevään maineeseen vaihtelua kaipaavat löytävät Leon Beyerin tyylistä varmasti uusia ulottuvuuksia. Kylkeen valmistettu mausteinen intialainen kanaruoka oli tällä kertaa varsin toimiva paritus viinille. 4 / 5 staraa.

Karitsan lapaa ja Poggio Golo Merlot 1999

Posted on 09/04/2015 by Copatinto

Pääsiäisviikonloppu tarjosi oivan mahdollisuuden väkertää ruokapuuhien parissa hieman pidemmänkin kaavan mukaan. Pakastimesta löytyi vielä Illilän tilan karitsan lapaa, joten suunnitelma oli sitä myöten selvä. Tällaisten lihakimpaleiden kanssa ei tarvitse pahemmin kikkailla, joten keskinkertaisemmallakin rähmäkäpäläkokilla on erinomaiset mahdollisuudet selviytyä tehtävästä. Itse prosessi on äärettömän yksinkertainen ja helppo: suolat ja pippurit pintaan ja lapa yrtti-lihaliemeen uimaan 120-130 asteiseen uuniin. Kun kello kilisee noin seitsemän-kahdeksan tunnin kuluttua, voi padasta nostella mureata ja itsestään luista irtoilevaa lihaa. Iskin lavan seuraksi lautaselle vielä uunissa paahdettuja juureksia, sekä paistoliemestä kokoon keiteltyä kastiketta. Viiniksi päädyin tällä kertaa korkkaamaan Fattoria del Cerron Poggio Golo Merlot’n vuodelta -99.

Fattoria del Cerro tunnetaan ehkä parhaiten yhtenä suurimmista Vino Nobile de Montepulcianon tuottajista. Paikallinen Sangioveseklooni Prugnolo Gentile on vallannut suurimman osan 170 hehtaarin viljelyalasta, mutta tarhoilla kasvaa myös joitakin kansainvälisiä lajikkeita. Poggio Golo on 100 %:nen Merlot, jolla on takanaan 12 kk:n kypsytys ranskalaisessa tammessa.

Ikäänsä nähden lasiin kaatui yllättävänkin tummaa tavaraa. Tuoksusta löytyy kirsikkaa, herukkaa, tammea, lyijykynää, savua. Kaikki tämä hieman elämää nähneen vinttikomeron tuulahduksella sävytettynä. Hapokkuutta on vielä hyvin tallella, tanniiniosasto on selkeästi pehmentynyt ja ilmeisesti pikkuhiljaa poistumassa rikospaikalta. Yleisesti ottaen kaikki palaset ovat hyvin paikoillaan ja pitkä jälkimaku jättää hapankirsikkaiset tunnelmat.

Merlot’ta pidetään yleisesti ottaen hieman tylsänä lajikkeena, eikä tämäkään viini tarjoile mitään räväköitä tai yllättäviä irtiottoja. Toisaalta olisi myös suuri vääryys vähätellä oivaan korkkausikään ehtineen Fattoria del Cerro Merlot 1999:n pomminvarmaa ja tasapainoista suoritusta, sillä onhan kyse kuitenkin varsin maukkaasta ja keskimääräistä kiinnostavammasta toscanalaisesta. Vuosikertana ysiysi ei pettänyt tälläkään kertaa, vaan tarjoili juurikin sitä mitä oli odotuksissa. 4 / 5 staraa.

#viiniblogimiitti ja Pieropan Calvarino 2012

Posted on 29/03/2015 by Copatinto

Jo perinteeksi muodostuneet viinibloggaajien kokoontumiset saivat jatkoa vuoden 2015 puolella, kun vuoden ensimmäinen #viiniblogimiitti pidettiin Helsingissä. Päivällä teimme täsmäiskun Helsinki Distillery Companyn tiloihin ja saimme Séamus Holohanilta erinomaisen esittelyn tislaamon toiminnasta. Koko paikasta huokui todella suuri innostus ja tekemisen meininki. Uskaltaisin veikata, että tämän putiikin tisleistä kuullaan maailmalla vielä isomminkin.

Päivä jatkui alkuillasta Nomad Cellarsin uudenkarheissa tiloissa perinteisen sokkopullomaistelun merkeissä. Jälleen kerran lasit täyttyivät mielenkiintoisista viineistä. Tällä porukalla suurin osa viineistä tuppaa olemaan enemmän ja vähemmän kuriositeettitason tavaraa, joten niiden tarkka paikallistaminen ja tunnistaminen on lievästi sanottuna haastavaa. Näin siis kaikille muille, paitsi Viinihullun päiväkirjan Otolle, joka naulasi tanniinisen Sagrantino Montefalcon noin viidessä sekunnissa! Itse raahasin pöytään perinteikkäämmän tuottajan Soavea eli Pieropan Calvarinon vuodelta 2012. Koska tapana on ollut kaadella viinit omista pulloistaan folioon käärittynä, Soavelle epätyypillisen korkea ja kapea pullo oli oiva lisähämäys porukalle. Odotetusti arvaukset ajautuivatkin alkuun Saksan ja Alsacen suuntaan. Sitrusta, mineraalisuutta, hentoa kukkaisuutta, pientä makeanoloista mausteisuutta. Paletilla hedelmäisyyttä tasapainottaa hienosti napakat hapot ja tyylikäs mausteisuus. Soave-sektorin kärkikastia. Päivän muuta antia näkyy allaolevassa kuvassa.

Ilta jatkui Groteskissa ähkyn partaalle. Porukalle tällättiin eteen menu, joka piti sisällään mm. ilmakuivattua ankanrintaa, talon pancettaa, grillattua briossia ja talon créme fraîche, Big Green Egg-grillattua black angus entrecôtea, triplafritattuja ranuja sekä suklaakakkua jäätelön kera. Lasiin lorisi matkan varrella Weszeli Grüner Veltliner, Bürklin-Wolf Wachenheimer Riesling 2012, Becker “B” Spätburgunder 2011, Banfi Summus 2003. Lopuksi paletin puhdistajana Pol Roger Resérve Brut. Kiitos hauskasta päivästä ja hyvästä seurasta: Blanc de Blancs, Loppasuut, Pullon Henki, Reseptitaivas, Rypäleistä Viis, Viinillä, Wine and Finland, Wineserver

Pääsiäisen lammasviinit 2015

Posted on 24/03/2015 by Copatinto

Pääsiäinen tulee jälleen ja monilla se tarkoittaa myös sitä, että kaikenlaisen pashanjauhannan ja munaleikkien lisäksi ruokapöytään päätyy erilaisia lammas- ja karitsaherkkuja. Lampaan runsas makumaailma vaatii mielestäni myös viiniltä hieman runsaampaa otetta, hennoimmat viinit jäävät helposti lampaanlihan luonteikkaan maun jyräämäksi. Alla kolme suositustani pääsiäisen lammasviiniksi.

Vigneti del Vulture Pipoli Aglianico 2013 – 11,99 €

– Basilicatasta, Aglianico del Vulturen alueelta tulee laadukkaita ja mielenkiintoisia Aglianico-viinejä. Pipoli on tunnetun tuottajakonsernin runsas ja pehmeän hedelmäinen punkku. Napakka hapokkuus ja melko runsas tanniinisuus tuo ryhtiä ja mausteisuus antaa viinille lisää luonnetta. Hyvä kaveri mediumiksi kypsennetylle lampaan tai karitsan fileelle.

Tarapacá +Organic Red Blend 2012 – 15,98 €

– Yksi tämän hetken mielenkiintoisimpia chileläisiä Alkon vakiovalikoimassa. Saatuaan hieman happea, täyteläinen viini yllättää moniulotteisella ja rehevällä tuoksullaan. Kirsikkaa, viherpippuria, paprikaa, ämpärillinen muutakin mausteisuutta. Tanniinisuutta löytyy jonkin verran, mutta se on kypsää ja pehmeätä sorttia. Tätä isketään pöytään yrttisempien lammaspatojen kanssa.

Marques de Arienzo Reserva 2006 – 16,95 €

– Jostain syystä Alkon hyllyillä lymyilee tämän viinin jo hieman kypsempää vuosikertaa. Kannattaa siis hyödyntää tilaisuus ja napata kyytiin mukavaan ikään ehtinyt Riojalainen. Tiukin hapokkuus on tasaantunut ja tanniinit pehmenneet, mutta tilalle on saatu kehittyneen viinin kiehtovia vivahteita; nahkaa, tupakkaa, rusinoita, luumua, mausteita, savua. Lampaanviulua tai -paistia pöytään. Jos sattuu käymään niinkin hassusti, että dinnerin jälkeen pullosta löytyy vielä tavaraa, loput livahtaa sutjakasti vaikkapa Manchego-juuston seurassa.

Valkoinen Beaujolais – Kugler-Bourgine B. de Lancié 2011

Posted on 19/03/2015 by Copatinto

Vaikka yrittää maistella kaikkia mahdollisia eteen ja taakse ilmaantuvia vinkkuja, on silti mahdotonta ehtiä hörppimään viinejä jokaisesta maailman kolkasta. Yksi omalla kohdalla paitsioon jääneistä sektoreista on Burgundin Beaujolais-apellaation valkkarit. Jokseenkin mitäänsanomattomilla Nouveau-viineillä mainettaan ryssinyt alue tuottaa em. hassutteluviinien lisäksi erittäin varteenotettavia kyläpunkkuja sekä pieniä määriä myös valkoviinejä ja kuohuvaa.

Päälajikkeena alueen valkkareissa häärii Burgundille tyypilliseen tapaan Chardonnay. Tämän viinin tuottaja, Kugler-Bourgine pukattiin käyntiin kuluvan vuosituhannen alussa Marc-Henri Kuglerin sekä Régis Bourginen toimesta. Kyseessä on pientuottaja, joka viljelee noin viiden hehtaarin pinta-alalla lähinnä Gamay’ta, mutta myös puolen hehtaarin verran Chardonnay’ta. Tuotantomäärä heiluu noin 25000 pullon vuosivauhdeissa.

B. de Lancié on sataprosenttinen Chardonnay, jonka rypäleet tulevat kahdelta erilliseltä, vuosina -99 ja -03 istutetuilta tarhoilta. Viiniä on kypsytetty 6-10 kk 3-5 vuotiaissa tammitynnyreissä.

Tuoksusta löytyy sitrusta, ananasta, mineraalisuutta ja hitunen vaaleasävytteistä kukkaisuutta. Suussa viini tuo esiin kypsää, mutta samalla raikasta hedelmäisyyttä, joka seurailee tuoksun tunnelmia. Pieni tammisuus antaa vielä sopivasti lisäbodya. Viini säilyy pirteän raikkaaana loppuun saakka, kiitos napakan hapokkuuden sekä sopivan mineraalipläjäyksen.

Raikas Chardonnay, jossa hedelmäisyys, tammi ja happosektori ovat hyvässä tasapainossa. Syvyydet ja ulottuvuudet eivät toki vie mihinkään kuumatkalle, mutta Ranskasta vajaan kympin ostoksena oikein muikea hankinta. Varsin toimiva kaveri myös dinneripöytään kannetulle lohiannokselle. Taidanpa ostaa toistekin. 3,5 / 5 staraa.

COPATINTO

Viinien asiantuntija

Tag Archives: viiniblogi