Lounaalla Sergio Hormazábalin ja Viñas Ventisqueron viinien kanssa.

Chilessä 1990-luvun lopulla toimintansa aloittanut Viñas Ventisquero omistaa ja viljelee viiniä yhteensä 1700 hehtaarin alueella Maipon, Casablancan, Leydan ja Colchaquan alueilla. Tuotannosta jopa 80% suuntautuu vientimarkkinoille, mikä lienee Chilen tuottajille melko tavanomainen lukema. Jo pelkästään tällainen määrä tarhapinta-alaa on vanhan maailman perusviinitaloihin verrattuna niin hurja määrä, että päätin lampsia Groteskiin lounaalle kuuntelemaan viinintekijä Sergio Hormazábalin näkemyksiä ja kokemuksia Viñas Ventisqueron viinipuuhista.

Nelikymppinen Sergio Hormazábal on viinintekijä, joka etsii uusia ideoita jatkuvasti. Suomeen tullessaan hän oli poikennut matkalla Portossa ja Dourossa tutustumassa makeisiin viineihin. Suomesta herra taasen aikoi viipottaa Belgian, Hollannin ja Ruotsin kautta Italiaan ihmettelemään saapasmaan vinkkuja. Ei siis ole kovinkaan yllättävää, että myös yhtiön tarhoilla tehdään jatkuvasti uusien lajikkeiden koeistutuksia ja kellareissa miksaillaan monenmoisia mielenkiintoisia blendejä. Ranskan Montpellieristä enologiaoppiaan ammentanut Sergio löytää innoituksensa pääosin vanhan maailman klassikkoalueiden lajikkeista ja blendeistä.

Alkuun lautaselle mätiä, crème fraichea ja perunaohukaisia sekä kyyttömozzarellaa, poltettua parsakaalia ja kuivattuja tomaatteja. Laseihin Yali National Reserva-sarjan valkoviineistä Sauvignon Blanc ja Gewürztraminer vuosimalllia 2013. Näistä Sauvignon Blanc on hyvin tyypillinen ja puhdaspiirteinen uuden maailman sauvignon blanc, jonka trooppisviritteisestä paketista löytyy takuuvarmalla otteella herukan lehteä, ruohoisuutta ja karviaista. Toimivuus mädin ja lettujen kanssa oli hyvää luokkaa. Gewürztraminer on taas hieman minimalistisemman linjan tapaus, josta toki löytyy sitä lajikkeelle tyypillistä litsiä ja kukkaisuutta, mutta viini on piristävällä tavalla kuivempi, suoraviivaisempi ja tiukempi, kuin uuden maailman Gewürztraminerilta voisi odottaa. Yllättävän kova suorittaja esim. poltetun parsakaalin kaverina.

Pääruokana 14 pvää raakakypsytettyä Black Angus ulkofileetä, Ahvenanmaan luomukaritsankaretta sekä grillattuja kasviksia. Nämä toki Groteskin tapaan täydellisesti Big Green Egg-grillattuina. Kerrottakoon vielä, että alla olevassa lihakuvassa lautasasettelu ei ole todellakaan Groteskin käsialaa, vaan edustaa allekirjoittaneen taidonnäytettä naivistisen taiteen genressä. Laseihin ensin National Reserva-sarjan Syrah ja Carménère vuosimallia 2012. Molemmat viinit ovat helppoja ja suoraviivaisia valintoja, kun haetaan mutkattoman marjaisia viinejä vaikka perusgrillailun kyytipojaksi. Carménèren viherpippurisuus tuntui komppaavan kelvollisesti myös grillattujen kasvisten makuja, Syrah oli taas selkeästi paremmin omalla toimialueellaan mediumkypsän lihasektorin kanssa. Kympin perusviineiksi ihan kelvollisia ostoksia.

Otteet kovenivat selkeästi, kun laseihin kaatui Vertice sekä Pangea Syrah 2008. Näissä viineissä on konsultoitu myös legendaarista aussiviinintekijää John Duvalia, jolta tuskin loppuu Syrah’n suhteen näkemykset kesken. Duvalin avulla viinien focusta oli siirretty voimakkaammasta hedelmäpommituksesta maltillisempaan ja harmonisempaan suuntaan. Apaltasta 500 metrin korkeudesta tuleva Vertice (51 % Carménère, 49 % Syrah) esitteli täyteläistä, mutta samalla moniulotteista ja yllättävän eleganttia meininkiä. Tumman kirsikkainen, karhunvatukkainen ja hiukan savuinen viini oli satavarma kumppani Black Angus ulkofileelle. Pangea (100 % Syrah) oli lounashetken ylivoimainen tähti. Niinikään Apaltasta, joskin hieman eri alueelta tuleva, hieman jo kehittynytkin viini piti hedelmänsä hyvin kurissa, ollen kuitenkin lajikkeelle tyypillisen savuinen, karhunvatukkainen ja lihaisa. Uuden maailman viiniksi varsin maltillisella otteella lipuva ja moniulotteinen Syrah, jonka toimivuus  luomukaritsankareen kanssa oli erinomaista luokkaa. Tuskin olen kovin väärässä, jos väitän, etteivät Duvalin opit ole todellakaan menneet hukkaan. Samaisella Pangealla onnistuttiin vielä lopuksi kampeamaan nurin jälkiruokana tarjoiltua suklaakakkua, vieläpä aivan sääntöjen puitteissa.

Vinyes Domènech Furvus 2010

Aiemmin keväällä pyörähdin Barcelonassa valtavilla Alimentaria ruoka- ja viinimessuilla. Olin juuri maistellut loistavia Castell Sant Antonin Cavoja, kun eräs herrasmies nyki hihasta viereisen pöydän ääreen. Sain aluksi lasiini Vinyes Domènechin vanhojen köynnösten Garnatxa Blancaa, mikä ei ole lainkaan huono veto lajiketta fanittavan viinipölhön näkövinkkelistä. Keskustellessamme Garnatxa Blancan potentiaalista ja nykytilasta, kuiskasi Joan Ignasi Domènech yllättäen olevansa presidentti. Presidentti-termin kapeaan käyttösektoriin tottuneena taisin sekunnin kymmenyksen ajan jo luulla miehen seonneen sanoissaan tai jopa järjissään. Hymynvire kasvoillaan hän kuitenkin tarkensi olevansa Katalonian Garnatxa-järjestön, Terra de Garnatxes, presidentti. Kävi selväksi, että jos joskus olisi jotain epäselvää liittyen Garnatxaan, tulisi asiassa kääntyä hänen puoleensa.

Montsantissa Capcanesin kylän lähellä toimiva Vinyes Domènech viljelee 17 hehtaarin kokoisia tarhojaan luomu- ja biodynaamisin menetelmin. Luomu- ja carbon footprint-sertifioitu tila on vienyt ympäristöystävällisyyden perusjeesustelua pidemmälle ja pokannut asian tiimoilta myös erilaisia palkintoja. Tilan päärakennus on viimeisen päälle energiatehokas, sähkö tuotetaan 90 %:sti paikan päällä uusiutuvilla energiamuodoilla ja vesipuoli hoituu kokonaan sadevesillä sekä omilla lähdevesilähteillä. Talon viinihierarkiassa Furvus asettuu kakkosviinin paikalle lippulaiva Teixarin jälkeen. Viini on valmistettu 500-600 metrin korkeudessa kasvaneista Garnatxasta (80 %) ja Merlot’sta (20 %). Kaikkien yksittäisten palstojen viinit valmistetaan erikseen ja käyminen tapahtuu luonnonhiivoilla. Viiniä on kypsytetty 14 kk ranskalaisessa tammessa, yleensä käytössä on 1-2 vuotta vanhoja tynnyreitä.

Tuoksussa tummahkoa kirsikkaa, herukkaa, karhunvatukkaa, yrttejä ja setripuuta. Paletilla todella samettinen suutuntuma, napakka mutta kypsä tanniinisuus, hyvä hapokkuus ja hedelmäkin pysyy hienosti kontrollissa. Paletin loppua kohden mausteisuus korostuu ja alkoholin lämpö tuo muuhun kokonaisuuteen sopivaa muhkeutta. Tasapainoinen viini liukuu pitkään jälkimakuun ja kaikki palikat tuntuvat olevan nätisti kohdillaan.

Vinyes Domènech Furvus 2010 on erinomainen Garnatxa-vetoinen punkku Montsantista, eikä ole epäilystäkään, että tiimi tietää mitä tekee. Päällimmäisenä jää mieleen samettinen suutuntuma ja eri osa-alueiden välinen harmonia. Suhteellisen pitkästä tammikypsytyksestä huolimatta tammi pysyttelee taka-alalla ja tuo vahvistusta enemmänkin viinin rakenteeseen, kuin makuun. Talon lippulaiva Teixarin moniulotteisuudesta jäädään iso askel, mutta toisaalta hintalapussakin lukee yli puolet pienempi lukema. Vila Vinitecasta noin 16 eurolla oikein hyvä ostos. Lautaselle vaikka grillattua possua, nautaa tai lammasta. 4 / 5 staraa.

Ezimit Vranec Barrique 2009 – 9,99 €

Makedonian viinit ovat monelle varmasti kovin hämärää sektoria, enkä itsekään ole ehtinyt elämäni aikana montaa maistamaan. Jostain kolosta on kuitenkin Alkon perusvalikoimaankin saakka onnistunut livahtamaan makedonialanen punaviini. Lempinimen black stallion saanut Vranec on mielenkiintoinen punaviinilajike, koska siitä tehdyistä viineistä huhuillaan Makedonian ja Montenegron ensimmäistä kovemman luokan viiniläpimurtoa maailmalla. Aika näyttää miten käy.

Ezimit Vino Vranec Barrique 2009 tulee Štipin kaupungin lähimaastosta. Alueen kesät ovat kuivia ja kuumia, talvet lyhyitä ja melko leutoja, vaikka pienesti pakkasen puolelle voi mittari heilahtaakin. Alueen hiekkainen maaperä on rautapitoista. Viini on käynyt terästankeissa ja kypsynyt vuoden päivät ranskalaisessa tammessa. Lisäksi sitä on lepuutettu vielä puoli vuotta pulloissa.

Tuoksussa on kirsikkaa, herukkaa, yrttisyyttä, hieman lakritsia ja tammea. Paletilla melko täyteläisen viinin hedemäsektori pysyy tyylikkäästi aisoissa ja viini lunastaa lempinimensä maineen viimeistään reippaalla tanniinisuudella ja ryhdikkäällä happo-osastolla. Viini ei lätkäise kaikkia kortteja pöytään kerralla vaan availee muutamia uusia ulottuvuuksia hiljalleen lasissa avautuessaan. Pitkähkö mausteinen jälkimaku saa seuraa ikeniä puristelevista tanniineista.

Makedonialainen Vranec onnistuu yllättämään positiivisesti sekä laadullisesti että tyylillisesti. Kympin hintalapulla pullo on erinomainen ostos. Tanniinisektori on sen verran vahvassa vireessä, että parin tunnin dekantointi ennen tarjoilua on paikallaan ja samalla kannattaa varata kylkeen jotain purtavaa. Mediumiksi paistetut tummat lihat, muut reipashenkiset liharuoat sekä pitkään kypsytetyt vahvat juustot ovat varmoja valintoja. 3,5 / 5 staraa. (Kuvan © Alko)

Bodegas Gancedo Xestal Mencia 2007

Eräänä lauantaina pääsi käymään niin, että loputtoman pitkään ja hartaasti kypsennetty pulled pork oli vielä valmistuttuaankin vailla viinikaveria. Noin kymmenen sekunnin pituinen matka viinikaapille johti ajatuksia Mencian suuntaan. Kaapin sisältöä ei tarvinnut tällä kertaa töllistellä kovinkaan pitkään, sillä Xestal Mencia -07 osui kiikareihin jokseenkin välittömästi ja valinta oli valmis.

Bodegas Gancedo viljelee Bierzossa viiniä 20 hehtaarin alueella. Tarhoilla kasvaa Menciaa sekä pieniä määriä Godelloa ja Doña Blancaa. Talo luottaa perinteisen ja ympäristöä kunnioittavan viininviljelyn sekä modernin viininvalmistusteknologian kombinaatioon. Xestal Mencian rypäleet ovat 60-100 vuotiaiden Mencia-köynnösten satoa ja viiniä on kypsytetty 12 kuukautta ranskalaisissa tynnyreissä. Kauppojen hyllyille Xestal päästetään vasta viiden vuoden pullokypsyttelyn jälkeen.

Alkuun melko pidättyväinen viini avautuu pikkuhiljaa lasissa ja maanläheisestä tuoksusta alkaa erottumaan mustikkaa, tummaa kirsikkaa, tammen paahdetta ja mausteisuutta. Paletilla viini lyö pöytään erittäin vahvan uutoksen, joka yhdistyy kypsään ja tummaan marjaisuuteen. Hapokkuutta on kyydissä ihan mukavasti ja pehmeä tanniinisuus sekä nielua lämmittävä 14% alkoholipitoisuus sopivat tällaiseen paksumpaan pakettiin hyvin. Melko pitkä jälkimaku jatkaa tarinaa tummista marjoista, höystettynä pienellä mausteisuudella.

Xestal 2007 on tyylillisesti tuhdimman päädyn Mencia ja tarjoaa pehmeämpien ja tukevampien punaviinien ystäville tyylilajille uskollisen sekä tasapainoisen esityksen. Painopisteen asettuessa voittopuolisesti muskelipuolelle jäävät muut osa-alueet hiukan varjoon, eikä viinistä saa irti järin moniulotteista meininkiä runsaasta dekantoinnistakaan huolimatta. Ihan mukiinmenevä viini sinänsä, eikä Decantalon hinta 12,50€ riko säästöpossua, jos ei nyt varsinaisesti pistä riemusta kiljumaankaan. Käytännössä kuitenkin varsin toimiva kaveri revitylle possulle. 3 / 5 staraa.

Herbert Beaufort Brut Grand Cru Carte d’Or Tradition NV

Kuinkakohan monta elämää pitäisi ihmisellä olla, jotta ehtisi kaluamaan kaikki Champagnen pienemmän kaliiberin viljelijätuottajat läpi. Tuntuu vähän siltä, että mitä useampaa pientuottajasamppista kulauttaa, sitä vähemmän isojen rahabrändien pullot kiinnostavat. Kun noin parilla kympillä ja vähän päälle tuntuu saavan hiton kiinnostavaa kamaa, eivät asiat ole enää pahemmin lompakon paksuudestakaan kiinni. Blogi täytti syyskuussa kokonaista kolme vuotta ja sehän oli luonnollisesti erinomainen paikka poksauttaa pullo auki ja lorottaa muutamia kuplia lasiin. Hip hurraa!

Herber Beaufortin suku on viljellyt maata Champagnessa tiettävästi jo 1500-luvulta lähtien. Varsinaisesti samppanjan valmistus on aloitettu 1929. Nykyään talo viljelee yhteensä 13 hehtaaria, pääosin Pinot Noiria. Vuosituotanto pyörii 130000 pullon paikkeilla, luku sisältää myös pienen määrän kuplattomia viinejä. Tämän pullo on 100%:nen Pinot Noir ja rypäleet on kerätty Bouzyn kylän liepeiltä Grand Cru-tarhalta.

Viinin alkutuoksusta pystyi välittömästi päättelemään, että nyt on lasissa yksi paahtuneimmista ja voimakkaimmista maistamistani samppanjoista ikinä. Hetken hengittelyn aikana viinin tuoksu kuitenkin rauhoittuu ja paketti tuntuu saavuttavan selkeästi paremman harmonian, vaikka edelleen ollaankin liikkeellä voimakkaalla profiililla. Tuoksun kypsät punaiset omenat, kirsikan vivahteet sekä runsas mineraalisuus siirtyvät ontumatta melko täyteläiselle paletille. Elegantti mousse tasapainottaa ja virkistää runsasta kokonaisilmettä. Pitkä jälkimaku jatkaa tyylikkään mineraalisissa tunnelmissa.

Herber Beaufort Brut Grand Cru Carte d’Or Tradition on kaikessa maskuliinisessa runsaudessaan loppujen lopuksi varsin mielenkiintoinen ja tyylikäs tapaus. Ehkä alkumaljaksi tai sellaisenaan kulauteltavaksi hieman raskas, mutta parhaita puolia on varmasti melko helppo houkutella esiin ruokapöydässä runsaamman makuisten herkkujen ääressä. 4 / 5 staraa.

 

Viinibloggaajat Tampereella ja Chateau Montus 1998

Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua, kun viinibloggaajien joukko kokoontui jälleen lokakuun alkupuolella. Tällä kertaa tapahtumapaikkana oli Tampere, missä järjestelyistä huolehtineet Pullon Henki-blogin Katri ja Heikki, Viinillä-blogin Heta sekä Viinikartan Janne ja Jens olivat loihtineet kokoontumisajoille mainiot puitteet, ohjelman ja tarjoilut. Heti alkuun hyökkäsimme Pyynikin käsityöläispanimolle haistelemaan ja maistelemaan aitoja pienpanimofiiliksiä sekä tutustumaan maamme säälittävän alkoholipolitiikan ehkä eniten päähänpotkimaan yrityssektoriin. Erinomaisia oluita muuten, hiljattain palkittu vahva portteri pomppasi muitta mutkitta parhaimpien maistamieni porttereiden listalle.

Luonnollisesti iltaan kuului myös jo perinteeksi muodostunut sokkotasting. Tälläkään kertaa ei viineistä puuttunut mielenkiintoa, kuten ao. kuvasta näkyy. Itse roudasin illallispöytään Ranskan Madiranista tulevan Alain Brumontin todellisen klassikon, Chateau Montus 1998:n. Viini pääsikin toisitoimiin oivallisen häränhäntä-annoksen kaverina. Montus pitää sisällään 80 % Tannatia ja 20 % Cabernet Sauvignonia. Rypäleet ovat kasvaneet etelään suuntautuvilla kivisillä ja savipohjaisilla rinteillä, kuumassa ja kuivassa ilmastossa. Viiniä on kypsytetty tammitynnyreissä sakkoineen 14 kk, minkä jälkeen se on pullotettu suodattamattomana.

Iästään huolimatta edelleen varsin tummasävyinen väri. Kehittynyttä tuoksua tarjoileva viini heittää nokkaan tallinnurkkaa ja lantaa, tummia marjoja ja savuisuutta. Ehkä pientä lääkemäisyyttäkin on havaittavissa. Tuoksusta löytyy eläväisyyttä, se kasvaa selkeästi hengittäessään, tuoden esiin uusia ulottuvuuksia. Paletilla meno nojaa vakaasti tummiin marjoihin, mausteisuuteen ja eläimellisen potkuun. Vuodet ovat tehneet tehtävänsä ja tuoreempien vuosikertojen selkeästi esiin tuleva konsentroituneisuus ja lähes päälle käyvä runsaus on rauhoittunut ja selkiytynyt. Tanniinisuus on vielä alive and kicking, kun taas happosektorilla ollaan jo loivan alamäen puolella. Kaiken kaikkiaan tämä erinomainen ja moniulotteinen viini lienee jotakuinkin huipussaan juuri nyt.  4 / 5 staraa.

Sunnuntai-päivään startattiin todella herkullisen kuohuviini- ja samppanjabrunssin avulla. Autoilijan kohtaloksi koitui toki ahkera sylkeminen, mutta mieleen ehti syöpyä erityisesti omissa arvioissani selkeän voiton vienyt Nicolas Feuillatten Grand Cru Blanc de Blancs 2005. Muista maistetuista miellyttivät vähäeleisen hillittyä laatumeininkiä esittänyt Recaredon Relats Brut Nature Gran Reserva 2010 sekä hieman kosiskelevan marjaisen tuoksunsa jälkeen maukkaalla ja tasapainoisella maullansa vakuuttamaan onnistunut Taltarni Brut Taché 2010.

Hauskaa oli ja näissä tunnelmissa onkin hyvä jäädä odottelemaan seuraavia tapahtumia.

Sutherland Riesling 2012 – 11,90 €

Kuinka ollakaan, viime lauantaina käteeni tuupattiin lasillinen valkoviiniä ja sain haasteen tunnistaa sen sokkona. Suurena Nikke Knatterton-fanina otin toki haasteen vastaan – johtopäätös! Mikäpä nyt olisi hauskempaa lauantaiviihdettä, kuin viinien maistelu sokkona. Eikä toki sovi aliarvioida myöskään itsensä nolaamisen jaloa taidearvoa.

Lukitsin rypälelajikkeen jokseenkin välittömästi, koska se tuntui tuoksun perusteella helpolta nakilta. Selkeästi esiin noussut petrolisuus, vihreät omenat, päärynät ja sitruunat viittasivat vahvasti Rieslingiin. Viinin viherkeltaisesta väristä pystyi päättelemään viinin olevan todennäköisesti suhteellisen nuori, mutta tuoksun petrolisuus ei rohkaissut veikkailemaan aivan viimeisimpiä vuosilukuja. Arvaus muutaman vuoden ikäisestä viinistä lukitukseen. Kypsän aromaattisuuden ja melko runsaan rakenteen vuoksi suljin Saksan ja Itävallan pois kuvioista ja hetken Alsace-pohdiskelun jälkeen parkkeerasin maantieteellisen sijainnin uuden maailman puolelle. Maata piti vielä pohtia. Vaikka viini ei yltynytkään esittämään suoranaisesti mitään järisyttävää moniulotteisuutta, sen lajikkeelle tyypillinen aromiprofiili, hyvä tasapaino jäännössokerin ja napakan hapokkuuden välillä sekä pitkä jälkimaku viittasivat laadukkaaseen pullotteeseen. Ajatukset ohjautuivat ennemmin tunnettuihin ja perinteikkäisiin uuden maailman viinimaihin, kuin johonkin kuriositeettitason “kuralandiaan”. Asettelin vahvimmiksi ehdokkaiksi Australian ja Etelä-Afrikan, hetken aivoriihen jälkeen lisäsin pudotuspeliryhmään jokeriksi myös jonkin viileämmän alueen Chilessä. Valinta oli pirun vaikea, mutta pakollinen ja päädyin lukitsemaan Australian.

Lopputuloksena rypälelajike oikein, ikä joten kuten sinne päin ja myös uuden maailman tunnetumpi viinimaa osui sinällään. Australia läiskähtikin sitten vaivaiset 10000 km pieleen. Pulloksi paljastui lopulta Alkon vakiovalikoimaan hiljattain pölähtänyt Etelä-Afrikkalainen Sutherland Riesling 2012, joka ei kyllä ollut lainkaan hassumpi viini. Kun vielä hintalappulukemat asettuvat varsin mukavalle tasolle, voi todeta rahoille tulevan vastinetta. 3,5 / 5 staraa.

Mastroberardino Centotrenta Radici Taurasi Riserva 1999

Campanian viinien ja alueella perinteisesti viljeltyjen lajikkeiden kovimpana puolustustaistelijana ja suurlähettiläänä voitaneen oikeutetusti pitää Mastroberardinoa. Erityisen hyvin tuottaja tunnetaan Aglianico-rypäleistä valmistetuista punaviineistä. Talon omistajasuku on touhunnut viininviljelyn parissa tiettävästi jo 1700-luvulla, mutta virallisesti sertifioidun toiminnan 130-vuotisjuhlaa vietettiin vuonna 2008. Pippaloiden kunniaksi viinitalo iski markkinoille myös juhlapullotteen – Centotrenta Radici Taurasi Riserva 1999. Korkkiruuvi ei antanut armoa tällekään tapaukselle, mikä on näin jälkeenpäin ajateltuna pelkästään positiivinen asia.

Juhlaviinin rypäleet tulevat 500 m korkeudessa Montemaranon tarhalla kasvaneista Aglianico-köynnöksistä. Viiniä on kypsytetty 30 kk ranskalaisessa ja slavonialaisessa tammessa sekä viisi vuotta pulloissa. Erona tuottajan normaaleihin Radici Taurasi-pullotteisiin on kypsytyksen osalta se, että normaali Riserva lepää pulloissa pari vuotta vähemmän ja “tavallisen” Radici Taurasin tammikypsytys on puoli vuotta lyhyempi sekä pullokypsytys vastaavasti 3 vuotta lyhyempi. Taurasi-punkut ovat tunnetusti kypsytystä kestävää ja sitä ehdottomasti myös kaipaavaa tavaraa. Nuorena viinit ovat erittäin konsentroituneita, jykevän tanniinisia ja tiukan hapokkaita. Etelän Baroloksikin haukutun Taurasin korkkaamista alle kymmenvuotiaana kannattaa harkita jokseenkin yhtä hartaasti, kuin samanikäisen Barolonkin. Eihän se tietenkään mikään rikos ole, mutta nautinto saattaa useimmissa tapauksissa jäädä pahasti puolitiehen.

Reunoiltaan tiilenpunaan kääntyvä väri. Intensiivinen, melko kehittynyt ja varsin moniulotteinen tuoksu, jossa on kirsikkaa, multaa, nahkaa, tallinnurkkaa, tupakkaa, kosteaa setripuuta sekä syksyisen metsän tuoksua. Paletilla jatketaan täyteläisissä meiningeissä, konsentraatiota löytyy reilusti, mutta moniulotteinen makumaailma pääsee silti kivasti esille. Ilmaantuessaan viini elää ja kehittyy valtavasti, tuoden hienosti esiin monipuolista aromimaailmaansa. Tylsästä hetkestä ei tämän pullon kanssa ollut tietoakaan. Hapokkuutta on edelleen reilusti ja tanniinisuuttakin runsaasti, vaikka pahin kiristys on hellittänyt. Erittäin pitkä jälkimaku suuntaa fiilikset tupakkaan, hapankirsikkaan ja nahkaan.

Centotrenta Radici Taurasi Riserva 1999 on todella huikea viini jo tässä iässä, mutta rakenteensa puolesta sen voisi unohtaa huoletta kellariin vielä vuosiksi. Ruokapöydässä viini pääsisi parhaiten oikeuksiinsa riistaruokien parissa, miksei toki kypsytettyjen juustojen ja laadukkaiden leikkeleidenkin kanssa. Alkosta löytyi vielä tätä kirjoitusta luonnostellessa Mastroberardinon 2008 Radici Taurasi Riserva melko kivaan hintaan, mutta sekin näyttää sittemmin hävinneen listoilta. Harmi. 5 / 5 staraa.

Viini-lehden juttu viinibloggaajista ja trendikkäät Katalonian valkkarit

Blanc de Blancs-blogin Anna kirjoitti Viini-lehteen (nro 6/2014) todella mainion jutun viinibloggaajien sokkomaistelutapaamisesta. Jutun yhteydessä suosittelin pidentämään kesäfiilistä iskemällä grilliin mereneläviä ja korkkaamalla kovassa nosteessa olevia Katalonian valkkareita. Juuri nyt kiikareita kannattaa tarkentaa Katalonian valkoisissa erityisesti Xarel-lon ja Garnatxa Blancan suuntaan. Ei varmaankaan haittaa, jos tönitään nokkaa hieman syvemmälle, ainakin itseäni kiinnostavan aihealueen syvyyksiin.

Xarel-lo tunnetaan parhaiten yhtenä yleisimmistä Cava-rypäleistä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana lajiketta on alettu arvostamaan enemmän ja enemmän myös kuplattomien valkkareiden puolella. Satomäärien rankan rajoittamisen, tarhatyöskentelyyn panostamisen sekä viininvalmistusmenetelmien hiomisen seurauksena markkinoille on alkanut putkahtelemaan todella kiehtovia 100 %:sia Xarel-loja. Hapokkaiden ja raikkaiden viinien perusmeininki hoituu yleensä kirpakan sitruunan, limen, yrttien ja suhteellisen vahvankin mineraalisuuden toimesta. Taustalta löytää usein myös persikan kiveä, omenaa tai päärynää. Näiden herkkujen toimivuus on huippuluokkaa tuoreen seafood- ja tapassektorin kanssa.

Oma Xarel-lo-suosikkini on ehdottomasti Cal Raspalletin Improvisació, jonka vuosikerrat 2011 ja 2012 ovat olleet todella huikeita tapauksia. Muista tuottajista kannattaa painaa mieleen ainakin Celler Pardas, Ca N’Estruc, Finca Viladellops, Gramona, Páres Baltà, Can Rafols dels Caus sekä Alellan alueella Pansa Blancan nimellä samaa lajiketta työstävät Alta Alella, Marqués de Alella.

Garnatxa Blanca tuottaa täyteläisiä valkoviinejä, joissa löytyy vahvan rungon lisäksi yrttisyyttä, mausteisuutta ja maanläheistä mineraalisuutta. Takavuosina huomattavasti nykyistä raaempina kerätyistä rypäleistä saatiin aikaan varsin vaisua kamaa ja helposti oksidoituvaa lajiketta pidettiin lähinnä ongelmana. Garnatxa Blancaa onkin pitkään ollut tapana dumpata raaka-aineeksi lähinnä erilaisiin blendeihin. Viime vuosina usko 100 %:sen Garnatxa Blancan potentiaaliin on kasvanut merkittävästi. Kun viinien valmistusmenetelmiin on kiinnitetty entistä enemmän huomiota, on lajikkeen omia ominaispiirteitä on saatu paremmin esiin. Parhaiden tulosten saavuttamiseksi rypäleiden täytyy kypsyä rittävän pitkään ja usein viinien alkoholipitoisuus nousee melko korkeaksi. Liika on aina liikaa ja laatutuottajat tiedostavat ongelman.

Garnatxa Blancan suhteen kiikarit käännetään Barcelonan eteläpuolelle, Prioratin, Montsantin ja Terra Altan maisemiin. Kahden ensinmainitun tuotantomäärät valkoviinisektorissa ovat todella pieniä, kun taas Terra Altan pari tuhatta hehtaaria on noin 70 % koko Espanjan Garnatxa Blanca-kapasiteetista. Valitettavasti tälläkään kertaa määrä ei korvaa laatua ja Terra Altasta tulee paljon myös varsin vaatimatonta tavaraa. Yksi Prioratin kovimmista omalla kohdallani on ollut Celler Cal Pla’n Mas d’en Compte, jonka Garnatxa Blanca-vetoisessa blendissä on vuosikerrasta riippuen pieniä määriä Picapollia, Xarel-loa ja Macabeoa. (Vierailin Cal Pla’n tilalla kesällä 2013). Montsantista kirjaisin vihkoon ainakin Garnatxa-guru Joan Domènechin Vinyes Domènech Rita, Orto Vins’n Blanc Flor ja Blanc Brisat, Acustic Celler sekä Alfredo Arribasin Tros Blanc ja Trossos Sants-valkkarit. Alfredo Arribasin kädenjälki on näkynyt myös Portal del Montsantin mainoissa viineissä. Terra Altassa mielenkiintoisia tuottajia ovat mm. Bàrbara Forés, Edetaria, Celler Piñol, Celler La Fou. Maistamisen arvoisia ovat myös Montsantissa päämajaansa pitävän Coca i Fitón Terra Altan sivuprojekti Jaspi Blanc (vierailin Coca i Fitón tilalla kesällä 2013) sekä Penedesin puolelta erinomaisen raikas Páres Baltàn Indigena.

Kenellekään ei taida tulla yllätyksenä se karu tosiasia, että Alkon valikoima on tälläkin sektorilla todella kehno. Vielä hetki sitten valikoimissa oli mainio Gramonan Xarel-lo, mutta eipä näytä olevan sitäkään enää. Tällä hetkellä pitkäripaisen Xarel-lo-edustuksesta huolehtii edullinen Pares Baltan Savia Viva Xarel-lo, joka on kyllä hintaluokkaansa nähden ihan kelvollinen tapaus. Garnatxa Blancan osalta tilanne on vieläkin huonompi – Espanjasta ei ainuttakaan ja Ranskan puolelta löytyy vain muutama blendi. Yliluonnollisia kärsivällisyysominaisuuksia omaavat voivat odotella valoa synkkään tunnelinpäähän ensi vuoden helmi- ja maaliskuussa, sillä Alkon ostosuunnitelmassa on haut sekä Terra Altan Garnatxa Blancasta että Penedesin Xarel-losta. Meille lyhytpinnaisemmille tämän hetken ainoiksi vaihtoehdoiksi taitavat jäädä joko pullojen roudaaminen reissuilta, nettitilaaminen tai sitten jonkin hyvin varustetun ravintolan viinilistan hyödyntäminen. Helsingissä tarjontaa näyttäisi löytävän ainakin Copas y Tapasin listoilta, Tampereella kannattaa navigoida Tapas Bar Ineziin tai Gastropub Tuulensuuhun, Turussa Viinille ja Keski-Suomessa suuntana on luonnollisesti Figaro.

Castello dei Rampolla Chianti Classico 2009

Neljääkymmentäkahta hehtaaria Panzanossa viljelevän Castello dei Rampollan tilukset ovat olleet Di Napolin suvun hallussa jo joitakin satoja vuosia. Rypäleitä on takavuosina myyty mm. Antinorille ja ensimmäisistä Cabernet Sauvignon-vetoisista supertoscanalaisista innostunut Alceo di Napoli aloitti omien viinien valmistamisen 60-70-lukujen vaihteessa. Tila on Toscanan ensimmäisiä biodynaamiseen viljelyyn siirtyneitä, sillä ko. menetelmät otettiin käyttöön jo 90-luvulla. Olen saanut sellaisen käsityksen, että keskimääräiseen biodynaamiseen viljelytouhuun verrattuna tilan toimintaperiaatteet edustavat ehdotonta hardcore-osastoa. Chianti Classico 2009 sisältää 90 % Sangiovesea, 5 % Cabernet Sauvignonia, 5 % Merlot’ta. Viiniä ei ole suodatettu.

Tuoksusta löytyy punaista kirsikkaa, nahkaa, tupakkaa, multaa sekä hentoisesti savua ja kahvia. Monivivahteisessa tuoksussa on jännää eläimellisyyttä. Paletilla melko täyteläinen viini jatkaa punaisten kirsikoiden ja muiden marjojen tahdeissa. Maku muistuttaa joistakin naturaaliviineistä tuttua “pure juice”-tyyppistä, kirpakkaa mehukkuutta. On selvää, että tämä optimaalisen kypsä hedelmäosasto ei mässäile määrällä, vaan laadulla. Erittäin pirteä hapokkuus ja napakka tanniinisuus viimeistelevät tasapainoista pakettia. Sopivan bitterinen ja hapankirsikkainen lopetus kruunaa kokonaisuuden.

Rampollan Chianti Classicossa on kivasti kasassa jotakuinkin kaikki ne komponentit, joita erinomaiselta Chianti Classicolta odotan. Kun pakettiin lisätään persoonallisuutta, luonnetta ja moniulotteisuutta, ollaan todellakin asian ytimessä. Täydet 5 / 5 staraa. Chianti Classico viihtyy tunnetusti monenlaisten ruokien parissa, joten ihan älyttömän syvälliseen aivoriiheen ei kannata vajota ruokamätsäyksien kohdalla. Paista naudan maksaa ja pekonia, grillaa/paista tummaa tai vaaleata lihaa, tee tomaattisia patoja tai pastakastikkeita.