Viikon Copa – Wohlmuth Sauvignon Blanc Klassik 2015 (Alko 16,90 €)

Sauvignon Blancia viljellään laajasti ympäri maailman ja sen runsas aromaattisuus tuntuu herättävän paljon tunteita – ihastuksia ja vihastuksia. Lopputuloksen kannalta olennaista on kontrollin säilyttäminen niin tarhoilla, kuin myös viininvalmistuksen puolella. Laatuun panostavat tuottajat pitävät huolen siitä, että aromaattisuus ei karkaa käsistä ja viini säilyttää tasapainon raikkaan hedelmäisyyden sekä luonnollisen hapokkuuden välillä. Heikompitasoisten Sauvignon Blancien kohdalla taas törmää valitettavan usein korostuneen vihreisiin aromeihin tai toisaalta ylikypsään trooppisuuteen. Omasta näkövinkkelistä katsottuna tämän hetken kiehtovimmat Sauvignon Blancit tulevat Loiren lisäksi pohjoisesta Italiasta, eteläisestä Itävallasta ja Sloveniasta. Myös Saksasta ja Uudesta-Seelannista löytyy joitakin erittäin vakuuttavia tuottajia.

Wohlmuth Sauvignon Blanc Klassik 2015Alkon hyllyille paluun tehnyt laatutuottaja Wohlmuthin Sauvignon Blanc Klassik tulee Itävallan Südsteiermarkista. 1800-luvun alussa perustettu Wohlmuthilla on viljelyssä 65 hehtaaria lähellä Slovenian rajaa. Tämän viinin rypäleet on kerätty käsin viideltä eri tarhalta. Eri tarhojen viinit on käytetty terästankeissa toisistaan erillään ja annettu kypsyä sakkojen kanssa muutama kuukausi ennen lopullista blendausta.

Tuoksusta löytyy hyvin klassista Sauvignon Blancia; herukan lehteä, karviaista ja sitruunaa. Paletilla kuiva viini pysyttelee tuoksun linjoilla ja hedelmäosasto liikuskelee voittopuolisesti raikkaan sitruunan suunnilla. Mitään ylikypsiä tai trooppisia sooloiluja ei ole havaittavissa ja loppua kohden esiin nousee myös pieni annos mineraalisuutta. Ryhdikäs hapokkuus ja tyylikkään raikas meininki jatkuvat myös melko pitkässä jälkimaussa.

Wohlmuth Sauvignon Blanc Klassik 2015 on ryhdikäs ja puhdaspiirteinen Sauvignon Blanc, joka pysyy kivasti kontrollissa niin aromaattisuutensa, kuin rakenteensakin puolesta. Itse pidän paljon Sauvignon Blancin ja erilaisten rapuruokien yhteispelistä, mutta Wohlmuthin raikas hapokkuus ja sitruunainen hedelmäisyys toimivat mukavasti myös hieman rasvaisempien kalojen kaverina. 3,5 / 5 staraa.

Kiehtovaa Menciaa Ribeira Sacrasta – Silice Viticultores Silice 2014

Fredi Torresin touhuja on tullut seurattua sosiaalisen median välityksellä jo jonkin aikaa. Hepulla on ollut varsin mielenkiintoisia viiniin liittyviä virityksiä sekä Kataloniassa että Galiciassa. Jostain syystä pulloja ei ole aiemmin sattunut osumaan kohdalle, ja olinkin aika täpinöissä, kun vihdoin ja viimein pääsin korkkaamaan Silice Viticultoresin Silicen vuosikerralta 2014. Silice Viticultores on Fredi Torresin ja Rodriguezin veljesten projekti Ribeira Sacrassa. Hankalissa ja ankarissa olosuhteissa Amandin alueella sijaitsevilla tarhoilla kasvaa lähinnä Menciaa. Trion toimintaperiaatteet ovat luonnonmukaisia ja tämäkin viini on tuotettu naturaalimeiningeillä ilman sen suurempia käpälöintejä missään vaiheessa valmistusta.

Silice 2014Silice 2014 on pääosin vanhojen köynnösten Menciaa, mutta joukossa voi olla hieman vuosikerrasta riippuen myös pieniä määriä Merenzaoa, Albarelloa, Garnacha Tintoneraa sekä joitain valkoisia lajikkeita. Viini on kypsynyt 9 kk isoissa foudre-tyyppisissä tynnyreissä sekä levännyt sen jälkeen pulloissa 5 kk ennen myyntiin pääsyä. Minkäänlaisia lisäaineita, kirkastuksia tai suodatuksia ei ole ollut käytössä.

Kiehtovasta tuoksusta löytyy punaista kirsikkaa, mustaherukkaa, karpaloa, yrttejä, savua, pippuria ja tallinnurkkaa. Keskitäyteläinen viini on reilun mausteinen ja savuinen, hedelmäosaston pysytellessä lähinnä hapankirsikan ja karpalon suunnilla. Vaikka viini onkin tekstuuriltaan melko ohut, on makua todella runsaasti ja meininki on eläväistä sekä moniulotteista. Ryhdikäs hapokkuus ja maltillinen määrä kypsää tanniinisuutta. Melko pitkä, reilun mausteinen jälkimaku.

Silice Viticultoresin Silice 2014 menee omissa kirjoissa heittämällä mielenkiintoisimpien Ribeira Sacran viinien joukkoon. Viinistä löytää kiehtovan yhdistelmän raikasta punasävytteistä marjaisuutta yhdistettynä monipuoliseen mausteiden, savun ja tallimaisten aromien pakettiin. Upea viini, joka tarjoilee huikean vastineen noin 15 euron hintalapulle. Hiukan lisää intensiivisyyttä ja oltaisiin kiinni täysissä pisteissä. Nytkin todella kovat 4,5 / 5 staraa.

Viikon Copa – Jean Stodden Blanc de Noir Spätburgunder 2015 (Alko 22,90 €)

Punaviinirypäleistä valmistetut kirkkaat Blanc de Noir-viinit eivät ole mitenkään yleisiä kuplattomien viinien sektorissa. Alkon valikoimiin on hiljattain pölähtänyt pieni erä maineikkaan saksalaistuottaja Jean Stoddenin versiota aiheesta ja itse asiassa nimeomaan Saksassa kyseinen viinityyli on tuntunut olevan viime vuosina yleistymään päin. Ahrin alueella viiniä valmistavan Stoddenin kova maine pohjautuu erityisesti laadukkaisiin punaviineihin. Tilaa vetää ja viinintekijänä toimii Alexander Stodden.

Stodden Blanc de Noir 2015 sVierailin Stoddenilla viime keväänä ja vakuutuin vahvasti Alexanderin asenteesta ja tekemisestä. Tarhoilla pyritään tekemään kaikki mahdollinen, jotta viinikellarissa viinien käyminen ja kypsyminen tapahtuisi mahdollisimman pitkälti omalla painollaan. Alexander vastustaa voimakkaasti Oechsle-fetisismiksi itse kutsumaansa rypäleiden korkeiden sokerimäärien palvomista ja keskittyy esim. sadonkorjuun ajoittamisessa huomattavasti laajempiin näkemyksiin rypäleiden kunnosta. Alexander kertoo lopputuloksena pullosta löytyvän kompromissi kaikista niistä virheistä ja onnistumisista, joita tarhoilla on tullut tehtyä.

Viini on lasissa lähes väritön. Tuoksu on neutraaliin väriin verrattuna yllättävänkin runsas ja tuo nenään persikan kiveä, vihreätä omenaa, sitruunan kuorta ja vadelmaisia sävyjä. Suussa lähes kuiva viini pelailee nätisti intensiivisesllä hedelmäisyydellään, jossa eturiviin nousee erityisesti vihreä omena ja persikkaisuus. Ryhdikäs hapokkuus tasapainottaa pientä jäännössokerimäärää (7 g/l). Melko pitkä jälkimaku hoituu tuoksun ja maun viitoittamalla hedelmäisellä tiellä.

Jean Stodden Blanc de Noir on tyylikkäästi tehty, melko intensiivinen ja leveän hedelmäinen viini, joka onnistuu kuplattomille viineille vaikeassa Blanc de Noir-kategoriassa hyvin. Lähes 23:n euron hintaa voi toki pitää melko korkeana, mutta toisaalta viini on jo tyylilajinsa puolesta kokeilemisen arvoinen, eivätkä Stoddenin viinit  yleensä muutenkaan edusta sitä edullisinta päätyä. 3,5/5 staraa.

Viikon Copa – Niepoort Redoma Branco (Alko 16,90 €)

Douron laakso tunnetaan erityisesti Portviineistään. Myös alueen väkevöimättömät viinit ovat alkaneet hiljalleen löytää tietään viinikansan laseihin ja punaviinien lisäksi lasiin eksyy silloin tällöin myös Douron valkoista. Yksi alueen maineikkaimmista ja persoonallisimmista tuottajista on Niepoort. Niepoort tunnetaan ennakkoluulottomista ja innovatiivisista meiningeistään, eikä tästäkään viinistä puutu persoonallista otetta. Redoma Brancon päälajikkeet ovat paikallisia, hieman tuntemattomampia tapauksia, kuten Rabigato, Códega, Douzelinho, Gouveio, Viosinho ja Arinto. Vanhoista köynnöksistä puristettu viini on käynnyt luonnonhiivoilla ja kypsynyt 8 kk ranskalaisissa tammitynnyreissä.

Redoma Branco 2015Tuoksusta löytyy raikasta sitruunaa, omenaa, päärynää, vaaleita kukkia, karviaista ja pientä mineraalisuutta. Paletilla viini esittelee mielenkiintoisen yhdistelmän raikasta ja nuorekasta hedelmää, hentoa kukkaisuutta ja mineraalisuutta sekä toisaalta reilumpaa ja aavistuksen öljymäiseen tekstuuriin kallistuvaa runkoa. Napakka hapokkuus kontrolloi viiniä nätisti alusta loppuun ja melko pitkä jälkimaku jättää hedelmäiset ja aavistuksen mineraaliset fiilikset.

Redoma Branco on mainio ja virkistävän persoonallinen valkoviini, jonka seuraan itse paistelisin pannulla yrteillä ja valkosipulilla maustettua vaaleata kalaa. Mikä mahtavinta, viini löytyy Alkon hyllystä kansainvälisilläkin mittareilla mitattuna hyvään hintaan. Tarjoilulämpötilan kanssa kannattaa olla hereillä, sillä jääkaappikylmänä viini on varsin hillitty ja sulkeutunut, kun taas hieman maltillisemmin viilennettynä runsas aromimaailma pääsee isommin valloilleen. Vaikka viini onkin valmis nautittavaksi jo nyt, rakenne ja ominaisuudet lupailevat muutamia suotuisia kehitysvuosia kellarin puolella. 4/5 staraa.

Tyylipuhdasta Nebbioloa – Travaglini Gattinara 2011 (Alko 23,90€)

Päätimme viinibloggaajien kanssa tempaista taas pitkästä aikaa yhteispostauksen ja pienten pohdintojen jälkeen postauksen kohteeksi valikoitui Alkon vakiovalikoimasta löytyvä Travaglini Gattinara. Muiden blogien postaukset samasta viinistä pääset lukemaan klikkailemalla postauksen lopussa olevista linkeistä.

Travaglini Gattinara 2011Barbarescon ja Barolon suitsutuksen jalkoihin jää muutamia varsin mielenkiintoisa, pienempiä Nebbiolo-alueita pohjoisessa Italiassa. Yksi näistä on Gattinara. Alueen maaperä on kivisempää ja pitäen sisällään mm. graniittia ja vulkaanisia komponentteja. Alueelta löytyy muutama suurempi ja tunnetumpi tuottaja, joista yksi on Travaglini. Omat ensikosketus Travagliniin osuu joskus aikoinaan risteilyltä ostettuun vuoden -97 Tre Vigne-pulloon. Ostopäätös taisi syntyä erikoisen pullon ja vieressä kököttänyttä Gajan Sperssia huomattavasti miellyttävämmän hintalapun perusteella. Hyvin todennäköisesti tuo viini tuli juotua aivan liian nuorena ja ilman sen syvällisempää ymmärrystä sen hienouksista. Jotain taisi kuitenkin painua mieleen jo silloin, koska harvemmin on sen jälkeen tullut kuljettua maistamatta ohi kohdalle osuneista Gattinaran Nebbioloista.

Useimpien Alkojen hyllyiltä löytyy tällä hetkellä Travaglinin Gattinaran vuosikertaa 2011. Lasissa viinistä löytyy tyypillistä ja klassista Nebbiolo-meininkiä, tiilenpunaiseen sävyyn taittuvasta väristä lähtien. Tuoksusta nousee punaista kirsikkaa, karpaloa, pientä savuisuutta, syysmetsän märkiä lehtiä sekä setripuuta. Paletilla varsin intensiivinen hedelmäosasto pysyttelee hillitysti keskitäyteläisissä meiningeissä, mutta viinityylille tunnusomaisen reilu, kypsä tanniinisuus, korkea hapokkuus sekä hieman keskitasoa korkeampi alkoholi nostavat suutuntuman jämäkämmälle tasolle. Pitkä jälkimaku hoituu punaisten marjojen ja mausteisuuden merkeissä.

Travaglini Gattinara 2011 tarjoilee laadukkaan, tasapainoisen ja klassisen Nebbiolo-esityksen, ollen myös hinta-laatusuhteella mitattuna Alkon parasta Nebbiolo-tarjontaa. Viini on vielä elinkaarensa alkuvaiheissa, joten muutamat lisävuodet kellarin puolella tuovat vielä roimasti lisää avoimuutta, tasapainoa ja ulottuvuuksia. Jos päätyy korkkailemaan viiniä jo tässä vaiheessa, kannattaa viinille antaa reilusti happea ja ruokapöydässä on järkevää taklailla reilua tanniinisuutta vaikkapa punaisen lihan, suolan ja rasvan avulla. Itse kulauttelin viinin paahdetulla prosciuttolla tuunatun sienirisoton kanssa ja hyvinhän tuokin yhdistelmä tuntui toimivan. Vahvat 4/5 staraa.

Lue myös muiden blogien postaukset:  – LoppasuutPullon henkiRypäleistä viis!Viinihullun päiväkirjaViinikarttaViinikuplaWine and FinlandWineserver

Edullinen yllättäjä Portugalista – Vinha do Bispado 2014 (Alko 8,99€)

Vinha do BispadoAina silloin tällöin tekee mieli yhtä tai kahta lasillista mutkatonta, sopivan muhkeaa, mutta silti ryhdikästä punaviiniä. Reissun päällä kriteerit täyttävää viiniä ei tietenkään pääse kaappaamaan omasta viinikaapista, joten kotimaan matkoilla paikallinen A-valinta saa luvan auttaa miestä mäessä. Kun on jo etukäteen tiedossa, että pullosta jää iso osa juomatta, ei tee mieli sijoitella viiniin koko kukkarollista. Puolikkaissa ja muissa pikkupulloissa taas valikoima on tuskallisen niukka. Noin kymmenen euron kategoria asettaa toki reilusti haastetta sopivan pullon löytymiseen, mutta tarjoaa samalla helpotusta viinien hyllysijoituksen puolesta, sillä näihin puteleihin pääsee käsiksi varsin maltillisella puolikyykkyliikkeellä. Tällä kertaa Portugali ja Douro vaikuttivat riittävän lupaavilta ja myös tuottajana CARM nostatti positiivisia muistoja aivojen syövereistä. Vinha do Bispado pitää sisällään terästankeissa käynyttä Touriga Nacionalia (40%), Touriga Francaa (30%) ja Tinta Rorizia (30%).

Keskitäyteläinen, pehmeän mausteinen/yrttinen tuoksu, jossa pientä kukkaisuutta taustalla. Maultaan kypsän hedelmäinen ja pehmeä viini, jota sopivan raikas hapokkuus sekä kypsät tanniinit ryhdittävät mukavasti. Keskipitkä jälkimaku on tumman marjainen ja mausteinen.

Vinha do Bispado on varsin mainio perustason arkiviini, joka onnistui jossain määrin yllättämään edulliseen hintaansa nähden mainiolla otteella. Kätevä viini monille hieman arkisemmille liharuoille tai miksei tällainen pehmeähkö viini menisi sellaisenaankin.      3/5 staraa.

Jouluviinit 2016

Joulu on taas tuloillaan ja muutoksen tuulet ovat puhaltaneet myös Alkon suunnalla. Joulun viinejä Alkon valikoimista pähkäilevillä onkin hyvä mahdollisuus testata ihan käytännössä uuden “verkkokaupan” toimivuutta. Osa seuraavista joulun viinisuosituksista löytyy suoraan myymälöiden hyllystä, mutta olen ujuttanut mukaan myös muutaman tilausvalikoimasta löytyvän tuotteen, joille Alko lupailee 2-4 vrk:n toimitusaikaa.

Raventós i Blanc de Nit Brut 2012 (23,50€ Alko tilausvalikoima)

– Biodynaamisiin periaatteisiin nojaileva Raventós i Blanc kuuluu Espanjalaisten kuohuviinituottajien kovimpaan kärkeen. De Nit on sekoitus perinteisiä Cava-rypäleitä (Macabeo, Xarel-lo, Parellada) sekä pieni pläjäys Monastrellia, josta viini saa myös vaalean punaisen värinsä. Erinomainen alkumalja tai vaikka graavattujen kalojen kaveri.

Paul Goerg Blanc de Blancs 1er Cru Vintage 2005 (49,90€ Alko tilausvalikoima)

paul-goerg-2005-bdb

– Vertus’n kylän Premier Cru-tarhoilta hieman jo ikää kerännyt, mutta silti toki nuorekkaassa vauhdissa oleva vuosikerran 2005 Blanc de Blancs samppanja. Eleganssia, rytmiä, syvyyttä ja voimaa samassa paketissa. Jouluisten kalapöytien tähti.

Loosen Christmas Riesling 2015 (9,95€ Alko vakiovalikoima)

loosen-christmas-riesling-vaaka

 

 

 

 

– Joulun teemaviinien laatu on yleensä ollut kauniisti sanottuna “vaihteleva”. Nyt on kuitenkin osuttu häränsilmään kertaheitolla, sillä maineikkaan Dr. Loosenin Pfalzin sivukonttorista tulee erinomainen Joulu-Riesling hyvällä hinta-laatusuhteella. Napakka hapokkuus, kiva hedelmäisyys ja sopiva määrä jäännössokeria lyövät kämmeniä yhteen mainiolla tavalla. Joulupöytien moniottelija.

Holm Oak Chardonnay 2015 (26,90€ Alko vakiovalikoima)

holm-oak-chardonnay-vaaka

 

 

 

 

– Rajattu erä tasokasta Chardonnay’ta kovassa nousussa olevasta Tasmaniasta. Uuden maailman viiniksi poikkeuksellisen nätti tasapaino hedelmäisyyden, hapokkuuden ja tammen välillä. Hyvä valinta runsaamman makuisille kalaruoille sekä vaaleille lihoille.

Blend Drei Kracher (13,89€ Alko vakiovalikoima)

kracher-blend-drei-vaaka

– Jälkiruokaviineistään kuuluisan itävaltalaisen Kracherin hauska ja hedelmävetoinen punaviinisekoite Pinot Noiria, St. Laurentia sekä Zweigeltia. Tämän viinin kohdalla tanniinit ovat taka-alalla, mutta hedelmää, yrttisyyttä ja hauskaa floraalisuutta löytyy sopivat annokset. Kinkku- ja kalkkunaviini lempeämpien punaviinien ystäville.

Château de Montfaucon Baron Louis 2013 (24,90€ Alko tilausvalikoima)

 

 

 

 

 

– Château de Montfauconin todella maukas, ryhdikäs ja moniulotteinen punaviini eteläisestä Rhônesta lämmittää tiukemman ja tuhdimman punaviinin ystävää sekä erityisesti niitä, joiden joulupöydässä tarjoillaan riistaa tai muita tummempia lihoja. Hakkaa mielenkiintoisuudessa saman hintaluokan Chateneuf-du-Papet mennen tullen.

Mainio uutuus Ribera del Duerosta – Torre de Golbán Crianza (Alko 14,90 €)

torre-de-golban-crianzaAlkon uutuuksien joukkoon pölähtänyt Torre de Golbán Crianza on yhdeksää viinitaloa eri puolilla Espanjaa pyörittävän Avante Selectan Atalayas de Golbán-projektin tuloksia. Viininvalmistuksen taustalla on mukavasti Ribera del Dueron viineillään mainetta kerännyt Dominio de Atauta, jonka arvostetuimpien viinien salaisuus lienee Atautan kylässä noin 1000 metrin korkeudessa kasvavat varttamattomat ja yli satavuotiaat pre-phylloxera Tinto Fino-köynnökset. Torre de Golbán on niinikään vanhojen (60-80-vuotiaiden) köynnösten Tempranilloa ja kypsynyt 12 kk ranskalaisissa tammitynnyreissä, joista kolmannes oli uusia.

Tuoksusta löytyy melko intensiivinen pläjäys tummaa kirsikkaa, karhunvatukkaa, yrttejä ja hitunen lakritsia sekä tammen paahteisuutta. Suussa viini on tyypilliseen tapaan muhkean hedelmäinne, mutta pysyy kuitenkin nätisti kontrollissa sopivan hapokkuuden sekä selkeästi tuntuvien, kypsien tanniinien ansiosta. Pitkä lämminhenkinnen jälkimaku viimeistelee paketin.

Torre de Golbán Crianza on täyteläinen ja tumman hedelmäinen viini, joka esittelee nätisti alueensa ja rypälelajikkensa tyypillisiä ominaisuuksia. Erityisen ilahduttavaa on viinin tasapaino ja kontrolli; asioita, jotka eivät aina ole ihan itsestäänselvyys tämän hintaluokan Ribera del Duero-viineissä. Mainio viini runsaammille liharuoille. 4/5 staraa

Meunierin juhlaa – Francoise Bedel Origin’ Elle Extra Brut

Vuosien saatossa olen todennut saavani enemmän “kiksejä” siitä, että löydän jonkun kohtuuhintaisen ja herkullisen pientuottajan pullon, kuin siitä, että saan mahdollisuuden siemailla jotain superkallista ja maailmankuulua luksustason superhyperkamaa. Erityisen hyvin tämä linjaus on näyttänyt toimivan samppanjan kohdalla, sillä omaan kaappiin tulee nykyään ostettua lähinnä pienempien tuottajien mielenkiintoisia käyttöpulloja sekä aniharvoin joitakin yksittäisiä kohtuuhintaisia vintage-samppanjoita.

Francoise Bedel Origin' Elle Extra BrutFrancoise Bedel on Marnen laaksoon paikantuva tuottaja, joka on toiminut biodynaamisesti vuodesta 1998. Tarhoilla kasvaa pääosin Meunieria sekä lisäksi 13 % Chardonnay’ta ja 9 % Pinot Noiria. Kesällä kotiterassilla korkattu Origin’ Elle on voittopuolisesti Meunier (Meunier 84%, Chardonnay 12%, Pinot Noir 4%). Suurin osa viinistä on vinifioitu terästankeissa, mutta 5% on viettänyt aikaa myös tammessa. Sakkakypsytys 5 vuotta ja niukka Extra Brut dosage, eli sokeria 3,65 g/l.

Tuoksussa on omenaa ja omenan kotaa, kuivattuja hedelmiä ja hiukan tummempaakin marjaisuutta. Paahteisuus on selkeästi esillä, muttei varsinaisesti dominoi nenätuntumaa. Suussa ryhdikäs viini tuo omenoiden lisäksi vahvemmin esiin tummaa marjaisuutta, vivahteikasta mausteisuutta ja mineraalisuutta. Elegantti ja tiivis kuohu johdattelee pitkään mausteiseen ja mineraaliseen jälkimakuun.

Francoise Bedel Origin’ Elle Extra Brut rakentuu selkeästi enemmän melko voimakkaan rungon ympärille, kuin yltäkylläisen tai kosiskelevan hedelmäisyyden varaan. Vahvan rungon kyydissä on kuitenkin juuri sopiva määrä hedelmäisyyttä, joka tasapainottaa pakettia ja tuo sille lisää kulauteltavuutta. Aivan loistava paketti ryhtiä, tasapainoa sekä mielenkiintoista moniulotteisuutta. Kun Ranskasta löytää pullollisen Origin’ Ellea 25-30 € haarukassa, on todettava viinin olevan enemmän, kuin jokaisen pulitetun sentin arvoinen. 5/5 staraa.

Rheinhessenin helmiä – Stefan Winter Dittelsheim Riesling (17,90€ Viinikellari.com)

Stefan Winter on yksi Rheinhessenin kiinnostavimmista tuottajista. Ihan perusviineistä lippulaivapulloihin laatu on erinomaista ja tasaisen varmaa, eikä pettymyksiä ole luvassa. Winterin kotikylän mukaan nimetty Dittelsheim Riesling sijoittuu VDP laatuluokituksessa Ortswein-kategoriaan, joka tarkoittaa kansan viinikielellä “kyläviiniä”. Ortsweinin idea on tuoda viinissä esiin kylälle tyypillisten rypälelajikkeiden, maaperien ja kasvuolosuhteiden ominaisuuksia.

winter-dittelsheim-rieslingViinin tuoksussa on raikasta vihreätä omenaa, sitruunaa ja mineraalisuutta. Paletilla meininki jatkuu intensiivisen ja sopivasti konsentroituneen hedelmän johdolla, tiukan ja raikkaan hapokkuuden ryhdittäessä pakettia. Erinomainen tasapaino intensiivisen hedelmäisyyden, tiukan hapokkuuden ja elegantin mineraalisuuden välillä. Pitkä veden kielelle nostattava jälkimaku.

Stefan Winter Dittelsheim Riesling on erinomainen esimerkki Winterin viinien laadusta sekä saksalaisten Rieslingien poikkeuksellisesta kyvystä yhdistää intensiivinen hedelmäisyys, tiukka hapokkuus ja sopiva määrä jäännösokeria. Tällainen viini on moniottelija erilaisten kala- ja äyriäisruokien seurassa ja maistuu Rieslingin ystäville mainiosti sellaisenaankin. Viini löytyy Viinikellari.com valikoimista ja samalla kannattaa tsekata putiikin muista saksalaisista herkuista ainakin; Heymann-Löwenstein ja Philipp Kuhn. 4/5 staraa.

(Viinikellari.com toimitti näytepullon)