Elena Walch Pinot Nero 2010

Alto Adige on Italian pohjoisin viinialue. Pohjoisessa alppien ja idässä dolomiittien suojaan sijoittuva vuoristoinen alue säästyy sijaintinsa ansiosta pohjoisen kylmältä ja pyydystää tehokkaasti etelästä tulevat välimerelliset lämmöt rinteillensä. Ilmastollisesti asiat vaikuttavat siis olevan ihan mukavasti, mutta viljelyyn soveltuvaa pinta-alaa on siunaantunut valitettavan niukasti. Alueella viljellään sekä valkoisia että punaisia lajikkeita. Valkoisista yleisimpiä ovat Pinot Grigio, Gewürztraminer, Chardonnay, Pinot Blanc ja Sauvignon Blanc. Myös punaisissa lajikkeissa perinteiset ja ikiaikaiset alkuperäisasukkaat Schiava ja Lagrein ovat saaneet ranskalaisia kavereita, kuten esim. Pinot Nero. Alueen laatutuottajat panostavat pieniin satomääriin, tarkkaan tarhatyöskentelyyn sekä vanhan maailman hillittyyn ja eleganttiin viinityyliin.

Maineikas viinintuottaja Elena Walch teki 80-luvun puolivälissä täyskäännöksen elämässään, kun hän jätti arkkitehdin uransa ja hyppäsi viinitilan ohjaksiin. Tämä kaikki tapahtui tietysti naimakauppojen kautta, mitenkäs muutenkaan. Nykyään tila viljelee noin kolmeakymmentä hehtaaria, joista saadaan viiniä 350 000 pulloa vuodessa.

Elena Walch Pinot Nero 2010 on sataprosenttinen Pinot Nero ja sijoittuu tuottajan katalogissa entry-level osastolle. Viini on käynyt terästankeissa. Osa siitä on kypsynyt isoissa ranskalaisissa tammitynnyreissä ja osa terästankeissa.

Keskisyvän rubiininpunaisen viinin tuoksussa on kirsikkaa, puolukkaa ja vadelmaa. Taustalla lymyilee hieman mausteisuutta. Keskitäyteläinen maku on kypsän marjainen, mutta pirteä. Kaikki on mukavasti linjassa tuoksun kanssa. Napakka hapokkuus sekä maltillinen, pehmeä tanniinisuus viimeistelevät tasapainoisen kokonaisuuden. Pitkä jälkimaku on mausteinen.

Elena Walch Pinot Nero 2010 on maukkaan marjainen, ryhdikäs ja erittäin tasapainoinen tapaus. Siinä on ilahduttavasti vanhan maailman hillittyä Pinot Noir-meininkiä, mutta mitenkään poikkeuksellinen tai moniulotteinen elämys se ei kuitenkaan ole. Monet uuden maailman hilloiset ja ylikypsät kilpakumppaninsa tämä kyllä peittoaa jo pelkällä läsnäolollaan. Vajaan 12 euron sijoituksella hinta-laatusuhde asettuu ihan kelvolliselle tasolle. 3/5 staraa.

 

 

Testissä Leiras Albariño 2010

Copatinton testipenkkissä jouduttiin jo kaivamaan Pharmaca Fennica esiin, kun nestemäiseen muotoon pakattu Leiras Albariño 2010 saapui tarkempaan syyniin. Hupaisasti kotimaisen lääketehtaan nimeä kantavan espanjalaisen valkoviinin ei kuitenkaan havaittu aiheuttavan minkäänlaisia sivuvaikutuksia, joten tämän Codorniu Groupin tuottaman nesteen tarkempaa farmakokinetiikkaa ei lähdetty selvittelemään sen enempää.

Leiras Albariño tulee Rias Baixasin alueelta, Espanjan Galiciasta ja on valmistettu 100%:sti Albariño-rypäleistä. Kuten aiemmissakin Rias Baixasin Albariño-viinien postauksissa on todettu, vuosikerta 2010 on alueella yleisesti ottaen erittäin hyvä, mutta kylmä talvi ja kevät sekä erittäin kuuma elo- ja syyskuu ovat niistäneet viinien hapokkuutta jonkin verran alaspäin.

Leiras Albariñon tuoksussa on sitruunaa, greippiä, päärynää ja mineraalisuutta. Kuivan ja raikkaan hedelmäisen viinin mausta on löydettävissä tuoksun komponenttien lisäksi melonia ja maun loppuosaan päästäessä mukaan työntyy myös hieman pippurisuutta. Pirteä hapokkuus ryhdittää mukavasti kokonaisuutta, mutta lisähapokkuudesta ei olisi haittaa. Melko pitkä jälkimaku on sitruunainen ja mausteinen.

Leiras 2010 on ihan mukava perustason Albariño ja tuo esiin lajikkeelle tyypillistä aromaaattisuutta suoraviivaisesti ja varmalla otteella. Kokonaisuudesta jää kuitenkin uupumaan annos moniulotteisuutta ja tietynlaista persoonallisuutta. Matalampihappoisella vuosikerrallakin saattaa olla osansa asiaan. Kun pullo Leirasta irtoaa reseptivapaasti Vikingin tax free-myymälästä noin 15 eurolla, ollaan hinta-laatu-suhteen osalta kipurajoilla.

Näissä tunnelmissa Leiras Albariño 2010 kerää Copatinton testipenkistä ihan kelvolliset 3/5 staraa. Maistelin tämän viinin kanssa yrttiöljyllä maustettua kuhaa ja perunamuusia. Kalan omaa makua kunnioittava kokonaisuus pelasi hyvin yhteen viinin kanssa.

 

 

Testissä Monte Xiabre Albariño 2011

Syyskuisena lauantaina päin pläsiä lätisevä raekuuro oli siinä määrin mieltä ylentävä kokemus, että oli suorastaan pakko näpytellä tänne blogiin muutama rivi jostain kesäisestä valkoviinistä. Palataanpa siis kesän Albariño-testeihin ja erääseen lähestulkoon helteiseen kesäpäivään. Testipenkissä pääsi nimittäin pyörähtämään Maior de Mendozan Monte Xiabre Albariño 2011. Kyseinen maataloustuote tulee olemaan hyvin suurella todennäköisyydellä testipenkin edullisimpia Rias Baixasin Albariñoja, sillä sakemannilandiassa pullo kurittaa lompakkoa viiksikarvaa vaille kympin verran. Halpaa kuin saippua ja kaiken lisäksi paremman makuista?

Raekuuron hyydyttämät silmäni eivät onnistuneet löytämään varmaa salapoliisitietoa valmistukseen käytettyjen rypäleiden tarhasijainneista, mutta jäätävän looginen arvaukseni on Val Do Salnés. Eikä suinkaan vähiten siksi, että tietojeni mukaan tuottajan tarhat sattuvat sijaitsemaan juuri siellä. Rypäleet on onnistuttu keräämään yli 30-vuotiaista köynnöksistä ja valmistusprosessi on sisältänyt mm. 3 kk:n sakkakypsytyksen, jonka tarkoituksena on mm. voimistaa viinin makuominaisuuksia.

Uskaltaisin väittää tuoksusta löytyvän sitruunaa, ananasta, kiiviä ja mineraalisuutta. Mineraalisuudessa on mukana yllättävän vähässä määrin Rias Baixasille tuttua merellistä twistiä, mikä on toki selkeä pettymys. Kuivassa ja melko runsaassa maussa on reilun sitruunaisuuden lisäksi pippurista mausteisuutta. Pirteä hapokkuus pitää viinin rungon nätisti ryhdissä ja keskipitkä jälkimaku jättää suuhun sitruunaisen ja mausteisen tunnelman.

Monte Xiabre Albariño 2011 on hyvän perustason edustaja sarjassaan ja hinta-laatusuhteen oivallisuus saattaa aiheuttaa voimakastakin rypistelyä kilpailijoiden otsanahkoissa. Kokonaisuus jää kuitenkin hieman yksioikoiseksi ja yllätyksettömäksi, joten terävimmän Albariño-kärjen suorituksiin on vielä matkaa. Ruokapuolella Monte Xiabre pelaa varmaa peruspeliä monenlaisten kala- ja äyriäisruokien kanssa.

Copatinto paukauttaa Monte Xiabre Albariñolle ihan kelvolliset 3/5 staraa.

 

 

Testissä Braida di Giacomo Bologna ”Il Bacialé” 2010

Copatinton testipenkin kesässä on vietetty vähintäänkin mielenkiintoisia hetkiä.  Penkkiin on aseteltu monenlaisia nesteitä, vähintään yhtä monenlaisin lopputuloksin. Aika iso osa testiviineistä on ollut sen verran tasapaksua tavaraa, että kirjoitusmotivaatiota ei ole pahemmin löytynyt. Onneksi joukkoon eksyy välillä myös näitä mielenkiintoisempia tapauksia.

Piemonte on itselleni yksi niistä mielenkiintoisimmista viinialueista Italiassa. Kaikkialla tunnettujen Barolojen ja Barbarescojen lisäksi alueelta löytyy monenlaisia ”altavastaajia”, jotka saattavat yllättää laadullaan ja persoonallisuudellaan milloin tahansa. Tällä kertaa testipenkkiin ruuvailtiin Braida di Giacomo Bolognan Il Bacialé-punaviini mielenkiintoiselta Monferraton alueelta. ”Il Bacialé”-termin kerrotaan viittaavan menneiden aikojen ”parittajaan”, joka järjesteli aatelissukujen avioliittoja. Nimen on pähkäilty symbolisoivan, kuinka Barbera-lajike naitetaan muille blendikumppaneilleen täydellisesti. Tosin tarkkaavaisimmat havaitsevat jo viimeistään hetken kuluttua, että tässä tapauksessa Barberalla on useita kumppaneita, joten jonkinasteiseksi moniavioisuudeksi tämä on tulkittava?

Monferraton alue sijaitsee Italian Piemontessa, hieman Torinon itäpuolella. Monferraton DOC-alue on ainakin siinä mielessä mielenkiintoinen, että se sallii surutta ja sääntöjensä puitteissa useiden ranskalaisperäisten lajikkeiden sekoittamisen italialaisiin lajikkeisiin. Pikemminkin voitaisiin vääntää asia niin, että alue on nimenomaan tunnettu näistä perus-piemontelaisia ja ranskalaisperäisiä lajikkeita sekoittelevista viineistä. Tähän testipunkkuun on saatu sekoiteltua Barberan (60%) lisäksi, Pinot Noiria (20%), Cabernet Sauvignonia (10%) ja Merlotia (10%). Onkohan missään muualla maailmassa samanlaisia yhdistelmiä käytössä? Viinin alkoholikäyminen on tapahtunut terästankeissa ja malolaktinen käyminen puutynnyreissä. Vuoden mittainen kypsytys on hoidettu osittain isoissa puusammioissa ja osittain pienissä tammitynnyreissä. Punkkua on vielä tämän jälkeen lepuutettu pulloissa puolen vuoden ajan.

Syvän tummanpunaisen viinin tuoksussa on kirsikkaa, mustaherukkaa sekä savuista tammisuutta. Viinissä on 14,5% alkoholia ja se tuntuu jonkin verran nokassa, joskaan ei kovin häiritsevästi. Melko täyteläisessä maussa toistuvat tuoksun komponentit, joiden lisäksi mukaan tulee hiukan puolukkaa ja karpaloa. Tammisuus on vahvasti läsnä ja tuo korkean alkoholipitoisuuden kanssa jonkin verran karheutta paletin loppuosaan. Viinistä on tunnistettavissa selkeästi Barberalle tyypillinen reilu hapokkuus. Pehmeä tanniinisuus antaa mukavasti potkua kokonaisuuteen. Keskipitkä jälkimaku on kirsikkainen ja aavistuksen karhea.

Il Bacialé ei tällä kertaa onnistu saamaan aikaan täydellistä naimakauppaa, mutta tylsä tai huono viini se ei missään nimessä ole, päinvastoin. Siitä löytyy mukavasti persoonallisuutta ja mukana oleville lajikkeille tyypillisiä vahvuusalueita. Punkku viihtyi mallikkaasti sienirisoton ja paahdetun härän ulkofileen seurassa. Copatinto täräyttää testiviinille täydet kolme staraa, miinukset johtuvat lähinnä pienestä karheudesta maussa ja aavistuksen levottomasta kokonaisuudesta. Il Bacialé löytyy Alkon tilausvalikoimasta 12 pullon laatikoissa hieman päälle parin kympin pullohintaan ja Superiorelta muutamia euroja edullisemmin.

 

 

Testissä Chateau Gressier Grand Pujeaux 2007

Copatinton testipenkissä ei ole viime aikoina tehty näkö- tai kuulohavaintoja Bordeauxin viineistä. ”Porvoolaiset” eivät ole yleensä tarjoilleet kovinkaan jäätävää vastinetta ainakaan minun rahoilleni, joten olen onnistunut kohdistamaan euroni muualle. Alkon tuupattua Chateau Gressier Grand Pujeaux 2007:n perusvalikoimasta poistolistalle, päätin kuitenkin pitkästä aikaa tarttua ”porvoolaista” kaulasta ja sujautin pullon ostoskassiin.

Chateau Gressier sijaitsee Grand Pujeauxin kylässä, Moulis-en-Médocissa. Naapurina asustelevan ja huomattavasti kuuluisamman Chateau Chasse-Spleenin omistajat ostivat Chateau Gressierin vuonna 2003, tarkoituksenaan lähinnä kasvattaa Chasse-Spleenin tuotantokapasiteettia. Cru Bourgeois supérior-luokkaan kuuluva Chateau Gressierin brändi kuitenkin säilytettiin ja sen alla myydään viinejä edelleen.

Chateau Gressier Grand Pujeaux 2007 sisältää etiketin mukaan 50% Cabernet Sauvignonia ja 50% Merlotia. Viini on kypsynyt tammessa 12-18 kk ja 40% tynnyreistä on ollut uusia. Punkulle annettiin tunti aikaa hengitellä dekantterissa ennen ensimmäistä maistamista.

Syvän tummanpunaisen viinin tuoksussa on aluksi herukkaa, kirsikkaa ja setripuuta. Hetken päästä voimakas tammisuus tunkee eturiviin oikein urakalla ja aiemmin havaittu elegantti setripuun aromi hukkuu taustalle. Onneksi ylilyövä tammisuus tasoittuu selkeästi parin tunnin lisähengittelyn myötä. Maussa Cabernet Sauvignonin herukkaisuus vie suoraviivaisella otteella ja Merlot lähinnä vikisee vieressä. Mausta löytyy herukan lisäksi kirsikkaa, hieman luumua ja reilusti tammea. Täyteläinen ja kohtuullisen hedelmäinenkin maku peittyy ajoittain hieman puisen ja karhean tammisuuden alle. Tanniineja löytyy reilusti ja niissäkin on havaittavissa lievää puisuutta. Reilu hapokkuus pitää tiukan ja varman otteen viinin ryhdistä koko matkan ajan. Melko pitkä jälkimaku on lähinnä hapankirsikkainen ja tamminen.

Reilun parin kympin hintainen Chateau Gressier Grand Pujeaux 2007 on selkeäpiirteinen ja suoraviivainen Medocin punkku, jonka maussa häiritsee pieni puisuus. Kokonaisuudessa Cabernetin vahva herukkaisuus ja tammi pullistelevat hauiksiaan, muiden osatekijöiden jäädessä mitättömämpään sivurooliin. Tammisuus saattaa integroitua viiniin paremmin lisäkellaroinnin myötä, mutta nyt nautittuna viini vaatii ehdottomasti reilua ilmaamista ja medium-kypsää tummaa lihaa. Copatinto pläjäyttää tälle punkulle 3/5 staraa.