Viikon Copa – Arrocal 2011 5,89 (0,375 l)

Säännöllisin aikavälein törmää tilanteeseen, jossa olisi käyttöä kokonaisen pullon sijasta puolikkaalle. Kansallismyymälässämme puolikkaiden hylly ei ole perinteisesti ollut mikään aarreaitta, mutta viimeisten parin vuoden aikana on senkin sektorin ryhti jossain määrin kohentunut. Yksi esimerkki ryhtiliikkeestä on Espanjasta, Ribera del Dueron alueelta ponnistava Arrocal. 90-luvun lopulla perustetun viinitalon peruspunkun Tempranillo-rypäleet on kerätty käsin ja viiniä on kypsytetty 6 kuukautta pääosin ranskalaisissa tammitynnyreissä.

Tuoksussa on tummaa kirsikkaa, karhunvatukkaa ja paahteisuutta. Täyteläiselle ja melko muhkean hedelmäiselle paletille ehtii mukaan tuoksun kattauksen lisäksi vielä annos mausteisuuttakin. Nuorekkaan ryhdikäs setti hapokkuutta ja terhakkaa tanniinisuutta pistää hommaa kivasti pakettiin. Keskipitkä jälkimaku on tummasävytteinen ja lämminhenkinen.

Arrocal on iloinen yllätys puolikkaiden pullojen hyllysektorissa. Suoraviivainen, ronski ja melko tyypillinen alueensa roble-viinien edustaja. Soveltuu mainiosti vaikkapa arki-iltoihin yhden tai kahden pihvin setitykseen. 3 / 5 staraa.

 

 

Viikon Copa – Dona Ermelinda 8,98 €

Kyllähän se vähän kirpaisee, kun Keski- ja Etelä-Euroopassa kärvistellään yli kolmenkymmenen asteen päivälämpötiloissa ja meillä ei enää pahemmin yli parinkympin päästä. On kai myönnettävä, että kesäisen lämpimät päivät ja illat alkavat hiljalleen olla ohi ja syksy kaikkine ihanuuksineen lähestyy. Viikon Copa hakee siirtymävaihetta kesän raikkaiden valkoviinien ja syysajan täyteläisempien punaviinien välille perusvalikoiman portugalilaisen uutuuspunkun avustuksella.

Casa Ermelinda Freitas on perheomisteinen tila, joka on valmistanut viinejä 1900-lulun alkupuolelta lähtien Setúbalin niemimaan seuduilla. Dona Ermelinda tulee Palmelan laatualueelta, missä seudun yleisin punainen lajike Castelão viihtyy hyvin hiekkaisilla ja kuumilla tarhoilla. Pulloon on tällä kertaa tuupattu kolmen lajikken sekoitus; Castelão (70 %), Cabernet Sauvignon (15 %), Touriga Nacional (15 %). Tuottajan tietojen mukaan viiniä on kypsytetty 6 kk ranskalaisissa tammitynnyreissä. Vähemmän yllätyksellisesti Alkon nettisivut kertovat jotain muuta.

Tuoksussa kypsää kirsikkaa, paahteisuutta, häivähdys kahvia ja vaniljaa. Paletilla täyteläinen viini seuraa tuoksun aromeja. Mukaan liittyy hieman mausteisuutta ja aistittavissa on myös viinityyliin sopivaa karheutta. Paketti on melko hapokas, keskitanniininen ja 14 % alkoholipitoisuus lämmittää paletin loppuosaa kohden. Melko pitkästä jälkimausta löytyy mausteisuutta ja kypsää kirsikkaa.

Dona Ermelinda on mehevän täyteläinen ja mukavan maanläheinen punkku tummeneviin iltoihin. Alle kympillä oikein hyvä ostos. Sijoita lautaselle vaikka lampaanpaistia.  3 / 5 staraa.

 

 

 

Viikon Copa – 3 punaviiniä muovipullossa

Edullisempien perusviinien pakkaustulevaisuus on lähestulkoon satavarmasti jokin muu, kuin perinteiset kolmen vartin lasipullot. Vaihtoehtoisia ratkaisuja virtaa markkinoille jatkuvalla syötöllä ja erityisesti nopeasti kulautettavaksi tarkoitetut viinit tuupataan yhä useammin kevyempiin ja helpommin käsiteltäviin pakkauksiin. Muovipullo tarjoaa ympäristönäkökulmien lisäksi helposti käsiteltävän vaihtoehdon niin myyntiketjulle kuin loppukäyttäjällekin. Lasipulloa kevyempi ja pienempi muovipullo on helppo paiskata laukun pohjalle ja retuuttaa mukana vaikka piknikille. Muovipullo ei myöskään ota ikävän kohtalokkaita osumia rankempien reissujen kolhuista, kuten lasisella virkaveljellänsä on joskus tapana. Muovi läpäisee happea lasia enemmän, joten ainakaan toistaiseksi ei pidempään kypsytykseen ja säilytykseen soveltuvia viinejä pakkailla muovipulloihin. Copatinto testasi kolme edullista muovipullopunkkua Alkon perusvalikoimasta.

Hidden Rock Shiraz 2012, Australia 7,98 €

 

 

Hieman tunkkaisen oloisesta tuoksusta erottuu karhunvatukkaa ja lakritsia. Myös alkoholia työntyy tuoksun läpi melko selkeästi. Melko täyteläisen maun hedelmäisyys jää jalkoihin, kun alkoholin polte ja melko runsas, mutta pehmeä tanniinisuus johtavat orkesteria. Keskipitkässä jälkimausta löytyy aavistus mausteisuutta. Viilennettynä noutopöydän punaviiniksi. 1 / 5 staraa.

 

 

Ankermann The Foothold Shiraz 2011, Etelä-Afrikka – 7,64 €

 

 

Intensiivisessä tuoksussa on savua, tervaa, tummaa kirsikkaa, vadelmaa ja salmiakkia. Täyteläinen maku pitää sisällään tuoksun elementtejä, jotka yhdistyvät runsaaseen, kypsään tanniinisuuteen sekä ryhdikkääseen hapokkuuteen. Pitkässä jälkimaussa on tummia marjoja ja reilusti mausteisuutta. Tasapainoinen, tuhti ja yllättävän tyylikäs punaviini muovipullossa. Hyvä kaveri grillatuille lihoille tai selkeämakuiselle riista-aterialle. 3 / 5 staraa.

 

 

Le Petit Longue-Dog 2012, Ranska 7,98 €

 

 

 

Melko hillitty tuoksu kantaa nokkaan nuorekkaalla otteella vadelmaa, kirsikkaa ja hieman myös kukkaisuutta. Keskitäyteläinen maku jatkaa kypsän punaisen marjaisuuden merkeissä. Pehmeä ja kevyt tanniinisuus saa seuraa aavistuksen alakanttiin jäävästä hapokkuudesta. Melko pitkä jälkimaku on marjainen ja aavistuksen mausteinen.  Kevyempien punaviinien ystäville vaikkapa possu- tai kanaruokien kylkeen. 2 / 5 staraa.

 

 

 

Viikon Copa – Hand Crafted by Geoff Hardy Shiraz 2009 14,82 €

Viikon copa ounastelee kauniiseen kesään sisältyvän jossain vaiheessa varsin legendaarisia grillaushetkiä. Pihapiirin grillikeisarin henkisestä yliotteesta kamppailtaessa tarvitaan toki järeitä varusteita. Jos haluat tarjota “once in a lifetime”-tasoisten grilliruokiesi painikkeeksi täyteläisen ”punch in the face”-osaston punaviinitykityksen, tässä saattaa hyvinkin olla juuri sinulle sopiva viinisuositus – Hand Crafted by Geoff Hardy Shiraz 2009.

Geoff Hardyn nimeä kantava viinitalo viljelee neljääsataa hehtaariaan Etelä-Australiassa. Kyseessä on jättiläisviinitalo Hardys’n perustajan Thomas Hardyn jälkeläinen viidennessä polvessa. Alkon nettisivuilla kerrotaan viiniin blendatun Shirazia, Petit Verdotia ja Cabernet Sauvignonia. Tuottajan informaatio-pdf:ssä puolestaan hölötetään vain ja ainoastaan Shirazista. Noh, joka tapauksessa rypäleet ovat kasvaneet McLaren Valen alueella ja ne on luonnollisesti kerätty käsin. Viiniä on kypsytetty 24 kk tammessa, josta 10 % on ollut uutta amerikkalaista ja 10 % uutta ranskalaista sorttia. Veitsenterävä aivotyöskentely päättelee tässä vaiheessa 80 % tammesta olleen kierrätystavaraa.

Tuoksusta erottuu kypsää karhunvatukkaa, luumua, salmiakkia ja paahteista tammea. Erittäin täyteläinen viini täyttää suun kypsällä hedelmäisyydellä. Hapokkuus pysyy juuri ja juuri kypsän ja paksun hedelmäisyyden perässä, mutta lisää ryhtiapua saapuu tuntuvan, mutta pehmeän tanniinisuuden suunnalta. Keskipitkä jälkimaku jättää suuhun kypsiä tummia marjoja, mausteisuutta ja salmiakkia. 13,5 % alkoholipitoisuus integroituu ongelmitta täyteläiseen pakettiin.

Hand Crafted by Geoff Hardy Shiraz 2009 iskee pöytään todella tuhdin paketin Etelä-Australian Shirazia kypsillä tummilla marjoilla ja reilulla uutoksella viritettynä. Melko tyypillinen ja yllätyksetön lajinsa edustaja, mutta toisaalta oma tontti hoituu kyllä odotetun asiallisesti ja varmoin ottein. 3 / 5 staraa. (Kuvan © Alko)

Viikon Copa – Cabriz Encruzado 2012 12,40 €

Portugali ei pääse tuotantomäärissä viinimaailman kärkikarkeloihin, mutta maasta löytyy kyllä kelvollistakin aivokapasiteettia koetteleva määrä erilaisia rypälelajikkeita. Suurimpaan osaan näistä lajikkeista ei törmää maan rajojen ulkopuolella, mikä on omiaan lisäämään mielenkiintoa Portugalin viinejä kohtaan. Viikon suositusviini on valmistettu sataprosenttisesti Encruzadosta, Dãon viinialueen yleisimmästä valkoviinilajikkeesta. Portugalin keskipaikkeilla sijaitseva Dão on enemmänkin tunnettu punaviineistään ja tuotannosta vain viidennes on valkoviiniä. Cabriz Encruzadon rypäleet on kerätty käsin ja puolet viinistä on käynyt tammitynnyreissä, joissa viini on myös loikoillut parisen kuukautta ennen myyntiin pääsyä.  

Tarkkanäköiset onnistuvat erottamaan viinin hailakasta väristä hentoja keltaisen ja vihreän sävyjä. Tuoksusta löytyy sitruunaa, melonia ja kypsää päärynää. Jollain kummalla tavalla tuoksu tuo mieleeni kevyemmän osaston Albariñon. Paletilla toistuvat tuoksun havainnot. Suutuntuma on varsin pehmeä ja maltillinen, mutta hapokkuutta löytyy riittävästi tasapainottamaan kypsää hedelmäisyyttä. Maun loppuosa kääntyy melko pitkään mausteiseen jälkimakuun.

Cabriz Encruzado on kesäisen kepeä ja mukavan tasapainoinen täräytys perusvalikoiman aneemiseen Portugalin valkkariosastoon. Ruokapöydissä Cabriz viihtyy parhaiten konstailematta valmistettujen vaaleiden kalojen tai varovaisemmalla rukkasella maustettujen äyriäisruokien seurassa. (Kuvan © Alko). 3 / 5 staraa.

Pago de Cirsus Vendimmia Seleccionada 2009

Espanjan Navarrassa kikkaillaan kohtuullisen paljon ranskalaisten lajikkeiden (mm. Cabernet Sauvignon ja Merlot) kanssa, mutta Tempranillo ja Garnacha hallitsevat edelleen viljelymaita 70 %:n enemmistöosuudellaan. Pääosin punaviiniä tuottavan alueen viineissä törmää helposti useita eri lajikkeita yhdistäviin sekoiteviineihin. Testiin kaapattu Pago de Cirsus Vendimmia Seleccionada 2009 on tehty Tempranillosta (35 %), Merlot’sta (35 %) ja Syrah’sta (30 %).

Elokuva-alalla uraa tehnyt Iñaki Nuñez ei ole ehtinyt palloilemaan 200 tarhahehtaaria kattavan Pago de Cirsus-projektinsa parissa vielä järisyttävän pitkään, mutta siitä huolimatta tilan viinit ovat onnistuneet niittämään runsaasti erilaisia palkintoja. Olivatpa palkinnot sitten minkä laatuisia tahansa, on menestyksessä varmasti ollut oma osansa tilan enologina toimivalla Jean-Marc Sauboualla (Chateau Haut-Brion, Bordeaux). Vendimmia Seleccionadan käsin kerätyt rypäleet ovat kasvaneet 12 vuotta vanhoissa köynnöksissä noin 200 metrin korkeudella Navarran eteläosassa Ablitasissa. Viiniä on kypsytetty 12 kk 0-3 vuotiaisssa tammitynnyreissä, joista 90 % oli ranskalaisia ja 10 % amerikkalaisia. Ennen myyntiin pääsyä viini on huilaillut pulloissa 10 kk:n ajan.

Muhkeasta ja melko nuorekkaasta tuoksusta löytyy kypsää vadelmaa, kirsikkaa ja yrttejä. Täyteläinen viini jatkaa yllätyksettömän muhkeaa ja jopa hillomaisen hedelmäistä linjaa myös paletilla. Napakka hapokkuus onnistuu vielä keventämään tunnelmaa, mutta pehmeä tanniinisuus jää kypsän ja muhkean hedelmäisyyden jalkoihin. Pitkä jälkimaku on kypsän marjainen.

Kypsän hedelmäinen ja muhkea Pago de Cirsus Vendimmia Seleccionada on kelvollinen valinta kohtuullisen hyvin kontrollissa pysyvää modernin hedelmäistä punaviinipläjäystä etsivälle. Livikon Tallinnan myymälästä noin 9 euron hintaan hankittuna hinta-laatusuhde on ihan hyväksyttävällä tasolla. Tähän pulloon korkkiruuvinsa upottavia suosittelen pistämään samalla vaivalla grillin kuumaksi. 3 / 5 staraa.

 

 

 

Viikon Copa – Chateau Ksara Reserve du Couvent 10,90 €

Viini ei ehkä ole se ensimmäinen asia, joka pulpahtaa Libanonin kohdalla mieleen. Libanonissa väitetään kuitenkin tehdyn viiniä jopa 7000 vuotta eKr. ja tällä haavaa vuosituotanto liikkuu noin 7 miljoonaan pullon vauhdeissa.  Alkon perusvalikoimassa Libanonilaisen viinin valintaprosessista ei saada kovin pitkää tapahtumaketjua aikaan, sillä se yksi ja ainoa on Chateau Ksara Reserve du Couvent. Viikon copa tulee Bekaan Laaksosta, missä suurin osa Libanonin viineistä tehdään.

Chateau Ksara Reserve du Couvent on kolmen tunnetun rypälelajikkeen blendi; Syrah (40 %), Cabernet Franc (30 %), Cabernet Sauvignon (30 %). Osaa viinistä on kypsytetty 12 kk tammitynnyreissä ennen lopullista sekoittamista.

Hieman kehittyneessä ja maanläheisessä tuoksussa on kirsikkaa, luumua, tupakkaa. Melko täyteläinen maku tuo esiin pirteää kirsikkaa, kypsää luumua sekä mausteisuutta. Ryhdikäs hapokkuus ja hieman ikeniä kuivattavat tanniinit nappaavat paketin tiukkaan otteeseensa. Keskipitkä jälkimaku jättää jälkeensä punaisia marjoja sekä mausteisuutta.

Chateau Ksara Reserve du Couvent on mukavan persoonallinen ja maanläheinen punaviini, josta löytyy mukavasti luonnetta. Erityisen iloinen olen siitä, ettei Cabernet Sauvignonin usein läpitunkeva herukkaisuus ole tällä kertaa onnistunut varastamaan koko showta, vaan pysyttelee nätisti 30 %:n toimialueellaan. Nappaa tästä sopiva punaviini vaikka pääsiäisajan yrttiselle lammaspadalle. 3 / 5 staraa. (Kuvan © Alko)

 

 

 

Viikon Copa – Neiss Pinot Grigio Trocken 2011 10,99 €

Kevätaurinko on onnistunut näyttäytymään jo niinkin kirkkaana, että talvimökötyksen lomassa kansamme naamavärkin seuduilla on kuulemani mukaan rekisteröity jokunen hymynvirekin. Sitä varsinaista kevättä odotellessa voi lumikinosten sulamista vauhdittaa keväisen raikkaalla ja runsaan hedelmäisellä saksalaisella valkoviinillä.

Neiss Pinot Grigio Trocken tulee Pfalzin viinialueen pohjoisosasta, missä putiikin 25 hehtaarin viljelyksistä huolehtii monilla tahoilla tunnustettu viinintekijä Axel Neiss. Viikon suositusviini on sataprosenttinen Grauburgunder (= Pinot Gris). Neiss on tällä kertaa päätynyt nimeämään tämän ranskalaista alkuperää olevan lajikkeen nimen italialaisittain, Pinot Grigio. Useimmiten vieraskielisen nimen käytöllä halutaan kertoa viinin tyylistä tai sitten vain tukea viinin markkinointia johonkin tiettyyn suuntaan. Allekirjoittaneen viiniurpon mielestä painon puolella on menty pöpelikköön siinä vaiheessa, kun italiankielisen rypäleen nimen perään on suostuttu printtaamaan viinin kuivasta tyylistä informoiva saksankielinen sana ”Trocken”. Yksinkertaisesti Grauburgunder Trocken olisi toiminut kohdallani paremmin, mutta uskoisin kyllä selviäväni hengissä nykyversionkin kanssa 🙂 .

Pirteän raikas ja melko intensiivinen tuoksu tuo nokkaan kypsiä vihreitä omenoita, päärynää, melonia ja mineraalisuutta. Lähes kuiva maku maku lataa tuoksun komponentit paletille runsaan hedelmäisessä ja raikkaassa muodossa. Pieni määrä jäännössokeria (6g/l) tekee kokonaisuudesta helposti lähestyttävän, pirteän hapokkuuden huolehtiessa viinin ryhdistä. Melko pitkä jälkimaku on kypsän hedelmäinen ja mineraalinen.

Let’s have a Neiss day, eli eiköhän pakoteta se kevät tänne ja ladataan lautaselle vaikka katkarapusalaattia tämän raikkaan ja hedelmäisen valkkarin kylkeen. 3 / 5 staraa. (Kuvan © Alko)

 

 

Viikon Copa – Heideboden 10,07 €

Hiljattain Alkon uutuuksien joukossa perusvalikoiman hyllyille pompanneen itävaltalaisen Heidebodenin kohdalla huomio kiinnittyy ensimmäisenä tuottajaan, Willi Opitziin. Jotkut saattavat muistaa herra Opitzin McLaren Mercedes F1-tiimin nimikkoviinien, ”Silver Lake” ja ”Pole Position” takaa. Erinäisistä kuljettajapoliittisista syistä kyseiset viinit saivat aikanaan melkoisen paljon huomiota myös täällä Suomessa. Nykyään noin 100000 pulloa vuosittain maailmalle pukkaava Opitz tunnetaan rypäleiden hyvinvoinnista huolehtivana ja käsityötä suosivana tuottajana. Valmiita viinejä Opitz markkinoi ennakkoluulottoman itsevarmalla ja kekseliäällä otteella.

Itävallasta, Burgenlandin viinialueelta suositusviinin paikalle hyökännyt Heideboden on kolmen rypäleen blendi, joka pitää sisällään Blaufränkischia (50%), Merlotia (25%) ja Cabernet Sauvignonia (25%). Osaa viinistä on kypsytetty enintään 6 kk vanhoissa tammisammioissa ja osaa terästankeissa.

Melko intensiivisestä ja nuorekkaasta tuoksusta löytyy kypsää mustaherukkaa, kirsikkaa ja pienen pieni määrä kosteaa setripuuta. Paletilla kypsä tumma marjaisuus yhdistyy samettisen pehmeään suutuntumaan, pehmeään tanniinisuuteen ja lisäryhtiä tarjoilevaan hapokkuuteen. Keskipitkä jälkimaku on marjainen.

Heideboden on helposti lähestyttävä, samettisen pehmeä ja tasapainoinen kokonaisuus. Erittäin virkistävä vaihtoehto uuden maailman hillopommikoneilla kyllästettyyn kympin hintaluokkaan. Selkeän makuiset, hieman arkisemmat tummat liharuuat ovat varsin suositeltavia valintoja Heidebodenin seuraan. 3 / 5 staraa. (Kuvan © Alko)

 

 

Viikon Copa – Lacryma Christi Rosso 13,09 €

On aina yhtä riemukasta havaita vanhojen suosikkien palaavan Alkon hyllyille. En itse asiassa tainnut edes huomata tämän italialaisen poistuneen listoilta, mutta näinhän siinä oli tietenkin päässyt käymään. Pitkäripaisen uutuuslistauksissa lymyilee siis 2000-luvun alkupuolella melkoisen usein ostoskoriini sujahtanut Lacryma Christi Rosso, joten ainakin minä aion vääntää naamani sellaiseen virneeseen, jota saatettaisiin joissain yhteyksissä hymyksikin nimittää. Viinin tuottaja, vuonna 1986 perustettu Feudi di San Gregorio omistaa 300 hehtaaria viinitarhoja Italian Campaniassa, minkä lisäksi se käyttää myös sopimusviljelijöiden rypäleitä. Lacryma Christi Rosso 2011 on valmistettu Pedirosso- (85 %) ja Aglianico-rypäleistä, jotka ovat kasvaneet Vesuviuksen ympäristön vulkaanisella maaperällä. Tuottajan ja maahantuojan datat kertovat viinin nauttineen valmistusprosessin aikana pitkäkestoisesta kuorikontaktista ja kypsyneen 4 kuukautta terästankeissa.

Tumman rubiininpunaisen viinin persoonallisesta tuoksusta löytyy punaista marjaisuutta, mausteisuutta ja mineraalisuutta. Kun viinin antaa hengitellä lasissa hetken aikaa, tuulahtaa mukaan hentoja herukan ja mustikankin vivahteita. Melko täyteläinen maku seurailee tuoksua. Reilu hapokkuus ja hieman ikeniä kuivattava tanniinisuus pitävät kokonaisuuden ryhdikkäänä. Keskipitkässä jälkimaussa on punaisten marjojen lisäksi mineraalisuutta ja bitterisyyttä.

Lacryma Christi on ilahduttavan persoonallinen tapaus, joka elää ja avautuu paremmin, kun sen antaa hengittää hetken dekantterissa tai lasissa. Reilu hapokkuus ja tanniinisuus kaipaavat ruokaa rinnalleen. Itse väsäsin viinin kylkeen kermaista pastaa pekonin, aurinkokuivatun tomaatin ja pecorino-juuston tahdittamana. Ei hassumpi kombinaatio sekään, mutta uskoisin myös medium-kypsien tummien lihojen olevan kiinnostavaa seuraa tälle viinille. 3 / 5 staraa. (Kuvan © Alko)