Viinitrendit vuodelle 2016

Pullon henki-blogin Katri ja Heikki kirjoittelivat hiljattain vuoden 2016 trendiarvioitaan ja panivat samalla haasteen kiertämään siirtäen viestikapulan Blanc de Blancs-blogin Annalle. Sitä kautta haaste kosahti meikäläiselle ja tässä sitä sitten ollaan. En voi väittää seuranneeni erityisen tarkasti erilaisten trendien kehittymistä, mutta tässä kuitenkin joitain havaintoja, uumoiluja, pieniä toivon kipinöitä ja ehkä pieniä turhautumisen pisaroitakin.

Cava tarhalla signedSuurimmat panokseni asetan vuoden 2016 viinitrendeihin liittyen siihen ehkä varmimpaan sektoriin, eli kupliviin viineihin. Kuohuviinit ja samppanjat ovat jaksaneet nostaa suosiotaan edelleen meillä ja maailmalla, vaikka monissa myyntitilastoissa muilla viinikategorioilla on selkeästi vaikeampaa. Veikkailempa tämän trendin jatkuvan myös vuonna 2016.

Monilla viinialueilla on viime vuosina herätty arvostamaan unohdettuja, sorrettuja, aliarvostettuja tai muuten vaan kaltoin kohdeltuja alkuperäislajikkeita. Osa tämän suuntauksen nousujohteesta kuuluu alati kasvavalle joukolle uuden sukupolven nuoria tekijöitä, jotka haluavat palata lähemmäksi juuriaan ja isovanhempiensa aikaista artesaanimeininkiä. Määrätietoisempi tarhatyöskentely ja fiksummat kellarimenetelmät ovat mahdollistaneet useiden mielenkiintoisten ja potentiaalisien lajikkeiden esiintulon sekä tuoneet markkinoille raikkaampia näkemyksiä vanhoista tutuista rypäleistä. Hyviä esimerkkejä ovat Riojan “kapinalliset”, Chilen punaviinirypäle Pais tai vaikkapa noususuhdanteessa olevat Katalonian valkkarit. Tämä meininki ei tule horjuttamaan teollisen massatuotannon valta-asemaa, mutta tuo oman raikkaan ja kaivatun lisänsä viiniskeneen.

TaittingerViiniturismi ja viinimatkailu tulevat kasvattamaan suosiotaan. Monissa perinteisissä viinimaissa viinin kulutus on ollut laskusuhdanteessa ja kilpailu kovaa, joten viinintuottajien on mietittävä uudelleen business-kuvioitaan. Yksi potentiaalinen lisätulonlähde on viinimatkailu. Asia on huomattu jo melko laajasti ja viiniturismiin liittyvä tarjonta sekä toiminnan laatu ovat nousseet kohisten, esim. 10 vuoden takaiseen verrattuna. Viininystävät ovat useimmiten myös hyvän ruoan ja elämyksellisen matkustamisen suurkuluttajia, joten näitä yhdistelemällä saadaa aikaan varsin toimivia kokonaisuuksia. Lentoyhtiöiden kova kilpailu tullee pitämään lentojen hinnat alhaisina lähitulevaisuudessakin, joten olosuhteet ovat siinäkin mielessä otolliset.

Rosé glass sTuleva kesä saattaa hyvinkin olla väritykseltään pinkimpi kuin koskaan, nimittäin ilmassa on ollut pieniä merkkejä rosé-viinien suosion kasvusta. Olisiko 2016 reilumman nousukiidon aikaa ja otetaanko rosé-viinit rohkeammin mukaan myös ruokapöytiin? Ainakin toivon niin!

Rakas monopolimme ei ole menneinä vuosina pahemmin mihinkään pieniin tai suurempiinkaan trendeihin reagoinut ja pahoin pelkään saman aneemisen linjan jatkuvan vuonna 2016. Jos perusvalikoimaan ei ole vuosien saatossa saatu edes välttävästi kattavaa klassikkoalueiden tarjontaa, niin olisi kai hullua odottaa jotain harvinasempaa tavaraa tai ajankohtaisia tuulahduksia hyllyille. Viimeaikaiset rimpuilut lähinnä muinaisaikaisilta vakkuttavien verkkotilausuudistusten saralla ovat vain surkuhupaisa todiste siitä, että vanha koira ei edelleenkään näytä mitään merkkejä uusien temppujen oppimisesta.

Tässäpä näitä, kippis vuodelle 2016 ja haaste jakoon seuraavaksi Viinikartalle.

Brunelloa Montalcinossa 9/2015

Syyskuinen Toscanan matka jatkui Panzanon Vino al Vino-festareilta muutamien mutkien kautta Brunellon kotikonnuille Montalcinoon.

MONTALCINO1Orastavaa auringonlaskua tarkkailtiin leikkele- ja juustolautasen äärellä, laseissa Tenuta Barbi Brunello di Montalcino 2010 ja Col d’Orcia Brunello di Montalcino 2009. Hehkutetun 2010-vuoden Barbi antaa jo tässä vaiheessa isoja lupauksia elegantin rakenteensa välityksellä, vaikka erityisesti keskipaletti on vielä kovin sulkeutunut. Happorakenteeltaan todellakin “spot-on”, eikä tämän vuosikerran kanssa kannata hötkyillä. Col d’Orcia on taas lämpimämmän vuoden viininä runsaamman hedelmäinen, edellistä lihaksikkaampi ja kypsemmän otteensa ansiosta hieman avoimempi kokonaisuus. Ei senkään kanssa mikään kiire ole, mutta -09 tulee kyllä olemaan huipussaan huomattavasti -10:ä aiemmin. Mielenkiintoista minivertailua kahden hyvän, mutta todella erilaisen vuosikerran luonteenpiirteiden välillä. Pienet alkupalat herättelivät ruokahalua siihen malliin, että oli aika tähyillä sopivaa ruokapaikkaa. Tripadvisor listasi Montalcinon pikkukylän seudulle yli 60 ravintolaa, joista puolestaan Michelin suositteli vain kahta, ja niistäkin toinen kävelymatkan ulottumattomissa. Punaisen kirjan suosituspaikka ei osunut silmään, joten pienen palloilun jälkeen syöksyimme sisään sopivalta näyttäneeseen Il Grifoon. Vartin päästä paikka olikin jo täynnä. Alkuun ricottatäytteisiä ravioleja, salviaa ja voita sekä pääruoaksi pitkään kypsytettyä villisikaa sekä polentaa. Puhtaita, rehellisiä ja konstailemattomia makuja, ei mitään valittamista.

MONTALCINO2Viinilistalta löytyi kattava valikoima lähialueen viinejä ja mukavasti myös hieman vanhempia vuosikertoja. Paria ensimmäistä vaihtoehtoa ei enää kellarista löytynyt, joten loppujen lopuksi valinta osui summamutikalla itselle ennalta tuntemattoman tuottajan, Fattoria La Magian -00 Brunelloon. Viini oli mainiossa juopotteluiässä oleva tapaus, hedelmä kehittynyttä, tiukka hapokkuus tallella ja sopivasti itsestään ilmoittava, pehmeä tanniinisektori. Ei lainkaan hassumpaa. Myöhempien selvittelyjen perusteella Fattoria La Magian taustalta löytyi 40 vuotta sitten Montalcinosta tilan ostanut Schwarzin pariskunta. Nykyään 15 hehtaarin viljelyalaa ja luomusertifioitua meininkiä pyörittää heidän poikansa Fabian Schwarz.

Montalcino oli mukava yhdistelmä huikeita maisemia, sympaattisia pikkukujia, haulikoiden kanssa viinitarhojaan vartioivia viinitarhureita ja hyviä makuja. Syyskuussa kylässä oli sopivan rauhallista, mutta kuitenkin eläväistä. Lisää tunnelmia Montalcinosta löytyy mm. Blanc de Blancs-blogista.

Antinori winemaker’s dinner @ Ragú 22.10.2015

Italian tunnetuimpiin lukeutuvan viinitalo Antinorin väkeä oli viime viikolla vierailulla Suomessa ja minulla oli ilo sekä kunnia olla mukana ravintola Ragússa Allegra Antinorin vetämällä viinitekijäillallisella. Tarjolla oli kuuden ruokalajin Antinori-menu sekä melkoinen setti kullekin ruokalajille sovitettuja Antinorin viinejä.

20151023_095029[1]Alkuun muikkutempuraa, muikunmätiä ja pikkelöityä fenkolia sekä lasiin Riesling Mezzo Braccio 2012 Toscanasta. Tuoksussa on selkeää petrolisuutta ja makusektorilla viini paljastuu runsasrakenteiseksi, kivasti toimivaksi Rieslingiksi. Kakkosannoksena savustettu vasikan tartar, karpaloa ja tillinkukkaa. Lasissa Prunotto Dolcetto d’Alba 2014, jonka Dolcetolle tyypillinen raikkaus viehätti kovasti. Mukava arkipunkku, jossa dokabiliteetti kohdillaan. Kolmantena tarjoiltu pepinette-pasta, merenelävät ja rapuvaahto oli ruoka-annoksista oma suosikkini, erinomainen tasapaino ja yhteispeli kaikkien komponenttien kesken. Viiniksi loroteltiin Cervaro della Sala 2013, joka syntyi aikoinaan Allegran isoisän ajatuksesta tehdä valkoviiniä jossain muualla, kuin toscanalaisvinkkelistä katsottuna suhteellisen tavanaomaisesti Orvietossa tai San Gimignanossa. Umbria vaikuttaa olleen äärimmäisen hyvä valinta, sillä todella maukas, paahteinen ja tyylikkäästi tammitettu Chardonnayn ja Grechetton blendi oli yksi illan kirkkaimpia helmiä.

20151023_095810[1]

Neljäs annos piti sisällään viiriäisen koipia, sitruunagnoccheja ja brysselinkaalia. Viininä Marchese Antinori Chianti Classico Riserva huippuvuodelta 2011. Nautinnollisen klassinen ja tyylikäs Chianti Classico vuodesta toiseen. Viidentenä grillattua black angus ulkofilettä ja suppilovahverokreemiä, joiden kylkeen kaadettiin Bolgherista Il Bruciato 2013 sekä Guado al Tasso 2009. Näistä kahdesta supertoscanalaisesta Il Bruciato on ikäänkuin Guado al Tasson pikkuveli, joka syntyi vuonna 2002, kun surkeasta sadosta ei voitu tehdä Guado al Tassoa. Cabernet Sauvignonin, Merlot’n ja Syrah’n sekoite, jonka tumma hedelmäisyys, pieni pippurinen maisteisuus ja ronski ote olivat erinomaista seuraa täydellisesti kypsennetylle mediumpihville. Guado al Tasso ei puolestaan taida isompia selostuksia kaivata. Huipputyylikäs, tyylipuhdas ja elegantti Bordeaux-tyylin edustaja, jossa täydellisyyttä hipova rakenne. Vuosikerta 2009 tuntui olevan jo nyt melko kivassa kulautteluvaiheessa, vaikka rakenne toki lupaileekin kypsytyspotentiaalia vielä vuosiksi eteenpäin. Illallisen lopuksi täräytettiin vielä suut makiaksi tyrniä, lakritsia sekä uskomattoman hyvin edellisten kanssa yhteen toimineen tillin toimesta. Joka lusikallisella yllätyksellisiä ja erilaisia makuja, joita säestämään kaadettiin Muffato della Sala 2009. Makea jälkiruokaviini Umbriasta alueelta, jossa otolliset olosuhteet kehittävät myöhään poimittaviin rypäleisiin jalohomeisuutta. Moniulotteinen ja tyylikäs late harvest-paketti sitruunaa, hunajaa, persikkaa ja mandariinia.

Ravintola Ragú tarjoilee Antinori-menua vielä tämän vkon (vko 44) loppuun, joten vikkelimmät ehtivät vielä herkuttelemaan. Hinnat ovat: 3rkl 45€ / viinit 31€, 4rkl 51€ / viinit 39€ ja 5rkl 57€ / viinit 46€. Hitaamman osaston populaatio löytää Ragústa varmasti tämän viikon jälkeenkin monenmoisia herkkuja niin ruoka- kuin juomapuolelta.

Chianti Classicoa ja bistecca Fiorentinaa – Vino al Vino Panzano 2015

Muutamien vuosien pohdinta ja suunnittelu tuotti vihdoin ja viimein tulosta, kun saimme hyvän ystäväni kanssa mahdutettua syyskuiset Panzanon Vino al Vino-festarit molempien kalentereihin. Matkan alkua pääsi varjostamaan pieni pelko ja jännitys ikävästi lähtöpäivään osuneen poliittisen mielenilmaisun vaikutuksista Finnairin aamulentoon, mutta onneksi kaikki sujui hyvin ja laskeuduimme Fiumicinon kentälle suunnitellusti. Sitten poljettiinkin vuokrabemarista lappu lattiaan ja vajaan kolmen sadan kilometrin rykäisyn jälkeen olimme Panzanossa nauttimassa Toscanan auringonpaisteesta.

20150929_093609[1]Vino al Vino on Panzanon viinintuottajayhdistyksen vuotuinen festari Panzanon pikkukylän aukiolla syyskuun kolmantena viikonloppuna. Pulittamalla kassaneidille 16 euroa saa kouraan maistelulasin, kaulaan sille sopivan kantopussukan sekä infoa tarjolla olevista tuottajista ja viineistä. Tarjolla oli parinkymmenen tuottajan mainioita viinejä, joista muutamat olivat entuudestaan tuttuja ja osa taas tuntemattomampia. Myyntikojusta löytyi suurin osa viineistä varsin edukkaaseen hintaan, joten maistelusessioiden jälkeen saattoi napata haluamansa viinit myös kätevästi mukaansa.

20150929_091509[1]

Tutuista ja turvallisista vahvaa vakuuttamistaan jatkoi biodynaaminen Castello dei Rampolla, jonka Chianti Classicoa on blogissa tullut jo aiemminkin suitsutettua. Samalla tuli maistettua ensimmäisen kerran talon lippulaiva d’Alceo -06 sekä mielenkiintoinen uudempi sulfiititon Santa Lucia. Sammarco -05 oli totuttuun tapaan kovaa kamaa. Myös Fontodi vakuutti edelleen. Lippulaiva Flaccianelloa on tullut hörpittyä joskus hieman kypsemmässä iässä ja tällä kertaa lasiin kaadettu -11 osoitti valtavan potentiaalin, mutta samalla myös pitkällisen lisäkypsyttelyn tarpeen. Vuoden -11 Fontodi Chianti Classico on jokseenkin loistavaa tavaraa. Suomalaista pöhinää Panzanossa edustaa tietysti Jarkko Peräsen ja Josephin Cramerin mainio Candialle. Josephin maistatti koko rivin talon pullotteita, joista vuosikerran -10 Circea lukuunottamatta muut olivat jossain määrin tuttuja. Circen Petit Verdot-, Merlot-, Cabernet Franc-blendi on todella mielenkiintoisen mausteinen ja edustaa supertoscanalaisosastossa virkistävän poikkeavaa meininkiä. Erityisesti vuoden 2011 pullotteet miellyttivät loistavan happorakenteensa johdolla ja niitä täytyykin sujautella myös omaan kellariin. Uudemmista tuttavuuksista jäi mieleen erityisesti huikean harmoninen La Massan Giorgio Primo, joka tosin 80 euron hintalapullaan ei kovin paska saisi ollakaan. Toinen varsin mielenkiintoinen tapaus oli Vecchie terre di Montefilin sataprosenttinen Sangiovese Anfiteatro -11. Muita mieleenpainuneita olivat mm. Fattoria la Quercian Chianti Classicot -08 & -06 ja Renzo Marinain Guerrante -06.

20150929_092259[1]

Panzanon matkaan oli toinenkin erittäin hyvä syy ja motivaatiotekijä, nimittäin maailmankuulun Dario Cecchinin lihat. Perjantai-ilta menikin sujuvasti Officina della Bisteccassa erilaisten lihojen parissa, kun lautaselle mätettiin tartaria, carpaccioa, costata alla Fiorentinaa, bistecca Panzanesea, bistecca Fiorentinaa jne. Säälipisteitä kerättiin kiikuttamalla pöytään myös kulhollinen kasviksia, papuja oliiviöljyssä sekä perunaa. Osallistuin vegeosastoon dippaamalla yhden porkkanasuikaleen oliiviöljyyn. Tavaraa tuli lautaselle siinä määrin “riittävästi”, ettei tarjotuille santsiannoksille ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia. Melkoista settiä ja tuskin nyt ihan heti tulee vastaan näin tasokasta lihaillallista.

20150929_085821

 

Nuoret kapinalliset ravistelevat Riojaa – Artuke, Sierra de Toloño ja Tentenublo

Riojan punaviinejä on ollut tapana lokeroida tyylillisesti klassisiin ja moderneihin (katso DOCa Riojan jaottelu tästä). Tiukoissa lokeroinneissa on usein ongelmia, ja tässäkin tapauksessa kummankin tyylilajin sisältä löytyy keskenään hyvin erilaisia viinejä. Riojan viinireissun viimeisen päivän vierailukimara sinetöi omat ajatukseni siitä, että modernien viinien lokerosta erottuu kaksi selkeätä alalajia, jotka myös eroavat lopputuloksena syntyvien viinien osalta huomattavasti. Toinen näistä tekee viininsä vahvasti uuden maailman tyylillä, konsentroituneen hedelmän, muhkean rakenteen ja uudenkarhean tammen muskeleilla pullistellen. Lopputuloksena syntyy kyllä laadukkaita ja virheettömiä viinejä, mutta valitettavan usein viinit hukkaavat paikalliset ominaispiirteensä ja side alkuperään jää hataraksi tai katkeaa kokonaan. Toinen selkeästi kiinnostavampi tyyli tekee paluuta alueen viinijuurille ja pyrkii paikallisten ominaispiirteiden vahvaan ilmentämiseen valmistamalla viinejä yksittäisten kylien tai tarhojen rypäleistä ja palaamalla isoisiensä menetelmiin niin tarhoilla kuin kellareissakin. Lopputuloksena syntyy raikasta, persoonallista ja todella kiinnostavaa tavaraa.

Juurilleen palaavan moderiin tyylilajin 3 tyypillistä edustajaa ovat opiskelukaverukset Sandra Bravo, Arturo Blanco ja Roberto Oliván. Nuoret, hieman jo maailmaa nähneet kaverukset eivät ole kiinnostuneita alueen asettamista säännöistä ja rajoituksista, tammikypsytyksien pituuksista tai suurista ja kiiltävistä tuotantotiloista. He haluavat vain keskittyä viljelemään tarhojaan sekä valmistamaan viinejään esi-isiensä tapaan, ympäristöystävällisesti, lajikkeita ja luontoa kunnioittaen. Suuntaus on tuonnut alueelle monien kaipaamaa säpinää, kapinaa ja rock ‘n’ rollia. Tässä porukassa pesii Riojan tulevaisuus.

ToloñoSierra de Toloñon taustalla häärii Riojasta kotoisin oleva Sandra Bravo. Sandra on pyörinyt viinihommissa mm. Bordeaux’ssa, Chiantissa, Kaliforniassa ja viimeisimpänä muutamia vuosia Portal del Montsantilla Kataloniassa. Sandralla on käytössään yhteensä 8,5 hehtaaria pieniä, tutulta viljelijältä vuokrattuja palstoja. Tarhat sijaitsevat Rioja Alavesassa 650 metrin korkeudessa Labastidan ja Rivas de Tereson välimaastossa. Paikka on yksi koko Riojan kylmimmistä ja rypäleet kypsyvät myöhään; kun muut tuottajat ahkeroivat jo kellarilla, Sandra on vasta poimimassa rypäleitä. Katalonian ajoilta on tarttunut mukaan muutakin, kuin arvokasta oppia ja kokemusta. Sandra on nimittäin valmistanut Riojan ensimmäisen Amforassa kypsyneen viinin. 300-litraiset saviamforat ovat katalonialaista käsityötä.

Sierra de Toloñon viinit käyvät villihiivoilla, niihin ei lisätä sulfiitteja, eikä niitä suodateta tai kirkasteta. Blanco 2014 on 100%:nen Viura, jonka tuoksu on hillitysti sitruunainen ja hieman kukkainen. Kokonaisuus pysyy nätisti kontrollissa ja neutraalille lajikkeelle odotettavassa kuosissa. Melko pitkä jälkimaku päättyy lyhyen tammikypsytyksen tuomaan mausteisuuteen. Pulloon asti ehtinyt punaviinivuosikerta (noin 15 €) on hieman hermostuneemmassa vireessä ja siitä on alkuun hieman vaikea saada otetta. Tynnyristä lasiin loriseva uudempi vuosikerta lupaileekin jo paljon parempaa. Siitä löytyy raikkaan marjaisan klangin lisäksi mausteisuutta ja pientä kukkaakin. Selkeää rytmiä tyypillisten Tempranillon piirteiden parissa ja loppuun vielä vähän potkua.

ArtukeArtuke, eli Arturo ja Kike viljelevät luonnonmukaisin menetelmin 32 palstalle jakautuvaa, yhteensä noin 25 hehtaaria Baños de Ebron ja Abalos’n ympäristössä. Luonnonmukainen viljely on perheelle elämäntapa, ei niinkään kaupallinen valinta, joten minkäänlaisille sertifikaateille ei ole katsottu olevan tarvetta. Omia viinejä on valmistettu 90-luvun alusta lähtien ja tällä hetkellä katalogista löytyy 5 eri viiniä.

Persoonallisempien viinien aikaansaaminen vaatii joskus myös hieman persoonallisempia valintoja. Yksi tällainen on Arturon ja Kiken isän, Miguelin 50-luvulla ostama “hullujen tarha” (Finca de los Locos). Nimi juontaa juurensa siitä, että huonona pidetystä potentiaalista johtuen ko. tarhan viljelyä on pidetty täysin hulluna puuhana. Toinen mielenkiintoinen tarhaostos on vuonna 2012 hankittu “tuomittu tarha” (Finca la Condenade), jonka 20-luvulla istutetut köynnösvanhukset ovat kerta toisensa jälkeen tulleet hylätyiksi, ja ilmeisen huonon menestyksen myötä tarha on saanut karun nimensä.

Artuke valmistaa kylä- / tarhaviinejä ja blendailee kaikki kullakin alueella tai tarhalla kasvavat lajikkeet samoihin viineihin. Edullisemman pään kyläviineihin kuuluva Artuke Tinto (n. 5 €) on valmistettu 10-113-vuotiaista köynnöksistä ja pitää sisällään Tempranilloa (95 %) sekä Viuraa (5 %). Hiilihappokäynyt viini on raikas, kepeä, mehukas ja ryhdikäs – Hyvä esimerkki erinomaisen hinta-laatusuhteen Joven-viinistä, jossa dokabiliteetti on huipputasoa. Toinen edukas kyläviini on Pies Negros 2013 (mustat jalat, noin 9 €), jonka rypäleet murskataan edelleen paljain jaloin polkemalla. Rypäleet kerätään Sierra Cantabrian juurelta 30-95-vuotiaista Tempranillo- (90 %) ja Graciano-köynnöksistä (10 %). Raikasta tummaa marjaa, pientä kukkaisuutta. Paletilla nuorekas, mutta edellistä ryhdikkäämpi ja voimallisempi.

Ensimmäinen tarhaviini, Finca de los Locos 2013 (noin 19 €) on valmistettu 34-vuotiaiden Tempranillo- (80 %) ja Graciano-köynnösten (20 %) rypäleistä. Näillä tarhoilla rypäleisiin kehittyy paksumpi kuori ja myös viiniin tulee enemmän väriä. Selkeästi aiempia voimakkaampi tyyli, jossa tummempi ja moniulotteisempi hedelmä saa seurakseen tiukan hapokkuuden sekä napakat tanniinit. Kaikki on nätisti balanssissa, mutta tässä vaiheessa vielä nuori viini tulee näkemään parhaat hetkensä vasta muutaman kellarivuoden jälkeen. K4 2013 (noin 32 €) tulee 650 metrin korkeudessa kasvavista Tempranillo- (75 %) ja Gracianorypäleistä (25 %). Viinin tumma hedelmäisyys kantaa aiempia viinejä pidempään ja on jollain tavalla eläväisempää ja syvällisempää. Hapokkuus ja tiukka tanniinisuus ovat vielä nuorta sorttia, joten muutaman vuoden kellarikomennus on tämänkin viinin kohdalla paikallaan. Viimeisenä maistettu La Condenada 2013 (Tempranillo, Garnacha, Palomino Fino) on hiljattain pullotettu ja vielä hieman hermostuneessa vireessä. Pieni määrä Palominoa tuntuu tuovan viiniin muita tarhaviinejä enemmän kepeyttä ja raikkautta. Artuke tekee vakuuttavaa työtä, jonka todistuksena ovat aivan mahtavat ja persoonalliset ja massasta erottuvat viinit.

TentenubloRoberto Olivánin Tentenublo edustaa kolmikon radikaaleinta siipeä. Sanojensa mukaan Robertolle on yhdentekevää, mitä sääntöjä ja rajoituksia Riojassa on asetettu. Hän tekee juuri niin kuin haluaa. Viljelyksen alla on noin 70-vuotiaita köynnöksiä 22 eri palstalla, yhteensä 7,5 hehtaarin alalla. Myös Tentenublon tarhoilla kasvaa perinteiseen malliin erilaisia punaisia ja valkoisia lajikkeita sekaisin ja kaikista tarhalla kasvavista lajikkeista valmistetaan yksi viini. Roberto kertoo, ettei hae viineihinsä mitään tiettyä tyyliä. Hän on sitä mieltä, että viini on viisaampi kuin tekijänsä, joten miksi sekaantua sen tekemisiin, tulkoon mitä on tullakseen. Hetken jutustelun jälkeen hän kuitenkin kertoo tavoittelevansa viinityyliä, jota hänen isoisänsä viinit edustivat aikoinaan.

Viinit valmistuvat vaatimattomissa tiloissa kerrostalon autotallissa. Tammen käytöstä tiedusteltaessa, Roberto naureskelee ostavansa käytettyjä tynnyreitä sieltä, mistä sattuu milloinkin edullisesti saamaan. Uusiin ei oikein ole varaa. Muutenkin kaikki rahat uppoavat viiniprojektiin, millään muulla ei ole juurikaan väliä.

Villihiivoilla käynyt ja noin 5 kk unkarilaisessa ja amerikkalaisessa tammessa kypsynyt Tentenublo Blanco 2014 (noin 15 €, tuotantomäärä 1866 ploa) pitää sisällään Viuraa, Malvasiaa ja Jaen Blancaa. Viinin tuoksu on varsin hillitty, mutta kiehtovan moniulotteinen. Paletilla ei kosiskella runsaalla hedelmäisyydellä, vaan kaikki on nätisti kontrollissa ja tasapainossa. Viini kallistelee selkeästi profiilinsa puolesta naturaaliviinien suuntaan. Vinaspre Xérico 2014 (noin 15 €, tuotantomäärä 7000 ploa) on valmistettu viiden eri tarhan Tempranillosta (80 %), Viurasta (20 %) ja pullotettu edellisellä viikolla. Tämän viinin tavoite on vain ja ainoastaan puhdas hedelmäisyys ja siinä onkin onnistuttu. Raikasta punaista ja tuoretta marjaisuutta sekä eläväistä kukkaisuutta. Tällaista viiniä voisi nuuhkia vaikka tuntikausia. Tentenublo Tinto (noin 15 €) pitää sisällään pääasiassa Tempranilloa ja Garnachaa sekä “muita lajikkeita”, joka tarkoittaa käytännössä yllättävän reilua määrää valkoisia rypäleitä. 10 kk unkarilaisessa tammessa kypsynyt viini tarjoilee tummaa kirsikkaa, luumua ja pientä mausteisuutta. Vaikka viini onkin selkeästi Tentenublon tavanomaisinta tarjontaa, on siinäkin sellaista jännää eläväisyyttä ja luonnetta, jota ei peruspulloista löydä koskaan. Lippulaivan roolia toimittaa Escondite del Ardacho (noin 30 €), joka tulee 660 metrin korkeudessa kasvavista Garnachaköynnöksistä (90 %), lopun 10%:n ollessa Tempranilloa ja Malvasiaa. Aivan huikea yhdistelmä nuorekasta ja hieman kypsempääkin tummaa hedelmää, mausteisuutta, kukkaisuutta. Eläväinen ja vivahteikas. Vahva, mutta samalla raikas. Happo- ja tanniiniosasto nivoutuvat muuhun kokonaisuuteen niin hienosti, ettei niihin pahemmin kiinnitä huomiota. Ne ovat kuin itsestäänselvä pala kokonaisuutta.

Tentenublon autotalli lienee niitä elämäni ensimmäisiä, jossa olisin voinut istuskella vaikka loputtomiin, niin upeata ja persoonallista tavaraa oli tarjolla. Tuotantomäärät ovat mikroskooppisen pieniä ja viinit ovat herättäneet runsaasti kiinnostusta, joten niiden myymisessä ei ole minkäänlaisia ongelmia. Tulevaisuuden suunnitelmiin ei kuitenkaan kuulu laajennuksia tai tuotannon kasvattamista – Roberton mielestä kaikki on hyvin juuri näin.

(Riojan matkan järjestelyistä vastasivat Espanjan suurlähetystö, Espanjan Ulkomaankaupan Instituutti (ICEX) sekä paikalliset viinijärjestöt)

López de Heredia Viña Tondonia – Perinteistä ja aitoa Riojaa

Kun viinikirva 1800-luvun loppupuolella hyökkäsi tuhoisasti Ranskan viinitarhoille ja paikallinen viinituotanto romahti, ryhtyivät fransmannit etsimään korvaavaa viiniä mm. Espanjasta. Tilanne oli luonnollisesti erittäin suotuisa myös Riojan viiniskenelle. Ranskankielentaitoinen liikemies Don Rafael López de Heredia y Landeta seurasi toimintaa läheltä ja lähti mukaan bisneksiin. Haron seudun viinillinen potentiaali vakuutti miehen siinä määrin, että nykyäänkin käytössä olevan Bodegan rakennustyöt aloitettiin vuonna 1877 ja Riojan kolmanneksi vanhin viintalo sai alkunsa. Ranskalaiset viinintekijät olivat ystävällisiä ja tutustuttivat Don Rafaelin viininvalmistuksen saloihin ja ensimmäinen vuosikerta Reservaa iskettiin markkinoille vuonna 1890.

20150529_084850[1]

Vierailun aikana kävi hyvin selväksi, että López de Heredia Viña Tondonialle on ollut erittäin tärkeää vanhojen viininvalmistusperinteiden sekä -menetelmien säilyttäminen. 138 vuotta vanhoista perinteistä pidetään kiinni ja jokseenkin kaikki mitä Bodegassa on näkyvillä, on edelleen aktiivisessa käytössä. Viinien käymisprosessi hoituu villihiivoilla erikokoisissa tammitynnyreissä. Lisäksi kellareiden uumenissa lepäilee kaiken kaikkiaan noin 14000 kypsytystynnyriä, joiden käyttöikä pyörii noin 20 vuoden paikkeilla. López de Heredian oma seppä korjailee ja valmistaa uusia tynnyreitä tarvittaessa. Ongelmaksi alkaa hiljalleen muodostua ammattitaitoisten seppien vähyys. Erityisen vaikeaa on löytää isojen tynnyreiden rakentajia ja korjaajia.  Kaikesta perinteikkyydestä huolimatta viinintekoprosesseja monitoroidaan nykytiedon valossa tiiviisti ja huolehditaan siitä, että prosessit etenevät toivotulla tavalla. López de Heredian ollessa kyseessä, riittävän hitaasti.

Tondonian viinintekijä Mercedes López de Heredia kertoo seuranneensa huolestuneena Riojan viinien persoonallisuuden ja identiteetin katoamiasta. Hänen mielestään yksi avaintekijä asiassa on ollut kaupallisten, kultivoitujen hiivojen käytön lisääntyminen. López de Heredia haluaa säilyttää ja pitää huolta kaikista tarhoilla ja bodegassa oleskelevista micro-organismeista, koska hänen mukaansa huolellisen tarhatyöskentelyn kautta saatavien laadukkaiden rypäleiden lisäksi juuri nämä antavat viineille niiden yksilölliset ja persoonalliset ominaisuudet.

20150529_075442[1]Kellarikierroksen päätteeksi maistelimme Mercedes López de Heredian johdolla muutamat viinit. Viña Tondonia Blanco Reserva on ja pysyy omana suosikkinani. Viini pitää sisällään Viuraa 90 % ja Malvasiaa 10 %. Kypsytys tammessa 6 vuotta. Vuosikerta 2001 tuuppaa lasista nokkaan hienostunutta oksidoituneisuuutta yhdistettynä hunajaan, mehiläisvahaan ja upeasti integroituneeseen tammeen. Omaperäinen, uniikki tyyli ja kiistatta yksi maailman kiehtovimmista valkoviineistä.

Viña Tondonia Reservan punaviiniversio viettää sekin tammessa 6 vuotta. Maistelussa oli vuosikerta 2003. Keskitäyteläinen, tiukan kirksikkainen ja mausteinen viini, jossa hitunen myös lääkemäisyyttä. Tiukan hapokas, napakan tanniininen, kaikki kuitenkin hienosti balanssissa. Jos korkkaat lähitulevaisuudessa, anna reilusti aikaa hengittää. Muussa tapauksessa kellarin perälle odottelemaan, kiirettä ei ole.

Gran Reservaa valmistetaan vain poikkeuksellisen hyvinä vuosina tai jonkin muun merkittävän tapahtuman kunniaksi. Nämä viinit viettävät tammessa 8-9 vuotta ja vielä toisen mokoman pulloissa. Maistelimme vuosikertaa 1994, joka on selkeästi reservaa rauhallisempi ja levollisempi viini. Kirsikkaa, tummia marjoja, mausteisuutta, pientä kukkaisuutta. Paletilla hedelmä on reservaa pehmeämpi ja muhkeampi. Mukavasti pehmennyt tanniinisuus antaa hyvin tilaa jo nyt melko moniulotteiseksi ehtineelle viinille, mutta tiukka hapokkuus lupaa kellariaikaa vielä pitkiksi ajoiksi.

López de Heredia on viinitalo, jonka ei toivoisi muuttuvan tai muuttavan tyyliään koskaan. Onneksi minkäänlaisia merkkejä tällaisesta ei ole olemassakaan. Minulle López de Heredia on sitä aidointa Riojaa ja oman lajinsa selkeä kuningas.

(Riojan matkan järjestelyistä vastasivat Espanjan suurlähetystö, Espanjan Ulkomaankaupan Instituutti (ICEX) sekä paikalliset viinijärjestöt)

Alvaro Palacios – Rioja Bajan toisinajattelija

Palacios tarha 1Decanter-lehden (4/2015) valinta “Man of the year 2015”-tittelin saajaksi oli Alvaro Palacios. Reilu kuukausi myöhemmin istahdan Alfarossa samaisen hepun maasturin takapenkille ja lähdemme kaahaamaan kohti La Montesan tarhoja. Prioraton sekä Bierzon menestykseen suuresti vaikuttanut mies haluaa palauttaa Garnachan uuteen kukoistukseen kotiseudullaan Rioja Bajassa. Viljelyalaltaan Riojan ala-alueista suurin Baja on Rioja Alavesaa ja Rioja Altaa selkeästi lämpimämpi sekä kuivempi. Se on ollut perinteisesti Garnachan valta-aluetta. Alueella on paljon pienviljelijöitä, jotka myyvät rypäleensä viinintuottajille. He ovat tyytyväisiä ja pitävät maistaan kiinni, koska rypäleistä maksetaan suhteellisen mukavasti. Esim. Palacios maksaa sopimusviljelijöilleen laadusta riippuen reilusta eurosta vajaaseen kolmeen euroon per kilo. 80-luvulla mahdollistunut tarhojen kastelu sai lähes kaikki viljelijät hamuamaan suurempia tilipusseja ja vaihtamaan Garnachan suurempisatoiseen Tempranilloon.

Alvarolla ei ole mitään Tempranilloa vastaan, päinvastoin. Jos Palacios’n tarhat sattuisivat sijaitsemaan esim. Rioja Alavesassa, viiniä puristettaisiin hymy naamalla Tempranillo-rypäleistä. Bajassa lajike ei vain yksinkertaisesti tunnu tuottavan riittävän laadukasta satoa, joten miksi hakata päätä seinään? Naapurien Temparanillotarhoja joudutaan kastelemaan ja lisäriesana on kaikenlaisia tauteja ja tuholaisia. Garnachalle ei sen sijaan tarvitse tehdä juuri mitään, se viihtyy Bajassa kuin kotonaan. Alvaron isä asensi aikoinaan La Montesan tarhoille kastelujärjestelmän, mutta sitä ei ole käytetty kymmeneen vuoteen. Ei tarvitse.

Palacios Remondolla on haluja lisätä tarhaomistuksiaan. Tarhahehtaari maksaa Rioja Bajassa keskimäärin 35-40 tuhatta euroa, mutta kukaan ei halua myydä. Joskus voi pitkällisten neuvottelujen avulla onnistua tekemään vaihtokaupat. Alvaro ottaa asian tyynesti ja toteaa, että ehkä kaikella on kuitenkin tarkoituksensa. Jos yrität saada jotain aikaiseksi, eikä se yrityksistä huolimatta onnistu, ehkä sillä on jokin tarkoitus?

Tarhakiertueen jälkeen maistelemme muutamat viinit. Session saa luvan aloittaa valkoviinisektori. Viurasta valmistettu Placet -14 tarjoilee päärynää, omenaa ja kukkaisuutta. Kylkeen tiukka ja raikas hapokkuus sekä erittäin pitkä jälkimaku. Placet -12 on selkeästi suoraviivaisempi, siitä löytää enemmän sitruunaa, mineraalisuutta ja hieman vähemmän floraalisuutta. Näissä on hyvä rytmi, aromiprofiililtaan suhteellisen neutraali Viura ei lähde sooloilemaan liikoja ja happosektori toimii.

La Montesa tulee Alvaron isän 1988 istuttamalta kivikkoiselta tarhalta 550 metrin korkeudelta. Maistelimme vuosikerrat -12 ja -13.  Tarhoilla kasvaa vielä vähän Tempranilloa, mutta tavoitteena on muuttaa tarha 100 %:seksi Garnacahaksi. Viini koostuu pääosin Garnachasta (85 %) ja Tempranillosta (15 %). Kypsytys 12 kk ranskalaisessa (85 %) ja amerikkalaisessa tammessa (15 %). Vain 20 % tynnyreistä on uusia, loput suurinpiirtein tasajaolla 1-, 2- ja 3-vuotisia. Raikkaassa tuoksussa on punaista ja tummaa kirsikkaa yhdistettynä mausteiseen meininkiin. Paletilla viini on samettisen pehmeä, mutta napakan hapokkuuden sekä kypsän tanniinisuuden johdosta myös hyvässä tasapainossa ja ryhdissä. Loppua kohti seuraan lyöttäytyy vielä hippunen bitterisyyttä. Espanjassa reilun kympin hintalapulla poikkeuksellisen kova hinta-laatusuhde.

La Propiedad on puristettu 25-90-vuotiaiden Garnachaköynnösten rypäleistä. Pitkä maseraatio ja kypystys 14 kk ranskalaisissa tammitynnyreissä, joista puolet uusia ja puolet vanhoja. Poikkeuksellisen fokusoitunut ja tiukassa kontrollissa pysyvä viini. Hedelmäisyys on erinomaisessa balanssissa napakan hapokkuuden ja ryhdikkään tanniinisektorin kanssa. Siinä missä La Montesaa kulauttelee mielellään sellaisenaan jo nyt, vaatii Propiedad jo selkeästi ruokaa seurakseen. Hyötyy selkeästi lisäkellaroinnista.

Saimme tastingin päätteeksi maistaa ensimmäisinä maailmassa uusimman viiniprojektin, Valmiran vuosikertaa 2014. Viinin tavoitteena on ravistella ja muuttaa ihmisten käsityksiä Garnachasta. Palacios oli hamunnut Sierra de Yergassa sijaitsevaa Valmiran tarhaa jo jonkin aikaa ja onnistunut lopulta saamaan sen vaihtokaupan kautta itselleen. Rypäleet kasvavat kolmen hehtaarin kokoisella tarhalla 650 metrin korkeudessa. Tuoksussa on nuorekkaan viinin twistiä, mutta poikkeuksellisen monipuolinen aromimaailma. Kirsikkaa, kukkaisuutta, tupakkaa, pippuria, mausteita. Paletin osalta komppaan Alvaron sanoja: vibrant, expressive, exploding. Vuosikertaa 2013 tuli myyntiin 1300 pulloa, tätä uudempaan jokseenkin sama määrä.

Alvaro ei malta pysyä hetkeäkään paikallaan, kädet viuhtovat ilmassa, juttu luistaa ja mies on ilmiselvästi umpi-innostunut projekteistaan. Vierailuamme seuraavana aamuna hänen oli määrä olla Bierzossa aloittamassa uuden Bodegan rakennustöitä. Rakennuksen on suunnitellut 73-vuotias arkkitehti Rafael Moneo. Mitäköhän sitten seuraavaksi? Alvaro kertoo, ettei aika enää riitä mihinkään uuten projektiin, mutta suostuu silti vinkkaamaan erään mielenkiintoisen viinialueen Espanjassa, jolle hän povaa hyvää tulevaisuutta. Jaa, että mikä alue? Noh, pidetään jännitystä yllä ja palataan siihen ehkä hieman myöhemmin.

(Riojan matkan järjestelyistä vastasivat Espanjan suurlähetystö, Espanjan Ulkomaankaupan Instituutti (ICEX) sekä paikalliset viinijärjestöt)

#viiniblogimiitti ja Pieropan Calvarino 2012

Jo perinteeksi muodostuneet viinibloggaajien kokoontumiset saivat jatkoa vuoden 2015 puolella, kun vuoden ensimmäinen #viiniblogimiitti pidettiin Helsingissä. Päivällä teimme täsmäiskun Helsinki Distillery Companyn tiloihin ja saimme Séamus Holohanilta erinomaisen esittelyn tislaamon toiminnasta. Koko paikasta huokui todella suuri innostus ja tekemisen meininki. Uskaltaisin veikata, että tämän putiikin tisleistä kuullaan maailmalla vielä isomminkin.

IMG_20150321_163443[1]

Päivä jatkui alkuillasta Nomad Cellarsin uudenkarheissa tiloissa perinteisen sokkopullomaistelun merkeissä. Jälleen kerran lasit täyttyivät mielenkiintoisista viineistä. Tällä porukalla suurin osa viineistä tuppaa olemaan enemmän ja vähemmän kuriositeettitason tavaraa, joten niiden tarkka paikallistaminen ja tunnistaminen on lievästi sanottuna haastavaa. Näin siis kaikille muille, paitsi Viinihullun päiväkirjan Otolle, joka naulasi tanniinisen Sagrantino Montefalcon noin viidessä sekunnissa! Itse raahasin pöytään perinteikkäämmän tuottajan Soavea eli Pieropan Calvarinon vuodelta 2012. Koska tapana on ollut kaadella viinit omista pulloistaan folioon käärittynä, Soavelle epätyypillisen korkea ja kapea pullo oli oiva lisähämäys porukalle. Odotetusti arvaukset ajautuivatkin alkuun Saksan ja Alsacen suuntaan. Sitrusta, mineraalisuutta, hentoa kukkaisuutta, pientä makeanoloista mausteisuutta. Paletilla hedelmäisyyttä tasapainottaa hienosti napakat hapot ja tyylikäs mausteisuus. Soave-sektorin kärkikastia. Päivän muuta antia näkyy allaolevassa kuvassa.

20150329_203746[1]

Ilta jatkui Groteskissa ähkyn partaalle. Porukalle tällättiin eteen menu, joka piti sisällään mm. ilmakuivattua ankanrintaa, talon pancettaa, grillattua briossia ja talon créme fraîche, Big Green Egg-grillattua black angus entrecôtea, triplafritattuja ranuja sekä suklaakakkua jäätelön kera. Lasiin lorisi matkan varrella Weszeli Grüner Veltliner, Bürklin-Wolf Wachenheimer Riesling 2012, Becker “B” Spätburgunder 2011, Banfi Summus 2003. Lopuksi paletin puhdistajana Pol Roger Resérve Brut. Kiitos hauskasta päivästä ja hyvästä seurasta: Blanc de Blancs, Loppasuut, Pullon Henki, Reseptitaivas, Rypäleistä Viis, Viinillä, Wine and Finland, Wineserver

20150323_112357[1]

Viinitarha mallia 79 eKr. – Villa dei Misteri

Saattaahan se olla, että meikäläisen lisäksi jotakuta muutakin kiinnostaisi tietää millainen viinitarha oli yli kaksi tuhatta vuotta sitten? Yritin päästä asiasta edes jonkinlaiselle jyvälle hiippaillessani Pompejin raunioilla viime syksyn Campanian reissulla. Raunioiden arkeologisten kaivausten yhteydessä on nimittäin pyritty selvitettämään myös alueella sijainneiden viinitarhojen saloja ja mysteereitä.

Alueen legendaarisin tuottaja Mastroberardino pyydettiin mukaan projektiin vuonna 1996. Nykyään yhteensä viidelletoista palstalle ja yhteensä noin 1,5 hehtaarin alueelle on istutettu Piedirossoa, Sciascinosoa sekä viimeisimpänä myös Aglianicoa. Puskia on istutettu tarkalleen niille paikoille, joissa köynnökset kasvoivat ennen tuhoisaa vuoden 79 eKr. tulivuorenpurkausta. Myös köynnösten tuennat ja tarhojen hoitomenetelmät sekä osa viininvalmistusmenetelmistä hoidetaan sen aikaisten tapojen mukaisesti.

Mastroberardino tuottaa näiltä nimenomaisilta tarhoilta viiniä nimeltä Villa dei Misteri. 50 % Aglianicoa, 40 % Piedirossoa ja 10 % Sciascinosoa sisältävä viini on kypsynyt tammessa 12 kk ja pulloissa 6 kk. Ensimmäinen vuosikerta näki päivänvalon vuonna 2001 ja vuosituotanto rajoittuu noin pariin tuhanteen pulloon. Valitettavasti kyseisellä reissulla omat ja Mastroberardinon porukan kalenterit eivät natsanneet yhteen, joten tilavierailu ja täten myös Villa dei Misterin hörpiskely jäi väliin. Onpahan yksi hyvä lisäsyy palata takaisin Campaniaan.

Lounaalla Sergio Hormazábalin ja Viñas Ventisqueron viinien kanssa.

Chilessä 1990-luvun lopulla toimintansa aloittanut Viñas Ventisquero omistaa ja viljelee viiniä yhteensä 1700 hehtaarin alueella Maipon, Casablancan, Leydan ja Colchaquan alueilla. Tuotannosta jopa 80% suuntautuu vientimarkkinoille, mikä lienee Chilen tuottajille melko tavanomainen lukema. Jo pelkästään tällainen määrä tarhapinta-alaa on vanhan maailman perusviinitaloihin verrattuna niin hurja määrä, että päätin lampsia Groteskiin lounaalle kuuntelemaan viinintekijä Sergio Hormazábalin näkemyksiä ja kokemuksia Viñas Ventisqueron viinipuuhista.

Nelikymppinen Sergio Hormazábal on viinintekijä, joka etsii uusia ideoita jatkuvasti. Suomeen tullessaan hän oli poikennut matkalla Portossa ja Dourossa tutustumassa makeisiin viineihin. Suomesta herra taasen aikoi viipottaa Belgian, Hollannin ja Ruotsin kautta Italiaan ihmettelemään saapasmaan vinkkuja. Ei siis ole kovinkaan yllättävää, että myös yhtiön tarhoilla tehdään jatkuvasti uusien lajikkeiden koeistutuksia ja kellareissa miksaillaan monenmoisia mielenkiintoisia blendejä. Ranskan Montpellieristä enologiaoppiaan ammentanut Sergio löytää innoituksensa pääosin vanhan maailman klassikkoalueiden lajikkeista ja blendeistä.

Alkuun lautaselle mätiä, crème fraichea ja perunaohukaisia sekä kyyttömozzarellaa, poltettua parsakaalia ja kuivattuja tomaatteja. Laseihin Yali National Reserva-sarjan valkoviineistä Sauvignon Blanc ja Gewürztraminer vuosimalllia 2013. Näistä Sauvignon Blanc on hyvin tyypillinen ja puhdaspiirteinen uuden maailman sauvignon blanc, jonka trooppisviritteisestä paketista löytyy takuuvarmalla otteella herukan lehteä, ruohoisuutta ja karviaista. Toimivuus mädin ja lettujen kanssa oli hyvää luokkaa. Gewürztraminer on taas hieman minimalistisemman linjan tapaus, josta toki löytyy sitä lajikkeelle tyypillistä litsiä ja kukkaisuutta, mutta viini on piristävällä tavalla kuivempi, suoraviivaisempi ja tiukempi, kuin uuden maailman Gewürztraminerilta voisi odottaa. Yllättävän kova suorittaja esim. poltetun parsakaalin kaverina.

Pääruokana 14 pvää raakakypsytettyä Black Angus ulkofileetä, Ahvenanmaan luomukaritsankaretta sekä grillattuja kasviksia. Nämä toki Groteskin tapaan täydellisesti Big Green Egg-grillattuina. Kerrottakoon vielä, että alla olevassa lihakuvassa lautasasettelu ei ole todellakaan Groteskin käsialaa, vaan edustaa allekirjoittaneen taidonnäytettä naivistisen taiteen genressä. Laseihin ensin National Reserva-sarjan Syrah ja Carménère vuosimallia 2012. Molemmat viinit ovat helppoja ja suoraviivaisia valintoja, kun haetaan mutkattoman marjaisia viinejä vaikka perusgrillailun kyytipojaksi. Carménèren viherpippurisuus tuntui komppaavan kelvollisesti myös grillattujen kasvisten makuja, Syrah oli taas selkeästi paremmin omalla toimialueellaan mediumkypsän lihasektorin kanssa. Kympin perusviineiksi ihan kelvollisia ostoksia.

Otteet kovenivat selkeästi, kun laseihin kaatui Vertice sekä Pangea Syrah 2008. Näissä viineissä on konsultoitu myös legendaarista aussiviinintekijää John Duvalia, jolta tuskin loppuu Syrah’n suhteen näkemykset kesken. Duvalin avulla viinien focusta oli siirretty voimakkaammasta hedelmäpommituksesta maltillisempaan ja harmonisempaan suuntaan. Apaltasta 500 metrin korkeudesta tuleva Vertice (51 % Carménère, 49 % Syrah) esitteli täyteläistä, mutta samalla moniulotteista ja yllättävän eleganttia meininkiä. Tumman kirsikkainen, karhunvatukkainen ja hiukan savuinen viini oli satavarma kumppani Black Angus ulkofileelle. Pangea (100 % Syrah) oli lounashetken ylivoimainen tähti. Niinikään Apaltasta, joskin hieman eri alueelta tuleva, hieman jo kehittynytkin viini piti hedelmänsä hyvin kurissa, ollen kuitenkin lajikkeelle tyypillisen savuinen, karhunvatukkainen ja lihaisa. Uuden maailman viiniksi varsin maltillisella otteella lipuva ja moniulotteinen Syrah, jonka toimivuus  luomukaritsankareen kanssa oli erinomaista luokkaa. Tuskin olen kovin väärässä, jos väitän, etteivät Duvalin opit ole todellakaan menneet hukkaan. Samaisella Pangealla onnistuttiin vielä lopuksi kampeamaan nurin jälkiruokana tarjoiltua suklaakakkua, vieläpä aivan sääntöjen puitteissa.