Matkalla Montsantissa – Coca i Fitó

Vietin heinäkuun viimeisiä päiviä Katalonian paahteessa lähinnä nautiskellen übertuoreita meren antimia sekä vierailemalla parilla mielenkiintoisella viinitilalla Prioratissa ja Montsantissa. (Aikaisempi postaus Celler Cal Pla-vierailusta löytyy täältä.) Prioratin suitsutetuimpien viinien hinnat ovat jo lähteneet lapasesta, mutta Montsantilla on edelleen tarjota ihan kivasti hyviä hinta-laatupamauksia. Yksi alueen mielenkiintoisimmista tuottajista on Coca i Fitó. Vakuutuin putiikin viiniosaamisesta parisen vuotta sitten Prowein-tapahtumassa, mikä oli vähintään riittävän syy ruuvata kulkupelin nokka kohti El Masroigin kylää.

Coca i Fitón vuonna 2006 perustaneet veljekset Toni ja Miquel ovat varttuneet maanviljelijäperheessä Penedesin viinitarhahoodeilla. Toni Coca on ehtinyt vuosien saatossa kartuttamaan mainetta konsultoivana viinintekijänä ja asiantuntijana lukuisilla pienemmillä viinitiloilla Kataloniassa. Toni vastaakin tilan viinien valmistuksesta, apunaan enologi Joaquim Bielsa. Miquel puolestaan huolehtii kaupallisesta sektorista.

Montsantin lisäksi Coca i Fitó puuhailee viinejä myös Terra Altan ja Empordan alueilla. Veljesten tavoitteena on tehdä autenttisia, persoonallisia ja aluettaan ilmentäviä, moderneja viinejä. Ensimmäinen talon omaa nimeä kantava viini näki päivänvalon vuonna 2006 ja on talon lippulaiva edelleen. Nykyisellään vuosituotanto nakuttelee 100000-150000 pullon vauhdeissa.

Paikan päällä minusta huolehti enologi Joaquim Bielsa, jonka löysinkin varaston perältä touhuamassa etiketöinnin parissa. Joaquimin valitellessa jo etukäteen huonoa englanninkielentaitoaan, lupasin vastata siihen vielä uskomattoman paljon heikommalla katalaanillani. Kuten olettaa saattaa, pärjäsimme vallan mainiosti. Kierreltyämme jonkin aikaa kellarin syövereissä, siirryimme luonnollisesti maistelun pariin, joten ohessa muutamat kommentit hörpätyistä viineistä.

Maistelusessio potkaistiin käyntiin Terra Altan valkkarilla. Jaspi Blanc 2012 on Garnacha Blancasta (70 %) ja Macabeosta (30 %) koostuva nuori, omenainen ja pirteän sitruunainen tapaus. Valmistuksessa on hyödynnetty sakkakypsytystä. Vuosituotanto noin 8000 pulloa. Sopii kuumaan kesäpäivään, kuin rystysrivi nenänvarteen.

Coca i Fitó Rosa on sataprosenttinen Syrah yhden tarhan köynnöksistä. Rypäleet tulevat samalta tarhalta, kuin lippulaivaviininkin. Osaa viinistä on kypsytetty 3 kk:n ajan  ranskalaisessa tammessa. Vuosituotanto noin 3000 pulloa. Tuhtirakenteinen rosé, jossa selkeäpiirteinen Syrah’n aromaattisuus. Oiva ruokajuoma reippaammillekin sapuskoille, eikä pelästy hyvin viilennettynä kuuman päivän virkistyskäyttöäkään.

Jaspi Negre 2011 on talon entry-level punkku, jonka kokoonpano on Garnacha (45 %), Cariñena 25 %, Cabernet Sauvignon (15 %) ja Syrah (15 %). 3 kk ranskalaisessa ja amerikkalaisessa tammessa. Vuosituotanto noin 60000 pulloa. Helposti lähestyttävä, nuorekas, tumman marjaisa ja mausteinen viini.

Tocat de L’ala 2011 on Empordan yhteistyöprojekti Celler Roig Paralsin kanssa. Pullosta löytyy vanhojen köynnösten Garnachaa (60 %) ja Cariñenaa (40 %). 4 kuukautta ranskalaisessa ja amerikkalaisessa tammessa. Vuosituotanto noin 18000 pulloa. Paahteinen ja yrttinen sekä jonkin verran Montsantin punkkuja pehmeämpi ote paletilla.

Jaspi Maragda 2010 pitää sisällään vanhojen köynnösten Garnachaa (55 %), Cariñenaa (25 %) ja Syrah’ta (20 %). 12 kk ranskalaisessa ja amerikkalaisessa tammessa. Vuosituotanto noin 8000 pulloa. Nokassa tummia marjoja ja toffeeta. Aiempiin maistettuihin verrattuna enemmän syvyyttä ja tanniinirakenne selkeästi elegantimpi.

Viimeisenä lasiin lorisi tilan lippulaivaviini Coca i Fitó, joka oli itselleni pullorivistön tutuin tapaus. Yhden tarhan viini, jonka sisältö on Syrah’ta (50 %), vanhojen köynnösten Garnachaa (30 %) ja Cariñenaa (20 %). 12 kk kypsytys amerikkalaisessa ja ranskalaisessa tammessa. Vuosituotanto noin 8000 pulloa. Tyylikäs, moniulotteinen ja kiehtovan syvä tapaus. Savua, balsamicoa, karhunvatukkaa, mausteisuutta ja nätisti integroituva tammisuus. Kypsytyspotentiaalia löytyy mukavasti, vaikka viini onkin dekantoinnin kautta jo kelvollista ruokapöytäkamaa.

Matkalla Prioratissa – Celler Cal Pla

Heinäkuun lopulla löysin itseni Kataloniasta köröttelemässä kohti Porreran kylää. Kännykän navigointiohjelma oli onnistunut sanomaan sopimuksensa irti jo useita kymmeniä kilometrejä ennen määränpäätä ja luonnollisestikaan tiet eivät olleet suurenemaan päin. Verenpaine laski lähes peruslukemiin ensimmäisen Porrera-tienviitan osuttua näkökenttään ja näytti vahvasti siltä, että olin löytämässä perille heti ensimmäisellä yrityksellä. Pikkuruisen kylän hiljaisella toriaukioilla dominoa pelanneiden papparaisten auringon pieksemät naamavärkit näyttivät aavistuksen epäileviltä, kun eräs Suomi-Urpo parkkeerasi kotteronsa kadunkulmaan.

Prioratin viinien huikea suosio on houkutellut alueelle paljon suuria ja kirkkaasti kiiltäviä viinitaloja muualta Espanjasta. Nyt olin kuitenkin menossa tapaamaan pientuottajaa, joka on kotoisin alueelta, kasvanut siellä ja tuntee näin ollen työympäristönsä kuin omat taskunsa. Tapasin Celler Cal Plan:n omistajan ja viinintekijän Joan Sangenisin Tukholmassa pari vuotta sitten ja tykästyin talon erinomaisiin ja persoonallisiin viineihin. Porreran kylässä kasvaneen Joan Sangenisin perhe on toiminut maatalouden ja viininviljelyn parissa jo parin sadan vuoden ajan, mutta omalla Cal Pla-nimellä viiniä on valmistettu vasta 90-luvun puolivälistä lähtien. Vuosituotanto on ajan saatossa noussut noin sadantuhannen pullon tasolle, joten mistään massatuotannosta ei ole edelleenkään kyse. Tarhat sijaitsevat pääosin 300-500 metrin korkeudessa, mutta joitakin köynnöksiä löytyy noin 700 metrinkin korkeudesta. Köynnösten ikä vaihtelee kymmenestä vuodesta yli sataan vuoteen. Omien tarhojen rypäleiden lisäksi Cal Pla ostaa nykyään myös jonkin verran rypäleitä tutuilta viljelijöiltä. Johtoajatuksena on työskennellä tarhoilla niin hyvin, että erilaisten kemikaalien käyttö voidaan vähintäänkin minimoida ja lajikkeiden ominaispiirteet sekä alkuperä tulevat esiin lopputuotteessa mahdollisimman hyvin. Tämä tarkoittaa käytännössä lukemattomia käsityötunteja tarhoilla, satomäärien runsaskätistä rajoittamista sekä lukuisia kinkkisiä päätöksiä ja toimenpiteitä pari sataa vuotta vanhan kellarirakennuksen uumenissa.

Joan Sangenis kertoi modifioivansa viininvalmistuksessa käytettäviä metodeja kunkin vuosikerran tarpeiden mukaisesti. Viinien valmistuksessa käytetään sekä uutta että vanhaa tammea; ranskalaista, amerikkalaista ja unkarilaista. Kellarikierroksella siirryttiin kiehtovalla tavalla parisataa vuotta vanhan rakennuksen holvikaarien, seinämaalausten ja ikivanhojen tammitynnyreiden kautta pällistelemään viereisen lisätilan modernia terästankkimaisemaa. Tämäkään vierailu ei päättynyt kuivin suin, joten alla kommentit maistamistani viineistä. Suluissa lisäksi kunkin viinin paikallinen hintataso.

Mas d’en Compte Blanc 2009 (noin 14 € / plo)

Garnatxa Blanca, Macabeu, Picapoll blanc, Xarel·lo. Etelään suuntautuvien tarhojen 20-vuotiaista köynnöksistä. Käyminen ja kypsytys uusissa ranskalaisissa (80 %) ja amerikkalaisissa (20 %) tynnyreissä, 6 kk sakkojen kanssa. Intensiivisessä tuoksussa on sitruunaa, hunajaa, persikkaa ja huikean kiehtovaa mineraalisuutta sekä tammen tuomaa paahteisuutta. Melko täyteläistä ja runsasta pakettia virkistää napakka hapokkuus. Paletti samaan aikaan voimakas, hyvin raikas sekä hedelmäinen. Erittäin pitkässä jälkimaussa nautiskellaan reilusta mausteisuudesta. Aivan mieletön viini!

Celler Cal Pla Crianza 2008 (noin 10 € / plo)

Cabernet Sauvignonia, Cariñenaa ja Garnachaa 10-20 vuotiaista köynnöksistä, 350-500 metrin korkeudelta. Ei juurikaan uutta tammea. Hieman kehittynyt tuoksu, jossa paahteisuutta, ja tummaa kirsikkaa. Maussa yhdistyy tumma kirsikkaisuus sekä runsas, nuorekas hedelmäisyys. Helposti lähestyttävä viini, jota virittää napakka hapokkuus ja ryhdikäs, tiukka tanniinisuus. Pitkä mausteinen jälkimaku. (Vuosikerta -06 arvioitu blogissa aiemmin)

La Carenyeta 2010 (noin 16 € / plo)

Pelkästään Cariñenasta tehtyä viiniä ei pahemmin Espanjasta löydy. Lajiketta käytetään enimmäkseen osana sekoiteviinejä. Katalonian lisäksi Espanjasta tätä hapokasta ja tanniinista lajiketta löytyy lähinnä Riojasta Mazuelo-nimellä. Laadukas lopputulos edellyttää vanhemmista köynnöksistä kerättyjä laadukkaampia rypäleitä sekä otolliset kasvuolosuhteet. Joan kertoi, että esim. hänen tarhoillaan matalammilla korkeuksilla Cariñena-köynnökset ovat taipuvaisia tuottamaan huimia määriä rypäleitä ja luonnollisestikin tällöin laatu kärsii. Korkeammalla rypäleiden tuottotahti hiipuu selkeästi ja erityisesti vanhemmat köynnökset tuottavat erinomaista tavaraa. La Carenyeta 2010 on sataprosenttinen Cariñena 80-vuotiaista köynnöksistä 350700 metrin korkeudelta. Kypsytys 14 kk  2-vuotiaissa ranskalaisissa tammitynnyreissä.
Nokkaan työntyy sekoitus tummia marjoja sekä punaisempaa kirsikkaa, punaista viinimarjaa, mausteisuutta ja yrttejä. Ensimmäiset nuuhkaisut tuovat jollain jännällä tavalla mieleen jopa Sangioveselle tyypillisiä hapankirsikkaisia fiiliksiä. Paletilla viini iskee pöytään parhaat korttinsa; tuoksun aromit saavat nimittäin seurakseen tiukan ja voimakkaan, mutta erinomaisesti muuhun kokonaisuuteen integroituvan hapokkuuden. Tanniinisuuttakin on suhteellisen reilusti ja se on muita maistettuja viinejä terävämpää. Erittäin pitkä jälkimaku on kiehtovan yrttinen, pippurinen ja mineraalinen.  

Mas d’en Compte 2008 (noin 20 € / plo)

30-90-vuotiaiden köynnösten Garnachaa (50 %) ja Cariñenaa (45 %) sekä 15-vuotiaden köynnösten Cabernet Sauvignonia (5 %). Kypsytetty 14 kk 1-3-vuotiaissa tammitynnyreissä, joista 80 % ranskalaisia ja 20 % amerikkalaisia. Tuoksussa on tummaa kirsikkaa, tupakkaa, karhunvatukkaa, mausteisuutta ja tammen tuomaa paahteisuutta. Paletti jatkaa tuoksun soundeilla. Hyvä tasapaino konsentoroituneen hedelmäisyyden, napakan hapokkuuden ja kohtuullisen mukavasti jo pehmenneen tanniinisuuden välillä. Parin tunnin dekantoinnilla jo nyt varmasti toimiva paketti puolikypsää tummaa lihaa notkuvassa ruokapöydässä, mutta hyötyy selkeästi vielä parin vuoden lisäkypsytyksestä. 

Planots 2009 (noin 50 € / plo)

Planots on Cal Pla’n lippulaivaviini, joka valmistetaan La Planots-tarhan jopa yli satavuotiaista köynnöksistä. Viini pitää sisällään puolet Garnachaa ja puolet Cariñenaa. 16 kk kypsytys uusissa ranskalaisissa (70 %) ja amerikkalaisissa (30 %) tammitynnyreissä. Paahteinen tuoksu, jossa paljon tummaa hedelmää, mustikkaa, mausteisuutta, tammea ja hitunen parfyymisyyttä. Pureksittavan paksu rakenne, erittäin konsentroitunut ja moniulotteisuuttaan väläyttelevä viini, joka ei myöskään peittele reilua tanniinisuuttaan ja tammisuuttaan. Iso viini, jossa on huikea potentiaali, mutta varsin nuori vielä. Tälle antaisin vielä vähintään muutaman vuoden kellariaikaa ja potkua riittää kyllä huomattavasti pidempäänkin säilytykseen.

Matkalla Alto Adigessa – Alois Lageder

Aiempia reissukertomuksiani lukeneet eivät varmaankaan ylläty jos kerron, että Keski-Euroopassa nähtiin ja koettiin historiallisen surkeita sääoloja juuri meikäläisen suunnistaessa mestoille toukokuun lopussa. Reissua käynnisteltiin tyylikkäästi lentokentän pikapassitoimistossa ja tarinaa jatkettiin pienoisella satamaseikkailulla Vuosaaressa. Monenlaisten koukeroiden jälkeen paku oli kuitenkin laivassa ja kylmä vehnäolut viilensi kouraa aurinkoisen kansibaarin pöydällä. Alkumatkan suunnitelmat viimeisteltiin Saksan heikkojen sääennusteiden vahvistuttua ja lämpimämmän sään perässa päätettiin töräyttää noin tuhannen kilometrin non-stoppi Italian puolelle. Lämpötila alkoi nousta säädyllisiin lukemiin vasta Alpeilla ja lopulta Baijerin vesisade sekä +4 astetta vaihtui Bolzanon parikymmenasteiseen iltaan.

Aamu valkeni mukavasti viinitarhojen ympäröimän Hotel Rentschnerhofin maisemissa ja aamupalapalaverissa päätettiin koodata auton nokka parin Alto Adigen viinitilavisiitin kautta Veronan suuntaan.  Matkalla koukattiin mm. Magrén kylään ihmettelemään Alois Lagederin viinitalon biodynaamista meininkiä.

Alois Lageder on perustettu 1823 ja tällä hetkellä tilan johdossa kekkuloi viides sukupolvi. Luontoa kunnioitetaan viljelemällä käytännössä lähes kaikkia perheen omistamia n. 50 hehtaaria biodynaamisin menetelmin. Viineistä löytyy kaksi tuoteperhettä; Alois Lageder ja Tenutae Lageder. Parempaa kastia edustavat Tenutae Lagederin viinit tehdään pääosin omien biodynaamisesti viljeltyjen tarhojen rypäleistä, kun taas Alois Lagederin viineihin käytetään myös sopimusviljelijöiden rypäleitä.

Alois Lagederin ravintola-viinibaari-myymälä-kompleksissa pääsee maistelemaan koko talon repertuaarin, joten oli syytä ottaa urakka haltuun. Melko nopeasti kävi selväksi laatuero perustason Alois Lageder-viinien ja premium-tason Tenutae Lagederin välillä. Alois Lagederin valikoimasta väänsi suuta virneeseen mm. mukavan raikas Chardonnay 2012 (10,20 eur) ja raikkaan hedelmäinen Lagrein 2010 (12,90 eur).

Tenutae Lagederin linjastossa miellyttäviä pullotteita oli enemmänkin, mutta nostettakoon nyt esiin muutama. Italialaisen Pinot Grigion potentiaalia epäilevien kannattaisi maistaa Pinot Grigio ”Porer” 2012 (15,50 eur), joka on poikkeuksellisen mielenkiintoinen, luonteikas ja mineraalinen veijari. Krafuss Pinot Noir (32,50 eur) ei ollut vuonna 2009 vielä täysin biodynaaminen pläjäys, mutta erittäin tyylikäs yhdistelmä savua, mausteisuutta ja punaisia marjoja nousi omaksi suosikikseni. Paprikaa, mustaherukkaa, mausteisuutta, seetriä sekä tymäkkää tanniiniosastoa esitellyt ”Cor Römigberg” olikin sitten jo todella upea Cabernet Sauvigon, mutta toisaalta 42 euron hintalappu taitaa sitä jo edellyttääkin. Maistelusession päätti itselleni uusi lajiketuttavuus Rosen Muskateller, jossa makeiden punaisten marjojen taakse piiloutui hauskasti Muskatellerin kukkaisuutta. Mielenkiintoinen tapaus sekin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Maistelusession jälkeen vedettiin vielä aurinkoisen Paradeis-ravintolan pihalla lounasta naamariin. Tasokas ruoka ja lompakkoystävällisesti hinnoiteltu viinilista latasivat pattereita kummasti tulevia koitoksia varten.

Jos satut joskus palloilemaan Alto Adigen maisemissa, suosittelen ehdottomasti piipahtamaan Alois Lagederin tiluksilla. Sitä odotellessa talon viineihin pääsee käsiksi noukkimalla Alkon perusvalikoimasta varsin mainion ja biodynaamisen Apollonia Pinot Noirin. Kerrottakoon vielä, että pullollinen Apolloniaa maksaa rakkaassa monopolissamme vain euron tai pari enemmän, kuin paikan päällä.

Prowein 2013 (osa 2)

Runsaiden hotelliaamiaisten ja vähintään yhtä runsaiden narikkajonojen jälkeen oli luontevaa tallustella pohjoisen sisäänkäynnin vieressä sijanneen Champagne Loungen suuntaan. Alueen samppanjatarjonta rakensi poikkeuksellisen osuvat puitteet pitkien ja hartaiden messupäivien aamunavaukselle. Maistelukoneistoni saavutti salamannopeasti samat aaltopituudet mm. Janisson-Baradon Extra Brut:n ja Dampierre Prestige 2002:n kanssa. Näistä Dampierre olikin varsin miellyttävä uusi tuttavuus samppanjasektrorilla.

 

 

 

 

 

 

 

Jos olet joskus päätynyt epäilemään espanjalaisten rosé-viinien potentiaalia happosektorilla, kannattaa maistaa Empordan viinialueelta tulevan Celler Espeltin Lledoner Rosat. Erittäin raikas ja pirteän hapokas Garnachasta tehty Rosé-viini, josta löytyy kepeyden ja raikkauden lisäksi vahvasti tyypillisiä Garnachan ominaisuuksia. Mieleen tulee puoliväkisinkin Coulliouren rosé-viinit noin 50 km:n päästä Ranskan puolelta.  Wow-viisarit heilahtivat sen verran pitkälle kaakkoon, että tätä pitää todennäköisesti hankkia kaappiin tulevan kesän varalle.

 

 

 

 

 

 

 

Voimakkaampien espanjalaisviinien eturintamassa ampuu kovilla panoksilla Bodegas Cenit. Kriitikot ovat raapustaneet paperiin tämän Zamoran kulmilta kotoisin olevan makupommin kohdalla jopa sataa pistettä hipovia lukemia. 2008 oli vielä melko nuorekkaan agressiiivista tavaraa, mutta tummasävytteinen, kypsän hedelmäinen ja mineraalinen paketti kätkee pullon sisään kohtuullisen kovaa potentiaalia. Nora Albariño oli puolestaan tällä reissulla maistamistani Albariñoista selkeä ykkönen. Huikean intensiivinen, moniulotteinen ja pitkä paketti sitruunaa, omenaa, päärynää, melonia ja merellistä mineraalisuutta.

 

 

 

 

 

 

 

Sisilialaisissa valkoviineissä tuntuu toisinaan olevan soundit aika kivasti kohdallaan. Näissä Antichi Vinain valkkareissa oli potkua, ryhtiä ja persoonaa vähintään riittävästi. Onkohan Marsala-viineistäkin tuttu Grillo oikeastikin niin pelottavan mielenkiintoinen lajike, kuin juuri nyt kuvittelen? Italialaisten punaviinilajikkeiden saralla uusi tuttavuus oli Ruché. Parhaiten Ruchén tuoksua voisi kuvata nimittämällä sitä punaviinien Gewürztramineriksi. Punaviinille varsin epätyypillinen, intensiivisen kukkainen ja parfyyminen tuoksu. Naurettavan varmaa yllätyskamaa mustien lasien sokkomaisteluihin.

Rheingaun osastolta löytynyt Mark P. Barth on tyytyväinen mies. Barthin kuohuviinivalikoiman raikas ja pirteä Riesling Brut pölähtää nimittäin toukokuussa Alkon perusvalikoimaan. Muutamia pulloja kulauttaneena voin kertoa, että sitä ei kyllä kannata missata. Oli erityisen hienoa päästä maistamaan kuvassa näkyvää talon lippulaivakuohari Primusta. Erittäin intensiivistä, moniulotteista ja eleganttia tavaraa, jolle voisi povata myös hyvää ikääntymispotentiaalia. Pullo kantoi numeroa 33 / 400. Vierailin muuten Barthin viinitilalla viime syksynä, kiinnostuneet löytävät siitä lisää tarinaa täältä.

Takavuosien mainos kehoitti kansalaisia päättämään päivänsä Columbia-kahvilla. Columbiaa ei näkynyt olevan tarjolla missään, joten päädyin kokeilemaan viimeisen messupäiväni päättämistä Provencen rosé-viineillä. Onnistuneen raikas valinta ja olihan siellä näköjään muillakin hauskaa.

Prowein 2013-raportin ykkösosiossa höpöttelin muutamista tastingsessioista, osa 1 löytyy täältä.

Prowein 2013 (Osa 1)

Maaliskuussa oli taas melkoisen viiniähkyilyn paikka, kun legendaarinen Prowein järjestettiin Düsseldorfissa. Lukuisiin messuhalleihin pakkaantui tänä vuonna noin 44000 messuvierasta, joille kaikenkaikkiaan noin 4700 näytteilleasettajaa esitteli tuotteitansa. Painelin kolme päivää tukka putkella ja lonkat kirskuen pitkin messuhalleja siemaillen toinen toistaan mielenkiintoisempia viinejä. Viime vuoden Prowein-seikkailuistani voit lukea muuten täältä ja täältä.

Aloittelin messut soittelemalla makunystyröille herätyskelloa samppanjatastingin säestyksellä. Sasha Speicher esitteli 11 samppanjaa teemalla “use of wood”. Tasting piti sisällään esimerkkejä erilaisista tavoista ja tyyleistä  käyttää tammea samppanjan valmistuksessa. Rankkasin porukan kärkeen tylysti Bollinger Grande Année:n. Lasiin lorotettiin vuosikertaa 2004, joka ei kyllä mielestäni aivan yllä 2002:n syvyyteen, mutta huikeaa tavaraa silti. Kakkospallille työnnän ehkä yllätyksellisestikin melko edullisen Drappier Millesime D’exception Brut 2006:n. Sasha Speicher kertoi vuoden 2006 olleen erinomainen Chardonnay-vuosi Champagnen alueella ja totesi sen tulevan esiin tämänkin samppanjan kohdalla, vaikka Chardonnayn osuus blendistä onkin “vain” 30-40 % (lähteestä riippuen). Lasista löytyi raikasta omenaa ja sitruunaa hienossa balanssissa, erittäin tiivis ja elegantti mousse sekä todella tyylikkään mineraaliset jälkipelit kaupan päälle. Keski-Euroopassa noin kolmen kympin hintaan aivan järkyttävän kova hinta-laatusuhde. Kolmospallille on pakko nostaa Krug Grande Cuvée. Tyylillisesti Krug ei ole suurin suosikkini – asia, josta muuten talousosastoni olisi syytä olla sanoinkuvaamattoman tyytyväinen. Joka tapauksessa on myönnettävä, että vastaavanlaista syvyyttä ja rakennetta ei muista tämän session pulloista tahtonut löytyä. Vaikka Bollingerin Grande Année veikin omassa arviossani pidemmän korren raikkaammalla otteellaan ja Drappier taas huikealla tasapainoisuudellaan, esitteli Krug Grande Cuvée silti kiistämättömän laadukasta rakennettaan tässä vaiheessa vielä varsin tiukasti ja vahvasti paketoituna. Alkon tilausvalikoimassa Krugin reilun 170 euron kokoinen hintalappu on vaikeasti nieltävää osastoa, ja onkin luvattoman helppoa todeta rahakirstuni lukon avautuvan mieluummin vaikkapa tässäkin maistelussa mukana olleen Jaquesson Cuvée 736:n suuntaan. Niitä voikin sitten sulloa samalla rahalla ostoskassiin lähes 4 kpl! Champagne tastingin viinilista löytyy klikkaamalla tästä

Myöhemmin iltapäivällä oli aika paneutua Lounais-Ranskan viineihin Vinum-lehden järjestämässä seitsemän viinin maistelussa. Rolf Bichsel oli kerännyt maisteltavaa kolmelta tunnetulta viinipuljulta Lounais-Ranskasta. Mukana olivat Domaine Chiroulet Côtes de Cascognesta, Clos Triguedina Cahorsista ja Vignobles Alain Brumont Madiranista. Chirouletin ja Triguedinan punkut olivat varsin maukkaita, mutta tässä sessiossa oli yksi selkeästi ylitse muiden. Aivan mieletön ja ehdottomasti viiden staran arvoinen Alain Brumont La Tyre 2002 pisti sukat pyörimään jaloissa oikein huolella. Viinissä on jo mukavasti kehittyneisyyttä, mutta terhakasta tanniini- ja happosektorista sekä runsaahkosta hedelmästä päätellen matkaa huippuun on jäljellä vielä vuosia. Maistelun päättänyt makea valkoviini Domaine Chiroulet Vent d’Hiver 2009 oli melko vaisu esitys, eikä tasollisesti pärjännyt lähimainkaan sadan metrin säteellä runsain mitoin tarjolla olleille makeille saksalaisille. Sud-Ouest de France – tastingin viinilista löytyy klikkaamalla tästä

Toisena messupäivänä oli riittävät perusteet rynnätä David Schwarzwälderin Rioja-tastingiin katsastamaan huippuvuosikertojen 2001 ja 2004 kisakunto. Kirjatuista muistiinpanoista päätellen viinit pitivät sisällään hyvin samankaltaisia ominaisuuksia, poislukien hieman oksidoituneempaa tyylisuuntaa edustavat, läpikuultavan tiilenpunaiset Viña Tondonia Reserva 2001 ja Viña Ardanza Reserva 2004. Kyseiset klassikkoveijarit edustavat niin erilaista tyyliä, että niitä on vaikeata ja ehkä turhaakin verrata muihin tämän tastingin viineihin. Ovat toki ehdotonta huipputavaraa omassa kastissaan ja Viña Tondonia on näistä ehkä se pitkäkestoisimmasta kellaroinnista hyötyvä ja samalla sitä kaipaava. Nyt maistettu 2001 oli vielä melko keskeneräistä tavaraa. Muista viineistä joukon hännille tyrkkäsin Conde de Valdemar Reserva 2004:n ja Baron de Ley Gran Reserva 2004:n, jotka eivät onnistuneet ainakaan tässä seurassa vakuuttamaan juuri millään osa-alueella. Jollain tavalla ehkä hassuakin havaita, että Suomessa vuoden viiniksi 2013 valittu jäi viimeistä edelliselle sijalle. Kärkisijat napanneet CVNE Imperial Gran Reserva 2001 sekä Remirez de Ganuza Gran Reserva 2001 olivat varsin hyvässä vireessä, tasapainoisia ja tyylikkäitä. Rioja tastingin viinilista löytyy klikkaamalla tästä

Retkellä Rheingaussa – Wein und Sektgut Barth

Lokakuun lopulla onnistuin soluttautumaan Saksassa muutamille Moselin ja Rheingaun viinitiloille. Pari aikaisempaa blogipostausta reissun tiimoilta löydät täältä ja täältä. Ensimmäiset matkapäivät nautiskelin Moselin jokimaisemista ja viimeisen reissupäivän vietin Rein-joen varrella Rheingaun viinitiluksia ihmetellen.

Matkalla Bernkastel-Kuesista Rüdesheimiin melkoisen kovaa autoradiossa soinut Udo Jürgens (tai joku muu vastaava artisti) on hyvin todennäköisesti vastuussa siitä, että onnistuin kiihdyttämään vuokrakotteroni vauhdin hetkellisesti jopa sataanviiteenkymmeneen kilometriin tunnissa. Ohjaamoon kantautuneen äänimaailman perusteella päättelin kuitenkin varsin vikkelästi, ettei pikku-fiestaani ehkä sittenkään ollut suunniteltu tällaisiin nopeuksiin. Loppumatkan tyydyin seurailemaan vasemmanpuoleisen ohitusliikenteen erinomaista sujuvuutta. Noin puolentoista tunnin köröttelyn jälkeen autoni kökötti nätisti hotellin parkkipaikalla ja istuin taas tyytyväisesti Helenan ja Günterin auton takapenkillä, matkalla kohti Hattenheimin kylää.

Aamupäivä alkoi kierroksella Wein und Sektgut Barthin kellareiden uumenissa. Hiljattain puristettu rypälemehu aloitteli käymisprosessiaan terästankeissa ja kotiviiniharrastajillekin tuttu pulputus toimi taustamusiikkina Mark P. Barthin kertoillessa mielenkiintoisia ajatuksiaan viininvalmistuksesta sekä Wein und Sektgut Barthin toiminnasta yleensä. Tässä viinitalossa käymisprosessin halutaan tapahtuvan hitaasti ja rauhallisesti, jotta kaikki rypäleiden aromit ja ominaisuudet saadaan siirtymään lopulliseen viiniin. Käsin kerätyistä rypäleistä perinteisellä menetelmällä valmistetut kuohuviinit nauttivat pääosin noin kahden vuoden pituisesta kypsytyksestä sakan päällä. Oli hauska havaita, että Barthilla kuohuviinit myös tanssitetaan edelleen käsityönä, eikä Markilla pahemmin nokka tuhissut antaessaan työnäytettä pullojen pyörittelystä. Tilan tarhoilla alkoi sadonkorjuukin olla kalkkiviivoilla ja pääsin kellarikierroksen jälkeen maistelemaan juuri kerätyistä Riesling-rypäleistä puristettua mehua. Ruskea ja sotkuisen samea mehu ei tuoksu lainkaan viinille, mutta voin vakuuttaa, että maku on huomattavasti ulkonäköään herkullisempi.

Maisteluhuoneessa aloitettiin luonnollisesti talon kuohuviineistä. Barth valmistaa vain yhden lajikkeen kuohuviinejä. Riesling Brut tuoksui vihreälle omenalle ja sitruunalle. Hedelmäinen ja raikkaan hapokas maku jatkoi siitä mihin tuoksussa jäätiin, elegantti mousse siivitti hedelmäiseen ja tyylikkään mineraaliseen jälkimakuun. Tällainen kuohuviini toimii mielestäni loistavasti aperitiivina ja sillä pääsee myös kätevästi aloittelemaan ateriaa erilaisten kala- ja äyriäispainotteisten alkuruokien kanssa. Kuohuviineistä yksi suosikeistani oli Pinot Rosé Brut, sataprosenttinen Pinot Noir. Tuoksun hillitty vadelmaisuus, paletilla tasapainoisesti palloillut, Pinotille tyypillinen punainen marjaisuus ja loppumaun mausteisuus miellyttivät kovasti. Normaalikokoisten pullotteiden lippulaiva Ultra, on myös Pinot Noirista valmistettu, mutta vaalea kuohuviini, jossa tulee esiin edellisiä selkeämmin tyylikästä paahteisuutta ja hiivaisuutta. Ultra on aiempiin verrattuna astetta juhlallisempi kokonaisuus. Barthin kuohuviineissä oli kautta linjan todella miellyttävä, pienikuplainen mousse, jollaiseen ei liian usein törmää Champagnen ulkopuolella, isot pisteet siitä.

Maistamistani valkoviineistä suosikeikseni nousivat Charta Riesling 2011 ja Hattenheim Wisselbrunnen Riesling Erstes Gewächs 2011. Chartan vahva ja pitkä maku yhdistyi tyylikkääseen mausteisuuteen ja mineraalisuuteen, kahdentoista ja puolen euron hintalapulla varustettuna tämä viini omaa erinomaisen hinta-laatusuhteen. Reilun parin kympin hintalappua kantava Hattenheim Wisslebrunnen oli taas astetta tyylikkäämpi kokonaisuus Rieslingille tyypillistä voimakasta aromaattisuutta ja kiehtovaa mausteisuutta. Vaikka vuoden 2011 saksalaiset Rieslingit näyttävätkin kehittyvän melko nopeasti ja monet niistä ovat melko avoimia jo nyt, on tämäkin vielä varsin nuori viini, jonka kannattaa antaa kehittyä vielä muutama vuosi kellarissa.

Nuoreksi viinintekijäksi Mark P. Barthilla tuntuu olevan harvinaisen hyvin ”homma hanskassa”. Tarkoitan tällä lähinnä sitä, että toimintatavat ja -linjaukset perustuvat vahvaan ammatilliseen osaamiseen ja Mark pystyy perustelemaan valintojaan viininvalmistuksessa selkeillä faktoilla. Wein und Sektgut Barthilla nykyhetki ja tulevaisuuden näkymät vaikuttavat olevan siinä määrin hyvällä mallilla, että suosittelen kaikkia viininystäviä painamaan nimen tarkasti muistiin.

 

 

Matkalla Moselissa – Clemens Busch

Tämänkertaisen Moselin reissun viimeinen tilavierailu vei minut Pünderichiin. Joitakin kymmeniä kilometrejä sekä yhtä salviateemukillista myöhemmin edessäni näkyi hiljainen joenmutka, jonka vastarannasta nousivat jyrkästi Marienburgin rinteet. Samaisilta rinteiltä Rita Busch kiirehti kesken sadonkorjuupuuhien ottamaan vierailijoita vastaan ja kertomaan Clemens Buschin viineistä ja toiminnasta.

Clemens ja Rita Busch ottivat viinitilansa haltuun 1986, mutta tilan historian tiedetään ulottuvan ainakin 1800-luvun alkumetreille. Clemens Busch on sertifioitu luomutuottaja ja noudattaa myös biodynaamisia viljelyperiaatteita. Näissä olosuhteissa ja näillä leveyspiireillä viininviljely on riittävän haasteellista ihan millä menetelmällä tahansa, joten voin vain nostaa hattua samalla, kun pähkäilen kuinka paljon hikipisaroita ja harmaita hiuksia luomutouhu ja biodynaamisuus tällaisessa paikassa saa aikaan. Clemens Buschin tarhojen maaperässä on syvälle ulottuvia kerroksia erilaisia liuskekiviä, kuten esim. blau schiefer, grau schiefer ja roten schiefer. Tarhoilta käsin kerätyistä rypäleistä puristettu mehu käytetään viiniksi villihiivoilla ja viinien valmistuksessa hyödynnetään erityisen pitkää hiivakontaktia. Yllätyksekseni kuulin, että jopa 60 % tuotannosta menee vientiin.

Oli todella mielenkiintoista maistaa vierekkäin grau schiefer- ja roten schiefer-tarhojen rieslingejä ja todeta kuinka erilaisia ne olivat luonteeltaan. Itse pidin himpun verran enemmän 8,9 g/l jäännössokeria sisältäneestä Riesling Vom Roten Schieferistä, jonka raikkaus, moniulotteinen mausteisuus ja kiehtovan syvä mineraalisuus veivät maistelijaa kuin litran mittaa. Maistelun yksi ehdottomista kohokohdista oli vuoden 2010 Marienburg 1. Lage Fahrlay-Terassen Riesling. Tämän todellisen huippuviinin tuoksussa pirteät sitruunat ja omenat saivat seurakseen intensiivistä mausteisuutta, huikean kiehtovaa mineraalisuutta ja loistavan happosektorin. Yksinkertaisesti yksi parhaista maistamistani Moselin Rieslingeistä ikinä.

Vierailun aikana minuun teki suuren vaikutuksen Rita Buschin tervehenkinen vaatimattomuus, vaikka laseihin kaadettiin tasaiseen tahtiin toinen toistaan huikeampia viinejä. Ritan tarinoista oli aistittavissa Clemens Buschin vahva kunnioitus luontoa ja ympäristöä kohtaan sekä usko omaan tekemiseen. Kaikki tämä toiminta on vaatinut paljon aikaa ja vaivaa, mutta lopputulos lasissa puhuu puolestaan ja palkitsee varmasti myös tekijänsä.

Matkalla Moselissa – Von Othegraven

Matkani Moselin varrella jatkui Mülheimista kohti Kanzemia ja Von Othegravenin viinitiluksia. Jos aivan tarkkoja halutaan olla, Von Othegravenin kohdalla käyskennellään itse asiassa Saar-joen varrella, jonka kaikki toki tunnistavat Moselin sivujoeksi. Von Othegravenin omistaa Günther Jauch ja toimtusjohtajana sekä kellarimestarina häärii Andreas Barth.

Perille päästyämme tilanhoitaja Swen Klinger pisti putiikin pulloja riviin, alkoi kaatelemaan viiniä laseihin ja huolehti siinä samalla juuri puristetun rypälemehun siirtymisestä oikeaan paikkaan jatkoprosessointia varten. Parin ensimmäisen Rieslingin jälkeen mielenkiintoni pamahti kertaheitolla aivan uusiin sfääreihin, sillä Swen tiedusteli halukkuuttani ottaa Kuppia. Enpähän ollut näin loistavaa ehdotusta koskaan aikaisemmin viinitilalla kuullutkaan! Kajautin myönteisen vastaukseni ilmoille viivyttelemättä ja kotvan kuluttua sain kuulla, että lasiini oli juuri loroteltu Wiltinger Kupp-tarhoilta peräisin olevaa viiniä vuodelta 2011. Tämä ”Kupp” Riesling Kabinett 2011 oli hyvä osoitus Kabinett-luokan Rieslingin kyvystä yllättää laadullaan; raikas ja hedelmäinen tapaus, jota ryhdikäs hapokkuus piti tiukasti otteessaan.

Kun Kuppia oli otettu riittävästi, sain lasiini vuoden 2011 Kanzemer Altenberg Riesling Groβes Gewächsiä. Nurkan takana jyrkästi nousevilta Altenbergin rinteiltä tulevan viinin suosiollisella avustuksella päästiinkin jo hyppäämään Moselin/Saarin Rieslingien huipputasolle. Nuorekkaan ja vielä hieman sulkeutuneen tuoksun takana piileskellyt upea paketti syvää mineraalisuutta, raikasta sitrusta ja omenaa alkoi jo näyttää kynnen kärkiään paletilla. Swen arveli viinin pääsevän ainakin hyvin lähelle huippukuntoaan noin kolmen vuoden iässä.

Ennen reissun seuraavan pikataipaleen alkua ehdittiin onneksi vielä ottamaan kunnon hymyt naamalle vuoden 2004 Bockstein Spätlesen toimesta. Varsin herkullista tavaraa, johon vuosien lisäikä oli kehittänyt lapiokaupalla syvyyttä ja moniulotteisuutta.

Von Othegravenin viinejä himoitsevia joudun masentamaan kertomalla, että jutun kirjoitushetkellä näitä ei sitten notku Alkon hyllyillä missään muodossa. Helposti mieliin painuvaa modernia etikettiä on siis bongailtava jostain muualta.

Matkalla Moselissa – Weingut Becker-Steinhauer

Jostain kumman syystä satun osumaan paikkoihin, joihin kehkeytyy yllättävän huono tai muuten vaan poikkeuksellinen sää vierailuni ajaksi. Niinpä en voi väittää olleeni puulla päähän lyöty, kun lokakuisena maanantaiaamuna kuulin Bernkastel-Kuesissa olevan vuodenaikaan nähden kylmempää, kuin vuosikymmeniin. Viikko tai kaksi takaperin vallinnut t-paitakeli oli yllättäen muuttunut hyytäväksi nollakeliksi, jep jep.

Kierrokseni Moselin viinitiloilla sai alkunsa, kun hyppäsin hetkeä myöhemmin Helenan ja Günterin kyytiin, suuntanamme Mülheim ja Becker-Steinhauerin viinitila. Vuonna 1758 perustettu Becker-Steinhauer on edelleen saman perheen omistuksessa ja nykyään johtohahmona häärivä Karsten Becker viljelee yhdeksää omaa tarhahehtaariaan Braunebergin ja Zeltingenin välimaastoissa, noin 15 km säteellä Mülheimin ”konttorilta”. Omien tarhojen lisäksi tila käyttää jonkin verran sopimusviljelijöiden rypäleitä. Rypälelajikkeista pääroolissa kekkuloi luonnollisesti Riesling, mikäpäs muukaan. Tilan filosofiana on ollut pyrkimys maksimoida rypäleiden laatu jo tarhoilla, ylimääräisiä kikkailuja vältellen ja luontoa kunnioittaen. Viininvalmistuksessa pyritään sitten saamaan se tarhoilla saavutettu korkea laatu siirrettyä pullon sisään, lopulliseen tuotteeseen.

Muutaman pihamaalla suoritetun huhuilun jälkeen Karsten Becker nousi kellarin uumenista päivänvaloon ja otti vierailijat lämpimästi vastaan. Yöllä oli päästy jopa kuuteen pakkasasteeseen ja Karsten oli tietysti kömpinyt aamuyöllä tarhoilleen poimimaan rypäleitä. Kuuden asteen pakkanen ei aivan vielä riittänyt jäädyttämään rypäleitä eisweinin tekoa varten, mutta aamuyön tunteina kerätyistä sohjoisista rypäleistä puristunut makea ja konsentroitunut mehu tulisi päätymään todennäköisesti vallan mainioksi auslese-viiniksi. Pakkasukkeli onkin näihin aikoihin vuodesta varsin tervetullut kyläilijä tarhoilla.

Siirryimme maisteluhuoneeseen ja aloittelimme kulauttelua luonnollisesti tilan kuohuviineillä. Maistelun sai aloittaa feminiinisempi ja kevyempi Riesling Brut, jonka raikas hedelmäisyys ja tyylikäs mineraalisuus olivat oikein mukavassa tasapainossa keskenään. Jatkoa seurasi tässäkin blogissa suositellun Riesling Sekt Extra Trockenin muodossa. Tämä Einsteinin kuvaa etiketissään kantava kuohuviini on edelliseen nähden selkeästi runsaampi, maskuliinisempi ja hippusen makeampi. Sitrushedelmien lisäksi joukkoon liittyi nyt enemmän trooppisia komponentteja. Molemmat ovat varsin mainioita esimerkkejä siitä, miten loistavaa kuohuviiniä Riesling-rypäleistä saadaan aikaan.

Seuraavaksi joudun kyllä paljastamaan, että paria viiniä myöhemmin Karsten halusi tarjota minulle Carlsbergia. Olin juuri saanut tietää, että Becker-Steinhauerilla on yksinoikeus Carlsbergiin Moselissa. Miten niin hämmentävää? Luojan kiitos pöytään ei kuitenkaan kannettu tölkkikaupalla sitä keskinkertaista, vihreään etikettiin naamioitunutta markettikaljaa, vaan jälleen kerran maukasta Rieslingiä. Carlsberg on nimittäin Becker-Steinhauerin omistuksessa oleva pieni tarha, jolla on historiallisen arvonsa vuoksi, pienestä koostaan huolimatta, poikkeuslupa kantaa omaa tarhanimeään etiketissä. Veldenzer Carlsberg Riesling Spätlese Feinherb 2010 oli toisaalta myös erinomainen esimerkki siitä, että yleisesti ottaen Euroopassa huonon maineen saanut 2010-vuosikerta on Moselissa monien upeiden ja pitkän kehityskaaren omaavien viinien vuosi. Upea sekoitus sitruunaa, persikkaa ja hienostunutta mineraalisuutta yhdistyi todella mahtavaan hapokkuuden ja jäännössokerin (19 g/l) yhteispeliin. Tilalta ostettuna 7,50 euron hintaan viini on todellinen timanttilöytö.

Kun kerran hyvään vauhtiin oli päästy, ei ollut mitään syytä estää Karstenia lorottelemasta laseihin yhä makeampia viinejä. Vuoden 2010 Zeltinger Schlossberg Riesling Auslese suoritti kiitettävällä tavalla suun sokerireseptorien kalibroinnin ja valmisteli maistelijaa todelliselle viinielämykselle.

Tyylikkäästi ikääntynyt vuoden 1994 Brauneberg Juffer Riesling Auslese oli nimittäin huikeassa vedossa ja kannustaa kyllä jemmailemaan omiakin Riesling-pulloja hieman pidempään kellarin nurkassa. Mukava maistelutuokio päätettiin arvokkaasti vuoden 2009 Mülheimer Sonnenlay Riesling Eisweiniin, jonka huikean moniulotteinen hunajaisuus ja marmeladisuus johti karkeasti arvioituna noin sadan vuoden pituiseen hienostuneeseen jälkimakuun.

Maistelun lomassa käydyissä keskusteluissa Karsten Beckeristä huokui aito innostus ja sitoutuminen omaan työhön, mikä oli myös selkeästi maistettavissa laseihin kaadetuissa viineissä. Kaiken sen vaatimattomuuden ja rentouden takaa löytyi myös ilahduttavalla tavalla terve ylpeys omista viineistä, juuri niin kuin pitääkin.

Tutustumisen Becker-Steinhauerin viineihin voit aloittaa sujauttamalla ostoskassiin Alkon kuohuviinihyllystä sen vihreän pullon, jossa on Einsteinin kuva etiketissä, suosittelen.

Testissä AC/DC-punaviinit – Highway to Hell Cabernet Sauvignon 2008 ja Back in Black Shiraz 2011 á 14,95 €

Copatinto suuntasi eräänä toukokuisena lauantaina Keski-Suomen järvimaisemiin nauttimaan hyvästä seurasta sekä raikkaan viileästä kevätsäästä. Mukaan haalittiin vain välttämättömimpiä tarvikkeita, eli lähinnä punaviiniä ja lasit. Paikalle saapuneen, arvovaltaisen testiryhmän joukoista oli jo aiemmin kantautunut toivomuksia AC/DC-vinkkujen maistelusta, joten mukaan kaapattiin pari pulloa kyseistä lajia. Copatinton lisäksi viinejä oli ruotimassa huipputason asiantuntijoita lääketeollisuuden, elintarviketeollisuuden, teletekniikan ja huippu-urheilun aloilta.

Pulloista napattiin korkit pois alta aikayksikön ja pullot jätettiin pariksi tunniksi huoneilmaan sound checkaamaan itsensä. Viineissä ensihuomiot kiinnittyvät siihen, että kumpikin tulee rypälelajikkeensa kannalta suotuisalta alueelta Australiasta; Shiraz Barossasta ja Cabernet Sauvignon Coonawarrasta. Shiraz on suhteellisen tuore tapaus, vuodelta 2011, kun taas Cabernet Sauvignon on vuosikertaa 2008. Viinien alkoholipitoisuutta (13%) voi pitää alueen tyypillistä tasoa alhaisempana. Rantasaunan pehmeiden löylyjen jälkeen päästiin toteamaan rokkipunkkujen todellinen taso. Raati huuteli maistelun lomasta varsin mielenkiintoisia kommentteja viineistä. Back in Black Shirazin tuoksua luonnehdittiin mm. tyriseväksi ja joku ilmoitti löytävänsä Highway to Hell Cabernet Sauvignonista sitruunaisuuttakin. Raadin mielipiteet jakautuivat melko hajalleen toisten arvostaessa enemmän Cabernet Sauvignonia ja toisten taas Shirazia. Jokseenkin yksituumaisia oltiin kuitenkin siitä, että Shiraz oli paksumpaa ja pehmeämpää ja Cabernet Sauvignon raikkaampaa ja tiukempaa. Takkatulen lämmössä porukka intoutui tiukempaankin keskusteluun viineistä ja viinihölynpölyn seassa alkoi esiintyä jo lyijykyniä sekä muita tuiki tarpeellisia koulutarvikkeita. Alkoi olla oikea hetki viheltää saavutettu kakofonia päättymään viimeisten lasillisten avulla.

Copatinto analysoi vinkut jo ennen saunaa ja totesi molemmista löytyvän sekä rypäleelleen että alueelleen tyypillisiä ominaisuuksia.

Highway to Hell Cabernet Sauvignonin tuoksusta löytyy herukkaa, tummaa kirsikkaa ja savua. Herukka ja kirsikkaisuus seuraavat keskitäyteläiseen makuunkin, josta löytyy lisäksi jonkin verran pehmeää tanniinisuutta ja melko terhakkaa hapokkuutta. Kevyen pippurinen jälkimaku on kohtalaisen pitkä. Highway to Hell on näistä kahdesta se selkeästi tasapainoisempi ja tasokkaampi viini, mutta jää silti melko yksiulotteiseksi ja alkuperäänsä nähden hiukan kepeäksi. Plussaa eloisasta hapokkuudesta.

Back in Black Shirazin nuorekkaassa tuoksussa on mukana paljon sitä, mitä Barossan Shirazista voi olettaakin löytyvän; tummaa marjaa, eucalyptusta, minttua, savua, ja salmiakkia. Valitettavasti tuoksun antamia lupauksia ei pääse lunastamaan täysimääräisesti maussa. Paletilla täyteläisen viinin nuorekkaan karhea vaikutelma kyllä yrittää kovasti esittää Barossan Shirazia, mutta potku ei vaan yksinkertaisesti riitä. Nuorekkuus korostuu entisestään ja maku painottuu lähinnä tummaan marjaisuuteen, muiden makujen jäädessä liian kauas taustalle. Tanniineissa on sentään mukavasti purevuutta ja kohtuullisen pitkään jälkimakuun tunkeutuu hiukan pippuriakin.  Plussaa rypälettä ja aluetta ilmentävästä tuoksusta.

AC/DC-punkut olivat erittäin matalalle asetettuihin odotusarvoihin nähden jopa yllättävänkin hyviä, mutta eivät kyllä yltäneet minkään tasoisiin thunderstruck-ilmiöihin. Tällaiset pullot ovat varmasti ihan hauskoja tapauksia illanistujaisissa, mutta kuten olettaa saattaa, kurittavat kukkaroa hieman liikaa viinillisiin ominaisuuksiinsa nähden.