Languedocin alnoa valkoviineille pyhitetty viinialue Picpoul de Pinet tuottaa viinejä vanhasta paikallisesta Piquepoul-rypäleestä. Välimeren läheisyydessä syntyvät raikkaan aromaattiset viinit ovat toimineet paikallisten merihenkisten ruokien palan painikkeena pitkään.
Pienestä viljelyalasta huolimatta Picpoul de Pinet-viinit ovat saavuttaneet suurta suosiota Ranskan ulkopuolellakin ja erityisesti Isossa-Britanniassa, missä raikas ja aromattinen Picpoul de Pinet on noussut trendiviiniksi. Alkonkin hyllyille on heilahtanut Domaine Petit Roublén luomuviini Nature de Roublé Picpoul De Pinet.
Runsaan aromaattisen tuoksun eturintamassa on päärynää ja kukkaisuutta. Rapsakka ja energinen hapokkuus korostaa viinin miellyttävää raikkautta ja jälkimakuun nousee mukaan merellistä suolaisuutta muistuttavia piirteitä. Miellyttävän puhdaspiirteinen jälkimaku.
Nature de Roublé Picpoul de Pinet on raikkaan aromaattinen, päärynäinen ja kukkainen viini, joka sopii erinomaisesti kesäisiin hetkiin, laiturin nokkaan tai vaikkapa kotimaisten kala- ja rapuruokien kylkeen. Vaikka Etelä-Ranskassa viiniä nautiskellaankin takuuaurinkoisissa merimaisemissa, riittää suomalainen sisu siivittämään viinin hyvän lentoon, vaikka hieman kehnompikin sää pääsisi yllättämään. 3,5 / 5 tähteä. (maahantuojalta saatu näytepullo)
Alkon erikoiserien hyllyille heilahti viisi Rieslingiä eri puolilta maailmaa. Sen lisäksi, että viinit tulevat eri puolilta maailmaan, on mukana myös eri vuosikertoja, mikä tekee setistä todella mielenkiintoisen. Kaikki viinit ovat laadukkaasti valmistettuja ja heijastelevat hyvin kotikontujensa tyylejä sekä kasvuolosuhteita. Hyviä valintoja kesäisille kala- ja äyriäisruuille sekä raikkaille salaateille! Viisikosta löytyy selkeitä tyylieroja, joten kannattaa itse kokeilla ja maistaa, mikä maistuu parhaiten!
Raikkaan omenainen ja sitruksinen viini jyrkältä VDP. Erste Lage-tarhalta Reinin rannalta. Liuskekivinen maaperä tuo mukaan tyylikästä mineraalisuutta ja Mittelrheinin Rieslingille tyypillinen veitsenterävä hapokkuus istuu pakettiin erinomaisesti. 4,5 / 5 tähteä
Helposti lähestyttävää ja nuorekkaan hedelmävetoinen viini, jonka maussa on vihreätä omenaa, raikasta päärynää sekä hiukan trooppisiakin vivahteita. Rieslingin raikkaat hapot pitävät huolta ryhdistä ja puolikuiva kokonaisuus on miellyttävän tasapainoinen. 3,5 / 5 tähteä.
Katalonian pitkät kuohuviiniperinteet, suuri määrä käsityötä sekä Corpinnat-tuottajien pitkät kypsytysajat rakentavat viineistä korkealaatuisia. Tämä perinteisen menetelmän kuohuviini on kypsynyt 36 kk sakkojensa päällä, mikä tuo omenaan ja sitrushedelmien sävyttämään makuun tyylikkään paahteisia vivahteita. Varma valinta tunnelman kohottajaksi sekä katkarapuruokien kylkeen.
Kypsän hedelmäisessä tuoksussa on päärynää, vihreätä omenaa, melonia ja vaaleasävyistä kukkaisuutta. Viiden kuukauden sakkakypsytys tuo makuun runsautta ja pientä kermaisuutta. Melko pitkä jälkimaku on miellyttävän mehukas. Erinomainen yleisviini kalaruokien seuraan sekä ilmakuivatulle kinkulle.
Nuorekkaalle Sauvignon Blancille tyypillisen raikas tuoksu, jossa ruohoisuutta, herukan lehteä ja hiukan myös trooppisia vivahteita. Helposti lähestyttävä ja tasapainoinen, kepeä viini kätevässä muovipullossa. Oiva piknik-viini.
Tässä roseeviinissä maistuu Portugalin pohjoisosassa sijaitsevan viileän ja sateisen Vinho Verden pirteys ja raikkaus. Kepeä punamarjaisuus yhdistyy nätisti ryhdikkääseen hapokkuuteen. Täsmävalinta lämpimän päivän terassiviiniksi.
Ribera del Dueron viineissä Tempranillon hedelmän tummasävyinen muhkeus pääsee esiin koko voimallaan. Alueen viinit eivät kuitenkaan ole pelkkää täyteläistä hedelmäpommitusta, sillä erityisesti korkeammalla sijaitsevien tarhojen suuret päivittäiset lämpötilaerot rakentavat viinien selkärangaksi ryhdikästä hapokkuutta.
Valparaíso Crianza on 100 %:nen Tempranillo, jonka rypäleet tulevat yli 800:n metrin korkeudessa kasvavista yli 30-vuotiaista köynnöksistä. Viiniä on kypsytetty vuoden verran ranskalaisissa ja amerikkalaisissa tammitynnyreissä.
Tuoksusta nousee esiin luumua, tummaa kirsikkaa, mustia oliiveja, kahvia ja tammen paahteisuutta. Täyteläinen maku on tuhti, mutta raikkaan hapokkuuden ansiosta ryhdikäs ja selkeäpiirteinen. Reilu annos kypsän samettista tanniinisuutta tukee jämäkkää kokonaisuutta ja johdattelee kohti pitkää miellyttävän mausteista jälkimakua.
Valparaiso Crianza on varsin tyypillinen ja tyylikäs Ribera del Dueron punaviini, josta löytyy runsaasti tummasävyistä hedelmäisyyttä, tuhti sekä mausteisen ryhdikäs rakenne. Erinomainen valinta erilaisten medium-kypsien lihojen seuraan, erityisen hyvä match löytyy grillatuista lihoista. Erinomainen hinta-laatusuhde! 4 / 5 staraa.
On aina ilahduttavaa, kun monikäyttöisten pikkupullojen monenkirjavaan valikoimaan heilahtaa laadukkaita viinejä. Legaris on Codorniun konsernin 2000-luvun alkupuolella perustama projekti Ribera del Duerossa.
Legaris Crianzan rypäleet (90 % Tempranillo, 10 % Cabernet Sauvignon) tulevat noin 800 metrin korkeudessa sijaitsevilta tarhoilta. Lyhyen kylmämaseraation jälkeen viini on käynyt spontaanisti ja saanut kypsyä 12 kk ranskalaisissa (50%) ja amerikkalaisissa (50%) tammitynnyreissä, joista viidennes on ollut uusia.
Tummasävytteisessä tuoksussa on tummaa kirsikkaa, mustia oliiveja, luumua, paahteisuutta ja yrttejä. Täyteläinen maku on muhkea ja tummaa marjaisuutta ryhdittää runsas kypsän samettinen tanniinisuus sekä raikas hapokkuus. Melko pitkä jälkimaku on miellyttävän mausteinen.
Legaris Crianzan tummasävytteinen muhkea marjaisuus, mausteisuus sekä runsas samettinen tanniinisuus tuo mainiosti esiin Ribera del Dueron viinityyliä ja luonnetta. Pikkupullo sujahtaa helposti kassiin tai taskuun ja puolikkaasta riittää mukavasti iloa vaikkapa arki-illallisten kylkeen. Kuin luotu grillatun lihan kumppaniksi. 3,5 / 5 staraa. (näyte saatu maahantuojalta)
Rheinhessenin Bechtheimin kylässä tilaansa pyörittävä nuori Sebastian Erbeldinger edustaa viidettä sukupolvea perheensä viljelyperinteissä. Sebastian on vuonna 2019 valittu vuoden nuoreksi viinintekijäksi Saksassa.
Erbeldingerin tilalla viljely tapahtuu luomuperiaatteiden mukaisesti ja tarhoilla kasvaa myös viininviljelyn uutta aaltoa edustavia ja taudeille vastustuskykyisiä PIWI-lajikkeita. Viineissä korostuu aitous, raikkaus sekä puhdaspiirteisyys. Alkon tilausvalikoimaan on hiljattain heilahtanut Sebastian Erbeldingerin Riesling.
Viinin tuoksusta löytyy vihreätä omenaa, päärynää, sitruunaa sekä hitunen trooppista hedelmäisyyttä. Kuiva maku on ilahduttavan kepeä ja viinin energistä luonnetta lisää kokonaisuutta nätisti kannatteleva rapsakka hapokkuus. Melko pitkä jälkimaku on miellyttävän sitruksinen.
Sebastian Erbeldinger Riesling on kepeä ja raikkaan energinen Riesling Rheinhessenistä. Sopii hyvin kevyempien kalaruokien sekä raikkaiden salaattien kylkeen. Hyvä valinta myös pidempien viini-iltojen väliraikastajaksi! 4 / 5 staraa ja hyvä hinta-laatusuhde!
Kun Burgundin viinien hinnat jatkavat kipuamistaan ylöspäin, on hyvä katsastaa myös muita vaihtoehtoja laadukkaiden ja mielenkiintoisten Chardonnay-viinien löytämiseksi. Alkon hyllyille heilahtanut Morillon by Jeff Carrel on mielenkiintoinen viini, jonka nimessä maailmalla kiertelevä viinintekijä Jeff Carrel käyttää Chardonnayn synonyymiä.
Eteläisestä Ranskasta, Languedoc-Rousillonin tarhoilta tulevaan viiniin on käytetty pitkään kypsyneitä jalohomeisia rypäleitä ja viini on kypsynyt käymisen jälkeen 8 kk tammitynnyreissä sakkojensa kanssa.
Intensiivinen ja voimakas tuoksu, jossa punaista omenaa ja melonia. Mukana on troppisempaakin hedelmää. Täyteläisen viinin maku on runsaan hedelmäinen ja voimakas. Sakkakypsytys tuo viinin lisää leveyttä ja pyöreyttä. Voimakkuudesta huolimatta viini pysyy hienosti kontrollissa ja raikas hapokkuus sekä loppua kohden esiin nouseva mausteisuus tuovat lisää moniulotteisuutta pakettiin.
Morillon blanc by Jeff Carrel on mainio ja luonteikas Chardonnay, jonka muhkeasta täyteläisyydestä sekä intensiivisyydestä on vaikea olla pitämättä. Vahva ja luonteikas viini kaipaa seurakseen runsaita ruokia. Kokeile vaikka kalaruokia kermaisilla kastikkeilla tai kermaisia ja täyteläisiä sieniruokia. Erinomainen hinta-laatusuhde. 4 / 5 staraa.
Syksy vie tunnelmia kohti lämminhenkisempiä ja täyteläisempiä makuja, niin viinien kuin ruokienkin suhteen. Jollain alkaa tehdä mieli kulautella rennosti muhkeampia viinejä ihan vaan sellaisenaan ja toinen taas haluaa nautiskella syysmetsien riista-, sieni- ja marja-antimista hyvien viinien kera. Useimmat riistaruoat löytävät luontevan viinikaverin luonteikkaista ja ryhdikkäistä punaviineistä. Viineissä on hyvä olla mausteisuutta ja riistasta riippuen joko voimakkuutta tai herkempää sävykkyyttä. Sienille löytyy hyviä vaihtoehtoja myös valkoviineistä, mutta toisaalta sienet istuvat riistaruokien kylkeen erinomaisesti esim. kastikkeina ja lisäkkeinä, eivätkä aiheuta viinivalinnoissa minkäänlaisia lisäongelmia. Parhaat sieni- ja riistaviinit ovat usein hieman kypsempiä ja kehittyneitä, mutta niiden löytäminen suoraan Alkon hyllyiltä on vaikeaa. Tässä muutama suositus suoraan Alkon hyllyiltä.
Ahr on yksi Saksan kolmesta punaviinivoittoisesta alueesta ja tunnettu erityisesti laadukkaista Spätburgundereistaan. Pohjoisesta sijainnista huolimatta rypäleet kypsyvät upeasti etelään suuntautuvilla jyrkillä tarhoilla. Alkon erikoisvalikoimiin on heilahtanut mainio Kriechel Spätburgunder B 2021, jonka rypäleet tulevat Ahrin huippupalstoilta. Tuoksusta löytyy hyvin klassista Pinot Noiria – punaista kirsikkaa, puolukkaa, karpaloa sekä lisäksi tammen paahteisuutta ja pippurista mausteisuutta. Tyylikkäässä keskitäyteläisessä viinissä on ryhdikäs rakenne sekä paljon punaisten marjojen makua. Tammi on avaamisen jälkeen vielä hitusen pinnassa, joten kannattaa antaa viinille ilmaa pari tuntia ennen nautiskelua, jolloin hedelmäisyyskin nousee upeasti esiin. Linturuoat, pienriista sekä sienet.
Pitkän historian omaavan Bodegas Riojanasin Rioja Gran Reserva, joka on valmistettu Rioja Altan tarhojen Tempranillo-rypäleistä. Viini on kypsynyt 36 kk ranskalaisessa ja amerikkalaisessa tammessa sekä lisäksi 24 kk pulloissa. Tuoksussa tummaa kirsikkaa, luumua, mustaa oliivia sekä tammen paahteisuutta ja mausteisuutta. Täyteläinen maku, jossa jo mukavasti kehittyneitä piirteitä, raikas hapokkuus ja hyvin viiniin istuvat napakat tanniinit. Hyvä valinta silloin, kun viiniltä halutaan enemmän rakenteisuutta ja kehittymisen mukanaan tuomia vivahteita, kuin muhkean pyöreää ja täyteläistä hedelmää.
Cabernet Sauvignonin ja Syrah’n sekoitus tunnetulta Raimat’n viinitalolta Costers del Segren alueelta Barcelonasta länteen. Tummaa kirsikkaa, mustaherukkaa, tummia oliiveja ja savuisuutta. Täyteläinen viini, jossa hyvä tasapaino ryhdikkään rakenteen ja kypsän tumman marjaisuuden välillä. Pitkä suuta kuivattava jälkimaku, jota kypsät tanniinit ryhdittävät mainiosti, luoden kiehtovan rouhean tunnelman. Muhkeiden punaviinien ystäville sellaisenaan sekä rouheampien riistaruokien kylkeen.
Cabernet Francista löytyy tyypillisesti pippurista ja paprikaista mausteisuutta, joka toimii hyvin riistaisten makujen seurassa. Tuhti viini, jonka tuoksussa on mustaherukkaa, tummaa kirsikkaa, karhunvatukkaa sekä setripuuta. Täyteläisessä ja muhkeassa maussa on reilusti hyvin kontrollissa pysyvää tummaa marjaisuutta, jolle napakka tanniinisuus ja pippurinen mausteisuus antaa hyvin taustatukea. Pitkä ja voimakas jälkimaku. Sopii hyvin hirven ja peuran seuraan, kun halutaan viiniltä hallittua voimakkuutta, täyteläistä hedelmää sekä luonteikasta mausteisuutta. Tämäkin on vielä nuorekkaassa vaiheessa, joten viinille kannattaa antaa jokunen tunti ilmaa ennen nautiskelua
Etelä-Amerikan viinimaista Peru ei varmasti tule mieleen ensimmäisten joukossa, vaikka Espanjalaiset ovatkin vieneet viininviljelyn maahan jo 1500-luvulla. 1800-luvun lopulla viinikirvan aiheuttamat tuhot romahduttivat viinituotannon melko totaalisesti ja lämmin ilmasto sekä kuivuus aiheuttavat lisähaasteita. Ei liene yllätys, että Peru ei löydy maailman 20:n suurimman viinintuottajamaan joukosta.
Tabernero Vittoria Reserva Syrah tulee 300 km Limasta etelään sijaitsevalta Valle de Ican alueelta, kuten suurin osa Perun viineistä.
Runsaasta ja rehevästä tuoksusta nousee esiin mustikkaa, karhunvatukkaa ja pientä paahteisuutta. Lisäksi tuoksussa on melko voimakkaasti eukalyptusta ja minttua. Täyteläisen viinin mausta löytyy runsaasti tummaa hedelmäisyyttä, mutta viini ei kuitenkaan ole hairahtunut liian makean hilloisuuden tielle. Raikas hapokkuus sekä kypsät, hieman karheat tanniinit pitävät paketin hyvässä tasapainossa.
Tabernero Vittoria Reserva Syrah on muhkean täyteläinen ja mausteinen Syrah. Viini on ehtinyt jo noin 7 vuoden ikään ja sen aromi- ja makumaailmaan on samalla kehittynyt mukavasti lisää vivahteikkuutta. Varma yllättäjä kokeneempienkin viininystävien laseissa ja hyvä valinta grillattujen lihojen seuraan, erityisesti lampaalle. 4 / 5 staraa.
Katalonian eteläosassa sijaitseva Montsantin viinialue ympäröi Prioratia ja jää usein kuuluisamman naapurinsa varjoon. Siinä missä Priorat tunnetaan tummasta liuskekivisestä maaperästä, on Montsantin alueella huomattavasti laajempi kirjo erilaisia maaperäkoostumuksia; kalkkikiveä, punaista liuskekiveä, savea ja graniittia. Erilaiset maaperät sekä monimuotoiset ilmasto-olosuhteet mahdollistavat myös viinityylien laajemman kirjon. Montsantin viinialueesta voi lukea lisää aiemmasta postauksestani.
Alkon erikoiserien mukana on hyllyille heilahtanut Montsantin viinien elegantimpaa päätyä edustavan Coca i Fitón Jaspi Negre. Hämmästyksekseni huomasin, että vierailustani Coca i Fitón tilalla on kulunut jo 10 vuotta! Voit lukea lisää tuosta vierailusta täältä. Masroigin kylässä sijaitsevaa tilaa vetävät Cocan veljekset Miquel ja viinintekijä Toni. Toni Cocalla on pitkä kokemus viinintekijänä monilla viinitiloilla niin Kataloniassa, kuin muuallakin Espanjassa.
Jaspi Negre pitää sisällään 45 % Garnachaa, 25 % Cariñenaa, 15 %, Cabernet Sauvignonia ja 15 % Syrah’ta. Viiniä on kypsytetty hyvin maltillisesti 3:n kuukauden ajan ranskalaisessa tammessa.
Alkuun melko hillitystä tuoksusta löytyy punaista ja tummaa marjaisuutta, yrttejä sekä mausteisuutta. Ryhdikäs täyteläinen maku tuo esiin karhunvatukkaa ja tummaa kirsikkaa. Kokonaisuus on tasapainoinen ja pysyy nätisti kontrollissa terhakkaan hapokkuuden sekä napakan tanniinisuuden otteessa. Pitkässä jälkimaussa on raikasta tummaa marjaisuutta sekä yrttejä.
Coca i Fitó Jaspi Negre on laadukkaasti tehty ja tyylikäs Montsantin punaviini. Toimii mainiosti jo nyt korkattuna, mutta tiivis, intensiivinen ja ryhdikäs rakenne lupailee potentiaalia myös muutaman vuoden lisäkypsyttelylle, jos vaan riittää malttia odotella. Kokeile ruokapöydässä vaikka pulled porkin, pitkään kypsyneiden lihapatojen tai vaikka iberico-possun poskien kanssa. 4 / 5 staraa.
Manage Consent
To provide the best experiences, we use technologies like cookies to store and/or access device information. Consenting to these technologies will allow us to process data such as browsing behavior or unique IDs on this site. Not consenting or withdrawing consent, may adversely affect certain features and functions.
Functional
Always active
The technical storage or access is strictly necessary for the legitimate purpose of enabling the use of a specific service explicitly requested by the subscriber or user, or for the sole purpose of carrying out the transmission of a communication over an electronic communications network.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Statistics
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Marketing
The technical storage or access is required to create user profiles to send advertising, or to track the user on a website or across several websites for similar marketing purposes.