Viikon Copa – Castaño Garnacha Tintonera 7,58 €

Joskus tarvitaan edullista ja helposti lähestyttävää punkkua, joka sopeutuu monenlaiseen tarjoilu- ja tapahtumaympäristöön. Näissä tilanteissa suunnataan luonnollisesti Alkon kyykkyviiniosastolle. Siellä alimmilla hyllyillä ne edullisimmat pullotteet nimittäin sijaitsevat, terveyttä edistävän hyötyliikuntakyykistelyn päässä. Yksi edellä mainitut speksit täyttävä kelvollinen vaihtoehto on Yeclan paahtavan kuumilta ja rutikuivilta viinitarhoilta Alkon viileille alahyllyille saapunut Castaño Garnacha Tintonera. Suurena toimijana Castañolla on lähtökohtaisesti hyvät edellytykset valmistaa teknisesti pätevää tavaraa. Seikka, joka ei tämän hintaluokan viineissä ole lainkaan merkityksetön.

Nuorekkaasta tuoksusta löytyy kypsää kirsikkaa ja vadelmaa. Paletilla varsin marjaisa, hedelmäinen ja mehukas viini saa ryhdikkyyttä mukavasta hapokkuudesta ja pienestä annoksesta pehmeää tanniinisuutta. Jälkimaku on runsaan marjainen ja kyllähän se 14% alkoholia vähän nielua lämmittelee.

Castaño Garnacha Tintonera on runsaan marjainen, suoraviivainen ja helposti lähestyttävä tapaus; divarisarjojen luottolaituri, joka ei pahemmin pisteitä nakuta, mutta hoitaa oman tonttinsa tyydyttävästi illasta toiseen. Viinin lämmetessä alkoholisuus alkaa nostamaan päätään esiin, joten suosittelisin tarjoilemaan tämän viinin hieman viilennettynä. Castañon seuraan tarvitset hyvää seuraa sekä todella kuuman grillin täynnä kanaa, possua ja kasviksia.  2,5 / 5 staraa.

 

 

Dominio de Valdepusa Syrah 2005

Vaikka Syrah kasvaakin nykyään vähän siellä sun täällä Espanjassa, siitä valmistetaan suhteellisen vähän yhden lajikkeen viinejä. Suurin osa Syrah-rypäleistä päätyyn osaksi useamman lajikkeen blendiä. Espanjan ensimmäisiä Syrah-köynnöksiä kuokittiin maahan tiettävästi vasta 90-luvun alkupuolella, joten mitenkään pitkästä historiasta ei voida puhua. Tässä valossa ei ole kovinkaan yllättävää, että kohdalle on osunut nätisti sanottuna varsin rajallinen määrä laadukkaita ja mielenkiintoisia pullotteita. Yksi onnistujista on Espanjan Syrah-pioneeri Dominio de Valdepusa.

Toledon nurkilla sijaitseva Marques de Griñonin Dominio de Valdepusa sai 2000-luvun alkupulella ensimmäisenä Espanjassa Vinos de Pago-laatuluokituksen. Vinos de Pago tarkoittaa tavallaan yhden tarhan tai tilan viiniä ja ko. laatuluokitus voidaan myöntää poikkeuksellisen laadukkaille ja maineikkaille tiloille. Viinit tulee valmistaa sataprosenttisesti omista rypäleistä ja valmistaa kyseisellä tilalla alusta loppuun. Luokituksen oli vuonna 2012 saanut 13 tilaa, joista suurin osa on aiemmin toiminut sen hetkisten D.O.-aluiden ulkopuolella, joko sijaintinsa tai muiden viininviljely- ja valmistusmenetelmiensä puolesta. Käytännössä monille tiloista on myönnetty ihan ikioma D.O.-luokituksensa, kuten D.O. Dominio de Valdepusallekin. Vaikka Vinos de Pago-luokitusta voidaankin teoriassa pitää Espanjan korkeimpana laatuluokkana, ei olé-huutoja ole karjuttu aivan joka puolella Espanjaa. Etenkin maineikkaammat D.O.:t pitäisivät mieluummin alueidensa helmet ylläpitämässä oman alueensa mainetta ja kunniaa, eivätkä ehkä koskaan tule hyväksymään asiaa. Näin ollen Vinos de Pago-tilojen määrä tulee todennäköisesti jatkossakin kasvamaan varsin maltillisesti.   

Dominio de Valdepusan tarhoilla on totuttu rekisteröimään Euroopan korkeimpia aurinkotuntimääriä; Aurinko paahtaa Tagus-joen läheisyydessä kasvavia köynnöksiä noin 3000 tuntia vuodessa. 70-luvulla tilalle istutettiin Cabernet Sauvignonia, 90-luvun alussa Espanjan ensimmäiset Syrah- ja Petit Verdot-köynnökset sekä vuonna 2007 Gracianoa. Viljely- ja valmistusmenetelmät on pyritty hiomaan parhaaseen A-luokkaan ja terroir-filosofiaakin on yritetty siirtää käytäntöön mm. ranskalaisten asiantuntijoiden avustuksella. Tilan vuosituotanto liikuskelee noin 350 000 pullossa. Dominio de Valdepusa Syrah on valmistettu sataprosenttisesti käsinkerätyistä Syrah-rypäleistä. Viiniä on kypsytetty 12-15 kk osittain uusissa ja osittain käytetyissä ranskalaisissa Allier-tammitynnyreissä.

Hieman kehittyneessä tuoksusta löytyy salmiakkia, lakritsia, kypsää karhunvatukkaa, mausteisuutta ja tammea. Täyteläinen ja moniulotteinen maku seurailee tuoksun aromeja. Ryhdikäs hapokkuus ja kypsä, pehmeä tanniinisuus oikovat runsaan kokonaisuuden ryhtiä. 15 %:n alkoholipitoisuus tuntuu paletilla, muttei pääse dominoimaan pakettia. Pitkä jälkimaku on pippurisen mausteinen.  

Dominio de Valdepusan viinit ovat osoittaneet olevansa vuodesta toiseen kovaa kamaa ja ainakin minä rankkaan ne Espanjan punkkusektorin kärkikahinoihin. Alkosta ei tätäkään helmeä löydy, mutta Saksasta tai Espanjasta noin 25 eurolla hankittuna pullon hinta-laatusuhde on erinomainen. Ruokapöydässä viini teki saumatonta yhteistyötä yrttimarinoitujen karitsan sisäfileiden ja uunijuuresten kanssa. 4/5 staraa.

Viikon Copa – Vapun kuohuviinit 2013

Jos vappujuomien hankinta on vielä vaiheessa, lienee pari suositusta paikallaan. Copatinto tällää tämän vuoden suositusleimat kohtuuhintaiselle Cavalle ja astetta arvokkaammalle samppanjalle. Kummallakin pullotteella voi mukavasti aloitella kippistelymaljojen merkeissä ja jatkaa niin halutessaan kala- ja äyriäisruokien ja miksei myös vaalean lihankin parissa.

Summarroca Gran Reserva Brut Nature 11,99 €

                                                                                                                                                             Noin 30-vuotias ja perheomisteinen Sumarroca valmistaa Cavansa vain omien tarhojen rypäleistä. Tämä Sant Sadurni d’Anoian liepeiltä kotoisin oleva Gran Reserva on käynyt läpi neljän vuoden pullokypsytyksen. Erittäin kuiva kuohuviini, jossa hedelmäisyys, tyylikäs paahteisuus ja mineraalisuus ovat mukavasti balanssissa. 3 / 5 staraa.

Fleury Fleur d’Europe Brut 35,60 €

Biodynaaminen samppanja Champagnen eteläosassa kasvaneista Pinot Noir- (90 %) ja Chardonnay- (10 %) rypäleistä. Käymisprosessi osin isoissa tammisammoissa ja osin pienissä tammitynnyreissä. 10 % viinistä on kypsynyt ranskalaisessa tammessa ja pullokypsytys on kestänyt non-vintage-pullotteeksi poikkeuksellisen pitkät 7 vuotta. Kuiva, runsas, mutta raikkaan hapokas kokonaisuus, jossa kypsää hedelmäisyyttä ja melko reilusti paahteisuutta ja mausteita. Hinta-laatusuhde kohdallaan. 4 / 5 staraa.


Viikon Copa – Viña Pedrosa Crianza 23,20 €

Uskon vakaasti, että nyt on sopiva paikka näyttää vapaavalintaista, suoraksi ojennettua sormea hävyttömän hitaasti saapuvalle keväälle. Toimenpiteen asianmukainen loppuunsaattaminen vaatii toki seurakseen hieman tuhdimpaa punaviiniä. Näillä puheilla viikon Copaksi kopsahtaa tähän tarkoitukseen erinomaisesti soveltuva espanjalainen Viña Pedrosa Crianza.

Bodegas Perez Pascuas on kolmen veljeksen vuonna 1980 perustama viinitila Pedrosan kylässä, Duero-joen varrella. Tila tekee viininsä pelkästään omien 135 tarhahehtaarin antimista ja tuuppaa pulloja maailmalle vuosittain noin puoli miljoonaa kappaletta. Viña Pedrosa Crianza on 100 %:nen Tinto Fino (Tempranillo), jota on kypsytetty 18 kk ranskalaisissa ja amerikkalaisissa tammitynnyreissä. Lisäksi viini on kypsynyt 6 kk pulloissa ennen myyntiä. Kerrottakoon vielä, että tilalla käytettäviä tammitynnyreitä pyöritetään eri prosesseissa kolmen vuoden ajan, kunnes ne vaihdetaan uusiin.

Hieman kehittyneestä tuoksusta löytyy kahvia, kirsikkaa, mausteita ja paahteista tammea. Täyteläinen ja hedelmäinen maku, jossa on kypsää kirsikkaa, ehkä hiukan luumuakin. Ryhdikäs hapokkuus ja napakat, mutta kypsät tanniinit. Pitkä mausteiden sävyttämä jälkimaku.

Viña Pedrosa Crianza on muhkea, tasapainoinen ja Ribera del Dueron Crianzalle asetettavia odotuksia mukavasti täyttävä viini. Myönnettäköön, että monopolimme aavistuksen suolainen hinta lyö vasaralla mojovasti peukaloon, mutta kun lataat riittävästi medium-kypsää punaista lihaa lautaselle, unohtuu tämäkin kurjuus hetkeksi. 3,5 / 5 staraa.

 

 

Bodegas Áster 1 One Reserva 2004

Riojan punaviineillään maailmalla mainetta niittänyt La Rioja Alta käynnisti 90-luvulla monien muiden kilpailijoidensa tavoin projektin myös Ribera del Dueron alueella. Sopivat koordinaatit tarhoille paikannettiin lopulta noin 750 metriä merenpinnan yläpuolelta Anguixista. Paikka sijaitsee noin 30 km Aranda de Dueron ja Peñafielin pohjoispuolella. Viinitilan nimeksi innovoitiin näppärästi Bodegas Áster sadonkorjuun aikaan kukkivan kasvin mukaisesti ja ensimmäinen omistajatahon laatukriteerit täyttävä pullote räväytettiin markkinoille vuonna 2000. Viinintekijänä tilalla toimii Julio Sáenz.

Ribera del Dueron vuosikerta 2004 on luokiteltu  laadultaan erinomaiseksi. Leudon talven jälkeen normaalia viileämpi kevät vaihtui nopeasti sateiseksi alkukesäksi ja eikä viileydestä juurikaan päästy eroon koko kesänä. Syksy oli kuitenkin ideaalisen lämmin ja mahdollisti rypäleiden optimaalisen kypsymisen. Sadonkorjuupuuhat alkoivat jonkin verran normaalia myöhemmin. Tuloksena on saatu tummasävytteisiä ja konsentroituneita viinejä, joissa on tasapainoinen happo- ja tanniiniosasto.

One 1 Reserva 2004 on tehty luonnollisesti 100%:sesti Tempranillosta. Rypäleet on kerätty käsin hiekkaiseen ja saviseen maaperään vuonna 1987 istutetuista köynnöksistä. Käyminen on tapahtunut terästankeissa ja viini on kypsynyt alueen reserva-lakien mukaiset 36 kk, joista 18 kk viini on viettänyt amerikkalaisissa (60%) ja ranskalaisissa (40%) tammitynnyreissä.

Syvä, tummanpunainen viini, jonka mukavasti kehittyneessä tuoksussa on mustaa kirsikkaa, kahvia, suklaata, setripuuta ja sateen jälkeisen metsän tuoksua. Täyteläinen maku on varsin konsentroitunut ja siinä korostuu tumma marjaisuus, kahvi ja suklaa. Kovin kiehtovan ja moniulotteisen tuoksun jälkeen maku vaikuttaa selkeästi suoraviivaisemmalta ja yksinkertaisemmalta. Ryhdikäs hapokkuus ja pehmeät, kypsät tanniinit pitävät täyteläisen makumaailman hyvin kontrollissa. Melko pitkä jälkimaku on tumman marjainen ja tyylikkään tamminen. 14 %:n alkoholipitoisuus ilmoittaa olemassaolostaan yllättävän hienovaraisesti, kunhan lämpötilaa ei päästetä pahasti 20:n asteen yläpuolelle.

Viinin kehittyneessä tuoksussa on kiehtovaa moniulotteisuutta ja vivahteikkuutta, josta ehtii jo hieman innostumaan. Maku jää kuitenkin selkeästi tuoksua yksinkertaisemmaksi, eivätkä aivan kaikki tuoksun antamat lupaukset päädy lunastusvaiheeseen. Kyseessä on kuitenkin varsin nautinnollinen ja Ribera del Duerolle tyypillisen täyteläinen ja konsentroitunut punaviini. Riberan reserva-kypsytetyistä viineistä joutuu kassalla irvistämään yleensä reippaasti yli 20:n euron edestä. Kymmenen euron tarjoushintaan lunastettuna tämä viini oli siis suorastaan henkselien paukuttamiseen oikeuttava ostos. Copatinto antaa Bodegas Áster 1 One Reserva 2004:lle 3,5/5 staraa.

 

 

Autotalliviiniä – Pagos Familia Langa Pieza El Coll 2009

Zaragozan lähimaastossa Espanjassa sijaitseva Catalayudin viinialue tuottaa rustiikkia ja konsentronoitunutta punaviiniä, jota ei voi suositella heikkohermoisille. Itse asiassa kaikki tähän mennessä maistamani Calatayudin punkut ovat olleet todella paksua ja tuhtia tököttiä. Alueen viljellyin lajike on Garnacha ja melko usein viinit on valmistettu ainakin osittain vanhojen köynnösten rypäleistä (Viñas Viejas).

Tartuin Pieza El Colliin kiinni erään saksalaisen marketin viiniosastolla. Kun etiketissä lukee Garaje Wine (autotalliviini), alkoholia on 15% ja viini tulee Catalayudin alueelta, on sen pakko olla todella karu elämys! Onnistuneen korkkauksen jälkeen en löytänyt hotellihuoneestani minkäänlaista, edes etäisesti juomavälinettä muistuttavaa esinettä. Hetkellinen tarkkaavaisuus sai kuitenkin palkkionsa, kun havaitsin kylpyhuoneen kaapissa epäilyttävän näköisen muovisen esineen. Ulkoa musta ja sisältä valkoinen, paksuhkosta muovista valmistettu kapistus muistutti vahvasti 80-lukulaista kukkamaljakkoa, mallia Tiimari. Kerrankos sitä nyt kukkavaasista viiniä naukkaillaan…

Pieza El Coll osoittautui jo alkumetreillä todelliseksi autotalliviiniksi. Keskeltä lähes mustan ja reunoiltaan hiukan violettiin päin taittavan viinin rakenne oli lähes moottoriöljymäisen jähmeä ja paksu. Poikkeuksellisen intensiivisessä tuoksussa oli makeaa mustikkasoppaa, paahteisuutta ja jollain sairaalla tavalla kiehtovaa rösöisyyttä. Luonnollisesti kaiken sekamelskan läpi työntyi nokkaan myös alkoholin käryä. Onneksi ei kuitenkaan poltettua kumia, pakokaasua tai bensiiniä. Maun täyteläisyyden kuvaamiseen ei riitä lähimainkaan luokitus “erittäin täyteläinen”. Osuvammin asian voisi haarukoida esim. “moukarilla päähän”-tyyppisellä kuvauksella.

Tässä viinissä kaikki meni niin pahasti överiksi, että se oli jollain järjettömällä tavalla jopa hauskaa. Paksusta muovista valmistettu kukkavaasi oli varmasti pätevin mahdollinen viinilasin korvike, sillä ohuempiseinäisen mukin seinämät viini olisi todennäköisesti syövyttänyt puhki. En ollut kovin yllättynyt, kun myöhemmin luin Parkerin antaneen viinille 90 pistettä. Hauskaa oli minullakin koko yhdeksän euron edestä, mutta välineiden ja olosuhteiden vajaavaisuudesta johtuen suosittelen pitämään arviotani korkeintaan suuntaa antavana.

Testissä Psi 2008

Yleisesti ottaen en ole kovinkaan kiinnostunut ikoniviineistä, joiden pullohinnat rakentuvat vähintään kolmesta tai joskus jopa neljästä numerosta. Viinit voivat olla toki loistavia, mutta silti hävyttömän ylihintaisia. Oman perstuntumani mukaan jo 50-60 euron jälkeen hinnan ja laadun suloinen käsikynkkä alkaa pahasti herpaantumaan ja yli 100 euron pullohinnoilla hinnan ja laadun kintaat eivät enää lyö yläfemmaa, ainakaan pelkillä järkiperusteilla. Yksi Espanjan suurista ikoniviineistä on Pingus. Noin 8500 pullon vuosikerta Pingusta myydään sukkelasti muutaman sadan euron pullohinnalla. Parhaista ja vanhemmista vuosikerroista voi joutua pulittamaan moninkertaisia summia. Joskus siis käy niin, että hurja hypetys, kova kysyntä ja vastaavasti lähes olematon tarjonta nostavat myyntihinnat raivokkaisiin lukemiin.

Ikoniviinejä ja niiden hintarakennetta enemmän minua kiinnostavat viinien takaa löytyvät henkilöt ja tarinat. Dominio de Pinguksen takaa löytyy herra nimeltä Peter Sisseck. Hänen tarinansa pitää sisällään muutakin, kuin yhden salamannopeasti maailmansuosioon nousseen ikoniviinin. Testipenkissä päätettiin virittäytyä Sisseck-tunnelmaan Pingusta ”hieman” lompakkoystävällisemmän Psi 2008:n avulla.

Kööpenhaminassa syntynyt viinintekijä Peter Sisseck perusti Dominio de Pinguksen vuonna 1995 Ribera del Dueron alueelle. Vähän hassulta kuulostava Pingus-nimi juontaa juurensa Peter Sisseckin lapsuudesta. Peterin setä, viinintekijä Peter Vinding-Diers, oli nimittäin päättänyt, ettei sukuun mahtunut kahta Peter-nimistä viinintekijää ja lempinimi Pingus otettiin käyttöön. Peter Sisseck on saanut viinioppinsa Bordeaux’n yliopiston lisäksi mm. samoilla seuduilla toimineen setänsä viinitilalla. Dominio de Pinguksen perustamisen aikoihin inspiraationa on ollut mm. St. Emilionissa toimineen Château Valandraudin Jean-Luc Thunevin.

Dominio de Pingus on ollut alusta lähtien luomuviljelyn sanansaattaja ja vuodesta 2000 alkaen lippulaiva Pingus on tehty kokonaan biodynaamisesti viljellyistä rypäleistä. Luomutouhun lisäksi yksi Pinguksen menestyksen taustatekijöistä on poikkeuksellisen pieni satomäärä. Jopa veroviranomaisilla on ollut vaikeuksia uskoa naurettavien pienien satomäärien todenmukaisuutta. Lisäksi Sisseck on muutaman muun viinipioneerin kanssa saanut espanjalaisetkin käyttämään enemmän ranskalaista tammea, perinteisesti dominoivan amerikkalaisen sijasta. Uskoisin, että monet meistä ovat todella tyytyväisiä tähän kehitykseen. Alkuvuosina Dominio de Pinguskin käytti runsaasti uutta tammea, mutta myöhemmin sen käyttöä on radikaalisti vähennetty. Sisseckin mukaan huolellisempi työskentely tarhoilla vähentää myös tammen käytön tarvetta.

Ribera del Duerossa on perinteisesti totuttu maksamaan ostetuista rypäleistä vakiomääräisiä kilohintoja, joka on tietysti ohjannut kasvattamaan satomääriä laadun kustannuksella. Isojen satojen kiiluessa silmissä, erilaisten kemikaalien käyttö on ollut hienovaraisesti sanottuna runsasta. Peter Sisseck on halunnut kääntää kurssin jokseenkin päinvastaiseen suuntaan. Tämän ajatuksen pohjalta on myös syntynyt punaviini ψ (Psi), kreikkalaisten aakkosten 23:s kirjain. Psi on vuonna 2006 käynnistetty yhteistyöprojekti paikallisten viljelijöiden kanssa, jossa vanhojen köynnösten rypälelaatua pyritään kohentamaan huolellisemmilla ja luonnonmukaisemmilla toimintatavoilla. Tavoitteena on ollut viini, joka toisi esiin Ribera del Dueron ”todellisen sielun”. Ensimmäinen myyntiin tullut vuosikerta oli 2007.

Testipenkissä korkattiin onnistuneesti pullo vuosikertaa 2008. Kyseisenä vuonna kesä oli Ribera del Duerossa normaalia viileämpi ja osalla tarhoista oli homeongelmia. Rypäleiden kunnollista kypsymistä jouduttiin paikoin odottelemaan tavanomaista pidempään. Käsin kerätyt rypäleet ovat käyneet läpi pitkän ja rauhallisen maseraation. Viiniä on kypsytetty 18 kk osittain pienissä ja isoissa ranskalaisissa tammitynnyreissä ja osittain sementtitankeissa. Uutta tammea ei ole käytetty käytännössä lainkaan.

Syvän rubiininpunainen viini, jonka tuoksussa on kirsikkaa, punaista viinimarjaa, hieman luumua ja aavistus kukkaisuuttakin. Keskitäyteläisen ylärajoille sijoittuva maku koostuu tuoreista punaisista marjoista, reilusta hapokkuudesta sekä napakasta ja hieman ikeniä kuivattavasta tanniinisuudesta. Tammi ja ”vain” 13 %:n alkoholipitoisuus eivät tee itsestään sen isompaa numeroa. Komponenttien välinen balanssi on hyvä ja pitkähkö jälkimaku on kirsikkainen ja mausteinen.

Psi on kieltämättä varsin mielenkiintoinen tapaus. Se on erittäin raikas, punasävytteisen marjainen ja siten jokseenkin epätyypillinen, massasta poikkeava Ribera del Dueron punaviini. Viinissä on hyvä tasapaino ja se on sinänsä varsin nautinnollinen. En kuitenkaan onnistunut löytämään Psi:stä juurikaan moniulotteisuutta tai sellaista syvyyttä, jota tämän hintaluokan (~30 €) viiniltä sopii odottaa. Jos tässä nyt sitten olisi se Ribera del Dueron ja Tinto Finon todellinen sielu, pitäisi todeta, ettei suurimmalla osalla alueen muista tuottajista ole koordinaatit siellä päinkään. Oli miten oli, Copatinto antaa Psi 2008:lle raikkaat 3,5/5 staraa.

 

 

 

Testissä Pintia 2003

Copatinton testipenkissä oli joulun hujakoilla juuri sopivasti aikaa ottaa käsittelyyn legendaarisen espanjalaistuottaja Vega Sicilian sivuprojekti Torosta eli Pintia. Jouluaattona valmistetulle hirvipaistille tuli kaapista noukittua kaveriksi vuosikerta 2003, jonka arvelin jo kehittyneen korkattavaan kuntoon. Pintia on nakutellut kovan luokan pistemääriä alan kriitikoilta ympäri maailman ja lienee yksi Toron tunnetuimmista viineistä.

Noin 600-750 m merenpinnan yläpuolella sijaitsevat   Toron viinitarhat nautiskelevat kylmistä talvista sekä  pitkistä, lämpimistä ja aurinkoisista kesäpäivistä. Lämpötilavaihtelut ovat vuorokausitasollakin erittäin suuria. Pintian tarhat sijaitsevat Duero-joen entisen virtauspaikan reunamilla ja maaperä muodostuu hiekasta, savesta sekä sen alla olevasta kivisestä maaperästä.

Vega Sicilia toteutti aiemmat suunnitelmansa ostettuaan vuonna 1997 tarhoja perinteikkään, mutta tuolloin vähemmän muodikkaan Toron alueelta. Ensimmäisten vuosien aikana tarhojen kokoa kasvatettiin siten, että viinit pystyttäisiin valmistamaan kokonaan omista rypäleistä. Pintia-nimen myöhemmin saanut projekti päätyi tavoittelemaan punaviineissään raikasta hedelmäisyyttä ja eleganssia sekä välttämään ylikypsää hedelmäisyyttä ja raskasta tanniinisuutta. Ei ehkä se helpoin kuvio raskaista, konsentroituneista ja alkoholisista punaviineistä perinteensä rakentaneella alueella.

Ensimmäinen vuosikerta 2001 tuli myyntiin vuonna 2004 ja myytiin loppuun nopeasti. Vuosittaista pullovauhtia on sittemmin kasvatettu 40000:sta nykyhetken noin 250000-300000:een. Pintia 2003:n mehu on rutistettu 25-45-vuotiaista Tinta de Toro-köynnöksistä (=Tempranillo) ja valmistusprosessit ovat Vega Sicilian tapojen mukaisesti hyvin tarkkaan kontrolloituja ja suunniteltuja. Viinistä 70% kypsytetään ranskalaisissa ja 30% amerikkalaisissa tynnyreissä. Tynnyrit valmistetaan Vega Sicilian oman puusepän toimesta ja uusitaan vuosittain. Ennen myyntiä Pintia lepää pulloissa vähintään vuoden, mutta esim. 2003 vuosikerta odotteli pulloissa aina vuoteen 2006 saakka. Vuonna 2003 talvi oli kuiva ja kylmä, kevät kohtalaisen lämmin ja sateinen, ja kesä taas poikkeuksellisen kuuma. Niinpä sadonkorjuukin tapahtui jo syyskuun puolivälissä.

Tummanpunaisen viinin rakenne ei ole lainkaan niin paksu ja läpinäkymätön, kuin alueen punaviineille on tyypillistä. Melko kehittyneessä tuoksussa on kypsää mustaa kirsikkaa, nahkaa, pikkusikaria, eläimellisyyttä ja hentoa mineraalisuutta. Täyteläisessä maussa korostuu kypsä hedelmäisyys ja tuoksun aromeista rakentuu paletillekin moniulotteisuutta. Hieman ikeniä puristeleva, mutta poikkeuksellisen elegantti tanniinisektori rakentaa napakan hapokkuuden kanssa ryhdikkään rungon viinille. Erittäin pitkä jälkimaku on tyylikkään mausteinen.

Pintia 2003 on tässä vaiheessa jo varsin mukavasti kehittynyt ja poikkeuksellisen elegantti Toron punaviiniksi. Erityisesti tanniinirakenteessa on jotain sellaista vaikeasti kuvailtavaa ulottuvuutta, mihin harvoin törmää ylipäätänsä minkään alueen punaviineissä. Pienenä miinuksena pitäisin sitä, ettei tuoksun hieno moniulotteisuus siirtynyt aivan täysimääräisenä makuun. Muilta osin viini on varsin tasapainoinen pakkaus. Veikö kuuma kesä syvyyttä viinistä, vai onko kehitys vielä hieman kesken? Pintia 2003 on vasta kolmas myyntiin tulleista vuosikerroista, joten kehityskaari jää tässä vaiheessa lähinnä arvailujen varaan. Mitään tulipalokiirettä avaamisen kanssa ei tarvitse pitää, sen verran mukavasti hedelmää, happoja ja tanniineja pullosta vielä löytyy.

Pintian hinta liikkuu 30-40 euron välillä, hieman ostopaikasta ja vuosikerrasta riippuen. Lähempänä kolmea kymppiä hinta pysyy vielä laatuun nähden hyvin reilassa. Viini pelasi mukavasti yhteen hirvipaistin kanssa ja riistaiset ruuat ovat muutenkin osuvia valintoja Pintian kaveriksi. Copatinto antaa Pintia 2003:lle 4/5 staraa.

 

 

 

Viikon Copa – Durius Tempranillo 9,99 €

Hyvän hinta-laatusuhteen löytäminen pitkäripaisen ”alle kympin”-kerhosta ei ole välttämättä mikään helppo nakki. Valtaosa lopullisesta kympin hinnasta kuluu monenlaisiin ympäröiviin kuluihin ja itse viinin hinnalle jää tässä sektorissa varsin niukasti pelivaraa. Kun sitten muutamalla eurolla pitäisi saada pullotettua huipputason viiniä, alkavat monen Movember-henkiset viikset väpättämään. Viikon Copa suosittelee kaikkia tarkan markan viininkulauttelijoita kokeilemaan tätä todellista hinta-laatusankaria Espanjasta. Jo vuosia hinta-laatusuhteellaan miellyttänyt Durius Tempranillo on valmistettu Duero-joen läheisyydessä kasvaneista tempranillo-rypäleistä ja viiniä on kypsytetty uusissa amerikkalaisissa ja ranskalaisissa tammitynnyreissä 12 kuukauden ajan.

Melko intensiivisestä tuoksusta löytyy tummaa kirsikkaa, paahteisuutta, nahkaa ja mausteita. Melko täyteläinen maku on tiukka paketti tuoksun komponentteja yhdistettynä napakoihin tanniineihin ja ryhdikkääseen hapokkuuteen. Pullo kannattaa tiirikoida auki hyvissä ajoin, jolloin turha tiukkuus häviää ja viini avautuu tasapainoisemmaksi kokonaisuudeksi. Pitkä jälkimaku on paahteisen mausteinen.

Durius Tempranillo on hintaluokaansa nähden poikkeuksellisen mielenkiintoinen yhdistelmä modernin espanjalaisen viinisuuntauksen pehmeää hedelmäisyyttä yhdistettynä perinteisempään uuden tammen käyttöön. Viini pelaa hyvin yhteen grillattujen ja paistettujen lihojen kanssa, mutta en missään nimessä jättäisi kokeilematta Duriusta manchego-juuston ja ilmakuivatun kinkun kanssa. (Kuvan © Alko)

Testissä Leiras Albariño 2010

Copatinton testipenkkissä jouduttiin jo kaivamaan Pharmaca Fennica esiin, kun nestemäiseen muotoon pakattu Leiras Albariño 2010 saapui tarkempaan syyniin. Hupaisasti kotimaisen lääketehtaan nimeä kantavan espanjalaisen valkoviinin ei kuitenkaan havaittu aiheuttavan minkäänlaisia sivuvaikutuksia, joten tämän Codorniu Groupin tuottaman nesteen tarkempaa farmakokinetiikkaa ei lähdetty selvittelemään sen enempää.

Leiras Albariño tulee Rias Baixasin alueelta, Espanjan Galiciasta ja on valmistettu 100%:sti Albariño-rypäleistä. Kuten aiemmissakin Rias Baixasin Albariño-viinien postauksissa on todettu, vuosikerta 2010 on alueella yleisesti ottaen erittäin hyvä, mutta kylmä talvi ja kevät sekä erittäin kuuma elo- ja syyskuu ovat niistäneet viinien hapokkuutta jonkin verran alaspäin.

Leiras Albariñon tuoksussa on sitruunaa, greippiä, päärynää ja mineraalisuutta. Kuivan ja raikkaan hedelmäisen viinin mausta on löydettävissä tuoksun komponenttien lisäksi melonia ja maun loppuosaan päästäessä mukaan työntyy myös hieman pippurisuutta. Pirteä hapokkuus ryhdittää mukavasti kokonaisuutta, mutta lisähapokkuudesta ei olisi haittaa. Melko pitkä jälkimaku on sitruunainen ja mausteinen.

Leiras 2010 on ihan mukava perustason Albariño ja tuo esiin lajikkeelle tyypillistä aromaaattisuutta suoraviivaisesti ja varmalla otteella. Kokonaisuudesta jää kuitenkin uupumaan annos moniulotteisuutta ja tietynlaista persoonallisuutta. Matalampihappoisella vuosikerrallakin saattaa olla osansa asiaan. Kun pullo Leirasta irtoaa reseptivapaasti Vikingin tax free-myymälästä noin 15 eurolla, ollaan hinta-laatu-suhteen osalta kipurajoilla.

Näissä tunnelmissa Leiras Albariño 2010 kerää Copatinton testipenkistä ihan kelvolliset 3/5 staraa. Maistelin tämän viinin kanssa yrttiöljyllä maustettua kuhaa ja perunamuusia. Kalan omaa makua kunnioittava kokonaisuus pelasi hyvin yhteen viinin kanssa.