Perinteikäs katalonialaisrypäle Trepat tekee uutta tulemista kepeämpien punaviinien johdolla

On jo pitkään ollut ajatuksissa kirjoittaa pari sanaa katalonialaislajikkeesta nimeltä Trepat. Jaa että miksi? Noh vaikkapa siksi, että kohdalle on osunut muutamia pirun kivoja Trepat-punaviinejä. Conca de Barberán alueelta kotoisin olevan rypälettä on perinteisesti käytetty lähinnä kuplallisissa ja kuplattomissa rosé-viineissä, mutta viimeisen vuosikymmenen aikana muutamat tuottajat ovat ryhtyneet pukkailemaan markkinoille myös punaviinejä.

Myöhään kypsyvä ja melko paksukuorinen lajike on melko tarkka kasvuympäristöstään, mutta tuottaa mukavasti satoa. Oikeissa käsissä punaviineistä valmistuu perinteisiä espanjalaispunkkuja selkeästi kepeämpiä, ilahduttavan raikkaita, punaisten marjojen sekä mausteisuuden pohjalle rakentuvia paketteja. Mielestäni Trepat-viinit ovat parhaimmillaan kepeinä ja raikkaina, kun taas hevimpi uutos ja reilumpi tammikypsytys tuntuu hävittävän osan lajikkeen herkästä luonteesta. Trepatin uuden tulemisen pioneerituottajiin kuuluvat mm. Carles Andreu, Josep Foraster ja Succés Vinicola.

Carles Andreu Trepat 2013Carles Andreun Trepat ei ole mikään kallis viini (~15 € Espanjassa), mutta keikkuminen Celler Can Rocan listoilla useamman vuoden ajan kertonee riittävästi viinin gastronomisista kyvyistä. Kylmämaseraatio 8 päivää, minkä jälkeen alkoholikäyminen normaalia matalammassa lämpötilassa. Malolaktinen käyminen uusissa ranskalaisissa tynnyreissä, joissa myös 6 kk:n mittainen kypsytys. Korkeintaan keskitäyteläisen luokkaan asettuva viini on väriltään rubiininpunainen ja läpinäkyvä. Nokassa ja paletilla raikas paketti punaista marjaisuutta, jonka kaveriksi löytyy pientä savua ja pippurisuutta. Ryhdikäs hapokkuus sekä varsin hillitty ja maltillinen tanniinisektori. Tasapainoinen, kiehtovan raikas, ryhdikäs ja mukavasti soljuva viini. 4 / 5 staraa.

Succés 201380-100-vuotiaista köynnöksistä puristettu Succés Vinicolan El Mentider 2013 kiinnittää huomiota viimeistään erikoisen etikettinsä vuoksi. Spontaani käyminen terästankeissa ja malolaktinen käyminen sekä kypsytys ranskalaisissa tynnyreissä noin 9 kk:n ajan. Jo tuoksusta aistii, että nyt ollaan liikkeellä astetta isommalla potkulla. Nokkaan puskee heti alkumetreiltä melko vahvaa pippurisuutta. Punaisten marjojen meininki seuraa perässä, joskin edellistä viiniä selkeästi ronskimmalla väännöllä. Makusektorilta löytää myös hieman kypsempää ja tummempaa marjaa sekä mausteisuutta. Alkoholia on 15 % ja se hiukan tuntuu sekä nokassa että pitkässä ja lämmittävän mausteisessa jälkimaussa. Kyseessä on siis selkeästi tuhdimpi kokonaisuus, vaikkei tämäkään nyt mitenkään perinteisessä mielessä erityisen täyteläinen viini ole. Persoonallinen tapaus, vaikkakin raikkautta ja herkkyyttä olisi omaan makuun voinut olla enemmän? 3,5 / 5 staraa.

Ikääntyneempää reservaa Ribera del Duerosta – Viña Mayor Reserva 1991

Viña Mayor on saanut alkunsa 80-luvun puolivälissä Ribera del Duerossa ja kuuluu Barcelo-konserniin, jolla on isojen tuottajaryhmittymien tapaan tuotantoa useilla alueilla Espanjassa. Varsinkin Roblea ja Crianzaa löytää monesti Espanjassa ihan niiden pienempienkin markettien Ribera del Duero-osastolta kohtuuhintaan, joten mihinkään sen suurempiin metsästysoperaatoihin ei näiden suhteen tarvitse ryhtyä. Yleisesti ottaen Viña Mayorin viineistä on jäänyt meikäläiselle hiukan tasapaksu fiilis. Ihan hyvin tehtyjä, mutta jossain määrin niistä on uupunut persoonallisuutta ja luonnetta. Jokin aika sitten sattui kohdalle Viña Mayorin Reservaa vuodelta -91 siinä määrin edukkaaseen hintaan, että tuli hankittua pari pulloa kaappiin pötköttämään. Kun olimme viettämässä jouluksi hankitun Iberico-kinkun “läksiäisiä” ja pöytään oli tulossa kinkun rippeiden lisäksi spelttileipää, muutamia juustoja ja sen semmoista, päätin kokeilla missä tämän pullon kohdalla mennään.

Viña Mayor Reserva 1991Tuoksusta löytyy odotetun selkeästi kehittyneitä piirteitä, paahteisuutta, savua, tupakkaa ja  reilusti tammea. Paletilla viinin kehittynyt hedelmäisyys on aika kivasti elossa, mutta happo- ja tanniinisektori ovat siirtyneet suurimmalta osin terminaalivaiheeseen. Tammi on kokonaiskuvassa aavistuksen dominoivaa sorttia, eikä mitään erityisen moniulotteisia piirteitä nouse esiin. Ollaan siis jotakuinkin odotusten mukaisissa fiiliksissä, vaikka ikääntyneen viinin mukanaan tuoma charmi nostaakin selkeästi tunnelmaa.

Viña Mayor Reserva 1991 on hieman jo hiipumaan päässyt, mutta ikääntyneen viinin  charmilla ihan mukavasti puutteitaan paikkava viini. Kypsytyspotentiaalia ei enää ole, joten jos tällaisia nyt jostain syystä sattuisi olemaan hallussa, suosittelen vapauttamaan kellaripaikat niitä enemmän kaipaaville. 3 / 5 staraa.

Jyrkkien rinteiden Mencia – Coca i Fitó Tolo do Xisto 2013

Vierailin mainioita viinejä tuottavan Coca i Fitón tilalla Montsantissa kesällä 2013 ja ymmärsin rivien välistä jo tuolloin, että jonkinlaisia projekteja olisi kehitteillä myös Katalonian ulkopuolella. Yksi uusimmista jutuista on Andrea Obenzan ja Cocan veljesten yhteisprokkis Tolo do Xisto Ribeira Sacrassa. Tolo do Xisto (suom. “hulluna liuskekiveen”) on 100 %:nen Mencia ja rypäleet ovat kasvaneet Sil-joen jyrkillä rinteillä parilla erillisellä tarhalla. Maaperä on nimestäkin päätellen hyvin liuskekivipitoista. Viini on käynyt terästankeissa ja sitä on kypsytetty 4 kk ranskalaisessa tammessa. 2013 on tiettävästi viinin ensimmäinen vuosikerta ja tuotanto on yltänyt 3700 pulloon.

Tolo do Xisto sTuoksusta löytyy reilusti mausteisuutta, kypsää mustikkaa, ja punaista kirsikkaa. Makusektorilla viini on jännällä tavalla samaan aikaan pehmeä ja tiukka; alkuun melko pehmeältä tuntuva hedelmäisyys asettuukin hyvin kontrolliin ja saa seurakseen kirpakampaa punaista marjaa, napakan hapokkuuden sekä kypsien tanniinien rutistuksen. Lopetus hoituu miellyttävän mausteisissa ja punamarjaisissa meningeissä.

Tolo do Xisto 2013 on vallan mainio Mencia Ribeira Sacrasta, kuten toki näiltä tuottajilta sopii odottaakin. Siitä löytää iisimmän kulauttelun kannalta sopivassa määrin pehmeää otetta, mutta silti tyypillisen tiukat Mencian elkeet. Kokonaisuus pysyy raikkaana ja kiinnostavana. Espanjalaisesta viinikaupasta 13 euron pulituksella erinomainen ostos. 4 / 5 staraa.

Mallorcan helmi – Can Verdura Supernova 2013

Mallorcan viineistä on tullut kirjoiteltua aiemminkin (esim. täällä, täällä ja täällä), mutta viime kesän reissulla onnistuin löytämään saarelta muutamia todella kiinnostavia pulloja, joista pari jaksoin raahata ihan kotiinkin saakka. Can Verdura on nuoren Tomeu Llabrés’n muutamia vuosia sitten perustama viiniprojekti. Tomeulla on plakkarissa viinitutkinto Tarragonasta ja työkokemusta Mallorcan viinitiloilta (mm. 4 Kilos) sekä Prioratista (mm. Álvaro Palacios). Taustalta löytyy myös useiden sukupolvien historia viininviljelyssä. Omia tarhoja on hehtaari tai pari ja niillä kasvaa noin 40-vuotiaita köynnöksiä. Osa rypäleistä ostetaan ulkopuolisilta viljelijöiltä ja tuotannossa on pari-kolme erilaista viiniä. Kokonaisuudessaan vuosituotanto heiluu noin 10000 pullon tahdissa.

Supernova 13 smallSupernova -13 on 100 %:nen Manto Negro Binissalemista. Lasissa viini on läpinäkyvä ja kirsikanpunainen. Tuoksussa on reilusti punaisia marjoja, kevyttä paahteisuutta sekä selkeä yrttinen pläjäys, josta erottuu mm. timjamia. Paletilla keskitäyteläinen viini on saaren keskimääräiseen punaviinityyliin verrattuna yllättävän raikas, pirteä ja eloisa. Reilusti punaista hapokasta marjaa, joukossa sopivasti tummempaakin hedelmää, mausteisuutta sekä kevyehkö tanniinien grippi. 13 %:n alkoholitaso on sekin positiivinen yllätys. Jälkimaku on pitkä ja tasapainoinen paketti raikasta marjaisuutta ja mausteita.

Can Verdura Supernova on erinomainen osoitus siitä mihin Manto Negro ja Mallorca pystyvät, kun asioita tehdään fiksusti ja freshillä ajatusmaailmalla. Black Angus picanhan seurassa erinomaisen toimiva tapaus ja eräästä Palman kaupungin pikkuruisesta viinikaupasta noin 15 eurolla loistava ostos. 4 / 5 staraa.

Mencia-tykitystä Valdeorrasista – Avancia Cuveé Mosteiro 2010

Mencia on tunnetusti yksi Espanjan mielenkiintoisimmista punaviinilajikkeista ja vähintään yhtä mielenkiintoista on se, miten erilaisia viinejä siitä valmistetaan.  Valdeorrasin alueelta Galiciasta ponnistava Bodegas Avancia on Grupo Jorge Ordoñezin konserniin kuuluva viinitila. Jorge Ordoñezilla on useita viinitiloja ympäri Espanjaa ja yhtiö pyrkii tuottamaan viinejä alueiden alkuperäislajikkeista perinteisiä valmitusmenetelmiä kunnioittaen.

Avancia Cuvee Mosteiro smallCuveé Mosteiro on 100 %:nen Mencia, jonka rypäleet tulevat vanhoilta, 1920- ja 1935 istutetuilta tarhoilta, savi- ja kvartsiperäisestä maasta 550 m korkeudesta. Viini on käynyt uusissa ranskalaisissa tynnyreissä ja sen jälkeen siirretty kypsymään käytettyihin ranskalaisiiin tynnyreihin. Vuoden kypsytyksen jälkeen viini on pullotettu ilman suodatusta.
Tuoksusta löytyy kypsää mustikkaa, rommirusinaa, yrttejä ja melko reilusti vaniljaista tammea. Paletilla viini on Valdeorrasin viiniksi yllättävän konsentroitunut, paksu, ja kypsän hedelmäinen. Tammi maistuu ja tuntuu, hapokkuus pysyttelee keskitasolla ja loppua kohden erittäin pehmeä tanniinisuus kuivattaa hiukan suuta.

Cuvee Mosteiro on selkeästi taidolla valmistettu viini, jonka tyylisuuntakin lienee tarkkaan harkittu. Valdeorrasin Menciaksi kyseessä on kuitenkin poikkeuksellisen tumma, konsentroitunut ja reilun tamminen tuotos. Omaan makuun kokonaisuus muotoutuu melkoisen raskaaksi ja jäin kaipaamaan Mencialle ominaista raikkautta sekä virkeätä hapokkuutta. Haiskahtaa jenkkimarkkinoilta. Hinta Espanjassa noin 16 eur. 3 / 5 staraa.

Yllättäjä Teneriffalta – Suertes del Marques La Solana 2012

Espanjan viinialueista ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen Teneriffa. Maailmalta on kuitenkin kuulunut viime aikoina niin paljon hyvää saaren viineistä, että päätin ottaa selvittelyyn paikallisesta Listán Negro-rypäleestä valmistetun punkun. 2006 perustetun Suertes del Marquesin La Solana 2012 tulee Valle de la Orotavan D.O.-alueelta ja on siis 100%:nen Listán Negro. Tuottajalla kasvaa köynnöksiä yhteensä noin 9 hehtaarin alalla 350-750 metrin korkeudessa.

La Solana 201380-110-vuotiaiden köynnösten rypäleet ovat kasvaneet 400-500 metrin korkeudessa vulkaanisessa maaperässä. Kylmämaseraatio hoitui sementtitankeissa ja käymisprosessi villihiivoilla ranskalaisissa, paahtamattomissa 500 litran tammitynnyreissä. Kypsytys samoissa tynnyreissä 12 kk.

Runsaan aromaattisessa tuoksussa on mustaherukkaa, mustia oliiveja, mausteisuutta ja hiukan tervaa. Keskitäyteläisen ja täyteläisen välimaastoon asettuvan viinin intensiivistä makua hallitsee mustaherukan, mausteisuuden ja mustien oliivien yhteispeli. Hapokkuutta on reippaasti ja  tanniinisuutta lajikkeelle ominaiseen tapaan niukasti. Jälkimaku on pitkä ja mausteinen.

La Solana on todella mielenkiintoinen ja persoonallinen viini. Melko runsas aromaattisuus, tiukka hapokkuus ja vähäinen tanniinisuus tuo rakenteensa puolesta mieleen Piemonten Barberat, vaikka itse aromikirjo onkin hyvin erilainen. Viinin kanssa syötiin erittäin pitkään ja hartaasti confattua ankan kivipiiraa, lanttupyreetä, linssejä sekä punaviinikastiketta. Ruoan ja viinin yhdistelmä toimi varsin mukavasti. 4 / 5 staraa.

Kypsään ikään ehtinyt Ribera del Dueron punkku – Condado de Haza 1999

Ribera del Dueron punkkuja on tullut maisteltua varsin runsaasti, mutta yli kymmenenvuotiaita tapauksia olen korkkaillut hyvin harvoin. Taitaa olla niin, että yleisesti ottaen Ribera del Dueron viinejä pidetään lyhyemmän kellaripotentiaalin tavarana esim. Riojalaisiin verrattuna. Tai sitten näitä vaan on tykätty ja totuttu kiskomaan nuorempina huiviin. Alueen viinien muhkealla hedelmäisyydellä ja usein myös pehmeämmällä tanniinisektorilla on varmasti osansa asiassa. Jokin aika sitten päätin korkata kuudentoista vuoden ikään ehtineen Condado de Hazan ja odotin jännityksellä, mitä tuleman pitää.

Condado de Haza 1999Condado de Haza sai alkunsa, kun Pesqueran viineillä mainetta niittänyt Alejandro Fernández iski 80-luvun lopulla silmänsä Duero-joen varrella sijainneeseen hylättyyn maa-alueeseen, joka vaikutti täydelliseltä viljelypaikalta Tempranillolle. Alueen omistus ja palstat olivat pirstaloituneet lukuisten eri tahojen haltuun ja vaadittiin vuosikausien neuvottelut, ennenkuin hankinnat saatiin lopullisesti toteutumaan. Nykyään Condado de Haza viljelee samaisella alueella noin 200 hehtaaria Tempranilloa.

Vaikka en mikään tammiallergikko olekaan, niin pakko myöntää, että aiemmat nuoremmassa iässä korkkaamani Condado de Hazat ovat olleet melkoisen tammidominantteja tapauksia. Oli siis tässäkin mielessä mielenkiintoista tuupata korkkiruuvia 16:n vuoden ikään ehtineeseen pulloon ja ottaa selville, onko ajan hammas onnistunut integroimaan jenkkitammea paremmin muuhun kokonaisuuteen. Condado de Haza on siis 100% Tinta del País eli Tempranillo. Viini on valmistettu espanjalaisella, tammea karttamattomalla old-school meiningillä ja kypsytetty 15 kk (461 päivää) amerikkalaisessa tammessa.

Kehittyneessä tuoksussa on tummaa kirsikkaa, kahvia, nahkaa, tammea ja syksyisen metsän tuoksua. Paletilla erinomainen yhdistelmä kehittynyttä, moniulotteisen eläväistä hedelmää, kivasti säilynyttä hapokkuutta sekä kypsien tanniinien hentoa puristusta. Tammi integroituu nyt muuhun kokonaisuuteen loistavasti ja koko paketti on miellyttävän harmoninen.

Condado de Haza 1999 oli ehkä jossain määrin yllättävänkin tyylikkäästi kehittynyt, vivahteikas ja kiehtovan eläväinen punkku. Vaikka tuottajan drinking window olikin jo kauaksi taakse jäänyttä elämää, väittäisin viinin olleen kuudentoista vuoden iässä aivan loistavassa vaiheessa. Varsinkin, jos pitää vielä kivasti rakenteensa säilyttäneestä, mutta silti selkeästi ikääntyneestä viinistä. 4 / 5 staraa.

Punaviini Galician kaakkoisnurkasta – Gargalo Mencia & Arauxa 2013

Pysytellään vielä hetki edellisen postauksen jäljillä Galiciassa, mutta vaihdetaan alue Ribeiroa tuotannollisesti huomattavasti pienempään Monterreihin. Portugalin rajan tuntumaan asettuva Monterrei on Galician lämpimimpiä viinialueita ja näin ollen myös punaviinien volyymi nousee noin puoleen valkoviineistä. Alkukevään Barcelonan reissulla löysin marketin hyllyltä Gargalon Mencia & Arauxaa vuodelta 2013 ja pullo joutui korkkauksen uhriksi kotioloissa myöhemmin keväällä.

Gargalo on muoti- ja kosmetiikkabisneksessä menestyneen Roberto Veriñon 90-luvun alussa perustama tila Monterreissa. Herran vanhemmat ovat olleet viininviljelyn kanssa tekemisissä Ribeira Sacrassa, joten aivan outo aluevaltaus ei ole ollut kyseessä. Viljelyksiä on noin 8 hehtaarin alueella Castillo de Monterrein kupeessa.

Gargalo sViini on puristettu käsinpoimituista Mencia- ja Arauxarypäleistä. Viimeksi mainitun kohdalla luulin vielä etikettiä tihrustaessa bongaavani uuden paikallisen lajiketuttavuuden, mutta nimi paljastuikin Tempranillon paikalliseksi kutsumanimeksi. Tarkempaa rypäleiden keskinäistä suhdetta en nyt onnistunut löytämään, mutta alueen sääntöjen mukaisesti Menciaa (ja/tai Merenzaoa) on oltava punaviineissä vähintään 60 %. Viiniä on kypsytetty puoli vuotta terästankissa. Vuosituotanto 7000 pulloa.

Tuoksusta löytyy nuorekas setti vadelmaa, mustikkaa, tummaa kirsikkaa ja kevyttä mausteisuutta. Suussa keskitäyteläisen ylärajoille asettuva viini on pehmeä paketti kypsähköä, mutta silti melko raikasta hedelmäisyyttä. Maku kulkee selkeästi tuoksun luomissa tunnelmissa. Tanniinisektori on kypsänpehmeää sorttia ja hapokkuuttakin riittää melko mukavasti pitämään kypsää hedelmäisyyttä aisoissa. Alkoholitaso jää jälleen ilahduttavasti 12,5 % tasolle.

Gargalo Mencia & Arauxa on mutkaton, helposti lähestyttävä ja pehmeä viini. Erityisen syvällisiin ulottuvuuksiin se ei yllä ja jäinkin hieman kaipaamaan Mencialle tyypillistä luonteikkuutta sekä happojen vahvempaa grippiä. Joka tapauksessa viini edustaa hyvää dokabiliteettia, eikä siitä löydy mitään varsinaisia ongelmia. Pullo kulauteltiin onnistuneesti uunissa paahdettujen ja oliiviöljyllä sekä merisuolalla maustettujen kukkakaalilastujen kanssa. 3 / 5 staraa.

 

Kostean valkoviinialueen raikas punaviini – Sameirás Tinto 2012

Toissa kevään Alimentaria-messuilla Barcelonassa maistelin mukavan joukon vahvasti valkoviinialueeksi profiloituvan (valkoviiniä 90 % ja punaviiniä 10 %) Ribeiron maukkaita viinejä. Noin 3000 viinihehtaaria käsittävän Ribeiron viineihin ei pahemmin isossa maailmassa törmäile, sillä esim. vuonna -12 alueen viineistä vietiin Espanjan ulkopuolelle vaivaiset 5 %. Ehkä hieman yllätyksellisestikin alueen muutamat punaviinit onnistuivat säväyttämään messumaisteluissa toden teolla. Kovassa hälinässä ja rytinässä ei aina oikein pysty paneutumaan syvällisesti kaikkiin maistamiinsa viineihin ja tällä kertaa holtittoman yllätyksellisesti sinkoilevat ja kaikkia mahdollisia raajojaan arvaamattomasti huitovat kanssamessuilijat tekivät etikettien ikuistamisestakin lievästi sanottuna haasteellista. Joitakin muistiinpanoja sentään onnistuin raapustamaan ja niitä tavaamalla onkin tullut tehtyä muutamia varsin onnistuneita täsmähankintoja.

SameirasAdega Sameirás on yksi Ribeirossa myös punaviiniä tuottavista puljuista ja lienee samalla myös yksi tunnetuimmista. Sameirás Tinton rypälelajikkeet ovat Souson (40%), Caiño (30%), Brancellao (20%) sekä 10% muut “mitä lie”-lajikkeet. Kaikki rypäleet ovat käyneet kimpassa. Tammen käytöstä en löytänyt mitään mainintaa, mutta ainakaan aistinvaraisesti se ei tule viinissä esiin millään tavalla. Tämän viinin vuosituotanto yltää noin 6000 pulloon.

Tuoksussa on ilahduttavan raikasta ja pirteää mustaviinimarjaa, vihreätä yrttisyyttä ja mustaa kahvia. Paletilla viini on todella raikas ja pirteä. Yleisilmeeltään jopa jossain määrin kirpakka marjaisuus saa tuekseen napakan hapokkuuden. Kypsät tanniinit tuntuvat hieman ikenissä, mutta eivät pahemmin ärhentele tai dominoi hommaa. Pitkä jälkimaku on tumman marjaisa ja yrttinen. Raikasta yleisfiilistä tukee myös matala 12,5 % alkoholipitoisuus.

Saimeirás tinto on vallan mainio punkku ja jälleen kerran täytyy todeta, että pohjoisesta Espanjasta kajahtaa alle kympin paikallishinnalla suoranaista löytötavaraa. Vetelin Sameirásin kanssa tylysti hodareita varustettuna maukkaan frankfurter-nakin lisäksi asiaankuuluvilla lisukkeilla, paahdettua sipulia säästämättä. Eihän yhdistelmässä nyt sinänsä mitään järkeä ollut, mutta ei kai sitä aina tarvitse sen ihmeempiä säätää? Viini on todellista herkkua, se riittää. 4 / 5 staraa.

Harvinaisempi valkoinen Castilla y Leónista – Garcia Viadero Blanco de Albillo 2013

Castilla y Leonin maakunta tunnetaan lähinnä tuhdeista punaviineistään ja valkoviinisektorissakin selkeä ykkönen lienee Ruedan Verdejot. Alueen tarhoilta löytyy kuitenkin pieniä määriä hieman harvinaisempaa valkoista espanjalaista alkuperäislajiketta, Albilloa. Espanjan viranomaiset ja tuottajat eivät erottele tilastoissaan ja informaatiopläjäyksissään Albillon eri alalajeja, joten on tyydyttävä olettamaan kyseessä olevan Albillo Real tai Albillo Mayor. Erilaisia Albilloja kasvaa pieniä määriä siellä sun täällä ja sen yleisin kohtalo on tulla blendatuksi muiden lajikkeiden sekaan. Yksi Albilloa lajikeviiniksi kesyttämään alkaneista tuottajista on erityisesti Ribera del Dueron punaviineillään mainetta niittänyt Bodegas Valduero.

Viadero 2013Garcia Viadero Blanco de Albillo on siis 100%:nen Albillo. Rypäleet ovat kypsyneet 12-vuotiaissa köynnöksissä noin 800-900 metrin korkeudessa. Viiniä ei ole kypsytetty tammessa, eikä suodatettu. Alkoholitason asettuminen alueen muuhun tuotantoon nähden yllättävänkin matalaksi (12,5%) on positiivinen yllätys. Tuoksusta löytyy päärynää ja limeä, ananaksen suuntaan kallistuvaa trooppisuutta, hitunen vaaleaa kukkaisuutta sekä edellisiä kahta selkeämmin taustalta esiin kampeavaa mineraalisuutta. Runsaanoloisella viskositeetillä liikkeellä olevan viinin makusektori ei paukuttele henkseleitä, vaan runko rakentuu hillityn hedelmäisyyden, yrttisen mausteisuuden, mineraalisuuden sekä kokonaisuutta sopivasti raikastavan hapokkuuden pohjalta. Jälkimaku jatkaa vielä varsin pitkään paletin luomissa tunnelmissa.

Varsin herkullinen viini, josta löytyy myös mukavasti luonnetta ja persoonallisuutta. Kyseinen pullo lähti matkaan Tallinnasta Järven Selveristä noin kymmenellä eurolla, Espanjassa viini kustantaa pari euroa vähemmän. Viaderoa kulautteli varsin mukavasti ihan sellaisenaan lämpimänä kesäpäivänä, ruokapöydässä yhdistelisin selkeämakuisia, ei liian mausteisia kala- ja äyriäisruokia. 4 / 5 staraa.