Brunelloa Montalcinossa 9/2015

Syyskuinen Toscanan matka jatkui Panzanon Vino al Vino-festareilta muutamien mutkien kautta Brunellon kotikonnuille Montalcinoon.

MONTALCINO1Orastavaa auringonlaskua tarkkailtiin leikkele- ja juustolautasen äärellä, laseissa Tenuta Barbi Brunello di Montalcino 2010 ja Col d’Orcia Brunello di Montalcino 2009. Hehkutetun 2010-vuoden Barbi antaa jo tässä vaiheessa isoja lupauksia elegantin rakenteensa välityksellä, vaikka erityisesti keskipaletti on vielä kovin sulkeutunut. Happorakenteeltaan todellakin “spot-on”, eikä tämän vuosikerran kanssa kannata hötkyillä. Col d’Orcia on taas lämpimämmän vuoden viininä runsaamman hedelmäinen, edellistä lihaksikkaampi ja kypsemmän otteensa ansiosta hieman avoimempi kokonaisuus. Ei senkään kanssa mikään kiire ole, mutta -09 tulee kyllä olemaan huipussaan huomattavasti -10:ä aiemmin. Mielenkiintoista minivertailua kahden hyvän, mutta todella erilaisen vuosikerran luonteenpiirteiden välillä. Pienet alkupalat herättelivät ruokahalua siihen malliin, että oli aika tähyillä sopivaa ruokapaikkaa. Tripadvisor listasi Montalcinon pikkukylän seudulle yli 60 ravintolaa, joista puolestaan Michelin suositteli vain kahta, ja niistäkin toinen kävelymatkan ulottumattomissa. Punaisen kirjan suosituspaikka ei osunut silmään, joten pienen palloilun jälkeen syöksyimme sisään sopivalta näyttäneeseen Il Grifoon. Vartin päästä paikka olikin jo täynnä. Alkuun ricottatäytteisiä ravioleja, salviaa ja voita sekä pääruoaksi pitkään kypsytettyä villisikaa sekä polentaa. Puhtaita, rehellisiä ja konstailemattomia makuja, ei mitään valittamista.

MONTALCINO2Viinilistalta löytyi kattava valikoima lähialueen viinejä ja mukavasti myös hieman vanhempia vuosikertoja. Paria ensimmäistä vaihtoehtoa ei enää kellarista löytynyt, joten loppujen lopuksi valinta osui summamutikalla itselle ennalta tuntemattoman tuottajan, Fattoria La Magian -00 Brunelloon. Viini oli mainiossa juopotteluiässä oleva tapaus, hedelmä kehittynyttä, tiukka hapokkuus tallella ja sopivasti itsestään ilmoittava, pehmeä tanniinisektori. Ei lainkaan hassumpaa. Myöhempien selvittelyjen perusteella Fattoria La Magian taustalta löytyi 40 vuotta sitten Montalcinosta tilan ostanut Schwarzin pariskunta. Nykyään 15 hehtaarin viljelyalaa ja luomusertifioitua meininkiä pyörittää heidän poikansa Fabian Schwarz.

Montalcino oli mukava yhdistelmä huikeita maisemia, sympaattisia pikkukujia, haulikoiden kanssa viinitarhojaan vartioivia viinitarhureita ja hyviä makuja. Syyskuussa kylässä oli sopivan rauhallista, mutta kuitenkin eläväistä. Lisää tunnelmia Montalcinosta löytyy mm. Blanc de Blancs-blogista.