Kiehtovaa Menciaa Ribeira Sacrasta – Silice Viticultores Silice 2014

Fredi Torresin touhuja on tullut seurattua sosiaalisen median välityksellä jo jonkin aikaa. Hepulla on ollut varsin mielenkiintoisia viiniin liittyviä virityksiä sekä Kataloniassa että Galiciassa. Jostain syystä pulloja ei ole aiemmin sattunut osumaan kohdalle, ja olinkin aika täpinöissä, kun vihdoin ja viimein pääsin korkkaamaan Silice Viticultoresin Silicen vuosikerralta 2014. Silice Viticultores on Fredi Torresin ja Rodriguezin veljesten projekti Ribeira Sacrassa. Hankalissa ja ankarissa olosuhteissa Amandin alueella sijaitsevilla tarhoilla kasvaa lähinnä Menciaa. Trion toimintaperiaatteet ovat luonnonmukaisia ja tämäkin viini on tuotettu naturaalimeiningeillä ilman sen suurempia käpälöintejä missään vaiheessa valmistusta.

Silice 2014Silice 2014 on pääosin vanhojen köynnösten Menciaa, mutta joukossa voi olla hieman vuosikerrasta riippuen myös pieniä määriä Merenzaoa, Albarelloa, Garnacha Tintoneraa sekä joitain valkoisia lajikkeita. Viini on kypsynyt 9 kk isoissa foudre-tyyppisissä tynnyreissä sekä levännyt sen jälkeen pulloissa 5 kk ennen myyntiin pääsyä. Minkäänlaisia lisäaineita, kirkastuksia tai suodatuksia ei ole ollut käytössä.

Kiehtovasta tuoksusta löytyy punaista kirsikkaa, mustaherukkaa, karpaloa, yrttejä, savua, pippuria ja tallinnurkkaa. Keskitäyteläinen viini on reilun mausteinen ja savuinen, hedelmäosaston pysytellessä lähinnä hapankirsikan ja karpalon suunnilla. Vaikka viini onkin tekstuuriltaan melko ohut, on makua todella runsaasti ja meininki on eläväistä sekä moniulotteista. Ryhdikäs hapokkuus ja maltillinen määrä kypsää tanniinisuutta. Melko pitkä, reilun mausteinen jälkimaku.

Silice Viticultoresin Silice 2014 menee omissa kirjoissa heittämällä mielenkiintoisimpien Ribeira Sacran viinien joukkoon. Viinistä löytää kiehtovan yhdistelmän raikasta punasävytteistä marjaisuutta yhdistettynä monipuoliseen mausteiden, savun ja tallimaisten aromien pakettiin. Upea viini, joka tarjoilee huikean vastineen noin 15 euron hintalapulle. Hiukan lisää intensiivisyyttä ja oltaisiin kiinni täysissä pisteissä. Nytkin todella kovat 4,5 / 5 staraa.