Category Archives: JUTUT

López de Heredia Viña Tondonia – Perinteistä ja aitoa Riojaa

Posted on by
Reply

Kun viinikirva 1800-luvun loppupuolella hyökkäsi tuhoisasti Ranskan viinitarhoille ja paikallinen viinituotanto romahti, ryhtyivät fransmannit etsimään korvaavaa viiniä mm. Espanjasta. Tilanne oli luonnollisesti erittäin suotuisa myös Riojan viiniskenelle. Ranskankielentaitoinen liikemies Don Rafael López de Heredia y Landeta seurasi toimintaa läheltä ja lähti mukaan bisneksiin. Haron seudun viinillinen potentiaali vakuutti miehen siinä määrin, että nykyäänkin käytössä olevan Bodegan rakennustyöt aloitettiin vuonna 1877 ja Riojan kolmanneksi vanhin viintalo sai alkunsa. Ranskalaiset viinintekijät olivat ystävällisiä ja tutustuttivat Don Rafaelin viininvalmistuksen saloihin ja ensimmäinen vuosikerta Reservaa iskettiin markkinoille vuonna 1890.

20150529_084850[1]

Vierailun aikana kävi hyvin selväksi, että López de Heredia Viña Tondonialle on ollut erittäin tärkeää vanhojen viininvalmistusperinteiden sekä -menetelmien säilyttäminen. 138 vuotta vanhoista perinteistä pidetään kiinni ja jokseenkin kaikki mitä Bodegassa on näkyvillä, on edelleen aktiivisessa käytössä. Viinien käymisprosessi hoituu villihiivoilla erikokoisissa tammitynnyreissä. Lisäksi kellareiden uumenissa lepäilee kaiken kaikkiaan noin 14000 kypsytystynnyriä, joiden käyttöikä pyörii noin 20 vuoden paikkeilla. López de Heredian oma seppä korjailee ja valmistaa uusia tynnyreitä tarvittaessa. Ongelmaksi alkaa hiljalleen muodostua ammattitaitoisten seppien vähyys. Erityisen vaikeaa on löytää isojen tynnyreiden rakentajia ja korjaajia.  Kaikesta perinteikkyydestä huolimatta viinintekoprosesseja monitoroidaan nykytiedon valossa tiiviisti ja huolehditaan siitä, että prosessit etenevät toivotulla tavalla. López de Heredian ollessa kyseessä, riittävän hitaasti.

Tondonian viinintekijä Mercedes López de Heredia kertoo seuranneensa huolestuneena Riojan viinien persoonallisuuden ja identiteetin katoamiasta. Hänen mielestään yksi avaintekijä asiassa on ollut kaupallisten, kultivoitujen hiivojen käytön lisääntyminen. López de Heredia haluaa säilyttää ja pitää huolta kaikista tarhoilla ja bodegassa oleskelevista micro-organismeista, koska hänen mukaansa huolellisen tarhatyöskentelyn kautta saatavien laadukkaiden rypäleiden lisäksi juuri nämä antavat viineille niiden yksilölliset ja persoonalliset ominaisuudet.

20150529_075442[1]Kellarikierroksen päätteeksi maistelimme Mercedes López de Heredian johdolla muutamat viinit. Viña Tondonia Blanco Reserva on ja pysyy omana suosikkinani. Viini pitää sisällään Viuraa 90 % ja Malvasiaa 10 %. Kypsytys tammessa 6 vuotta. Vuosikerta 2001 tuuppaa lasista nokkaan hienostunutta oksidoituneisuuutta yhdistettynä hunajaan, mehiläisvahaan ja upeasti integroituneeseen tammeen. Omaperäinen, uniikki tyyli ja kiistatta yksi maailman kiehtovimmista valkoviineistä.

Viña Tondonia Reservan punaviiniversio viettää sekin tammessa 6 vuotta. Maistelussa oli vuosikerta 2003. Keskitäyteläinen, tiukan kirksikkainen ja mausteinen viini, jossa hitunen myös lääkemäisyyttä. Tiukan hapokas, napakan tanniininen, kaikki kuitenkin hienosti balanssissa. Jos korkkaat lähitulevaisuudessa, anna reilusti aikaa hengittää. Muussa tapauksessa kellarin perälle odottelemaan, kiirettä ei ole.

Gran Reservaa valmistetaan vain poikkeuksellisen hyvinä vuosina tai jonkin muun merkittävän tapahtuman kunniaksi. Nämä viinit viettävät tammessa 8-9 vuotta ja vielä toisen mokoman pulloissa. Maistelimme vuosikertaa 1994, joka on selkeästi reservaa rauhallisempi ja levollisempi viini. Kirsikkaa, tummia marjoja, mausteisuutta, pientä kukkaisuutta. Paletilla hedelmä on reservaa pehmeämpi ja muhkeampi. Mukavasti pehmennyt tanniinisuus antaa hyvin tilaa jo nyt melko moniulotteiseksi ehtineelle viinille, mutta tiukka hapokkuus lupaa kellariaikaa vielä pitkiksi ajoiksi.

López de Heredia on viinitalo, jonka ei toivoisi muuttuvan tai muuttavan tyyliään koskaan. Onneksi minkäänlaisia merkkejä tällaisesta ei ole olemassakaan. Minulle López de Heredia on sitä aidointa Riojaa ja oman lajinsa selkeä kuningas.

(Riojan matkan järjestelyistä vastasivat Espanjan suurlähetystö, Espanjan Ulkomaankaupan Instituutti (ICEX) sekä paikalliset viinijärjestöt)

Alvaro Palacios – Rioja Bajan toisinajattelija

Posted on by
Reply

Palacios tarha 1Decanter-lehden (4/2015) valinta “Man of the year 2015”-tittelin saajaksi oli Alvaro Palacios. Reilu kuukausi myöhemmin istahdan Alfarossa samaisen hepun maasturin takapenkille ja lähdemme kaahaamaan kohti La Montesan tarhoja. Prioraton sekä Bierzon menestykseen suuresti vaikuttanut mies haluaa palauttaa Garnachan uuteen kukoistukseen kotiseudullaan Rioja Bajassa. Viljelyalaltaan Riojan ala-alueista suurin Baja on Rioja Alavesaa ja Rioja Altaa selkeästi lämpimämpi sekä kuivempi. Se on ollut perinteisesti Garnachan valta-aluetta. Alueella on paljon pienviljelijöitä, jotka myyvät rypäleensä viinintuottajille. He ovat tyytyväisiä ja pitävät maistaan kiinni, koska rypäleistä maksetaan suhteellisen mukavasti. Esim. Palacios maksaa sopimusviljelijöilleen laadusta riippuen reilusta eurosta vajaaseen kolmeen euroon per kilo. 80-luvulla mahdollistunut tarhojen kastelu sai lähes kaikki viljelijät hamuamaan suurempia tilipusseja ja vaihtamaan Garnachan suurempisatoiseen Tempranilloon.

Alvarolla ei ole mitään Tempranilloa vastaan, päinvastoin. Jos Palacios’n tarhat sattuisivat sijaitsemaan esim. Rioja Alavesassa, viiniä puristettaisiin hymy naamalla Tempranillo-rypäleistä. Bajassa lajike ei vain yksinkertaisesti tunnu tuottavan riittävän laadukasta satoa, joten miksi hakata päätä seinään? Naapurien Temparanillotarhoja joudutaan kastelemaan ja lisäriesana on kaikenlaisia tauteja ja tuholaisia. Garnachalle ei sen sijaan tarvitse tehdä juuri mitään, se viihtyy Bajassa kuin kotonaan. Alvaron isä asensi aikoinaan La Montesan tarhoille kastelujärjestelmän, mutta sitä ei ole käytetty kymmeneen vuoteen. Ei tarvitse.

Palacios Remondolla on haluja lisätä tarhaomistuksiaan. Tarhahehtaari maksaa Rioja Bajassa keskimäärin 35-40 tuhatta euroa, mutta kukaan ei halua myydä. Joskus voi pitkällisten neuvottelujen avulla onnistua tekemään vaihtokaupat. Alvaro ottaa asian tyynesti ja toteaa, että ehkä kaikella on kuitenkin tarkoituksensa. Jos yrität saada jotain aikaiseksi, eikä se yrityksistä huolimatta onnistu, ehkä sillä on jokin tarkoitus?

Tarhakiertueen jälkeen maistelemme muutamat viinit. Session saa luvan aloittaa valkoviinisektori. Viurasta valmistettu Placet -14 tarjoilee päärynää, omenaa ja kukkaisuutta. Kylkeen tiukka ja raikas hapokkuus sekä erittäin pitkä jälkimaku. Placet -12 on selkeästi suoraviivaisempi, siitä löytää enemmän sitruunaa, mineraalisuutta ja hieman vähemmän floraalisuutta. Näissä on hyvä rytmi, aromiprofiililtaan suhteellisen neutraali Viura ei lähde sooloilemaan liikoja ja happosektori toimii.

La Montesa tulee Alvaron isän 1988 istuttamalta kivikkoiselta tarhalta 550 metrin korkeudelta. Maistelimme vuosikerrat -12 ja -13.  Tarhoilla kasvaa vielä vähän Tempranilloa, mutta tavoitteena on muuttaa tarha 100 %:seksi Garnacahaksi. Viini koostuu pääosin Garnachasta (85 %) ja Tempranillosta (15 %). Kypsytys 12 kk ranskalaisessa (85 %) ja amerikkalaisessa tammessa (15 %). Vain 20 % tynnyreistä on uusia, loput suurinpiirtein tasajaolla 1-, 2- ja 3-vuotisia. Raikkaassa tuoksussa on punaista ja tummaa kirsikkaa yhdistettynä mausteiseen meininkiin. Paletilla viini on samettisen pehmeä, mutta napakan hapokkuuden sekä kypsän tanniinisuuden johdosta myös hyvässä tasapainossa ja ryhdissä. Loppua kohti seuraan lyöttäytyy vielä hippunen bitterisyyttä. Espanjassa reilun kympin hintalapulla poikkeuksellisen kova hinta-laatusuhde.

La Propiedad on puristettu 25-90-vuotiaiden Garnachaköynnösten rypäleistä. Pitkä maseraatio ja kypystys 14 kk ranskalaisissa tammitynnyreissä, joista puolet uusia ja puolet vanhoja. Poikkeuksellisen fokusoitunut ja tiukassa kontrollissa pysyvä viini. Hedelmäisyys on erinomaisessa balanssissa napakan hapokkuuden ja ryhdikkään tanniinisektorin kanssa. Siinä missä La Montesaa kulauttelee mielellään sellaisenaan jo nyt, vaatii Propiedad jo selkeästi ruokaa seurakseen. Hyötyy selkeästi lisäkellaroinnista.

Saimme tastingin päätteeksi maistaa ensimmäisinä maailmassa uusimman viiniprojektin, Valmiran vuosikertaa 2014. Viinin tavoitteena on ravistella ja muuttaa ihmisten käsityksiä Garnachasta. Palacios oli hamunnut Sierra de Yergassa sijaitsevaa Valmiran tarhaa jo jonkin aikaa ja onnistunut lopulta saamaan sen vaihtokaupan kautta itselleen. Rypäleet kasvavat kolmen hehtaarin kokoisella tarhalla 650 metrin korkeudessa. Tuoksussa on nuorekkaan viinin twistiä, mutta poikkeuksellisen monipuolinen aromimaailma. Kirsikkaa, kukkaisuutta, tupakkaa, pippuria, mausteita. Paletin osalta komppaan Alvaron sanoja: vibrant, expressive, exploding. Vuosikertaa 2013 tuli myyntiin 1300 pulloa, tätä uudempaan jokseenkin sama määrä.

Alvaro ei malta pysyä hetkeäkään paikallaan, kädet viuhtovat ilmassa, juttu luistaa ja mies on ilmiselvästi umpi-innostunut projekteistaan. Vierailuamme seuraavana aamuna hänen oli määrä olla Bierzossa aloittamassa uuden Bodegan rakennustöitä. Rakennuksen on suunnitellut 73-vuotias arkkitehti Rafael Moneo. Mitäköhän sitten seuraavaksi? Alvaro kertoo, ettei aika enää riitä mihinkään uuten projektiin, mutta suostuu silti vinkkaamaan erään mielenkiintoisen viinialueen Espanjassa, jolle hän povaa hyvää tulevaisuutta. Jaa, että mikä alue? Noh, pidetään jännitystä yllä ja palataan siihen ehkä hieman myöhemmin.

(Riojan matkan järjestelyistä vastasivat Espanjan suurlähetystö, Espanjan Ulkomaankaupan Instituutti (ICEX) sekä paikalliset viinijärjestöt)

#viiniblogimiitti ja Pieropan Calvarino 2012

Posted on by
Reply

Jo perinteeksi muodostuneet viinibloggaajien kokoontumiset saivat jatkoa vuoden 2015 puolella, kun vuoden ensimmäinen #viiniblogimiitti pidettiin Helsingissä. Päivällä teimme täsmäiskun Helsinki Distillery Companyn tiloihin ja saimme Séamus Holohanilta erinomaisen esittelyn tislaamon toiminnasta. Koko paikasta huokui todella suuri innostus ja tekemisen meininki. Uskaltaisin veikata, että tämän putiikin tisleistä kuullaan maailmalla vielä isomminkin.

IMG_20150321_163443[1]

Päivä jatkui alkuillasta Nomad Cellarsin uudenkarheissa tiloissa perinteisen sokkopullomaistelun merkeissä. Jälleen kerran lasit täyttyivät mielenkiintoisista viineistä. Tällä porukalla suurin osa viineistä tuppaa olemaan enemmän ja vähemmän kuriositeettitason tavaraa, joten niiden tarkka paikallistaminen ja tunnistaminen on lievästi sanottuna haastavaa. Näin siis kaikille muille, paitsi Viinihullun päiväkirjan Otolle, joka naulasi tanniinisen Sagrantino Montefalcon noin viidessä sekunnissa! Itse raahasin pöytään perinteikkäämmän tuottajan Soavea eli Pieropan Calvarinon vuodelta 2012. Koska tapana on ollut kaadella viinit omista pulloistaan folioon käärittynä, Soavelle epätyypillisen korkea ja kapea pullo oli oiva lisähämäys porukalle. Odotetusti arvaukset ajautuivatkin alkuun Saksan ja Alsacen suuntaan. Sitrusta, mineraalisuutta, hentoa kukkaisuutta, pientä makeanoloista mausteisuutta. Paletilla hedelmäisyyttä tasapainottaa hienosti napakat hapot ja tyylikäs mausteisuus. Soave-sektorin kärkikastia. Päivän muuta antia näkyy allaolevassa kuvassa.

20150329_203746[1]

Ilta jatkui Groteskissa ähkyn partaalle. Porukalle tällättiin eteen menu, joka piti sisällään mm. ilmakuivattua ankanrintaa, talon pancettaa, grillattua briossia ja talon créme fraîche, Big Green Egg-grillattua black angus entrecôtea, triplafritattuja ranuja sekä suklaakakkua jäätelön kera. Lasiin lorisi matkan varrella Weszeli Grüner Veltliner, Bürklin-Wolf Wachenheimer Riesling 2012, Becker “B” Spätburgunder 2011, Banfi Summus 2003. Lopuksi paletin puhdistajana Pol Roger Resérve Brut. Kiitos hauskasta päivästä ja hyvästä seurasta: Blanc de Blancs, Loppasuut, Pullon Henki, Reseptitaivas, Rypäleistä Viis, Viinillä, Wine and Finland, Wineserver

20150323_112357[1]

Viinitarha mallia 79 eKr. – Villa dei Misteri

Posted on by
Reply

Saattaahan se olla, että meikäläisen lisäksi jotakuta muutakin kiinnostaisi tietää millainen viinitarha oli yli kaksi tuhatta vuotta sitten? Yritin päästä asiasta edes jonkinlaiselle jyvälle hiippaillessani Pompejin raunioilla viime syksyn Campanian reissulla. Raunioiden arkeologisten kaivausten yhteydessä on nimittäin pyritty selvitettämään myös alueella sijainneiden viinitarhojen saloja ja mysteereitä.

Alueen legendaarisin tuottaja Mastroberardino pyydettiin mukaan projektiin vuonna 1996. Nykyään yhteensä viidelletoista palstalle ja yhteensä noin 1,5 hehtaarin alueelle on istutettu Piedirossoa, Sciascinosoa sekä viimeisimpänä myös Aglianicoa. Puskia on istutettu tarkalleen niille paikoille, joissa köynnökset kasvoivat ennen tuhoisaa vuoden 79 eKr. tulivuorenpurkausta. Myös köynnösten tuennat ja tarhojen hoitomenetelmät sekä osa viininvalmistusmenetelmistä hoidetaan sen aikaisten tapojen mukaisesti.

Mastroberardino tuottaa näiltä nimenomaisilta tarhoilta viiniä nimeltä Villa dei Misteri. 50 % Aglianicoa, 40 % Piedirossoa ja 10 % Sciascinosoa sisältävä viini on kypsynyt tammessa 12 kk ja pulloissa 6 kk. Ensimmäinen vuosikerta näki päivänvalon vuonna 2001 ja vuosituotanto rajoittuu noin pariin tuhanteen pulloon. Valitettavasti kyseisellä reissulla omat ja Mastroberardinon porukan kalenterit eivät natsanneet yhteen, joten tilavierailu ja täten myös Villa dei Misterin hörpiskely jäi väliin. Onpahan yksi hyvä lisäsyy palata takaisin Campaniaan.

Lounaalla Sergio Hormazábalin ja Viñas Ventisqueron viinien kanssa.

Posted on by
Reply

Chilessä 1990-luvun lopulla toimintansa aloittanut Viñas Ventisquero omistaa ja viljelee viiniä yhteensä 1700 hehtaarin alueella Maipon, Casablancan, Leydan ja Colchaquan alueilla. Tuotannosta jopa 80% suuntautuu vientimarkkinoille, mikä lienee Chilen tuottajille melko tavanomainen lukema. Jo pelkästään tällainen määrä tarhapinta-alaa on vanhan maailman perusviinitaloihin verrattuna niin hurja määrä, että päätin lampsia Groteskiin lounaalle kuuntelemaan viinintekijä Sergio Hormazábalin näkemyksiä ja kokemuksia Viñas Ventisqueron viinipuuhista.

Nelikymppinen Sergio Hormazábal on viinintekijä, joka etsii uusia ideoita jatkuvasti. Suomeen tullessaan hän oli poikennut matkalla Portossa ja Dourossa tutustumassa makeisiin viineihin. Suomesta herra taasen aikoi viipottaa Belgian, Hollannin ja Ruotsin kautta Italiaan ihmettelemään saapasmaan vinkkuja. Ei siis ole kovinkaan yllättävää, että myös yhtiön tarhoilla tehdään jatkuvasti uusien lajikkeiden koeistutuksia ja kellareissa miksaillaan monenmoisia mielenkiintoisia blendejä. Ranskan Montpellieristä enologiaoppiaan ammentanut Sergio löytää innoituksensa pääosin vanhan maailman klassikkoalueiden lajikkeista ja blendeistä.

Alkuun lautaselle mätiä, crème fraichea ja perunaohukaisia sekä kyyttömozzarellaa, poltettua parsakaalia ja kuivattuja tomaatteja. Laseihin Yali National Reserva-sarjan valkoviineistä Sauvignon Blanc ja Gewürztraminer vuosimalllia 2013. Näistä Sauvignon Blanc on hyvin tyypillinen ja puhdaspiirteinen uuden maailman sauvignon blanc, jonka trooppisviritteisestä paketista löytyy takuuvarmalla otteella herukan lehteä, ruohoisuutta ja karviaista. Toimivuus mädin ja lettujen kanssa oli hyvää luokkaa. Gewürztraminer on taas hieman minimalistisemman linjan tapaus, josta toki löytyy sitä lajikkeelle tyypillistä litsiä ja kukkaisuutta, mutta viini on piristävällä tavalla kuivempi, suoraviivaisempi ja tiukempi, kuin uuden maailman Gewürztraminerilta voisi odottaa. Yllättävän kova suorittaja esim. poltetun parsakaalin kaverina.

Pääruokana 14 pvää raakakypsytettyä Black Angus ulkofileetä, Ahvenanmaan luomukaritsankaretta sekä grillattuja kasviksia. Nämä toki Groteskin tapaan täydellisesti Big Green Egg-grillattuina. Kerrottakoon vielä, että alla olevassa lihakuvassa lautasasettelu ei ole todellakaan Groteskin käsialaa, vaan edustaa allekirjoittaneen taidonnäytettä naivistisen taiteen genressä. Laseihin ensin National Reserva-sarjan Syrah ja Carménère vuosimallia 2012. Molemmat viinit ovat helppoja ja suoraviivaisia valintoja, kun haetaan mutkattoman marjaisia viinejä vaikka perusgrillailun kyytipojaksi. Carménèren viherpippurisuus tuntui komppaavan kelvollisesti myös grillattujen kasvisten makuja, Syrah oli taas selkeästi paremmin omalla toimialueellaan mediumkypsän lihasektorin kanssa. Kympin perusviineiksi ihan kelvollisia ostoksia.

Otteet kovenivat selkeästi, kun laseihin kaatui Vertice sekä Pangea Syrah 2008. Näissä viineissä on konsultoitu myös legendaarista aussiviinintekijää John Duvalia, jolta tuskin loppuu Syrah’n suhteen näkemykset kesken. Duvalin avulla viinien focusta oli siirretty voimakkaammasta hedelmäpommituksesta maltillisempaan ja harmonisempaan suuntaan. Apaltasta 500 metrin korkeudesta tuleva Vertice (51 % Carménère, 49 % Syrah) esitteli täyteläistä, mutta samalla moniulotteista ja yllättävän eleganttia meininkiä. Tumman kirsikkainen, karhunvatukkainen ja hiukan savuinen viini oli satavarma kumppani Black Angus ulkofileelle. Pangea (100 % Syrah) oli lounashetken ylivoimainen tähti. Niinikään Apaltasta, joskin hieman eri alueelta tuleva, hieman jo kehittynytkin viini piti hedelmänsä hyvin kurissa, ollen kuitenkin lajikkeelle tyypillisen savuinen, karhunvatukkainen ja lihaisa. Uuden maailman viiniksi varsin maltillisella otteella lipuva ja moniulotteinen Syrah, jonka toimivuus  luomukaritsankareen kanssa oli erinomaista luokkaa. Tuskin olen kovin väärässä, jos väitän, etteivät Duvalin opit ole todellakaan menneet hukkaan. Samaisella Pangealla onnistuttiin vielä lopuksi kampeamaan nurin jälkiruokana tarjoiltua suklaakakkua, vieläpä aivan sääntöjen puitteissa.

Matkalla Mallorcalla

Posted on by
Reply

Vielä kymmenisen vuotta sitten omat mielikuvat Mallorcasta pyörivät lähinnä rantalomailun ja massaturismin sekamelskassa. Monien positiivisten matkakertomusten sekä paikallisten viinituottajien kanssa käytyjen messukeskustelujen perusteella pistin saaren “to do”-listalle. Syys-lokakuun vaihteessa pakenin Suomen synkistyvää syksyä ja lähdin hetkeksi lämmittelemään baleaariseen ilmastoon paikallisen viinitarjonnan äärelle.

Noin kolmen ja puolen tuhannen neliökilometrin kokoiselta saarelta löytyy peräti kaksi D.O.-luokiteltua viinialuetta; Binissalem ja Pla i Levant. Lisäksi viinejä etiketöidään paljon myös VdT-luokituksella. Mallorcan omat paikallistoivot rypälerintamalla ovat pääasiassa punaviinilajikkeet Manto Negro ja Callet sekä valkoviinilajike Prensal Blanc (Moll). Sataprosenttisia lajikeviinejä näistä valmistetaan todella vähän, suurin osa viineistä on nimittäin erilaisia blendejä. Binissalemin punaviineissä pitää olla 30% Manto Negroa, tapauksesta riippuen loppuvastuun kantaa useimmiten yksi tai useampi joukosta Callet, Merlot, Syrah ja Cabernet Sauvignon. Valkkariblendejä löytyy monenmoisia, mutta selkeästi yleisin linja vaikuttaa olevan Chardonnay’n ja Muscatin naittaminen paikalliselle Prensal Blancille. Binissalemin valkkareissa pitää olla Prensal Blancia vähintään 50%. Muutamaa suurempaa toimijaa lukuunottamatta tuottajat ovat varsin pieniä ja pienistä tuotantomääristä johtuen joidenkin (erityisesti kiinnostavimpien) viinien saatavuus on pienimuotoinen ongelma jopa paikan päällä.

Maistamistani valkkareista mielenkiintoisinta antia tarjosivat jo ennen reissua orientaatioavuksi korkattu Anima Negra Falanis 2012 sekä Macia Batlen visiitillä maistettu Unic 2013 (kuvassa niinikään mainio Macia Batlen Blanc de Blancs). Quibia (50 % Prensal Blanc, 50% punaviinilajike Callet) tarjoilee pirteää sitruunaa, omenaa ja greippiä. Ehkä pientä persikan kiveä ja mineraalisuuttakin löytyy joukosta. Paletilla esiin tuleva valkopippurisuus tuo reippaasti lisää voimaa ja hedelmäosasto pysyy kurinalaisesti kontrollissa tiukan hapokkuuden ansiosta. Macia Batlen Unic (70 % Prensal Blanc, 30 % Chardonnay) on viettänyt 7 kk tammessa, mikä kyllä tuntuu nokassa, mutta sopii loppujen lopuksi pakettiin ihan passelisti. Siinä missä Quibia on mielenkiintoisen persoonallinen, on Unic lähempänä perinteistä kevyesti tammitettua valkoviinityyliä, tyylikästä sellaista.

Aiemmin blogissa käsiteltyjen Anima Negran ÀN/2:n ja 4 kilos 12 Voltsin lisäksi reissulla maistetuista punkuista kaksi nousi selkeästi yli muiden. Etukäteen kovaksi scoutattu Mesquida Mora löytyi pienen seikkailun jälkeen Porreresin pikkukylän laitamilta. Muutama vuosi sitten luomusta biodynaamisen viljelyyn siirtyneen viinitalon pari valkkaria, toinen rosé ja yksi punkku olivat jo loppuunmyytyjä, mutta pääsin sentään maistamaan paikan päällä muutamat jäljellä olevat. Erityisen päräyttävä oli pääosin Callet’sta valmistettu Sotíl 2012. Sain kuulla, ettei Callet’n osuus punaviineissä ole korkea juuri koskaan, koska ensinnäkin sitä viljellään varsin vähän ja toiseksi siitä on kuulemma vaikeaa saada irti riittävää aromaattisuutta. Mesquida Moran omistaja ja viinintekijä Bárbara on kuitenkin ottanut haasteen vastaan ja perskules sentään, onnistunut varsin mallikkaasti. Ehkäpä juuri tietynlainen neutraalius ja hillitty harmonia ovat tämän viinin valttikortteja. Tuotantomäärä harmillisesti vain 3000 pulloa, mutta suosittelen silti ehdottomasti tsekkaamaan, jos jossain tulee vastaan.

Toinen punaviinipäräyttäjä oli Son Bordils Cabernet Sauvignon vuodelta 2006. Olin jo ennen reissua päättänyt panostaa paikallisista lajikkeista tehtyihin viineihin, eikä motivaatio meinannut millään riittää valikoimaan illallisviiniksi Cabernet Sauvignonia. Tarjoilijan vuolaiden suosituspuheiden lisäksi valintaa helpotti se fakta, että viini sattui olemaan ainoa jäljellä oleva paikallinen punaviini koko ravintolassa. Tiettävästi jo 1400-luvulta perinteensä ammentavan Son Bordilsin Cabernet Sauvignoniin on nimirypäleensä lisäksi tungettu lähinnä säälikyyneleitä vuodattava määrä Callet’ta (0,8 %). Reunoiltaan hieman tiilenpunaan kääntyvä punkku osoittautui kivasti kehittyneeksi paketiksi herukkaa, kirsikkaa, savua, lyijykynää ja melko eleganttia tammisektoria. Alussa varsin tuhtiakin tanniinisuutta tarjoillut viini avautui hengitellessään tasapainoiseksi ja kehittyi ajan kanssa kiehtovan moniulotteiseksi viiniksi.

Mallorca oli ihan lyhyenkin visiitin perusteella kiva sekoitus aurinkorantoja, hienoja maisemia, vuoristoa ja tasankoa, pienempiä ja isompia kyläpahasia sekä mukavia viinejä. Voisin mennä toistekin.

Mikä Viini 2014

Posted on by
2

Wennercon ja Alpha Beveragesin Mikä Viini-tapahtuma järjestetään jälleen 16.-18.9.2014 Helsingissä Vanhalla Ylioppilastalolla. Tänä vuonna myös Turussa voidaan taputella käsiä yhteen, sillä turkulaisten oma tapahtuma näkee päivänvalon 25.9.2014 Panimoravintola Koulussa. Kaikkien viininystävien kannattaa ehdottomasti rientää paikan päälle, sillä tarjolla on em. maahantuojien laajaa valikoimaa laidasta laitaan, noin parinsadan viinin voimalla. Kävin tiistaina 16.9. kuorimassa kermoja päältä ja seuraavassa muutama maistamisen arvoinen tärppi tapahtumaan suuntaaville.

Kun aloittaa viinitapahtuman kuplilla, loppukaan ei voi mennä kovin pahasti pieleen. Bollingerin osastolla on hyvä mahdollisuus päästä testaamaan vierekkäin talon perussamppanjoiden sekä kovemman kastin La Grande Année-pullotteet. Jos takuuvarmat La Grande Année Brut 2004 ja Rosé Brut 2004 jättävät kylmäksi, syy löytyy lähimpään peiliin kurkkaamalla. Hinta-laatusuhteeltaan erinomaista tasoa esittelee myös tilausvalikoiman Duval-Leroy’n luomu-Brut sekä tyylikkään pähkinäinen Cuvée Paris Brut, jonka hinta-laatusuhdetta voi pitää Suomen oloissa varsin hyvänä. Samalla vaivalla voi toki maistaa käden mitan päässä tarjoiltavat Roederer Cristal Brut 2006 sekä Duval-Leroy Femme de Champagne 2000. Kaiken tämän jälkeen mineraalinen Laroche Chablis 1er Cru Les Vaudevay auttaa kalibroimaan Chardonnay-osaston laatu- ja mineraalisuusmittarit kohdalleen.

Niepoortin Redoma Tinto 2006 alkaa olla mukavassa korkkailuiässä, vaikkei asian kanssa mitään erityistä kiirettä tarvitsekaan pitää. Pullosta löytyy moniulotteinen paketti mustaa viinimarjaa, tummaa kirsikkaa, savua, tupakkaa ja yrttejä. Alkosta löytyy vielä joitakin pulloja vuosikertaa -07. Tapahtuman yksi suurimmista positiivisista yllättäjistä oli noin 11 € hintainen Domaine de Notre Dame Cousignac, joka tulee Côte du Vivarais’n alueelta Rhônesta. Keskitäyteläisessä ja hyväryhtisessä paketissa tulee esiin mielenkiintoisella tavalla mausteisuutta ja pippurisuutta, joka sai viereiset Côtes du Rhône-pullot vaikuttamaan sangen tylsiltä. Ehdotonta “osta pois”-osastoa! Jos australialainen Merlot ei ole vielä pahemmin iskenyt, niin kannattaa ehkä kokeilla Brown Brothersin Heathcote Merlot, joka on ennakko-odotuksiin nähden yllättävänkin eurooppalainen ja elegantti. Vuosikerta 2001 oli Riojassa ehdotonta huippua ja myös Faustinon Gran Reserva -01 vaikuttaa olevan selkeästi edellisiä vuosikertoja paremmassa tikissä. Tätä kannattaa ehdottomasti hankkia kellariin lepäilemään.

Viini-lehden juttu viinibloggaajista ja trendikkäät Katalonian valkkarit

Posted on by
4

Blanc de Blancs-blogin Anna kirjoitti Viini-lehteen (nro 6/2014) todella mainion jutun viinibloggaajien sokkomaistelutapaamisesta. Jutun yhteydessä suosittelin pidentämään kesäfiilistä iskemällä grilliin mereneläviä ja korkkaamalla kovassa nosteessa olevia Katalonian valkkareita. Juuri nyt kiikareita kannattaa tarkentaa Katalonian valkoisissa erityisesti Xarel-lon ja Garnatxa Blancan suuntaan. Ei varmaankaan haittaa, jos tönitään nokkaa hieman syvemmälle, ainakin itseäni kiinnostavan aihealueen syvyyksiin.

Xarel-lo tunnetaan parhaiten yhtenä yleisimmistä Cava-rypäleistä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana lajiketta on alettu arvostamaan enemmän ja enemmän myös kuplattomien valkkareiden puolella. Satomäärien rankan rajoittamisen, tarhatyöskentelyyn panostamisen sekä viininvalmistusmenetelmien hiomisen seurauksena markkinoille on alkanut putkahtelemaan todella kiehtovia 100 %:sia Xarel-loja. Hapokkaiden ja raikkaiden viinien perusmeininki hoituu yleensä kirpakan sitruunan, limen, yrttien ja suhteellisen vahvankin mineraalisuuden toimesta. Taustalta löytää usein myös persikan kiveä, omenaa tai päärynää. Näiden herkkujen toimivuus on huippuluokkaa tuoreen seafood- ja tapassektorin kanssa.

Oma Xarel-lo-suosikkini on ehdottomasti Cal Raspalletin Improvisació, jonka vuosikerrat 2011 ja 2012 ovat olleet todella huikeita tapauksia. Muista tuottajista kannattaa painaa mieleen ainakin Celler Pardas, Ca N’Estruc, Finca Viladellops, Gramona, Páres Baltà, Can Rafols dels Caus sekä Alellan alueella Pansa Blancan nimellä samaa lajiketta työstävät Alta Alella, Marqués de Alella.

Garnatxa Blanca tuottaa täyteläisiä valkoviinejä, joissa löytyy vahvan rungon lisäksi yrttisyyttä, mausteisuutta ja maanläheistä mineraalisuutta. Takavuosina huomattavasti nykyistä raaempina kerätyistä rypäleistä saatiin aikaan varsin vaisua kamaa ja helposti oksidoituvaa lajiketta pidettiin lähinnä ongelmana. Garnatxa Blancaa onkin pitkään ollut tapana dumpata raaka-aineeksi lähinnä erilaisiin blendeihin. Viime vuosina usko 100 %:sen Garnatxa Blancan potentiaaliin on kasvanut merkittävästi. Kun viinien valmistusmenetelmiin on kiinnitetty entistä enemmän huomiota, on lajikkeen omia ominaispiirteitä on saatu paremmin esiin. Parhaiden tulosten saavuttamiseksi rypäleiden täytyy kypsyä rittävän pitkään ja usein viinien alkoholipitoisuus nousee melko korkeaksi. Liika on aina liikaa ja laatutuottajat tiedostavat ongelman.

Garnatxa Blancan suhteen kiikarit käännetään Barcelonan eteläpuolelle, Prioratin, Montsantin ja Terra Altan maisemiin. Kahden ensinmainitun tuotantomäärät valkoviinisektorissa ovat todella pieniä, kun taas Terra Altan pari tuhatta hehtaaria on noin 70 % koko Espanjan Garnatxa Blanca-kapasiteetista. Valitettavasti tälläkään kertaa määrä ei korvaa laatua ja Terra Altasta tulee paljon myös varsin vaatimatonta tavaraa. Yksi Prioratin kovimmista omalla kohdallani on ollut Celler Cal Pla’n Mas d’en Compte, jonka Garnatxa Blanca-vetoisessa blendissä on vuosikerrasta riippuen pieniä määriä Picapollia, Xarel-loa ja Macabeoa. (Vierailin Cal Pla’n tilalla kesällä 2013). Montsantista kirjaisin vihkoon ainakin Garnatxa-guru Joan Domènechin Vinyes Domènech Rita, Orto Vins’n Blanc Flor ja Blanc Brisat, Acustic Celler sekä Alfredo Arribasin Tros Blanc ja Trossos Sants-valkkarit. Alfredo Arribasin kädenjälki on näkynyt myös Portal del Montsantin mainoissa viineissä. Terra Altassa mielenkiintoisia tuottajia ovat mm. Bàrbara Forés, Edetaria, Celler Piñol, Celler La Fou. Maistamisen arvoisia ovat myös Montsantissa päämajaansa pitävän Coca i Fitón Terra Altan sivuprojekti Jaspi Blanc (vierailin Coca i Fitón tilalla kesällä 2013) sekä Penedesin puolelta erinomaisen raikas Páres Baltàn Indigena.

Kenellekään ei taida tulla yllätyksenä se karu tosiasia, että Alkon valikoima on tälläkin sektorilla todella kehno. Vielä hetki sitten valikoimissa oli mainio Gramonan Xarel-lo, mutta eipä näytä olevan sitäkään enää. Tällä hetkellä pitkäripaisen Xarel-lo-edustuksesta huolehtii edullinen Pares Baltan Savia Viva Xarel-lo, joka on kyllä hintaluokkaansa nähden ihan kelvollinen tapaus. Garnatxa Blancan osalta tilanne on vieläkin huonompi – Espanjasta ei ainuttakaan ja Ranskan puolelta löytyy vain muutama blendi. Yliluonnollisia kärsivällisyysominaisuuksia omaavat voivat odotella valoa synkkään tunnelinpäähän ensi vuoden helmi- ja maaliskuussa, sillä Alkon ostosuunnitelmassa on haut sekä Terra Altan Garnatxa Blancasta että Penedesin Xarel-losta. Meille lyhytpinnaisemmille tämän hetken ainoiksi vaihtoehdoiksi taitavat jäädä joko pullojen roudaaminen reissuilta, nettitilaaminen tai sitten jonkin hyvin varustetun ravintolan viinilistan hyödyntäminen. Helsingissä tarjontaa näyttäisi löytävän ainakin Copas y Tapasin listoilta, Tampereella kannattaa navigoida Tapas Bar Ineziin tai Gastropub Tuulensuuhun, Turussa Viinille ja Keski-Suomessa suuntana on luonnollisesti Figaro.

Jean-Marc Brocard – Chablis-tasting

Posted on by
Reply

Sain Nordalcolta kutsun Jean-Marc Brocardin luotsaamaan Chablis-tastingiin ja ryntäsin toki viivana paikalle. Jean-Marc Brocardista ja talon viinimeiningeistä löytyy varsin kattavaa taustapaketti Laid-Back Sommelierin kirjoittamana tästä. Mitäpä niitä samoja asioita tässä toistelemaan, joten siirrytäämpä kerrankin suoraan asiaan, eli viinehin.

Jean-Marc Brocard toisti tastingin aikana usein lausetta “Respect the vintage”, ja teki selväksi, että kokee tärkeimmäksi asiaksi viineissään niiden ilmentämän vuosikerran erityispiirteet, ei niinkään kyseisen tarhan luokituksen tai vaikkapa rypälelajike Chardonnay’n. Tilaisuus olikin samalla mielenkiintoinen käytännön oppitunti eri vuosikertojen eroavaisuuksista.

Alkuun maistettiin perustason Chablis-viinejä (Sainte Claire -12, Sainte Claire Organic -12 sekä Vielles Vignes Organic -12), joista erityisesti säväytti 65-70-vuotiaista köynnöksistä valmistettu Vielles Vignes  Organic -12. Hyvä ja kontrolloitu paketti konsentraatiota, kypsyyttä sekä raikkautta.

Seuraavaksi siirryttiinkin jo Premier- ja Grand Cru-fiiliksiin ja maisteltiin Alkon hyllystäkin löytyvä elegantti ja tyylikäs Premier Cru Montée de Tonnerre -12, maskuliinisempaa menoa esitellyt Grand Cru Les Clos -11,  herkempi ja tasapainoisempi Grand Cru les Preuses -11 sekä sukkia spinnauttavat Premier Cru Vau de Vay -10 ja Premier Cru Fourchaume -10. Hieman pienemmän sadon vuosikerta 2010 onnistuu vakuuttamaan Chablis-vinkuissa kerta toisensa jälkeen puhdaspiirteisyydellään ja raikkaudellaan, eivätkä Vau de Vay ja Forchaume jättäneet tälläkään kertaa kylmäksi.

Tilaisuuden päätteeksi avattiin vielä muutamia magnumeita (Premier Cru Vaulorent -08, Premier Cru Montmains -08, Grand Cru Les Clos -07, Premier Cru Forchaume -06 sekä Vielles Vignes -03). Näistä todella mielenkiintoisen parin muodostivat vierekkäin maisteltuna totaalisen erilaiset Premier Cru Forchaume -06 ja Vielles Vignes -03. Siinä missä kylmän vuoden Forchaume tarjosi puristista puhdaspiirteisyyttä ja eleganssia, tinttasi kuuman vuoden Vielles Vignes tauluun bodya, sporttia ja muskelia olan takaa.

Vaihdoin Jean-Marcin kanssa muutaman sanan maistelun jälkeen ja utelin mieheltä mm. hänen omia suosikkivuosikertojaan. Pienen pohdinnan jälkeen Jean-Marc täräytti tiskiin vuodet 2010 sekä 1988. Kasikasin saatavuus voi kyllä olla melko heikkoa tänä päivänä, mutta kannattanee pitää kiikarit tarkennettuna 2010:n osalta.

Helpoin tapa herkutella Jean-Marc Brocardin Chablis’lla on hankkia Alkon perusvalikoimasta omistusoikeus pullolliseen Chablis Premier Cru Montée de Tonnerrea.

Ravintola Grotesk muuttaa radikaalisti viinien hinnoittelua!

Posted on by
2

Nurinaa ravintoloiden kovista viinihinnoista on kuultu jo jonkin aikaa. Useimmat ravintolat käyttävät viinien hinnoittelussa erilaisia hintakertoimia ja muutamia iloisia poikkeuksia lukuunottamatta kertoimet ovat reippaita. Röyhkeimmät kertoimet pyörivät Helsingissä viiden ja kuuden välimaastossa, mikä on käytännössä pystyyn nostettu keskisormi listaa tavaavalle viininystävälle. Tiedän itseni lisäksi ison joukon hyvän ruoan ja juoman ystäviä, joille ravintolan valinnassa viinilistalla on todella suuri merkitys. Ylihinnoiteltu viinilista aiheuttaa välittömät no-no- ja turn-off-reaktiot. Kun viini on meillä yleiseurooppalaisesta näkövinkkelistä katsottuna kallista jo muutenkin, onko kohtuullista raastaa Alkossa kympin maksavasta ravintolassa viisikymppiä? Ei tasan ole.

Istumme kesäisen helteisenä perjantaina Helsingin kärkiravintoloihin kuuluvan Groteskin terassilla ja olosuhteet ovat täydelliset hyville uutisille. Niitä onkin luvassa, sillä ravintoloitsija Paul Hickman kertoo Groteskin viinihinnoittelun muuttuvan radikaalisti. Kesäkuun 2014 alusta lähtien asia tehdään harvinaisen yksinkertaiseksi ja läpinäkyväksi. Sisäänostohintoihin lisätään pullokohtainen 20 euron kate ja that’s it. Sanoisin, että nyt ollaan todellisten kulttuuritekojen äärellä.

Kiinteä kahdenkympin kate on rohkea veto ja tulee varmasti ravistelemaan ravintolapiirejä isosti. Viiniharrastajien keskuudessa tällaista peliliikettä on taasen odoteltu, kuin kuuta nousevaa. Homman onnistuminen vaatii luonnollisesti volyymin nousua sekä viini- että ruokamyyntiin. Parhaassa tapauksessa toimintamalli alkaa kiinnostamaan muitakin ravintoloita ja ehkä tulevaisuudessa yhä useammassa suomalaisravintolassa pääsee hyvän ruoan lisäksi nauttimaan kohtuuhintaisista viineistä. Groteskin viinilistaa tutkailtuani, voin vakuuttaa, että tarjolla olevaan valikoimaan homma ei ainakaan tule kaatumaan. Viinilistan sisältö on vahvasti eurooppalainen ja tunnettuihin laatutuottajiin painottuva. Luvassa on aina silloin tällöin myös pieniä eriä erikoisempia pulloja. Väitän, että asiakokonaisuus on hyvän viinin ja ruoan ystävien kannalta sen verran jykevä, että asioiden tola kannattaa ehdottomasti käydä toteamassa paikan päällä.