Viikon Copa – Jacquart Brut Mosaique Rosé 19,99 € (0,375 l)

Ystävänpäivä on taas täällä ja sitähän on toki syytä juhlia poksauttamalla pullo kuohuvaa. Koska ystävät ansaitsevat kunnon kamaa, lorotamme lasiin tietenkin ehtaa samppanjaa. Sopivasti pinkkiin asuun pukeutunut puolikkaan kokoinen Jacquart Brut Mosaique Rosé soveltuu tilanteeseen suorastaan epäilyttävän hyvin.

Osuuskuntavalmisteinen Jacquart Brut Mosaique Rosé on valmistettu Champagnen alueen eri tarhoilta käsin kerätyistä Chardonnay-, Pinot Noir- ja Pinot Meunier-rypäleistä. Jokainen lajike on käynyt ensimmäisen käymisensä erikseen terästankeissa, minkä päätteeksi kaikki viinit ovat käyneet läpi malolaktisen käymisen. Toinen käyminen on tapahtunut luonnollisestikin pulloissa. Viiniä on kypsytetty pulloissa sakkojen kanssa 24 kk.

Intensiivinen tuoksu tuo nokkaan vadelmaa, mansikkaa, puolukkaa, paahtoleipää ja mineraalisuutta. Punaisten marjojen hilpeät juhlat jatkuvat makusektorilla ja myös mineraalisuus nostaa selkeästi päätään. Tiivis ja kermaisen pehmeä mousse täyttää suuta mukavasti. Pirteä hapokkuus pitää runsaan kokonaisuuden hyvin kasassa ja suuhun jää pitkä punaisten marjojen sävyttämä jälkimaku.

Jacquart Brut Mosaique Rosé on runsaan oloinen samppanja, joka kuitenkin pysyy hyvin balanssissa koko makumatkan ajan. Viini soveltuu hyvin alku- tai juhlamaljaksi, mutta toisaalta olisi sääli jättää yhdistämättä sen loistavia ominaisuuksia johonkin maukkaaseen herkkupalaan. Lämmöllä ja ystävyydellä rakennettu leipänen kylmäsavulohesta voisi hyvinkin sopia tämän samppanjan kainaloon.  4/5 staraa. (Kuvan © Alko)

 

 

 

Bodegas Áster 1 One Reserva 2004

Riojan punaviineillään maailmalla mainetta niittänyt La Rioja Alta käynnisti 90-luvulla monien muiden kilpailijoidensa tavoin projektin myös Ribera del Dueron alueella. Sopivat koordinaatit tarhoille paikannettiin lopulta noin 750 metriä merenpinnan yläpuolelta Anguixista. Paikka sijaitsee noin 30 km Aranda de Dueron ja Peñafielin pohjoispuolella. Viinitilan nimeksi innovoitiin näppärästi Bodegas Áster sadonkorjuun aikaan kukkivan kasvin mukaisesti ja ensimmäinen omistajatahon laatukriteerit täyttävä pullote räväytettiin markkinoille vuonna 2000. Viinintekijänä tilalla toimii Julio Sáenz.

Ribera del Dueron vuosikerta 2004 on luokiteltu  laadultaan erinomaiseksi. Leudon talven jälkeen normaalia viileämpi kevät vaihtui nopeasti sateiseksi alkukesäksi ja eikä viileydestä juurikaan päästy eroon koko kesänä. Syksy oli kuitenkin ideaalisen lämmin ja mahdollisti rypäleiden optimaalisen kypsymisen. Sadonkorjuupuuhat alkoivat jonkin verran normaalia myöhemmin. Tuloksena on saatu tummasävytteisiä ja konsentroituneita viinejä, joissa on tasapainoinen happo- ja tanniiniosasto.

One 1 Reserva 2004 on tehty luonnollisesti 100%:sesti Tempranillosta. Rypäleet on kerätty käsin hiekkaiseen ja saviseen maaperään vuonna 1987 istutetuista köynnöksistä. Käyminen on tapahtunut terästankeissa ja viini on kypsynyt alueen reserva-lakien mukaiset 36 kk, joista 18 kk viini on viettänyt amerikkalaisissa (60%) ja ranskalaisissa (40%) tammitynnyreissä.

Syvä, tummanpunainen viini, jonka mukavasti kehittyneessä tuoksussa on mustaa kirsikkaa, kahvia, suklaata, setripuuta ja sateen jälkeisen metsän tuoksua. Täyteläinen maku on varsin konsentroitunut ja siinä korostuu tumma marjaisuus, kahvi ja suklaa. Kovin kiehtovan ja moniulotteisen tuoksun jälkeen maku vaikuttaa selkeästi suoraviivaisemmalta ja yksinkertaisemmalta. Ryhdikäs hapokkuus ja pehmeät, kypsät tanniinit pitävät täyteläisen makumaailman hyvin kontrollissa. Melko pitkä jälkimaku on tumman marjainen ja tyylikkään tamminen. 14 %:n alkoholipitoisuus ilmoittaa olemassaolostaan yllättävän hienovaraisesti, kunhan lämpötilaa ei päästetä pahasti 20:n asteen yläpuolelle.

Viinin kehittyneessä tuoksussa on kiehtovaa moniulotteisuutta ja vivahteikkuutta, josta ehtii jo hieman innostumaan. Maku jää kuitenkin selkeästi tuoksua yksinkertaisemmaksi, eivätkä aivan kaikki tuoksun antamat lupaukset päädy lunastusvaiheeseen. Kyseessä on kuitenkin varsin nautinnollinen ja Ribera del Duerolle tyypillisen täyteläinen ja konsentroitunut punaviini. Riberan reserva-kypsytetyistä viineistä joutuu kassalla irvistämään yleensä reippaasti yli 20:n euron edestä. Kymmenen euron tarjoushintaan lunastettuna tämä viini oli siis suorastaan henkselien paukuttamiseen oikeuttava ostos. Copatinto antaa Bodegas Áster 1 One Reserva 2004:lle 3,5/5 staraa.

 

 

Viikon Copa – Agathon Limnio Cabernet Sauvignon 11,90 €

Kreikkalaiset alkoholijuomat ovat monelle tuttuja lähinnä lomakohteiden ravintolaviidakoista ja rantabaareista. Reissun päällä iloisessa mielentilassa kipatun retsinan tai tuliaisina raahatun ouzopullon perusteella ei vielä kannata vetää Nikke Knatterton-tyyppisiä, viiltäviä johtopäätöksiä maan potentiaalista viinien saralla. Kreikassa tehdään nimittäin ihan varteenotettavia viinejä, vaikkakin niiden saatavuus ja tunnettuus ovat vielä hieman lapsenkengissä. Maasta löytyy parisen sataa alkuperäislajiketta, joista monet ovat varsin kiinnostavia tapauksia. Onneksi kreikkalaiset viinintuottajat ovat ainakin toistaiseksi saaneet pidettyä myös kansainvälisten muotilajikkeiden käytön asiallisissa rajoissa.

Alkon perusvalikoimasta löytyy yhteensä 6 kreikkalaista viiniä, joista 3 sijoittuu punaviinisektoriin. Suosituksen ansaitsee tällä kertaa luomupunaviini Agathon Limnio Cabernet Sauvignon 2007. Viini koostuu puoliksi oudommasta Limniosta ja puoliksi Cabernet Sauvignonista. Rypäleet ovat kasvaneet Athos-vuorten liepeillä, missä ilmasto tyypillisen välimerellinen – kuuma ja kuiva. Viini on kypsynyt 10-12 kk tammitynnyreissä, joista viidesosa on ollut uusia.

Hieman jo kehittyneessäkin tuoksussa on punaista kirsikkaa, mustaherukkaa, mustia ja punaisia viinimarjoja sekä hieman kosteaa setripuuta. Keskitäyteläinen maku pysyttelee pääasiassa tuoksun tunnelmissa. Paletilla hedelmä pysyy kuivana ja loppuosaa kohden mentäessä mukaan liittyy myös yrttisyyttä. Reilu hapokkuus ja maltillinen, joskin aavistuksen karhea tanniinisuus ryhdittävät kokonaisuutta. Melko pitkä jälkimaku on hieman suuta kuivattava ja mausteinen.

Agathon Limnio Cabernet Sauvignon on ihan mukiinmenevä luomupunkku, josta löytyy sopivasti kehittynyttä marjaisuutta, rösöä ja maanläheisyyttä. Paletilla esiintyvä hedelmäisyys pysyy koko matkan ajan pirteän kuivana, mikä miellyttänee erityisesti niitä, jotka kammoksuvat kypsänmakeaa hedelmäisyyttä punaviineissä. Agathon viihtyi ruokapöydässä oikein mukavasti kreikkalaisten lihapullien seurassa. (Kuvan © Alko)

Elena Walch Pinot Nero 2010

Alto Adige on Italian pohjoisin viinialue. Pohjoisessa alppien ja idässä dolomiittien suojaan sijoittuva vuoristoinen alue säästyy sijaintinsa ansiosta pohjoisen kylmältä ja pyydystää tehokkaasti etelästä tulevat välimerelliset lämmöt rinteillensä. Ilmastollisesti asiat vaikuttavat siis olevan ihan mukavasti, mutta viljelyyn soveltuvaa pinta-alaa on siunaantunut valitettavan niukasti. Alueella viljellään sekä valkoisia että punaisia lajikkeita. Valkoisista yleisimpiä ovat Pinot Grigio, Gewürztraminer, Chardonnay, Pinot Blanc ja Sauvignon Blanc. Myös punaisissa lajikkeissa perinteiset ja ikiaikaiset alkuperäisasukkaat Schiava ja Lagrein ovat saaneet ranskalaisia kavereita, kuten esim. Pinot Nero. Alueen laatutuottajat panostavat pieniin satomääriin, tarkkaan tarhatyöskentelyyn sekä vanhan maailman hillittyyn ja eleganttiin viinityyliin.

Maineikas viinintuottaja Elena Walch teki 80-luvun puolivälissä täyskäännöksen elämässään, kun hän jätti arkkitehdin uransa ja hyppäsi viinitilan ohjaksiin. Tämä kaikki tapahtui tietysti naimakauppojen kautta, mitenkäs muutenkaan. Nykyään tila viljelee noin kolmeakymmentä hehtaaria, joista saadaan viiniä 350 000 pulloa vuodessa.

Elena Walch Pinot Nero 2010 on sataprosenttinen Pinot Nero ja sijoittuu tuottajan katalogissa entry-level osastolle. Viini on käynyt terästankeissa. Osa siitä on kypsynyt isoissa ranskalaisissa tammitynnyreissä ja osa terästankeissa.

Keskisyvän rubiininpunaisen viinin tuoksussa on kirsikkaa, puolukkaa ja vadelmaa. Taustalla lymyilee hieman mausteisuutta. Keskitäyteläinen maku on kypsän marjainen, mutta pirteä. Kaikki on mukavasti linjassa tuoksun kanssa. Napakka hapokkuus sekä maltillinen, pehmeä tanniinisuus viimeistelevät tasapainoisen kokonaisuuden. Pitkä jälkimaku on mausteinen.

Elena Walch Pinot Nero 2010 on maukkaan marjainen, ryhdikäs ja erittäin tasapainoinen tapaus. Siinä on ilahduttavasti vanhan maailman hillittyä Pinot Noir-meininkiä, mutta mitenkään poikkeuksellinen tai moniulotteinen elämys se ei kuitenkaan ole. Monet uuden maailman hilloiset ja ylikypsät kilpakumppaninsa tämä kyllä peittoaa jo pelkällä läsnäolollaan. Vajaan 12 euron sijoituksella hinta-laatusuhde asettuu ihan kelvolliselle tasolle. 3/5 staraa.

 

 

Viikon Copa – Hager Matthias Riesling Kamptal Terrassen 2011 17,04 €

Viikon Copa on suositellut tähän mennessä suorastaan laittoman vähän itävaltalaisia viinejä. Asialle on siis tehtävä jotain ja nopeasti. Asiaankuuluva korjausliike saadaankin käyntiin sopivasti, kun suositusviiniksi valikoituu tällä viikolla Alkon biodynaaminen uutuus Itävallan Kamptalista.

Itävallan valkoviineistä tullee ensimmäisenä mieleen eniten tarhapinta-alaa vallannut Grüner Veltliner.  Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että maassa tehdään myös erinomaisia viinejä selkeästi vähemmän pinta-alaa vallanneesta Rieslingistä. Viikon Copaksi valikoitunut biodynaaminen Hager Matthias Riesling Kamptal Terassen 2011 tulee Mollandsin kylästä, Kamptalin viinialueelta. Alueen läpi virtaavasta Kamp-joesta nimensä saanut Kamptal on yksi Itävallan arvostetuimpia valkoviinialueita ja sen tarhoilla viljellään lähinnä Grüner Veltlineriä ja Rieslingiä. Noin kahtatoista tarhahehtaaria viljelevä Hager Matthias puskee markkinoille viiniä noin 30 000 pullon vuosivauhdilla, joten mistään massatuottajasta ei todellakaan ole kyse. Tämä Riesling on käynyt terästankeissa, joissa sitä on myös kypsytetty 8 kk.

Hillitty tuoksu on pirteän raikas ja tuo esiin sitruunaa, päärynää, kypsää granny smith-omenaa ja hiukan mineraalisuutta. Kevytrakenteinen, mutta selkeäpiirteinen maku jatkaa tuoksun viitoittamalla tiellä. Pieni määrä jäännössokeria (8g/l) tulee esiin paletilla, mutta sopivan ryhdikäs hapokkuus tasapainottaa tilanteen tyylikkäästi. Viini jättää suuhun pitkän ja miellyttävän raikkaan päärynäisen tunnelman.

Hager Matthias Riesling Kamptal Terassen 2011 on melko kevytrakenteinen, mutta varsin maukas ja tyylikkään tasapainoinen kokonaisuus. Tästä viinistä saat miellyttävän seuralaisen esim. vaalean kalan omaa makua kunnioittaville aterioille. Alko on hankkinut pulloja 900 kpl, joten ihan loputtoman kauan ei kannata ostospäätöksen kanssa vitkutella. (Kuvan © Alko)

Autotalliviiniä – Pagos Familia Langa Pieza El Coll 2009

Zaragozan lähimaastossa Espanjassa sijaitseva Catalayudin viinialue tuottaa rustiikkia ja konsentronoitunutta punaviiniä, jota ei voi suositella heikkohermoisille. Itse asiassa kaikki tähän mennessä maistamani Calatayudin punkut ovat olleet todella paksua ja tuhtia tököttiä. Alueen viljellyin lajike on Garnacha ja melko usein viinit on valmistettu ainakin osittain vanhojen köynnösten rypäleistä (Viñas Viejas).

Tartuin Pieza El Colliin kiinni erään saksalaisen marketin viiniosastolla. Kun etiketissä lukee Garaje Wine (autotalliviini), alkoholia on 15% ja viini tulee Catalayudin alueelta, on sen pakko olla todella karu elämys! Onnistuneen korkkauksen jälkeen en löytänyt hotellihuoneestani minkäänlaista, edes etäisesti juomavälinettä muistuttavaa esinettä. Hetkellinen tarkkaavaisuus sai kuitenkin palkkionsa, kun havaitsin kylpyhuoneen kaapissa epäilyttävän näköisen muovisen esineen. Ulkoa musta ja sisältä valkoinen, paksuhkosta muovista valmistettu kapistus muistutti vahvasti 80-lukulaista kukkamaljakkoa, mallia Tiimari. Kerrankos sitä nyt kukkavaasista viiniä naukkaillaan…

Pieza El Coll osoittautui jo alkumetreillä todelliseksi autotalliviiniksi. Keskeltä lähes mustan ja reunoiltaan hiukan violettiin päin taittavan viinin rakenne oli lähes moottoriöljymäisen jähmeä ja paksu. Poikkeuksellisen intensiivisessä tuoksussa oli makeaa mustikkasoppaa, paahteisuutta ja jollain sairaalla tavalla kiehtovaa rösöisyyttä. Luonnollisesti kaiken sekamelskan läpi työntyi nokkaan myös alkoholin käryä. Onneksi ei kuitenkaan poltettua kumia, pakokaasua tai bensiiniä. Maun täyteläisyyden kuvaamiseen ei riitä lähimainkaan luokitus “erittäin täyteläinen”. Osuvammin asian voisi haarukoida esim. “moukarilla päähän”-tyyppisellä kuvauksella.

Tässä viinissä kaikki meni niin pahasti överiksi, että se oli jollain järjettömällä tavalla jopa hauskaa. Paksusta muovista valmistettu kukkavaasi oli varmasti pätevin mahdollinen viinilasin korvike, sillä ohuempiseinäisen mukin seinämät viini olisi todennäköisesti syövyttänyt puhki. En ollut kovin yllättynyt, kun myöhemmin luin Parkerin antaneen viinille 90 pistettä. Hauskaa oli minullakin koko yhdeksän euron edestä, mutta välineiden ja olosuhteiden vajaavaisuudesta johtuen suosittelen pitämään arviotani korkeintaan suuntaa antavana.

Viikon Copa – Duca di Camastra Nero d’Avola 2011 7,39 €

Jäännösverojen toisen erän maksupäivä lähestyy vääjäämättömästi ja on aika sukeltaa kukkaroystävällisempien viinisuositusten sektoriin. Ja nyt kun puhumme halvoista viineistä isolla H:lla, suuntaamme vakaat askeleemme alle 8 euron hintalappuja kohti. On sanomattakin selvää, ettei Alkostakaan alle kahdeksalla eurolla ihmeitä saa, joten sanotaan se nyt sitten vielä kertaalleen varmuuden vuoksi. Olen kuitenkin valmis ottamaan tietoisen riskin ja hairahdan suosittelemaan tästä hintaryhmästä erästä sisilialaista punaviiniä, Duca di Camastra Nero d’Avolaa. Kyseinen pullote on lymyillyt Alkon varjoisilla alahyllyillä jo vuosikausia ja lukeutuu selkeästi hintaluokkansa parhaimmistoon. Tässä hintaluokassa vuosikertojen ja yksittäisten pullojenkin väliset laatuvaihtelut ovat arkipäivää, mutta Duca di Camastra on onnistunut tälläkin sektorilla varsin kohtuullisesti.

Tuoksussa on paahteisuutta, kypsää kirsikkaa, puolukkaa ja mustaherukkaakin. Keskitäyteläinen maku seurailee tuoksua ja sitä säestää yllättävän pirteä ja reipas hapokkuus sekä pehmeä ja maltillinen tanniinisuus. Keskipitkästä jälkimausta löytyy sekoitus punaisia ja tummia marjoja sekä mausteisuutta.

Suosittelen avaamaan tämän hintaluokan pullotteet hyvissä ajoin ennen hörpiskelyä, niin kaikenlaiset ylimääräiset tuoksut pääsevät tuulettumaan pois. Duca di Camastra soveltuu hyvin noutopöydän peruspunaviiniksi sekä arkisten liharuokien kaveriksi. (Kuvan © Alko)

Testissä Billecart-Salmon Cuvée Nicolas Francois Billecart 1998

Uudenvuodenaatto on kohtuullisen legendaarinen ajankohta poksauttaa vähän parempaa kuohuviiniä. Jo hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta olin koodannut kirkkaat ja jalot ajatukseni Blanc de Blancs-tyyppisen samppanjan suuntaan, mutta jostain kumman syystä päädyinkin korkkaamaan 60 prosenttia Pinot Noiria sisältävän vuosikertasamppiksen Billecart-Salmonilta. Vuosikertasamppanjaa tulee korkkailtua suhteellisen harvoin ja melkeinpä aina tulee pohtineeksi, josko kyseisen pullotteen sittenkin säilyttäisi kellarin uumenissa odottamassa parempia kisapäiviä. Onneksi joku viisas on kai joskus sanonut, että täydellistä hetkeä ei ole olemassakaan, joten turha kai sitä elämää on sitten sen odotteluun käyttää? Kun viimeinen pisara tästä Billecart-Salmonista oli kumottu kiduksiin, pystyin toteamaan leveä hymy naamalla korkkausmomentumin osuneen paremmin kuin mukavasti kohdalleen.

Billecart-Salmonin samppanjatalo perustettiin 1818 aviopari Nicolas Francois Billecartin ja Elisabeth Salmonin toimesta. Tila on edelleen pääosin saman suvun omistuksessa ja viinintekijänä on häärinyt yli 25 vuotta Francois Domi. Talo töräyttää maailmalle samppanjaa 1,5 miljoonan pulloa vuosittain. Tällaiseen määrään kuohujuomaa tarvitaan ostorypäleitä noin 200:n tarhahehtaarin verran ja lisäksi Billecart-Salmonin omien tarhojen rypäleitä noin 11 hehtaarin pinta-alalta.

Viinit käyvät läpi hitaan fermentaation alhaisessa 13 asteen lämpötilassa, jotta lopputulos pullossa olisi mahdollisimman raikas ja puhdaspiirteinen. Perussamppanjat käyvät terästankeissa, mutta taloon on lisäksi hankittu useampaan kertaan käytettyjä tammitynnyreitä Burgundista. Osa vuosikertasamppanjoiden viineistä on käynyt näissä tynnyreissä. Non-Vintage samppanjoiden viinit ovat käyneet kokonaan malolaktisesti, mutta vuosikertasamppanjoiden osalta malolaktisesti käyneen viinin osuus päätetään vuosikertakohtaisesti. Non-Vintage samppanjat kypsyvät pulloissa 3,5-4 vuotta ja vuosikertasamppanjat vähintään 8-10 vuotta ennen myyntiin pääsyä.

Testimukiin kaadettu Cuvée Nicolas Francois Billecart 1998 on tehty Grand Cru-tarhojen Pinot Noir- (60%) ja Chardonnay-rypäleistä (40%). Chardonnay on peräisin Côte des Blancsin tarhoilta ja Pinot Noir Montagne de Reimsistä. Vain osa viinistä on käynyt tammitynnyreissä ja 50% on käynyt malolaktisesti. Viini on saanut kypsyä pulloissa noin 10 vuotta ennen myyntiin pääsyä.

Vaalean kullankeltaisen samppanjan kehittyneessä ja intensiivisessä tuoksussa on sitruunaa, paahteisuutta, briossia ja mineraalisuutta. Runsaassa, konsentroituneessa ja hedelmäisessä maussa on sitruunaa ja moniulotteista mineraalisuutta, jopa hyvässä mielessä suolaisuutta. Tiivisrakenteista ja eleganttia moussea tukee raikkaan sitruunainen hapokkuus. Erittäin pitkässä jälkimaussa on kypsää sitruunaa ja kiehtovan moniulotteista mineraalisuutta.

Billecart-Salmon Cuvée Nicolas Francois Billecart 1998 on upea samppanja, josta löytyy vahvaa konsentraatiota, raikkaan puhdaspiirteistä sitruunaa ja kiehtovan moniulotteista mineraalisuutta. Viini on mukavasti nautittavissa jo nyt, mutta säilytyspotentiaaliakin löytyy vielä rutkasti. Reissun päältä noin 60 euron hintaan hankittuna oikein hyvä ostos. Tällainen samppanja on hieno elämys ihan sellaisenaankin, mutta runsaan ja kiehtovan mineraalisuuden vuoksi parittaisin sen ensisijaisesti merenelävien tai tyylikkäiden kalaruokien kanssa. Täydet 5/5 staraa.

 

 

Viikon Copa – Deep Roots Riesling Trocken 2011

Viiniköynnöksen kannalta lienee pääosin hyvä asia, että sillä on syvälle ulottuvat juuret. Viinintekijän syvä juurtuminen omaan alueeseensa on harvemmin sekään haittatekijä viininvalmistuksessa. Sen sijaan englanninkielisellä nimellä varustettu saksalainen viinipullo ei useinkaan ole enne mistään hyvästä. Uskottavampana pidetään sitä vanhaa tyyliä, jossa viinin nimi muodostuu kahdesta tai kolmesta, väliviivalla yhdistetystä sukunimestä ja sen lisäksi ainakin kahdesta tarhan sijantia kuvaavasta sanasta tai nimestä. Etiketin kirjasintyyliksi on perinteisesti valittu niin historiallinen versio, että sen onnistunut tavaaminen alle viiden minuutin onnistuu vain apteekkihenkilökunnalta.

Drei Winzer eli kolmen viinintekijän, Philipp Wittmannin, Jochen Dreissigackerin ja Stefan Winterin yhteisprojekti on kuitenkin ottanut riskin ja nimennyt tuotteensa jykevästi Deep Roots-nimellä. Nimi viittaa siihen, että viinin tavoitteena on ilmentää tekijöidensä sukujuuria Saksan viinitarhoihin. Varovasti voisin arvailla viinin markkinoinnin suuntautuvan Saksan ulkopuolelle. Rypäleet ovat kasvaneet Wonnegaun alueella, Rheinhessenin eteläosassa. Viiniä on säilytetty käymisen jälkeen 4 kk terästankeissa sekä vielä pulloissa 2 kk.

Tuoksusta löytyy kirpakkaa sitruunaa, raikasta vihreää omenaa ja aavistus mineraalisuutta. Runsaan hedelmäinen maku jatkaa tuoksun linjalla. Siitä erottaa pienen jäännössokerimäärän (8g/l), mutta reilu hapokkuus pitää ryhdin hyvin kuosissa. Melko pitkä jälkimaku nostaa veden kielelle.

Deep Roots on suoraviivainen, selkeäpiirteinen ja ryhdikäs Riesling, joka pysyttelee omalla mukavuusalueellaan, eikä sorru ylimääräisiin kikkailuihin. Deep Roots ei ole tajuntaa räjäyttävän hienostunut tai moniulotteinen tapaus, mutta tällä hintalapulla varustettuna mielestäni erittäin hyvä ostos. Kokkaile kylkeen vaikka kanawokkia. (Kuvan © Alko)

Testissä Psi 2008

Yleisesti ottaen en ole kovinkaan kiinnostunut ikoniviineistä, joiden pullohinnat rakentuvat vähintään kolmesta tai joskus jopa neljästä numerosta. Viinit voivat olla toki loistavia, mutta silti hävyttömän ylihintaisia. Oman perstuntumani mukaan jo 50-60 euron jälkeen hinnan ja laadun suloinen käsikynkkä alkaa pahasti herpaantumaan ja yli 100 euron pullohinnoilla hinnan ja laadun kintaat eivät enää lyö yläfemmaa, ainakaan pelkillä järkiperusteilla. Yksi Espanjan suurista ikoniviineistä on Pingus. Noin 8500 pullon vuosikerta Pingusta myydään sukkelasti muutaman sadan euron pullohinnalla. Parhaista ja vanhemmista vuosikerroista voi joutua pulittamaan moninkertaisia summia. Joskus siis käy niin, että hurja hypetys, kova kysyntä ja vastaavasti lähes olematon tarjonta nostavat myyntihinnat raivokkaisiin lukemiin.

Ikoniviinejä ja niiden hintarakennetta enemmän minua kiinnostavat viinien takaa löytyvät henkilöt ja tarinat. Dominio de Pinguksen takaa löytyy herra nimeltä Peter Sisseck. Hänen tarinansa pitää sisällään muutakin, kuin yhden salamannopeasti maailmansuosioon nousseen ikoniviinin. Testipenkissä päätettiin virittäytyä Sisseck-tunnelmaan Pingusta ”hieman” lompakkoystävällisemmän Psi 2008:n avulla.

Kööpenhaminassa syntynyt viinintekijä Peter Sisseck perusti Dominio de Pinguksen vuonna 1995 Ribera del Dueron alueelle. Vähän hassulta kuulostava Pingus-nimi juontaa juurensa Peter Sisseckin lapsuudesta. Peterin setä, viinintekijä Peter Vinding-Diers, oli nimittäin päättänyt, ettei sukuun mahtunut kahta Peter-nimistä viinintekijää ja lempinimi Pingus otettiin käyttöön. Peter Sisseck on saanut viinioppinsa Bordeaux’n yliopiston lisäksi mm. samoilla seuduilla toimineen setänsä viinitilalla. Dominio de Pinguksen perustamisen aikoihin inspiraationa on ollut mm. St. Emilionissa toimineen Château Valandraudin Jean-Luc Thunevin.

Dominio de Pingus on ollut alusta lähtien luomuviljelyn sanansaattaja ja vuodesta 2000 alkaen lippulaiva Pingus on tehty kokonaan biodynaamisesti viljellyistä rypäleistä. Luomutouhun lisäksi yksi Pinguksen menestyksen taustatekijöistä on poikkeuksellisen pieni satomäärä. Jopa veroviranomaisilla on ollut vaikeuksia uskoa naurettavien pienien satomäärien todenmukaisuutta. Lisäksi Sisseck on muutaman muun viinipioneerin kanssa saanut espanjalaisetkin käyttämään enemmän ranskalaista tammea, perinteisesti dominoivan amerikkalaisen sijasta. Uskoisin, että monet meistä ovat todella tyytyväisiä tähän kehitykseen. Alkuvuosina Dominio de Pinguskin käytti runsaasti uutta tammea, mutta myöhemmin sen käyttöä on radikaalisti vähennetty. Sisseckin mukaan huolellisempi työskentely tarhoilla vähentää myös tammen käytön tarvetta.

Ribera del Duerossa on perinteisesti totuttu maksamaan ostetuista rypäleistä vakiomääräisiä kilohintoja, joka on tietysti ohjannut kasvattamaan satomääriä laadun kustannuksella. Isojen satojen kiiluessa silmissä, erilaisten kemikaalien käyttö on ollut hienovaraisesti sanottuna runsasta. Peter Sisseck on halunnut kääntää kurssin jokseenkin päinvastaiseen suuntaan. Tämän ajatuksen pohjalta on myös syntynyt punaviini ψ (Psi), kreikkalaisten aakkosten 23:s kirjain. Psi on vuonna 2006 käynnistetty yhteistyöprojekti paikallisten viljelijöiden kanssa, jossa vanhojen köynnösten rypälelaatua pyritään kohentamaan huolellisemmilla ja luonnonmukaisemmilla toimintatavoilla. Tavoitteena on ollut viini, joka toisi esiin Ribera del Dueron ”todellisen sielun”. Ensimmäinen myyntiin tullut vuosikerta oli 2007.

Testipenkissä korkattiin onnistuneesti pullo vuosikertaa 2008. Kyseisenä vuonna kesä oli Ribera del Duerossa normaalia viileämpi ja osalla tarhoista oli homeongelmia. Rypäleiden kunnollista kypsymistä jouduttiin paikoin odottelemaan tavanomaista pidempään. Käsin kerätyt rypäleet ovat käyneet läpi pitkän ja rauhallisen maseraation. Viiniä on kypsytetty 18 kk osittain pienissä ja isoissa ranskalaisissa tammitynnyreissä ja osittain sementtitankeissa. Uutta tammea ei ole käytetty käytännössä lainkaan.

Syvän rubiininpunainen viini, jonka tuoksussa on kirsikkaa, punaista viinimarjaa, hieman luumua ja aavistus kukkaisuuttakin. Keskitäyteläisen ylärajoille sijoittuva maku koostuu tuoreista punaisista marjoista, reilusta hapokkuudesta sekä napakasta ja hieman ikeniä kuivattavasta tanniinisuudesta. Tammi ja ”vain” 13 %:n alkoholipitoisuus eivät tee itsestään sen isompaa numeroa. Komponenttien välinen balanssi on hyvä ja pitkähkö jälkimaku on kirsikkainen ja mausteinen.

Psi on kieltämättä varsin mielenkiintoinen tapaus. Se on erittäin raikas, punasävytteisen marjainen ja siten jokseenkin epätyypillinen, massasta poikkeava Ribera del Dueron punaviini. Viinissä on hyvä tasapaino ja se on sinänsä varsin nautinnollinen. En kuitenkaan onnistunut löytämään Psi:stä juurikaan moniulotteisuutta tai sellaista syvyyttä, jota tämän hintaluokan (~30 €) viiniltä sopii odottaa. Jos tässä nyt sitten olisi se Ribera del Dueron ja Tinto Finon todellinen sielu, pitäisi todeta, ettei suurimmalla osalla alueen muista tuottajista ole koordinaatit siellä päinkään. Oli miten oli, Copatinto antaa Psi 2008:lle raikkaat 3,5/5 staraa.