Copatinton testipenkissä oli joulun hujakoilla juuri sopivasti aikaa ottaa käsittelyyn legendaarisen espanjalaistuottaja Vega Sicilian sivuprojekti Torosta eli Pintia. Jouluaattona valmistetulle hirvipaistille tuli kaapista noukittua kaveriksi vuosikerta 2003, jonka arvelin jo kehittyneen korkattavaan kuntoon. Pintia on nakutellut kovan luokan pistemääriä alan kriitikoilta ympäri maailman ja lienee yksi Toron tunnetuimmista viineistä.
Noin 600-750 m merenpinnan yläpuolella sijaitsevat Toron viinitarhat nautiskelevat kylmistä talvista sekä pitkistä, lämpimistä ja aurinkoisista kesäpäivistä. Lämpötilavaihtelut ovat vuorokausitasollakin erittäin suuria. Pintian tarhat sijaitsevat Duero-joen entisen virtauspaikan reunamilla ja maaperä muodostuu hiekasta, savesta sekä sen alla olevasta kivisestä maaperästä.
Vega Sicilia toteutti aiemmat suunnitelmansa ostettuaan vuonna 1997 tarhoja perinteikkään, mutta tuolloin vähemmän muodikkaan Toron alueelta. Ensimmäisten vuosien aikana tarhojen kokoa kasvatettiin siten, että viinit pystyttäisiin valmistamaan kokonaan omista rypäleistä. Pintia-nimen myöhemmin saanut projekti päätyi tavoittelemaan punaviineissään raikasta hedelmäisyyttä ja eleganssia sekä välttämään ylikypsää hedelmäisyyttä ja raskasta tanniinisuutta. Ei ehkä se helpoin kuvio raskaista, konsentroituneista ja alkoholisista punaviineistä perinteensä rakentaneella alueella.
Ensimmäinen vuosikerta 2001 tuli myyntiin vuonna 2004 ja myytiin loppuun nopeasti. Vuosittaista pullovauhtia on sittemmin kasvatettu 40000:sta nykyhetken noin 250000-300000:een. Pintia 2003:n mehu on rutistettu 25-45-vuotiaista Tinta de Toro-köynnöksistä (=Tempranillo) ja valmistusprosessit ovat Vega Sicilian tapojen mukaisesti hyvin tarkkaan kontrolloituja ja suunniteltuja. Viinistä 70% kypsytetään ranskalaisissa ja 30% amerikkalaisissa tynnyreissä. Tynnyrit valmistetaan Vega Sicilian oman puusepän toimesta ja uusitaan vuosittain. Ennen myyntiä Pintia lepää pulloissa vähintään vuoden, mutta esim. 2003 vuosikerta odotteli pulloissa aina vuoteen 2006 saakka. Vuonna 2003 talvi oli kuiva ja kylmä, kevät kohtalaisen lämmin ja sateinen, ja kesä taas poikkeuksellisen kuuma. Niinpä sadonkorjuukin tapahtui jo syyskuun puolivälissä.
Tummanpunaisen viinin rakenne ei ole lainkaan niin paksu ja läpinäkymätön, kuin alueen punaviineille on tyypillistä. Melko kehittyneessä tuoksussa on kypsää mustaa kirsikkaa, nahkaa, pikkusikaria, eläimellisyyttä ja hentoa mineraalisuutta. Täyteläisessä maussa korostuu kypsä hedelmäisyys ja tuoksun aromeista rakentuu paletillekin moniulotteisuutta. Hieman ikeniä puristeleva, mutta poikkeuksellisen elegantti tanniinisektori rakentaa napakan hapokkuuden kanssa ryhdikkään rungon viinille. Erittäin pitkä jälkimaku on tyylikkään mausteinen.
Pintia 2003 on tässä vaiheessa jo varsin mukavasti kehittynyt ja poikkeuksellisen elegantti Toron punaviiniksi. Erityisesti tanniinirakenteessa on jotain sellaista vaikeasti kuvailtavaa ulottuvuutta, mihin harvoin törmää ylipäätänsä minkään alueen punaviineissä. Pienenä miinuksena pitäisin sitä, ettei tuoksun hieno moniulotteisuus siirtynyt aivan täysimääräisenä makuun. Muilta osin viini on varsin tasapainoinen pakkaus. Veikö kuuma kesä syvyyttä viinistä, vai onko kehitys vielä hieman kesken? Pintia 2003 on vasta kolmas myyntiin tulleista vuosikerroista, joten kehityskaari jää tässä vaiheessa lähinnä arvailujen varaan. Mitään tulipalokiirettä avaamisen kanssa ei tarvitse pitää, sen verran mukavasti hedelmää, happoja ja tanniineja pullosta vielä löytyy.
Pintian hinta liikkuu 30-40 euron välillä, hieman ostopaikasta ja vuosikerrasta riippuen. Lähempänä kolmea kymppiä hinta pysyy vielä laatuun nähden hyvin reilassa. Viini pelasi mukavasti yhteen hirvipaistin kanssa ja riistaiset ruuat ovat muutenkin osuvia valintoja Pintian kaveriksi. Copatinto antaa Pintia 2003:lle 4/5 staraa.
Suomalaisten kiinnostus kuohuviinejä kohtaan on ollut vakaassa nousukiidossa. Kuohuviiniä ja samppanjaa kilautellaan erilaisten juhlien ja muiden tärkeiden hetkien yhteydessä; tervetuliaismaljoina, alkudrinkkeinä, tunnelman kohottajina. En varmaankaan ole kovin kaukana totuudesta, jos arvaan, että lentokenttäbaareissa suosituin alkoholijuoma on kuohuviini – lasillinen samppanjaa lomamatkan kunniaksi, mikä ettei! Perinteinen ajattelumalli sekä mainoskuvien juhlapukuiset, kauniit ja komeat lasinkilauttajat ovat onnistuneet roolittamaan samppanjat ja kuohuviinit tiukasti juhlajuomiksi ja muiluttaneet meitä liian kauas todellisuudesta. Ovathan samppanja ja kuohuviinikin loppujen lopuksi vain maataloustuotteita ja mikä oleellisinta, myös erinomaisen monikäyttöisiä ruokajuomia. On siis melko luonnollista, että kuohuviinilasillinen tuiki tavallisena arkipäivänä ilman mitään syytä voi tuntua kovin kaukaiselta ajatukselta. Suosittelen kuitenkin lämpimästi kokeilemaan. Samalla voi viskata romukoppaan väsähtäneet mielikuvat siitä, että kuoharipullon avaaminen edellyttäisi jonkin virallisen tahon hyväksymää juhlahetkeä tai muuta merkittävää tapahtumaa. Miksi et nauttisi myös arjesta, se ei ihan heti lopu kesken!
