Matkalla Moselissa – Von Othegraven

Matkani Moselin varrella jatkui Mülheimista kohti Kanzemia ja Von Othegravenin viinitiluksia. Jos aivan tarkkoja halutaan olla, Von Othegravenin kohdalla käyskennellään itse asiassa Saar-joen varrella, jonka kaikki toki tunnistavat Moselin sivujoeksi. Von Othegravenin omistaa Günther Jauch ja toimtusjohtajana sekä kellarimestarina häärii Andreas Barth.

Perille päästyämme tilanhoitaja Swen Klinger pisti putiikin pulloja riviin, alkoi kaatelemaan viiniä laseihin ja huolehti siinä samalla juuri puristetun rypälemehun siirtymisestä oikeaan paikkaan jatkoprosessointia varten. Parin ensimmäisen Rieslingin jälkeen mielenkiintoni pamahti kertaheitolla aivan uusiin sfääreihin, sillä Swen tiedusteli halukkuuttani ottaa Kuppia. Enpähän ollut näin loistavaa ehdotusta koskaan aikaisemmin viinitilalla kuullutkaan! Kajautin myönteisen vastaukseni ilmoille viivyttelemättä ja kotvan kuluttua sain kuulla, että lasiini oli juuri loroteltu Wiltinger Kupp-tarhoilta peräisin olevaa viiniä vuodelta 2011. Tämä ”Kupp” Riesling Kabinett 2011 oli hyvä osoitus Kabinett-luokan Rieslingin kyvystä yllättää laadullaan; raikas ja hedelmäinen tapaus, jota ryhdikäs hapokkuus piti tiukasti otteessaan.

Kun Kuppia oli otettu riittävästi, sain lasiini vuoden 2011 Kanzemer Altenberg Riesling Groβes Gewächsiä. Nurkan takana jyrkästi nousevilta Altenbergin rinteiltä tulevan viinin suosiollisella avustuksella päästiinkin jo hyppäämään Moselin/Saarin Rieslingien huipputasolle. Nuorekkaan ja vielä hieman sulkeutuneen tuoksun takana piileskellyt upea paketti syvää mineraalisuutta, raikasta sitrusta ja omenaa alkoi jo näyttää kynnen kärkiään paletilla. Swen arveli viinin pääsevän ainakin hyvin lähelle huippukuntoaan noin kolmen vuoden iässä.

Ennen reissun seuraavan pikataipaleen alkua ehdittiin onneksi vielä ottamaan kunnon hymyt naamalle vuoden 2004 Bockstein Spätlesen toimesta. Varsin herkullista tavaraa, johon vuosien lisäikä oli kehittänyt lapiokaupalla syvyyttä ja moniulotteisuutta.

Von Othegravenin viinejä himoitsevia joudun masentamaan kertomalla, että jutun kirjoitushetkellä näitä ei sitten notku Alkon hyllyillä missään muodossa. Helposti mieliin painuvaa modernia etikettiä on siis bongailtava jostain muualta.

Viikon Copa – Durius Tempranillo 9,99 €

Hyvän hinta-laatusuhteen löytäminen pitkäripaisen ”alle kympin”-kerhosta ei ole välttämättä mikään helppo nakki. Valtaosa lopullisesta kympin hinnasta kuluu monenlaisiin ympäröiviin kuluihin ja itse viinin hinnalle jää tässä sektorissa varsin niukasti pelivaraa. Kun sitten muutamalla eurolla pitäisi saada pullotettua huipputason viiniä, alkavat monen Movember-henkiset viikset väpättämään. Viikon Copa suosittelee kaikkia tarkan markan viininkulauttelijoita kokeilemaan tätä todellista hinta-laatusankaria Espanjasta. Jo vuosia hinta-laatusuhteellaan miellyttänyt Durius Tempranillo on valmistettu Duero-joen läheisyydessä kasvaneista tempranillo-rypäleistä ja viiniä on kypsytetty uusissa amerikkalaisissa ja ranskalaisissa tammitynnyreissä 12 kuukauden ajan.

Melko intensiivisestä tuoksusta löytyy tummaa kirsikkaa, paahteisuutta, nahkaa ja mausteita. Melko täyteläinen maku on tiukka paketti tuoksun komponentteja yhdistettynä napakoihin tanniineihin ja ryhdikkääseen hapokkuuteen. Pullo kannattaa tiirikoida auki hyvissä ajoin, jolloin turha tiukkuus häviää ja viini avautuu tasapainoisemmaksi kokonaisuudeksi. Pitkä jälkimaku on paahteisen mausteinen.

Durius Tempranillo on hintaluokaansa nähden poikkeuksellisen mielenkiintoinen yhdistelmä modernin espanjalaisen viinisuuntauksen pehmeää hedelmäisyyttä yhdistettynä perinteisempään uuden tammen käyttöön. Viini pelaa hyvin yhteen grillattujen ja paistettujen lihojen kanssa, mutta en missään nimessä jättäisi kokeilematta Duriusta manchego-juuston ja ilmakuivatun kinkun kanssa. (Kuvan © Alko)

Matkalla Moselissa – Weingut Becker-Steinhauer

Jostain kumman syystä satun osumaan paikkoihin, joihin kehkeytyy yllättävän huono tai muuten vaan poikkeuksellinen sää vierailuni ajaksi. Niinpä en voi väittää olleeni puulla päähän lyöty, kun lokakuisena maanantaiaamuna kuulin Bernkastel-Kuesissa olevan vuodenaikaan nähden kylmempää, kuin vuosikymmeniin. Viikko tai kaksi takaperin vallinnut t-paitakeli oli yllättäen muuttunut hyytäväksi nollakeliksi, jep jep.

Kierrokseni Moselin viinitiloilla sai alkunsa, kun hyppäsin hetkeä myöhemmin Helenan ja Günterin kyytiin, suuntanamme Mülheim ja Becker-Steinhauerin viinitila. Vuonna 1758 perustettu Becker-Steinhauer on edelleen saman perheen omistuksessa ja nykyään johtohahmona häärivä Karsten Becker viljelee yhdeksää omaa tarhahehtaariaan Braunebergin ja Zeltingenin välimaastoissa, noin 15 km säteellä Mülheimin ”konttorilta”. Omien tarhojen lisäksi tila käyttää jonkin verran sopimusviljelijöiden rypäleitä. Rypälelajikkeista pääroolissa kekkuloi luonnollisesti Riesling, mikäpäs muukaan. Tilan filosofiana on ollut pyrkimys maksimoida rypäleiden laatu jo tarhoilla, ylimääräisiä kikkailuja vältellen ja luontoa kunnioittaen. Viininvalmistuksessa pyritään sitten saamaan se tarhoilla saavutettu korkea laatu siirrettyä pullon sisään, lopulliseen tuotteeseen.

Muutaman pihamaalla suoritetun huhuilun jälkeen Karsten Becker nousi kellarin uumenista päivänvaloon ja otti vierailijat lämpimästi vastaan. Yöllä oli päästy jopa kuuteen pakkasasteeseen ja Karsten oli tietysti kömpinyt aamuyöllä tarhoilleen poimimaan rypäleitä. Kuuden asteen pakkanen ei aivan vielä riittänyt jäädyttämään rypäleitä eisweinin tekoa varten, mutta aamuyön tunteina kerätyistä sohjoisista rypäleistä puristunut makea ja konsentroitunut mehu tulisi päätymään todennäköisesti vallan mainioksi auslese-viiniksi. Pakkasukkeli onkin näihin aikoihin vuodesta varsin tervetullut kyläilijä tarhoilla.

Siirryimme maisteluhuoneeseen ja aloittelimme kulauttelua luonnollisesti tilan kuohuviineillä. Maistelun sai aloittaa feminiinisempi ja kevyempi Riesling Brut, jonka raikas hedelmäisyys ja tyylikäs mineraalisuus olivat oikein mukavassa tasapainossa keskenään. Jatkoa seurasi tässäkin blogissa suositellun Riesling Sekt Extra Trockenin muodossa. Tämä Einsteinin kuvaa etiketissään kantava kuohuviini on edelliseen nähden selkeästi runsaampi, maskuliinisempi ja hippusen makeampi. Sitrushedelmien lisäksi joukkoon liittyi nyt enemmän trooppisia komponentteja. Molemmat ovat varsin mainioita esimerkkejä siitä, miten loistavaa kuohuviiniä Riesling-rypäleistä saadaan aikaan.

Seuraavaksi joudun kyllä paljastamaan, että paria viiniä myöhemmin Karsten halusi tarjota minulle Carlsbergia. Olin juuri saanut tietää, että Becker-Steinhauerilla on yksinoikeus Carlsbergiin Moselissa. Miten niin hämmentävää? Luojan kiitos pöytään ei kuitenkaan kannettu tölkkikaupalla sitä keskinkertaista, vihreään etikettiin naamioitunutta markettikaljaa, vaan jälleen kerran maukasta Rieslingiä. Carlsberg on nimittäin Becker-Steinhauerin omistuksessa oleva pieni tarha, jolla on historiallisen arvonsa vuoksi, pienestä koostaan huolimatta, poikkeuslupa kantaa omaa tarhanimeään etiketissä. Veldenzer Carlsberg Riesling Spätlese Feinherb 2010 oli toisaalta myös erinomainen esimerkki siitä, että yleisesti ottaen Euroopassa huonon maineen saanut 2010-vuosikerta on Moselissa monien upeiden ja pitkän kehityskaaren omaavien viinien vuosi. Upea sekoitus sitruunaa, persikkaa ja hienostunutta mineraalisuutta yhdistyi todella mahtavaan hapokkuuden ja jäännössokerin (19 g/l) yhteispeliin. Tilalta ostettuna 7,50 euron hintaan viini on todellinen timanttilöytö.

Kun kerran hyvään vauhtiin oli päästy, ei ollut mitään syytä estää Karstenia lorottelemasta laseihin yhä makeampia viinejä. Vuoden 2010 Zeltinger Schlossberg Riesling Auslese suoritti kiitettävällä tavalla suun sokerireseptorien kalibroinnin ja valmisteli maistelijaa todelliselle viinielämykselle.

Tyylikkäästi ikääntynyt vuoden 1994 Brauneberg Juffer Riesling Auslese oli nimittäin huikeassa vedossa ja kannustaa kyllä jemmailemaan omiakin Riesling-pulloja hieman pidempään kellarin nurkassa. Mukava maistelutuokio päätettiin arvokkaasti vuoden 2009 Mülheimer Sonnenlay Riesling Eisweiniin, jonka huikean moniulotteinen hunajaisuus ja marmeladisuus johti karkeasti arvioituna noin sadan vuoden pituiseen hienostuneeseen jälkimakuun.

Maistelun lomassa käydyissä keskusteluissa Karsten Beckeristä huokui aito innostus ja sitoutuminen omaan työhön, mikä oli myös selkeästi maistettavissa laseihin kaadetuissa viineissä. Kaiken sen vaatimattomuuden ja rentouden takaa löytyi myös ilahduttavalla tavalla terve ylpeys omista viineistä, juuri niin kuin pitääkin.

Tutustumisen Becker-Steinhauerin viineihin voit aloittaa sujauttamalla ostoskassiin Alkon kuohuviinihyllystä sen vihreän pullon, jossa on Einsteinin kuva etiketissä, suosittelen.

Viikon Copa – Szigeti Pinot Noir Rosé Brut 15,78 €

Kuohuviini-innostus on ollut nousukiidossa Suomessakin jo jonkin aikaa, eikä ainakaan vielä ole ollut nähtävissä minkäänlaisia merkkejä intoilun hiipumisesta. Vaikka kuohupulloja poksautellaankin kiihtyvällä tahdilla, ei tietoisuus niiden monikäyttöisyydestä esimerkiksi ruokajuomina ole lisääntynyt aivan samaan tahtiin. Alkon uutuuksiin ilmestynyt Szigeti Pinot Noir Rosé Brut on erinomainen esimerkki Euroopassa perinteisellä menetelmällä valmistetusta laadukkaasta ja maukkaasta rosé-kuohuviinistä, jonka käyttömahdollisuuksia voi rajoittaa lähinnä pulloa avaavan juipin tilannekohtainen mielikuvitus.

Viikon suositusviinin Pinot Noir-rypäleet ovat kasvaneet rinteillä Neusiedl-järven lähellä Itävallassa, melko lähellä Unkarin raja-aitoja. Viiniä on ensin käytetty terästankeissa, joissa se myös kypsyi 6 kuukautta. Toinen käyminen on tapahtunut perinteisen menetelmän mukaisesti pulloissa 16-22 kuukauden ajan.

Melko intensiivisestä tuoksusta löytyy vadelmaa, metsämansikkaa, punaista viinimarjaa ja taustalla tuntuu seikkailevan myös pieniä määriä paahteisuutta. Kuivassa maussa korostuu tuoksun marjasektori, joka saa mukavasti lisäryhtiä napakasta hapokkuudesta ja tyylikkyyttä loppumakua kohden lisääntyvästä mineraalisuudesta. Pitkässä jälkimaussa on punaisia marjoja ja tyylikästä mineraalisuutta.

Herkullinen Szigeti Pinot Noir Rosé Brut sopii erittäin hyvin aperitiiviksi tai tunnelman kohottajaksi, mutta tasapainoinen, pirteän hapokas ja runsaan marjainen kokonaisuus kampittaa varmasti myös pitkän listan erilaisia kalaruokia ja vaaleita lihoja. (Kuvan © Alko)

Testissä Leiras Albariño 2010

Copatinton testipenkkissä jouduttiin jo kaivamaan Pharmaca Fennica esiin, kun nestemäiseen muotoon pakattu Leiras Albariño 2010 saapui tarkempaan syyniin. Hupaisasti kotimaisen lääketehtaan nimeä kantavan espanjalaisen valkoviinin ei kuitenkaan havaittu aiheuttavan minkäänlaisia sivuvaikutuksia, joten tämän Codorniu Groupin tuottaman nesteen tarkempaa farmakokinetiikkaa ei lähdetty selvittelemään sen enempää.

Leiras Albariño tulee Rias Baixasin alueelta, Espanjan Galiciasta ja on valmistettu 100%:sti Albariño-rypäleistä. Kuten aiemmissakin Rias Baixasin Albariño-viinien postauksissa on todettu, vuosikerta 2010 on alueella yleisesti ottaen erittäin hyvä, mutta kylmä talvi ja kevät sekä erittäin kuuma elo- ja syyskuu ovat niistäneet viinien hapokkuutta jonkin verran alaspäin.

Leiras Albariñon tuoksussa on sitruunaa, greippiä, päärynää ja mineraalisuutta. Kuivan ja raikkaan hedelmäisen viinin mausta on löydettävissä tuoksun komponenttien lisäksi melonia ja maun loppuosaan päästäessä mukaan työntyy myös hieman pippurisuutta. Pirteä hapokkuus ryhdittää mukavasti kokonaisuutta, mutta lisähapokkuudesta ei olisi haittaa. Melko pitkä jälkimaku on sitruunainen ja mausteinen.

Leiras 2010 on ihan mukava perustason Albariño ja tuo esiin lajikkeelle tyypillistä aromaaattisuutta suoraviivaisesti ja varmalla otteella. Kokonaisuudesta jää kuitenkin uupumaan annos moniulotteisuutta ja tietynlaista persoonallisuutta. Matalampihappoisella vuosikerrallakin saattaa olla osansa asiaan. Kun pullo Leirasta irtoaa reseptivapaasti Vikingin tax free-myymälästä noin 15 eurolla, ollaan hinta-laatu-suhteen osalta kipurajoilla.

Näissä tunnelmissa Leiras Albariño 2010 kerää Copatinton testipenkistä ihan kelvolliset 3/5 staraa. Maistelin tämän viinin kanssa yrttiöljyllä maustettua kuhaa ja perunamuusia. Kalan omaa makua kunnioittava kokonaisuus pelasi hyvin yhteen viinin kanssa.

 

 

Viikon Copa – Don David Malbec Reserve 11,99 €

Täyteläiset, pehmeät ja lämminhenkiset argentiinalaiset Malbec-viinit tuntuvat miellyttävän monia suomalaisia punaviinien ystäviä. Argentiinalaiset viinintuottajat ovat onnistuneet nostamaan Malbecin isoon rooliin ja tarranneet siihen niin vahvasti kiinni, että moni saattaa uskoa itse lajikkeenkin olevan kotoisin Argentiinasta. Totuus on kuitenkin toinen; Malbec on peräisin Ranskasta, vieläpä alun perin Bordeaux’sta. Kotikonnuillaan Malbec ei ilmeisesti koskaan ole näytellyt kovinkaan suurta roolia ja Ranskassakin tunnetuimmat Malbecit tulevat parinsadan kilometrin päästä Bordeaux’sta, Cahorsin alueelta.

Michel Torino-konsernin Don David Malbec-punkun rypäleet ovat kasvaneet Calchaquiesin laaksossa, Cafayaten alueella. Tämä Saltan provinssiin kuuluva alue on maailman korkeimpia viininviljelypaikkoja, tarhakorkeuksien noustessa jopa yli pariin tuhanteen metriin merenpinnan yläpuolelle. Alueen kivinen maaperä, kuiva ilmasto ja suuret lämpötilavaihtelut luovat kuitenkin ideaaliset olosuhteet viininviljelyyn. Don David Malbecia on kypsytetty 12 kk pienissä amerikkalaisissa ja ranskalaisissa tammitynnyreissä, joista puolet ovat olleet uusia ja puolet toista kertaa kierrossa.

Paksuhkon viinin syvän punainen väri taittuu reunoiltaan violettiin. Intensiivisessä ja melko nuorekkaassakin tuoksussa on mm. herukkaa, karhunvadelmaa, tervaa, savua ja nahkaa. Erittäin täyteläinen viini täyttää suun herukalla ja karhunvadelmalla, joita säestävät vahva savuisuus ja mausteisuus. Napakat, mutta melko pehmeät tanniinit nappaavat nopeasti ikeniin kiinni ja hapokkuuskin riittää mukavasti tasapainottamaan todella tuhtia kokonaisuutta. Pitkä jälkimaku on savuinen ja mausteinen.

Argentiinalainen Malbec voi joskus olla kiisselin paksuista ylikypsää sekamelskaa, jossa tuoksuu ja maistuu samaan aikaan kaikki mahdollinen ja mahdoton. Korkeammalla sijaitsevilta tarhoilta saadaan Argentiinassakin sitten sitä selkeämpää ja elegantimpaa tavaraa, jota mielestäni Don David kelvollisesti edustaa. Mistään ohuesta mehusta ei toki tässäkään viinissä ole kyse, vaan rahoilleen saa erittäin täyteläisen vastineen. Näin tuhdin viinin kumppaniksi ei mitään kesäkeittoja kannata keitellä, joten suosittelen virittelemään lautaselle jotain reilun makuista annosta vaikkapa lampaan lihasta. (Kuvan © Alko)

Viikon Copa – Kungfu Girl Riesling 2011 14,99 €

Humoristisia etikettejä riittää viinimaailmassa pilvin pimein. Erityisesti uuden maailman tuottajilta on totuttu näkemään jos jonkinlaisia nimihirvityksiä ja etikettiviritelmiä. Harva kuitenkaan on onnistunut asiassa yhtä hyvin ja tehokkaasti, kuin Kungfu Girl Rieslingin tuottaja Charles Smith. On nimittäin kovin harvinaista, että noin sekunnin mittaisen, pelkän etiketin tuijottamisen jälkeen hymyään pidättelevällä ostajalla on tieto siitä, että kyseinen viini soveltuu hyvin mm. itämaisen keittiön herkuille. Vielä harvinaisempaa on se, että hauskannäköinen etiketti kätkee taakseen laadukasta, herkullista ja mielenkiintoista viiniä. Voin kertoa jo tässä vaiheessa, että varsin persoonallisen oloinen hra Smith on onnistunut tässäkin asiassa hyvin.

Kungfu Girlin tuoksussa on omenaa, limeä, appelsiininkuorta, mandariinia, nektariinia ja ehkäpä hiukan mineraalisuuttakin. Tuoksun aromimaailmaa toistava puolikuiva maku on melko runsas, mutta samalla hyvin raikas. Reilu hapokkuus tekee kokonaisuudesta todella ryhdikkään ja tasapainoisen. Keskipitkä jälkimaku jättää veden kielelle ja houkuttelee kaatamaan lisää.

Uuden maailman puolikuivissa Riesling-viineissä päästään harvoin siihen jäännössokerin, hapokkuuden ja muiden komponenttien harmoniaan, mihin esimerkiksi Saksassa, Ranskan Alsacessa tai vaikkapa Itävallassa pystytään. Charles Smith on kuitenkin onnistunut työssään melkoisen mukavasti. Kungfu Girl Rieslingiä on jo ehditty latomaan myymälöiden hyllyille siinä määrin ansiokkaasti, että voit huoletta suunnata kungfu-tyyliin viuhuvat notkeat raajasi lähimyymälän suuntaan ja noutaa pullon kotiin. Virittele Kungfu Girlin seuraksi vaikkapa itämaiseen tyyliin maustettu katkarapukeitto. (Kuvan © Alko)

Viikon Copa – Ferreira Late Bottled Vintage 2007 9,69 € (0,375 l)

Syksyn umpitylsät sadekelit antavat joskus loistavan syyn nautiskella laadukasta suklaata tai portviiniä, joskus jopa molempia. Suklaasektorilla ehdoton suosikkini on belgialainen Neuhaus, mutta myös kotimaiset alan taitajat Chjoko ja Petris ovat osoittautuneet varsin herkullisiksi tapauksiksi. Suklaan ja viinin yhdistäminen on ollut viime vuosina järisyttävän muodikasta ja olen itsekin onnistunut kokeilemaan koko joukon enemmän ja vähemmän toimivia yhdistelmiä. Viikon Copa suosittelee suklaan kylkeen takuuvarmaa taisteluparia, portviiniiä. Puolikas pullo Ferreira Late Bottled Vintagea sopii tähänkin tilanteeseen oikein mainiosti.

Ferreira L.B.V. 2007:n sisältämät Tinta roriz-, Touriga Franca-, Touriga nacional- ja Tinta amarela-rypäleet tulevat Douron laakson tarhoilta ja varsinainen vinifikaatio on tapahtunut Quinta de Ledan viinitilalla Douro Superiorissa. Tämän jälkeen viini on siirretty kypsymään Vila Nova de Gaiaan, missä se on kypsynyt neljä vuotta tammitynnyreissä. Yleensä L.B.V.-tyyppisiä portviinejä ei ole hyödyllistä säilöä tai kellaroida, sillä valtaosan ominaisuudet ovat parhaimmillaan nuorena. Ferreira Late Bottled Vintage 2007:lle on menty lupailemaan joidenkin vuosien mittaista positiivista kehityskaarta, mutta se on iloisesti nautittavissa jo nyt. Muutamilta portviinituottajilta saatujen vinkkien perusteella L.B.V.-pullojen suljentatapa antaa jonkinlaista vihjettä säilytyspotentiaalista. Muovipäällysteisellä ”pikakorkilla” suljetut pullot on syytä juoda pois vauhdilla ja perinteisen mallisella luonnonkorkilla suljetuissa pulloissa saattaa piileskellä annos säilytyspotentiaalia.

Heti korkkauksen jälkeen viini vaikuttaa melko sulkeutuneelta kaverilta, mutta lisäaika lasissa avaa viiniä huomattavasti ja tuoksuun ilmestyy kypsiä herukoita, karhunvatukoita ja paahteisuutta. Runsas ja hedelmäinen maku pitää sisällään kypsää karhunvatukkaa, taatelia ja mausteita. Hapokkuutta löytyy kivasti ja pehmeä tanniinisuuskin tuntuu hieman ikenissä. Melko pitkä jälkimaku on lämminhenkinen ja hiukan pippurinenkin.

Copatinto suosittelee ottamaan viipymättä riittävän määrän hölkkäaskelia kohti lähintä suklaamyymälää ja liittämään samaan reissuun muutama harha-askel lähialkon portviinihyllyn ympäristössä. Tämän jälkeen on enää löydettävä mukava nojatuoli ja asiat alkavatkin olla kunnossa. (Kuvan © Alko)

Testissä Dominio de Tares Cepas Viejas 2008

Tein keväällä onnistuneen visiitin Tukholman Vinordic-tapahtumaan ja pääsi käymään niin, että Dominio de Taresin punaviini Baltos onnistui miellyttämään makunystyröitäni vallan mukavasti. Oli siis suorastaan pakottava tarve raahata testipenkkiin samalta tuottajalta astetta kovempaa tavaraa. Testipenkkiin aseteltu Dominio de Tares Cepas Viejas 2008 tulee D.O. Bierzon viinialueelta, joka on ollut jo jonkin aikaa mukavassa nosteessa. Erityisesti Mencia-lajikkeesta kyhätyt Bierzon punaviinit ovat ilahduttaneet jo ennestäänkin kohtuullisen iloisia viinisieppoja ympäri maailman.

Mencia on rypälelajikkeena varsin mielenkiintoinen ja se loistaa espanjalaisten lajitovereidensa joukossa mm. poikkeuksellinen hienolla happorakenteella. Mencian hyvien ominaisuuksien lisäksi Bierzon matka laadukkaampien viinien kerhoon on pitänyt sisällään mm. tarhojen sijoittamisen paremmin laatutuotantoon soveltuville alueille sekä satomäärien kontrolloinnin. Laadukkaammissa olosuhteissa Mencia-rypäleet kasvavat paksumpikuorisiksi ja rypäleiden vesipitoisuus jää alhaisemmaksi.

Castilla y Leonin rajamailla sijaitseva Bierzo on ilmastollisesti siirtymätaipale kosteasta ja merellisestä Rias Baixasista kohti mannermaisempaa Castilla y Leonia. Bierzon ilmastossa vältytään näppärästi ympäristön ääriolosuhteilta, kuten esim. Rias Baixasin pahimmalta kosteudelta ja muun Castilla y Leonin äärimmäisiltä lämpötilavaihteluilta.

”Cepas Viejas” viinin nimessä kielii tällä kertaa siitä, että rypälemehu on rutistettu vähintään 60-vuotiaiden Mencia-köynnösten sadosta. Satomäärä on rajoitettu alle 4000 kiloon hehtaaria kohden ja viiniin on valikoitu käsin vain sadon parhaat rypäleet. Kolmen viikon maseraation jälkeen alkoholi- ja malolaktinen käyminen on tapahtunut sekä amerikkalaisissa että ranskalaisissa tammitynnyreissä. Viiniä on kypsytetty tammessa 9 kuukauden ajan.

Tummanpunaisen viinin väri taittuu reunoiltaan violettiin. Melko intensiivisessä tuoksussa on kirsikkaa, paahteisuutta, suklaata, nahkaa, hentoa mineraalisuutta ja kukkaisuutta. Melko täyteläinen ja moniulotteinen maku toistaa tuoksun aromimaailmaa. Viiniä ryhdittävät varsin tyylikäs hapokkuus ja pehmeä tanniinisuus. Pitkässä ja hienostuneessa jälkimaussa on monivivahteista marjaisuutta ja paahteisuutta.

Vajaan parin kympin hintaluokassa keikkuva Dominio de Tares Cepas Viejas 2008 on erittäin tyylikäs esimerkki Mencian potentiaalista. Viini elää ja kehittyy lasissa kivasti ja pitää mielenkiintoa yllä aina viimeiseen pisaraan saakka. Copatinto täräyttää tiskiin kokonaiset neljä staraa.

 

 

 

Viikon Copa – Esporão Reserva 19,90 €

Ainakin 2000-luvun puolivälissä vielä Alkon perusvalikoimassa majaillut ja käsittääkseni melko suosittukin Esporão Reserva teki jossain välissä mystisen katoamistempun, jonka suunnitelmallisuudesta tai tarkoitusperistä ei ole tarkempaa tietoa. Monien punaviinisieppojen iloksi samainen tuote teki paluumuuton listoille kuluvan vuoden heinäkuun uutuuksien joukossa, hyvä niin.

Esporão Reserva tulee Portugalin Alentejosta, jonka profiili viinialueena on ollut jo jonkin aikaa mukavassa noususuhdanteessa. Alentejon ilmasto on sekoitus välimerellisyyttä ja mannermaisuutta. Kesäisin on kuivaa ja kuumaa, mutta toisaalta tämänkin viinin kotitarhoilla Reguengosissa on talvella suhteellisen kylmää. Hyvin kuivuutta kestävä Trincadeira-lajike on viljelijöiden suosiossa ja yleinen tapa tehdä punaviiniä on blendata sitä Aragonezin kanssa. Ja kuinka ollakaan, näin on toimittu myös Esporão Reservan kohdalla. Pullon sisällöstä vastaavat Aragonez (40 %), Trincadeira (40 %), Cabernet Sauvignon (10 %), Alicante Bouschet (10 %). Viiniä on kypsytelty vuoden verran tammessa ja pulloissa toinen mokoma. Vain kolmannes käytetyistä tammitynnyreistä on ollut uusia.

Tummanpunaisen viinin tuoksussa on paahteisuutta, tummaa kirsikkaa ja karhunvatukkaa. Täyteläisessä maussa on kypsiä tummia kirsikoita, karhunvatukkaa, paahteisuutta ja mausteisuutta. Pehmeä tanniinisuus ja sopivan napakka hapokkuus tasapainottaa runsasta makumaailmaa. Pitkä jälkimaku on mausteinen.

Esporão Reserva on viihtynyt meillä hyvin runsasmakuisten lihapatojen seurassa, enkä näe mitään erityistä syytä miksei sitten viihtyisi teilläkin. (Kuvan © Alko)