Matkalla Moselissa – Huipputarhojen uusi vuosikerta 2017

Vierailin syyskuussa viimevuotiseen tapaan VDP Moselin Meisterwerke- ja huutokauppa-tapahtumassa Trierissä. Maisteltavana oli laajasti uusia Grosse Lage-tarhojen viinejä vuodelta 2017, joitakin 10-, 20- ja 30-vuotta vanhoja helmiä sekä viikonlopun perinteisessä huutokauppatapahtumassa vasaroituja viinejä. Yksi tämän tapahtuman hienoimpia anteja laajan viinikattauksen lisäksi on se, että viinejä ovat kaatelemassa itse viinitilalliset, viinintekijät ja muut tilojen “pääjehut”, jolloin maistelun yhteydessä pystyy laajentamaan huomattavasti ymmärrystä viinien ominaisuuksista sekä taustoista.

Nyt kun maisteltavana oli GG-viinien lisäksi makeampia huipputarhojen viinejä, vahvistui elokuun lopulla Wiesbadenissa VDP Grosses Gewächs Vorpremier-tapahtumassa muodostunut käsitys siitä, että 2017 on pääosin varsin hyvä vuosikerta. Poikkeuksellisen hankalien olosuhteiden vuoksi satomäärät olivat pieniä, joka toisaalta sai köynnökset keskittymään vähäisempään määrään rypäleitä ja näin ollen sadon taso oli odotuksia laadukkaampi. Jos halutaan tehdä vertailua pariin aiempaan vuoteen, on todettava 2015 intensiteetin, tasapainon sekä kellaripotentiaalin olevan aivan omaa luokkaansa. 2016 on kolmikosta selkeästi elegantein, klassisen tyylikäs, mutta samalla myös helpoimmin ja nopeimmin lähestyttävä. 2017 on tyyliltään melko voimakas ja ryhdikäs. Kyseessä on siis selvästi vuotta 2016 ronskimpi yleisilme, mutta toisaalta suurimmalla osalla tuottajia viinien intensiteetti, syvyys sekä tasapaino jäävät jonkin verran 2015 tason taakse.

Tuottajakohtaisia vaihteluja esiintyy Moselissa runsaasti ja ostajan kannattaakin suhtautua vuoteen 2017 enemmän tuottajakohtaisesti, kuin tarhakohtaisesti. Ne tuottajat, jotka ovat onnistuneet hyvin jollain tarhalla, ovat melkeimpä poikkeuksetta onnistuneet kautta linjan. Näyttäisi myös siltä, että vahvan kokemuksen sekä selkeän vision omaavat tuottajat ovat onnistuneet muita paremmin. Jos lasketaan laskuista pois vakio-onnistujina “itsestäänselvät” Egon Müller ja J.J. Prüm, omat nostoni vuosikerran 2017 Moselin tuottajien kärkeen ovat Winningenin kaksikko Heymann-Löwenstein sekä Matthias Knebel, joilla erityisesti Uhlenin tarhoilta on syntynyt erinomaista tavaraa. Niinikään erittäin vakuuttavaa jälkeä ovat saaneet aikaan Fritz Haag, Nik Weis St. Urbans-Hof, Peter Lauer, Dr. Loosen ja Grans Fassian.

Tapahtumassa oli tarjolla oli tuoreiden vuosikertojen lisäksi joitakin vanhempia helmiä 2008-, 1998- ja 1988-vuosilta, eikä illallisenkaan viinikauttauksesta helmiä uupunut. Huikeimpiin lukeutuivat järisyttävän kovat Egon Müller Scharzhofberger Auslese 1998 sekä 2500 euron vasarahintaan huutokaupassa yltänyt Forstmeister Geltz-Zilliken Rausch Eiswein 1998 Magnum.

VDP Grosses Gewächs Vorpremiere Wiesbaden 26.-28.8.2018 – Uudet vuosikerrat ennakkomaistelussa

VDP:n parhailta Grosse Lage-tarhoilta tulevien kuivien viinien (sokeria alle 9g/l), eli Grosses Gewächsien (GG) uusia vuosikertoja aletaan iskemään markkinoille syyskuun alussa. Ennen virallista julkaisupäivää järjestettiin vuosittainen GG Vorpremiere tapahtuma Wiesbadenin Kurhausissa. Kolmipäiväisen tapahtuman aikana oli tänä vuonna mahdollisuus maistaa ennakkoon 426 Grosses Gewächsiä ympäri Saksaa. Valkoviineissä tuoreimmat ovat siis vuosikertaa 2017 ja punaisissa 2016. Kaikki VDP-tuottajat eivät tuo markkinoille tuoreimpia vuosikertoja vielä tässä vaiheessa, joten valkoisissa oli maistettavana myös joitain vanhempia vuosikertoja, lähinnä vuodelta 2016 ja punaisissa vuosikertaa 2015.

Vuosikerta 2017 oli Saksassa(kin) varsin haasteellinen. Kevätpakkaset tuhosivat keskimääräistä aikaisemmin ilmaantuneita silmuja ja kun tähän lisätään myöhemmin tulleet rankkasateet sekä raekuurot, putosi satomäärä lähes vuoden 2010 tasolle. Tuottajien raportoimat satomäärien pudotukset ovat liikkuneet 20%:n ja 50%:n välillä normaaliin verrattuna. Hankalien olosuhteiden vuoksi tunnelma on ollut hieman hermostunut ja odotukset maltillisia.

Ehdin maistamaan läpi 286 viiniä, joten sain muodostettua melko hyvän yleiskuvan vuosikerran 2017 luonteesta. Yleisesti ottaen vuoden 2017 GG-taso on varsin hyvä ja odotuksiin nähden jopa yllättävän hyvä. Hankala vuosi näkyy lähinnä tuottajien välisinä laatuvaihteluina, joita esiintyy joillakin alueilla vähemmän ja taas toisilla selkeästi enemmän. 2017 vaikuttaa olevan viinintekijöiden vuosikerta, eli laatutaso vaihtelee enemmänkin tuottajakohtaisesti, kuin tarhakohtaisesti. Ei liene myöskään sattumaa, että juuri tällaisena vuonna erityisesti kokeneemmat tekijat ovat onnistuneet hyvin.

Alueiden välisessä vertailussa valkoviineissä tasaisimman korkealaatuinen esitys löytyy Nahesta. Heikkoja lenkkejä ei juurikaan ollut, mutta erityisen hyvin ovat onnistuneet Dönnhoff (Höllenpfad im Mühlenberg, Krötenpfhul, Dellchen, Brücke, Hermannshöhle, Felsenberg), Schlossgut Diel (Goldloch), Gut Hermannsberg (2016 Hermannsberg, Bastei, Rotenberg, Steinberg, Kupfergrube, Felsenberg) ja Schäfer-Fröhlich (Halenberg, Frühlingsplätzchen, Felseneck, Stromberg, Kupfergrube).

Myös Pfalzissa työn jälki on melko tasavarman laadukasta, joukosta erottuivat Ökonomierat Rebholz (Im Sonnenschein, Ganzhorn in Sonnenschein, Kastanienbusch), Acham-Magin (Pechstein, Jesuitengarten, Ungeheuer, Kirchenstück), Dr. Bürklin-Wolf (2016 Reiterpfad in der Hohl, Ungeheuer, Pechstein), hieman runsaamman rakenteen Philipp Kuhn (Schwarzer Hergott, Kirschgarten, Saumagen) ja Weissburgundereissa aivan omaa luokkaansa ollut Kranz (Kalmit).

Rheinhessenissä laatu on jo hieman vaihtelevampaa ja parhaimmat olivat yllätyksettömästi Keller (Morstein, Hipping), Wittmann (Aulerde, Kirchspiel, Brunnenhäuschen, Morstein), Kühling-Gillot (Hipping, Pettenthal, Rothenberg) ja Stefan Winter (Geiersberg, Leckerberg, Kloppberg).

Rheingaussa menetettiin paljon satoa ja laatuvaihtelua esiintyy. Vakuuttavimpia olivat Künstler (Hölle, Kirchenstück, Berg Rottland, Berg Schlossberg), Robert Weil (Gräfenberg), Balthasar-Ress (Nussbrunnen, Berg Rottland), Peter Jakob Kühn (2016 Jungfer, Doosberg, St. Nikolaus) ja Barthilla (2016 Hassel vakuuttavampi, kuin 2017 Wisselbrunnen, Schönhell) sekä August Kesslerillä (Berg Roseneck, Berg Schlossberg, Seligmacher) myös varsin hyvä potentiaali, joskin Kesslerin viinit varsin konsentroituneita ja voimakkaita.

Moselista löytyi kaikkein eniten laatuvaihteluja; joukosta löytyi todellisia huippuja, mutta myös heikompia esityksiä. Yksi koko maistelun kovimmista oli Heymann-Löwenstein (Kirchberg, Stolzenberg, Röttgen, Uhlen Laubach, Uhlen Blaufüser Lay), erinomaisia esityksiä löytyi myös Knebeliltä (Röttgen), Fritz Haagilta, (Juffer, Juffer Sonnenuhr), Nik Weis St. Urbans-Hofilta (Bockstein, Saarfeilser Marienberg, Laurentiuslay, Layet), Grans Fassianilta (Hofberg, Trittenheimer Apotheke, Laurentiuslay), Peter Lauerilta (Kupp, Schonfels, Feils) ja myös Dr. Loosen (Erdener Treppchen, Erdener Prälat, Ürziger Würzgarten, Wehlener Sonnenuhr, Graacher Himmereich, Graacher Domprobst, Johannisbrunchen) varsin hyvässä vireessä.

Frankenin Silvanereiden taso osoittautui pääosin varsin mainioksi, mutta monet viineistä tulevat tarvitsemaan tavallista pidemmän ajan avautuakseen kunnolla; kärkikastia Horst Sauer, Hans Wirsching (2016 Kronsberg, Julius-Echter-Berg), Paul Weltner (Küchenmeister Hoheleite) sekä Zehnthof-Luckert (Maustal).

© VDP

Saksan punaviinien taso on ollut nousussa jo pitkään erityisesti Spätburgunderin osalta ja GG-taso oli nytkin äärimmäisen kova. Maistelin läpi Spätburgunderit Frankenista, Badenista, Ahrista, Rheinhessenistä ja Pfalzista. Koska vuosikertojen 2016 ja 2015 olosuhteet ovat olleet helpommat, löytyy näistä myös vähemmän tasovaihteluja. 2015 vuosikerran viinit tuovat esiin hyvin lämpimän vuoden täyteläistä ja voimakasta profiilia, joka yhdistyy erinomaiseen tasapainoon sekä pitkään kypsytyspotentiaaliin. Vuoden 2016 GG:t ovat taas rakenteeltaan kevyempiä, hyvin elegantteja ja hieman nopeamman kehityskaaren tavaraa.

Joissain viineissä on vielä havaittavissa pientä säätämisen tarvetta tammen suhteen, mutta tälläkin osa-alueella on menty viime vuosina huomattavasti parempaan suuntaan. Alueena Pfalz haastaa jo vahvasti perinteisempiä punaviinialueita Badenia sekä esim. Ahria. Pfalzista huikeimpiin esityksiin ylsivät todella loistava Friedrich Becker (2015 Heydenreich, Kammerberg, Sankt Paul), hieman kevyemmän rakenteen Knipser (2014 Mandelpfad, Kirschgarten) sekä Basserman-Jordan (2015 Ölberg-Hart).

Muutamien Rheinhessenin ja Frankenin Spätburgundereiden joukosta esiin nousivat erityisesti J. Neus (Horn), odotetusti lineaarisempaa tyyliä edustava Rudolf Fürst (Schlossberg, Centgrafenberg, Hundsrück) sekä hieman leikkisämpi ja helpommin lähestyttävä Zenthof-Luckert (Maustal).

Ahrissa ilopilkkuja odotetusti Jean Stodden (Herrenberg, Rosenthal), Meyer-Näkel (Sonnenberg, Silberberg, Kräuterberg, Pfarrwingert) sekä keveympää tyyliä edustava J.J. Adeneuer (Rosenthal, Gärkammer). Badenin vakuuttavimmat Franz Keller (Enselberg, Eichberg, Kirchberg, Schlossberg), Salwey (2015 Kirchenberg, Henkenberg) sekä luonnollisesti Bernhard Huber (Bienenberg, Sommerhalde, Schlossberg, Bienenberg Wildenstein), jonka viineissä on aiempiin muistikuviini verrattuna nyt vähemmän tammea ja enemmän eleganssia.

Yleisesti ottaen siis varsin lupaavat vuosikerrat ja varsinkin 2017 osalta on mielenkiintoista seurata hintojen kehitystä tavallista niukemman saatavuuden vuoksi.

Uusia tuulia Saksasta – VDP.Ambassador

Sain viime vuoden lopulla kutsun osallistua saksalaisen laatuviinien tuottajajärjestö VDP:n Ambassador koulutusohjelmaan. Lähdin mukaan innolla ja vietin huhtikuun lopulla Saksassa viisi viinintäyteistä päivää pureutuen syvälle saksalaisten viinien syövereihin. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun VDP kouluttaa Ambassadoreja ja ensimmäiseen kuuden henkilön porukkaan kuului lisäkseni Fongyee Walker Kiinasta, Jeroen Bronkhorst Hollannista, Alexander Iversen Norjasta, Morgan Kjellström Ruotsista sekä Matt Stamp USA:sta.Flaschen1_by_VDP

 

Logo_VDPBundesgeschaeftsstelle_RGB

Vuonna 1910 perustetun VDP:n voidaan katsoa olevan maailman vanhin kansallinen laatuviinien tuottajajärjestö. Tällä hetkellä siihen kuuluu 199 tuottajaa, jotka täyttävät järjestön tiukat vaatimukset ja ovat sitoutuneet noudattamaan VDP:n asettamia laatukriteerejä. On kiistatonta, että VDP on erittäin merkittävä toimija saksalaisten viinien laadun, perinteiden sekä maineen vaalijana niin kansallisesti, kuin kansainvälisestikin. Järjestön jäseneksi voi päästä vain VDP:n kutsumana, eli tuottajat eivät voi hakea jäsenyyttä oma-aloitteisesti. Mukaan järjestöön voidaan hyväksyä pitkään laadukasta työtä tehnyt sekä kansallisesti ja kansainvälisesti huipputason viineistään tunnetuksi tullut tuottaja. VDP:n jäsenen tulee täyttää tietyt kriteerit ja kelpoisuusehdot, joihin kuuluu mm. ympäristöä kunnioittavat tuotantomenetelmät sekä hallussa olevat viinitarhaomistukset erinomaisiksi luokitelluilla alueilla. Kelpoisuusehdot tarkistetaan liittymisen yhteydessä sekä säännöllisin väliajoin. Peruskuluttajalle VDP:n laatuluokitusjärjestelmät voivat alkuun vaikuttaa monimutkaisilta ja hankalilta ymmärtää. Vuosikausien systemaattinen työ on kuitenkin muodostanut asian kuluttajan näkövinkkelistä yksinkertaisimmillaan hyvinkin helpoksi; VDP:n logo viinipullossa on tänä päivänä varsin pätevä tae siitä, että pullon sisältä löytyy laadukasta ja luotettavaa tavaraa.

Tasting masterclassAmbassador-koulutusohjelma piti sisällään intensiiviset 5 päivää aamusta iltaan saksalaisten viinien parissa. Kouluttajanamme toimineen Master of Wine Romana Echenspergerin erinomaisesti suunnitelluissa masterclasseissa käytiin läpi systemaattisesti Saksan viinien historiaa, VDP:n laatulokitusjärjestelmää, eri viinialueiden ominaispiirteitä, Saksassa viljeltävien rypälelajikkeiden ominaisuuksia ja tietysti maisteltiin iso kasa erilaisia viinejä eri puolilta Saksaa. Lisäksi vierailtiin viinitiloilla ja tavattiin Ahrin, Badenin, Frankenin, Moselin, Nahen ja Rheinhessenin alueen tuottajia sekä maisteltiin lisää erilaisia viinejä. Matka huipentui Mainzin Weinbörsen avajaishulinoihin, jossa mm. Jancis Robinsonille luovutettiin VDP:n kultainen kunniamerkki. Samaisessa avajaisseremoniassa myös meille luovutettiin VDP.Ambassador diplomat. Tämän jälkeen reissua oli hyvä päätellä Weinbörsen tunnelmiin, maistellen kaksi päivää parin sadan VDP-tuottajan uusimpia vuosikertoja.

Group standKoko ohjelma ja koulutuksen sisältö kaikkine detaljeineen oli erinomaisesti suunniteltu ja toteutettu. Matkan aikana oma ymmärrys saksalaisista viinikuvioista kasvoi kohisten ja myös VDP:n toimintatavat sekä laatuluokitusjärjestelmä avautuivat aiempaa laaja-alaisemmin. Kun mukana oli porukkaa eri puolilta maailmaa ja erilaisista kulttuureista, syventyi oma ymmärrys myös erilaisten viini- ja ruokakulttuureiden suhteen merkittävästi. Mitä sitten tulevaisuus tuo tullessaan tämän kokonaisuuden tiimoilta, selviää myöhemmin. Sen verran voin kertoa, että monenlaisia suunnitelmia ja virityksiä on jo olemassa.

group w J H